Lue keskustelun säännöt.
Mikä on "vaikein" kirja jonka olet lukenut?
Kommentit (878)
Vierailija kirjoitti:
sotaa ja rauhaa koetin lukea mutta ku 50 sivun jälkeen ei edelleenkään ollu muuta tapahtumaa kuin lueteltuja herttuaita ja kreivejä ilman mitään sen enempää kuvausta meni hermot ja heitin kirjan seinään.
Jotkut ian m banksin kirjoista ovat hieman samanlaisia, 100 sivua voi helposti lukea ilman että on hajuakaan tarinan konstekstista. Siellä kyl tapahtuu mutta kun mikään ei liity mihinkään muuhun eikä tiedä maailmaa ollenkaan mitä koskee... niin melko hämmentävää. Ne ovat yliäätänsä sillai 50/60 ovatko kunnolla luettavissa selkeällä kontekstilla. Sitten ku maailma selkene pitänee käytännössä aloittaa kokonaan alusta ja lukea ensimmäiset 200 sivua uudestaan.
Tai sitten vaan lukea joku arvostelu täynnä sploilereita ekana, ehkä sekin toimisi.
No, voi voi. Sodan ja rauhan luin 15-vuotiaana samoin kuin seinällisen muita venäläisiä romaaneja, ja muita ja muita. Nykyaika, voi voi! Räjähdin nauruun, kun tässä yhtenä päivänä sattui silmiin Suomen kirjallisuus I-VIII, jonka luin tenttiin eräänä kesänä viikon puutarhakeinussa istuksien. Matti ym. Kuusi (Toimitus) : Suomen kirjallisuus 1-8 eli Suomen kirjallisuuden historia. Kaikki 8 kirjaa päällekkäin laitettuina painavat antikvariaatin mukaan yli 11 kiloa ja pinolle kertyy korkeutta noin 30 cm. Se oli vain osa yhtä kesätenttiä. Voi, voi! Mutta hei, niistä kirjoista ei sitten tullut kuin yksi kysymys. Piti analysoida tietty runo albatrossista, kerrottiin vain runon nimi. En muistanut lukeneeni mitään sellaista runoa, mutta sujuvasti analysoin albatrossin lentoa ja kyvyttömyyttä ja meren herruutta, ja sain siitä täydet pisteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
James Joycen Odysseus eli Ulysses.
Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan
Aihepiiriltään vaikein on ollut Kate Elizabeth Russelin Vanessa (My Dark Vanessa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi ainakin kirjallisten ns.suurteosten lempiteoksiani on ollut muuten jo jostain 16 vuotiaasta noin Dostojevskin "Rikos ja Rangaistus", en ymmärrä miksi sitä monet pitää täälläkin vaikeana?
Siis kun sisäistää päähahmot, niin uskomattoman mielenkiintoinen, ja "minimalismissaan" ajaton, jonka pystyy lukemaan ihan ilman kulttuurisidonnaisuuksia. Pelataan pienessä piirissä, ja päähahmon päänsisällä kytee pahasti se syyllisyys ja että saako siitä aikanaa rangaistuksen. Iso romaani, jossa pieni on kaunista. Olen nähnyt teatterissa ja elokuvanakin kenties useammin (ja niin varmasti onkin) kuin minkään muun teoksen.
Erehdyin lukemaan Rikoksen ja rangaistuksen noin 12-vuotiaana. Se oli pelottava lukukokemus ja pelkäsin näkeväni kirjasta painajaisia.
Raamattu, ei päätä ei häntää koko opuksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Korpi, Kiira: Hyppää vaan
Oli hyvin hämmentävä lukukokemus ja vaikea ymmärtää teoksen funktiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sofia Oksasen kirjoja olen yrittänyt lukea useasti mutta ei sitä naiseudesta uhriutumista puhdasta miesvihaa jaksa lukea että pääsisi loppuun asti
Tätä samaa ajattelin itsekin. En nyt enää muista, että mitä Oksasen kirjaa yritin lukea ja pääsin puoleen väliin asti, mutta sitten alkoi ihan liikaa ahdistamaan.
Olen samaa mieltä kahden edellisen kanssa, vaikka olen tavannut jopa itse kirjailijan elävänä. Meitä on toki moneen junaan, mutta uhriutuminen on sellainen kaupunkilaistumisen perinne, jota en haluaisi juurikaan kenellekään jakaa.
Mikä ihmeen uhriutuminen? Et ole lukenut yhtään Sofi Oksasen kirjaa.
Sain itse pari Joulua sitten Oksasen kirjan lahjaksi. Tapanina kattelin kirjaa ja kannen sisäpuolella oli Sofi Oksasen kuvakin. Katselin siinä aikani sitä kuvaa ja evoluutio tuli mieleeni. Taisin todeta ääneen et tähänkö me ollaan tultu? Voi herra meitä varjele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Les Miserablesin sain luettua loppuun ehkä kymmenennellä yrittämällä. Kirja ei ollut alkua lukuunottamatta edes pitkäpiimäinen.
Järkyttävän hyvä siis järkyttävä ja hyvä teos siitä miten Ranskan vallankumous aikoinaan vaikutti ihmisiin. Eli niin sanotut vähävaraisetkin alkoivat saada Euroopassa oikeutta. Sitä kautta järkyttää nykyinen suomalainen äänestyskulttuuri, jossa Jean Valjean varmaan hirtettäisiin ensimmäisenä esimerkkinä, kun leipää varasti siskon lapsille.
Täysin samaa mieltä. Ongelma olisi päästä ensimmäisen noin sadan sivun yli. Sen jälkeen tarina pääsi vauhtiin.
Vierailija kirjoitti:
Raamattu, ei päätä ei häntää koko opuksessa.
-Tulihan se ateistin vihamielinen tiuskaisu sieltä lopulta, kuten odotinkin. Ei muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alexandr Solzhenitsynin Vankileirien Saaristoa en jaksanut alkua pidemmälle. Todella korkealentoista.
Dyyni-sarja, se oli todella vaikeaa, erityisesti kirja 4.
Vaikein ei-loppuun asti lienee Asimov: Itse jumalat.
Ilias. Joku vanha käännös.
Alkuun en tajunnut oikein mitään runomuodosta. Noin sadan sivun jälkeen se alkoi vaikuttaa järkevältä. Koko kirjan luettuani ajattelin jonkin aikaa samassa runomitassa.
Ehkä se on ollut pieni ja tiheäpränttinen saksan kielihistoria, saksaksi tietysti. Täynnä saksan eri murteiden äänteenmuutoksia eri aikoina. Se piti osata tentissä. Tekstin tyyliä voi katsoa Wikipediasta
https://de.wikipedia.org/wiki/Deutsche_Sprachgeschichte
Toinen oli Duden eli saksan kielioppi, ehkä oli tuhatsivuinen, ohutpaperinen kuin Raamattu, tiheäpränttinen. Yksi oli myös Martin Heidegger Oleminen ja aika. Oli muitakin, kaikenlaista on pitänyt tavailla.
Vierailija kirjoitti:
Korpi, Kiira: Hyppää vaan
Oli hyvin hämmentävä lukukokemus ja vaikea ymmärtää teoksen funktiota.
Taide ei toimi funktionaalisesti, taide ei siis ole tiedettä eikä matemattiikkaa ( sovellettua logiikkaa).
Kiira Korven kirja ei ole taidetta. Vaan satunnaisia päiväkirjamerkintöjä.
Mikä ihmeen uhriutuminen? Et ole lukenut yhtään Sofi Oksasen kirjaa.