Lue keskustelun säännöt.
Eronneet! Oletteko jo häissä aavistaneet, että tämä päättyy eroon?
Eli onko teillä aina ollut takaraivossa se ajatus, että ei tämä tule varmaan kestämään? Vai alkoiko eroajatus nostaa päätään vasta myöhemmin, vaikka naimisiin mennessä kaikki oli täydellistä?
Kommentit (199)
Oli jo häissä, koska minä en olisi halunnut kuin maistraattivihkimisen ilman bileitä mutta sulhanen halusi kirkkohäät, kymmeniä vieraita, bändin ja safkaa. Never again.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin realisti ja tiesin kyllä että ei kestä forever mutta kestää sen minkä kestää ja halusin jo vauvan koska ikää oli enemmän mitä mammelit sallii. Hyvin kävi, vauva tuli ja eroon päädyttiin vuiosia myöhemmin. Ei katumista.
Kyllä. Muistan ajatelleeni, kun mentiin kirkon jälkeen hääkuvaan, että mitähän tästä tulee. Olin onnellinen ja rakastunut, mutta muistan sem oudon, kauhun sekaisen tunteen.
Oltiin aviossa 8 vuotta ja sain kokea kaikki väkivallan muodot.
Jälkikäteen, nyt eron jälkeen, huomaan ne tunteet, jotka mulle kertoivat eron tarpeellisuudesta nyt erotessa, että oikeasti niitä tunteita oli heikkoina signaaleina jo itseasiassa meidän tavatessamme yli 20 vuotta sitten. Nuorena en tuntenut itseäni enkä tunteitani, mikä kuulostaa varmaan pähkähullulta, mutta vasta nyt keski-ikäisenä naisena olen oikeasti kunnolla tutustunut itseeni ja tunnistanut ne pienet viestit, joita kehoni ja intuitioni mulle kertovat ja nyt osaan siis kuunnella itseäni. Se on uskomaton voima ja harva voima kehittyy harjoittelematta.
Eli vastaus kysymykseesi: tunsin samoja "epäileviä viboja" myös hääpäivänämme.
Vierailija kirjoitti:
Oli jo häissä, koska minä en olisi halunnut kuin maistraattivihkimisen ilman bileitä mutta sulhanen halusi kirkkohäät, kymmeniä vieraita, bändin ja safkaa. Never again.
Kuinka monta kertaa tuo mahtaakaan mennä toisinpäin. Mutta vakavasti, jos alkaa mietin naimattomana avioliittoon menemistä, niin mitä enemmän sitä mietin, niin aika vähän on syitä miksi mennä naimisiin koskaan,... Toisaalta tedän, että osa luulee avoliiton tarkoittavan samaa kuin avioliitto, mutta ei pitkäkään avoliitto ole sama asia kuin avioliitto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin realisti ja tiesin kyllä että ei kestä forever mutta kestää sen minkä kestää ja halusin jo vauvan koska ikää oli enemmän mitä mammelit sallii. Hyvin kävi, vauva tuli ja eroon päädyttiin vuiosia myöhemmin. Ei katumista.
Ällöttävää. Ei tullut mieleen, miten lapsi kärsii isän häipymisestä? Hyi helvata.... Siis se tietenkin oli SINUN lapsi ja isä saa mennä. Hyi mikä...
Jos toi mentaliteetti on, että perhe menee rikki, niin lasta ei hankita. Piste!
Vierailija kirjoitti:
Olin realisti ja tiesin kyllä että ei kestä forever mutta kestää sen minkä kestää ja halusin jo vauvan koska ikää oli enemmän mitä mammelit sallii. Hyvin kävi, vauva tuli ja eroon päädyttiin vuiosia myöhemmin. Ei katumista.
Kai kerroit miehelle, että yhteen mentiin ihan vaan vauvanteon takia?
Hyi että syljettää tuollaiset hormonaalisten pakkomielteiden perässä päättömänä juoksevat ihmiset.
T: Feministi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin realisti ja tiesin kyllä että ei kestä forever mutta kestää sen minkä kestää ja halusin jo vauvan koska ikää oli enemmän mitä mammelit sallii. Hyvin kävi, vauva tuli ja eroon päädyttiin vuiosia myöhemmin. Ei katumista.
Kai kerroit miehelle, että yhteen mentiin ihan vaan vauvanteon takia?
Hyi että syljettää tuollaiset hormonaalisten pakkomielteiden perässä päättömänä juoksevat ihmiset.
T: Feministi
Se on sitä, kun lapsen saaminen on tärkeämpää kuin sen lapsen (tai isän) oikeudet hyvään elämään. Niin itsekästä.
Tiesin kyllä ettei pitäisi eikä tule onnistumaan. Itse asiassa kävi sittenkin aika hyvin sillä ex kannusti minua opiskelemaan, etenemään uralla, kuntoilemaan niin että juoksin jopa maratonin. Ja saimme kolme ihanaa lasta. Lopulta erosimme ja nyt olen naimisissa sen oikean kanssa. Happy end.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin realisti ja tiesin kyllä että ei kestä forever mutta kestää sen minkä kestää ja halusin jo vauvan koska ikää oli enemmän mitä mammelit sallii. Hyvin kävi, vauva tuli ja eroon päädyttiin vuiosia myöhemmin. Ei katumista.
Ällöttävää. Ei tullut mieleen, miten lapsi kärsii isän häipymisestä? Hyi helvata.... Siis se tietenkin oli SINUN lapsi ja isä saa mennä. Hyi mikä...
Jos toi mentaliteetti on, että perhe menee rikki, niin lasta ei hankita. Piste!
ei ero tarkoita sitä että isä jää kuvioista pois mitä tulee lapsen ja isän suhteeseen. Heillä on ollut hyvä suhde, isä on ollut lapselle tärkeä ja lapsi isälleen. Ei koskaan voi tietää tuleeko ero vai ei vaikka menisi ja uskoisi kunnes kuolema eroittaa. Itse en ollut aloitteellinen mitä tulee eroon mutta hyväksyin täysin.
Muistan, miten sulhanen katseli keskikäytävää kävellessään ympärilleen hymyillen kuin kuninkaallinen vilkaisemattakaan minuun.
Myös hääjuhlassa olimme häävalssin jälkeen erillään lähes illan loppuun asti.
Mua haettiin tietysti tauotta tanssimaan, mutta olisi ollut kivaa tanssia myös puolison kanssa, etenkin kun harrastimme seuratansseja.
Mutta hän piti tärkeänä viihdyttää vieraita eikä minua. Ehkä hän ei myöskään välittänyt jakaa juhlaillan tunnelmia kanssani.
Häämatkalla syntyi tilanteita, joiden kaltaisia oli ollut ennenkin, ja joista oli tuleva vakavampia versioita pian.
Ensimmäiseen hääpäivään mennessä olin saanut katua katkerasti avioliittoani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en, mutta mies tiesi ettei rakasta enää, mutta ei halunut jättää/loukata silloin.ero tuli sitten myöhemmin
Itsekin taisin jo kilhautuessa aavistella jotain, mutta en kuunnellut tunnettani. Mies ja minä olimme vain liian erilaiset arvoiltamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jostain syystä halusin pitää oman nimeni, ihan vain varmuuden vuoksi...
Tiesin. En halunnut edes halata miestä koko päivänä. Kaikki tuntui pakotetulta enkä pysynyt estämään tapahtunutta.
Olin 20, raskaana, enkä edes halunnut naimisiin. Hääkakkukaan ei ollut se mitä halusin...
5 vuotta sen jälkeen erosin ja nykyisen kanssa en jaksaisi odottaa häitä ja sitä elämää :)
Hääpäivänä en jostain syystä ollut lainkaan epäileväinen mutta seuraavana päivänä olin 100€ varma, että tämä ei jatku eläkeikään saakka. Moukka
En todellakaan aavistanut, olin maailman onnelisin, ja luulin oikeasti että liitto kestäisi loppuelämän. Mutta niin vain mies otti ja häippäisi häntä viisi vuotta vanhemman yksinhuoltajan matkaan, ja samalla vei meidän yhteisen tyttärenkin....
Vierailija kirjoitti:
Tiesin kyllä ettei pitäisi eikä tule onnistumaan. Itse asiassa kävi sittenkin aika hyvin sillä ex kannusti minua opiskelemaan, etenemään uralla, kuntoilemaan niin että juoksin jopa maratonin. Ja saimme kolme ihanaa lasta. Lopulta erosimme ja nyt olen naimisissa sen oikean kanssa. Happy end.
Ei kuulosta erityisen happylta, vaan nuoruuden suhteelta, jonka olisi ollut hyvä loppua jo paljon aiemmin. Ehkä sun mies oli ns. sylkykuppi, käyttökelpoinen mutta kaveri.
Eikö olisi kivempaa, että olisi ehjä perhe?
En usko, että lasten mielestä tilanne on yhtä happy.
Myös anoppi sanoi mulle häiden suunnitteluillassa jotain niin sydämetöntä ja ilkeää (liittyi isääni joka oli jo kuollut) koko ryhmän edessä nauttien punastuneesta kärsimyksestäni hymyillen pirullisesti, että meidän kahden välinen suhde oli tarkkaan kuopattu jo siinä vaiheessa.
Häissä se sitten kailotti vieraille, miten lämpimät välit hänellä on minuun.
En mutta jälkiviisaana siellä oli kyllä merkit nähtävissä.
Tästä oli muuten tutkimuskin tehty.