Synnyttäisitkö uudestaan, jos tietäisit millaista se on?

Olen tehnyt niin kolme kertaa, ensimmäinen oli vaikein ja kivuliain, viimeinen helpoin vaikka yksikään ei ilman tuskaa päivänvaloa nähnyt. Kaikki alatiesynnytyksiä, sektiota en harkinnut enkä halunnut eikä sitä kyllä tarjottukaan.

Yksi kerta riitti, kaksi seuraavaa syntyivät sektiolla. En ikimaailmassa olisi lähtenyt siihen puuhaan uudestaan.

Ensimmäinen syntyi helposti, toinen ei ja enää en halua synnyttää. Jos päässä vielä vinksahtaa ja kolmas tulee niin haluan sektion.

Tämä kysymys on varmaan tarkoitettu meille, jotka emme ole kyenneet edes harkitsemaan toista kertaa.

Todella vaikea sanoa, pystyisinkö tekemään sitä uudestaan. Jos tietäisin millainen synnytys on, mutta en tietäisi mitään lapsesta, en missään tapauksessa suostuisi uudestaan. Mutta jos tietäisin, millaisen upean ihmisen saan elämääni, niin pakko kai se olisi. En tiedä... Sektiolla ilman muuta, mutta alateitse... en helvetissä tiedä, pystyisinkö.

Raskausaika oli helppo, samoin toivuin nopeasti ja hyvin synnytyksestä, enkä juurikaan ollut kipeä itse tapahtuman jälkeen. Järjetön helpotus vain, kun lapsi lopulta oli ulkona. Edes välilihan leikkaaminen, katetrin laittaminen ja synnytyksen jälkeinen tikkaaminen ei tuntunut sen kaiken ohessa miltään (kun joskus kuulee, että nuo on olleet niitä kivuliaita hetkiä). Jos olisin tehnyt toisen, olisin vaatinut sektion. Mielestäni synnytystapa-arviossa tehtiin selkeästi virhe.

Vierailija kirjoitti:

Olisin varmaan äiti, jos isä kantaisi, synnyttäisi ja imettäisi.

Näin viimeisillään raskaana olevan naisen uimastadikalla varmaan 15-vuotiaana. Sairaalloinen möhkälemäinen maha laihassa vartalossa, mahassa törrötti napa kuin tappi ja kiemurteli sininen verisuoni. Nainen liikkui vaappuen ja ähisten jalat harallaan, silmissä oli älytön lehmänkatse.

Oli vaikea ymmärtää miksi joku laittautuu tuohon jamaan kun ei ole pakko.

Sitten katselin naisia, jotka paimentavat kakaroitaan. He näyttivät vihaisilta ja kyllästyneiltä.

Nousin, kävelin altaan reunalle ja hyppäsin. Sukelsin. Mikä rauha, kauneus ja hiljaisuus.

Myöhemmin olin yhden kaverini kanssa uimassa. Hänellä oli kaksi lasta. Hän syötti lapsille keksejä, tarjoili mehua, saatteli heitä uimaan hätäili ampiaisista. Itse hän ei aikonut veteen (entinen innokas uimari...)

Kun palasimme heidän kotiinsa, lapset oli suihkutettava, vaatetettava, heti ruokaa, siis lapsille. Sitten piti vielä keksiä niille seuraava viihdenumero. Sen aikana äiti huolsi lasten uikkarit, pyyhkeet, lelut.

Hän ei ollut vielä itse käynyt edes suihkussa.

25 vuotta oli kulunut, mutta mikään ei ollut muuttunut. Elämä lasten kanssa näytti yhä olevan puhdasta helevettiä.

No ompa hyvä että en ole ollut laiha kun olen lapsia odottanut, varsinkin kaksosia... enkä todellakaan vaappunut mihinkään uimaan viimeisilläni. Ja silloin kun menen lasten kanssa uimaan, en todellakaan ole vihainen. Tosin mulla ei ole lyhyellä ikäerolla lapsia, kaksoset on, mutta niiden kanssa on aika helppoa ollut. Ei ole tarvinnut mistään ampiaisista kyllä uimassa ollessa välittää... ei kai rannalla mitään ampiaisia ole? Hyttysiä tai paarmoja. Ja kuka lähtee kahden niin pienen kanssa yksin rannalle, ja miksi pitää olla jatkuvasti syöttämässä jotain? Eväitä voi olla joo, mutta jos lapsi osaa rannalla olla, niin osaa itse ottaa ne eväätkin, ei niitä syöttää tarvi. Ja kaverina joku tyyppi joka ei edes sen aikaa voi katsoa kersojen perään että ystävä pääsisi itsekin uimaan? 

Jos minä olen mennyt kaksosten kanssa uimaan, niin mukana on ollut lasten isä vähintäänkin, yleensä myös esikoinen joka myös vahtii tarvittaessa pikkusisaruksia. Ja kun kotiin tullaan, käydään kaikki pikaisesti suihkussa, minä pystyn menemään myös yhtäaikaa lasten kanssa, siinä ei montaa minuuttia mene, uikkarit vähän virautetaan ja nakataan ulos kuivumaan... kersoille joku t-paita ja shortsit päälle kun on kerran kuuma kesä, tai vaikka mekko. Menee jopa vartti aikaa jos ei kauheaa kiirettä ole, voi voi kun raskasta... ja varsinkin kun siinä on se mieskin niin on puolet helpompaa. Niin  mitä huoltoa niille leluille piti tehdä???

Ei minun elämäni ole koskaan ollut noin vaikeaa.

Mulla on listalla mitä asioita pelkään kuollakseni:

Oksentaminen

Hammaslääkäri

.

.

.

.

.

Sektio (kiireellisellä sektiolla kaksoset, ja se oli ihan kauheaa toipua siitä)

Alatiesynnytys (ei niin kauheaa kuin luulin etukäteen, pahinta jälkikäteen oli peräpukamat ja imettäminen)

...

Äh yhteen lapseen on jäänyt ja kieltämättä siihen on vaikuttanut synnytyskokemus. En pysty ymmärtämään naisia jotka väittävät että synnytys oli voimaannuttavaa tms muuta soopaa. Tämä mielipide siis oman kokemuksen perusteella. Oma synnytys meni "oppikirjan mukaan", eli periaatteessa saisin olla onnellinnen että lapsi on ok ja minä olen ok, mutta se kipu. Sitä en pysty ikinä unohtamaan. En ikinä, edes pahimmissa kuvitelmissani ole voinut kuvitella vastaavaa tuskaa. Ihan pahaa tekee edes ajatella asiaa vaikka itselläni siitä on jo 6 vuotta aikaa. Huh helpotti avautua!🙂