Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies ei halua tulla baarin jälkeen yöksi kotiin

Baarileski
23.11.2017 |

Mitä olette mieltä tällaisesta tilanteesta. Ollaan oltu naimisissa viisi vuotta ja meillä on kaksi lasta. Suhteessa menee periaatteessa ihan hyvin, mutta intohimo on kyllä jo vuosia sitten laimentunut ja suhde arkipäivistynyt. Nyt mies on ilmoittanut menevänsä työpaikan juhlien jälkeen hotelliin yöksi. Syyksi ilmoittaa mm. pitkät taksijonot. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että juhlista tullaan ilman muuta yöksi kotiin, ja olen suoraan sanottuna hieman järkyttynyt että mies edes ehdottaa tuollaista. Nyt asiasta on hirveä riita ja minä olen kuulemma vainoharhainen ja mustasukkainen.

En varsinaisesti edes epäile pettämistä, mutta hotelliin meno baari-illan jälkeen on minusta yleisellä tasolla epäilyttävää, ja minusta parisuhteessa ei pidä testata kumppanin luottamusta tarpeettomasti. Ei kyse ole siitä pettääkö, vaan siitä ettei tuo ole minusta kumppanistaan välittävän ja häntä kunnioittavan ihmisen käytöstä. Tai jos ihan suoraan puhutaan, niin en alunperin epäillyt uskottomuutta, mutta väkisinhän sitä arvioi tilannetta uudelleen nyt kun asiasta on noussut näin hirveä haloo eikä mies suostu millään antamaan periksi. Jotenkin tuntuu, että voiko olla puhtaat jauhot pussissa jos se hotelliin pääsy on niin tärkeää että sen eteen jaksaa riidellä päivätolkulla.

Mitä olette mieltä?

Kommentit (248)

Vierailija
141/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi on juotava niin paljon että on sitten krapula aamulla.  Jos menee omalla autolla ja ottaa vain yhden niin voi ajaa myös takaisin kotiin.  Ja /tai miksi ei tule jo siihen aikaan kotiin  kun julkiset vielä kulkee?

Tai miksi mennä juhliin ollenkaan. Säästää bensarahat ja sen yhden juoman hinnan. Säästyneillä rahoilla ostaa sitten vaimolle lahjan. Mutta sen on parasta olla juuri se mitä vaimo haluaa, vaikka hän ei olisi toivettaan ääneen kertonutkaan. Muuten vaimo alkaa epäillä että vaimon ja salarakkaan lahjat ovat menneet sekaisin.

Vierailija
142/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa niin miesten tyyliseltä, erittäin epäluotettava suunnitelma.

Juhla- ryyppy- yöbiletys ja yöksi hotelliin.

Sanoisin itse : Jos et tule yöksi kotiin, tää on sitten tässä.

Valita toki saa. Vaihtoehdot ovat nuo.

Onko teillä naisilla paljonkin sellaisia miehiä jotka alistuvat tuollaiseen uhkailuun? Itselleni on ihan selvää että vastaus olisi "tää on sitten tässä" ihan riippumatta siitä mikä se toinen vaihtoehto on. Pystyisittekö enää kunnioittamaan miestänne jos hän taipuisi tuollaiseen uhkailuun?

Niinhän se menee että ensin käytetään kaikki henkisen (ja joskus fyysisenkin) väkivallan muodot, uhkailut ja kiristämiset että saadaan oma tahto läpi ja sen jälkeen annetaan emaskuloidulle tossukalle kenkää kun se on liian kiltti, epämiehekäs, epäseksikäs, perässä vedettävä, mieslapsi ja mitä näitä nyt on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lapsille hoitaja ja lähdet itse mukaan, ihana päästä hotelliaamiaiselle. Ei sinun niihin firman juhliin tartte mennä, meet omien kavereiden kanssa ja tapaatte miehen kanssa sitten jatkoilla. Voisi parisuhdekin hyötyä kun vähän repäsee :)

Tämä kuulostaa parhaalta idealta :) parisuhde kaipaa sitä että ollaan useamminkin ihan kahdestaan, ja aikuiset kyllä tarvii omaa aikaa joskus :)

Vierailija
144/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naurettavaa näin miehenä tommonen käytös. Mieluummin pysyn sinkkuna kuin tämmöisten nipottajien kanssa joilla on hiekkaa p**pissä. Jos pettämistä pelkää ja jos se aikoo pettää niin tekis sen tavalla tai toisella kuitenkin joten mitä tällä kiusaamisella voitetaan edes?

Vierailija
145/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen mies joka on viettänyt ennen juuri tuollaista elämää, ottanut huoneen ja bongannut panoseuraa sitten baarista mukaan (ulkomailla maksullista jos on ollut tarjolla). Oli ihan kivaa, ja vaimo ei tiennyt. Nyt olen parantanut tapani ja lopettanut avioliiton ulkopuoliset suhteet. Vanhoja aikoja en kaipaa, poistin jopa panopäiväkirjani jossa oli 75 eri naista lueteltu, ja ketä vedetty peppuun jne.

Pettäminen voi nostaa miehesi itsetuntoa, niin se oli minullakin syy, ja tietty uutuuden viehätys.

Vierailija
146/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

En myöskään ymmärrä ongelmaa. Ettekö luota miehiinne? Pettäisittekö itse heti tilaisuuden tullen? Miksi ei voi ottaa käyttöön uusia toimintatapoja? Miksi ei saa haluta yhtä yötä erossa perheestä? Miksi on pakko jonottaa taksia yöllä (voi mennä esim. tunti)? Miksi ei saa varata hotellia etukäteen, nauttia illasta, mennä hotelliin, nukkua, herätä, syödä aamupala ja lähteä kotiin siistiytyneenä ja tuulettuneena? Miksi pitää tulla kotiin, herättää yöllä perhettä, joutua aamulla heräämään normaaliin elämään kun päässä jyskyttää, joutua heti aamusta olemaan kiva isä? Eikö voi saada olla itsekseen silloin tällöin, vaikka nyt?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naurettavaa näin miehenä tommonen käytös. Mieluummin pysyn sinkkuna kuin tämmöisten nipottajien kanssa joilla on hiekkaa p**pissä. Jos pettämistä pelkää ja jos se aikoo pettää niin tekis sen tavalla tai toisella kuitenkin joten mitä tällä kiusaamisella voitetaan edes?

Epävarmuus ja kontrolloinnintarvehan se siellä taustalla lymyilee. Tarkoitus on pilata toiselta ne omat menot, ettei tällä vahingossakaan olisi kivaa muuten kuin naisen kanssa. Minullakin oli tuollainen nainen joskus. "Tottakai lähdet kavereiden kanssa ulos" ja suorastaan yllytti tyyliin "Pitäisköhän sun käydä vaikka sen Jarkon kanssa kaljalla kun ette oo nähneet pitkään aikaan"  mutta parin tunnin jälkeen alkoi lankoja pitkin haastaa riitaa lähes joka kerta. 

Vierailija
148/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tulepas ap kertomaan jatkoa. Ehdotitko miehelle, että tulisit myös hotelliin, tai että hakisit miehen yöllä?

No en. Tämä luisui nyt vähän sivuraiteille. En minä oikeasti vakavasti epäile miestäni uskottomuudesta, vaan halusin kysyä mielipiteitä hahmottaakseni kuinka moni olettaa näillä lähtötiedoilla miehen pettävän. Se, että tietynlainen käytös mielletään yleisesti merkiksi uskottomuudesta on minusta riittävän hyvä syy olla tekemättä niin jos kunnioittaa puolisoa ja haluaa vaalia luottamusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Baarileski kirjoitti:

Kannattaa muistaa että tällä palstalla mielletään yleisesti merkiksi uskottumuudesta jo se että sattuu omistamaan peniksen.

Vierailija
150/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naurettavaa näin miehenä tommonen käytös. Mieluummin pysyn sinkkuna kuin tämmöisten nipottajien kanssa joilla on hiekkaa p**pissä. Jos pettämistä pelkää ja jos se aikoo pettää niin tekis sen tavalla tai toisella kuitenkin joten mitä tällä kiusaamisella voitetaan edes?

Minä kun en näe tuota noin mustavalkoisesti, että jos pettää niin pettää kuitenkin, vaikka baarin vessassa tai kauppareissulla. Useimmilla ihmisillä lienee kuitenkin ainakin jonkinlainen kynnys uskottomuuteen, ja se kynnys ylittyy sitä helpommin mitä helpommaksi se on tehty. Sen vuoksi minä toivon, ettei ehdoin tahdoin pyritä hakeutumaan niihin tilateisiin joissa pettäminen on erityisen helppoa. Minusta se on osa kumppanin huomioimista ja kunnioittamista.

Tietysti jos ajattelee niinkuin sinä, että toive kotiin tulemisesta on kiusantekoa, niin ei varmasti muutenkaan ole minun kaltaiseni ihmisen kanssa suhteessa ja se on varmasti kaikille parempi niin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Baarileski kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulepas ap kertomaan jatkoa. Ehdotitko miehelle, että tulisit myös hotelliin, tai että hakisit miehen yöllä?

No en. Tämä luisui nyt vähän sivuraiteille. En minä oikeasti vakavasti epäile miestäni uskottomuudesta, vaan halusin kysyä mielipiteitä hahmottaakseni kuinka moni olettaa näillä lähtötiedoilla miehen pettävän. Se, että tietynlainen käytös mielletään yleisesti merkiksi uskottomuudesta on minusta riittävän hyvä syy olla tekemättä niin jos kunnioittaa puolisoa ja haluaa vaalia luottamusta.

Käytännössä tulit tänne siis vain hakemaan hyväksyntää sille ettet luota mieheesi.

Vierailija
152/248 |

Ja sitähän täältä kyllä löytyy, vakio-ohje taitaa ollakin se jätä se sika.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä ymmärrän tuon hotellijutun idean, oikeasti pikkujouluaikaan pikkutunneilla kotiinpääsy on aivan pers eestä kun taksijonossa hytistään toista tuntia (Helsinki), ja jonossa seisoo vit tuuntunutta ja kännistä ääliötä haastamassa riitaa. On koettu, ei enää ikinä.

Meidän firmassa monet varsinkin pitkämatkalaiset (kotimatka 50 -100km) harrastaa tuota, kun vika juna lähtee liian aikaisin ja taksimatka tulee kalliimmaksi kuin hotelliyö. Hotellin varanneena saa huolettomana pilettää mihin asti vaan ja kömpiä lähelle nukkumaan. Perheellisten ei tarvitse herättää familyä yöllisillä kotiintuloilla ja eikä family herätä aikaisin aamulla juhlijaa, vaan saa nukkua pitkään ja mennä sitten ihanalle hotelliasmupalalle.

Vierailija
154/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Baarista mennään pääsääntöisesti jatkoille panemaan ja maisteleen viinaksia. Vaimon tehtävä on pitää koti kunnossa ja lapset ruuassa. Mies tulee kotiin kun kerkiää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voitko laittaa lapset hoitoon ja lähteä itsekin vähän viihteelle omien kavereiden kanssa, sitten teillä on miehesi kanssa hotellihuone varattuna ja treffaatte yöllä hotellilla. Aamulla nukutte pitkään ja nautitte toisistanne.

Vierailija
156/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onnellisia ovat ne joilla on varaa takseihin ja hotelleihin. Ei tarvitsisi kännissä hoiperrella kotimatkalla. Todellakin jäisin hotelliinjos se olisi mahdollista.

Mutta kun Helsingissä ei meinaa saada edes sitä taksia viikonloppuna pikkujouluaikaan. Jonotat kylmissäsi ja jo väsyneenä 1-2tuntia taksia ja kuuntelet humalaisten össönsössöä.

Vierailija
157/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oippis kirjoitti:

Ettekö voi mennä hotelliin koko perhe? Lapsillekin kivaa!

Ja isä tulee aamuyöllä tuhannenkännissä sinne hotellihuoneeseen? Juuh.

Ei ole kivaa kenellekään.

Vierailija
158/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanohan, että hyvä idea puluseni, minä tulen sinne hotelliin sun kanssasi.

Jos naama venähtää, niin sitten tiedät.

Vierailija
159/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei herranjumala. Täällä puhutaan ''luottamuksesta'' ja ''kunnioittamisesta'', mutta sitten kun toinen kertoo menevänsä hotelliin yöksi niin heti ollaan repeemässä ja lopettamassa suhde pettämisepäilyjen takia. Kyllä, juuri noita ne ovat, pettämisepäilyjä. Eikö sinun nyt kannattaisi luottaa mieheesi ja kunnioittaa häntä? Kerta tällainen asia aiheuttaa jo näin suuren epäilys-/pelkotilan sinussa niin suosittelen terapiaan menemistä, tuo on varmasti vielä korjattavissa.

Tämän takia ymmärrän kyllä täysin, miksi miehesi haluaa hotelliin mennä. Olet varmaan sitten aamuyöstä vielä hereillä kysymyslistan kanssa valmiina odottamassa, kun miehesi tulee kotiin ja raivoat hänelle. 

Ei voi kuin nauraa näille ''miehesi on sika'', ''jätä se petturi'' - kommenteille. Ja sitten vielä ihmettelette, miksi miehenne ei tule kotiin yöksi. Niin, lopettakaa se nalkuttaminen ja epäileminen niin sinne kotiin haluaisi tullakkin.

Vierailija
160/248 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän hotelliaamupalaa kovin myöhään saa. Joten kotona saa nukkua pidempään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä kahdeksan