Isovanhemmat suosivat yhtä lastenlasta ylitse muiden

https://yle.fi/uutiset/3-7421943

Lastenlasten tasapuolinen kohtelu on todella tärkeää, muistuttaa kuopiolainen lastenpsykiatri Outi Heiskanen. Epäoikeudenmukainen kohtelu voi hänen mukaansa jättää lapseen todella isoja jälkiä, jotka näkyvät vielä vuosikymmenten päästä.

– Tiedän aikuisia ihmisiä, jotka vielä vanhoina päivinään muistavat epäoikeudenmukaisuuden ja huonon kohtelun. He muistavat ketä on suosittu ja kuka on jäänyt vähemmälle, kertoo Heiskanen.

Tasapuolisuus on lastenkasvatuksen yksi tärkeimmistä asioista ja se olisi myös isovanhempien hyvä muistaa.

Kummia juttuja.

En ole arvostanut varmaan tarpeeksi sitä, että mummilla ja ukilla oli vain 2 lapsenlasta: minä ja siskoni. He kohtelivat meitä ehdottoman tasapuolisesti.

Olisi ollut outoa, jos mummi ja ukki olisi pitänyt jakaa serkkujen kanssa.

Itse taisin olla oman mummoni suosikki, koska hänellä oli vaan poikia ja olin suvun ensimmäinen tyttö. Tosin mummun omaa nuorinta poikaa en minäkään kyennyt ohittamaan...

Tätä viestiketjua lukiessa huokaisen helpotuksesta, että lapseni ovat ainoat lapsenlapset isänsä vanhemmille. Samaa eriarvoista kohtelua, jota monet täällä ovat kuvanneet, oli myös mieheni lapsuudenperheessä. Mies ei ollut mitään, sisko oli nostettu jalustalle ja äiti ja isänäiti kilpailivat hänen suosiostaan. Siskon lapset olisivat takuulla saaneet suosikin paikan mummolassa, mutta kävikin niin, että mieheni sisko jäikin lapsettomaksi. Muuten lapsillamme olisi ollut varmasti sama kohtalo, olisivat jääneet auttamatta siskon lasten varjoon. No, suosimista kuitenkin tapahtuu, mummo suosii toista lastamme, joka on tyttö ja poika on jäänyt taustalle. Ihan kuten toimi omienkin lastensa kanssa.

Tuo monen mainitsema sokeus suosimiselle ihmetyttää. Eivätkö isovanhemmat (tai vanhemmat) ymmärrä, kuinka paljon eripuraa, mielipahaa ja jopa vihaa he käytöksellään aiheuttavat? Asioilla on aina monta puolta, kuten tässäkin viestiketjussa on saanut huomata, mutta toivottavasti tämä on saanut edes jotkut isovanhemmat, jotka tämän ovat lukeneet, pohtimaan omaa käytöstään. Ainakaan ei pitäisi lapselle kostaa aikuisten välistä eripuraa.

Mummoni suosi minua, tyttölasta. Otin aina kainosti ja hyvillä mielen suosionosoitukset vastaan veljeni siirtyessä hiljaa takavasemmalle. Äitini seurasi tilanteita usein vieressä, niihin puuttumatta. Vasta nyt aikuisena ymmärrän, miten vahingollista se oli veljelleni, sekin. Itse en osannut lapsena asettaa veljeäni samalle tasa-arvoisuuden viivalle rinnalleni, ei ollut kotona opetettu. Vanhempieni olisi kuulunut opettaa se meille lapsille ja myös nostamaan tilanteissa veljeni esiin huomioitavaksi.

Mietteliääksi vetää... Omat vanhempani ovat aina kohdelleet minua ja siskoani täysin tasavertaisesti ja samoin on nyt lastenlasten kanssa. Samoin itselleni kaikki kolme lastani ovat 100% samanarvoisia. Outoa ajatella ettei kaikilla näin ole kun itselle se on aina ollut niin itsestään selvä ja täysin sisäsyntyinen asia. En voisi edes aseella uhattuna laittaa lapsiani tärkeys järjestykseen enkä usko että vanhempanikaan voisivat. Mieheni vanhemmat ovat jo kuolleet joten en tiedä minkälaista heidän suhtautumisensa lastenlapsiinsa olisi ollut.

Vierailija kirjoitti:

Hirveitä ihmisiä kymmenittäin sekä vanhemmissa että isovanhemmissa. Uskomaton määrä kateutta ja kaunaa. Missä ovat kaikki normaalit ihmiset? En ole koskaan tavannut yhtään tällaista hahmoa, joista tässä kaikki kertovat. Mitäköhän jos jokainen teistäkin keskittyisi omaan elämäänsä ja huolehtisi itse omista lapsistaan. Isovanhemmat voivat olla kuvioissa niin paljon kuin kaikille asianosaisille sopii. Mitään ajallisia tai rahallisia velvollisuuksia tai oikeuksia heillä ei toisten lapsia kohtaan ole. Ihan turha kummankaan osapuolen vinkua siitä mitä kukin toiselta saa tai ei saa. Eivät ihmissuhteet ole mitään hyväksikäyttösuhteita. 

Onko se niin, että jos et ole jotain omakohtaisesti kokenut, niin kyseistä asiaa ei olemassa? Onko se jotenkin täysin mahdotonta ymmärtää, että kaikki isovanhemmat eivät ole täydellisiä? Samaan tyyliin kuin esim. kaikki äidit/isät eivät ole täydellisiä, rakastavia vanhempia?

Meillä nimenomaan yritettiin päästä irti kaunasta. Anoppini on vaikea ja ilmeisesti henkisesti sairas ihminen, mieheni ei ollut ollut teini-iän jälkeen ollut häneen juurikaan yhteydessä. Kun esikoisemme oli tuloillaan mieheni päätti antaa äidilleen anteeksi ja yrittää lapsen takia tulla toimeen, jotta lapsi saisi tutustua isovanhempaansa.

Anoppi kuitenkin toistaa samaa sairasta kaavaansa meidän lapsiemme kanssa, mm. suosii selkeästi esikoista. Kun mies otti asian puheeksi äitinsä kanssa, anoppi sanoi suoraan että hän nyt vaan pitää enemmän esikoisesta. Tuolloin kuopus oli siis 2 v. eikä esim. mikään vaikea tapaus. Silloin sanoimme, että ei voi vaan toiselle kantaa tuliaisia tai lahjoja, helliä, viedä retkille puistoon tms. Joko molemmille tai ei kummallekaan. Sekin olisi ollut ihan fine, häneltä kun emme olleet mitään pyytäneet tai odottaneet. Hän toimi samaan tyyliin kuin omien lastensa kanssa, eli se lellikki saa yllinkyllin huomiota ja uutta tavaraa, (hänen mielestään) vähemmän ihana kylmää kohtelua. Tämä vain yksi esimerkki hänen touhuistaan.

Anopin toimintaan mieheni ollessa lapsi on puuttunut mm. lastensuojelu, joten tämä ei ole mikään yhden ihmisen puolueellinen mielipide. Kukaan joka hänet livenä tuntee, ei todennäköisesti uskoisi. Kulissit on pidettävä pystyssä hinnalla millä hyvänsä ja kuuluu korkeampaan keskiluokkaan

Mulle tämä nykyajan tasapuolisuuden ajatus, jossa kaikkien pitää saada kaikkea tasan yhtä paljon, on ihan vieras. Sehän edellyttää kaikilta osapuolilta jo melkoista kirjanpitoakin, jotta on rivillä, kuka on saanut mitäkin, milloin ja miten paljon. "Ai sulla olisi hammaslääkäri? No voi kuule, en voi tulla hoitamaan lapsia siksi aikaa, koska mun pitää ensin mennä kolme kertaa hoitamaan siskosi lapsia." 

Omat vanhempani, sisarukseni ja meidän lapsemme emme ole koskaan laskeneet, kuka on saanut mitäkin ja miten paljon. Kaikki ovat kuitenkin saaneet tarvitsemansa. Jos joku on tarvinnut enemmän, hän on saanut enemmän. Aikoinaan siskoni, joka oli avioliitossa, tarvitsi lastenhoitoapua paljon enemmän kuin minä, joka olin yksinhuoltaja. Minusta oli ihan ok, että vanhempani antoivat apuaan siskolleni. Enemmänhän siskoni apua tarvitsi kuin minä. Taloudellista apua on saanut enemmän se, joka on taloudellista apua enemmän tarvinnut. En ole omille lapsillenikaan aina hankkinut kaikkea samaa tai edes yhtä kallista vain siksi, että kun toinen tarvitsee, niin toisenkin pitää saada, vaikkei tarvitsekaan. Kaikilla meillä on erinomaiset ja lämpimät välit toisiimme. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo monen mainitsema sokeus suosimiselle ihmetyttää. Eivätkö isovanhemmat (tai vanhemmat) ymmärrä, kuinka paljon eripuraa, mielipahaa ja jopa vihaa he käytöksellään aiheuttavat? Asioilla on aina monta puolta, kuten tässäkin viestiketjussa on saanut huomata, mutta toivottavasti tämä on saanut edes jotkut isovanhemmat, jotka tämän ovat lukeneet, pohtimaan omaa käytöstään. Ainakaan ei pitäisi lapselle kostaa aikuisten välistä eripuraa.

Sehän siinä pahinta onkin, että osa ymmärtää ja huomaa. Haluavat sen "lempilapsen" suosion ja rakkauden hänen elämän pitkäaikaisimpiem suhteiden (sisarussuhteet) kustannuksella. Joskus myös vanhempien kustannuksella.

Sellaisilla ihmisillä yksinkertaisesti oma tarve olla tärkeä ja suosittu menee edelle. Mikä on tehokkain tapa saada lapselta rakkautta ja huomiota - luoda olo että hän on jotenkin aivan erityinen verrattuna muuhun perheeseen nähden, että vain mummo/pappa näkee tämän erityisyyden.

Vierailija kirjoitti:

Tuo monen mainitsema sokeus suosimiselle ihmetyttää. Eivätkö isovanhemmat (tai vanhemmat) ymmärrä, kuinka paljon eripuraa, mielipahaa ja jopa vihaa he käytöksellään aiheuttavat? Asioilla on aina monta puolta, kuten tässäkin viestiketjussa on saanut huomata, mutta toivottavasti tämä on saanut edes jotkut isovanhemmat, jotka tämän ovat lukeneet, pohtimaan omaa käytöstään. Ainakaan ei pitäisi lapselle kostaa aikuisten välistä eripuraa.

Minusta kummallisinta on se, että lapset kykenevät aistimaan serkun tms. suosituimmuusaseman, vaikka eivät ole missään tekemisissä isovanhempien kanssa tai tapaavat ainoastaan pari kertaa vuodessa. Miten lapsi voi tietää, että joku toinen on tärkeämpi, jos ei ole tekemisissä isovanhempien kanssa? Ei joku 3v serkku osaa kertoa, mitä on tehnyt mummin kanssa tms. eikä joku 6v osaa sitä edes kysellä. Silti yllättäen isovanhempien tekemiset ja tekemättä jättämiset aiheuttavat eripuraa ja mielipahaa lapsissa, jotka näkevät toisiaan muutamia kertoja vuodessa. Minulla on 11 serkkua eikä aavistustakaan siitä, saiko joku aikoinaan enemmän huomiota kuin minä. Todennäköisesti sai, mutta koska äitini ei tehnyt asiasta mitään numeroa, niin sain autuaan tietämättömänä viettää ihan hyvän lapsuuden kadehtimatta vaikka 10 v vanhempaa serkkua, joka oli ollut mummolassa "päivähoidossa" toisin kuin minä.

Katkeraksi ja kaunaiseksi on helppo kasvattaa, pitää vain joka päivä muistaa kertoa, miten paha mieli sinulla on, kun mummi ei rakasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo monen mainitsema sokeus suosimiselle ihmetyttää. Eivätkö isovanhemmat (tai vanhemmat) ymmärrä, kuinka paljon eripuraa, mielipahaa ja jopa vihaa he käytöksellään aiheuttavat? Asioilla on aina monta puolta, kuten tässäkin viestiketjussa on saanut huomata, mutta toivottavasti tämä on saanut edes jotkut isovanhemmat, jotka tämän ovat lukeneet, pohtimaan omaa käytöstään. Ainakaan ei pitäisi lapselle kostaa aikuisten välistä eripuraa.

Minusta kummallisinta on se, että lapset kykenevät aistimaan serkun tms. suosituimmuusaseman, vaikka eivät ole missään tekemisissä isovanhempien kanssa tai tapaavat ainoastaan pari kertaa vuodessa. Miten lapsi voi tietää, että joku toinen on tärkeämpi, jos ei ole tekemisissä isovanhempien kanssa? Ei joku 3v serkku osaa kertoa, mitä on tehnyt mummin kanssa tms. eikä joku 6v osaa sitä edes kysellä. Silti yllättäen isovanhempien tekemiset ja tekemättä jättämiset aiheuttavat eripuraa ja mielipahaa lapsissa, jotka näkevät toisiaan muutamia kertoja vuodessa. Minulla on 11 serkkua eikä aavistustakaan siitä, saiko joku aikoinaan enemmän huomiota kuin minä. Todennäköisesti sai, mutta koska äitini ei tehnyt asiasta mitään numeroa, niin sain autuaan tietämättömänä viettää ihan hyvän lapsuuden kadehtimatta vaikka 10 v vanhempaa serkkua, joka oli ollut mummolassa "päivähoidossa" toisin kuin minä.

Katkeraksi ja kaunaiseksi on helppo kasvattaa, pitää vain joka päivä muistaa kertoa, miten paha mieli sinulla on, kun mummi ei rakasta.

Nykyaikana serkkuja on paljon vähemmän (minun lapsillani kolme).

Ja eiköhän juuri näissä tapauksissa nähdä koko suvun kesken aina välillä, esim jouluna, syntymäpäivillä. Ja kyllähän se 3-vuotiaallekin tulee näkyväksi, jos mummo hössöttää kuinka se Niilo-Petteri on niin hyväkäytöksinen, ottaisit mallia.

Juuri tällaisestahan tässä ketjussa on puhuttu, sekä samassa sisarussarjassa tapahtuvasta suosinnasta. Lapsi on siitä erikoinen, että imee hyvin helposti itsestään kerrottavaa informaatiota, jos kokoajan kuulee että isoveli on parempi, niin alkaa myös uskoa siihen.

Ja kyllähän varmaan monikin miettii välien poikkilaittoa, mutta onhan se helpommin sanottu kuin tehty. Kyseessä on aina toisen pariskunnan osapuolen vanhemmat, tärkeä tunnesuhde. Myös sosiaaliset paineet voivat olla niin kovat, että tilannetta ei hetkessä pysty päättämään. Eivät ihmiset mitään koneita ole, vaan vahvasti tuntevia ihmisiä. Vielä aikuisiällä omalla vanhemmalla saattaa olla liikaa painoarvoa elämässä.

Ystävälläni on kolme poikaa (4v., 2v. Ja 1v.). Serkulla taas on vain yksi tyttö (5v.), mutta tämä tyttö se vasta saakin huomiota.

Viime jouluna oli tarkoitus viettää perhejoulua sukulaisvoimin. Serkun tyttö oli saanut kymmenkunta pakettia, vieläpä kalliita lahjoja. Ystäväni kaksi vanhempaa poikaa saivat yhdet paketit per naama ja niistäkin paljastui sukkia tms. Pojat olivat äidiltään sitten kyselleet, että miksi tyttö saa enemmän lahjoja kuin me, ollaanko me oltu tuhmia?Poikien äitiä oli alkanut harmittaa tilanne niin paljon, että sanoi suoraan, ettei hän ensi jouluna lähde tämmöiseen. Sukulaiset olivat vedonneet siihen, että tyttö on jo sen ikäinen että on kivaa ostaa hänelle prinsessatavaraa ja kun tytöt ovat helpompia hoitaakin.

Järkyttävää suosimista. Ystäväni sanoi, ettei hän suinkaan itse loukkaantunut kun ei hänellekään lahjaa kuulunut, mutta omien lasten vuoksi suorastaan raivostutti koko tilanne. Kun ei se pieni lapsi tajua muuta kuin että tuo saa enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Ystävälläni on kolme poikaa (4v., 2v. Ja 1v.). Serkulla taas on vain yksi tyttö (5v.), mutta tämä tyttö se vasta saakin huomiota.

Viime jouluna oli tarkoitus viettää perhejoulua sukulaisvoimin. Serkun tyttö oli saanut kymmenkunta pakettia, vieläpä kalliita lahjoja. Ystäväni kaksi vanhempaa poikaa saivat yhdet paketit per naama ja niistäkin paljastui sukkia tms. Pojat olivat äidiltään sitten kyselleet, että miksi tyttö saa enemmän lahjoja kuin me, ollaanko me oltu tuhmia?Poikien äitiä oli alkanut harmittaa tilanne niin paljon, että sanoi suoraan, ettei hän ensi jouluna lähde tämmöiseen. Sukulaiset olivat vedonneet siihen, että tyttö on jo sen ikäinen että on kivaa ostaa hänelle prinsessatavaraa ja kun tytöt ovat helpompia hoitaakin.

Järkyttävää suosimista. Ystäväni sanoi, ettei hän suinkaan itse loukkaantunut kun ei hänellekään lahjaa kuulunut, mutta omien lasten vuoksi suorastaan raivostutti koko tilanne. Kun ei se pieni lapsi tajua muuta kuin että tuo saa enemmän.

Miten ihmeessä 2-vuotias osaa kysyä tuollaista? Ja miksi ystäväsi ei ollut ostanut enempää lahjoja omille pojilleen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"hauskinta" tässä on se, että isovanhemmat ei edes tajua. Onhan se nyt ihan normaalia, että yksi lapsenlapsi saa reilusti satasen maksaneen härpäkkeen ja sisarukset konvehtirasian jaettavaksi. Joo...

Juu, oikein inhottaa jo tuleva joulu. Taas saa meidän pienet katsella, kun heidän tätinsä lapsi riehuu ja kiljuu lahjaläjänsä kanssa mummin ja papan olohuoneessa keskipisteenä. Me kun saadaan vain suklaakonvehtirasiat ja joulukortit. Olen miettinyt, että pitäisiköhän tuostakin epäreilusta tekopyhästä sukujoulusta ottaa ero ja viettää ihan oma joulu. Pienet ovat jo alkaneet tajuta, että tuossa on jotakin epäreilua.

Menkää sinne valmiiseen pöytään ja jos lahjojen jakelusta taas tulee samanlainen yhden ihmisen show ilmoitatte, että eipä kiinnosta todistaa tällaista, lähdemme viettämään kotiin kivempaa joulua ja marssitte pihalle. Siellä saavat keskenään viettää sukukivaansa. Saittepahan vatsat täyteen.

Jos isovanhemmat ihmettelee jälkeen päin, puhu suusi puhtaaksi. Ja muista sanoa, ettei teidän lapset edes tykkää teistä yhtä paljon kuin toisista isovanhemmistaan, olette niin epäreiluja paskoja. Mädätkää rauhassa hoitokodissa ilman kipulääkkeitä.

Jos mieheni sisko koskaan saisi lapsia, voisin nähdä anoppini suosivan näitä lapsia meidän lasten ohi, varsinkin jos olisivat tyttöjä. Meillä kaksi poikaa joita isoäitinsä ainoina lastenlapsinaan palvoo, mutta isoäiti on myös avoimesti sanonut toivovansa tyttöä lapsenlapsekseen. Nyt anoppi on ihana isoäiti lapsillemme ja toivoisin saman jatkuvan jos lapsemme saisivat serkkuja jonain päivänä.

Omat vanhempani tuntuvat taas suosivan siskoni lapsia, mutta varmaan välimatkalla on tekemistä asian kanssa. Onhan se eri asia olla tekemisissä isovanhempien kanssa viikottain kuin muutaman kerran vuodessa. Luonnollisesti näillä lähellä asuvilla lapsenlapsilla on läheisempi suhde isovanhempiin.

Monella on ollut sorrettu puoliso.

Oletteko ajatelleet, että tämä sinänsä ikävä asia on omiaan lähentämään teitä ja puolisoanne?

Mulla oli ex-mies, jota vanhemmat olivat vauvasta asti palvoneet kuin messiasta. Hänen jokaista sanaansa kuunneltiin kuin julistusta, hänen tekemisiään kiitettiin ja ylistettiin ja ihmeteltiin. Häntä opetettiin, ihmeteltiin ja ylistettiin.

Oli hänellä siskokin. Mutta siitä ei ole sen enempää sanomista. Tytöt nyt on mitä on...

Arvatkaapa syynättiinkö miniää silmä kovana?Selvää oli, että olinpa kuinka viisas, ystävävällinen, taitava tai hauska hyvänsä, se ei tehnyt mitään vaikutusta. Ja jos keskustelussa ilmeni neljännessanakin erimielisyyttä mun ja miehen välillä, appivanhemmat alkoivat huutokuorona puolustaa poikaansa, kuin olisin ollut arkkivihollinen enkä vaimo.

Ex-mies myönsi ettei tilanne ollut mulle reilu. Mutta ei puuttunut siihen. Hänellä oli kokemusta vain palvotun asemasta, jonka ei koskaan ollut tarvinnut tehdä muuta kuin olla.

Olisin ottanut tuhat kertaa mieluummin miehen, jota sorretaan. Niille joilla ei ole asiasta kokemusta, voin kertoa, että ihminen jolle on koko ikä tolkutettu että hän on parempi kuin muut, on elämänkumppanina ....

haastava.

Sitten kun tällainen mummo joutuu vanhainkotiin, se suosikki vähät välittää. Näin kävi meidän suvussa.

Vierailija kirjoitti:

Sitten kun tällainen mummo joutuu vanhainkotiin, se suosikki vähät välittää. Näin kävi meidän suvussa.

Ihan uskottavaa.

Arvoasetelmat on annettuja. Lapset unohdetaan yleensä kasvattaa. Jos suosikki elää hyvin suojattua elämää, hän pysyy onnellisen tietämättömänä siitä, miten oikein ollaan ihmisten kanssa. Jos hän on onnistunut pääsemään työelämässäkin ihailtuun ja kunnioitettuun asemaan, hän on aikuisenakin siinä harhaluulossa, että hän on paras.

Ne lannistetut syrjityt voivat pelastua, jos heillä on ollut lapsena edes yksi merkittävä aikuinen, joka on näyttänyt heille, että he ovat arvokkaita ja hyviä.

Vierailija kirjoitti:

Sitten kun tällainen mummo joutuu vanhainkotiin, se suosikki vähät välittää. Näin kävi meidän suvussa.

Tämän olen ennakoinut meidän perheessä, että samoin tulee käymään. On siinä mummo ihmeissään, kun poikaa ei enää näy mutta rahat kelpaa.