Koulukiusaamisen vähättely ja uhrien syyllistäminen " sä olet aikuinen, et voi syyttää mennyttä ongelmistasi"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 41-vuotias ja kun kuulen kadulla naurua, ensimmäinen ajatus on "ne nauraa minulle" ja painun  henkisesti kumaraan, kutistun, vapisen. Minulla on vain 5 ystävää ja uskon jokaisen heistä pilkkaavan minua selkäni takana, sanovan että olen tyhmä sekä säälittävä.

 Saan paniikkikohtauksia, olen masentunut ja minulla on ahmimishäiriö.  Puren kynnet nahkaa myöten verille, ja imen alituiseen alahuultani. 

Tämä kaikki seurausta päivähoidosta lukioon( jonka keskeytin) jatkuneesta kiusaamisesta. Nämä ihmiset eivät edes muista minua enää, mutta minä muistan heidät aina.

Eli mitä sinä meiltä muilta ihmisiltä odotat? Ymmärrystä? Tiettyyn rajaan saakka, joo. Ihmissuhteet, niin ystävyys- kuin parisuhteetkin ovat kuitenkin vastavuoroisia. Ystäväsi tai elämänkumppanisi ei voi olla terapeuttisi tai se, jonka päälle kaadat kaiken ahdistuksesi ja katkeruutesi.

Sinä olet se, joka joutuu elämään noiden tunteiden kanssa. Itsesi takia sinun kannattaisi hakea ammattiapua siihen, että pystyt päästämään irti ja unohtamaan.

Ihan kuin kiusattu tätä ei tajuaisi. Ei se terapia välttämättä ole mikään ratkaistu mihinkään.

Paraneminen voi viedä yhtä monta vuotta kuin kiusaamista ja huonoja kokemuksia on kestänyt. Jotkut eivät parane vaikka kävisivät koko elämänsä terapiassa.

Sellainen terapia onkin paskaa ja vääränlaista. Ongelmana niissä on, että kaikia syitä etsitään asiakkaasta, vaikka hänessä ei ehkä ole ensimmäistäkäön syytä. Yhtäkään.

Kaikissa meissä on vikoja ja kaikki tekee virheitä,sinäkin. Jos et tätä nää,olet narsistinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?

Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.

Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.

Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?

Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.

Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?

Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.

Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?

Kai sä kuitenkin ymmärrät, että kukaan muu tässä maailmassa ei voi muuttaa sun tunteitasi kuin sinä itse?

Mä haluankin muuttaa sen, miten muut suhtautuvat minuun. Jos se on se, että kiusaajani on yhtä arvoks kanssani, niin muut ovat väärässä, ja mä oikeassa, kun sanon, ettei ole.

Ketkä muut?

Muut kuin minut.

Miten ajattelit tutustua kaikkiin maailman ihmisiin? Miljardeihin ihmisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran uhri, aina uhri. Ei ole ihme ettei kierre katkea, jos ei itse osaa yhtään päästä yli uhriutumispoterostaan. Nää kiusatut on välillä kuin alkoholisteja. Auttaako AA ryhmä? Ainiin taas tuli kiusatta,, sori vaan.

Koko ajan tässä perkele yritetään edetä elämässä. Ei vain jaksa niitä "nerokkaita" neuvoja, joissa ladellaan itsestäänselvyyksiä joita kaikki jo tekisivät jos pystyisivät.

Kerro nyt hyvä ihminen mitä meidän oikein pitäisi sanoa?!

Miksi sun olis ylipäätään pakko sanoa yhtään mitään? 

Miksi ylipääntään on pakko sitten tehdä aiheesta aloitus? Ei aiheeseen voi paljon muuta sanoa kun jaxuhali. Jos et myötäile leimataan kiusaajaksi.

Asia on yhtä kliseinen kun osaanotto kuolemaan. Ei kukaan sitäkään halua kuulla, mutta silti sitä hoetaan.

Miksi et sitten voi juuri myötäillä?!

Ja excuse me, kukaan ei halua, että muut ottavat osaa hänen suruunsa? Surevalleko kuuluisi sanoa, että hoida ite murheesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?

Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.

Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.

Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?

Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.

Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?

Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.

Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?

Kai sä kuitenkin ymmärrät, että kukaan muu tässä maailmassa ei voi muuttaa sun tunteitasi kuin sinä itse?

Mä haluankin muuttaa sen, miten muut suhtautuvat minuun. Jos se on se, että kiusaajani on yhtä arvoks kanssani, niin muut ovat väärässä, ja mä oikeassa, kun sanon, ettei ole.

Ketkä muut?

Muut kuin minut.

Miten ajattelit tutustua kaikkiin maailman ihmisiin? Miljardeihin ihmisiin?

Miksi tarttisi? En olekaan ajatellut tutustua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?

Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.

Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.

Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?

Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.

Se kiusaaja ei todellakaan ole minun tasoiseni ja arvoiseni ihminen mun silmissä, vaan huono, surkea, alempi, mutta ilmeisesti kaikkien muiden, kuten sinunkin, silmissä on. Voisit kaksi hetkeä miettiä, mille se tuntuu. Jos osaat asettua muiden saappaisiin.

Mites tuo muiden saappaisiin asettuminen sinulla sujuu,jos et voi edes hyväksyä että kaikki ihmiset on samanarvoisia?

Tästä sivusta huomautan että vaikka samanarvoisuus on kaunis periaate, jonka YK on kirjannut kansainvälisiin sopimuksiinkin, niin silti se ei käytännössä pidä paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran uhri, aina uhri. Ei ole ihme ettei kierre katkea, jos ei itse osaa yhtään päästä yli uhriutumispoterostaan. Nää kiusatut on välillä kuin alkoholisteja. Auttaako AA ryhmä? Ainiin taas tuli kiusatta,, sori vaan.

Koko ajan tässä perkele yritetään edetä elämässä. Ei vain jaksa niitä "nerokkaita" neuvoja, joissa ladellaan itsestäänselvyyksiä joita kaikki jo tekisivät jos pystyisivät.

Kerro nyt hyvä ihminen mitä meidän oikein pitäisi sanoa?!

Miksi sun olis ylipäätään pakko sanoa yhtään mitään? 

Nyökkäillään sitten jatkossa toisen jakaessaan kokemuksiaan. Tai, no tuskin se kiusattu tähänkään on tyytyväinen.

Kokeilepa. Mä luulen, että se, joka siinä yllättyy eniten ja oppii jotain, olet sinä itse. Mille tuntuisi olla myötätuntoinen? Myötäelävä? Kantsii kokeilla. Nöyrtyä sen verran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?

Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.

Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.

Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?

Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.

Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?

Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.

Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?

Kai sä kuitenkin ymmärrät, että kukaan muu tässä maailmassa ei voi muuttaa sun tunteitasi kuin sinä itse?

Mä haluankin muuttaa sen, miten muut suhtautuvat minuun. Jos se on se, että kiusaajani on yhtä arvoks kanssani, niin muut ovat väärässä, ja mä oikeassa, kun sanon, ettei ole.

Ketkä muut?

Muut kuin minut.

Miten ajattelit tutustua kaikkiin maailman ihmisiin? Miljardeihin ihmisiin?

Miksi tarttisi? En olekaan ajatellut tutustua.

Voidaksesi muuttaa muiden mielipidettä sinusta, näillä muilla pitää ensin olla jokin mielikuva sinusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran uhri, aina uhri. Ei ole ihme ettei kierre katkea, jos ei itse osaa yhtään päästä yli uhriutumispoterostaan. Nää kiusatut on välillä kuin alkoholisteja. Auttaako AA ryhmä? Ainiin taas tuli kiusatta,, sori vaan.

Koko ajan tässä perkele yritetään edetä elämässä. Ei vain jaksa niitä "nerokkaita" neuvoja, joissa ladellaan itsestäänselvyyksiä joita kaikki jo tekisivät jos pystyisivät.

Kerro nyt hyvä ihminen mitä meidän oikein pitäisi sanoa?!

Pitää turpa tukossa, kun ette asiasta mitään näköjään ymmärrä!

Anteeksi kovasti etten ole koskaan joutunut kiusatuksi. Enkä edes yritä ymmärtää.

Haluaisitko joutua? Mä voin hoitaa asian.

Ripustetaan sut puun oksaan jalastasi kiinni kettingillä ja katsotaan, kun sä sisuunnut siitä ja laitat elämäsi hyväksi. Ei auteta sua pois siitä, ja sitten syytetään sua kun olet väärinpäinkin. Annetaan sun virua siinä avuttomana. Ainoa ero tässäkin kokeessa olisi se, että siihen ois sitten oma suostumuksesi olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?

Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.

Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.

Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?

Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.

Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?

Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.

Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?

Kai sä kuitenkin ymmärrät, että kukaan muu tässä maailmassa ei voi muuttaa sun tunteitasi kuin sinä itse?

Mä haluankin muuttaa sen, miten muut suhtautuvat minuun. Jos se on se, että kiusaajani on yhtä arvoks kanssani, niin muut ovat väärässä, ja mä oikeassa, kun sanon, ettei ole.

Ketkä muut?

Muut kuin minut.

Miten ajattelit tutustua kaikkiin maailman ihmisiin? Miljardeihin ihmisiin?

Miksi tarttisi? En olekaan ajatellut tutustua.

Voidaksesi muuttaa muiden mielipidettä sinusta, näillä muilla pitää ensin olla jokin mielikuva sinusta. 

Kyllä ihmisille tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?

Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.

Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.

Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?

Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.

Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?

Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.

Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?

Kai sä kuitenkin ymmärrät, että kukaan muu tässä maailmassa ei voi muuttaa sun tunteitasi kuin sinä itse?

Mä haluankin muuttaa sen, miten muut suhtautuvat minuun. Jos se on se, että kiusaajani on yhtä arvoks kanssani, niin muut ovat väärässä, ja mä oikeassa, kun sanon, ettei ole.

Ketkä muut?

Muut kuin minut.

Miten ajattelit tutustua kaikkiin maailman ihmisiin? Miljardeihin ihmisiin?

Miksi tarttisi? En olekaan ajatellut tutustua.

Voidaksesi muuttaa muiden mielipidettä sinusta, näillä muilla pitää ensin olla jokin mielikuva sinusta. 

Luuletko, ettei ihmisille tule mielikuvaa minusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?

Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.

Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.

Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?

Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.

Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?

Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.

Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?

Kai sä kuitenkin ymmärrät, että kukaan muu tässä maailmassa ei voi muuttaa sun tunteitasi kuin sinä itse?

Mä haluankin muuttaa sen, miten muut suhtautuvat minuun. Jos se on se, että kiusaajani on yhtä arvoks kanssani, niin muut ovat väärässä, ja mä oikeassa, kun sanon, ettei ole.

Ketkä muut?

Muut kuin minut.

Miten ajattelit tutustua kaikkiin maailman ihmisiin? Miljardeihin ihmisiin?

Miksi tarttisi? En olekaan ajatellut tutustua.

Voidaksesi muuttaa muiden mielipidettä sinusta, näillä muilla pitää ensin olla jokin mielikuva sinusta. 

Luuletko, ettei ihmisille tule mielikuvaa minusta?

Siis jollekin Juanille Malagasta? Miksi tulisi, kun eihän se edes tiedä sun olemassaolostasi yhtään mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhat koulukiusaajat on täällä puolustelemassa tekosiaan, kun kiusatunhan syytä se on että on ongelmia. Aivan. Pitäkää oikeesti leipäluukkunne kiinni ja paetkaa suolle, jos ette edes yritä ymmärtää tai asettua toisen asemaan.

Minua kiusattuna loukkaa aina kun haukutaan kiusaajaksi kun yritän sanoa että paraneminen lähtee itsestään. Enkä myöskään pidä kovin asiallisena käytöksenä käskeä ketään pitämään suutaan kiinni jos toisen mielipide ei miellytä. Menkää itseenne ja yrittäkää edes tunnistaa itsestänne sitä käytöstä josta nyt syytätte muita.

Samat sanat sulle, et sinä ole mikään kiusattu, jos et kiusattuja ymmärrä. Sinä olit vain ensin joku huono surkimus, jolle ilmeisesti pitikin antaa pari potkua perseeseen. Et sen enempää.

Kiusattuja on monenlaisia. Myös niitä, jotka kokevat tulleensa kiusatuiksi, jos joku on eri mieltä asioista. Työpaikoilta löytyy yllättävän usein näitä uhriutujia ja marttyyreita, joita aina muka-sorretaan vaikka oikeasti kohdellaan kuten muitakin.

Oikeasti, jos elämässä kohtaa ainoastaan ”kiusaajia” ja ongelmia lähes kaikkien ihmisten kanssa, niin silloin on syytä katsoa peiliin. Miettiä tosissaan, että olisiko sittenkin itse se liian vaativa ja vaikea ihminen, joka toimii sosiaalisissa tilanteissa itse niin, että aiheutuu draamaa. Mulla on kaksi työkaveria, joilla kiusatuksi tuleminen on juurikin tätä. Joku ei ole samaa mieltä tai uskaltaa sanoa tai toimia eri tavalla kuin ”kiusattu”. Tai jos kaksi ihmistä juttelee omista asioistaan, mutta lopettaa henkilökohtaisten asioidensa käsittelyn ”kiusatun” saapuessa paikalle, on ”kiusattu” aivan varma että hänestä puhutaan. Alkaa jopa kiukutella miten hänestä täällä vaan puhutaan eikä usko kun sanotaan että ihan omia asioitamme kylläkin... ”Kiusatun” mielestä hän on maailmannapa eikä muilla ole muuta tekemistä kuin puhua hänestä. Oikeassa elämässä ketään ei kuitenkaan kiinnosta hän.

Itse ajattelen niin, että joku haukkuu mua tai puhuu paskaa, niin sielläpä puhuu jos ei parempaa tekemistä ole. Mä itse tiedän elämäni eikä mua kiinnosta, jos joku yrittää ”kiusata” mua. Siinäpä yrittäköön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran uhri, aina uhri. Ei ole ihme ettei kierre katkea, jos ei itse osaa yhtään päästä yli uhriutumispoterostaan. Nää kiusatut on välillä kuin alkoholisteja. Auttaako AA ryhmä? Ainiin taas tuli kiusatta,, sori vaan.

Koko ajan tässä perkele yritetään edetä elämässä. Ei vain jaksa niitä "nerokkaita" neuvoja, joissa ladellaan itsestäänselvyyksiä joita kaikki jo tekisivät jos pystyisivät.

Kerro nyt hyvä ihminen mitä meidän oikein pitäisi sanoa?!

Pitää turpa tukossa, kun ette asiasta mitään näköjään ymmärrä!

Anteeksi kovasti etten ole koskaan joutunut kiusatuksi. Enkä edes yritä ymmärtää.

Haluaisitko joutua? Mä voin hoitaa asian.

Ripustetaan sut puun oksaan jalastasi kiinni kettingillä ja katsotaan, kun sä sisuunnut siitä ja laitat elämäsi hyväksi. Ei auteta sua pois siitä, ja sitten syytetään sua kun olet väärinpäinkin. Annetaan sun virua siinä avuttomana. Ainoa ero tässäkin kokeessa olisi se, että siihen ois sitten oma suostumuksesi olemassa.

Pari viestiä taaksepäin totesit olevasi parempi ihminen kuin kiusaajat ja nyt fantasioit kiusaamisesta? Et ole yhtään sen parempi kuin kiusaajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?

Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.

Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.

Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?

Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.

Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?

Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.

Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?

Kai sä kuitenkin ymmärrät, että kukaan muu tässä maailmassa ei voi muuttaa sun tunteitasi kuin sinä itse?

Mä haluankin muuttaa sen, miten muut suhtautuvat minuun. Jos se on se, että kiusaajani on yhtä arvoks kanssani, niin muut ovat väärässä, ja mä oikeassa, kun sanon, ettei ole.

Ketkä muut?

Muut kuin minut.

Miten ajattelit tutustua kaikkiin maailman ihmisiin? Miljardeihin ihmisiin?

Miksi tarttisi? En olekaan ajatellut tutustua.

Voidaksesi muuttaa muiden mielipidettä sinusta, näillä muilla pitää ensin olla jokin mielikuva sinusta. 

Luuletko, ettei ihmisille tule mielikuvaa minusta?

Siis jollekin Juanille Malagasta? Miksi tulisi, kun eihän se edes tiedä sun olemassaolostasi yhtään mitään?

Ei puhuta nyt niistä, joita en ikinä edes tapaa. Puhutaan niistä, jotka tapaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran uhri, aina uhri. Ei ole ihme ettei kierre katkea, jos ei itse osaa yhtään päästä yli uhriutumispoterostaan. Nää kiusatut on välillä kuin alkoholisteja. Auttaako AA ryhmä? Ainiin taas tuli kiusatta,, sori vaan.

Koko ajan tässä perkele yritetään edetä elämässä. Ei vain jaksa niitä "nerokkaita" neuvoja, joissa ladellaan itsestäänselvyyksiä joita kaikki jo tekisivät jos pystyisivät.

Kerro nyt hyvä ihminen mitä meidän oikein pitäisi sanoa?!

Pitää turpa tukossa, kun ette asiasta mitään näköjään ymmärrä!

Anteeksi kovasti etten ole koskaan joutunut kiusatuksi. Enkä edes yritä ymmärtää.

Haluaisitko joutua? Mä voin hoitaa asian.

Ripustetaan sut puun oksaan jalastasi kiinni kettingillä ja katsotaan, kun sä sisuunnut siitä ja laitat elämäsi hyväksi. Ei auteta sua pois siitä, ja sitten syytetään sua kun olet väärinpäinkin. Annetaan sun virua siinä avuttomana. Ainoa ero tässäkin kokeessa olisi se, että siihen ois sitten oma suostumuksesi olemassa.

Pari viestiä taaksepäin totesit olevasi parempi ihminen kuin kiusaajat ja nyt fantasioit kiusaamisesta? Et ole yhtään sen parempi kuin kiusaajat.

En tee tuota hänelle vastoin hänen tahtoaan. Tajuatko eron?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?

Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.

Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.

Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?

Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.

Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?

Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.

Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?

Kai sä kuitenkin ymmärrät, että kukaan muu tässä maailmassa ei voi muuttaa sun tunteitasi kuin sinä itse?

Mä haluankin muuttaa sen, miten muut suhtautuvat minuun. Jos se on se, että kiusaajani on yhtä arvoks kanssani, niin muut ovat väärässä, ja mä oikeassa, kun sanon, ettei ole.

Ketkä muut?

Muut kuin minut.

Miten ajattelit tutustua kaikkiin maailman ihmisiin? Miljardeihin ihmisiin?

Miksi tarttisi? En olekaan ajatellut tutustua.

Voidaksesi muuttaa muiden mielipidettä sinusta, näillä muilla pitää ensin olla jokin mielikuva sinusta. 

Luuletko, ettei ihmisille tule mielikuvaa minusta?

Siis jollekin Juanille Malagasta? Miksi tulisi, kun eihän se edes tiedä sun olemassaolostasi yhtään mitään?

Ei puhuta nyt niistä, joita en ikinä edes tapaa. Puhutaan niistä, jotka tapaan.

No niin!!! Mä tuolla aiemmin kysyin, ketkä muut. Ja sä vastasit, että muut kuin sinä itse. Olisit sanonut, että muut ihmiset, joita tapaat. Koska vain sut tavatessa voi muodostaa susta jonkun mielipiteen, jota sinä sitten voit alkaa muuttamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?

Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.

Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.

Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?

Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.

Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?

Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.

Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?

Kai sä kuitenkin ymmärrät, että kukaan muu tässä maailmassa ei voi muuttaa sun tunteitasi kuin sinä itse?

Mä haluankin muuttaa sen, miten muut suhtautuvat minuun. Jos se on se, että kiusaajani on yhtä arvoks kanssani, niin muut ovat väärässä, ja mä oikeassa, kun sanon, ettei ole.

Ketkä muut?

Muut kuin minut.

Miten ajattelit tutustua kaikkiin maailman ihmisiin? Miljardeihin ihmisiin?

Miksi tarttisi? En olekaan ajatellut tutustua.

Voidaksesi muuttaa muiden mielipidettä sinusta, näillä muilla pitää ensin olla jokin mielikuva sinusta. 

Luuletko, ettei ihmisille tule mielikuvaa minusta?

Siis jollekin Juanille Malagasta? Miksi tulisi, kun eihän se edes tiedä sun olemassaolostasi yhtään mitään?

Ei puhuta nyt niistä, joita en ikinä edes tapaa. Puhutaan niistä, jotka tapaan.

No niin!!! Mä tuolla aiemmin kysyin, ketkä muut. Ja sä vastasit, että muut kuin sinä itse. Olisit sanonut, että muut ihmiset, joita tapaat. Koska vain sut tavatessa voi muodostaa susta jonkun mielipiteen, jota sinä sitten voit alkaa muuttamaan. 

Siis tietenkin tarkoitin ihmisiä, jotka tapaan. Ja heille mielipide on se, että olen samanarvoinen kuin kiusaajani, kuten sullekin. Sä kirjoitit, että olen muka yhtä arvokas kuin muutkin. Minusta en ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?

Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.

Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.

Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?

Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.

Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?

Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.

Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?

Kai sä kuitenkin ymmärrät, että kukaan muu tässä maailmassa ei voi muuttaa sun tunteitasi kuin sinä itse?

Mä haluankin muuttaa sen, miten muut suhtautuvat minuun. Jos se on se, että kiusaajani on yhtä arvoks kanssani, niin muut ovat väärässä, ja mä oikeassa, kun sanon, ettei ole.

Ketkä muut?

Muut kuin minut.

Miten ajattelit tutustua kaikkiin maailman ihmisiin? Miljardeihin ihmisiin?

Miksi tarttisi? En olekaan ajatellut tutustua.

Voidaksesi muuttaa muiden mielipidettä sinusta, näillä muilla pitää ensin olla jokin mielikuva sinusta. 

Luuletko, ettei ihmisille tule mielikuvaa minusta?

Siis jollekin Juanille Malagasta? Miksi tulisi, kun eihän se edes tiedä sun olemassaolostasi yhtään mitään?

Ei puhuta nyt niistä, joita en ikinä edes tapaa. Puhutaan niistä, jotka tapaan.

No niin!!! Mä tuolla aiemmin kysyin, ketkä muut. Ja sä vastasit, että muut kuin sinä itse. Olisit sanonut, että muut ihmiset, joita tapaat. Koska vain sut tavatessa voi muodostaa susta jonkun mielipiteen, jota sinä sitten voit alkaa muuttamaan. 

Siis tietenkin tarkoitin ihmisiä, jotka tapaan. Ja heille mielipide on se, että olen samanarvoinen kuin kiusaajani, kuten sullekin. Sä kirjoitit, että olen muka yhtä arvokas kuin muutkin. Minusta en ole.

En muuten kirjoittanut. Ei ollut mun kommenttini. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.

Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?

Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.

Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.

Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?

Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.

Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?

Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.

Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?

Kai sä kuitenkin ymmärrät, että kukaan muu tässä maailmassa ei voi muuttaa sun tunteitasi kuin sinä itse?

Mä haluankin muuttaa sen, miten muut suhtautuvat minuun. Jos se on se, että kiusaajani on yhtä arvoks kanssani, niin muut ovat väärässä, ja mä oikeassa, kun sanon, ettei ole.

Ketkä muut?

Muut kuin minut.

Miten ajattelit tutustua kaikkiin maailman ihmisiin? Miljardeihin ihmisiin?

Miksi tarttisi? En olekaan ajatellut tutustua.

Voidaksesi muuttaa muiden mielipidettä sinusta, näillä muilla pitää ensin olla jokin mielikuva sinusta. 

Luuletko, ettei ihmisille tule mielikuvaa minusta?

Siis jollekin Juanille Malagasta? Miksi tulisi, kun eihän se edes tiedä sun olemassaolostasi yhtään mitään?

Ei puhuta nyt niistä, joita en ikinä edes tapaa. Puhutaan niistä, jotka tapaan.

No niin!!! Mä tuolla aiemmin kysyin, ketkä muut. Ja sä vastasit, että muut kuin sinä itse. Olisit sanonut, että muut ihmiset, joita tapaat. Koska vain sut tavatessa voi muodostaa susta jonkun mielipiteen, jota sinä sitten voit alkaa muuttamaan. 

Siis tietenkin tarkoitin ihmisiä, jotka tapaan. Ja heille mielipide on se, että olen samanarvoinen kuin kiusaajani, kuten sullekin. Sä kirjoitit, että olen muka yhtä arvokas kuin muutkin. Minusta en ole.

En muuten kirjoittanut. Ei ollut mun kommenttini. 

No mulle kirjoitettiin kuitenkin näin.