Lue keskustelun säännöt.
Koulukiusaamisen vähättely ja uhrien syyllistäminen " sä olet aikuinen, et voi syyttää mennyttä ongelmistasi"
22.11.2017 |
Lytätty itsevarmuus, vaikeudet luottaa, alituinen fiilis että muu nauravat sinulle, masennus, päihteisiin pakeneminen....
Ja meidän "pitäisi päästä yli, lakata möyrimästä menneissä?"
Kommentit (385)
Vierailija kirjoitti:
Onko siinä jotain "väärää" että pahoinpidelty ihminen kipuilee huonojen kokemusten johdosta ja haluaa tukea parempaan ympäristöltään. Minusta ei. Tässä keskustelussa tosin annettaan sellainen kuva että jos ei ole reipas, iloinen ja aktiivinen potilas omia mt-ongelmia ym. kohtaan niin sitten sietääkin kärsiä. Itse mt-ongelmaisena voin sanoa että vaikka on totta että aikuinen ihminen joutuu aikalailla pärjäämään yksin ja siksi korostetaan sitä että voi vain itse ratkaista ongelmansa niin se ajatus vääntäytyy omassa mielessä juuri tuohon että on yksin elämän ja ongelmien edessä. Ja siitä tulee tosi turvaton tunne, varsinkin jos on jo joutunut pärjäämään ilman muita. Normaalit ihmiset unohtavat helposti omien vanhempien tai ystävien tuen tai oman terveen mielen koska se on niin itsestäänselvää. Myös terapiaan ohjaaminen on vain menemistä sieltä mistä aita on matalin - se on lähes klisee aina kun ihmiset tuovat esiin jonkun ongelman elämässään.
Siinä on "väärää", jos ympäristösi käsittää ihmisiä, joilla ei ole tarvittavaa osaamista. Ei kukaan mene naapuriltaan pyytämään, että tämä tulisi ompelemaan haavan sormessasi, jos naapuri ei ole lääkäri. Lisäksi siinä on "väärää", jos et selväsanaisesti ja täsmällisesti kerro, mitä sinä näiltä ympärilläsi olevilta ihmisiltä juuri tällä kertaa haluat. Eli sun pitää kertoa, mitä on se "tuki", jota olet nyt vailla. Vain kuuntelemista? Neuvojen antamista? Rohkaisua ja kannustusta? Rahaa kustantaa yksityinen terapia? Jotain muuta, mitä? Eivät muut ihmiset ole ajatustenlukijoita. Vaikka olisi miten läheinen ihminen, niin jos hänellä ei ole omakohtaista kokemusta samasta asiasta, hän ei kykene edes arvailemaan, mitä sinä juuri nyt häneltä haluat. Tukea kannattaakin hakea vertaistukiryhmistä. Ei sielläkään kaikkien tilanne ole prikuulleen sama eivätkä kaikki prikuulleen samanlaisia ihmisiä, mutta he nyt saattavat edes arvailla, mitä toinen saman kokenut ehkä saattaisi muilta toivoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmistä on kiusattu päiväkodista työelämään asti, jokaisessa paikassa ja eri ihmisten toimesta niin jotain vikaa on oltava tässä ihmisessä. Todennäköisesti henkilö katsoo, että erimieltä oleminen=kiusaaminen.
En usko, että kellään on niin huonoa tuuria, että joka paikassa on kpäitä, jotka sattumalta ottavat saman henkilön kiusattavaksi.
Kyllä on oikeasti ihmisiä, joilla on huono tuuri. Voihan ihminen esimerkiksi sairastua vaikka useampaan erilaiseen syöpäänkin.
40-50 -luvuilla syntyneille oli tyypillistä sellainen sadismi, takaisin vaan samoihin oloihin, väkivallan uhrin ei annettu palautua, heti pakotetaan sopeutumaan. Mielestäni keltään ei voida vaatia, että on tekemisissä kiusaajan kanssa, sanoa vielä oma asia kuinka selviytyy. Anteeksi antaminen on toki mahdollista, mutta vasta kun on tasaantunut.
Jossain oli joskus tutkimus, jossa todettiin että koulukiusaus voi nostaa verenpaineen loppuiäksi.
Luin sen varmaan kymmenen vuotta sitten, enkä enää muista mistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 41-vuotias ja kun kuulen kadulla naurua, ensimmäinen ajatus on "ne nauraa minulle" ja painun henkisesti kumaraan, kutistun, vapisen. Minulla on vain 5 ystävää ja uskon jokaisen heistä pilkkaavan minua selkäni takana, sanovan että olen tyhmä sekä säälittävä.
Saan paniikkikohtauksia, olen masentunut ja minulla on ahmimishäiriö. Puren kynnet nahkaa myöten verille, ja imen alituiseen alahuultani.
Tämä kaikki seurausta päivähoidosta lukioon( jonka keskeytin) jatkuneesta kiusaamisesta. Nämä ihmiset eivät edes muista minua enää, mutta minä muistan heidät aina.
Oletko vielä tuo lapsi vai aikuinen ihminen, joka omilla valinnoillaa, arvioillaan ja päätöksillään elää omaa elämäänsä?!
Pannaanko sut kettingillä roikkumaan jalastasi puuhun pää alaspäin, ja kysytään sinulta sitten samaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.
Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?
Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.
Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.
Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?
Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.
Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.
Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?
Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.
Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.
Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?
Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.
Ja että olenko mä muka samanlainen paska, kuin se, joka mua kiusasi? Niinkö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.
Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?
Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.
Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.
Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?
Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.
Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?
Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.
Naurettavinta, mitä luin palstalta aikoihin oli jonkun ihmisen oletus, että he, jotka eivät saa elämäänsä korjattua marisevat siitä siksi, että ovat kateellisia niille, joilla on esim. jokin siivoojan ura ja ovat elämäänsä tyytyväisiä! Aivan kuin en mäkin nyt sitä saavuttaisi, mutta en ole niin paskaa tasoa, että oisin siihen tyytyväinen! Enkä mä kadehdi elämässä pitkälle päässeitä, vaan mua harmittaa s, etten tai jos en mä itse ole onnellinen, vaikka olen yrittänyt sen eteen kaikkeni. Koska kiusaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.
Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?
Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.
Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.
Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?
Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.
Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?
Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.
Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?
Vierailija kirjoitti:
Naurettavinta, mitä luin palstalta aikoihin oli jonkun ihmisen oletus, että he, jotka eivät saa elämäänsä korjattua marisevat siitä siksi, että ovat kateellisia niille, joilla on esim. jokin siivoojan ura ja ovat elämäänsä tyytyväisiä! Aivan kuin en mäkin nyt sitä saavuttaisi, mutta en ole niin paskaa tasoa, että oisin siihen tyytyväinen! Enkä mä kadehdi elämässä pitkälle päässeitä, vaan mua harmittaa s, etten tai jos en mä itse ole onnellinen, vaikka olen yrittänyt sen eteen kaikkeni. Koska kiusaaminen.
Kuulepa,syy onnettomuuteesi ei ole kiusaaminen vaan asennevammasi. Ei ole olemassa mitään tasoa ja siivoojan työssä ei ole mitään halveksittavaa. Sitä tekee fiksutkin ihmiset. Jos et kykene mt-ongelmiesi takia opiskelemaan pitkälle,harmillista. Voit kuitenkin varmaan opiskella jonkun muun ammatin ja tulla erityisen hyväksi siinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.
Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?
Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.
Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.
Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?
Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.
Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?
Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.
Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?
Kai sä kuitenkin ymmärrät, että kukaan muu tässä maailmassa ei voi muuttaa sun tunteitasi kuin sinä itse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.
Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?
Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.
Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.
Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?
Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.
Se kiusaaja ei todellakaan ole minun tasoiseni ja arvoiseni ihminen mun silmissä, vaan huono, surkea, alempi, mutta ilmeisesti kaikkien muiden, kuten sinunkin, silmissä on. Voisit kaksi hetkeä miettiä, mille se tuntuu. Jos osaat asettua muiden saappaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurettavinta, mitä luin palstalta aikoihin oli jonkun ihmisen oletus, että he, jotka eivät saa elämäänsä korjattua marisevat siitä siksi, että ovat kateellisia niille, joilla on esim. jokin siivoojan ura ja ovat elämäänsä tyytyväisiä! Aivan kuin en mäkin nyt sitä saavuttaisi, mutta en ole niin paskaa tasoa, että oisin siihen tyytyväinen! Enkä mä kadehdi elämässä pitkälle päässeitä, vaan mua harmittaa s, etten tai jos en mä itse ole onnellinen, vaikka olen yrittänyt sen eteen kaikkeni. Koska kiusaaminen.
Kuulepa,syy onnettomuuteesi ei ole kiusaaminen vaan asennevammasi. Ei ole olemassa mitään tasoa ja siivoojan työssä ei ole mitään halveksittavaa. Sitä tekee fiksutkin ihmiset. Jos et kykene mt-ongelmiesi takia opiskelemaan pitkälle,harmillista. Voit kuitenkin varmaan opiskella jonkun muun ammatin ja tulla erityisen hyväksi siinä?
Mun mielestä siivoojan työ on halveksittavaa. Miksi mä sitä tekisin? Pystyn parempaan. Ei mun olisi ikinä mahdollista olla onnellinen siivoojana, hyi helvetti. Raskasta, aivotonta typerää puurtamista. Mutta siihen pääsee idiootitkin. Siksi idioottien on helppoa saavuttaa työ, jossa olla tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.
Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?
Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.
Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.
Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?
Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.
Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?
Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.
Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?
Kai sä kuitenkin ymmärrät, että kukaan muu tässä maailmassa ei voi muuttaa sun tunteitasi kuin sinä itse?
Mä haluankin muuttaa sen, miten muut suhtautuvat minuun. Jos se on se, että kiusaajani on yhtä arvoks kanssani, niin muut ovat väärässä, ja mä oikeassa, kun sanon, ettei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.
Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?
Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.
Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.
Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?
Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.
Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?
Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.
Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?
Kai sä kuitenkin ymmärrät, että kukaan muu tässä maailmassa ei voi muuttaa sun tunteitasi kuin sinä itse?
Mä haluankin muuttaa sen, miten muut suhtautuvat minuun. Jos se on se, että kiusaajani on yhtä arvoks kanssani, niin muut ovat väärässä, ja mä oikeassa, kun sanon, ettei ole.
Ketkä muut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 41-vuotias ja kun kuulen kadulla naurua, ensimmäinen ajatus on "ne nauraa minulle" ja painun henkisesti kumaraan, kutistun, vapisen. Minulla on vain 5 ystävää ja uskon jokaisen heistä pilkkaavan minua selkäni takana, sanovan että olen tyhmä sekä säälittävä.
Saan paniikkikohtauksia, olen masentunut ja minulla on ahmimishäiriö. Puren kynnet nahkaa myöten verille, ja imen alituiseen alahuultani.
Tämä kaikki seurausta päivähoidosta lukioon( jonka keskeytin) jatkuneesta kiusaamisesta. Nämä ihmiset eivät edes muista minua enää, mutta minä muistan heidät aina.
Eli mitä sinä meiltä muilta ihmisiltä odotat? Ymmärrystä? Tiettyyn rajaan saakka, joo. Ihmissuhteet, niin ystävyys- kuin parisuhteetkin ovat kuitenkin vastavuoroisia. Ystäväsi tai elämänkumppanisi ei voi olla terapeuttisi tai se, jonka päälle kaadat kaiken ahdistuksesi ja katkeruutesi.
Sinä olet se, joka joutuu elämään noiden tunteiden kanssa. Itsesi takia sinun kannattaisi hakea ammattiapua siihen, että pystyt päästämään irti ja unohtamaan.
Ihan kuin kiusattu tätä ei tajuaisi. Ei se terapia välttämättä ole mikään ratkaistu mihinkään.
Paraneminen voi viedä yhtä monta vuotta kuin kiusaamista ja huonoja kokemuksia on kestänyt. Jotkut eivät parane vaikka kävisivät koko elämänsä terapiassa.
Sellainen terapia onkin paskaa ja vääränlaista. Ongelmana niissä on, että kaikia syitä etsitään asiakkaasta, vaikka hänessä ei ehkä ole ensimmäistäkäön syytä. Yhtäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.
Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?
Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.
Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.
Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?
Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.
Miksi kuvittelet että musta tuntuisi, että olen?
Voit varmaan tiedostaa että vaikka TUNNET ettet ole minkään arvoinen,se ei ole totta vaan johtuu kiusaamistaustastasi. Tunteita tulee ja menee,ei kannata liiaksi heittäytyä niiden varaan vaan tarkkailla itseään ikäänkuin ulkopuolelta.
Mitä sillä on väliä, mikä tilanne faktisesti on, jos en mä tunne että Olen minkään arvoinen? Miksi mä silloin uskoisin jotain kuvitelmaa siitä? Mitä se kuvitelma mua auttaa, jos joku voimakkaampi, ilkeämpi ihminen tulee mua määräilemään? Se, etten ole edes hänen arvoisensa tuntuu todelta, miten elämä silloin voisi tuntua hyvältä?
Kai sä kuitenkin ymmärrät, että kukaan muu tässä maailmassa ei voi muuttaa sun tunteitasi kuin sinä itse?
Mä haluankin muuttaa sen, miten muut suhtautuvat minuun. Jos se on se, että kiusaajani on yhtä arvoks kanssani, niin muut ovat väärässä, ja mä oikeassa, kun sanon, ettei ole.
Ketkä muut?
Muut kuin minut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niinhän se on. Mennyt on mennyttä, ei sille mitään voi. Mutta tulevaisuudelle voi.
Eli jos sahaan sulta käden poikki, ni "ei mahda mitään koita vaan pärjätä yhdellä". Entäs kun tulen huomenna sahaamaan jalkaa?
Mitään muuta ei ole tässäkään tapauksessa tehtävissä, kuin mennä eteen päin ja oppia elämään asian kanssa. Katkeruus ei johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaanoloon.
Eli et rankaisisi sortajaasi? Tai haluaisi rangaistusta tälle? Tai ottaisit ystäviksesi ihmisiä, joista ei ois niin väliä, että häntä rangaistaisiin? (Siis ystäviesi asenteena, ainahan sille ei mitään voi, että siis saataisiin se rankaisu annettua). Älä naurata.
Mitä se rankaisu auttaisi? Koston toivominen on ymmärrettävä reaktio siinä trauman ollessa tuoreimmillaan,mutta lapsellista jumittua siihen. Haluaisit itse olla kiusaaja?
Etkö voi ajatella,että he toimivat väärin ehkä ajattelemattomuuttaan tai omista traumoistaan johtuen. Maailma on epäreilu ja kaikki kohtaavat joskus vastoinkäymisiä,tämä oli sinun ristisi. Olet kuitenkin yhtä arvokas kuin kaikki muutkin eikä kiusatuksi tuleminen ollut omaa syytäsi. Toivottavasti pääset jotenkin asian kanssa sinuiksi.
Se kiusaaja ei todellakaan ole minun tasoiseni ja arvoiseni ihminen mun silmissä, vaan huono, surkea, alempi, mutta ilmeisesti kaikkien muiden, kuten sinunkin, silmissä on. Voisit kaksi hetkeä miettiä, mille se tuntuu. Jos osaat asettua muiden saappaisiin.
Mites tuo muiden saappaisiin asettuminen sinulla sujuu,jos et voi edes hyväksyä että kaikki ihmiset on samanarvoisia?
Niin tai hullu. Tai yksinkertaisesti paha ihminen. Suomessa ymmärretään rikollisia ja kiusaajia liikaakin.