Koulukiusaamisen vähättely ja uhrien syyllistäminen " sä olet aikuinen, et voi syyttää mennyttä ongelmistasi"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei koulukiusaajat ole lainkaan puhuneet, mutta kiusatut on kertoneet tarinoitaan niinkauan kuin muistan.

Miksi ei kysytä mikä saa jonkun kiusaamaan, sillähän se kiusaaminen saataisiin loppumaan, ei sillä että sanotaan, ei saa kiusata.

Koulukiusaamisessa puhumme lapsista, joilla ei ole varaa valita omaa taustaansa tai kykyä oppia empatiaa, ellei sitä ole heille itselleen suotu.

Kiusatulla ei ole auttamattomasti huono tulevaisuus, eikä kiusaajalla hyvä. Ei viedä toivoa kiusatuilta eikä anneta ymmärtää, että kiusaamalla menestyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Kyllä tuollainen vuosien kiusatuksi tuleminen muokkaa ihmistä ja jättää jälkensä, vaikka kuinka elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Älytöntä sanoa kiusatulle, että unohda menneet ja mene elämässäsi eteenpäin. Ei sillä, että kiusatun olisi hyvä rypeä itsesäälissä vielä aikuisenakin, mutta koetut traumat eivät lakkaa olemasta käskystä. Pahimmillaan kiusaaja(t) kiusaavat hengiltä tai musertavat kiusatun mielenterveyden. Tuosta ei niin vain yli pääsekään ja monesti asian läpikäyminen vaatii vuosien terapiat ja mahdollisesti siihen rinnalle vielä jonkun lääkityksen. Kiusaamalla tuhottu ihminen ei välttämättä helposti eheydy.

Näin on.

Elämässä toki voi - ja pitääkin - mennä eteenpäin eikä jäädä rypemään menneisiin, mutta ikävä kyllä kiusatuille annetaan usein heikommat eväät normaaliin tulevaisuuteen. Vaikka ei rypisi menneissä, ne ovat silti osa nykyhetkeä ja tulevaisuuttakin. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sehän se ongelma juuri onkin. Pahat muistot, jopa traumat seuraavat mukana ja niiden vuoksi voi olla todella vaikeaa tai lähes mahdotonta muodostaa terveitä ihmissuhteita tai luottaa kehenkään.

On helppoa sanoa ex-kiusatulle, että elämässä pitää mennä eteenpäin, mutta unohdetaan se tosiasia että ihmisen mieli ja henkinen terveys kärsivät kun kiusataan, eikä ihmismieli noin vain unohda tuollaisia asioita. Yleensä nämä huutelijat eivät ole kovin hyviä asettumaan toisten asemaan eivätkä välttämättä ymmärrä paljoakaan ihmisen mielestä ja sen toimivuudesta. 

Upea kirjoitus, kiitos!

Täällä on pelottavan paljon epäempaattisia ihmisiä, joilla selvästi on elämä lähtenyt hyvin käyntiin eikä ole koskaan esim. tarvinnut pelätä, että kun avaa suunsa, että nauretaanko mulle ym. Koska kun sitä jatkuu koko ala- ja yläasteen ajan ja myöhemminkään missään kukaan ei huomaa/välitä, onko sinulla kaikki hyvin (vanhemmat, hah!), niin se vain muokkaa ajattelua vääristyneeseen suuntaan ja sitä ei noin vain muuteta päättämällä "hei, enpäs haluakaan enää rypeä, naps, paranin". 

Yrittäkää epäempaattiset edes ymmärtää, miltä tuntuu, kun olet yksinäinen, ujo, arka, henkisesti kylmä koti. Tiedät olevasi jotenkin outo, mutta kukaan ei auta lasta ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä, että homma lähtisi oikeaan suuntaan.

Kiusatut yrittää pyytää sitä ymmärrystä, mutta he itse ei suostu ymmärtämään että kaikille ei ole suotu sitä empatiakykyä ja taustalla voi yhtäläisesti  olla se henkisesti kylmä koti, jossa ei ole niitä vanhempia saatavilla.

Vierailija kirjoitti:

Ihan älytöntä sanoa, että menneestä pitäisi päästää irti. Miten kuvittelette, että ihminen jolla on sos. tilanteiden pelko (hyvin yleistä kiusatuilla) kykenee vaikuttamaan autonomiseen hermostoon kun se on yksinkertaisesti mahdotonta tahdonvoimalla. Jos menet paniikkitilaan yli 10 vuoden jälkeen koulukiusaamisesta kun joudut olemaan humion keskipisteenä, niin se valitettavasti _hieman_ hankaloittaa ihmissuhteiden luomista. Niiltä jotka ylenkatsovasti toteavat, että pitäisi keskittyä tulevaan voisi vertauskuvallisesti katkoa jalat ja kädet ja sanoa että keskity nyt vain siihen ompelemiseen. Se on yksinkertaisesti sula mahdottomuus pahoilla traumoilla. En kykenisi elämään itseni kanssa, jos minun takia joku olisi a) lopettanut opinnot b) erakoitunut c) menettänyt mahdollisuuden perheeseen, mahdollisiin lapsiin ja ystäviin. Koulukiusaamiseen tulisi puuttua heti. Syy ei kovin usein ole se, että opettajat eivät olisi asiasta tietoisia.

No ei aivan. Niille, joilta on katkottu raajat, sanotaan, että keskity asioihin, joita voit tehdä ja opetella. Toinen vaihtoehto on käyttää asiaa syynä olla tekemättä mitään, koska ei voi tehdä sitä, tätä ja tuota. Tuo on ihan oma valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Kyllä tuollainen vuosien kiusatuksi tuleminen muokkaa ihmistä ja jättää jälkensä, vaikka kuinka elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Älytöntä sanoa kiusatulle, että unohda menneet ja mene elämässäsi eteenpäin. Ei sillä, että kiusatun olisi hyvä rypeä itsesäälissä vielä aikuisenakin, mutta koetut traumat eivät lakkaa olemasta käskystä. Pahimmillaan kiusaaja(t) kiusaavat hengiltä tai musertavat kiusatun mielenterveyden. Tuosta ei niin vain yli pääsekään ja monesti asian läpikäyminen vaatii vuosien terapiat ja mahdollisesti siihen rinnalle vielä jonkun lääkityksen. Kiusaamalla tuhottu ihminen ei välttämättä helposti eheydy.

Näin on.

Elämässä toki voi - ja pitääkin - mennä eteenpäin eikä jäädä rypemään menneisiin, mutta ikävä kyllä kiusatuille annetaan usein heikommat eväät normaaliin tulevaisuuteen. Vaikka ei rypisi menneissä, ne ovat silti osa nykyhetkeä ja tulevaisuuttakin. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sehän se ongelma juuri onkin. Pahat muistot, jopa traumat seuraavat mukana ja niiden vuoksi voi olla todella vaikeaa tai lähes mahdotonta muodostaa terveitä ihmissuhteita tai luottaa kehenkään.

On helppoa sanoa ex-kiusatulle, että elämässä pitää mennä eteenpäin, mutta unohdetaan se tosiasia että ihmisen mieli ja henkinen terveys kärsivät kun kiusataan, eikä ihmismieli noin vain unohda tuollaisia asioita. Yleensä nämä huutelijat eivät ole kovin hyviä asettumaan toisten asemaan eivätkä välttämättä ymmärrä paljoakaan ihmisen mielestä ja sen toimivuudesta. 

Upea kirjoitus, kiitos!

Täällä on pelottavan paljon epäempaattisia ihmisiä, joilla selvästi on elämä lähtenyt hyvin käyntiin eikä ole koskaan esim. tarvinnut pelätä, että kun avaa suunsa, että nauretaanko mulle ym. Koska kun sitä jatkuu koko ala- ja yläasteen ajan ja myöhemminkään missään kukaan ei huomaa/välitä, onko sinulla kaikki hyvin (vanhemmat, hah!), niin se vain muokkaa ajattelua vääristyneeseen suuntaan ja sitä ei noin vain muuteta päättämällä "hei, enpäs haluakaan enää rypeä, naps, paranin". 

Yrittäkää epäempaattiset edes ymmärtää, miltä tuntuu, kun olet yksinäinen, ujo, arka, henkisesti kylmä koti. Tiedät olevasi jotenkin outo, mutta kukaan ei auta lasta ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä, että homma lähtisi oikeaan suuntaan.

Voin ainoastaan kuvitella. Aivan kuten voin kuvitella, millaista on elää sodan keskellä, olla halvaantunut, menettää lapsensa, sairastua syöpään jne jne. Mun kuvitteluni ei kuitenkaan muuta kenenkään kiusatun, sodan keskellä elävän, lapsensa menettäneen tai syöpään sairastuneen  elämää yhtään paremmaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Kyllä tuollainen vuosien kiusatuksi tuleminen muokkaa ihmistä ja jättää jälkensä, vaikka kuinka elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Älytöntä sanoa kiusatulle, että unohda menneet ja mene elämässäsi eteenpäin. Ei sillä, että kiusatun olisi hyvä rypeä itsesäälissä vielä aikuisenakin, mutta koetut traumat eivät lakkaa olemasta käskystä. Pahimmillaan kiusaaja(t) kiusaavat hengiltä tai musertavat kiusatun mielenterveyden. Tuosta ei niin vain yli pääsekään ja monesti asian läpikäyminen vaatii vuosien terapiat ja mahdollisesti siihen rinnalle vielä jonkun lääkityksen. Kiusaamalla tuhottu ihminen ei välttämättä helposti eheydy.

Näin on.

Elämässä toki voi - ja pitääkin - mennä eteenpäin eikä jäädä rypemään menneisiin, mutta ikävä kyllä kiusatuille annetaan usein heikommat eväät normaaliin tulevaisuuteen. Vaikka ei rypisi menneissä, ne ovat silti osa nykyhetkeä ja tulevaisuuttakin. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sehän se ongelma juuri onkin. Pahat muistot, jopa traumat seuraavat mukana ja niiden vuoksi voi olla todella vaikeaa tai lähes mahdotonta muodostaa terveitä ihmissuhteita tai luottaa kehenkään.

On helppoa sanoa ex-kiusatulle, että elämässä pitää mennä eteenpäin, mutta unohdetaan se tosiasia että ihmisen mieli ja henkinen terveys kärsivät kun kiusataan, eikä ihmismieli noin vain unohda tuollaisia asioita. Yleensä nämä huutelijat eivät ole kovin hyviä asettumaan toisten asemaan eivätkä välttämättä ymmärrä paljoakaan ihmisen mielestä ja sen toimivuudesta. 

Upea kirjoitus, kiitos!

Täällä on pelottavan paljon epäempaattisia ihmisiä, joilla selvästi on elämä lähtenyt hyvin käyntiin eikä ole koskaan esim. tarvinnut pelätä, että kun avaa suunsa, että nauretaanko mulle ym. Koska kun sitä jatkuu koko ala- ja yläasteen ajan ja myöhemminkään missään kukaan ei huomaa/välitä, onko sinulla kaikki hyvin (vanhemmat, hah!), niin se vain muokkaa ajattelua vääristyneeseen suuntaan ja sitä ei noin vain muuteta päättämällä "hei, enpäs haluakaan enää rypeä, naps, paranin". 

Yrittäkää epäempaattiset edes ymmärtää, miltä tuntuu, kun olet yksinäinen, ujo, arka, henkisesti kylmä koti. Tiedät olevasi jotenkin outo, mutta kukaan ei auta lasta ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä, että homma lähtisi oikeaan suuntaan.

Kamalaahan se on,ei sitä voi kiistää. Aikuisena kuitenkin on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Hankkia apua, opetella rakentamaan ehyttä minäkuvaa,tehdä parhaansa. Hyväksyä se että väärin tekeviä ihmisiä on ja tulee aina olemaan,opetella antamaan sen verran anteeksi että itsellä on helpompi olla. Ymmärtää että on muitakin kaltoinkohdeltuja. On raskasta kantaa vihaa ja kaunaa mukana.

Vierailija kirjoitti:

Asiaa voi lähestyä hyvinkin pragmaattisesti: kun kiusattu on maan kansalainen, niin hänelle aiheutettu kärsimys ja trauma ovat vieneet häntä takapakkia sen verran, ettei työurasta välttämättä tule mitään. Näin ollen kiusaajat ovat vahingoittaneet Suomen valtiota ja ovat täten pakotettuja maksamaan uhrille, eli kiusatulle (tässä tapauksessa Suomen valtio), sakkoja menetetyistä työtunneista ja yksittäisen ihmisen mahdollisesta potentiaalista alkaen kiusantekohetkestä lähtien.

Saattaisi vaan tuossa skenaariossa tapahtua niin, että lasten kotona vanhemmat olis aika hiilenä, mikäli mahdollisia väärinkäytöksiä tulisi tietoon - saattaisi perinteinen raippakuri nostaa taas päätään.

Ja mitenköhän tuokin määritetään? Toisesta olisi voinut tulla toimistusjohtaja, toisesta työkyvytön kiusaamisesta riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan älytöntä sanoa, että menneestä pitäisi päästää irti. Miten kuvittelette, että ihminen jolla on sos. tilanteiden pelko (hyvin yleistä kiusatuilla) kykenee vaikuttamaan autonomiseen hermostoon kun se on yksinkertaisesti mahdotonta tahdonvoimalla. Jos menet paniikkitilaan yli 10 vuoden jälkeen koulukiusaamisesta kun joudut olemaan humion keskipisteenä, niin se valitettavasti _hieman_ hankaloittaa ihmissuhteiden luomista. Niiltä jotka ylenkatsovasti toteavat, että pitäisi keskittyä tulevaan voisi vertauskuvallisesti katkoa jalat ja kädet ja sanoa että keskity nyt vain siihen ompelemiseen. Se on yksinkertaisesti sula mahdottomuus pahoilla traumoilla. En kykenisi elämään itseni kanssa, jos minun takia joku olisi a) lopettanut opinnot b) erakoitunut c) menettänyt mahdollisuuden perheeseen, mahdollisiin lapsiin ja ystäviin. Koulukiusaamiseen tulisi puuttua heti. Syy ei kovin usein ole se, että opettajat eivät olisi asiasta tietoisia.

Kiitos.

Järkipuhetta tässä sadistien ja koulukiusaajien synninpäästö-kommenttiketjussa.

Kiusaajat kuriin ja kunnon rahallinen korvaus kiusatuille! Maksajina ovat tietysti ne sadistit, jotka olivat parempien oppilaiden kimpussa kaikki koulupäivät.

Itselleni kouluväkivalta aiheutti satojentuhansien tulonmenetyksen; olin luokan paras, mutta koulukiusaaminen aiheutti skitsofrenian puhkeamisen, joten jäin kokonaan pois yliopistosta ja siirryin sen sijaan jo nuorena suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle.

Mistä tiedät,että juuri koulukiusaaminen aiheutti skitsofrenian? Siskollani on skitsofrenia.

Mikäli siskollasi on noin vakava mielisairaus, on sinullakin 80%:n riski saada se, lapsillasi on myös korkea sairastumisriski,
mikäli puolisosikin suvussa on mielisairautta.

Vastoin luuloasi vaikeat traumat lisäävät skitsofrenian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön riskiä: kuten keskosena syntyminen, aivovauriot, laiminlyönti, väkivalta, insesti ja koulukiusaaminen.

Höpö höpö. Identtisillä kaksosilla molempien skitsofrenian sairastumisriski on 60%, jos toinen kaksosista sen saa. Sisaruksilla sairastumisriski on vain 12% luokkaa. Jos yksi vanhempi on skitsofreeninen, lapsen sairastumisen keskimääräinen todennäköisyys on n. 15%.

Älkää heitelkö päästä temmattuja lukuja. Yllä mainitut löytyvät schizophrenia.com:sta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan älytöntä sanoa, että menneestä pitäisi päästää irti. Miten kuvittelette, että ihminen jolla on sos. tilanteiden pelko (hyvin yleistä kiusatuilla) kykenee vaikuttamaan autonomiseen hermostoon kun se on yksinkertaisesti mahdotonta tahdonvoimalla. Jos menet paniikkitilaan yli 10 vuoden jälkeen koulukiusaamisesta kun joudut olemaan humion keskipisteenä, niin se valitettavasti _hieman_ hankaloittaa ihmissuhteiden luomista. Niiltä jotka ylenkatsovasti toteavat, että pitäisi keskittyä tulevaan voisi vertauskuvallisesti katkoa jalat ja kädet ja sanoa että keskity nyt vain siihen ompelemiseen. Se on yksinkertaisesti sula mahdottomuus pahoilla traumoilla. En kykenisi elämään itseni kanssa, jos minun takia joku olisi a) lopettanut opinnot b) erakoitunut c) menettänyt mahdollisuuden perheeseen, mahdollisiin lapsiin ja ystäviin. Koulukiusaamiseen tulisi puuttua heti. Syy ei kovin usein ole se, että opettajat eivät olisi asiasta tietoisia.

Kiitos.

Järkipuhetta tässä sadistien ja koulukiusaajien synninpäästö-kommenttiketjussa.

Kiusaajat kuriin ja kunnon rahallinen korvaus kiusatuille! Maksajina ovat tietysti ne sadistit, jotka olivat parempien oppilaiden kimpussa kaikki koulupäivät.

Itselleni kouluväkivalta aiheutti satojentuhansien tulonmenetyksen; olin luokan paras, mutta koulukiusaaminen aiheutti skitsofrenian puhkeamisen, joten jäin kokonaan pois yliopistosta ja siirryin sen sijaan jo nuorena suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle.

Siskollani on skitsofrenia vaikka häntä ei ole koskaan koulukiusattu ja oli suosittu oppilas.

Pahoittelut degeneroituneesta suvustasi.

Minun suvussani ei ole lainkaan mielisairauksia. Itselläni on piilevä skitsofrenia eli psykoosipiirteinen persoonallisuus - ei varsinaista skitsofreniaa - mutta sain silti sen perusteella pysyvän eläkkeen.

Kouluväkivalta on ainoa syy sairastumiseeni, missään muualla minua ei kohdeltu törkeästi, laiminlyöty, hakattu, viety ruokia pois ruokalassa, vangittu komeroon,

soiteltu ja uhkailtu, kukaan muu kuin koulukiusaaja ei antanut rahaa ystävilleni, jotta nämä eivät olisi enää minun kanssani. Tiedän, koska ne kaverit, jotka eivät huolineet minusta rahaa, tulivat kertomaan, mitä koulukiusaaja oikein puuhaa.

Sairauteni puhkesi suoraan törkeän koulukiusaamisen yhteydessä, ettei syy voi olla mikään sattuman oikku,

kuten Sinä yrität selitellä.

Joskus ne omat pahat teot olisi syytä myöntää ja koettaa hyvittää rikoksensa. Mikäli kiusaaja ei muuhun kykene, hän voisi olla edes hiljaa ja antaa kouluväkivallan uhrien vihdoinkin puhua.

Se sairaus olisi voinut puhjeta myöhemmin jonkun muun tapauksen yhteydessä, skitsofrenia on perinnöllinen sairaus.

Omakohtaista kokemusta aiheesta ja todellakaan siihen ei kannata jäädä vellomaan. Olen kotoisin surullisesta tuppukylästä ja suurimmaksi osaksi ne kiusaajat ovat jääneet sinne kylään ja heidän elämässään ei ole mitään kadehdittavaa. Osalla kotiolot olivat jo silloin huonot.

Peruskoulu kestää 9 vuotta. Eipä sen kannata antaa pilata loppuelämää. Hyvä, jos tiedostaa omassa käyttäytymisessään ja ajatusmalleissa kiusaamisesta johtuvia asioita. Niistä voi opetalla pois. Itse olen pyrkinyt ottamaan mallia ihmisistä, jotka osaavat toimia ryhmissä ja olla kaikkien kavereita. Jos tuntuu, ettei omin avuin selviä kannattaa hankkia ammattiapua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Kyllä tuollainen vuosien kiusatuksi tuleminen muokkaa ihmistä ja jättää jälkensä, vaikka kuinka elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Älytöntä sanoa kiusatulle, että unohda menneet ja mene elämässäsi eteenpäin. Ei sillä, että kiusatun olisi hyvä rypeä itsesäälissä vielä aikuisenakin, mutta koetut traumat eivät lakkaa olemasta käskystä. Pahimmillaan kiusaaja(t) kiusaavat hengiltä tai musertavat kiusatun mielenterveyden. Tuosta ei niin vain yli pääsekään ja monesti asian läpikäyminen vaatii vuosien terapiat ja mahdollisesti siihen rinnalle vielä jonkun lääkityksen. Kiusaamalla tuhottu ihminen ei välttämättä helposti eheydy.

Näin on.

Elämässä toki voi - ja pitääkin - mennä eteenpäin eikä jäädä rypemään menneisiin, mutta ikävä kyllä kiusatuille annetaan usein heikommat eväät normaaliin tulevaisuuteen. Vaikka ei rypisi menneissä, ne ovat silti osa nykyhetkeä ja tulevaisuuttakin. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sehän se ongelma juuri onkin. Pahat muistot, jopa traumat seuraavat mukana ja niiden vuoksi voi olla todella vaikeaa tai lähes mahdotonta muodostaa terveitä ihmissuhteita tai luottaa kehenkään.

On helppoa sanoa ex-kiusatulle, että elämässä pitää mennä eteenpäin, mutta unohdetaan se tosiasia että ihmisen mieli ja henkinen terveys kärsivät kun kiusataan, eikä ihmismieli noin vain unohda tuollaisia asioita. Yleensä nämä huutelijat eivät ole kovin hyviä asettumaan toisten asemaan eivätkä välttämättä ymmärrä paljoakaan ihmisen mielestä ja sen toimivuudesta. 

Upea kirjoitus, kiitos!

Täällä on pelottavan paljon epäempaattisia ihmisiä, joilla selvästi on elämä lähtenyt hyvin käyntiin eikä ole koskaan esim. tarvinnut pelätä, että kun avaa suunsa, että nauretaanko mulle ym. Koska kun sitä jatkuu koko ala- ja yläasteen ajan ja myöhemminkään missään kukaan ei huomaa/välitä, onko sinulla kaikki hyvin (vanhemmat, hah!), niin se vain muokkaa ajattelua vääristyneeseen suuntaan ja sitä ei noin vain muuteta päättämällä "hei, enpäs haluakaan enää rypeä, naps, paranin". 

Yrittäkää epäempaattiset edes ymmärtää, miltä tuntuu, kun olet yksinäinen, ujo, arka, henkisesti kylmä koti. Tiedät olevasi jotenkin outo, mutta kukaan ei auta lasta ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä, että homma lähtisi oikeaan suuntaan.

Kyllä mä sen ymmärrän, olen itse alkoholistiperheestä ja hyvin yksinäinen lapsi. Mutta ymmärrän myös sen, että kukaan muu, kuin minä itse, ei ole vastuussa mun elämästäni ja siitä mitä sillä teen. Kukaan ei sano, että ajatusmallit muuttuu napista painamalla hetkessä. Mutta ei siinä menneisyydessä rypeminenkään mitään edistä. Onnellisuus on hyvin pitkälti kiinni siitä, että ymmärrät mitä asioita et (ympäristössä) voi muuttaa ja miten niihin suhtaudut ja tätä voi muuttaa. Ja käytät ne voimavarasi asioihin, joihin voit vaikuttaa ja jotka tekevät onnelliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Kyllä tuollainen vuosien kiusatuksi tuleminen muokkaa ihmistä ja jättää jälkensä, vaikka kuinka elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Älytöntä sanoa kiusatulle, että unohda menneet ja mene elämässäsi eteenpäin. Ei sillä, että kiusatun olisi hyvä rypeä itsesäälissä vielä aikuisenakin, mutta koetut traumat eivät lakkaa olemasta käskystä. Pahimmillaan kiusaaja(t) kiusaavat hengiltä tai musertavat kiusatun mielenterveyden. Tuosta ei niin vain yli pääsekään ja monesti asian läpikäyminen vaatii vuosien terapiat ja mahdollisesti siihen rinnalle vielä jonkun lääkityksen. Kiusaamalla tuhottu ihminen ei välttämättä helposti eheydy.

Näin on.

Elämässä toki voi - ja pitääkin - mennä eteenpäin eikä jäädä rypemään menneisiin, mutta ikävä kyllä kiusatuille annetaan usein heikommat eväät normaaliin tulevaisuuteen. Vaikka ei rypisi menneissä, ne ovat silti osa nykyhetkeä ja tulevaisuuttakin. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sehän se ongelma juuri onkin. Pahat muistot, jopa traumat seuraavat mukana ja niiden vuoksi voi olla todella vaikeaa tai lähes mahdotonta muodostaa terveitä ihmissuhteita tai luottaa kehenkään.

On helppoa sanoa ex-kiusatulle, että elämässä pitää mennä eteenpäin, mutta unohdetaan se tosiasia että ihmisen mieli ja henkinen terveys kärsivät kun kiusataan, eikä ihmismieli noin vain unohda tuollaisia asioita. Yleensä nämä huutelijat eivät ole kovin hyviä asettumaan toisten asemaan eivätkä välttämättä ymmärrä paljoakaan ihmisen mielestä ja sen toimivuudesta. 

Upea kirjoitus, kiitos!

Täällä on pelottavan paljon epäempaattisia ihmisiä, joilla selvästi on elämä lähtenyt hyvin käyntiin eikä ole koskaan esim. tarvinnut pelätä, että kun avaa suunsa, että nauretaanko mulle ym. Koska kun sitä jatkuu koko ala- ja yläasteen ajan ja myöhemminkään missään kukaan ei huomaa/välitä, onko sinulla kaikki hyvin (vanhemmat, hah!), niin se vain muokkaa ajattelua vääristyneeseen suuntaan ja sitä ei noin vain muuteta päättämällä "hei, enpäs haluakaan enää rypeä, naps, paranin". 

Yrittäkää epäempaattiset edes ymmärtää, miltä tuntuu, kun olet yksinäinen, ujo, arka, henkisesti kylmä koti. Tiedät olevasi jotenkin outo, mutta kukaan ei auta lasta ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä, että homma lähtisi oikeaan suuntaan.

Kamalaahan se on,ei sitä voi kiistää. Aikuisena kuitenkin on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Hankkia apua, opetella rakentamaan ehyttä minäkuvaa,tehdä parhaansa. Hyväksyä se että väärin tekeviä ihmisiä on ja tulee aina olemaan,opetella antamaan sen verran anteeksi että itsellä on helpompi olla. Ymmärtää että on muitakin kaltoinkohdeltuja. On raskasta kantaa vihaa ja kaunaa mukana.

Ja tiedätkö, sinunkin pitää vain hyväksyä ja ymmärtää, että kaikilla aikuisilla ei ole vaadittavia työkaluja siihen, että lähtisi itse hakemaan apua ja kehittämään itseään parempaan päin. Oletko koskaan kuullut suojaavista tekijöistä ihmisen temperamentissa ja ympäristössä? On aika sattuman kauppaa, miten rankka kiusaaminen kehenkin vaikuttaa. On sattuman kauppaa, milloin ihminen menee ihan totaalisen rikki. Sinäkin oikeassa tilanteessa sorrut ja menetät järkesi, jokainen meistä sortuu tietyssä pisteessä. Riippuu ihan niistä suojaavista ja altistavista tekijöistä, milloin kamelinselkä katkeaa. Jotkut ihmiset kestävät enemmän mitä toiset etkä sinä jeesustelemalla ja ota itseäsi niskasta kiinni-lässytyksellä sitä muuta. Mikään tsemppaus ja yritä nyt-kliseet ei auta siinä vaiheessa, jos ihminen on lähtökohtaisesti jo kovin hauras.

Ei meistä kaikista kaltoinkohdelluistakaan tule narsisteja tai psykopaatteja/sosiopaatteja, se vaatii ihan tietyt geneettiset ominaisuudet. Ja geenejään ei ihminen voi loputtomiin hallita, tiettyyn pisteeseen toki, mutta sekin piste on jokaisella henkilökohtainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Kyllä tuollainen vuosien kiusatuksi tuleminen muokkaa ihmistä ja jättää jälkensä, vaikka kuinka elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Älytöntä sanoa kiusatulle, että unohda menneet ja mene elämässäsi eteenpäin. Ei sillä, että kiusatun olisi hyvä rypeä itsesäälissä vielä aikuisenakin, mutta koetut traumat eivät lakkaa olemasta käskystä. Pahimmillaan kiusaaja(t) kiusaavat hengiltä tai musertavat kiusatun mielenterveyden. Tuosta ei niin vain yli pääsekään ja monesti asian läpikäyminen vaatii vuosien terapiat ja mahdollisesti siihen rinnalle vielä jonkun lääkityksen. Kiusaamalla tuhottu ihminen ei välttämättä helposti eheydy.

Näin on.

Elämässä toki voi - ja pitääkin - mennä eteenpäin eikä jäädä rypemään menneisiin, mutta ikävä kyllä kiusatuille annetaan usein heikommat eväät normaaliin tulevaisuuteen. Vaikka ei rypisi menneissä, ne ovat silti osa nykyhetkeä ja tulevaisuuttakin. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sehän se ongelma juuri onkin. Pahat muistot, jopa traumat seuraavat mukana ja niiden vuoksi voi olla todella vaikeaa tai lähes mahdotonta muodostaa terveitä ihmissuhteita tai luottaa kehenkään.

On helppoa sanoa ex-kiusatulle, että elämässä pitää mennä eteenpäin, mutta unohdetaan se tosiasia että ihmisen mieli ja henkinen terveys kärsivät kun kiusataan, eikä ihmismieli noin vain unohda tuollaisia asioita. Yleensä nämä huutelijat eivät ole kovin hyviä asettumaan toisten asemaan eivätkä välttämättä ymmärrä paljoakaan ihmisen mielestä ja sen toimivuudesta. 

Upea kirjoitus, kiitos!

Täällä on pelottavan paljon epäempaattisia ihmisiä, joilla selvästi on elämä lähtenyt hyvin käyntiin eikä ole koskaan esim. tarvinnut pelätä, että kun avaa suunsa, että nauretaanko mulle ym. Koska kun sitä jatkuu koko ala- ja yläasteen ajan ja myöhemminkään missään kukaan ei huomaa/välitä, onko sinulla kaikki hyvin (vanhemmat, hah!), niin se vain muokkaa ajattelua vääristyneeseen suuntaan ja sitä ei noin vain muuteta päättämällä "hei, enpäs haluakaan enää rypeä, naps, paranin". 

Yrittäkää epäempaattiset edes ymmärtää, miltä tuntuu, kun olet yksinäinen, ujo, arka, henkisesti kylmä koti. Tiedät olevasi jotenkin outo, mutta kukaan ei auta lasta ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä, että homma lähtisi oikeaan suuntaan.

Kamalaahan se on,ei sitä voi kiistää. Aikuisena kuitenkin on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Hankkia apua, opetella rakentamaan ehyttä minäkuvaa,tehdä parhaansa. Hyväksyä se että väärin tekeviä ihmisiä on ja tulee aina olemaan,opetella antamaan sen verran anteeksi että itsellä on helpompi olla. Ymmärtää että on muitakin kaltoinkohdeltuja. On raskasta kantaa vihaa ja kaunaa mukana.

Ja tiedätkö, sinunkin pitää vain hyväksyä ja ymmärtää, että kaikilla aikuisilla ei ole vaadittavia työkaluja siihen, että lähtisi itse hakemaan apua ja kehittämään itseään parempaan päin. Oletko koskaan kuullut suojaavista tekijöistä ihmisen temperamentissa ja ympäristössä? On aika sattuman kauppaa, miten rankka kiusaaminen kehenkin vaikuttaa. On sattuman kauppaa, milloin ihminen menee ihan totaalisen rikki. Sinäkin oikeassa tilanteessa sorrut ja menetät järkesi, jokainen meistä sortuu tietyssä pisteessä. Riippuu ihan niistä suojaavista ja altistavista tekijöistä, milloin kamelinselkä katkeaa. Jotkut ihmiset kestävät enemmän mitä toiset etkä sinä jeesustelemalla ja ota itseäsi niskasta kiinni-lässytyksellä sitä muuta. Mikään tsemppaus ja yritä nyt-kliseet ei auta siinä vaiheessa, jos ihminen on lähtökohtaisesti jo kovin hauras.

Ei meistä kaikista kaltoinkohdelluistakaan tule narsisteja tai psykopaatteja/sosiopaatteja, se vaatii ihan tietyt geneettiset ominaisuudet. Ja geenejään ei ihminen voi loputtomiin hallita, tiettyyn pisteeseen toki, mutta sekin piste on jokaisella henkilökohtainen.

Ohis...jos ei voi vaikuttaa asioihin, niin  ei voi. Sitten elää sellaista elämää kuin mihin pystyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Kyllä tuollainen vuosien kiusatuksi tuleminen muokkaa ihmistä ja jättää jälkensä, vaikka kuinka elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Älytöntä sanoa kiusatulle, että unohda menneet ja mene elämässäsi eteenpäin. Ei sillä, että kiusatun olisi hyvä rypeä itsesäälissä vielä aikuisenakin, mutta koetut traumat eivät lakkaa olemasta käskystä. Pahimmillaan kiusaaja(t) kiusaavat hengiltä tai musertavat kiusatun mielenterveyden. Tuosta ei niin vain yli pääsekään ja monesti asian läpikäyminen vaatii vuosien terapiat ja mahdollisesti siihen rinnalle vielä jonkun lääkityksen. Kiusaamalla tuhottu ihminen ei välttämättä helposti eheydy.

Näin on.

Elämässä toki voi - ja pitääkin - mennä eteenpäin eikä jäädä rypemään menneisiin, mutta ikävä kyllä kiusatuille annetaan usein heikommat eväät normaaliin tulevaisuuteen. Vaikka ei rypisi menneissä, ne ovat silti osa nykyhetkeä ja tulevaisuuttakin. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sehän se ongelma juuri onkin. Pahat muistot, jopa traumat seuraavat mukana ja niiden vuoksi voi olla todella vaikeaa tai lähes mahdotonta muodostaa terveitä ihmissuhteita tai luottaa kehenkään.

On helppoa sanoa ex-kiusatulle, että elämässä pitää mennä eteenpäin, mutta unohdetaan se tosiasia että ihmisen mieli ja henkinen terveys kärsivät kun kiusataan, eikä ihmismieli noin vain unohda tuollaisia asioita. Yleensä nämä huutelijat eivät ole kovin hyviä asettumaan toisten asemaan eivätkä välttämättä ymmärrä paljoakaan ihmisen mielestä ja sen toimivuudesta. 

Upea kirjoitus, kiitos!

Täällä on pelottavan paljon epäempaattisia ihmisiä, joilla selvästi on elämä lähtenyt hyvin käyntiin eikä ole koskaan esim. tarvinnut pelätä, että kun avaa suunsa, että nauretaanko mulle ym. Koska kun sitä jatkuu koko ala- ja yläasteen ajan ja myöhemminkään missään kukaan ei huomaa/välitä, onko sinulla kaikki hyvin (vanhemmat, hah!), niin se vain muokkaa ajattelua vääristyneeseen suuntaan ja sitä ei noin vain muuteta päättämällä "hei, enpäs haluakaan enää rypeä, naps, paranin". 

Yrittäkää epäempaattiset edes ymmärtää, miltä tuntuu, kun olet yksinäinen, ujo, arka, henkisesti kylmä koti. Tiedät olevasi jotenkin outo, mutta kukaan ei auta lasta ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä, että homma lähtisi oikeaan suuntaan.

Kyllä mä sen ymmärrän, olen itse alkoholistiperheestä ja hyvin yksinäinen lapsi. Mutta ymmärrän myös sen, että kukaan muu, kuin minä itse, ei ole vastuussa mun elämästäni ja siitä mitä sillä teen. Kukaan ei sano, että ajatusmallit muuttuu napista painamalla hetkessä. Mutta ei siinä menneisyydessä rypeminenkään mitään edistä. Onnellisuus on hyvin pitkälti kiinni siitä, että ymmärrät mitä asioita et (ympäristössä) voi muuttaa ja miten niihin suhtaudut ja tätä voi muuttaa. Ja käytät ne voimavarasi asioihin, joihin voit vaikuttaa ja jotka tekevät onnelliseksi.

Ymmärrän minäkin, olen väkivaltaisesta alkoholistiperheestä, jossa vääriä lapsia vihattiin taaperosta asti. Ja olen ymmärtänyt sen, että geeniperimäni on uskomattoman vahva. Selviytymiseni ei ole ollut pelkästään omaa ansiotani, toki sitäkin, mutta minulla on paljon sellaisia ominaisuuksia, jotka auttavat selviytymään. Työskentelen ihmisten kanssa, jotka ovat joskus kokeneet samaa ja närn päivittäin ihmisiä, joilla psyykeen rakenne ja temperamenttipiirteet ovat tehneet ihmisestä lähtökohtaisesti paljon hauraamman. Lisänä kaikki geneettiset sairaudet, neurologiset häiriöt ynnä muut. On helppoa paukutella henkseleitä ja ottaa kaikki kunnia itselle. Paljon pelottavampaa on myöntää, että erilaisella geeniperimällä voisin olla ikuisesti laitoksessa tai vankilassa. Esim. joku impulssikontrollin häiriö ei parane millään itseään niskasta ottamisella ja miten siihen vaikuttaa vielä traumaattiset kokemukset...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Kyllä tuollainen vuosien kiusatuksi tuleminen muokkaa ihmistä ja jättää jälkensä, vaikka kuinka elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Älytöntä sanoa kiusatulle, että unohda menneet ja mene elämässäsi eteenpäin. Ei sillä, että kiusatun olisi hyvä rypeä itsesäälissä vielä aikuisenakin, mutta koetut traumat eivät lakkaa olemasta käskystä. Pahimmillaan kiusaaja(t) kiusaavat hengiltä tai musertavat kiusatun mielenterveyden. Tuosta ei niin vain yli pääsekään ja monesti asian läpikäyminen vaatii vuosien terapiat ja mahdollisesti siihen rinnalle vielä jonkun lääkityksen. Kiusaamalla tuhottu ihminen ei välttämättä helposti eheydy.

Näin on.

Elämässä toki voi - ja pitääkin - mennä eteenpäin eikä jäädä rypemään menneisiin, mutta ikävä kyllä kiusatuille annetaan usein heikommat eväät normaaliin tulevaisuuteen. Vaikka ei rypisi menneissä, ne ovat silti osa nykyhetkeä ja tulevaisuuttakin. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sehän se ongelma juuri onkin. Pahat muistot, jopa traumat seuraavat mukana ja niiden vuoksi voi olla todella vaikeaa tai lähes mahdotonta muodostaa terveitä ihmissuhteita tai luottaa kehenkään.

On helppoa sanoa ex-kiusatulle, että elämässä pitää mennä eteenpäin, mutta unohdetaan se tosiasia että ihmisen mieli ja henkinen terveys kärsivät kun kiusataan, eikä ihmismieli noin vain unohda tuollaisia asioita. Yleensä nämä huutelijat eivät ole kovin hyviä asettumaan toisten asemaan eivätkä välttämättä ymmärrä paljoakaan ihmisen mielestä ja sen toimivuudesta. 

Upea kirjoitus, kiitos!

Täällä on pelottavan paljon epäempaattisia ihmisiä, joilla selvästi on elämä lähtenyt hyvin käyntiin eikä ole koskaan esim. tarvinnut pelätä, että kun avaa suunsa, että nauretaanko mulle ym. Koska kun sitä jatkuu koko ala- ja yläasteen ajan ja myöhemminkään missään kukaan ei huomaa/välitä, onko sinulla kaikki hyvin (vanhemmat, hah!), niin se vain muokkaa ajattelua vääristyneeseen suuntaan ja sitä ei noin vain muuteta päättämällä "hei, enpäs haluakaan enää rypeä, naps, paranin". 

Yrittäkää epäempaattiset edes ymmärtää, miltä tuntuu, kun olet yksinäinen, ujo, arka, henkisesti kylmä koti. Tiedät olevasi jotenkin outo, mutta kukaan ei auta lasta ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä, että homma lähtisi oikeaan suuntaan.

Kamalaahan se on,ei sitä voi kiistää. Aikuisena kuitenkin on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Hankkia apua, opetella rakentamaan ehyttä minäkuvaa,tehdä parhaansa. Hyväksyä se että väärin tekeviä ihmisiä on ja tulee aina olemaan,opetella antamaan sen verran anteeksi että itsellä on helpompi olla. Ymmärtää että on muitakin kaltoinkohdeltuja. On raskasta kantaa vihaa ja kaunaa mukana.

Ja tiedätkö, sinunkin pitää vain hyväksyä ja ymmärtää, että kaikilla aikuisilla ei ole vaadittavia työkaluja siihen, että lähtisi itse hakemaan apua ja kehittämään itseään parempaan päin. Oletko koskaan kuullut suojaavista tekijöistä ihmisen temperamentissa ja ympäristössä? On aika sattuman kauppaa, miten rankka kiusaaminen kehenkin vaikuttaa. On sattuman kauppaa, milloin ihminen menee ihan totaalisen rikki. Sinäkin oikeassa tilanteessa sorrut ja menetät järkesi, jokainen meistä sortuu tietyssä pisteessä. Riippuu ihan niistä suojaavista ja altistavista tekijöistä, milloin kamelinselkä katkeaa. Jotkut ihmiset kestävät enemmän mitä toiset etkä sinä jeesustelemalla ja ota itseäsi niskasta kiinni-lässytyksellä sitä muuta. Mikään tsemppaus ja yritä nyt-kliseet ei auta siinä vaiheessa, jos ihminen on lähtökohtaisesti jo kovin hauras.

Ei meistä kaikista kaltoinkohdelluistakaan tule narsisteja tai psykopaatteja/sosiopaatteja, se vaatii ihan tietyt geneettiset ominaisuudet. Ja geenejään ei ihminen voi loputtomiin hallita, tiettyyn pisteeseen toki, mutta sekin piste on jokaisella henkilökohtainen.

Juu, neljä eri mt-diagnoosia ja useampi osastohoitojakso löytyy,vuosien terapia. Olen romahtanut ja noussut ylös. Täysin ehjä en ole(kuka meistä on?) ja joidenkin asioiden kanssa saa kamppailla lopunikää,mutta pyrin elämään hyvää elämää siitä huolimatta. Enkä haudo katkeruutta väärintekijöitä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Kyllä tuollainen vuosien kiusatuksi tuleminen muokkaa ihmistä ja jättää jälkensä, vaikka kuinka elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Älytöntä sanoa kiusatulle, että unohda menneet ja mene elämässäsi eteenpäin. Ei sillä, että kiusatun olisi hyvä rypeä itsesäälissä vielä aikuisenakin, mutta koetut traumat eivät lakkaa olemasta käskystä. Pahimmillaan kiusaaja(t) kiusaavat hengiltä tai musertavat kiusatun mielenterveyden. Tuosta ei niin vain yli pääsekään ja monesti asian läpikäyminen vaatii vuosien terapiat ja mahdollisesti siihen rinnalle vielä jonkun lääkityksen. Kiusaamalla tuhottu ihminen ei välttämättä helposti eheydy.

Näin on.

Elämässä toki voi - ja pitääkin - mennä eteenpäin eikä jäädä rypemään menneisiin, mutta ikävä kyllä kiusatuille annetaan usein heikommat eväät normaaliin tulevaisuuteen. Vaikka ei rypisi menneissä, ne ovat silti osa nykyhetkeä ja tulevaisuuttakin. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sehän se ongelma juuri onkin. Pahat muistot, jopa traumat seuraavat mukana ja niiden vuoksi voi olla todella vaikeaa tai lähes mahdotonta muodostaa terveitä ihmissuhteita tai luottaa kehenkään.

On helppoa sanoa ex-kiusatulle, että elämässä pitää mennä eteenpäin, mutta unohdetaan se tosiasia että ihmisen mieli ja henkinen terveys kärsivät kun kiusataan, eikä ihmismieli noin vain unohda tuollaisia asioita. Yleensä nämä huutelijat eivät ole kovin hyviä asettumaan toisten asemaan eivätkä välttämättä ymmärrä paljoakaan ihmisen mielestä ja sen toimivuudesta. 

Upea kirjoitus, kiitos!

Täällä on pelottavan paljon epäempaattisia ihmisiä, joilla selvästi on elämä lähtenyt hyvin käyntiin eikä ole koskaan esim. tarvinnut pelätä, että kun avaa suunsa, että nauretaanko mulle ym. Koska kun sitä jatkuu koko ala- ja yläasteen ajan ja myöhemminkään missään kukaan ei huomaa/välitä, onko sinulla kaikki hyvin (vanhemmat, hah!), niin se vain muokkaa ajattelua vääristyneeseen suuntaan ja sitä ei noin vain muuteta päättämällä "hei, enpäs haluakaan enää rypeä, naps, paranin". 

Yrittäkää epäempaattiset edes ymmärtää, miltä tuntuu, kun olet yksinäinen, ujo, arka, henkisesti kylmä koti. Tiedät olevasi jotenkin outo, mutta kukaan ei auta lasta ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä, että homma lähtisi oikeaan suuntaan.

Kamalaahan se on,ei sitä voi kiistää. Aikuisena kuitenkin on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Hankkia apua, opetella rakentamaan ehyttä minäkuvaa,tehdä parhaansa. Hyväksyä se että väärin tekeviä ihmisiä on ja tulee aina olemaan,opetella antamaan sen verran anteeksi että itsellä on helpompi olla. Ymmärtää että on muitakin kaltoinkohdeltuja. On raskasta kantaa vihaa ja kaunaa mukana.

Ja tiedätkö, sinunkin pitää vain hyväksyä ja ymmärtää, että kaikilla aikuisilla ei ole vaadittavia työkaluja siihen, että lähtisi itse hakemaan apua ja kehittämään itseään parempaan päin. Oletko koskaan kuullut suojaavista tekijöistä ihmisen temperamentissa ja ympäristössä? On aika sattuman kauppaa, miten rankka kiusaaminen kehenkin vaikuttaa. On sattuman kauppaa, milloin ihminen menee ihan totaalisen rikki. Sinäkin oikeassa tilanteessa sorrut ja menetät järkesi, jokainen meistä sortuu tietyssä pisteessä. Riippuu ihan niistä suojaavista ja altistavista tekijöistä, milloin kamelinselkä katkeaa. Jotkut ihmiset kestävät enemmän mitä toiset etkä sinä jeesustelemalla ja ota itseäsi niskasta kiinni-lässytyksellä sitä muuta. Mikään tsemppaus ja yritä nyt-kliseet ei auta siinä vaiheessa, jos ihminen on lähtökohtaisesti jo kovin hauras.

Ei meistä kaikista kaltoinkohdelluistakaan tule narsisteja tai psykopaatteja/sosiopaatteja, se vaatii ihan tietyt geneettiset ominaisuudet. Ja geenejään ei ihminen voi loputtomiin hallita, tiettyyn pisteeseen toki, mutta sekin piste on jokaisella henkilökohtainen.

Ohis...jos ei voi vaikuttaa asioihin, niin  ei voi. Sitten elää sellaista elämää kuin mihin pystyy. 

Niinhän ne ihmiset tekeekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Kyllä tuollainen vuosien kiusatuksi tuleminen muokkaa ihmistä ja jättää jälkensä, vaikka kuinka elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Älytöntä sanoa kiusatulle, että unohda menneet ja mene elämässäsi eteenpäin. Ei sillä, että kiusatun olisi hyvä rypeä itsesäälissä vielä aikuisenakin, mutta koetut traumat eivät lakkaa olemasta käskystä. Pahimmillaan kiusaaja(t) kiusaavat hengiltä tai musertavat kiusatun mielenterveyden. Tuosta ei niin vain yli pääsekään ja monesti asian läpikäyminen vaatii vuosien terapiat ja mahdollisesti siihen rinnalle vielä jonkun lääkityksen. Kiusaamalla tuhottu ihminen ei välttämättä helposti eheydy.

Näin on.

Elämässä toki voi - ja pitääkin - mennä eteenpäin eikä jäädä rypemään menneisiin, mutta ikävä kyllä kiusatuille annetaan usein heikommat eväät normaaliin tulevaisuuteen. Vaikka ei rypisi menneissä, ne ovat silti osa nykyhetkeä ja tulevaisuuttakin. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sehän se ongelma juuri onkin. Pahat muistot, jopa traumat seuraavat mukana ja niiden vuoksi voi olla todella vaikeaa tai lähes mahdotonta muodostaa terveitä ihmissuhteita tai luottaa kehenkään.

On helppoa sanoa ex-kiusatulle, että elämässä pitää mennä eteenpäin, mutta unohdetaan se tosiasia että ihmisen mieli ja henkinen terveys kärsivät kun kiusataan, eikä ihmismieli noin vain unohda tuollaisia asioita. Yleensä nämä huutelijat eivät ole kovin hyviä asettumaan toisten asemaan eivätkä välttämättä ymmärrä paljoakaan ihmisen mielestä ja sen toimivuudesta. 

Upea kirjoitus, kiitos!

Täällä on pelottavan paljon epäempaattisia ihmisiä, joilla selvästi on elämä lähtenyt hyvin käyntiin eikä ole koskaan esim. tarvinnut pelätä, että kun avaa suunsa, että nauretaanko mulle ym. Koska kun sitä jatkuu koko ala- ja yläasteen ajan ja myöhemminkään missään kukaan ei huomaa/välitä, onko sinulla kaikki hyvin (vanhemmat, hah!), niin se vain muokkaa ajattelua vääristyneeseen suuntaan ja sitä ei noin vain muuteta päättämällä "hei, enpäs haluakaan enää rypeä, naps, paranin". 

Yrittäkää epäempaattiset edes ymmärtää, miltä tuntuu, kun olet yksinäinen, ujo, arka, henkisesti kylmä koti. Tiedät olevasi jotenkin outo, mutta kukaan ei auta lasta ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä, että homma lähtisi oikeaan suuntaan.

Kamalaahan se on,ei sitä voi kiistää. Aikuisena kuitenkin on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Hankkia apua, opetella rakentamaan ehyttä minäkuvaa,tehdä parhaansa. Hyväksyä se että väärin tekeviä ihmisiä on ja tulee aina olemaan,opetella antamaan sen verran anteeksi että itsellä on helpompi olla. Ymmärtää että on muitakin kaltoinkohdeltuja. On raskasta kantaa vihaa ja kaunaa mukana.

Ja tiedätkö, sinunkin pitää vain hyväksyä ja ymmärtää, että kaikilla aikuisilla ei ole vaadittavia työkaluja siihen, että lähtisi itse hakemaan apua ja kehittämään itseään parempaan päin. Oletko koskaan kuullut suojaavista tekijöistä ihmisen temperamentissa ja ympäristössä? On aika sattuman kauppaa, miten rankka kiusaaminen kehenkin vaikuttaa. On sattuman kauppaa, milloin ihminen menee ihan totaalisen rikki. Sinäkin oikeassa tilanteessa sorrut ja menetät järkesi, jokainen meistä sortuu tietyssä pisteessä. Riippuu ihan niistä suojaavista ja altistavista tekijöistä, milloin kamelinselkä katkeaa. Jotkut ihmiset kestävät enemmän mitä toiset etkä sinä jeesustelemalla ja ota itseäsi niskasta kiinni-lässytyksellä sitä muuta. Mikään tsemppaus ja yritä nyt-kliseet ei auta siinä vaiheessa, jos ihminen on lähtökohtaisesti jo kovin hauras.

Ei meistä kaikista kaltoinkohdelluistakaan tule narsisteja tai psykopaatteja/sosiopaatteja, se vaatii ihan tietyt geneettiset ominaisuudet. Ja geenejään ei ihminen voi loputtomiin hallita, tiettyyn pisteeseen toki, mutta sekin piste on jokaisella henkilökohtainen.

Juu, neljä eri mt-diagnoosia ja useampi osastohoitojakso löytyy,vuosien terapia. Olen romahtanut ja noussut ylös. Täysin ehjä en ole(kuka meistä on?) ja joidenkin asioiden kanssa saa kamppailla lopunikää,mutta pyrin elämään hyvää elämää siitä huolimatta. Enkä haudo katkeruutta väärintekijöitä kohtaan.

Niin...sinä olet pystynyt siihen. Hienoa. Et kuitenkaan saa mitään sankarin viittaa, sillä tilanteessasi on aina ollut enemmän jotain, mitä sellaisella, joka ei nousekaan. Vertailu ja sairauksien kirjon luettelo ei auta niitä ihmisiä, jotka eivät vain kykene samaan mitä sinä. Ymmärrän että haluat nostaa itseäsi tavallaan jalustalle, että kerta sinä pystyt tähän niin muutkin pystyvät. Eivät pysty, koska ne muut eivät ole sinä. Voisin minäkin luetella tähän kaikki oireeni ja sairaushistoriani ja alkaa vertaamaan, miten paljon kamalampaa minulla on ollut ja olen selvinnyt jne. Siitä ei vain ole mitään hyötyä, jos sen tekee niin, että lyö lisää lyötyjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Kyllä tuollainen vuosien kiusatuksi tuleminen muokkaa ihmistä ja jättää jälkensä, vaikka kuinka elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Älytöntä sanoa kiusatulle, että unohda menneet ja mene elämässäsi eteenpäin. Ei sillä, että kiusatun olisi hyvä rypeä itsesäälissä vielä aikuisenakin, mutta koetut traumat eivät lakkaa olemasta käskystä. Pahimmillaan kiusaaja(t) kiusaavat hengiltä tai musertavat kiusatun mielenterveyden. Tuosta ei niin vain yli pääsekään ja monesti asian läpikäyminen vaatii vuosien terapiat ja mahdollisesti siihen rinnalle vielä jonkun lääkityksen. Kiusaamalla tuhottu ihminen ei välttämättä helposti eheydy.

Näin on.

Elämässä toki voi - ja pitääkin - mennä eteenpäin eikä jäädä rypemään menneisiin, mutta ikävä kyllä kiusatuille annetaan usein heikommat eväät normaaliin tulevaisuuteen. Vaikka ei rypisi menneissä, ne ovat silti osa nykyhetkeä ja tulevaisuuttakin. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sehän se ongelma juuri onkin. Pahat muistot, jopa traumat seuraavat mukana ja niiden vuoksi voi olla todella vaikeaa tai lähes mahdotonta muodostaa terveitä ihmissuhteita tai luottaa kehenkään.

On helppoa sanoa ex-kiusatulle, että elämässä pitää mennä eteenpäin, mutta unohdetaan se tosiasia että ihmisen mieli ja henkinen terveys kärsivät kun kiusataan, eikä ihmismieli noin vain unohda tuollaisia asioita. Yleensä nämä huutelijat eivät ole kovin hyviä asettumaan toisten asemaan eivätkä välttämättä ymmärrä paljoakaan ihmisen mielestä ja sen toimivuudesta. 

Upea kirjoitus, kiitos!

Täällä on pelottavan paljon epäempaattisia ihmisiä, joilla selvästi on elämä lähtenyt hyvin käyntiin eikä ole koskaan esim. tarvinnut pelätä, että kun avaa suunsa, että nauretaanko mulle ym. Koska kun sitä jatkuu koko ala- ja yläasteen ajan ja myöhemminkään missään kukaan ei huomaa/välitä, onko sinulla kaikki hyvin (vanhemmat, hah!), niin se vain muokkaa ajattelua vääristyneeseen suuntaan ja sitä ei noin vain muuteta päättämällä "hei, enpäs haluakaan enää rypeä, naps, paranin". 

Yrittäkää epäempaattiset edes ymmärtää, miltä tuntuu, kun olet yksinäinen, ujo, arka, henkisesti kylmä koti. Tiedät olevasi jotenkin outo, mutta kukaan ei auta lasta ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä, että homma lähtisi oikeaan suuntaan.

Kamalaahan se on,ei sitä voi kiistää. Aikuisena kuitenkin on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Hankkia apua, opetella rakentamaan ehyttä minäkuvaa,tehdä parhaansa. Hyväksyä se että väärin tekeviä ihmisiä on ja tulee aina olemaan,opetella antamaan sen verran anteeksi että itsellä on helpompi olla. Ymmärtää että on muitakin kaltoinkohdeltuja. On raskasta kantaa vihaa ja kaunaa mukana.

Ja tiedätkö, sinunkin pitää vain hyväksyä ja ymmärtää, että kaikilla aikuisilla ei ole vaadittavia työkaluja siihen, että lähtisi itse hakemaan apua ja kehittämään itseään parempaan päin. Oletko koskaan kuullut suojaavista tekijöistä ihmisen temperamentissa ja ympäristössä? On aika sattuman kauppaa, miten rankka kiusaaminen kehenkin vaikuttaa. On sattuman kauppaa, milloin ihminen menee ihan totaalisen rikki. Sinäkin oikeassa tilanteessa sorrut ja menetät järkesi, jokainen meistä sortuu tietyssä pisteessä. Riippuu ihan niistä suojaavista ja altistavista tekijöistä, milloin kamelinselkä katkeaa. Jotkut ihmiset kestävät enemmän mitä toiset etkä sinä jeesustelemalla ja ota itseäsi niskasta kiinni-lässytyksellä sitä muuta. Mikään tsemppaus ja yritä nyt-kliseet ei auta siinä vaiheessa, jos ihminen on lähtökohtaisesti jo kovin hauras.

Ei meistä kaikista kaltoinkohdelluistakaan tule narsisteja tai psykopaatteja/sosiopaatteja, se vaatii ihan tietyt geneettiset ominaisuudet. Ja geenejään ei ihminen voi loputtomiin hallita, tiettyyn pisteeseen toki, mutta sekin piste on jokaisella henkilökohtainen.

Ohis...jos ei voi vaikuttaa asioihin, niin  ei voi. Sitten elää sellaista elämää kuin mihin pystyy. 

Niinhän ne ihmiset tekeekin.

No hyvä. Mä käsitin tästä - monesta muustakin asiaa koskevasta -  keskustelusta, että muiden pitäisi heidän kohdallaan tehdä tai toimia jotenkin toisin kuin toimivat yleensä ihmisten kanssa. Maailmassa tapahtuu kaikenlaisia pahoja asioita ja jotkut selviytyvät niistä paremmin kuin toiset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Kyllä tuollainen vuosien kiusatuksi tuleminen muokkaa ihmistä ja jättää jälkensä, vaikka kuinka elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Älytöntä sanoa kiusatulle, että unohda menneet ja mene elämässäsi eteenpäin. Ei sillä, että kiusatun olisi hyvä rypeä itsesäälissä vielä aikuisenakin, mutta koetut traumat eivät lakkaa olemasta käskystä. Pahimmillaan kiusaaja(t) kiusaavat hengiltä tai musertavat kiusatun mielenterveyden. Tuosta ei niin vain yli pääsekään ja monesti asian läpikäyminen vaatii vuosien terapiat ja mahdollisesti siihen rinnalle vielä jonkun lääkityksen. Kiusaamalla tuhottu ihminen ei välttämättä helposti eheydy.

Näin on.

Elämässä toki voi - ja pitääkin - mennä eteenpäin eikä jäädä rypemään menneisiin, mutta ikävä kyllä kiusatuille annetaan usein heikommat eväät normaaliin tulevaisuuteen. Vaikka ei rypisi menneissä, ne ovat silti osa nykyhetkeä ja tulevaisuuttakin. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sehän se ongelma juuri onkin. Pahat muistot, jopa traumat seuraavat mukana ja niiden vuoksi voi olla todella vaikeaa tai lähes mahdotonta muodostaa terveitä ihmissuhteita tai luottaa kehenkään.

On helppoa sanoa ex-kiusatulle, että elämässä pitää mennä eteenpäin, mutta unohdetaan se tosiasia että ihmisen mieli ja henkinen terveys kärsivät kun kiusataan, eikä ihmismieli noin vain unohda tuollaisia asioita. Yleensä nämä huutelijat eivät ole kovin hyviä asettumaan toisten asemaan eivätkä välttämättä ymmärrä paljoakaan ihmisen mielestä ja sen toimivuudesta. 

Upea kirjoitus, kiitos!

Täällä on pelottavan paljon epäempaattisia ihmisiä, joilla selvästi on elämä lähtenyt hyvin käyntiin eikä ole koskaan esim. tarvinnut pelätä, että kun avaa suunsa, että nauretaanko mulle ym. Koska kun sitä jatkuu koko ala- ja yläasteen ajan ja myöhemminkään missään kukaan ei huomaa/välitä, onko sinulla kaikki hyvin (vanhemmat, hah!), niin se vain muokkaa ajattelua vääristyneeseen suuntaan ja sitä ei noin vain muuteta päättämällä "hei, enpäs haluakaan enää rypeä, naps, paranin". 

Yrittäkää epäempaattiset edes ymmärtää, miltä tuntuu, kun olet yksinäinen, ujo, arka, henkisesti kylmä koti. Tiedät olevasi jotenkin outo, mutta kukaan ei auta lasta ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä, että homma lähtisi oikeaan suuntaan.

Kyllä mä sen ymmärrän, olen itse alkoholistiperheestä ja hyvin yksinäinen lapsi. Mutta ymmärrän myös sen, että kukaan muu, kuin minä itse, ei ole vastuussa mun elämästäni ja siitä mitä sillä teen. Kukaan ei sano, että ajatusmallit muuttuu napista painamalla hetkessä. Mutta ei siinä menneisyydessä rypeminenkään mitään edistä. Onnellisuus on hyvin pitkälti kiinni siitä, että ymmärrät mitä asioita et (ympäristössä) voi muuttaa ja miten niihin suhtaudut ja tätä voi muuttaa. Ja käytät ne voimavarasi asioihin, joihin voit vaikuttaa ja jotka tekevät onnelliseksi.

Ymmärrän minäkin, olen väkivaltaisesta alkoholistiperheestä, jossa vääriä lapsia vihattiin taaperosta asti. Ja olen ymmärtänyt sen, että geeniperimäni on uskomattoman vahva. Selviytymiseni ei ole ollut pelkästään omaa ansiotani, toki sitäkin, mutta minulla on paljon sellaisia ominaisuuksia, jotka auttavat selviytymään. Työskentelen ihmisten kanssa, jotka ovat joskus kokeneet samaa ja närn päivittäin ihmisiä, joilla psyykeen rakenne ja temperamenttipiirteet ovat tehneet ihmisestä lähtökohtaisesti paljon hauraamman. Lisänä kaikki geneettiset sairaudet, neurologiset häiriöt ynnä muut. On helppoa paukutella henkseleitä ja ottaa kaikki kunnia itselle. Paljon pelottavampaa on myöntää, että erilaisella geeniperimällä voisin olla ikuisesti laitoksessa tai vankilassa. Esim. joku impulssikontrollin häiriö ei parane millään itseään niskasta ottamisella ja miten siihen vaikuttaa vielä traumaattiset kokemukset...

Onneksi kukaan ei ole geeniperimänsä vanki eikä tulevaisuus ole kellään täysin musta. Reilua elämä ei ole,mutta varmaan jokainen haluaa olla onnellinen? Jos haluaa,niin pitää sopeutua siihen mitä on ja miettiä miten voisi tehdä elämästä mieluisampaa niillä korteilla mitä on jaettu. Loppupeleissä itse joudut onnesi hankkimaan. Se on vastuun lisäksi hieno juttu,voit itse vaikuttaa eikä kaikki ole tuhoontuomittua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Kyllä tuollainen vuosien kiusatuksi tuleminen muokkaa ihmistä ja jättää jälkensä, vaikka kuinka elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Älytöntä sanoa kiusatulle, että unohda menneet ja mene elämässäsi eteenpäin. Ei sillä, että kiusatun olisi hyvä rypeä itsesäälissä vielä aikuisenakin, mutta koetut traumat eivät lakkaa olemasta käskystä. Pahimmillaan kiusaaja(t) kiusaavat hengiltä tai musertavat kiusatun mielenterveyden. Tuosta ei niin vain yli pääsekään ja monesti asian läpikäyminen vaatii vuosien terapiat ja mahdollisesti siihen rinnalle vielä jonkun lääkityksen. Kiusaamalla tuhottu ihminen ei välttämättä helposti eheydy.

Näin on.

Elämässä toki voi - ja pitääkin - mennä eteenpäin eikä jäädä rypemään menneisiin, mutta ikävä kyllä kiusatuille annetaan usein heikommat eväät normaaliin tulevaisuuteen. Vaikka ei rypisi menneissä, ne ovat silti osa nykyhetkeä ja tulevaisuuttakin. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sehän se ongelma juuri onkin. Pahat muistot, jopa traumat seuraavat mukana ja niiden vuoksi voi olla todella vaikeaa tai lähes mahdotonta muodostaa terveitä ihmissuhteita tai luottaa kehenkään.

On helppoa sanoa ex-kiusatulle, että elämässä pitää mennä eteenpäin, mutta unohdetaan se tosiasia että ihmisen mieli ja henkinen terveys kärsivät kun kiusataan, eikä ihmismieli noin vain unohda tuollaisia asioita. Yleensä nämä huutelijat eivät ole kovin hyviä asettumaan toisten asemaan eivätkä välttämättä ymmärrä paljoakaan ihmisen mielestä ja sen toimivuudesta. 

Upea kirjoitus, kiitos!

Täällä on pelottavan paljon epäempaattisia ihmisiä, joilla selvästi on elämä lähtenyt hyvin käyntiin eikä ole koskaan esim. tarvinnut pelätä, että kun avaa suunsa, että nauretaanko mulle ym. Koska kun sitä jatkuu koko ala- ja yläasteen ajan ja myöhemminkään missään kukaan ei huomaa/välitä, onko sinulla kaikki hyvin (vanhemmat, hah!), niin se vain muokkaa ajattelua vääristyneeseen suuntaan ja sitä ei noin vain muuteta päättämällä "hei, enpäs haluakaan enää rypeä, naps, paranin". 

Yrittäkää epäempaattiset edes ymmärtää, miltä tuntuu, kun olet yksinäinen, ujo, arka, henkisesti kylmä koti. Tiedät olevasi jotenkin outo, mutta kukaan ei auta lasta ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä, että homma lähtisi oikeaan suuntaan.

Kamalaahan se on,ei sitä voi kiistää. Aikuisena kuitenkin on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Hankkia apua, opetella rakentamaan ehyttä minäkuvaa,tehdä parhaansa. Hyväksyä se että väärin tekeviä ihmisiä on ja tulee aina olemaan,opetella antamaan sen verran anteeksi että itsellä on helpompi olla. Ymmärtää että on muitakin kaltoinkohdeltuja. On raskasta kantaa vihaa ja kaunaa mukana.

Ja tiedätkö, sinunkin pitää vain hyväksyä ja ymmärtää, että kaikilla aikuisilla ei ole vaadittavia työkaluja siihen, että lähtisi itse hakemaan apua ja kehittämään itseään parempaan päin. Oletko koskaan kuullut suojaavista tekijöistä ihmisen temperamentissa ja ympäristössä? On aika sattuman kauppaa, miten rankka kiusaaminen kehenkin vaikuttaa. On sattuman kauppaa, milloin ihminen menee ihan totaalisen rikki. Sinäkin oikeassa tilanteessa sorrut ja menetät järkesi, jokainen meistä sortuu tietyssä pisteessä. Riippuu ihan niistä suojaavista ja altistavista tekijöistä, milloin kamelinselkä katkeaa. Jotkut ihmiset kestävät enemmän mitä toiset etkä sinä jeesustelemalla ja ota itseäsi niskasta kiinni-lässytyksellä sitä muuta. Mikään tsemppaus ja yritä nyt-kliseet ei auta siinä vaiheessa, jos ihminen on lähtökohtaisesti jo kovin hauras.

Ei meistä kaikista kaltoinkohdelluistakaan tule narsisteja tai psykopaatteja/sosiopaatteja, se vaatii ihan tietyt geneettiset ominaisuudet. Ja geenejään ei ihminen voi loputtomiin hallita, tiettyyn pisteeseen toki, mutta sekin piste on jokaisella henkilökohtainen.

Ohis...jos ei voi vaikuttaa asioihin, niin  ei voi. Sitten elää sellaista elämää kuin mihin pystyy. 

Niinhän ne ihmiset tekeekin.

No hyvä. Mä käsitin tästä - monesta muustakin asiaa koskevasta -  keskustelusta, että muiden pitäisi heidän kohdallaan tehdä tai toimia jotenkin toisin kuin toimivat yleensä ihmisten kanssa. Maailmassa tapahtuu kaikenlaisia pahoja asioita ja jotkut selviytyvät niistä paremmin kuin toiset. 

Mä oon käsittäny, että käytöstavat, muiden kunnioittaminen ja asiallisuus kaikkia kohtaan...nämä kaikki olis sellaisia perusjuttuja, kun ollaan kanssakäymisessä toistemme kanssa. Ja kyllä, aikuisetkin kiusaa ja kohtelee epäasiallisesti toisia, mikä on väärin. Ja puhun oikeasta kiusaamisesta, ei sellaisesta, että työpaikalla ei juuri tänään tajunnut sanoa hei kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Kyllä tuollainen vuosien kiusatuksi tuleminen muokkaa ihmistä ja jättää jälkensä, vaikka kuinka elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Älytöntä sanoa kiusatulle, että unohda menneet ja mene elämässäsi eteenpäin. Ei sillä, että kiusatun olisi hyvä rypeä itsesäälissä vielä aikuisenakin, mutta koetut traumat eivät lakkaa olemasta käskystä. Pahimmillaan kiusaaja(t) kiusaavat hengiltä tai musertavat kiusatun mielenterveyden. Tuosta ei niin vain yli pääsekään ja monesti asian läpikäyminen vaatii vuosien terapiat ja mahdollisesti siihen rinnalle vielä jonkun lääkityksen. Kiusaamalla tuhottu ihminen ei välttämättä helposti eheydy.

Näin on.

Elämässä toki voi - ja pitääkin - mennä eteenpäin eikä jäädä rypemään menneisiin, mutta ikävä kyllä kiusatuille annetaan usein heikommat eväät normaaliin tulevaisuuteen. Vaikka ei rypisi menneissä, ne ovat silti osa nykyhetkeä ja tulevaisuuttakin. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sehän se ongelma juuri onkin. Pahat muistot, jopa traumat seuraavat mukana ja niiden vuoksi voi olla todella vaikeaa tai lähes mahdotonta muodostaa terveitä ihmissuhteita tai luottaa kehenkään.

On helppoa sanoa ex-kiusatulle, että elämässä pitää mennä eteenpäin, mutta unohdetaan se tosiasia että ihmisen mieli ja henkinen terveys kärsivät kun kiusataan, eikä ihmismieli noin vain unohda tuollaisia asioita. Yleensä nämä huutelijat eivät ole kovin hyviä asettumaan toisten asemaan eivätkä välttämättä ymmärrä paljoakaan ihmisen mielestä ja sen toimivuudesta. 

Upea kirjoitus, kiitos!

Täällä on pelottavan paljon epäempaattisia ihmisiä, joilla selvästi on elämä lähtenyt hyvin käyntiin eikä ole koskaan esim. tarvinnut pelätä, että kun avaa suunsa, että nauretaanko mulle ym. Koska kun sitä jatkuu koko ala- ja yläasteen ajan ja myöhemminkään missään kukaan ei huomaa/välitä, onko sinulla kaikki hyvin (vanhemmat, hah!), niin se vain muokkaa ajattelua vääristyneeseen suuntaan ja sitä ei noin vain muuteta päättämällä "hei, enpäs haluakaan enää rypeä, naps, paranin". 

Yrittäkää epäempaattiset edes ymmärtää, miltä tuntuu, kun olet yksinäinen, ujo, arka, henkisesti kylmä koti. Tiedät olevasi jotenkin outo, mutta kukaan ei auta lasta ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä, että homma lähtisi oikeaan suuntaan.

Kamalaahan se on,ei sitä voi kiistää. Aikuisena kuitenkin on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Hankkia apua, opetella rakentamaan ehyttä minäkuvaa,tehdä parhaansa. Hyväksyä se että väärin tekeviä ihmisiä on ja tulee aina olemaan,opetella antamaan sen verran anteeksi että itsellä on helpompi olla. Ymmärtää että on muitakin kaltoinkohdeltuja. On raskasta kantaa vihaa ja kaunaa mukana.

Ja tiedätkö, sinunkin pitää vain hyväksyä ja ymmärtää, että kaikilla aikuisilla ei ole vaadittavia työkaluja siihen, että lähtisi itse hakemaan apua ja kehittämään itseään parempaan päin. Oletko koskaan kuullut suojaavista tekijöistä ihmisen temperamentissa ja ympäristössä? On aika sattuman kauppaa, miten rankka kiusaaminen kehenkin vaikuttaa. On sattuman kauppaa, milloin ihminen menee ihan totaalisen rikki. Sinäkin oikeassa tilanteessa sorrut ja menetät järkesi, jokainen meistä sortuu tietyssä pisteessä. Riippuu ihan niistä suojaavista ja altistavista tekijöistä, milloin kamelinselkä katkeaa. Jotkut ihmiset kestävät enemmän mitä toiset etkä sinä jeesustelemalla ja ota itseäsi niskasta kiinni-lässytyksellä sitä muuta. Mikään tsemppaus ja yritä nyt-kliseet ei auta siinä vaiheessa, jos ihminen on lähtökohtaisesti jo kovin hauras.

Ei meistä kaikista kaltoinkohdelluistakaan tule narsisteja tai psykopaatteja/sosiopaatteja, se vaatii ihan tietyt geneettiset ominaisuudet. Ja geenejään ei ihminen voi loputtomiin hallita, tiettyyn pisteeseen toki, mutta sekin piste on jokaisella henkilökohtainen.

Juu, neljä eri mt-diagnoosia ja useampi osastohoitojakso löytyy,vuosien terapia. Olen romahtanut ja noussut ylös. Täysin ehjä en ole(kuka meistä on?) ja joidenkin asioiden kanssa saa kamppailla lopunikää,mutta pyrin elämään hyvää elämää siitä huolimatta. Enkä haudo katkeruutta väärintekijöitä kohtaan.

Niin...sinä olet pystynyt siihen. Hienoa. Et kuitenkaan saa mitään sankarin viittaa, sillä tilanteessasi on aina ollut enemmän jotain, mitä sellaisella, joka ei nousekaan. Vertailu ja sairauksien kirjon luettelo ei auta niitä ihmisiä, jotka eivät vain kykene samaan mitä sinä. Ymmärrän että haluat nostaa itseäsi tavallaan jalustalle, että kerta sinä pystyt tähän niin muutkin pystyvät. Eivät pysty, koska ne muut eivät ole sinä. Voisin minäkin luetella tähän kaikki oireeni ja sairaushistoriani ja alkaa vertaamaan, miten paljon kamalampaa minulla on ollut ja olen selvinnyt jne. Siitä ei vain ole mitään hyötyä, jos sen tekee niin, että lyö lisää lyötyjä.

Kykene mihin? Mikä on sellainen tilanne tai sairaus,ettei voi elämäänsä enää vaikuttaa tai tehdä paremmaksi? En minäkään tietysti kaikkeen pysty tai ole mikään "menestyjä" ulkoisesti,mutta en siitä puhunutkaan.