Tuttu jätti miehensä kun tämä oli liian kiltti. Auttakaa ymmärtämään?

alfanarttu88 kirjoitti:

Jatkan vielä, että tiedän omasta kaveripiiristä tapauksen, jossa eräs naispuolinen erittäin päällepäsmäröivä kaverini alkoi seurustella porukkamme kilteimmän miehen kanssa. Myöhemmin hän päätti suhteen, koska ei jaksanut miehen kiltteyttä ja sitä, ettei tämä sanonut hänelle koskaan vastaan. Minua voimakastahtoisena naisena suututti aina katsella, miten ystäväni kohteli poikaystäväänsä, joka on myös minun hyvä ystäväni. Aikani sitä sivusta eri tilanteissa seurattuani ja ystäväni puheita aiheesta kuultuani sanoin hänelle pariin eri otteeseen kahden kesken, että voisiko hän kohdella miestä vähän asiallisemmin. Siis heidän eronsa jälkeen, kun edelleen samassa kaveripiirissä pyörivät ja sama omistavan törkeä ja alistava käytös miestä kohtaan jatkui. Siinä näki ihan reaalielämässä, miten toinen ei osaa yhtään puolustautua, vaikka jostain olin aistivinani, että kyllä vituttaa tai ainakin pahalta tuntuu tuo exän törkeä käytös. Minusta ainakin tuntui pahalta jo ihan sivustakatsojana.

Tämä päällepäsmärinainen totesi siihen, että "olen tottunut kohtelemaan häntä näin" ja jatkoi käytöstään entiseen malliin. Jossain vaiheessa tämä alkoi kaivella aika tavalla ja emme ole enää ystäviä tämän naisen kanssa. (Meillä oli myös omat keskinäiset kiistamme, mutta alkujaan aloin suuttua tähän aikaisemmin hyvään ystävääni, kun jouduin kaveriporukan tapaamisissa näkemään jatkuvasti, miten paskasti hän kohteli miespuolista ystävääni.)

Mielestäni naisenkin pitäisi tiedostaa se oma henkinen voimansa ja kohdella lempeydellä sellaista miestä, jonka luonteeseen vastaava voimakastahtoisuus ei kuulu. Etenkin kumppanina, jota olisi tarkoitus rakastaa ja kunnioittaa.

Ilmeisesti tuo nainen oli vähän kuin minäkin, vahva, joka haluaa vielä vahvemman ja minimissään samantasoisen. Silloin on vaara, että alkaa provokaatiolla etsiä sitä kohtaa, jossa toinen alkaisi pistää vastaan. En siis mitenkään tarkoita tuon olevan oikein ja nyt keski-ikäisenä osaan provota riittävän lempeästi ja lyhytkestoisesti, jos toinen luisuu sinne välinpitämättömyyden suohon.

Vierailija kirjoitti:

alfanarttu88 kirjoitti:

Jatkan vielä, että tiedän omasta kaveripiiristä tapauksen, jossa eräs naispuolinen erittäin päällepäsmäröivä kaverini alkoi seurustella porukkamme kilteimmän miehen kanssa. Myöhemmin hän päätti suhteen, koska ei jaksanut miehen kiltteyttä ja sitä, ettei tämä sanonut hänelle koskaan vastaan. Minua voimakastahtoisena naisena suututti aina katsella, miten ystäväni kohteli poikaystäväänsä, joka on myös minun hyvä ystäväni. Aikani sitä sivusta eri tilanteissa seurattuani ja ystäväni puheita aiheesta kuultuani sanoin hänelle pariin eri otteeseen kahden kesken, että voisiko hän kohdella miestä vähän asiallisemmin. Siis heidän eronsa jälkeen, kun edelleen samassa kaveripiirissä pyörivät ja sama omistavan törkeä ja alistava käytös miestä kohtaan jatkui. Siinä näki ihan reaalielämässä, miten toinen ei osaa yhtään puolustautua, vaikka jostain olin aistivinani, että kyllä vituttaa tai ainakin pahalta tuntuu tuo exän törkeä käytös. Minusta ainakin tuntui pahalta jo ihan sivustakatsojana.

Tämä päällepäsmärinainen totesi siihen, että "olen tottunut kohtelemaan häntä näin" ja jatkoi käytöstään entiseen malliin. Jossain vaiheessa tämä alkoi kaivella aika tavalla ja emme ole enää ystäviä tämän naisen kanssa. (Meillä oli myös omat keskinäiset kiistamme, mutta alkujaan aloin suuttua tähän aikaisemmin hyvään ystävääni, kun jouduin kaveriporukan tapaamisissa näkemään jatkuvasti, miten paskasti hän kohteli miespuolista ystävääni.)

Mielestäni naisenkin pitäisi tiedostaa se oma henkinen voimansa ja kohdella lempeydellä sellaista miestä, jonka luonteeseen vastaava voimakastahtoisuus ei kuulu. Etenkin kumppanina, jota olisi tarkoitus rakastaa ja kunnioittaa.

Ilmeisesti tuo nainen oli vähän kuin minäkin, vahva, joka haluaa vielä vahvemman ja minimissään samantasoisen. Silloin on vaara, että alkaa provokaatiolla etsiä sitä kohtaa, jossa toinen alkaisi pistää vastaan. En siis mitenkään tarkoita tuon olevan oikein ja nyt keski-ikäisenä osaan provota riittävän lempeästi ja lyhytkestoisesti, jos toinen luisuu sinne välinpitämättömyyden suohon.

Juu hän itse myönsikin minulle, että toimi noin. Minusta kaverini oli vaan lapsellinen. Toista ihmistä pitäisi rakastaa sellaisena kuin on ja osata hyväksyä, etteivät kaikki ole luonteeltaan samanlaisia päällepäsmäreitä. Tai sitten ei ala seurustella luonteeltaan kiltin ja alistuvan ihmisen kanssa. :/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian kiltti lienee harhaanjohtava termi, mutta saatan hyvinkin tietää, mistä tässä on ollut kyse, koska luulisin jättäneeni yhden miesystäväni samoista syistä. Kyseinen muuten ihan mukava mies kuin oli täysi tossu. Siis oikeasti, hänellä ei ollut omaa mielipidettä mistään asiasta tai ainakaan hän ei sitä koskaan ilmaissut. Kun yritti tiedustella, mitä haluaisi syödä, haluaako leffaan vai jalkapallo-otteluun, lähdetäänkö mökille viikonlopuksi vai ollaanko kotona, mitä katsotaan televisiosta, minne lähdetään reissuun... vastaus oli joka ikinen kerta "ihan miten sä haluat" tai "valitse sinä" tai "päätä sinä" tai "emmä tiedä, ihan kumpi vaan". 
Ja minä en todellakaan ole luonteeltani mikään päällepäsmäri, joka haluaa aina päättää ja sanella, vaan ennemminkin perusluonteeltani ihminen, joka mielellään jakaisi sitä päätösvastuuta muille. Mutta vaikka kuinka yritin tästä nätisti puhua ja kerroin, että minusta olisi tosi kiva tietää, mitä hän haluaa ja kiva olisi tehdä joskus jotain ihan vain siksi, että hän haluaa, tilanne ei muuttunut mihinkään. Se, että sopeutuu toisen tapoihin, eikä aina halua tehdä vain oman päänsä mukaan, on hyvä piirre ihmisessä, mutta kun tuo menee äärimmäisyyksiin ja alkaa tuntua, ettei toisella ole mitään omaa tahtoa tai persoonaa, ei sitä oikeasti vain jaksa.

Mullakin oli nuorena tuollainen, onneksi jätin sen. Siitä ei saanut irti mielipidettä kirveelläkään, paitsi sitten jälkeenpäin, jolloin hän aina muistutti, että minä olin tehnyt väärän päätöksen. No kyllä, koska hän ei suostunut ottamaan mitään kantaa vaikka kysyin monta kertaa, niin kaikki päätökset oli yksin minun, ja tietysti kaikki mikä meni pieleen oli minun vikani sitten myös.

Ei ole kiltteyttä, vaan lapsellisuutta ja vastuun välttelyä.  Lasta tuollaisen kanssa ei voinut edes ajatella, kun puolisokin on vastuunkannossa lapsen tasolla.

Sama jatkaa: en kaipaa kotiin mitään haastetta tai tappelua, vaan sitä että toinen on aikuinen ja osaa ottaa vastuusta oman osansa. Onneksi nykyään on tuollainen mies, sanoo mielipiteensä ja meidän mielipiteemme ovat saman arvoiset. Ei ole jykeväleukainen, tatuoitu tms, vaan oikea mies, kilttimiehen vastakohta, kun kilttimies=lapsimies.

alfanarttu88 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

alfanarttu88 kirjoitti:

Jatkan vielä, että tiedän omasta kaveripiiristä tapauksen, jossa eräs naispuolinen erittäin päällepäsmäröivä kaverini alkoi seurustella porukkamme kilteimmän miehen kanssa. Myöhemmin hän päätti suhteen, koska ei jaksanut miehen kiltteyttä ja sitä, ettei tämä sanonut hänelle koskaan vastaan. Minua voimakastahtoisena naisena suututti aina katsella, miten ystäväni kohteli poikaystäväänsä, joka on myös minun hyvä ystäväni. Aikani sitä sivusta eri tilanteissa seurattuani ja ystäväni puheita aiheesta kuultuani sanoin hänelle pariin eri otteeseen kahden kesken, että voisiko hän kohdella miestä vähän asiallisemmin. Siis heidän eronsa jälkeen, kun edelleen samassa kaveripiirissä pyörivät ja sama omistavan törkeä ja alistava käytös miestä kohtaan jatkui. Siinä näki ihan reaalielämässä, miten toinen ei osaa yhtään puolustautua, vaikka jostain olin aistivinani, että kyllä vituttaa tai ainakin pahalta tuntuu tuo exän törkeä käytös. Minusta ainakin tuntui pahalta jo ihan sivustakatsojana.

Tämä päällepäsmärinainen totesi siihen, että "olen tottunut kohtelemaan häntä näin" ja jatkoi käytöstään entiseen malliin. Jossain vaiheessa tämä alkoi kaivella aika tavalla ja emme ole enää ystäviä tämän naisen kanssa. (Meillä oli myös omat keskinäiset kiistamme, mutta alkujaan aloin suuttua tähän aikaisemmin hyvään ystävääni, kun jouduin kaveriporukan tapaamisissa näkemään jatkuvasti, miten paskasti hän kohteli miespuolista ystävääni.)

Mielestäni naisenkin pitäisi tiedostaa se oma henkinen voimansa ja kohdella lempeydellä sellaista miestä, jonka luonteeseen vastaava voimakastahtoisuus ei kuulu. Etenkin kumppanina, jota olisi tarkoitus rakastaa ja kunnioittaa.

Ilmeisesti tuo nainen oli vähän kuin minäkin, vahva, joka haluaa vielä vahvemman ja minimissään samantasoisen. Silloin on vaara, että alkaa provokaatiolla etsiä sitä kohtaa, jossa toinen alkaisi pistää vastaan. En siis mitenkään tarkoita tuon olevan oikein ja nyt keski-ikäisenä osaan provota riittävän lempeästi ja lyhytkestoisesti, jos toinen luisuu sinne välinpitämättömyyden suohon.

Juu hän itse myönsikin minulle, että toimi noin. Minusta kaverini oli vaan lapsellinen. Toista ihmistä pitäisi rakastaa sellaisena kuin on ja osata hyväksyä, etteivät kaikki ole luonteeltaan samanlaisia päällepäsmäreitä. Tai sitten ei ala seurustella luonteeltaan kiltin ja alistuvan ihmisen kanssa. :/

Ei se paljastu aina heti, alkuun kun asutaan erillään ei ole sellaisia yhteisiä vastuu-asioita, joissa tarvitaan toisenkin panos, kun kumpikin päättää omasta elämästään. Perheenä sitten pitäisi päättää yhdessä ja kantaa päätösten seuraukset yhdessä, mutta kilttimiespä heittäytyy vauvaksi ja jättää kaiken vaimon huoleksi.

Vierailija kirjoitti:

alfanarttu88 kirjoitti:

Jatkan vielä, että tiedän omasta kaveripiiristä tapauksen, jossa eräs naispuolinen erittäin päällepäsmäröivä kaverini alkoi seurustella porukkamme kilteimmän miehen kanssa. Myöhemmin hän päätti suhteen, koska ei jaksanut miehen kiltteyttä ja sitä, ettei tämä sanonut hänelle koskaan vastaan. Minua voimakastahtoisena naisena suututti aina katsella, miten ystäväni kohteli poikaystäväänsä, joka on myös minun hyvä ystäväni. Aikani sitä sivusta eri tilanteissa seurattuani ja ystäväni puheita aiheesta kuultuani sanoin hänelle pariin eri otteeseen kahden kesken, että voisiko hän kohdella miestä vähän asiallisemmin. Siis heidän eronsa jälkeen, kun edelleen samassa kaveripiirissä pyörivät ja sama omistavan törkeä ja alistava käytös miestä kohtaan jatkui. Siinä näki ihan reaalielämässä, miten toinen ei osaa yhtään puolustautua, vaikka jostain olin aistivinani, että kyllä vituttaa tai ainakin pahalta tuntuu tuo exän törkeä käytös. Minusta ainakin tuntui pahalta jo ihan sivustakatsojana.

Tämä päällepäsmärinainen totesi siihen, että "olen tottunut kohtelemaan häntä näin" ja jatkoi käytöstään entiseen malliin. Jossain vaiheessa tämä alkoi kaivella aika tavalla ja emme ole enää ystäviä tämän naisen kanssa. (Meillä oli myös omat keskinäiset kiistamme, mutta alkujaan aloin suuttua tähän aikaisemmin hyvään ystävääni, kun jouduin kaveriporukan tapaamisissa näkemään jatkuvasti, miten paskasti hän kohteli miespuolista ystävääni.)

Mielestäni naisenkin pitäisi tiedostaa se oma henkinen voimansa ja kohdella lempeydellä sellaista miestä, jonka luonteeseen vastaava voimakastahtoisuus ei kuulu. Etenkin kumppanina, jota olisi tarkoitus rakastaa ja kunnioittaa.

Ilmeisesti tuo nainen oli vähän kuin minäkin, vahva, joka haluaa vielä vahvemman ja minimissään samantasoisen. Silloin on vaara, että alkaa provokaatiolla etsiä sitä kohtaa, jossa toinen alkaisi pistää vastaan. En siis mitenkään tarkoita tuon olevan oikein ja nyt keski-ikäisenä osaan provota riittävän lempeästi ja lyhytkestoisesti, jos toinen luisuu sinne välinpitämättömyyden suohon.

Hypergamia pätee siis tässäkin.

Ketjusta voimme oppia seuraavaa:

- nainen haluaa miehen olevan häntä vahvempi ja parempi. Heikko nainen haluaa vahvan koska on itse heikko ("vastakohdat täydentävät toisiaan"), vahva nainen haluaa vahvan koska on itsekin vahva ("samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä")

- nainen haluaa alistua seksuaalisesti. Paras seksi on sellaista jossa dominoiva mies ottaa narttunsa rajusti ja eläimellisesti

- nainen halveksii liiallista kiltteyttä enemmän kuin mitään muuta piirrettä miehessä. Edes murhaajista, diktaattoreista, ym ei kirjoiteta yhtä ikävästi kuin kilttimiehistä

- nainen elää yhä kivikaudella, miehen tulee ottaa mitä haluaa kuten se luolamies joka kaatoi leijonan ja raahasi sen perheelleen heikomman luolamiehen nenän edestä

- miesten ei kannata kuunnella mitä naiset neuvovat heitä tekemään,  mutta kannattaa kiinnittää huomiota siihen millaiset miehet _todellisuudessa_ saavat haukut päälleen

 

alfanarttu88 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

alfanarttu88 kirjoitti:

Jatkan vielä, että tiedän omasta kaveripiiristä tapauksen, jossa eräs naispuolinen erittäin päällepäsmäröivä kaverini alkoi seurustella porukkamme kilteimmän miehen kanssa. Myöhemmin hän päätti suhteen, koska ei jaksanut miehen kiltteyttä ja sitä, ettei tämä sanonut hänelle koskaan vastaan. Minua voimakastahtoisena naisena suututti aina katsella, miten ystäväni kohteli poikaystäväänsä, joka on myös minun hyvä ystäväni. Aikani sitä sivusta eri tilanteissa seurattuani ja ystäväni puheita aiheesta kuultuani sanoin hänelle pariin eri otteeseen kahden kesken, että voisiko hän kohdella miestä vähän asiallisemmin. Siis heidän eronsa jälkeen, kun edelleen samassa kaveripiirissä pyörivät ja sama omistavan törkeä ja alistava käytös miestä kohtaan jatkui. Siinä näki ihan reaalielämässä, miten toinen ei osaa yhtään puolustautua, vaikka jostain olin aistivinani, että kyllä vituttaa tai ainakin pahalta tuntuu tuo exän törkeä käytös. Minusta ainakin tuntui pahalta jo ihan sivustakatsojana.

Tämä päällepäsmärinainen totesi siihen, että "olen tottunut kohtelemaan häntä näin" ja jatkoi käytöstään entiseen malliin. Jossain vaiheessa tämä alkoi kaivella aika tavalla ja emme ole enää ystäviä tämän naisen kanssa. (Meillä oli myös omat keskinäiset kiistamme, mutta alkujaan aloin suuttua tähän aikaisemmin hyvään ystävääni, kun jouduin kaveriporukan tapaamisissa näkemään jatkuvasti, miten paskasti hän kohteli miespuolista ystävääni.)

Mielestäni naisenkin pitäisi tiedostaa se oma henkinen voimansa ja kohdella lempeydellä sellaista miestä, jonka luonteeseen vastaava voimakastahtoisuus ei kuulu. Etenkin kumppanina, jota olisi tarkoitus rakastaa ja kunnioittaa.

Ilmeisesti tuo nainen oli vähän kuin minäkin, vahva, joka haluaa vielä vahvemman ja minimissään samantasoisen. Silloin on vaara, että alkaa provokaatiolla etsiä sitä kohtaa, jossa toinen alkaisi pistää vastaan. En siis mitenkään tarkoita tuon olevan oikein ja nyt keski-ikäisenä osaan provota riittävän lempeästi ja lyhytkestoisesti, jos toinen luisuu sinne välinpitämättömyyden suohon.

Juu hän itse myönsikin minulle, että toimi noin. Minusta kaverini oli vaan lapsellinen. Toista ihmistä pitäisi rakastaa sellaisena kuin on ja osata hyväksyä, etteivät kaikki ole luonteeltaan samanlaisia päällepäsmäreitä. Tai sitten ei ala seurustella luonteeltaan kiltin ja alistuvan ihmisen kanssa. :/

No siis todellakin toimi väärin, mutta kun ehkä hänen ei ole ihan helppoa löytää kumppania niin sitten ylioptimistisesti lähti kokeilemaan. Ainakin itselläni on halu alistua, mutta oma tahto on niin iso ja vahva, että tarvitsen aika ison persoonan vierelleni eikä niitä kasva joka oksalla. Ja sitten pitäisi vielä olla se molemminpuolinen kiinnostus jne. 

Epäonniset esimerkit omalla kohdalla ihan nuorena kaveripiirinsä kunnioittama moottoripyöräilevä voimailuharrastaja antoikin minun poukkoilla ihan miten vaan, hyvitteli kun minä suutuin jostain, ei osannut olla seksuaalisesti mies. Katastrofihan siitä parisuhdemielessä tuli, vaikka oltiin taas sitten tosi hyvät ystävät muuten. Seuraava sitten oli ihan keskivertotapaus ja ajattelin kunnioittaa häntä ihan omaehtoisesti, mutta jostain se tyyppi vaistosi kuitenkin sen, mikä energia pintani alla kytee ja alkoi siitä huolimatta alistaa minua sekä henkisesti että fyysisesti (se tosin loppui aika alkuunsa, kun annoin takaisin - henkisesti en antanut, koska jollain sairaalla tavalla olin päättänyt alistua ja yrittää hoitaa homman paremmin kuin edellisessä suhteessa). 

Oma mies on aiemmin ollut liian kiltti, kun on antanut itselleen ”kivojen” ihmisten kohdella minua aivan miten sattuu, kun ”ei ne pahaa tarkoita”, kun osasivat hyvin räpsytellä ripsiään ja lässyttää miehelleni.

Sitten kun masennuin ja kamelin selkä katkesi, niin ymmärsi itsekin ettei ole tietyiltä osin ihan tervettä ja alkoi pikkuhiljaa sulkemaan näitä ihmisiä elämästään, koska valinta oli tehtävä. Muuten olisin varmaan jättänyt.

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

alfanarttu88 kirjoitti:

Jatkan vielä, että tiedän omasta kaveripiiristä tapauksen, jossa eräs naispuolinen erittäin päällepäsmäröivä kaverini alkoi seurustella porukkamme kilteimmän miehen kanssa. Myöhemmin hän päätti suhteen, koska ei jaksanut miehen kiltteyttä ja sitä, ettei tämä sanonut hänelle koskaan vastaan. Minua voimakastahtoisena naisena suututti aina katsella, miten ystäväni kohteli poikaystäväänsä, joka on myös minun hyvä ystäväni. Aikani sitä sivusta eri tilanteissa seurattuani ja ystäväni puheita aiheesta kuultuani sanoin hänelle pariin eri otteeseen kahden kesken, että voisiko hän kohdella miestä vähän asiallisemmin. Siis heidän eronsa jälkeen, kun edelleen samassa kaveripiirissä pyörivät ja sama omistavan törkeä ja alistava käytös miestä kohtaan jatkui. Siinä näki ihan reaalielämässä, miten toinen ei osaa yhtään puolustautua, vaikka jostain olin aistivinani, että kyllä vituttaa tai ainakin pahalta tuntuu tuo exän törkeä käytös. Minusta ainakin tuntui pahalta jo ihan sivustakatsojana.

Tämä päällepäsmärinainen totesi siihen, että "olen tottunut kohtelemaan häntä näin" ja jatkoi käytöstään entiseen malliin. Jossain vaiheessa tämä alkoi kaivella aika tavalla ja emme ole enää ystäviä tämän naisen kanssa. (Meillä oli myös omat keskinäiset kiistamme, mutta alkujaan aloin suuttua tähän aikaisemmin hyvään ystävääni, kun jouduin kaveriporukan tapaamisissa näkemään jatkuvasti, miten paskasti hän kohteli miespuolista ystävääni.)

Mielestäni naisenkin pitäisi tiedostaa se oma henkinen voimansa ja kohdella lempeydellä sellaista miestä, jonka luonteeseen vastaava voimakastahtoisuus ei kuulu. Etenkin kumppanina, jota olisi tarkoitus rakastaa ja kunnioittaa.

Ilmeisesti tuo nainen oli vähän kuin minäkin, vahva, joka haluaa vielä vahvemman ja minimissään samantasoisen. Silloin on vaara, että alkaa provokaatiolla etsiä sitä kohtaa, jossa toinen alkaisi pistää vastaan. En siis mitenkään tarkoita tuon olevan oikein ja nyt keski-ikäisenä osaan provota riittävän lempeästi ja lyhytkestoisesti, jos toinen luisuu sinne välinpitämättömyyden suohon.

Hypergamia pätee siis tässäkin.

Ketjusta voimme oppia seuraavaa:

- nainen haluaa miehen olevan häntä vahvempi ja parempi. Heikko nainen haluaa vahvan koska on itse heikko ("vastakohdat täydentävät toisiaan"), vahva nainen haluaa vahvan koska on itsekin vahva ("samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä")

- nainen haluaa alistua seksuaalisesti. Paras seksi on sellaista jossa dominoiva mies ottaa narttunsa rajusti ja eläimellisesti

- nainen halveksii liiallista kiltteyttä enemmän kuin mitään muuta piirrettä miehessä. Edes murhaajista, diktaattoreista, ym ei kirjoiteta yhtä ikävästi kuin kilttimiehistä

- nainen elää yhä kivikaudella, miehen tulee ottaa mitä haluaa kuten se luolamies joka kaatoi leijonan ja raahasi sen perheelleen heikomman luolamiehen nenän edestä

- miesten ei kannata kuunnella mitä naiset neuvovat heitä tekemään,  mutta kannattaa kiinnittää huomiota siihen millaiset miehet _todellisuudessa_ saavat haukut päälleen

 

Kommentoit tekstiäni. Huomasitko kuitenkin, että tuo toinen nainen halusi olla se suhteen "mies", häntä se ei haittaa. Ja dominoi mielellään sängyssäkin. Minä taas en haluaisi olla mies vaan nainen ja olen aktiivinen ja intohimoinen sängyssä, mutta mielelään vetovuoroin niin, että minulla säilyy tunne naiseudesta ja miehen miehisyydestä. Liian innokas nainen kuohitsee henkisesti seksuaalisesti passiivisen miehen, kun mies tajuaa naisen jäävän tyydytyksessä vajaaksi. 

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

alfanarttu88 kirjoitti:

Jatkan vielä, että tiedän omasta kaveripiiristä tapauksen, jossa eräs naispuolinen erittäin päällepäsmäröivä kaverini alkoi seurustella porukkamme kilteimmän miehen kanssa. Myöhemmin hän päätti suhteen, koska ei jaksanut miehen kiltteyttä ja sitä, ettei tämä sanonut hänelle koskaan vastaan. Minua voimakastahtoisena naisena suututti aina katsella, miten ystäväni kohteli poikaystäväänsä, joka on myös minun hyvä ystäväni. Aikani sitä sivusta eri tilanteissa seurattuani ja ystäväni puheita aiheesta kuultuani sanoin hänelle pariin eri otteeseen kahden kesken, että voisiko hän kohdella miestä vähän asiallisemmin. Siis heidän eronsa jälkeen, kun edelleen samassa kaveripiirissä pyörivät ja sama omistavan törkeä ja alistava käytös miestä kohtaan jatkui. Siinä näki ihan reaalielämässä, miten toinen ei osaa yhtään puolustautua, vaikka jostain olin aistivinani, että kyllä vituttaa tai ainakin pahalta tuntuu tuo exän törkeä käytös. Minusta ainakin tuntui pahalta jo ihan sivustakatsojana.

Tämä päällepäsmärinainen totesi siihen, että "olen tottunut kohtelemaan häntä näin" ja jatkoi käytöstään entiseen malliin. Jossain vaiheessa tämä alkoi kaivella aika tavalla ja emme ole enää ystäviä tämän naisen kanssa. (Meillä oli myös omat keskinäiset kiistamme, mutta alkujaan aloin suuttua tähän aikaisemmin hyvään ystävääni, kun jouduin kaveriporukan tapaamisissa näkemään jatkuvasti, miten paskasti hän kohteli miespuolista ystävääni.)

Mielestäni naisenkin pitäisi tiedostaa se oma henkinen voimansa ja kohdella lempeydellä sellaista miestä, jonka luonteeseen vastaava voimakastahtoisuus ei kuulu. Etenkin kumppanina, jota olisi tarkoitus rakastaa ja kunnioittaa.

Ilmeisesti tuo nainen oli vähän kuin minäkin, vahva, joka haluaa vielä vahvemman ja minimissään samantasoisen. Silloin on vaara, että alkaa provokaatiolla etsiä sitä kohtaa, jossa toinen alkaisi pistää vastaan. En siis mitenkään tarkoita tuon olevan oikein ja nyt keski-ikäisenä osaan provota riittävän lempeästi ja lyhytkestoisesti, jos toinen luisuu sinne välinpitämättömyyden suohon.

Hypergamia pätee siis tässäkin.

Ketjusta voimme oppia seuraavaa:

- nainen haluaa miehen olevan häntä vahvempi ja parempi. Heikko nainen haluaa vahvan koska on itse heikko ("vastakohdat täydentävät toisiaan"), vahva nainen haluaa vahvan koska on itsekin vahva ("samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä")

- nainen haluaa alistua seksuaalisesti. Paras seksi on sellaista jossa dominoiva mies ottaa narttunsa rajusti ja eläimellisesti

- nainen halveksii liiallista kiltteyttä enemmän kuin mitään muuta piirrettä miehessä. Edes murhaajista, diktaattoreista, ym ei kirjoiteta yhtä ikävästi kuin kilttimiehistä

- nainen elää yhä kivikaudella, miehen tulee ottaa mitä haluaa kuten se luolamies joka kaatoi leijonan ja raahasi sen perheelleen heikomman luolamiehen nenän edestä

- miesten ei kannata kuunnella mitä naiset neuvovat heitä tekemään,  mutta kannattaa kiinnittää huomiota siihen millaiset miehet _todellisuudessa_ saavat haukut päälleen

 

Kommentoit tekstiäni. Huomasitko kuitenkin, että tuo toinen nainen halusi olla se suhteen "mies", häntä se ei haittaa. Ja dominoi mielellään sängyssäkin. Minä taas en haluaisi olla mies vaan nainen ja olen aktiivinen ja intohimoinen sängyssä, mutta mielelään vetovuoroin niin, että minulla säilyy tunne naiseudesta ja miehen miehisyydestä. Liian innokas nainen kuohitsee henkisesti seksuaalisesti passiivisen miehen, kun mies tajuaa naisen jäävän tyydytyksessä vajaaksi. 

Eli toisin sanottuna et halua olla perinteinen nainen, mutta sitten haluat kuitenkin. Tähän törmää usein, naiset kehuskelevat maskuliinisilla ominaisuuksillaan ("olen vahva"), ja sitten kuitenkin haluaisivat tuntea itsensä feminiinisiksi. Tästä syntyy samanlaisuus-erilaisusperiaate, naiset ovat erilaisia mutta haluavat silti samanlaisen miehen.

Mitä tulee alfanarttuun, tiesitkö että erään tutkimuksen mukaan 95% naisista on alistuvia kun taas vain 40% miehistä on dominoivia? Alistuvia miehiä on n. 15%, dominoivia naisia n. kymmenesosa tuosta. ts. miesten seksuaaliset mieltymykset vaihtelevat huomattavasti enemmän, naisten ollessa kuin klooniarmeija.

Sukupuolirooleihin pätee sama. Nainen voi olla suosittu kodin hengettärenä tai tomintasankarittarena, mies vain toimintasankarina. Jne.

 

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

alfanarttu88 kirjoitti:

Jatkan vielä, että tiedän omasta kaveripiiristä tapauksen, jossa eräs naispuolinen erittäin päällepäsmäröivä kaverini alkoi seurustella porukkamme kilteimmän miehen kanssa. Myöhemmin hän päätti suhteen, koska ei jaksanut miehen kiltteyttä ja sitä, ettei tämä sanonut hänelle koskaan vastaan. Minua voimakastahtoisena naisena suututti aina katsella, miten ystäväni kohteli poikaystäväänsä, joka on myös minun hyvä ystäväni. Aikani sitä sivusta eri tilanteissa seurattuani ja ystäväni puheita aiheesta kuultuani sanoin hänelle pariin eri otteeseen kahden kesken, että voisiko hän kohdella miestä vähän asiallisemmin. Siis heidän eronsa jälkeen, kun edelleen samassa kaveripiirissä pyörivät ja sama omistavan törkeä ja alistava käytös miestä kohtaan jatkui. Siinä näki ihan reaalielämässä, miten toinen ei osaa yhtään puolustautua, vaikka jostain olin aistivinani, että kyllä vituttaa tai ainakin pahalta tuntuu tuo exän törkeä käytös. Minusta ainakin tuntui pahalta jo ihan sivustakatsojana.

Tämä päällepäsmärinainen totesi siihen, että "olen tottunut kohtelemaan häntä näin" ja jatkoi käytöstään entiseen malliin. Jossain vaiheessa tämä alkoi kaivella aika tavalla ja emme ole enää ystäviä tämän naisen kanssa. (Meillä oli myös omat keskinäiset kiistamme, mutta alkujaan aloin suuttua tähän aikaisemmin hyvään ystävääni, kun jouduin kaveriporukan tapaamisissa näkemään jatkuvasti, miten paskasti hän kohteli miespuolista ystävääni.)

Mielestäni naisenkin pitäisi tiedostaa se oma henkinen voimansa ja kohdella lempeydellä sellaista miestä, jonka luonteeseen vastaava voimakastahtoisuus ei kuulu. Etenkin kumppanina, jota olisi tarkoitus rakastaa ja kunnioittaa.

Ilmeisesti tuo nainen oli vähän kuin minäkin, vahva, joka haluaa vielä vahvemman ja minimissään samantasoisen. Silloin on vaara, että alkaa provokaatiolla etsiä sitä kohtaa, jossa toinen alkaisi pistää vastaan. En siis mitenkään tarkoita tuon olevan oikein ja nyt keski-ikäisenä osaan provota riittävän lempeästi ja lyhytkestoisesti, jos toinen luisuu sinne välinpitämättömyyden suohon.

Hypergamia pätee siis tässäkin.

Ketjusta voimme oppia seuraavaa:

- nainen haluaa miehen olevan häntä vahvempi ja parempi. Heikko nainen haluaa vahvan koska on itse heikko ("vastakohdat täydentävät toisiaan"), vahva nainen haluaa vahvan koska on itsekin vahva ("samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä")

- nainen haluaa alistua seksuaalisesti. Paras seksi on sellaista jossa dominoiva mies ottaa narttunsa rajusti ja eläimellisesti

- nainen halveksii liiallista kiltteyttä enemmän kuin mitään muuta piirrettä miehessä. Edes murhaajista, diktaattoreista, ym ei kirjoiteta yhtä ikävästi kuin kilttimiehistä

- nainen elää yhä kivikaudella, miehen tulee ottaa mitä haluaa kuten se luolamies joka kaatoi leijonan ja raahasi sen perheelleen heikomman luolamiehen nenän edestä

- miesten ei kannata kuunnella mitä naiset neuvovat heitä tekemään,  mutta kannattaa kiinnittää huomiota siihen millaiset miehet _todellisuudessa_ saavat haukut päälleen

 

Kommentoit tekstiäni. Huomasitko kuitenkin, että tuo toinen nainen halusi olla se suhteen "mies", häntä se ei haittaa. Ja dominoi mielellään sängyssäkin. Minä taas en haluaisi olla mies vaan nainen ja olen aktiivinen ja intohimoinen sängyssä, mutta mielelään vetovuoroin niin, että minulla säilyy tunne naiseudesta ja miehen miehisyydestä. Liian innokas nainen kuohitsee henkisesti seksuaalisesti passiivisen miehen, kun mies tajuaa naisen jäävän tyydytyksessä vajaaksi. 

Eli toisin sanottuna et halua olla perinteinen nainen, mutta sitten haluat kuitenkin. Tähän törmää usein, naiset kehuskelevat maskuliinisilla ominaisuuksillaan ("olen vahva"), ja sitten kuitenkin haluaisivat tuntea itsensä feminiinisiksi. Tästä syntyy samanlaisuus-erilaisusperiaate, naiset ovat erilaisia mutta haluavat silti samanlaisen miehen.

Mitä tulee alfanarttuun, tiesitkö että erään tutkimuksen mukaan 95% naisista on alistuvia kun taas vain 40% miehistä on dominoivia? Alistuvia miehiä on n. 15%, dominoivia naisia n. kymmenesosa tuosta. ts. miesten seksuaaliset mieltymykset vaihtelevat huomattavasti enemmän, naisten ollessa kuin klooniarmeija.

Sukupuolirooleihin pätee sama. Nainen voi olla suosittu kodin hengettärenä tai tomintasankarittarena, mies vain toimintasankarina. Jne.

 

Missä olen sanonut, etten halua olla nainen? Ei siinä ole mitään ristiriitaa. Ongelma syntyy siinä, että riittävän vahvoja miehiä on vähän ja sitten se mies pitäisi vielä saada haluamaan juuri minua. Eli on niitä pariutumisongelmia naisillakin, usko pois. 

Minä olen tällainen kilttimies josta täällä puhutaan. Osui ja upposi hyvin tuo, että suostun naisystävän ehdotuksiin ja jälkeenpäin kiukkuan siitä miten en olisi halunnutkaan suostua.

Tunnistan ongelman, ja olen siitä yrittänyt vähitellen päästä pois. Luulen että minun kohdallani taustalla on kiusaaminen, joka on tehnyt minusta konflikteja välttelevän kynnysmaton. Ei sanan sanominen on ollut monesti vaikeaa.

Tästä on vaikeaa päästä eroon, mutta on pakko yrittää. Jotenkin sitä pelkää, että jos alan liian usein sanomaan ei minua pidetään kusipäänä. Pelko on tyhmä mutta syvällä ajattelumallissa.

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

alfanarttu88 kirjoitti:

Jatkan vielä, että tiedän omasta kaveripiiristä tapauksen, jossa eräs naispuolinen erittäin päällepäsmäröivä kaverini alkoi seurustella porukkamme kilteimmän miehen kanssa. Myöhemmin hän päätti suhteen, koska ei jaksanut miehen kiltteyttä ja sitä, ettei tämä sanonut hänelle koskaan vastaan. Minua voimakastahtoisena naisena suututti aina katsella, miten ystäväni kohteli poikaystäväänsä, joka on myös minun hyvä ystäväni. Aikani sitä sivusta eri tilanteissa seurattuani ja ystäväni puheita aiheesta kuultuani sanoin hänelle pariin eri otteeseen kahden kesken, että voisiko hän kohdella miestä vähän asiallisemmin. Siis heidän eronsa jälkeen, kun edelleen samassa kaveripiirissä pyörivät ja sama omistavan törkeä ja alistava käytös miestä kohtaan jatkui. Siinä näki ihan reaalielämässä, miten toinen ei osaa yhtään puolustautua, vaikka jostain olin aistivinani, että kyllä vituttaa tai ainakin pahalta tuntuu tuo exän törkeä käytös. Minusta ainakin tuntui pahalta jo ihan sivustakatsojana.

Tämä päällepäsmärinainen totesi siihen, että "olen tottunut kohtelemaan häntä näin" ja jatkoi käytöstään entiseen malliin. Jossain vaiheessa tämä alkoi kaivella aika tavalla ja emme ole enää ystäviä tämän naisen kanssa. (Meillä oli myös omat keskinäiset kiistamme, mutta alkujaan aloin suuttua tähän aikaisemmin hyvään ystävääni, kun jouduin kaveriporukan tapaamisissa näkemään jatkuvasti, miten paskasti hän kohteli miespuolista ystävääni.)

Mielestäni naisenkin pitäisi tiedostaa se oma henkinen voimansa ja kohdella lempeydellä sellaista miestä, jonka luonteeseen vastaava voimakastahtoisuus ei kuulu. Etenkin kumppanina, jota olisi tarkoitus rakastaa ja kunnioittaa.

Ilmeisesti tuo nainen oli vähän kuin minäkin, vahva, joka haluaa vielä vahvemman ja minimissään samantasoisen. Silloin on vaara, että alkaa provokaatiolla etsiä sitä kohtaa, jossa toinen alkaisi pistää vastaan. En siis mitenkään tarkoita tuon olevan oikein ja nyt keski-ikäisenä osaan provota riittävän lempeästi ja lyhytkestoisesti, jos toinen luisuu sinne välinpitämättömyyden suohon.

Hypergamia pätee siis tässäkin.
Ketjusta voimme oppia seuraavaa:
- nainen haluaa miehen olevan häntä vahvempi ja parempi. Heikko nainen haluaa vahvan koska on itse heikko ("vastakohdat täydentävät toisiaan"), vahva nainen haluaa vahvan koska on itsekin vahva ("samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä")
- nainen haluaa alistua seksuaalisesti. Paras seksi on sellaista jossa dominoiva mies ottaa narttunsa rajusti ja eläimellisesti
- nainen halveksii liiallista kiltteyttä enemmän kuin mitään muuta piirrettä miehessä. Edes murhaajista, diktaattoreista, ym ei kirjoiteta yhtä ikävästi kuin kilttimiehistä
- nainen elää yhä kivikaudella, miehen tulee ottaa mitä haluaa kuten se luolamies joka kaatoi leijonan ja raahasi sen perheelleen heikomman luolamiehen nenän edestä
- miesten ei kannata kuunnella mitä naiset neuvovat heitä tekemään,  mutta kannattaa kiinnittää huomiota siihen millaiset miehet _todellisuudessa_ saavat haukut päälleen
 

Roskaa, nainen haluaa miehen joka on aikuinen, eikä mikään perässävedettävä nyhverö, joka ei uskalla sanoa mielipidettään vaikka moneen kertaan kysytään. Ihan tavallisen ihmisen, ei vauvaa muttei mitään luolamiestäkään.

Itse kohdistin katseeni niihin ujoihin ja passiivisiin naapurintyttöihin ja sieltä löysinkin itselleni sopivan naisen. Nuorempana oli pari kokeilua näiden "tahtonsa läpi saamiseen tottuneiden" agressiivisten riivinrautojen kanssa, mutta minulle koti on paikka mihin tulen rauhoittumaan ja keräämään voimia seuraavaan työpäivään ja siihen nämä taistelunhaluiset tunne-energialla elävät naiset eivät olleet soveliaita ja kävivät raskaiksi ja työläiksi. Kotihommat tulevat myös kahden passiivisen hengen taloudessa hoidettua vaikka kumpikaan ei käskytä tai hoputa toista tekemään vaan tekee silloin kun asia alkaa itseä ärsyttämään. Hän on imuroinnissa ja pölyjenpyyhkimisessä ehkä aktiivisempi, kun taas minä hoidan useammin pyykit ja huolehdin että astiat menevät koneeseen.

En varmasti ole sängyssäkään mikään piiskaa viuhuttava alistaja, mutta meidän yhä kohtuullisen aktiivisesta seksielämästä olen vetänyt johtopäätöksen että hän arvostaa minun ehkä herkempää ja huomaavaisempaa tyyliä.

Se miksi nämä passiiviset kilttimiehet haluavat aggressiivisten naisten tossun alle on minusta se mielenkiintoinen kysymys. Itse oman mukautuvaisen luonteeni tuntien välttelisin heitä kuin ruttoa. 

alfanarttu88 kirjoitti:

Minä olen luonteeltani voimakastahtoinen päällepäsmäri ja minua ei sinänsä haittaa, jos mies on kiltti ja lempeä, eli olisimme ikään kuin vanhanaikaisessa miehen ja naisen roolissa, mutta minä miehen ja mieheni naisen roolissa. Niksi olisi osata tällöin juurikin hillitä sitä omaa voimaani ja olla se kiltti leijona, joka kohtelee hellempää kumppaniaan hellästi. 

Minulla on esimerkiksi ystävyyssuhteita, jossa toinen kaveri on kuvaillun kaltainen perässä vedettävä ja tekisi tyyliin kaiken, mitä sanon. Saan siinä kohtalaisesti haastaa omaa dominoivaa luonnettani, etten jyrää kaveriani kaikessa, vaan huomioin häntä ja hänen mielipiteitään. Yksi niksi tähän on olla ns. hyvä johtaja ja tehdä päätöksiä sen mukaan, mikä hyödyttää kaikkia, välillä asettaa se kaverin etu oman edelle, jne., sekä keskustella niistä päätöksistä yhdessä, vaikka toinen olisikin "juu kyl se käy" -tyyppi niin hän ainakin tietää syyt, miksi näin tehdään, eikä kuvittele, että menisin vain oman etuni mukaan.

Toisille ihmisille se päätöksenteko nyt vaan on vaikeampaa ja mielestäni miehelläkin on oikeus olla sellainen. Itse tykkään tehdä päätöksiä, mutta minun ei ole pakko jyrätä sitä omaa mielipidettäni. Hyväksyn senkin mahdollisuuden, että voin olla väärässä ja olen valmis kompromisseihin ja toisen ehdottamiin ratkaisuihin, jos tämä perustelee ne hyvin. Teemme mieheni ja kavereiden kanssa välistä isompia projekteja, joissa joutuu miettimään asioita useammalta kantilta.

Koen, että olen itse luonteeltani ns. johtajatyyppiä. Senkin kanssa voi yrittää kasvaa ihmisenä, päällepäsmäristä hyväksi johtajaksi, joka huomioi muutkin kuin itsensä ja asettaa yhteisön, ystävän tai puolison edun tarvittaessa vaikka omansa edelle.

Parisuhteessa ymmärrän, että niillä naisilla, joilla on tarve saada olla perinteisessä, hiukan alisteisessa naisen asemassa, se itseä alistuvampi puoliso (jos nyt tämä termi sallitaan), voi tuntua epäkiihottavalta. Henkilökohtaisesti kokisin tuon parempana kuin sellaisen miehen, jolla on joku pakkomielle olla perheenpäänä jossain naista alistavassa roolissa, koska siihen oma luonteeni ei taivu. Voin joko itse olla se perheen pää tai sitten parhaassa tapauksessa se tasapuolinen kumppani. Viimeinen on tietty reiluin kaikkia kohtaan, jos luonteet sillä tavoin kohtaavat, että kumpikin saa sanoa sanansa.

Makuuhuoneen puolella kyllä pakko sanoa, että minua sytyttää enemmän, jos saan päällepäsmäröidä siellä ja mies on siinä messissä. Tiedä sitten, olenko vähän oudompi nainen, mutta ei se menoa haittaa. :D

Seksin osalta kaltaisiasi lienee n. 1% naisista. Olet sikäli hyvässä asemassa että miehissä sinulle sopivia on n. 15%.

Itse haluaisin tasa-arvoisen suhteen, sellaisen jonka naiset _väittävät_ haluavansa leikkiessään vahvaa ja itsenäistä, modernia feministiä. Jopa sellaiseen on vaikeaa löytää kumppania, lähes kaiikki tapaamani naiset ovat lopulta halunneet alistua ja sieltä pinnan alta on löytynyt se sama mieskäsitys joka ei ole muuttunut miksikään sitten kivikauden.

Outoa että miehet ovat kehittyneet, naiset eivät.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tällainen kilttimies josta täällä puhutaan. Osui ja upposi hyvin tuo, että suostun naisystävän ehdotuksiin ja jälkeenpäin kiukkuan siitä miten en olisi halunnutkaan suostua.

Tunnistan ongelman, ja olen siitä yrittänyt vähitellen päästä pois. Luulen että minun kohdallani taustalla on kiusaaminen, joka on tehnyt minusta konflikteja välttelevän kynnysmaton. Ei sanan sanominen on ollut monesti vaikeaa.

Tästä on vaikeaa päästä eroon, mutta on pakko yrittää. Jotenkin sitä pelkää, että jos alan liian usein sanomaan ei minua pidetään kusipäänä. Pelko on tyhmä mutta syvällä ajattelumallissa.

Eiköhän jo sillä päästä eteen päin, kun kerrot tuon kumppanillesi ja aina sopiva tilanne kerrallaan yrität kasvaa vähän vahvemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

alfanarttu88 kirjoitti:

Jatkan vielä, että tiedän omasta kaveripiiristä tapauksen, jossa eräs naispuolinen erittäin päällepäsmäröivä kaverini alkoi seurustella porukkamme kilteimmän miehen kanssa. Myöhemmin hän päätti suhteen, koska ei jaksanut miehen kiltteyttä ja sitä, ettei tämä sanonut hänelle koskaan vastaan. Minua voimakastahtoisena naisena suututti aina katsella, miten ystäväni kohteli poikaystäväänsä, joka on myös minun hyvä ystäväni. Aikani sitä sivusta eri tilanteissa seurattuani ja ystäväni puheita aiheesta kuultuani sanoin hänelle pariin eri otteeseen kahden kesken, että voisiko hän kohdella miestä vähän asiallisemmin. Siis heidän eronsa jälkeen, kun edelleen samassa kaveripiirissä pyörivät ja sama omistavan törkeä ja alistava käytös miestä kohtaan jatkui. Siinä näki ihan reaalielämässä, miten toinen ei osaa yhtään puolustautua, vaikka jostain olin aistivinani, että kyllä vituttaa tai ainakin pahalta tuntuu tuo exän törkeä käytös. Minusta ainakin tuntui pahalta jo ihan sivustakatsojana.

Tämä päällepäsmärinainen totesi siihen, että "olen tottunut kohtelemaan häntä näin" ja jatkoi käytöstään entiseen malliin. Jossain vaiheessa tämä alkoi kaivella aika tavalla ja emme ole enää ystäviä tämän naisen kanssa. (Meillä oli myös omat keskinäiset kiistamme, mutta alkujaan aloin suuttua tähän aikaisemmin hyvään ystävääni, kun jouduin kaveriporukan tapaamisissa näkemään jatkuvasti, miten paskasti hän kohteli miespuolista ystävääni.)

Mielestäni naisenkin pitäisi tiedostaa se oma henkinen voimansa ja kohdella lempeydellä sellaista miestä, jonka luonteeseen vastaava voimakastahtoisuus ei kuulu. Etenkin kumppanina, jota olisi tarkoitus rakastaa ja kunnioittaa.

Ilmeisesti tuo nainen oli vähän kuin minäkin, vahva, joka haluaa vielä vahvemman ja minimissään samantasoisen. Silloin on vaara, että alkaa provokaatiolla etsiä sitä kohtaa, jossa toinen alkaisi pistää vastaan. En siis mitenkään tarkoita tuon olevan oikein ja nyt keski-ikäisenä osaan provota riittävän lempeästi ja lyhytkestoisesti, jos toinen luisuu sinne välinpitämättömyyden suohon.

Hypergamia pätee siis tässäkin.

Ketjusta voimme oppia seuraavaa:

- nainen haluaa miehen olevan häntä vahvempi ja parempi. Heikko nainen haluaa vahvan koska on itse heikko ("vastakohdat täydentävät toisiaan"), vahva nainen haluaa vahvan koska on itsekin vahva ("samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä")

- nainen haluaa alistua seksuaalisesti. Paras seksi on sellaista jossa dominoiva mies ottaa narttunsa rajusti ja eläimellisesti

- nainen halveksii liiallista kiltteyttä enemmän kuin mitään muuta piirrettä miehessä. Edes murhaajista, diktaattoreista, ym ei kirjoiteta yhtä ikävästi kuin kilttimiehistä

- nainen elää yhä kivikaudella, miehen tulee ottaa mitä haluaa kuten se luolamies joka kaatoi leijonan ja raahasi sen perheelleen heikomman luolamiehen nenän edestä

- miesten ei kannata kuunnella mitä naiset neuvovat heitä tekemään,  mutta kannattaa kiinnittää huomiota siihen millaiset miehet _todellisuudessa_ saavat haukut päälleen

 

Kommentoit tekstiäni. Huomasitko kuitenkin, että tuo toinen nainen halusi olla se suhteen "mies", häntä se ei haittaa. Ja dominoi mielellään sängyssäkin. Minä taas en haluaisi olla mies vaan nainen ja olen aktiivinen ja intohimoinen sängyssä, mutta mielelään vetovuoroin niin, että minulla säilyy tunne naiseudesta ja miehen miehisyydestä. Liian innokas nainen kuohitsee henkisesti seksuaalisesti passiivisen miehen, kun mies tajuaa naisen jäävän tyydytyksessä vajaaksi. 

Eli toisin sanottuna et halua olla perinteinen nainen, mutta sitten haluat kuitenkin. Tähän törmää usein, naiset kehuskelevat maskuliinisilla ominaisuuksillaan ("olen vahva"), ja sitten kuitenkin haluaisivat tuntea itsensä feminiinisiksi. Tästä syntyy samanlaisuus-erilaisusperiaate, naiset ovat erilaisia mutta haluavat silti samanlaisen miehen.

Mitä tulee alfanarttuun, tiesitkö että erään tutkimuksen mukaan 95% naisista on alistuvia kun taas vain 40% miehistä on dominoivia? Alistuvia miehiä on n. 15%, dominoivia naisia n. kymmenesosa tuosta. ts. miesten seksuaaliset mieltymykset vaihtelevat huomattavasti enemmän, naisten ollessa kuin klooniarmeija.

Sukupuolirooleihin pätee sama. Nainen voi olla suosittu kodin hengettärenä tai tomintasankarittarena, mies vain toimintasankarina. Jne.

 

Missä olen sanonut, etten halua olla nainen? Ei siinä ole mitään ristiriitaa. Ongelma syntyy siinä, että riittävän vahvoja miehiä on vähän ja sitten se mies pitäisi vielä saada haluamaan juuri minua. Eli on niitä pariutumisongelmia naisillakin, usko pois. 

Väännän asian sinulle rautalangasta.

- vahvalle naiselle sopii vahva mies ("samanlainen")

- pehmeälle naiselle sopii vahva mies ("erilainen", koska jonkun pitää ottaa miehen rooli)

Miten on mahdollista että kaikille naiselle sopii se sama vahva mies, kun taas naisista miehille sopivat niin vahvat kuin pehmeätkin?

12121212 kirjoitti:

alfanarttu88 kirjoitti:

Minä olen luonteeltani voimakastahtoinen päällepäsmäri ja minua ei sinänsä haittaa, jos mies on kiltti ja lempeä, eli olisimme ikään kuin vanhanaikaisessa miehen ja naisen roolissa, mutta minä miehen ja mieheni naisen roolissa. Niksi olisi osata tällöin juurikin hillitä sitä omaa voimaani ja olla se kiltti leijona, joka kohtelee hellempää kumppaniaan hellästi. 

Minulla on esimerkiksi ystävyyssuhteita, jossa toinen kaveri on kuvaillun kaltainen perässä vedettävä ja tekisi tyyliin kaiken, mitä sanon. Saan siinä kohtalaisesti haastaa omaa dominoivaa luonnettani, etten jyrää kaveriani kaikessa, vaan huomioin häntä ja hänen mielipiteitään. Yksi niksi tähän on olla ns. hyvä johtaja ja tehdä päätöksiä sen mukaan, mikä hyödyttää kaikkia, välillä asettaa se kaverin etu oman edelle, jne., sekä keskustella niistä päätöksistä yhdessä, vaikka toinen olisikin "juu kyl se käy" -tyyppi niin hän ainakin tietää syyt, miksi näin tehdään, eikä kuvittele, että menisin vain oman etuni mukaan.

Toisille ihmisille se päätöksenteko nyt vaan on vaikeampaa ja mielestäni miehelläkin on oikeus olla sellainen. Itse tykkään tehdä päätöksiä, mutta minun ei ole pakko jyrätä sitä omaa mielipidettäni. Hyväksyn senkin mahdollisuuden, että voin olla väärässä ja olen valmis kompromisseihin ja toisen ehdottamiin ratkaisuihin, jos tämä perustelee ne hyvin. Teemme mieheni ja kavereiden kanssa välistä isompia projekteja, joissa joutuu miettimään asioita useammalta kantilta.

Koen, että olen itse luonteeltani ns. johtajatyyppiä. Senkin kanssa voi yrittää kasvaa ihmisenä, päällepäsmäristä hyväksi johtajaksi, joka huomioi muutkin kuin itsensä ja asettaa yhteisön, ystävän tai puolison edun tarvittaessa vaikka omansa edelle.

Parisuhteessa ymmärrän, että niillä naisilla, joilla on tarve saada olla perinteisessä, hiukan alisteisessa naisen asemassa, se itseä alistuvampi puoliso (jos nyt tämä termi sallitaan), voi tuntua epäkiihottavalta. Henkilökohtaisesti kokisin tuon parempana kuin sellaisen miehen, jolla on joku pakkomielle olla perheenpäänä jossain naista alistavassa roolissa, koska siihen oma luonteeni ei taivu. Voin joko itse olla se perheen pää tai sitten parhaassa tapauksessa se tasapuolinen kumppani. Viimeinen on tietty reiluin kaikkia kohtaan, jos luonteet sillä tavoin kohtaavat, että kumpikin saa sanoa sanansa.

Makuuhuoneen puolella kyllä pakko sanoa, että minua sytyttää enemmän, jos saan päällepäsmäröidä siellä ja mies on siinä messissä. Tiedä sitten, olenko vähän oudompi nainen, mutta ei se menoa haittaa. :D

Seksin osalta kaltaisiasi lienee n. 1% naisista. Olet sikäli hyvässä asemassa että miehissä sinulle sopivia on n. 15%.

Itse haluaisin tasa-arvoisen suhteen, sellaisen jonka naiset _väittävät_ haluavansa leikkiessään vahvaa ja itsenäistä, modernia feministiä. Jopa sellaiseen on vaikeaa löytää kumppania, lähes kaiikki tapaamani naiset ovat lopulta halunneet alistua ja sieltä pinnan alta on löytynyt se sama mieskäsitys joka ei ole muuttunut miksikään sitten kivikauden.

Outoa että miehet ovat kehittyneet, naiset eivät.

Täällä tämä kehittymisteoreetikko taas selittää :D. Teidän feminismista vaahtoavien kanssa on sen takia niin hankala keskustella, että haluatte väen vängällä vääntää jonkun "naiset"-muotin, johon kaikkien naisten on sovittava. Yleensä se ei vieläpä perustu minkäänlaiseen käytännön kokemukseen naisista, vaan omaan mielikuvitukseen. Mikähän se sinunkin otantasi "naisista" mahtaa olla ja otatko huomioon sitä mahdollisuutta että hakeudut tietyntyyppisten naisten seuraan.

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

alfanarttu88 kirjoitti:

Jatkan vielä, että tiedän omasta kaveripiiristä tapauksen, jossa eräs naispuolinen erittäin päällepäsmäröivä kaverini alkoi seurustella porukkamme kilteimmän miehen kanssa. Myöhemmin hän päätti suhteen, koska ei jaksanut miehen kiltteyttä ja sitä, ettei tämä sanonut hänelle koskaan vastaan. Minua voimakastahtoisena naisena suututti aina katsella, miten ystäväni kohteli poikaystäväänsä, joka on myös minun hyvä ystäväni. Aikani sitä sivusta eri tilanteissa seurattuani ja ystäväni puheita aiheesta kuultuani sanoin hänelle pariin eri otteeseen kahden kesken, että voisiko hän kohdella miestä vähän asiallisemmin. Siis heidän eronsa jälkeen, kun edelleen samassa kaveripiirissä pyörivät ja sama omistavan törkeä ja alistava käytös miestä kohtaan jatkui. Siinä näki ihan reaalielämässä, miten toinen ei osaa yhtään puolustautua, vaikka jostain olin aistivinani, että kyllä vituttaa tai ainakin pahalta tuntuu tuo exän törkeä käytös. Minusta ainakin tuntui pahalta jo ihan sivustakatsojana.

Tämä päällepäsmärinainen totesi siihen, että "olen tottunut kohtelemaan häntä näin" ja jatkoi käytöstään entiseen malliin. Jossain vaiheessa tämä alkoi kaivella aika tavalla ja emme ole enää ystäviä tämän naisen kanssa. (Meillä oli myös omat keskinäiset kiistamme, mutta alkujaan aloin suuttua tähän aikaisemmin hyvään ystävääni, kun jouduin kaveriporukan tapaamisissa näkemään jatkuvasti, miten paskasti hän kohteli miespuolista ystävääni.)

Mielestäni naisenkin pitäisi tiedostaa se oma henkinen voimansa ja kohdella lempeydellä sellaista miestä, jonka luonteeseen vastaava voimakastahtoisuus ei kuulu. Etenkin kumppanina, jota olisi tarkoitus rakastaa ja kunnioittaa.

Ilmeisesti tuo nainen oli vähän kuin minäkin, vahva, joka haluaa vielä vahvemman ja minimissään samantasoisen. Silloin on vaara, että alkaa provokaatiolla etsiä sitä kohtaa, jossa toinen alkaisi pistää vastaan. En siis mitenkään tarkoita tuon olevan oikein ja nyt keski-ikäisenä osaan provota riittävän lempeästi ja lyhytkestoisesti, jos toinen luisuu sinne välinpitämättömyyden suohon.

Hypergamia pätee siis tässäkin.

Ketjusta voimme oppia seuraavaa:

- nainen haluaa miehen olevan häntä vahvempi ja parempi. Heikko nainen haluaa vahvan koska on itse heikko ("vastakohdat täydentävät toisiaan"), vahva nainen haluaa vahvan koska on itsekin vahva ("samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä")

- nainen haluaa alistua seksuaalisesti. Paras seksi on sellaista jossa dominoiva mies ottaa narttunsa rajusti ja eläimellisesti

- nainen halveksii liiallista kiltteyttä enemmän kuin mitään muuta piirrettä miehessä. Edes murhaajista, diktaattoreista, ym ei kirjoiteta yhtä ikävästi kuin kilttimiehistä

- nainen elää yhä kivikaudella, miehen tulee ottaa mitä haluaa kuten se luolamies joka kaatoi leijonan ja raahasi sen perheelleen heikomman luolamiehen nenän edestä

- miesten ei kannata kuunnella mitä naiset neuvovat heitä tekemään,  mutta kannattaa kiinnittää huomiota siihen millaiset miehet _todellisuudessa_ saavat haukut päälleen

 

Kommentoit tekstiäni. Huomasitko kuitenkin, että tuo toinen nainen halusi olla se suhteen "mies", häntä se ei haittaa. Ja dominoi mielellään sängyssäkin. Minä taas en haluaisi olla mies vaan nainen ja olen aktiivinen ja intohimoinen sängyssä, mutta mielelään vetovuoroin niin, että minulla säilyy tunne naiseudesta ja miehen miehisyydestä. Liian innokas nainen kuohitsee henkisesti seksuaalisesti passiivisen miehen, kun mies tajuaa naisen jäävän tyydytyksessä vajaaksi. 

Eli toisin sanottuna et halua olla perinteinen nainen, mutta sitten haluat kuitenkin. Tähän törmää usein, naiset kehuskelevat maskuliinisilla ominaisuuksillaan ("olen vahva"), ja sitten kuitenkin haluaisivat tuntea itsensä feminiinisiksi. Tästä syntyy samanlaisuus-erilaisusperiaate, naiset ovat erilaisia mutta haluavat silti samanlaisen miehen.

Mitä tulee alfanarttuun, tiesitkö että erään tutkimuksen mukaan 95% naisista on alistuvia kun taas vain 40% miehistä on dominoivia? Alistuvia miehiä on n. 15%, dominoivia naisia n. kymmenesosa tuosta. ts. miesten seksuaaliset mieltymykset vaihtelevat huomattavasti enemmän, naisten ollessa kuin klooniarmeija.

Sukupuolirooleihin pätee sama. Nainen voi olla suosittu kodin hengettärenä tai tomintasankarittarena, mies vain toimintasankarina. Jne.

 

Missä olen sanonut, etten halua olla nainen? Ei siinä ole mitään ristiriitaa. Ongelma syntyy siinä, että riittävän vahvoja miehiä on vähän ja sitten se mies pitäisi vielä saada haluamaan juuri minua. Eli on niitä pariutumisongelmia naisillakin, usko pois. 

Väännän asian sinulle rautalangasta.

- vahvalle naiselle sopii vahva mies ("samanlainen")

- pehmeälle naiselle sopii vahva mies ("erilainen", koska jonkun pitää ottaa miehen rooli)

Miten on mahdollista että kaikille naiselle sopii se sama vahva mies, kun taas naisista miehille sopivat niin vahvat kuin pehmeätkin?

 

No jos sopisikin miehille vahva nainen, ei olisi ongelmaa, mutta minulla kolmen miehen kokemuksella ne kaksi heikompaa ovat oireilleet ja vain sen yhden henkisesti riittävän aikuisen kanssa on syntynyt onnistunut suhde. 

Ongelma on tietysti varmaan siinäkin, että minä en suostu ottamaan miehen roolia vaan haluan voida olla se naisellinen nainen. Sellainen justiina/pekkapuupää-symbioosi toiminee heille, jotka ovat siihen valmiita. 

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

alfanarttu88 kirjoitti:

Jatkan vielä, että tiedän omasta kaveripiiristä tapauksen, jossa eräs naispuolinen erittäin päällepäsmäröivä kaverini alkoi seurustella porukkamme kilteimmän miehen kanssa. Myöhemmin hän päätti suhteen, koska ei jaksanut miehen kiltteyttä ja sitä, ettei tämä sanonut hänelle koskaan vastaan. Minua voimakastahtoisena naisena suututti aina katsella, miten ystäväni kohteli poikaystäväänsä, joka on myös minun hyvä ystäväni. Aikani sitä sivusta eri tilanteissa seurattuani ja ystäväni puheita aiheesta kuultuani sanoin hänelle pariin eri otteeseen kahden kesken, että voisiko hän kohdella miestä vähän asiallisemmin. Siis heidän eronsa jälkeen, kun edelleen samassa kaveripiirissä pyörivät ja sama omistavan törkeä ja alistava käytös miestä kohtaan jatkui. Siinä näki ihan reaalielämässä, miten toinen ei osaa yhtään puolustautua, vaikka jostain olin aistivinani, että kyllä vituttaa tai ainakin pahalta tuntuu tuo exän törkeä käytös. Minusta ainakin tuntui pahalta jo ihan sivustakatsojana.

Tämä päällepäsmärinainen totesi siihen, että "olen tottunut kohtelemaan häntä näin" ja jatkoi käytöstään entiseen malliin. Jossain vaiheessa tämä alkoi kaivella aika tavalla ja emme ole enää ystäviä tämän naisen kanssa. (Meillä oli myös omat keskinäiset kiistamme, mutta alkujaan aloin suuttua tähän aikaisemmin hyvään ystävääni, kun jouduin kaveriporukan tapaamisissa näkemään jatkuvasti, miten paskasti hän kohteli miespuolista ystävääni.)

Mielestäni naisenkin pitäisi tiedostaa se oma henkinen voimansa ja kohdella lempeydellä sellaista miestä, jonka luonteeseen vastaava voimakastahtoisuus ei kuulu. Etenkin kumppanina, jota olisi tarkoitus rakastaa ja kunnioittaa.

Ilmeisesti tuo nainen oli vähän kuin minäkin, vahva, joka haluaa vielä vahvemman ja minimissään samantasoisen. Silloin on vaara, että alkaa provokaatiolla etsiä sitä kohtaa, jossa toinen alkaisi pistää vastaan. En siis mitenkään tarkoita tuon olevan oikein ja nyt keski-ikäisenä osaan provota riittävän lempeästi ja lyhytkestoisesti, jos toinen luisuu sinne välinpitämättömyyden suohon.

Hypergamia pätee siis tässäkin.

Ketjusta voimme oppia seuraavaa:

- nainen haluaa miehen olevan häntä vahvempi ja parempi. Heikko nainen haluaa vahvan koska on itse heikko ("vastakohdat täydentävät toisiaan"), vahva nainen haluaa vahvan koska on itsekin vahva ("samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä")

- nainen haluaa alistua seksuaalisesti. Paras seksi on sellaista jossa dominoiva mies ottaa narttunsa rajusti ja eläimellisesti

- nainen halveksii liiallista kiltteyttä enemmän kuin mitään muuta piirrettä miehessä. Edes murhaajista, diktaattoreista, ym ei kirjoiteta yhtä ikävästi kuin kilttimiehistä

- nainen elää yhä kivikaudella, miehen tulee ottaa mitä haluaa kuten se luolamies joka kaatoi leijonan ja raahasi sen perheelleen heikomman luolamiehen nenän edestä

- miesten ei kannata kuunnella mitä naiset neuvovat heitä tekemään,  mutta kannattaa kiinnittää huomiota siihen millaiset miehet _todellisuudessa_ saavat haukut päälleen

 

Kommentoit tekstiäni. Huomasitko kuitenkin, että tuo toinen nainen halusi olla se suhteen "mies", häntä se ei haittaa. Ja dominoi mielellään sängyssäkin. Minä taas en haluaisi olla mies vaan nainen ja olen aktiivinen ja intohimoinen sängyssä, mutta mielelään vetovuoroin niin, että minulla säilyy tunne naiseudesta ja miehen miehisyydestä. Liian innokas nainen kuohitsee henkisesti seksuaalisesti passiivisen miehen, kun mies tajuaa naisen jäävän tyydytyksessä vajaaksi. 

Eli toisin sanottuna et halua olla perinteinen nainen, mutta sitten haluat kuitenkin. Tähän törmää usein, naiset kehuskelevat maskuliinisilla ominaisuuksillaan ("olen vahva"), ja sitten kuitenkin haluaisivat tuntea itsensä feminiinisiksi. Tästä syntyy samanlaisuus-erilaisusperiaate, naiset ovat erilaisia mutta haluavat silti samanlaisen miehen.

Mitä tulee alfanarttuun, tiesitkö että erään tutkimuksen mukaan 95% naisista on alistuvia kun taas vain 40% miehistä on dominoivia? Alistuvia miehiä on n. 15%, dominoivia naisia n. kymmenesosa tuosta. ts. miesten seksuaaliset mieltymykset vaihtelevat huomattavasti enemmän, naisten ollessa kuin klooniarmeija.

Sukupuolirooleihin pätee sama. Nainen voi olla suosittu kodin hengettärenä tai tomintasankarittarena, mies vain toimintasankarina. Jne.

 

Missä olen sanonut, etten halua olla nainen? Ei siinä ole mitään ristiriitaa. Ongelma syntyy siinä, että riittävän vahvoja miehiä on vähän ja sitten se mies pitäisi vielä saada haluamaan juuri minua. Eli on niitä pariutumisongelmia naisillakin, usko pois. 

Väännän asian sinulle rautalangasta.

- vahvalle naiselle sopii vahva mies ("samanlainen")

- pehmeälle naiselle sopii vahva mies ("erilainen", koska jonkun pitää ottaa miehen rooli)

Miten on mahdollista että kaikille naiselle sopii se sama vahva mies, kun taas naisista miehille sopivat niin vahvat kuin pehmeätkin?

 

No entäs sitten minä joka haluan pehmeän miehen? En siis nössöä, vaan ihan tavallisen kivan ja kunnollisen miehen jonka kanssa  ei ole sitä asetelmaa että minä alistun. Ei sängyssä eikä muussa elämässä. Ja tällainen minulla onkin. Kaikenlaiset alistamisyritykset ärsyttää minua todella paljon, sekä seksuaalisesti että muuten. Mielestäni olemme tasa-arvoisia.

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

alfanarttu88 kirjoitti:

Jatkan vielä, että tiedän omasta kaveripiiristä tapauksen, jossa eräs naispuolinen erittäin päällepäsmäröivä kaverini alkoi seurustella porukkamme kilteimmän miehen kanssa. Myöhemmin hän päätti suhteen, koska ei jaksanut miehen kiltteyttä ja sitä, ettei tämä sanonut hänelle koskaan vastaan. Minua voimakastahtoisena naisena suututti aina katsella, miten ystäväni kohteli poikaystäväänsä, joka on myös minun hyvä ystäväni. Aikani sitä sivusta eri tilanteissa seurattuani ja ystäväni puheita aiheesta kuultuani sanoin hänelle pariin eri otteeseen kahden kesken, että voisiko hän kohdella miestä vähän asiallisemmin. Siis heidän eronsa jälkeen, kun edelleen samassa kaveripiirissä pyörivät ja sama omistavan törkeä ja alistava käytös miestä kohtaan jatkui. Siinä näki ihan reaalielämässä, miten toinen ei osaa yhtään puolustautua, vaikka jostain olin aistivinani, että kyllä vituttaa tai ainakin pahalta tuntuu tuo exän törkeä käytös. Minusta ainakin tuntui pahalta jo ihan sivustakatsojana.

Tämä päällepäsmärinainen totesi siihen, että "olen tottunut kohtelemaan häntä näin" ja jatkoi käytöstään entiseen malliin. Jossain vaiheessa tämä alkoi kaivella aika tavalla ja emme ole enää ystäviä tämän naisen kanssa. (Meillä oli myös omat keskinäiset kiistamme, mutta alkujaan aloin suuttua tähän aikaisemmin hyvään ystävääni, kun jouduin kaveriporukan tapaamisissa näkemään jatkuvasti, miten paskasti hän kohteli miespuolista ystävääni.)

Mielestäni naisenkin pitäisi tiedostaa se oma henkinen voimansa ja kohdella lempeydellä sellaista miestä, jonka luonteeseen vastaava voimakastahtoisuus ei kuulu. Etenkin kumppanina, jota olisi tarkoitus rakastaa ja kunnioittaa.

Ilmeisesti tuo nainen oli vähän kuin minäkin, vahva, joka haluaa vielä vahvemman ja minimissään samantasoisen. Silloin on vaara, että alkaa provokaatiolla etsiä sitä kohtaa, jossa toinen alkaisi pistää vastaan. En siis mitenkään tarkoita tuon olevan oikein ja nyt keski-ikäisenä osaan provota riittävän lempeästi ja lyhytkestoisesti, jos toinen luisuu sinne välinpitämättömyyden suohon.

Hypergamia pätee siis tässäkin.

Ketjusta voimme oppia seuraavaa:

- nainen haluaa miehen olevan häntä vahvempi ja parempi. Heikko nainen haluaa vahvan koska on itse heikko ("vastakohdat täydentävät toisiaan"), vahva nainen haluaa vahvan koska on itsekin vahva ("samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä")

- nainen haluaa alistua seksuaalisesti. Paras seksi on sellaista jossa dominoiva mies ottaa narttunsa rajusti ja eläimellisesti

- nainen halveksii liiallista kiltteyttä enemmän kuin mitään muuta piirrettä miehessä. Edes murhaajista, diktaattoreista, ym ei kirjoiteta yhtä ikävästi kuin kilttimiehistä

- nainen elää yhä kivikaudella, miehen tulee ottaa mitä haluaa kuten se luolamies joka kaatoi leijonan ja raahasi sen perheelleen heikomman luolamiehen nenän edestä

- miesten ei kannata kuunnella mitä naiset neuvovat heitä tekemään,  mutta kannattaa kiinnittää huomiota siihen millaiset miehet _todellisuudessa_ saavat haukut päälleen

 

Kommentoit tekstiäni. Huomasitko kuitenkin, että tuo toinen nainen halusi olla se suhteen "mies", häntä se ei haittaa. Ja dominoi mielellään sängyssäkin. Minä taas en haluaisi olla mies vaan nainen ja olen aktiivinen ja intohimoinen sängyssä, mutta mielelään vetovuoroin niin, että minulla säilyy tunne naiseudesta ja miehen miehisyydestä. Liian innokas nainen kuohitsee henkisesti seksuaalisesti passiivisen miehen, kun mies tajuaa naisen jäävän tyydytyksessä vajaaksi. 

Eli toisin sanottuna et halua olla perinteinen nainen, mutta sitten haluat kuitenkin. Tähän törmää usein, naiset kehuskelevat maskuliinisilla ominaisuuksillaan ("olen vahva"), ja sitten kuitenkin haluaisivat tuntea itsensä feminiinisiksi. Tästä syntyy samanlaisuus-erilaisusperiaate, naiset ovat erilaisia mutta haluavat silti samanlaisen miehen.

Mitä tulee alfanarttuun, tiesitkö että erään tutkimuksen mukaan 95% naisista on alistuvia kun taas vain 40% miehistä on dominoivia? Alistuvia miehiä on n. 15%, dominoivia naisia n. kymmenesosa tuosta. ts. miesten seksuaaliset mieltymykset vaihtelevat huomattavasti enemmän, naisten ollessa kuin klooniarmeija.

Sukupuolirooleihin pätee sama. Nainen voi olla suosittu kodin hengettärenä tai tomintasankarittarena, mies vain toimintasankarina. Jne.

 

Missä olen sanonut, etten halua olla nainen? Ei siinä ole mitään ristiriitaa. Ongelma syntyy siinä, että riittävän vahvoja miehiä on vähän ja sitten se mies pitäisi vielä saada haluamaan juuri minua. Eli on niitä pariutumisongelmia naisillakin, usko pois. 

ps. tietysti pariutumisongelmia on. Kerroithan aikaisemmassa viestissäsi olevasi henkisesti epätasapainoinen. Jos olet vahvemmassa asemassa, alat kohtelemaan kumppaniasi kaltoin. En ihmettelisi jos tämän lisäksi olet menneisyydessä viehättynyt miehistä jotka eivät ole luonteeltaan hyviä.

Tunnen kyllä kaltaisiasi naisia, liike-elämässä heitä on paljonkin.

"Haluan vielä vahvemman miehen", "alfapariskunta", "voittajatiimi", jne. Ei tunnu sellaista löytyvän. Useimmilla haku tyssää siihen että ne miehet ovat kaikkien naisten suosimia. Lopuilla siihen että suhde kaatuu omaan mahdottomuuteensa kun _kumpikaan_ ei tuo sitä tarvittavaa pehmeää puolta.

Naisten logiikan mukaan:

++ sopii yhteen

+- sopii yhteen

-+ ei sovi yhteen

-- ei sovi yhteen

Osannet tulkita mitä tässä tarkoitetaan.