Tuttu jätti miehensä kun tämä oli liian kiltti. Auttakaa ymmärtämään?

Vierailija kirjoitti:

En siis ole killttimies. Tämä on ikäänkuin kunnianosoitus palstalta.

Mitä tyyliin tulee, suosin käytännöllistä  oikeastaan funktionaalista ajattelutapaa. Ja värit mieluiten hillittyjä ja ristiriidattomia. 

Oikeastaan tyylin tulee mielestäni lähteä ajattelusta, jossa pyritään huollettavuuden ja koristeellisuuden kompromisseihin.

Mikä on koristeellista, ei useinkaan ole helppoa pitää puhtaana. Että sellasta päsmäröintiä.

Ps. En huolinut vaimon kissavainajasta teetettyä taulua olohuoneen keskeiselle paikalle, seinälle. Nyt se on makuuhuoneen seinällä väittelyiden jälkeen.

Palstan sisustajamammat alapeukuttavat, mutta minä tykkään! Minusta ajattelet fiksusti ja osaat ottaa huomioon senkin, että ilmeisesti et ole mikään neuroottinen himosiivoaja. 

Pimennysongelmaan suosittelen (seuraavan kerran kun haluatte verhoihin vaihtelua) sellaista ikkunoiden väliiin asennettavaa pimennysverhoa, joka kulkee kiskojen välillä ja jonka moottori toimii kauko-ohjaimella. Ihan parasta arjen luksusta! Ja sivuverhot voi valita sitten minkälaisesta kankaasta vain.

Tässä näkyy taas tämä naisten jännämiessyndrooma eli kilttimies on niin ahdistava, että ollaan antamassa pisteitä päällepäsmärille, kun ei tajuta, että niitä ihan järkevästikin käyttäytyviä ja kommunikoivia miehiä on olemassa (tosin liian vähän). 

Samaa mieltä muiden kanssa: liian kiltti on sellainen, jolta ei saa mitään omaa mielipidettä mihinkään asiaan vaikka olisi eri mieltäkin.

Mitä vit? Missä tässä ketjussa annetaan pisteitä päällepäsmärille? Yksi nainen tuossa yllä antoi pisteet ja heti lähti uhriutuminen käyntiin. Näiden kanssa on ihan mahdotonta keskustella kun yhden naisen mielipide = naiset, aina kun se sopii omaan pirtaan.

Lähimmästä vokista löytyy jännempi mies, jos aika muuten käy pitkäksi.

Mies voi tosin saada kiltteyden anteeksi, jos on pitkä, jykeväleukainen ja matalaääninen. Silloin se saattaa olla jopa turn on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hahhaa! Palsta ei petä. Tuossa äijä yrittää esittää kuinka myös omatahtoinen mies toimii.

Vaan kelpaakos tämäkään mammoille? Eipä tietenkään. Kilttimies, ei! Oman tahtonsa esittävä ei! Seuraava.

Seuraava on normaali mies joka ei sanele ja jyrää vaimoaan, vaan ihan yhteisymmärryksessä yleensä toimitaan. Toki säännöllisesti toinen jää huonommalle mielelle tehdyistä ratkaisuista, mutta aikuinen kestää sen. Tuo tyyppi yllä selvästi ylpeilee sillä miten jyrää vaimoaan. Ei jatkoon.

Olin hetken pois. Nuo esimerkkini olivat asoista, joissa vein oman tahtoni läpi. Vaimo on ollut päättämässä kanssani ns. elämän suurissa taloudellisissa kysymyksissä. Asunto ja sen sijainti, auto, matkailukohteet esimerkkeinä. Ne päätimme yhdessä vaimon kanssa. Asunto ostettiin sieltä ja sen kokoinen ja muotoinen, jonka hän valitsi. Hän saa ja haluaa järjestellä matkat. Auto valittiin hänen mieltymystensä mukaan (automaatti, pienempää keskikokoa ja keltainen!)

Voisin valittaa tulleeni jyrätyksi, mutta en koe niin. Miltäs tuo kuulostaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hahhaa! Palsta ei petä. Tuossa äijä yrittää esittää kuinka myös omatahtoinen mies toimii.

Vaan kelpaakos tämäkään mammoille? Eipä tietenkään. Kilttimies, ei! Oman tahtonsa esittävä ei! Seuraava.

Seuraava on normaali mies joka ei sanele ja jyrää vaimoaan, vaan ihan yhteisymmärryksessä yleensä toimitaan. Toki säännöllisesti toinen jää huonommalle mielelle tehdyistä ratkaisuista, mutta aikuinen kestää sen. Tuo tyyppi yllä selvästi ylpeilee sillä miten jyrää vaimoaan. Ei jatkoon.

Olin hetken pois. Nuo esimerkkini olivat asoista, joissa vein oman tahtoni läpi. Vaimo on ollut päättämässä kanssani ns. elämän suurissa taloudellisissa kysymyksissä. Asunto ja sen sijainti, auto, matkailukohteet esimerkkeinä. Ne päätimme yhdessä vaimon kanssa. Asunto ostettiin sieltä ja sen kokoinen ja muotoinen, jonka hän valitsi. Hän saa ja haluaa järjestellä matkat. Auto valittiin hänen mieltymystensä mukaan (automaatti, pienempää keskikokoa ja keltainen!)

Voisin valittaa tulleeni jyrätyksi, mutta en koe niin. Miltäs tuo kuulostaa?

 

Jos teillä molemmat saa päättää suurin piirtein yhtä paljon eikä harjoiteta tempauksia joissa toimitaan toisen selän takana, niin asiat lienevät tasapainossa.

Vierailija kirjoitti:

Liian kiltti voi olla kiertoilmaus perässä vedettävälle nahjukselle. En jaksaisi sellaista elämää jossa joutuisin ottamaan vastuun kaikesta: Omista asioista, miehen asioista sekä yhteisistä asioista. Siinä on liikaa taakkaa yhdelle ihmiselle.

Ei kukaan jaksa sillälailla kilttiä että sanoo kaikkeen juu, miten vaan haluat kulta. Ja kohta sitä joutuu tekemään kaikki päätökset ja ikinä saa mielipidettä mihinkään. Keskustelutkin käyvät tylsiksi. Kilttienkin miehien pitäisi omata jokin mielipide ja osata tehdä asioita itsenäisesti, ilman käskyttämistä. Varmaan sängyssäkin ovat tylsiä. Miehille riittää eron syyksi, että vaimo lihoi 5kg tai seksiä on vain kerran kuussa, joten kyllä nainenkin saa erota tylsästä kilttimiehestä.

Jos yritän hieman avata tuon perässävedettävyyden dilemmaa omalta kohdaltani. Minulla on ollut aina silmää väreille, järjestelmällisyyden tajua, teknistä tietoa yms. mutta minulla ei ollut kokemusta siitä, että kuinka paljon naisen mieli voi vaihdella esimerkiksi kuukauden eri aikoina. Omat vanhemmat olivat opettaneet kunnioittamaan liiaksi naista, mikä on ollut tavallaan itselleni vahingollista. Olisi ollut oikein, että isä olisi saunassa kertonut erikseen, että mitä se tarkoittaa ja mitä taas ei. Minulle nuoruuskuvani nainen oli jotenkin semmoinen myyttisen hyvä ja kiltti hahmo, mikä hajoaa herkästi.

Nuo seikat alkoivat suhteessa vaikuttaa, että hyväksyin ratkaisuja, joiden tiesin olevan huonoja vain "koska nainen niin halusi". Sitten se jotenkin oudolla twistillä kuitenkin kääntyi minun syyksi, koska olin hyväksynyt ratkaisun. Ei mun elämään ollut kuulunut, että pitäisi jotenkin tapella ja väitellä maalikaupassa jonkun helvetin seinän väristä. Kyllä minä tiesin ja sanoinkin, että kun ruskeasta aletaan tarpeeksi vaalentamaan ja poistamaan keltaisuutta, niin tulee pinkit seinät eteiseen. Mutta toiselle se tuli vasta valmiina eteen. Ja itku.

Sitä sitten väsyy kun vähintään viikottain on jotain ongelmaa, jota sitten hormonit värittää ihanalla random-generaattorilla, ettet löydä punaista lankaa. Pääsee vähemmällä ja loppuu kaikki kunnianhimo ja arvostus suhteessa. "Mitä jos tällä viikolla järjestelisinkin niin, että astiakaapin vieressä onkin kuivatavarat ja ne  kupit siellä kauemmassa" "Mmmjoo... ihan sama mulle.". Ja kas. molemmat alkaa haaveilemaan ihan erilaisesta kumppanista.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen muutamia tuollaisia liian kilttejä miehiä. En jaksaisi parisuhdetta heidän kanssaan. Syistä että:

- ei uskalleta sanoa omaa mielipidettä yhtään mistään. Kaikki vastaukset on tyyliin: -Ihan miten sinä vaan haluat. Käytännössä vastuunpakoilua.

- liian kiltti ei oikeasti ole tasapainoinen ihminen. Kun ei avoimesti kykene pitämään puoliaan, sen tekee epäsuorasti. Piilovittuilulla, katoamistempuilla, alkoholismilla tms.

- mies ei osaa ilmaista negatiivisia tunteitaan millään lailla vaan tukahduttaa ne. Näitä tunteita sitten provosoidaan esiin puolisossa. Siis manipuloidaan toista omien päämäärien saavuttamiseksi

- puoliso saa usein sellaisia rooleja kuin tyranni, holhoaja, määräilijä, itsekäs, hullu jne. Koska pakotetaan tekemään kaikki päätökset perheessä. 

Mutta mistä tämä johtuu?

Miten saisimme jatkossa karsittua tämänkaltaisen käytöksen?

Exäni esimerkiksi lainasi aina rahaa jos joku kysyi vaikkei hänellä itselläänkään olisi oikein ollut varaa, tarjosi ruokaa kaikille jotka kävivät oikeaan aikaan kylässä tai pyysi heidät syömään, tarjosi yösijaa aina (vaikkei olisi oikein ollut tilaa soluyksiössä), antoi muiden asua luonaan ilmaiseksi jne, ilman vastavuoroisuutta. Teki siis kiltteydellään hallaa itselleen ja/tai meille toisinaan. 

Ei ole tästä syystä exä, mutta joskus tuo kiltteys meni liian pitkälle. 

Mä tässä vaan kelailin, että eikös jännämiehen vastakohta pitäisi olla tylsämies ja kilttimiehen vastakohta tuhmamies? :D

Vierailija kirjoitti:

Tunnen muutamia tuollaisia liian kilttejä miehiä. En jaksaisi parisuhdetta heidän kanssaan. Syistä että:

- ei uskalleta sanoa omaa mielipidettä yhtään mistään. Kaikki vastaukset on tyyliin: -Ihan miten sinä vaan haluat. Käytännössä vastuunpakoilua.

- liian kiltti ei oikeasti ole tasapainoinen ihminen. Kun ei avoimesti kykene pitämään puoliaan, sen tekee epäsuorasti. Piilovittuilulla, katoamistempuilla, alkoholismilla tms.

- mies ei osaa ilmaista negatiivisia tunteitaan millään lailla vaan tukahduttaa ne. Näitä tunteita sitten provosoidaan esiin puolisossa. Siis manipuloidaan toista omien päämäärien saavuttamiseksi

- puoliso saa usein sellaisia rooleja kuin tyranni, holhoaja, määräilijä, itsekäs, hullu jne. Koska pakotetaan tekemään kaikki päätökset perheessä. 

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen muutamia tuollaisia liian kilttejä miehiä. En jaksaisi parisuhdetta heidän kanssaan. Syistä että:

- ei uskalleta sanoa omaa mielipidettä yhtään mistään. Kaikki vastaukset on tyyliin: -Ihan miten sinä vaan haluat. Käytännössä vastuunpakoilua.

- liian kiltti ei oikeasti ole tasapainoinen ihminen. Kun ei avoimesti kykene pitämään puoliaan, sen tekee epäsuorasti. Piilovittuilulla, katoamistempuilla, alkoholismilla tms.

- mies ei osaa ilmaista negatiivisia tunteitaan millään lailla vaan tukahduttaa ne. Näitä tunteita sitten provosoidaan esiin puolisossa. Siis manipuloidaan toista omien päämäärien saavuttamiseksi

- puoliso saa usein sellaisia rooleja kuin tyranni, holhoaja, määräilijä, itsekäs, hullu jne. Koska pakotetaan tekemään kaikki päätökset perheessä. 

Mutta mistä tämä johtuu?

Miten saisimme jatkossa karsittua tämänkaltaisen käytöksen?

Eiköhän syitä voi olla monia, esim. liian autoritäärinen kasvatus, kasvatus jossa tunne-elämä latistetaan ja sitä myöten oma tahto, mallioppiminen jne. Pois tuo lähtee sillä että henkilö yrittää hankkia itsetunnon, omanvarvontunteen, jämäkkyyttä. Esimerkiksi terapia voi auttaa, tai itsetutkiskelu kirjallisuudesta tms. jos ei halua terapiaan lähteä. Tuolla yllä tuo yksi kirjoittaja näyttää aika pysäyttävällä tavalla miten ajattelumaailma voi olla vinksahtanut väärälle raiteelle eikä henkilö itse tiedosta sitä. Siis tämä että mies keskittyy täyttämään kaikki naisen vaatimukset samalla kun yrittää keksiä milloin esittää luolamiesteatteria ettei nainen hylkäisi. Tämä on niin selvää läheisriippuvuutta kuin olla ja voi. On kasvettu virtahepo olohuoneessa ja lapsen psyyke on vääristynyt havainnoimaan vain sen toisen henkilön psyykeä eikä kasvamaan sisään omaansa ja omiin tarpeisiin ja haluihin.

Minä olen luonteeltani voimakastahtoinen päällepäsmäri ja minua ei sinänsä haittaa, jos mies on kiltti ja lempeä, eli olisimme ikään kuin vanhanaikaisessa miehen ja naisen roolissa, mutta minä miehen ja mieheni naisen roolissa. Niksi olisi osata tällöin juurikin hillitä sitä omaa voimaani ja olla se kiltti leijona, joka kohtelee hellempää kumppaniaan hellästi. 

Minulla on esimerkiksi ystävyyssuhteita, jossa toinen kaveri on kuvaillun kaltainen perässä vedettävä ja tekisi tyyliin kaiken, mitä sanon. Saan siinä kohtalaisesti haastaa omaa dominoivaa luonnettani, etten jyrää kaveriani kaikessa, vaan huomioin häntä ja hänen mielipiteitään. Yksi niksi tähän on olla ns. hyvä johtaja ja tehdä päätöksiä sen mukaan, mikä hyödyttää kaikkia, välillä asettaa se kaverin etu oman edelle, jne., sekä keskustella niistä päätöksistä yhdessä, vaikka toinen olisikin "juu kyl se käy" -tyyppi niin hän ainakin tietää syyt, miksi näin tehdään, eikä kuvittele, että menisin vain oman etuni mukaan.

Toisille ihmisille se päätöksenteko nyt vaan on vaikeampaa ja mielestäni miehelläkin on oikeus olla sellainen. Itse tykkään tehdä päätöksiä, mutta minun ei ole pakko jyrätä sitä omaa mielipidettäni. Hyväksyn senkin mahdollisuuden, että voin olla väärässä ja olen valmis kompromisseihin ja toisen ehdottamiin ratkaisuihin, jos tämä perustelee ne hyvin. Teemme mieheni ja kavereiden kanssa välistä isompia projekteja, joissa joutuu miettimään asioita useammalta kantilta.

Koen, että olen itse luonteeltani ns. johtajatyyppiä. Senkin kanssa voi yrittää kasvaa ihmisenä, päällepäsmäristä hyväksi johtajaksi, joka huomioi muutkin kuin itsensä ja asettaa yhteisön, ystävän tai puolison edun tarvittaessa vaikka omansa edelle.

Parisuhteessa ymmärrän, että niillä naisilla, joilla on tarve saada olla perinteisessä, hiukan alisteisessa naisen asemassa, se itseä alistuvampi puoliso (jos nyt tämä termi sallitaan), voi tuntua epäkiihottavalta. Henkilökohtaisesti kokisin tuon parempana kuin sellaisen miehen, jolla on joku pakkomielle olla perheenpäänä jossain naista alistavassa roolissa, koska siihen oma luonteeni ei taivu. Voin joko itse olla se perheen pää tai sitten parhaassa tapauksessa se tasapuolinen kumppani. Viimeinen on tietty reiluin kaikkia kohtaan, jos luonteet sillä tavoin kohtaavat, että kumpikin saa sanoa sanansa.

Makuuhuoneen puolella kyllä pakko sanoa, että minua sytyttää enemmän, jos saan päällepäsmäröidä siellä ja mies on siinä messissä. Tiedä sitten, olenko vähän oudompi nainen, mutta ei se menoa haittaa. :D

Vierailija kirjoitti:

Liian kiltti lienee harhaanjohtava termi, mutta saatan hyvinkin tietää, mistä tässä on ollut kyse, koska luulisin jättäneeni yhden miesystäväni samoista syistä. Kyseinen muuten ihan mukava mies kuin oli täysi tossu. Siis oikeasti, hänellä ei ollut omaa mielipidettä mistään asiasta tai ainakaan hän ei sitä koskaan ilmaissut. Kun yritti tiedustella, mitä haluaisi syödä, haluaako leffaan vai jalkapallo-otteluun, lähdetäänkö mökille viikonlopuksi vai ollaanko kotona, mitä katsotaan televisiosta, minne lähdetään reissuun... vastaus oli joka ikinen kerta "ihan miten sä haluat" tai "valitse sinä" tai "päätä sinä" tai "emmä tiedä, ihan kumpi vaan". 

Ja minä en todellakaan ole luonteeltani mikään päällepäsmäri, joka haluaa aina päättää ja sanella, vaan ennemminkin perusluonteeltani ihminen, joka mielellään jakaisi sitä päätösvastuuta muille. Mutta vaikka kuinka yritin tästä nätisti puhua ja kerroin, että minusta olisi tosi kiva tietää, mitä hän haluaa ja kiva olisi tehdä joskus jotain ihan vain siksi, että hän haluaa, tilanne ei muuttunut mihinkään. Se, että sopeutuu toisen tapoihin, eikä aina halua tehdä vain oman päänsä mukaan, on hyvä piirre ihmisessä, mutta kun tuo menee äärimmäisyyksiin ja alkaa tuntua, ettei toisella ole mitään omaa tahtoa tai persoonaa, ei sitä oikeasti vain jaksa.

Mullakin oli nuorena tuollainen, onneksi jätin sen. Siitä ei saanut irti mielipidettä kirveelläkään, paitsi sitten jälkeenpäin, jolloin hän aina muistutti, että minä olin tehnyt väärän päätöksen. No kyllä, koska hän ei suostunut ottamaan mitään kantaa vaikka kysyin monta kertaa, niin kaikki päätökset oli yksin minun, ja tietysti kaikki mikä meni pieleen oli minun vikani sitten myös.

Ei ole kiltteyttä, vaan lapsellisuutta ja vastuun välttelyä.  Lasta tuollaisen kanssa ei voinut edes ajatella, kun puolisokin on vastuunkannossa lapsen tasolla.

Jatkan vielä, että tiedän omasta kaveripiiristä tapauksen, jossa eräs naispuolinen erittäin päällepäsmäröivä kaverini alkoi seurustella porukkamme kilteimmän miehen kanssa. Myöhemmin hän päätti suhteen, koska ei jaksanut miehen kiltteyttä ja sitä, ettei tämä sanonut hänelle koskaan vastaan. Minua voimakastahtoisena naisena suututti aina katsella, miten ystäväni kohteli poikaystäväänsä, joka on myös minun hyvä ystäväni. Aikani sitä sivusta eri tilanteissa seurattuani ja ystäväni puheita aiheesta kuultuani sanoin hänelle pariin eri otteeseen kahden kesken, että voisiko hän kohdella miestä vähän asiallisemmin. Siis heidän eronsa jälkeen, kun edelleen samassa kaveripiirissä pyörivät ja sama omistavan törkeä ja alistava käytös miestä kohtaan jatkui. Siinä näki ihan reaalielämässä, miten toinen ei osaa yhtään puolustautua, vaikka jostain olin aistivinani, että kyllä vituttaa tai ainakin pahalta tuntuu tuo exän törkeä käytös. Minusta ainakin tuntui pahalta jo ihan sivustakatsojana.

Tämä päällepäsmärinainen totesi siihen, että "olen tottunut kohtelemaan häntä näin" ja jatkoi käytöstään entiseen malliin. Jossain vaiheessa tämä alkoi kaivella aika tavalla ja emme ole enää ystäviä tämän naisen kanssa. (Meillä oli myös omat keskinäiset kiistamme, mutta alkujaan aloin suuttua tähän aikaisemmin hyvään ystävääni, kun jouduin kaveriporukan tapaamisissa näkemään jatkuvasti, miten paskasti hän kohteli miespuolista ystävääni.)

Mielestäni naisenkin pitäisi tiedostaa se oma henkinen voimansa ja kohdella lempeydellä sellaista miestä, jonka luonteeseen vastaava voimakastahtoisuus ei kuulu. Etenkin kumppanina, jota olisi tarkoitus rakastaa ja kunnioittaa.

Olen itse jättänyt miehen, koska hän oli liian kiltti. Ei siis ikinä osannut pistää vastaan tai uskaltanut olla eri mieltä mistään, myötäili vaan tai pakeni tilanteita, jotta riitaa ei tulisi. Sen vuoksi hän oli tylsä eikä haastanut minua millään tavalla, olisin joskus edes halunnut väitellä/tapella. Kaiken huippu oli kun tunnustin nukkuneeni toisen miehen vieressä, hän oli vaan et ok. Sanoin et kyl sä saat olla mulle vihanen tosta, mä ainakin olisin. Mutta ei. Silloin tajusin, että en jaksa tollasta nössöä lopunelämääni.

Miehenä, ehkä liian kilttinä, totean, että nainen on tuntemistani olioista kateellisin, joka johtaa siihen, että jos mies on liian kiltti ulkopuolisille, niin nainen kokee itsensä arvottomammaksi ja hänen täytyy sitä korjata vaatimalla enemmän, mutta kun hän näkee vain ulospäin suuntautuvan kiltteyden (jonka kokee olevan itseltään pois) on viimeinen vaatimus ero, sitä ei mies pysty toimittamaan siten, että näyttäisi ulkopuolisten silmissä "kiltiltä".