Lue keskustelun säännöt.
Nyt tiedän, miksi en halua olla lasteni kanssa
19.11.2017 |
Pelkään ja epäilen, etteivät he pidä minusta. Se on äitini syy, joka opettei minulle, ettei kukaan voi pitää minusta. Mutta en koskaan ajatellut, miten laajallelevinnyt päässäni se oppi oli, joten en osannut ennakoida tätä ulottuvan myös suhteeseeni lapsiini.
Kommentit (282)
Äitini mielestä sen lapun takia ei pidä riitaantua sedän kanssa. Ei mulla ois ollut tarvettakaan, jos se lapun kopio ois annettu mulle. Mutta ei annettu. Pyysin setää antamaan sen mulle, mutta koska paperi oli jo sillä, kelle sitä ei ois saanut antaa, koska tälle se oli ainoastaan epäedullinen asiakirja, setä ei voinut antaa sitä. Vaadin, että hän pyytää sen takaisin, ja silloin alkoivat ongelmat.
Mä olin muka hankala. Mä olin muka vittumainen. Mä muka tein riitaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä mä tiesin, että nyt on ok olla vittumainen? Nyt on ok haastaa vaikka riitaa, ellei se lappu tule mulle muuten?
ap
Että mun ois pitänyt jäädä tilanteeseen, jossa mä olen menettänyt sen lapun, jonka isoäitini kirjoitti nimenomaan minua, ei setää, ei sitä toista henkilöä (vaikka se hänen asiaansa koskikin minuun liittyen) varten, siksi, että setäni PITÄÄ minusta? Se oli äitini kanta.
ap
Siis siksi, että setäni voi pitä minusta. Ettei setä menetä kasvojaan, koska oli toiminut väärin ja jopa loukannut minua!
ap
En ikinä saanut anteeksipyyntöä, en välittämistä, en hyvitystä, en mitään. Sain sen lapun, mutta VAIN, KOSKA MAKSOIN SATOJA EUROJA ASIANAJAJALLE, ETTÄ UHKAILI VÄHÄN SETÄÄ!!!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja äiti on sanonut, että hän aina puolustaa minua, kuin leijona! Jos mä tarviin!!! Ai niin, mutta se ei tietenkään koske tilanteita, joissa joku voisi saada vähän butthurtia siitä, että on mokannut mua kohtaan!!!! Tai oikeastaan mitään muitakaan tilanteita!!!
ap
Tai ei se aa uhkaillut, se vain lähestyi :D Pari kertaa. Se lopulta tehosi, kun kirjoitimme, että "ette ole pesänhoitajana huomioineet kaikkien osapuolten etuja asiassa". Kai se sitten tajusi, että ahaa, tässä on monilla etuja, eikä vain yhdellä.... vittu.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Setä ehkä inhoaa mua nyt, äidistä se meni varmaan tosi väärin nyt, mua taas ei paskaakaan kiinnostais, jos setä pitäis minusta ja lappua ei ois saatu. Ihmiset on isoja paskoja.
ap
Äidin mielestä se oli tärkeämpää, että setä voi pitää minusta, kuin että mä saan oikeutta ja mua tai mun oikeuksia ei poljeta. Eikä ole edes äidin sukulaisesta kyse. Äiti on itsekin riidellyt kyseisen henkilön kanssa, eli ei ol siitäkään kyse, että ois liian hienotunteinen. Ja äiti varoitteli mua, että setä on tosi inhottava, ellei asiat mene kuten se haluaa, että aivan kuin minuun voisi sattua :D Siis aivan kuin voisi, sen jälkeen, millainen äiti on ollut mua kohtaan, kun en ollut sellainen, kuin hän halusi. My ass. Setä on mun sukua ja kyllä mä sen sen verran tunnen, ettei se mulle mitään mahda, vaikka kiukuttelisikin. Mistä mä oisin voinut siinä loukkaantua? Enää? Se paperin evääminen jo oli se loukkaus. Koitin selittää äidille, vajuk ki ei tajunnut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nytkö mä oon sitten äidin mielestä tehnyt setää kohtaan jotain väärin???? Ei ole ainakaan sanonut, että en tehnyt. Paska kasa se ihminen mulle on. Mutta silti en luota, ettenkö nyt sitten tehnyt jotain loukkaavaa ja ole syyllinen. Ikinä ei voi olla ylpeä ja onnellinen mistään.
ap
Siis äiti on se paska kasa. Ei setä, vaikkei pyytänytkään anteeksi. No hard feelings, mähän sit sain sen paperin. Mutta se ehkei pidä minusta :(((
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti on siis sortaja. Koitti tuossakin, että mua vois sortaa. Oli jopa vihainen mulle, kun olin vihainen sedälle. Koitti siis, etten uskoisi itseeni. Sortaja.
ap
Tästälähin jos äiti lähestyy mua, mä nimitän sitä vain sortajaksi. Se on rehellinen nimitys ihmiselle, jolle on niin, että mun oikeuksia ei tartte hyväksyä. "Terve, sortaja!" "Miten menee, sortaja?" Kun äiti on oikealla paikallaan minuun nähden, ehkä voimme sitten jutella.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenterveysongelmainen äiti, masentunut ja vähän kaikkea muuta. Omasta lapsuudesta muistikuvia jo 2-vuotiaasta. Leikin pihalla vahtimatta. Olin heitteillä. Päiväkoti lopulta puuttui asiaan, poissaoloja. Toki lastensuojelu puuttui asiaan myös, kun niiden asiakkaita oltiin. Juoppo isä, poliisit oli hyvinkin tuttuja, tosin isästä ei muistikuvia ole kuin yksi ja sekin ikävä. Ei ollut äidillänikään helppoa, kaiken siinä keskellä ja siksi asiat meni niinkuin meni.
Tunnen kuitenkin, olevani silti ihan mieleltäni terve, ainut mikä mulla on, että tosiaan se itseluottamus on sellainen, etten usko, että musta mihinkään on. Kuitenkin tunneihminen olen, että siinä mielessä lapsuus ei ole vaikuttanut. Empaattinen ja muut huomioon ottava myös, lisäksi tahdon parhaani mukaan pyrkiä omilla teoillani siihen, että kaikilla olisi mukava olla. Ehkä ristiriidassa sen suhteen, etten uskalla heittäytyä parisuhteeseen, joku hylkäämisen pelko kuitenkin tai se, että en kykene sitoutumaan. Onko sitten lapsuudesta vai mistä, niin sitä en tiedä.
Tuo mun edellinen viesti meni siis jollekkin joka kysy. En jatka kirjoittelua enempää kun näämmä aikamoista viestittelyä suuntaan ja toiseen täällä on. Jos aloittajan ongelmat on noinkin suuret niin ehkä mielenrauhan saa paremmin siten, että päästää irti menneestä ja elää tätä päivää. Mennyttä ei voi muuttaa mut tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Katkeruus vain tekee katkerammaksi. Syyttely ei auta. Apua on nykypäivänä monenlaista, varmasti se jokin oikea apumuoto löytyy.
Oikeesti ap trolli älä enää ikinä kirjoita tänne. Liian sekopäistä.
rikkinäinen lapsuus kirjoitti:
Tuo mun edellinen viesti meni siis jollekkin joka kysy. En jatka kirjoittelua enempää kun näämmä aikamoista viestittelyä suuntaan ja toiseen täällä on. Jos aloittajan ongelmat on noinkin suuret niin ehkä mielenrauhan saa paremmin siten, että päästää irti menneestä ja elää tätä päivää. Mennyttä ei voi muuttaa mut tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Katkeruus vain tekee katkerammaksi. Syyttely ei auta. Apua on nykypäivänä monenlaista, varmasti se jokin oikea apumuoto löytyy.
Taas tää päästä irti menneestä, kun nämä asiat tulevat vastaan joka päivä, niin miten ne ratkaistaan, se on se kysymys!?!? Miten tossa setäasiassakin ois auttanut päästää irti mistään? Vaikkei äiti ois ollut elossa mun ois ollut yhtä epämiellyttävää paimentaa aikuista ihmistä, ja yhtä paljon ois jäänyt se tunne, että olin inhottava. Yhtä paljon vituttais, ettei setä pyydä minulta anteeksi, jolloin mun ei ehkä tarttis tuntea itseäni inhottavaksi. Miten mikään irtipäästäminen ois tuossa auttanut?
ap
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti ap trolli älä enää ikinä kirjoita tänne. Liian sekopäistä.
Haista sä vaan sorron yrittäjä huilu.
ap
Luoja että olet inhottava. Muista lääkkeet.
Mistä minä tiedän? Se on mun kokemus! Mistä tiedän, oko se absoluuttisesti oikein? Onko mulla oikeus vaatia jotain? Aina selitellään sen toisen osapuolen tunteilla. Ettei niitä saa loukata. No, niihinhän sattuu, jos se toinen onkin väärässä, vaikka luuli olevansa oikeassa. En minä tiedä, kuka on oikeassa, vaikka minusta itsestä tuntuisikin, että mä olen.
Esim. tuossa ajattelin tilannetta, jossa setäni oli mennyt antamaan isoäitini mun hyväksi kirjoittaman asiakirjan henkilölle, joka ois voinut sen hävittää ja hukata, ja joka oli se, ketä vastaan se asiakirja oli.
Oliko mulla oikeus olla raivoissani sedälle siitä, ettei hän ajatellut minun etujani siinä, vaan kuvitteli itse tienneensä, kelle se paperi oli tarkoitettu? Se oli tarkoitettu suojaamaan minua, kai siloin voisi ajatella, että mulle kuuluu siitä vähintään kopio? Se oli isoäitini jäämistössä, siksi mulla ei ollut siitä kopiota. Mutta sedän mielestä mua ei tarvinnut ajatella. Mistä mä tiedän, että olin oikeassa?
ap