Lue keskustelun säännöt.
Oletteko tavanneet ihmisiä joiden pelkästä läsnäolosta tulee outo olo?
17.11.2017 |
Siis esimerkiksi ihminen aiheuttaa suurta ahdistusta tai pelkoa ilman näkyvää syytä? Tai sellaisia joiden läsnäolo saa tuntumaan kummallisen kodikkaalta tai hyvältä?
Pitäisin itseäni muuten totaalisen hulluna, mutta yleensä ihmiset eivät aiheuta sen kummempia tunteita. Olen törmännyt elämäni aikana vain pariin, joiden läsnäolo tuntuu vaikuttavan kaikkiin ympärillä oleviin voimakkasti.
Onko muita joilla vastaavia kokemuksia? Mistä tämä voi johtua?
Kommentit (360)
Niitä on paljon isoissa kaupungeissa. Ehkä pienissäkin löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi kerran niin, että matkalla yöllä kotiin, ja mua lähti seuraamaan auto. Tai ei se seurannut, se ajoi vieressä sivukujalla eikä lähtenyt pois, vaikka käytin tarkoituksella näkyvästi älypuhelinta. Lopulta kuski alkoi inttämään siitä, tulenko kyytiin vai en - olin enää vain minuutin matkan päässä huoltoaseman myymälästä, jonne olin matkalla, ja silti jokin sanoi, että mun on pakko suostua autoon. Asuin lähistöllä ja pelkäsin, että auto jää odottamaan poistumistani huoltikselta. Heti noustuani autoon kuski kiihdytti aivan älyttömään nopeuteen ja eka kysymys oli, odottaako mua joku kotona. Puhelin kädessä valehtelin että poikaystävä odottaa hereillä ja juuri viestittelen hänelle. Kuski ajoi ohi ohjeistukseni mutta päästi minut ulos autosta, kun jatkoin teeskennellyn hyväntuulisena jutusteluani "poikakaverista". Tästä on n. 15 vuotta aikaa enkä silloin vielä ollut lukenut Järv
Totta. Suunnilleen viimeinen asia mitä kannattaa tehdä, on mennä vieraan henkilön autoon tai asuntoon. Sinut voidaan viedä mine tahansa ja sinulle voidaan tehdä mitä tahansa.
Minä olen sellainen että ihmiset, ventovieraatkin saattavat kiintyä minuun tai kokea kovin läheiseksi hyvinkin lyhyen ajan jälkeen.
Usein on käynyt niin että olen pitänyt ihmisiä ihan hyvänpäivän tuttuina, mutta he ovat kokeneet meidät sydänystäviksi.
Lisäksi kaikki muistavat minut ja minä en muista juuri ketään. Olen varmaan kasvosokea. Ihmiset tulevat puhumaan kuin parhaalle kaverille mutta minä en edes muista heitä. Pidän kyllä ihmisistä mutta eivät jää mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Olen kiusallisen tietoinen siitä että vaikutan ihmisiin voimakkaasti. Jos olen itse ahdistunut tai stressaantunut, ihmiset alkavat suorastaan panikoida lähelläni.
Sitten taas jos on hyvä flow, ihmiset ihan hullaantuvat minusta ja ideoistani. Olen puhunut itseni ihan mielettömiin paikkoihin, työpaikkoihin ja tilaisuuksiin sillä "lahjalla".
On raskasta olla ns. introvertti mutta elää tämän kanssa. Minussa on tiettyä intensiteettiä joka vie mukanaan.
Sitten on taas ihmisiä jotka eivät aisti herkästi muita, he ovat tavallaan ihanan turvallisia jotka eivät reagoi minuun.
Mulla on tuo sama. Se on jännä kun en ole mikään johtajatyyppi, paremminkin hyvin kiltti ja vaatimaton. Mutta silti mussa on jotakin outoa voimaa, että esim ihmiset haluaa aina että ns sanon viimeisen sanan ja miten asiat lopulta tehdään.
Lisäksi ihmiset oudosti tottelevat ja tekevät aina mitä sanon. Lapseni sanovat että olen tosi kiltti ja ystävällinen mutta vähän pelottava. Ehkä mussa on jotain sisäistä jämäkkyyttä joka näkyy ulospäin.
On tosiaan raskasta jos on itse vaikka stressaantunut ja saa muut paniikkiin. Tai jos on allapäin saa tapaamansa ihmisen ihan lannistamaan.
Mutta on siis ihmisiä jotka ovat erilaisia, ei tulkitsevia ja eivät reagoi minuun näin. Mutta heitä on aika harvassa.
💛
💚Vehreää juhannusta palstakansa!
💛
x
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kiusallisen tietoinen siitä että vaikutan ihmisiin voimakkaasti. Jos olen itse ahdistunut tai stressaantunut, ihmiset alkavat suorastaan panikoida lähelläni.
Sitten taas jos on hyvä flow, ihmiset ihan hullaantuvat minusta ja ideoistani. Olen puhunut itseni ihan mielettömiin paikkoihin, työpaikkoihin ja tilaisuuksiin sillä "lahjalla".
On raskasta olla ns. introvertti mutta elää tämän kanssa. Minussa on tiettyä intensiteettiä joka vie mukanaan.
Sitten on taas ihmisiä jotka eivät aisti herkästi muita, he ovat tavallaan ihanan turvallisia jotka eivät reagoi minuun.
Mulla on tuo sama. Se on jännä kun en ole mikään johtajatyyppi, paremminkin hyvin kiltti ja vaatimaton. Mutta silti mussa on jotakin outoa voimaa, että esim ihmiset haluaa aina että ns sanon viimeisen sanan ja miten asiat lopulta tehdään.
Lisäksi ihmiset oudosti tottelevat
Päätätkö mielelläsi muiden puolesta, onko laiskoja ihmisiä jotka eivät kiinnostu tekemään asioita ja päättämään itse mistään? Ei ole hyvän merkki että käytät pahaa oloasi vaikuttaaksesi muihin. Odotat että sinua pelätään, saat ehkä siitä nautintoa. Säikähdät itse kun kohtaat vahvemman ihmisen.
Juu, todellakin.
Aikoinaan tuli pomoksi (johtaja) joka oli vuosia aikaisemmin ollut ko firmassa joten tiesimme hänen toksisen johtamistyylinsä ja tapansa nujertaa alaisiaan ja riidellä kollekoidensa kanssa armottomasti. Meitä jopa varoitettiin tästä naisesta. Hänen äänensä kuileminen sai jo ihon kananlihalle ja tärkeilevä, opeteltu artikulointityyli puheessa sai vatsan kääntymään ympäri ja niskakarvat pystyyn.
Hän alaisuudessa pari vuotta riitti, hän harradti suoradtaan jonkinasteista simputista, sivistynyttä sadismia, hän jahtadi tiettyjä henkilöitä niin että he sairadtuivat niin henkisesgi kuin fyysisestikin. Itsekin lähdin ja kun lähdön jälkeen jossain näin hänen valokuvan, niin tuntui että kurkkua alkoi kuristamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen, hän on nuoruudenrakkauteni, asuttiinkin jo reilut parikymppisenä yhdessä. Valitettavasti nuoruuden tyhmyydessä tiemme erkanivat vaikka me kumpikin halusimme toisemme.
Yhä, 35v jälkeenkin sydämeni alkaa hakkaamaan, tulee kuuma, en tiedä miten päin olisin, kädet tärisee, takertelen sanoissani tai töksäytän jotain typerää kun hän on lähelläni.
Et ymmärtänyt pointtia. Enkä tahallani aiheuta muissa huonoja fiiliksiä. En tarkoituksella hakeudu asioissa määräilemään mutta siinä käy väistämättä niin. Sitä en käsitä miksi olisin pelottava, kun olen ystävällinen ja kiltti, enkä todellakaan siitä nauti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, eräs entinen kollega vain oli jotenkin karmiva. Oli todella epämiellyttävää olla hänen lähellään ja toivoin aina ettei tarvitsisi olla tekemisissä. En ihmettelisi jos hänestä paljastuisi jotain kammottavaa.
Harvemmin, mutta joskus tullut sellaista että tuntisi toisen entuudestaan vaikka ei todellisuudessa tunne. Ei ole sitä että toinen muistuttaisi jostakuta tuntemaa ihmistä vaan sellaista syvempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun seurassa tulee ns. normaleille ihmisille paha olo.Tunnistan siis kaltaiseni, persoonallisuushäiriöiset, mikäli he viihtyvät seurassani, koska samalaisethan leikkivät yhdessä:)
Minulla on ihan diagnosoituna estynyt persoonallisuus.
Olen kamppaillut sen kanssa koko aikuisikäni, että huomaan muille tulevan minun kanssa joku sellainen olo, ei hyvä. Vaikka kuinka keskittyisin vaikka nyt sukujuhlissa omaan olooni, niin kun katseeni nostan, huomaan aina jonkun tuijottavan. Aina. Kukaan ei tule puhumaan minulle oma-alotteisesti, kukaan ei tule halaamaan. Mutta tuijotusta riittää.
Viime viikolla juttelin erään tutun kanssa kun ohimennen kaupassa nähtiin. Minua tuijotti ohi kävelevä mies niin, että meinasi törmätä seinään.
En todellakaan ole ihminen jolla olisi sydän puhdasta kultaa ja jonka seuraan hakeuduttaisiin. Sisimmissäni olen puhtaasti k
Ei vika ole kyllä sinussa jos muut tuijottavat ja ihmettelen kyllä näitä mielenterveyskoodeja - estynyt persoonallisuus? Kuka pälli näitä edes kehittää? Valtaosalla ihmisistä on jotain vialla persoonassaan ja se on ihan normaalia ilman diagnooseja ja terapioita ja lääkityksiä tai juhlissa tuijottelua. Tuntuu että normaalit ovat useammin niitä seinähulluja :D
Joistakin ihmistä huokuu pahuus vaikka näyttävät normaaleilta niin heitä ympäröi sellainen inhottava aura. Esimerkiksi juuri ex-työkaverini joka paljastui narsistiksi, heti ensinäkemältä tuli mieleeni että nyt en ole tekemisissä hyvän ihmisen kanssa. Hänen katseensakin oli sellainen kolkko ja kylmä jota siniset silmät vielä korosti. Pirullinen ihminen joka nautti toisten ihmisten ahdingosta. Sitä ihmistä ei kannattanut suututtaa.
No myöhemmin olikin käynyt johonkin kollegaan käsiksi, käyttänyt ihan väkivaltaa. Intuitioni osoittautui oikeaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kiusallisen tietoinen siitä että vaikutan ihmisiin voimakkaasti. Jos olen itse ahdistunut tai stressaantunut, ihmiset alkavat suorastaan panikoida lähelläni.
Sitten taas jos on hyvä flow, ihmiset ihan hullaantuvat minusta ja ideoistani. Olen puhunut itseni ihan mielettömiin paikkoihin, työpaikkoihin ja tilaisuuksiin sillä "lahjalla".
On raskasta olla ns. introvertti mutta elää tämän kanssa. Minussa on tiettyä intensiteettiä joka vie mukanaan.
Sitten on taas ihmisiä jotka eivät aisti herkästi muita, he ovat tavallaan ihanan turvallisia jotka eivät reagoi minuun.
Mulla on tuo sama. Se on jännä kun en ole mikään johtajatyyppi, paremminkin hyvin kiltti ja vaatimaton. Mutta silti mussa on jotakin outoa voimaa, että esim ihmiset haluaa aina että ns sanon viimeisen sanan ja miten asiat lopulta tehdään.
Lisäksi ihmiset oudosti tottelevat
Mulla on jotain samaa kun olen ollut keikkatyössä varastolla ja ihan rividuunarina. Silti joku kuormaa tuonut tyyppi on tullut nöyrän oloisena kysymään saako ottaa pumppukärryt vaikka olen ollut jossain kauempana tekemässä omaa hommaani. Samoin kahvihuoneessa on kysytty "saako tähän istua" jotenkin pelokkaana kun pari tyyppiä on ollut vierailulla (eri varastolla) ihan kuin määräisin istumapaikoista.
Olen ollut noissa tilanteissa tai yleensäkin ihan suorittavan tason keikkatyöläinen eli en itsekään vakituisena. Toisaalta olen kyllä sellainen, että suoraan sanon esimiehille epäkohdista ja saatan kuittailla työkaverille vätystelystä kun ottaa päähän se ettei heistä ole sanomaan mistään vaan nuolemaan pomoja pelkureina :D
Muslimitaystainen noin 30 v mies tuli vastaan Lönnrotin kadulla. Se katse oli naisvihaajan kylmä, pelottava katse, ja olin erittäin tyytyväinen että olin julkisella paikalla päiväaikaan. Se katse kertoi kaiken.
Vierailija kirjoitti:
En ole. En ole ennakkoluuloinen.
Kyse ei ole ennakkoluulosta, vaan intuitiosta.
Sellainen säteilevästä hymystään tunnettu ihmistyyppi voi olla todella tunnekylmä, ilkeä ja piikittelevä. Siis varsinainen käärme.
Olen tavannut työelämässä (siis ensimmäinen tapaaminen) kaksi ihmistä, joista heti tiesin, että heissä on jotain - jotain, ettei voi tehdä yhteistyötä tms. Epäilin, mutta todeksihan tämä myöhemmin paljastui. Toisesta tuli jopa esihenkilöni pariksi karmeaksi vuodeksi. Pääsin onneksi pois em. työyhteisöstä.
Oltiin taksilla menossa pankkiin tekemään asuntokauppaa. Auton ikkunasta näin pankin oven lähellä pariskunnan ja tuli voimakas tunne, ettei voi edes kävellä noiden edestä, etenkään miehen.
Olivat myyjiä, joten pakko oli kätelläkin. Myöhemmin tuli selväksi, että mies oli mitä epämiellyttävin. Tämä opetti luottamaan intuitioon.
vaikka jostain tulisi karmeat vibat kuten sanotte, ( mikä on mielestäni epäkohteliasta)
niin silti heillä on oikeus olla esim. työyhteisössä jne.