Mitä mieltä naispareista?

Itseltäni on jäänuyt isä-suhde pois koska isäni kuoli minun ollessa vain kaksi vuotias. Yksinhuoltajaäitini teki toki parhaansa eteeni ja ihan kohtalaisen selväjärkinen minusta on tullut. Mitä nyt täällä vähän palstailen...



Mutta tietenkin äitini tukena oli enemmän naisia kuin miehiä, uutta isäkandidaattia ei ilmaantunut koskaan. Olen siis kasvanut pääosin naisten kanssa vaikken virallisesti missään " lesbokodissa" .



Toki koin jääväni paljosta paitsi, itketti kun muilla oli isänpäivät ja isi tuli hakeman tarhasta ja isin kanssa mentiin uimahalliin ja isi sitä ja isi tätä. Mutta senkin puolen voi hyvin korjata lapsen ollessa pieni esimerkiksi sillä, että on jokin hyvä mies-esimerkki kaveripiirissä, jolta saa sitä huomiota.



Ei siihen välttämättä tarvita isää kunhan on myös miehiä lähipiirissä jotta niihin tottuu.



Itselleni on käynyt vähän niin, että etsin koko varhaisaikuisuuden sitä isää noista miehistä ja aika vikaanhan nuo ihmissuhteet meni. Kauan meni ennenkuin pääsin siitä eroon ja löysin tasapainoisen, normaalin suhteen.



Sitäkin kannattaa pohtia, että kumpi on parempi: kaksi äitiä ja vaikka jokin mies-roolimalli (äidin veli, kaveri yms) ja sitä myötä ihan tasapainoinen lapsuus VAI perusperhe äiti ja isä, jossa isä on alkoholisti/työnarkomaani/väkivaltainen.

ihmiset makuuhuoneissaan tekee ja kenen kanssa. Olen mäkin asunut naisen kanssa, kämppiksinä. Mut en kyllä lapsia siihen menis sotkemaan, ihan jo sen takia että ihmiset on niin ahdasmielisiä että lapsia kiusataan kuitenkin jossain vaiheessa.

Tuttu psykiatrini on sitä mieltä, että se on sairaus. Pakko vaan mielistellä niin, kuin tautiluokituksessa on.