Joo o, lastensuojelu kävi tänään koska ekaluokkalaisesta oli tehty lasu koulun puolesta
Syitä ilmoitukselle kaksi (nämä siis käytiin tänään läpi eikä mitään tarvetta jatkotoimille ole eli ilmoitus oli aiheeton).
-lapsella on kuulemma usein likaiset vaatteet päällään. Mitenköhän ne voivat olla likaiset kun joka aamu laitetaan puhtaat vaatteet päälle? Toki joskus joku lempipaita voi olla kaksi päivää peräkkäin päällä mutta silloinkin katson ettei ole tahrainen. Mitään pysyviä tahroja vaatteissa ei ole, sellaisia en edes säilytä kun kirpparilta saa lähes tulkoon ilmaiseksi hyväkuntoisiakin. Ulkovaatteet ovat toki asia toinen näillä keleillä mutta kyllä niistä joka päivä pyyhkäistään suurimmat tahrat pois. Kovin usein en halua niitä pestä etteivät kärsi siitä. Lapsi on aika liikkuvainen joten vaatteet joutuisi pesemään joka päivä. Niin ja pesulla käydään joka ilta, hiukset pestään joka toinen päivä jos ei tietysti olla hikoiltu paljon.
-lapsi oli kertonut koulussa, "että äiti ei vastaa puhelimeen kun on ottamassa aikuisten juomaa". Käyn todella harvoin viihteellä, viimeksi olin pari kuukautta sitten kun juhlimme ystäväni synttäreitä. Kyllä, lapsi oli yrittänyt soittaa mutta en ollut kuullut sitä ja siinä vaiheessa kun huomasin, kello oli jo niin paljon etten viitsinyt soittaa takaisin.
Siis mitä ihmettä? Koulusta ei ole tullut asian tiimoilta yhtään viestiä eli koko lasu tuli aivan puskan takaa. Vaikka se todettiinkin aiheettomaksi, jäi tosi paska maku suuhun ja varsinkin opettajasta. Saas katsoa, mistä opettaja seuraavaksi tekee lasun kun tämä ei kerran onnistunut.
Kommentit (579)
Vierailija kirjoitti:
Olen terveydenhuollon ammattihenkilö ja jos lapsi kertois mulle että äiti ei vastaa puhelimeen kun ottaa aikuisten juomaa, niin mulla olisi velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus! Toki ensin olisin yhteydessä kotiin mutta riippumatta kodin vastauksesta se velvollisuus olisi edelleen olemassa, koska kuinkahan moni alkkisvanhempi myöntää että joo, tulee otettua aikuisten juomaa ja jätettyä lapsen keskenään. Voit antaa opelle palautetta lähinnä siitä että olisit toivonut ilmoitusta myös kotiin, mutta opella on velvollisuus tehdä lasu tuossa tapauksessa jos huolta on noussut _yhtään_. Että ihan turha loukkaantua.
Jos lapsella on turvallinen hoitaja/ toinen vanhempi seurana miksi puhelumeen pitäisi vastata? Monesti vanhempi lähtee juuri festareille, konserttiin ym. Illanistujaisiin joissa puhelinta ei välttämättä kuule. Lapsi on voinut irrottaa tuon aikuisten juoman asiayhteydestä. Esim. Kysynyt miksi äiti on tullut taksilla kotiin jolloin on selitetty aikuisten juomasta. Kai nyt asiaa voi lapselta kysyä onko ollut yksin kotona, kun puhelimeen ei ole vastattu ja tehdä sen lasun vasta sitten.
Ilmoitusten teko on lähteny täysin käsistä, siis todellakin täysin.Se ammatillinen velvollisuus ei tarkoita,että pitää olla aktiivinen pienienkin epäkohtien ilmoittelija.
Tiedän viime keväältä tapauksen, missä perhe oli itse hakenut lastensuojelun apua teinin ongelmiin ja tehnyt avoimesti yhteistyötä myös koulun ja muiden instanssien kanssa.SILTI koulun th ja kuraattori tehtailivat ilmoituksia edelleen,monta viikossa(mm.taas oli poissa koulusta,kertoi polttavansa tupakkaa,kertoi että äiti aina vihainen..)Näistä vain yhdestä kerrottiin perheelle,sekin jo kun ilmoitus oli tehty ja wilman kautta.Kun vanhemmat yrittivät selittää,että asiat todella ovat tuen piirissä ja lastensuojelusta oltu koulupalavereissakin mukana,niin tämä 20v.juuri valmistunut th raivostui ja lähetti perään isoilla kirjaimilla huudetun viestin,kuinka hänellä on ammatillinen velvollisuus...
Että näin.
Mua ihmetyttää nuo aikuisten juoma-asiat; mitä ihmettä te tuollaista puhutte lapsillenne?
Minulla on 2 lasta, ja esim. muutaman viikon päästä olen lähdössä ystävien kanssa illalliselle jossa todennäköisesti kaikki juomme viiniä. Lapset jäävät isänsä kanssa kotiin, eikä mulle tulisi mieleenkään selittää heille, että juon jotain siellä. Sanon meneväni ystävieni kanssa syömään.
Tapaamme myös ystäväperheiden kanssa toistemme kodeissa ruokailun merkeissä, näissäkin usein ruokajuoman lisäsänä lasit viiniä. Kukaan ei puhu mistään aikuisten juomasta, vaan lapsille sanotaan kysyttäessä, että lasissa on viiniä jota lapset eivät voi juoda.
Olin lasteni kanssa leikkipuistossa muutama päivä sitten, ja paikalle tuli lapseni rinnakkaisluokkalainen lapsi. Hän totesi ihan yhtäkkiä, että heidän isä juo joka päivä kaljaa. Omat lapseni olivat täysin kysymysmerkkinä, mitä on kalja ja miksi ihmeessä se juo sitä päivittäin. Niinpä, on silti tosi paljon lapsia, joiden kodeissa juodaan hyvin vähän, ehkä lasi viiniä kolmen kuukauden välein.
Vierailija kirjoitti:
No minäkin nyt olen sitten opettaja, kun täällä näköjään jostakin syystä on tapana tämä asia ilmoittaa. Usein näissä tapauksissa nämä esitetyt syyt ovat vain jäävuoren huippu ja huoli lapsesta on alkanut kerääntyä jo paljon aikaisemmin ja monilla alueilla esiin tulleiden asioiden vuoksi. Lapsen käytös, sosiaaliset taidot, oppiminen, keskittyminen, läksyjen tekeminen, mieliala, olemus, siisteys, haju, asiat, vanhempien elinolot, yhteistyö ja aktiivisuus, jne. Kaikki nämä osaltaan viestittävät siitä, miten lapsesta yleisesti huolehditaan. Nyt en väitä mitään sinusta, enhän tunne tapausta ollenkaan, mutta on hyvä ottaa opettajan kanssa puheeksi asia, jos teillä on vaikka elämänhallinnan ongelmia, oletko työtön kenties ja miten nämä asiat vaikuttavat opettajan tulkintaan. Vähän kyllä ihmetyttää, että miten ekaluokkalainen edes on keksinyt tämän aikuisten juoman tässä tai tiennyt että otat alkoholia? Myös tällaiset asiat saattavat vaivata opettajaa ja hän voi pohtia, miten alkoholi ja sinä liittyvät lapsen ajattelussa yhteen ja miksi. On monia ekaluokkalaisia, joille alkoholi on täysin vieras asia. Eivät he puhu vanhemmistaan noin. Joku syyhän siihen täytyy olla miksi lapsesi on noin sanonut. Ja myös siihen, että lapsi on avautunut asiasta opettajalle.
Juuri näin. Vaikea uskoa, että lasu olisi tehty vain siksi, että lapsella on joskus likainen vaate tai ettei äiti ole yhtenä iltana vastannut puhelimeen.
Ymmärrän, että aiheeton lasu ottaa päähän, mutta en lähtisi siitä raivoamaan tai sen laajemmin jälkiselvittelemään. Asiallisesti ja nätisti asiasta voi kertaalleen keskustella opettajan kanssa, mutta ei lapsen läsnäollessa. Tapahtuman voi halutessaan nähdä myös positiivisesti - opettaja on halunnut auttaa lasta ja ottaa lapsen koulussa esittämät huolet tosissaan.
Uusi voimaantullut oppilashuoltolaki velvoittaa opettajaa tekemään huolenilmauksen tai lastensuojeluilmoituksen jos huolta ilmenee mm. mainitsemiesi ilmitulleiden asioiden pohjalta.
Opettaja laiminlyö virkavelvollisuuttaan jos hän ei asiaan puutu. Se on sitten sosiaalityöntekijän tehtävä arvioida tilannetta paremmalla pätevyydellä.
Vierailija kirjoitti:
No minäkin nyt olen sitten opettaja, kun täällä näköjään jostakin syystä on tapana tämä asia ilmoittaa. Usein näissä tapauksissa nämä esitetyt syyt ovat vain jäävuoren huippu ja huoli lapsesta on alkanut kerääntyä jo paljon aikaisemmin ja monilla alueilla esiin tulleiden asioiden vuoksi. Lapsen käytös, sosiaaliset taidot, oppiminen, keskittyminen, läksyjen tekeminen, mieliala, olemus, siisteys, haju, asiat, vanhempien elinolot, yhteistyö ja aktiivisuus, jne. Kaikki nämä osaltaan viestittävät siitä, miten lapsesta yleisesti huolehditaan. Nyt en väitä mitään sinusta, enhän tunne tapausta ollenkaan, mutta on hyvä ottaa opettajan kanssa puheeksi asia, jos teillä on vaikka elämänhallinnan ongelmia, oletko työtön kenties ja miten nämä asiat vaikuttavat opettajan tulkintaan. Vähän kyllä ihmetyttää, että miten ekaluokkalainen edes on keksinyt tämän aikuisten juoman tässä tai tiennyt että otat alkoholia? Myös tällaiset asiat saattavat vaivata opettajaa ja hän voi pohtia, miten alkoholi ja sinä liittyvät lapsen ajattelussa yhteen ja miksi. On monia ekaluokkalaisia, joille alkoholi on täysin vieras asia. Eivät he puhu vanhemmistaan noin. Joku syyhän siihen täytyy olla miksi lapsesi on noin sanonut. Ja myös siihen, että lapsi on avautunut asiasta opettajalle.
Meillä jo 3 vuotias tietää, että aikuisten juoma on sellainen johon lapset ei saa juoda. Ei kuitenkaan ole koskaan nähnyt meitä vanhempia päihtyneenä. Alkoholia voi nauttia esim. Ruuan kanssa ihan sivistyneesti niin, että lapsetkin oppii ja näkee mikä on oikeanlaista käyttöä.
On turhaa loukkaantua ilmoituksesta. Joku lapsi pelastuu näiden ilmoitusten ansiosta.
Olet itsekäs paskakasa, jos sitä et ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se outoa että opettaja ei ilmoita vanhemmille että tekee tai aikoo tehdä lasun. Ei olisi kohtuuton vaatimus.
Opettaja ei saa ilmoittaa vanhemmille jos epäilee, että kotiin ilmoittaminen pahentaisi lapsen oloja.
Plus mistä ap edes tietää, että lasun takana on opettaja? Ei kai sitä kerrota kuka lasun on tehnyt?
Vähän ongelmallinen tilanne, kun toisaalta lasu pitäisi tehdä, jos on huoli lapsen oloista. Toisaalta ei saisi tehdä, jos on aiheeton. Mut mistä opettaja tietää, mitä kotona on, muuta kuin sen, mitä lapsi puhuu ja mm. millaisissa vaatteissa on.
Vierailija kirjoitti:
Mua ihmetyttää nuo aikuisten juoma-asiat; mitä ihmettä te tuollaista puhutte lapsillenne?
Minulla on 2 lasta, ja esim. muutaman viikon päästä olen lähdössä ystävien kanssa illalliselle jossa todennäköisesti kaikki juomme viiniä. Lapset jäävät isänsä kanssa kotiin, eikä mulle tulisi mieleenkään selittää heille, että juon jotain siellä. Sanon meneväni ystävieni kanssa syömään.
Tapaamme myös ystäväperheiden kanssa toistemme kodeissa ruokailun merkeissä, näissäkin usein ruokajuoman lisäsänä lasit viiniä. Kukaan ei puhu mistään aikuisten juomasta, vaan lapsille sanotaan kysyttäessä, että lasissa on viiniä jota lapset eivät voi juoda.
Olin lasteni kanssa leikkipuistossa muutama päivä sitten, ja paikalle tuli lapseni rinnakkaisluokkalainen lapsi. Hän totesi ihan yhtäkkiä, että heidän isä juo joka päivä kaljaa. Omat lapseni olivat täysin kysymysmerkkinä, mitä on kalja ja miksi ihmeessä se juo sitä päivittäin. Niinpä, on silti tosi paljon lapsia, joiden kodeissa juodaan hyvin vähän, ehkä lasi viiniä kolmen kuukauden välein.
Lapsen on ok tietää mitä on viini, mutta ei mitä on kalja. Kaljaa on muuten ihan alkoholittomanakin ja jotkut sitä juo ihan ruokajuomana. On toki alkoholistejakin tässä maassaa paljon, mutta aikamoista hurskastelua ihmetellä termiä aikuisten juoma jos itse sanot lapselle juovasi viiniä jota lapset ei saa juoda.
Ymmärrän Apn ärsyyntymisen mutta silloin kun ilmoitus on aiheeton niin se käy kyllä ilmi siinä lastensuojelun käynnissä. Ja toivoisin, että ihmiset herkemmin puuttuisivat asioihin. voi olla välillä vääriä. Ennen ei soiteltu lasuilmotuksia vaan soitettiin lapsen äidille tai isälle. Pihalla yksin kymmeneltä illalla keinuva nelivuotias käytiin hakemassa sisälle ja kysletiin, että missä vanhemmat tai käytiin yhdessä soittamassa siellä naapurissa sitä ovikelloa. Ja toivoisi tietysti, että aikuisilla oilisi järki päässä: Jos lapsi kerran sanoo, että äiti ei vastaa puhelimeen, kun juo aikuisten juomaa, niin siitä ei tarvitsisi hätääntyä. Jos sama lause toistuu usein niin sitten voisi jo kysellä, että onko kyse lasten leikistä vai mistä.
Mutta kuitenkin tarkoitus on suojella niitä lapsia, niin minusta hyvä, että aikuiset on tarkkoina. Muistakaa, että aina voisi ensisijaisesti ottaa yhteyttä lapsen huoltajaan ja lapsen huoltaja voisi ajatella asian ennemminnkin niin, että joku muukin välittää hänen lapsestaan. Valtaosa lasuilmotuksista tehdään ihan hyvässä tarkotuksessa ja ne ilkeilyilmoitukset on marginaalissa.
Pidetään huolta lapsista jatkossakin, olivatpa ne omia tai vieraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Provo provo et kai sinäkään olisi niin tyhmä että kertoisit varta vasten lapselle että olit ottamassa aikuisten juomaa ja siksi et vastannut. Tyhmä olet kyllä kun et parempaa provoa keksinyt. Tuli oikein sellainen keksimällä keksityt syyt mistä nyt voisi tehdä lasun mutta mikä ei oikein ole aiheellistakaan. Esim. jos lapsesta tehdään lasu likaisista vaatteista niin kyllä sen pitäisi olla aika paljon selkeämpää kun se että onko Nikolla ollut pari päivää sama paita vai ei ja suurennuslasilla pitäisi syynätä mahdollisia tahroja.
Usein lasuissa voi olla tietenkin ripaus totta ja lisäksi myös paljon liioittelua ja keksittykin tai kuviteltua mutta yleensähän nämä sitten voidaan tutkia ja todeta onko ollut niin tai näin.
Tuo on huolestuttavaa, ettei kahtena päivänä voi olla sama paita. Minun lapsellani on vähän mieleisiään vaatteita ja kivoja ei löydy edes täkäläisistä kaupoista, koska on jo teini ja poika.
Jep, ei samaa paitaa peräkkäisinä päivinä kouluun tai päiväkotiin...
Voi olla että olen jopa laittanut tahraisenkin vaatteen päiväkotiin kun en ole sitä tarkemmin syynännyt aamulla ja monesti kotiin tullessa ne nyt viimeistään ovat tahroissa.
Joo, lastensuojeluilmoitus nyt päiväkodista/koulusta, kun lapset tulevat sieltä vaatteet tahraisina :)
Meidän lapsilla on ainakin huoletta sama paita päällä kunnes se likaantuu, joskus vaan sen yhden päivän, joskus sopa 3 päivää perätysten. Ei sitä kyllä ole koskaan kukaan päiväkodissa tai oulussa ihmetellyt, eikä olla mitään lastensuojeluilmoituksia saatu :D Että en nyt ihan usko, etteikö lapsella voisi olla vaikka 3pv samat vaatteet päällä... Eiköhän siinä ole useampi tekijä, likaiset vaatteet on varmaan yksi osatekijä, joka tukee muita seikkoja, jos päädytään lastensuojeluilmoitukseen.
Vierailija kirjoitti:
No minäkin nyt olen sitten opettaja, kun täällä näköjään jostakin syystä on tapana tämä asia ilmoittaa. Usein näissä tapauksissa nämä esitetyt syyt ovat vain jäävuoren huippu ja huoli lapsesta on alkanut kerääntyä jo paljon aikaisemmin ja monilla alueilla esiin tulleiden asioiden vuoksi. Lapsen käytös, sosiaaliset taidot, oppiminen, keskittyminen, läksyjen tekeminen, mieliala, olemus, siisteys, haju, asiat, vanhempien elinolot, yhteistyö ja aktiivisuus, jne. Kaikki nämä osaltaan viestittävät siitä, miten lapsesta yleisesti huolehditaan. Nyt en väitä mitään sinusta, enhän tunne tapausta ollenkaan, mutta on hyvä ottaa opettajan kanssa puheeksi asia, jos teillä on vaikka elämänhallinnan ongelmia, oletko työtön kenties ja miten nämä asiat vaikuttavat opettajan tulkintaan. Vähän kyllä ihmetyttää, että miten ekaluokkalainen edes on keksinyt tämän aikuisten juoman tässä tai tiennyt että otat alkoholia? Myös tällaiset asiat saattavat vaivata opettajaa ja hän voi pohtia, miten alkoholi ja sinä liittyvät lapsen ajattelussa yhteen ja miksi. On monia ekaluokkalaisia, joille alkoholi on täysin vieras asia. Eivät he puhu vanhemmistaan noin. Joku syyhän siihen täytyy olla miksi lapsesi on noin sanonut. Ja myös siihen, että lapsi on avautunut asiasta opettajalle.
Juuri näin! Ammattilaisena on helppo nähdä, jos lapsen asiat eivät ole kunnossa. Likaisilla vaatteilla ei tarkoiteta yhtä tahraa paidassa, vaan lapsella saattaa olla sama likainen paita koko viikon. Ulkovaatteet ovat pieniä, kuravaatteita ei ole tms. Yleensä näissä perheissä on elämänhallinnan ongelmia esim. masennusta tai päihdeongelmaa. Yhteistä näille perheille on itseään puolusteleva käytös. Jos esimerkiksi olen maininnut puuttuvista kuravaatteista, vanhempi kertoo tekevänsä ilmoituksen johtajalle huonosta kohtelusta. Ei nähdä ongelmaa itsessä, vaan syytellään muita.
Huoli herää monesta asiasta, ei vain yhdestä. T. Lastenhoitaja
Itse otan viinilasin tai jopa kaksi, vaikka lapsi mukana olisikin. En edelleenkään ymmärrä miksi se olisi väärin. Lapsi on myös juhlissä nähnyt kuinka jotkut ihmiset päihtyvät. En ymmärrä miksi sekään olisi väärin. Mitään räkäkännijuhlia tai jatkuvaa juomista tai riitaisia juhlia ei ole. Ne pyrkisin eliminoimaan. Meillä lapsi voi sanoa, että on nähnyt kuinka isä ja äiti juo alkoholia yhdessä lasten paikalla ollessa. Ja tosiaan en edelleenkään näe tuota paheksuttavana. Päinvastoin. Lapsi näkee, että alkoholi on nautintoaine jota maistellaan maun, ei humalan takia. Sitä ei ihannoida tai demonisoida. Pieni määrä alkoholia kuuluu elämään. Täysin alkoholiton elämäkin on ihan samalla viivalla eli on normaalia elämää. Humalahakuisuus ja vahinkohumalat ei ole normaalia alkoholin käyttöä.
Ja varmuuden vuoksi lisää, että itse käytän alkoholia n.6 kertaa vuodessa. Ja varmaan joka kerta lapset on nähnyt sen.
Voi olla,että lasun tehnyt opettajan tausta oli alkkisperheestä ja ope ylireagoi lapsen sanomisiin. Sosiaalisten ongelmien tulkintatyö on subjektiivista. Haluaako kukaan viranomaisen kontrollin alle vapaaehtoisesti,olemme kuitenkin oikeusvaltio poliisivaltion sijaan. Virkakunnan ajatteluissa ls-ilmon tarpeellisuudesta on eroja,kuten tässä ketjussa opettajan ja th-ammattilaisen näkökulmista huomattiin. Th:n mielestä ilmoitus oli ok ja miesopen ei. Aiheeton ls loukkaa, kun vanhempien elämäntapaa arvostellaan. Tilannetaju vaatii paljon ja kaikilla sitä ei tule edes koulutuksen kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minäkin nyt olen sitten opettaja, kun täällä näköjään jostakin syystä on tapana tämä asia ilmoittaa. Usein näissä tapauksissa nämä esitetyt syyt ovat vain jäävuoren huippu ja huoli lapsesta on alkanut kerääntyä jo paljon aikaisemmin ja monilla alueilla esiin tulleiden asioiden vuoksi. Lapsen käytös, sosiaaliset taidot, oppiminen, keskittyminen, läksyjen tekeminen, mieliala, olemus, siisteys, haju, asiat, vanhempien elinolot, yhteistyö ja aktiivisuus, jne. Kaikki nämä osaltaan viestittävät siitä, miten lapsesta yleisesti huolehditaan. Nyt en väitä mitään sinusta, enhän tunne tapausta ollenkaan, mutta on hyvä ottaa opettajan kanssa puheeksi asia, jos teillä on vaikka elämänhallinnan ongelmia, oletko työtön kenties ja miten nämä asiat vaikuttavat opettajan tulkintaan. Vähän kyllä ihmetyttää, että miten ekaluokkalainen edes on keksinyt tämän aikuisten juoman tässä tai tiennyt että otat alkoholia? Myös tällaiset asiat saattavat vaivata opettajaa ja hän voi pohtia, miten alkoholi ja sinä liittyvät lapsen ajattelussa yhteen ja miksi. On monia ekaluokkalaisia, joille alkoholi on täysin vieras asia. Eivät he puhu vanhemmistaan noin. Joku syyhän siihen täytyy olla miksi lapsesi on noin sanonut. Ja myös siihen, että lapsi on avautunut asiasta opettajalle.
Juuri näin! Ammattilaisena on helppo nähdä, jos lapsen asiat eivät ole kunnossa. Likaisilla vaatteilla ei tarkoiteta yhtä tahraa paidassa, vaan lapsella saattaa olla sama likainen paita koko viikon. Ulkovaatteet ovat pieniä, kuravaatteita ei ole tms. Yleensä näissä perheissä on elämänhallinnan ongelmia esim. masennusta tai päihdeongelmaa. Yhteistä näille perheille on itseään puolusteleva käytös. Jos esimerkiksi olen maininnut puuttuvista kuravaatteista, vanhempi kertoo tekevänsä ilmoituksen johtajalle huonosta kohtelusta. Ei nähdä ongelmaa itsessä, vaan syytellään muita.
Huoli herää monesta asiasta, ei vain yhdestä. T. Lastenhoitaja
Nimenomaan,jos huoli herää monesta asiasta, mutta ei sekään ole järkevää että jos huoli herää yhdestä asiasta niin ollaan supertarkkoja kaikesta muustakin toisin sanoen voi käydä niin, että aletaan helposti nähdä ongelmana tai huolestuttavina sellaisia asioita, mitkä ei oikeasti sellaisia ole. Joskus on jopa niin, että aletaan jopa etsimällä etsiä sen yhden asian lisäksi monta muuta, joihin ei oikeastaan olisi kiinnitetty muutenkaan huomiota.
Asiat voidaan ilmoittaa niin kuin ne halutaan nähdä, ei välttämättä niin miten ne ovat. Ihminen on taipuvainen alkamaan uskomaan todeksi omia päätelmään ja kuvitelmiaan liiankin helposti. Valitettavasti jonkinlainen ennakkoasenne voi muokata joskus aika vahvastikim meidän näkemyksiä asioista ja henkilöistä.
Kuravaatteiden puuttuminen= masennus=elämänhallinnanongelma= lastensuojeluilmoitus. Kuravaatteiden puuttuminen voi johtua syystä,että niitä käytetään vain päiväkodissa eikä kotona. Lastenhoitajan sosiaalisten ongelmien tulkintatyödiagnoosi ei ole kovin monipuolistä.
Miksi kaikki tässä keskustelussa olettaa että aikuisten juoma olisi aina jotain alkoholipitoista? Eihän se aina niin ole. Olen mm. kuullut lapsen puhuvan isin pullosta johon ei saa koskea ja kyseessä oli kolapullo.
Meillä oli viimevuonna lapsen ollessa ykkösellä vanhempainvartti JA kolmikantakeskustelu. Riippunee siis koulusta.