Joo o, lastensuojelu kävi tänään koska ekaluokkalaisesta oli tehty lasu koulun puolesta
Syitä ilmoitukselle kaksi (nämä siis käytiin tänään läpi eikä mitään tarvetta jatkotoimille ole eli ilmoitus oli aiheeton).
-lapsella on kuulemma usein likaiset vaatteet päällään. Mitenköhän ne voivat olla likaiset kun joka aamu laitetaan puhtaat vaatteet päälle? Toki joskus joku lempipaita voi olla kaksi päivää peräkkäin päällä mutta silloinkin katson ettei ole tahrainen. Mitään pysyviä tahroja vaatteissa ei ole, sellaisia en edes säilytä kun kirpparilta saa lähes tulkoon ilmaiseksi hyväkuntoisiakin. Ulkovaatteet ovat toki asia toinen näillä keleillä mutta kyllä niistä joka päivä pyyhkäistään suurimmat tahrat pois. Kovin usein en halua niitä pestä etteivät kärsi siitä. Lapsi on aika liikkuvainen joten vaatteet joutuisi pesemään joka päivä. Niin ja pesulla käydään joka ilta, hiukset pestään joka toinen päivä jos ei tietysti olla hikoiltu paljon.
-lapsi oli kertonut koulussa, "että äiti ei vastaa puhelimeen kun on ottamassa aikuisten juomaa". Käyn todella harvoin viihteellä, viimeksi olin pari kuukautta sitten kun juhlimme ystäväni synttäreitä. Kyllä, lapsi oli yrittänyt soittaa mutta en ollut kuullut sitä ja siinä vaiheessa kun huomasin, kello oli jo niin paljon etten viitsinyt soittaa takaisin.
Siis mitä ihmettä? Koulusta ei ole tullut asian tiimoilta yhtään viestiä eli koko lasu tuli aivan puskan takaa. Vaikka se todettiinkin aiheettomaksi, jäi tosi paska maku suuhun ja varsinkin opettajasta. Saas katsoa, mistä opettaja seuraavaksi tekee lasun kun tämä ei kerran onnistunut.
Kommentit (579)
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kannattaisi antaa tiukkaa palautetta asiasta suoraan opettajalle.
Tiukkaa palautetta siitä, että hoitaa työnsä? Voi herranpieksut. Lasun tekemiselle on aika matalatkin kriteerit ihan vaan siksi, ettei mitään pahaa vaan lapselle pääsisi sattumaan. Ärsyttää terveydenhuollon ammattilaisena puhe siitä, että lasuja ilkeilläkseen tehtäisiin. Sitä tehdään tarkastuskäynti ja selvitellään vähän asiaa ja jos kummempaa ei selviä, perhe saa ihan rauhassa jatkaa elämäänsä. Ei lasu ole mikään rangaistus vaan ihan pyrkivät perheiden tukena olemaan.
Se mikä oli väärin tehty, oli kylläkin se ettei lasun tekemisestä ilmoitettu mitään. Kuuluisi ilmoittaa ihan lain mukaan.
Katso ap Wilma onko sinne lapsesta/lapsista kirjoitettu ennen lasuilmoitusta jotain joka olisi voinut enteillä syyniin joutumista
Jos kohtaa asiattoman lasun niin sitä menee ihan inhimillisesti puolustuskannalle. Miettii jokaisen asian jonka on tehnyt, miettii olisiko voinut tehdä jotakin paremmin/eri tavalla.
Itse olen kokenut turhan lasun päiväkodin kautta ja oli kyllä aivan kamala stressi ja tunsin itseni pahismammaksi. Soitin MLL:n päivystävään puhelimeen kun olin niin järkyttynyt.
Kannattaa ehkä puhua se pettymys, viha ja kiukku ulos ennenkuin tapaa opettajan ja koittaa olla tivaamatta syytä. Se ei kuitenkaan asiaa muuta. Toivoa että jos "jatkossa herää huoli" keskustellaan avoimesti aikuisten kesken yhteistyössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kannattaisi antaa tiukkaa palautetta asiasta suoraan opettajalle.
Tiukkaa palautetta siitä, että hoitaa työnsä? Voi herranpieksut. Lasun tekemiselle on aika matalatkin kriteerit ihan vaan siksi, ettei mitään pahaa vaan lapselle pääsisi sattumaan. Ärsyttää terveydenhuollon ammattilaisena puhe siitä, että lasuja ilkeilläkseen tehtäisiin. Sitä tehdään tarkastuskäynti ja selvitellään vähän asiaa ja jos kummempaa ei selviä, perhe saa ihan rauhassa jatkaa elämäänsä. Ei lasu ole mikään rangaistus vaan ihan pyrkivät perheiden tukena olemaan.
Se mikä oli väärin tehty, oli kylläkin se ettei lasun tekemisestä ilmoitettu mitään. Kuuluisi ilmoittaa ihan lain mukaan.
Ei ihme, että koulukiusaamista "ei nähdä", kun vahditaan sukkia.
Terkkarina voisit valistaa niitä nuoria vanhemmalla iällä uhkaavista reumaattisista vaivoista, kun kulkevat talvipakkasella nilkat paljaina - jos nyt se katse kerran viipyilee siellä "ruohonjuuritasolla".
Ihme ettei meistä joku ole jo tehnyt, olen niin lahopää mamma, että unohtelen Millon mitäkin enkä näe mitään tarvetta käydä päivittäin suihkussa, lapsella voi olla sama paita useankin päivän päällä, jos ei ole esim ruokatahroja. Pidän itsekin hupparia usean päivän, ennen kuin laitan pesuun. En vieläkään ole havainnut, mitä ongelmia tästä tulee? Alusvaatteet ja sukat päivittäin vaihdetaan, ja tietty hammaspesut jne, mutta miksi siellä suihkussa pitää jatkuvasti ravata? Miten teidän iho edes kestää sellaista rääkkäystä? Ulkovaatteet pestään jos ovat tosi kuraiset, hiekat vaan pudistelen pihalle ja menoksi :D
Miksi vaatteet pitäisi joka päivä vaihtaa? Mitä harmia tulee jos huppari on muutaman pv päällä? Hikoiletteko jotenkin kauheasti vai mitä en nyt ymmärrä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen terveydenhuollon ammattihenkilö ja jos lapsi kertois mulle että äiti ei vastaa puhelimeen kun ottaa aikuisten juomaa, niin mulla olisi velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus! Toki ensin olisin yhteydessä kotiin mutta riippumatta kodin vastauksesta se velvollisuus olisi edelleen olemassa, koska kuinkahan moni alkkisvanhempi myöntää että joo, tulee otettua aikuisten juomaa ja jätettyä lapsen keskenään. Voit antaa opelle palautetta lähinnä siitä että olisit toivonut ilmoitusta myös kotiin, mutta opella on velvollisuus tehdä lasu tuossa tapauksessa jos huolta on noussut _yhtään_. Että ihan turha loukkaantua.
No eikö pitäisi kysyä myös lapselta, että kenen kanssa olit kun yritit soittaa äidille...?
Mitä sillä on väliä? Vanhempi juo, se tässä on se ongelma.
Siis oikeesti ei jumalauta ! Mikä idiootti sä olet !! Väitätkö tosissasi ettei aikuisella ihmisellä jolla o n lapsia ole oikeutta viettää ystävänsä syntymäpäiviä ja ottaa vähän skumppaa??? Ja lapsedt ovat isänsä kanssa kotona !!? Tää on oikeasti mennyt jo ihan naurettavaksi touhuksi nämä "aikuiset" täällä lasujensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
No minäkin nyt olen sitten opettaja, kun täällä näköjään jostakin syystä on tapana tämä asia ilmoittaa. Usein näissä tapauksissa nämä esitetyt syyt ovat vain jäävuoren huippu ja huoli lapsesta on alkanut kerääntyä jo paljon aikaisemmin ja monilla alueilla esiin tulleiden asioiden vuoksi. Lapsen käytös, sosiaaliset taidot, oppiminen, keskittyminen, läksyjen tekeminen, mieliala, olemus, siisteys, haju, asiat, vanhempien elinolot, yhteistyö ja aktiivisuus, jne. Kaikki nämä osaltaan viestittävät siitä, miten lapsesta yleisesti huolehditaan. Nyt en väitä mitään sinusta, enhän tunne tapausta ollenkaan, mutta on hyvä ottaa opettajan kanssa puheeksi asia, jos teillä on vaikka elämänhallinnan ongelmia, oletko työtön kenties ja miten nämä asiat vaikuttavat opettajan tulkintaan. Vähän kyllä ihmetyttää, että miten ekaluokkalainen edes on keksinyt tämän aikuisten juoman tässä tai tiennyt että otat alkoholia? Myös tällaiset asiat saattavat vaivata opettajaa ja hän voi pohtia, miten alkoholi ja sinä liittyvät lapsen ajattelussa yhteen ja miksi. On monia ekaluokkalaisia, joille alkoholi on täysin vieras asia. Eivät he puhu vanhemmistaan noin. Joku syyhän siihen täytyy olla miksi lapsesi on noin sanonut. Ja myös siihen, että lapsi on avautunut asiasta opettajalle.
Oppiminen? Ettekö te siellä koulussa ole vastuussa juuri siitä oppimisesta? Jos lapsi ei opi, eikö vika ole silloin opetuksessa?
Ja sosiaaliset taidot sitten. Niitähän koulussa opetellaan myös - ainakin teoriassa. Hoitakaa siis hommanne siltäkin osin.
Keskittyminenkin kärsii kun luokassa muutama inkluusiotenava pitää omaa sirkustaan.
Mainitset myös työttömyyden yhtenä ”huolena”. Tiesitkö, että opettajissakin on paljon työttömiä? Ovatko he huonoja vanhempia jos eivät saa töitä? Elämänhallinta mennyt?
Aika monesta oppilaasta saisi lasun tehdä käytöksen perusteella, sen verran hurjaa on meno joskus.
(En ole ap enkä aiempi kommentoija)
Lasun voi tehdä mistä vaan. Kun lapseni olivat yli 10 v niin minusta tehtiin nimettömänä ilmoitus, että pyöritän/vikittelen useita miehiä. No sehän oli tosi hauska vitsi pitkään lähipiirissäni. Silloin asuin neljän sukupolven taloudessa ja pääsin käymään pikaisesti ruokakaupassa kerran viikossa. (Olen edelleen uskollisesti naimisissa lasteni isän kanssa.)

Ei ilmoitusta sinusta tehty.
Ei ihme että lapsia ei enää tehdä jos ei saa sen jälkeen elää normaalisti. Jos lapsi on kotona isänsä kanssa niin osa täälläkin on sitä mieltä että äiti ei saa lähteä ystäviensä kanssa viihteelle koskaan. HUH!
Pitääkö istua vain kotona lasten kanssa 20 vuotta eikä ainakaan saa juoda mitään alkoholipitoista koskaan missään. Aika tekopyhää jeesustelua.
Ei ne opettajat yleensä viitsi turhaan mitään ilmoitusta tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme että lapsia ei enää tehdä jos ei saa sen jälkeen elää normaalisti. Jos lapsi on kotona isänsä kanssa niin osa täälläkin on sitä mieltä että äiti ei saa lähteä ystäviensä kanssa viihteelle koskaan. HUH!
Pitääkö istua vain kotona lasten kanssa 20 vuotta eikä ainakaan saa juoda mitään alkoholipitoista koskaan missään. Aika tekopyhää jeesustelua.
En ole koskaan ottanut alkoholia, kun mulla on ollut alaikäisiä lapsia.
Miksi tarvitsisi mennä kavereiden kanssa ryyppäämään, kun on oma perhe.

Lässyn lässyn. Joillakin nyt sattuu olemaan muutakin elämää, kuin se oma perhe. Sano nyt vielä, että lasten isä kyllä ottaa, mutta sinä et supermammana ota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä lapsi oli, kun otit sitä aikuistenjuomaa, etkä ollut tavoitettavissa? Yksin kotona ilmeisesti?
Olisikohan kuitenkin ollut isänsä ja veljiensä kanssa? Syy, miksi yritti soittaa minulle, oli ikävä. Olen aika harvoin pois kotoa ja lapset kulkevat muutenkin aika paljon kanssani.
-ap-
Tämä on juuri näitä tapauksia.
Sellaisissa perheissä, joissa juopottelu on arkipäivää ja vanhemmat usein baarissa tavoittamattomissa, lapset eivät puhu näistä asioista.
Vastaavasti niissä perheissä, joissa ei ole tapana ryypätä, on se kerran vuodessa ostettu viinipullo tai oluttölkki niin iso asia, että saatetaan mainita vaikka koulun kirjoisharjoituksessa.
Tai jos äiti on kerran ollut tavoittamattomissa, niin siitä puhutaan paljon.
Opettajan pitäisi pystyä ymmärtämään tällaiset asiat.
Oppiminenhan ei ole yksin koulun vastuulla, koska ihminen on hyvin moninainen kokonaisuus ja oppimiseen vaikuttavat monet tekijät pääalueilta sosemotionaaliset, fyysismotoriset ja konginitiiviset tekijät ja valmiudet. Koulu on vain yksi osa sitä ja siksi onkin turha sälyttää kaikki vastuu oppimisesta koululle. Vanhemmuuden vastuun pakoilua, sanoisin. Toki oppimiseen vaikuttavat koulun ja kodin lisäksi muutkin tekijät, niin monimutkainen kokonaisuus oppiminen on, btw.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme että lapsia ei enää tehdä jos ei saa sen jälkeen elää normaalisti. Jos lapsi on kotona isänsä kanssa niin osa täälläkin on sitä mieltä että äiti ei saa lähteä ystäviensä kanssa viihteelle koskaan. HUH!
Pitääkö istua vain kotona lasten kanssa 20 vuotta eikä ainakaan saa juoda mitään alkoholipitoista koskaan missään. Aika tekopyhää jeesustelua.
En ole koskaan ottanut alkoholia, kun mulla on ollut alaikäisiä lapsia.
Miksi tarvitsisi mennä kavereiden kanssa ryyppäämään, kun on oma perhe.
Lässyn lässyn. Joillakin nyt sattuu olemaan muutakin elämää, kuin se oma perhe. Sano nyt vielä, että lasten isä kyllä ottaa, mutta sinä et supermammana ota.
Ehkä tuo lainaamasi ryyppää oman perheen kanssa 😁
Vähän ristiriitaista informaatiota kyllä antaa kun ensin sanoo ettei käytä alkoholia. Ja sitte sanoo, ettei tarvitse ryypätä kavereiden kanssa kun on oma perhe.
Lapsia ei pitäisi pitää kavereiden korvikkeena. Sellaisesta aiheutuu paljon vahinkoa lapselle.
Minulla on 1-vuotias lapsi ja pelkään jo nyt tulevia lasuja. :D Meillä ei siis juoda lapsen ollessa kotona, ei tupakoida, käydään töissä, rahat riittää tavalliseen elämään, kotona on suht siistiä aina, syö terveellisesti, lapsi saa turvaa ja rakkautta jne jne eli ei siis oikeita huolia.
Mutta silti odotan jo kauhulla, että mitä teen jonkun silmissä väärin tai mitä paikkaansapitämätöntä lapsi tulee möläytteleen tai jos onkin pukenut vahingossa eiliset sukat jalkaan jne. Kamalaa murehtia tästäkin etukäteen.
Lasuttaa! Tekisköhän naapurista Lasun? Vai työkaverin äpäröistä?
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 1-vuotias lapsi ja pelkään jo nyt tulevia lasuja. :D Meillä ei siis juoda lapsen ollessa kotona, ei tupakoida, käydään töissä, rahat riittää tavalliseen elämään, kotona on suht siistiä aina, syö terveellisesti, lapsi saa turvaa ja rakkautta jne jne eli ei siis oikeita huolia.
Mutta silti odotan jo kauhulla, että mitä teen jonkun silmissä väärin tai mitä paikkaansapitämätöntä lapsi tulee möläytteleen tai jos onkin pukenut vahingossa eiliset sukat jalkaan jne. Kamalaa murehtia tästäkin etukäteen.
No meillä saattaa päiväkoti-ikäisellä lapsella olla eripari sukat ja aina ei ole ruokapuolikaan ihan terveellistä. Ei näistä paineita kannata ottaa. Pääsääntöisesti meillä on kädet täynnä töitä kyllä ihan oikeasti vaarassa olevien lasten asioissa, että ei makaroonilaatikoita ehditä tsekata. t: sossu
Joo junan leikkivaunussa Ihmettelin, kun kaikilla tytöillä oli eriparisukat. Kuulin, että ovat Robinin faneja.