Joo o, lastensuojelu kävi tänään koska ekaluokkalaisesta oli tehty lasu koulun puolesta
Syitä ilmoitukselle kaksi (nämä siis käytiin tänään läpi eikä mitään tarvetta jatkotoimille ole eli ilmoitus oli aiheeton).
-lapsella on kuulemma usein likaiset vaatteet päällään. Mitenköhän ne voivat olla likaiset kun joka aamu laitetaan puhtaat vaatteet päälle? Toki joskus joku lempipaita voi olla kaksi päivää peräkkäin päällä mutta silloinkin katson ettei ole tahrainen. Mitään pysyviä tahroja vaatteissa ei ole, sellaisia en edes säilytä kun kirpparilta saa lähes tulkoon ilmaiseksi hyväkuntoisiakin. Ulkovaatteet ovat toki asia toinen näillä keleillä mutta kyllä niistä joka päivä pyyhkäistään suurimmat tahrat pois. Kovin usein en halua niitä pestä etteivät kärsi siitä. Lapsi on aika liikkuvainen joten vaatteet joutuisi pesemään joka päivä. Niin ja pesulla käydään joka ilta, hiukset pestään joka toinen päivä jos ei tietysti olla hikoiltu paljon.
-lapsi oli kertonut koulussa, "että äiti ei vastaa puhelimeen kun on ottamassa aikuisten juomaa". Käyn todella harvoin viihteellä, viimeksi olin pari kuukautta sitten kun juhlimme ystäväni synttäreitä. Kyllä, lapsi oli yrittänyt soittaa mutta en ollut kuullut sitä ja siinä vaiheessa kun huomasin, kello oli jo niin paljon etten viitsinyt soittaa takaisin.
Siis mitä ihmettä? Koulusta ei ole tullut asian tiimoilta yhtään viestiä eli koko lasu tuli aivan puskan takaa. Vaikka se todettiinkin aiheettomaksi, jäi tosi paska maku suuhun ja varsinkin opettajasta. Saas katsoa, mistä opettaja seuraavaksi tekee lasun kun tämä ei kerran onnistunut.
Kommentit (579)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella on mielenterveysongelmia ja mitään lasua ei tehdä.
Kaverilla kaksisuuntainen ja mitään lasua ei ole koskaan tehty.
Sillä lapsi nyt eskarissa.Noin joka kolmannella suomalaisella on tai on joskus ollut jokin psyykkinen ongelma, yleensä masennusta tai ahdistusta. Oikeastiko jokaisesta sellaisen vanhemman lapsesta tehdään lasu? Siellähän on kohta puoli Suomea lastensuojelun asiakkaina.
Lasu täytyy tehdä jos opettajalla on huoli lapsen henkisestä tai fyysisestä hyvinvoinnista. Jos kaverisi hoitaa lapsen hyvin, vanhemman MT-ongelma ei ole syy tehdä lasua.
Asiassa on siis toimittu täysin oikein.
T: Ammattikasvattaja[/]
Mitä tehdä kun "ammattikasvattajan" koulutus puuttuu??
Lainaus Finlexistä:
(http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1998/19980986)Luokanopettajan kelpoisuus
3 luku
Perusopetus ja esiopetus
4 §
Luokanopettajan kelpoisuus
Luokanopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka:
1) on suorittanut kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta annetun asetuksen (576/1995) mukaisen maisterin tutkinnon ja mainitussa asetuksessa tarkoitetut peruskoulussa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot sekä vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot;
2) on suorittanut kasvatustieteellisistä tutkinnoista ja opinnoista annetun asetuksen (530/1978) mukaisen kandidaatin tutkinnon sekä 1 kohdassa tarkoitetut opinnot;
3) on suorittanut peruskoulussa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot ja jolla on muu kuin 12 päivänä lokakuuta 1984 annetun peruskouluasetuksen (718/1984) 102 §:n 2 momentissa säädetty aineenopettajalta tämän asetuksen mukaan vaadittava kelpoisuus; taikka
4) on suorittanut Islannissa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa vähintään kolmivuotiseen koulutusohjelmaan perustuvan peruskoulun luokanopettajan tutkinnon.
Ja aineenopettajan kelpoisuus
5 §
Aineenopettajan kelpoisuus
Aineenopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka:
1) on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon;
2) on suorittanut vähintään 35 opintoviikon laajuiset aineenopettajan koulutukseen kuuluvat opetettavan aineen opinnot opetettavissa aineissa tai yliopiston antaman todistuksen mukaan niitä vastaavat opinnot; sekä
3) on suorittanut vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot.
Periaatteessa kuka tahansa voi kutusua itseään opettajaksi, mutta opettajaa ei voida valita virkaan elleivät yllämainitut ehdot täyty. Defaulttina siis virassa olevalla opettajalla on aina pätevyys opettaa ja lain mukaan riittävä koulutus siihen.
T: Ammattikasvattaja
Koulussa nähdään kyllä opettajia, joilta kelpoisuus puuttuu. Vaikka "kelpoisuus" löytyisi, ei se vielä tarkoita, että hyvä opettaja kyseessä. Opettajia on nähty niin moneen lähtöön ettet uskokaan. Eikös vuosi sitten somessa kirkunut kanssasisaresi??? :DD Taisi mennä "ammattikasvattajalla" tunteisiin? Mitä jos pitäisit ihan vain omista lapsista huolen noin lähtökohtaisesti. Vai onko niin, ettei "ammattikasvattaja" ole löytänyt sopivaa miestä eikä lapsia ole? Tai sitten niitä on mamujen kanssa, kun ammattikasvattaja on vihdoin löytänyt miehen. Meillä jälkikasvu kympin oppilaita, ihan yhtä hyvin ei käynyt tuntemillani opettajilla/eskatintädeillä/päikkärintädeillä (päikkärintädeistä ei luojan lykky olekaan kokemusta, muutakuin että tyhmät sohjossa työntävät rattaissa omaa lastaan päiväkotiin ja itse menevät hoitamaan muiden lapsia:DD). Se ei kuitenkaan "ammattikasvattajaa" estä HUOLESTUMASTA. Että sellaisen koulutuksen saaneita nämä ammattikasvattajat".
Mikä sua vaivaa? Viestistäsi hohkaa vain lapsellinen katkeruus. Opettajia haukut, vaikka opettajat ovat sinun jokaiselle lapselle laittanut todistukseen täydet kympit. :D Ei mene nyt ihan putkeen läyhäyksesi.

Vai on sulla kympin lapset? Onnittelut siitä. :)
Muusta viestistäsi päätelleen lapset ovat tulleet isäänsä (tai isiinsä). Ehkä parempi niin. :)
Ihan hyvä että teki ilmoituksen kun kerran jätät säännöllisesti lapset kotiin yksinään ja lähdet kännäämään. Häpeäisit
1. en ole vastannut lapselle koska puhelin on unohtunut äänettömälle
-en ole vastannut lapselle koska olen kokouksessa
-en ole vastannut lapselle koska ajan autoa
-en ole vastannut lapselle koskaolen pikkujouluissa
Jos näissä tilanteissa joku on huolissaan niin toivon että ensin kysyy lapselta missä olit, kenen kanssa ja mitä teit kun yritit soittaa koska:
1. lapsi yritti soittaa ja kysyä saako ottaa laatikosta karkkia, isänsä oli jo kieltänyt
2. lapsi soitti koska halusi mennä Vilmalle, sai kiinni isänsä
3. lapsi yritti soittaa ja kysyä voiko lähteä uimarannalle
4. lapsi yritti soittaa ja kysyä monelta tulen kotiin, ei tajunnut kysyä isältään ennen kuin vast akun ei saanut minua kiinni
Jestas miten paha äiti.
-ohis-

Mihin tuo liittyi? "Hyvän" äidin luettelosta puuttui, että koululta on yritetty soittaa, jätetty viestiä ja yhteyspyyntöä, äiti tai isä ottaa yhteyttä kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella on mielenterveysongelmia ja mitään lasua ei tehdä.
Kaverilla kaksisuuntainen ja mitään lasua ei ole koskaan tehty.
Sillä lapsi nyt eskarissa.Noin joka kolmannella suomalaisella on tai on joskus ollut jokin psyykkinen ongelma, yleensä masennusta tai ahdistusta. Oikeastiko jokaisesta sellaisen vanhemman lapsesta tehdään lasu? Siellähän on kohta puoli Suomea lastensuojelun asiakkaina.
Lasu täytyy tehdä jos opettajalla on huoli lapsen henkisestä tai fyysisestä hyvinvoinnista. Jos kaverisi hoitaa lapsen hyvin, vanhemman MT-ongelma ei ole syy tehdä lasua.
Asiassa on siis toimittu täysin oikein.
T: Ammattikasvattaja[/]
Mitä tehdä kun "ammattikasvattajan" koulutus puuttuu??
Lainaus Finlexistä:
(http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1998/19980986)Luokanopettajan kelpoisuus
3 luku
Perusopetus ja esiopetus
4 §
Luokanopettajan kelpoisuus
Luokanopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka:
1) on suorittanut kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta annetun asetuksen (576/1995) mukaisen maisterin tutkinnon ja mainitussa asetuksessa tarkoitetut peruskoulussa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot sekä vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot;
2) on suorittanut kasvatustieteellisistä tutkinnoista ja opinnoista annetun asetuksen (530/1978) mukaisen kandidaatin tutkinnon sekä 1 kohdassa tarkoitetut opinnot;
3) on suorittanut peruskoulussa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot ja jolla on muu kuin 12 päivänä lokakuuta 1984 annetun peruskouluasetuksen (718/1984) 102 §:n 2 momentissa säädetty aineenopettajalta tämän asetuksen mukaan vaadittava kelpoisuus; taikka
4) on suorittanut Islannissa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa vähintään kolmivuotiseen koulutusohjelmaan perustuvan peruskoulun luokanopettajan tutkinnon.
Ja aineenopettajan kelpoisuus
5 §
Aineenopettajan kelpoisuus
Aineenopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka:
1) on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon;
2) on suorittanut vähintään 35 opintoviikon laajuiset aineenopettajan koulutukseen kuuluvat opetettavan aineen opinnot opetettavissa aineissa tai yliopiston antaman todistuksen mukaan niitä vastaavat opinnot; sekä
3) on suorittanut vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot.
Periaatteessa kuka tahansa voi kutusua itseään opettajaksi, mutta opettajaa ei voida valita virkaan elleivät yllämainitut ehdot täyty. Defaulttina siis virassa olevalla opettajalla on aina pätevyys opettaa ja lain mukaan riittävä koulutus siihen.
T: Ammattikasvattaja
Koulussa nähdään kyllä opettajia, joilta kelpoisuus puuttuu. Vaikka "kelpoisuus" löytyisi, ei se vielä tarkoita, että hyvä opettaja kyseessä. Opettajia on nähty niin moneen lähtöön ettet uskokaan. Eikös vuosi sitten somessa kirkunut kanssasisaresi??? :DD Taisi mennä "ammattikasvattajalla" tunteisiin? Mitä jos pitäisit ihan vain omista lapsista huolen noin lähtökohtaisesti. Vai onko niin, ettei "ammattikasvattaja" ole löytänyt sopivaa miestä eikä lapsia ole? Tai sitten niitä on mamujen kanssa, kun ammattikasvattaja on vihdoin löytänyt miehen. Meillä jälkikasvu kympin oppilaita, ihan yhtä hyvin ei käynyt tuntemillani opettajilla/eskatintädeillä/päikkärintädeillä (päikkärintädeistä ei luojan lykky olekaan kokemusta, muutakuin että tyhmät sohjossa työntävät rattaissa omaa lastaan päiväkotiin ja itse menevät hoitamaan muiden lapsia:DD). Se ei kuitenkaan "ammattikasvattajaa" estä HUOLESTUMASTA. Että sellaisen koulutuksen saaneita nämä ammattikasvattajat".
Mikä sua vaivaa? Viestistäsi hohkaa vain lapsellinen katkeruus. Opettajia haukut, vaikka opettajat ovat sinun jokaiselle lapselle laittanut todistukseen täydet kympit. :D Ei mene nyt ihan putkeen läyhäyksesi.
Tiedoksesi, että ala-asteen opet olivat täysin sieltä. Minun lapseni eivät olisi kympin oppilaita, jollen olisi heitä kotona opettanut. Peruskoulu oli pelkkää pujottelua hölmöäkin hölmömpien seassa. Onneksi vanhempien koulutus korreloi lasten suoriutuiseen peruskoulussa ja sittenhän sitä voikin hakea parempiin kouluihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa nähdään kyllä opettajia, joilta kelpoisuus puuttuu. Vaikka "kelpoisuus" löytyisi, ei se vielä tarkoita, että hyvä opettaja kyseessä. Opettajia on nähty niin moneen lähtöön ettet uskokaan. Eikös vuosi sitten somessa kirkunut kanssasisaresi??? :DD Taisi mennä "ammattikasvattajalla" tunteisiin? Mitä jos pitäisit ihan vain omista lapsista huolen noin lähtökohtaisesti. Vai onko niin, ettei "ammattikasvattaja" ole löytänyt sopivaa miestä eikä lapsia ole? Tai sitten niitä on mamujen kanssa, kun ammattikasvattaja on vihdoin löytänyt miehen. Meillä jälkikasvu kympin oppilaita, ihan yhtä hyvin ei käynyt tuntemillani opettajilla/eskatintädeillä/päikkärintädeillä (päikkärintädeistä ei luojan lykky olekaan kokemusta, muutakuin että tyhmät sohjossa työntävät rattaissa omaa lastaan päiväkotiin ja itse menevät hoitamaan muiden lapsia:DD). Se ei kuitenkaan "ammattikasvattajaa" estä HUOLESTUMASTA. Että sellaisen koulutuksen saaneita nämä ammattikasvattajat".
Vai on sulla kympin lapset? Onnittelut siitä. :)
Muusta viestistäsi päätelleen lapset ovat tulleet isäänsä (tai isiinsä). Ehkä parempi niin. :)
Voi miten lapsellinen oletkaan! Taidat olla se päikyn nenärengastettu täti, jolla useita lapsia mamujen kanssa. Onnea siihen rattaiden työntämiseen sohjossa! Onneksi meillä jo nuo ajat takana ja lapset lähtevät korkeakouluun kuten äitinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä että opettajat välittävät, mutta liika on liikaa. Introvertti teini oli opettajan mielestä masentunut ja syömishäiriöinen viiltelijä, lääkäri oli kuolla nauruun kun näki nämä "viiltelyarvet" jotka olivat tulleet nuoren koiran kynsistä. Jouduimme kuitenkin ongelmiin sosiaalihuollon kanssa, ja pojan piti käydä vuoden verran nuorten psykiatrisella polilla keskustelemassa "masennuksestaan". Lisäksi tehtiin huumetestejä, vaikka poika ei edes tupakoinut, ainoa päihde oli kahvi.
Kukaan lääkäri ei ’ole kuolla nauruun’ kun tutkii onko lapsella viiltelyjälkiä vai ei. Toki on hyvä, jos ei ole. Ja vaikea uskoa, että lasta laitetaan psyk Polin asiakkaaksi vuoden ajaksi ilman mitään huolta. En ymmärrä vanhempia, joiden asenne on tämä. Masennus nuorilla on hyvin yleistä, eikä sitä vanhemmat useinkaan ensimmäisinä huomaa.
Poika ei ollut, eikä ole masentunut. Halu olla yksin syrjässä, rauhassa, rasittuminen hälinästä kuten introventeillä yleensä tulkittiin masennukseksi ja kiinnostuksen puutteeksi. Ja kyllä, lääkäri oikeasti nauroi kun odottamansa "syvät viiltelyjäljet " olivat pari pintanaarmua ja yksi vähän syvempi, josta oli sen veran tihkunut verta että laastari laitettiin. Lääkärin mukaan myös selvästi näki, että olivat eläimen tekemiä!
Joku lääkäri kuitenkin teki lähetteen ja lapsi pääsi jonojen ohi vuodeksi polille. Todellakin pääsi, koska sinne jonotetaan joskus vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa nähdään kyllä opettajia, joilta kelpoisuus puuttuu. Vaikka "kelpoisuus" löytyisi, ei se vielä tarkoita, että hyvä opettaja kyseessä. Opettajia on nähty niin moneen lähtöön ettet uskokaan. Eikös vuosi sitten somessa kirkunut kanssasisaresi??? :DD Taisi mennä "ammattikasvattajalla" tunteisiin? Mitä jos pitäisit ihan vain omista lapsista huolen noin lähtökohtaisesti. Vai onko niin, ettei "ammattikasvattaja" ole löytänyt sopivaa miestä eikä lapsia ole? Tai sitten niitä on mamujen kanssa, kun ammattikasvattaja on vihdoin löytänyt miehen. Meillä jälkikasvu kympin oppilaita, ihan yhtä hyvin ei käynyt tuntemillani opettajilla/eskatintädeillä/päikkärintädeillä (päikkärintädeistä ei luojan lykky olekaan kokemusta, muutakuin että tyhmät sohjossa työntävät rattaissa omaa lastaan päiväkotiin ja itse menevät hoitamaan muiden lapsia:DD). Se ei kuitenkaan "ammattikasvattajaa" estä HUOLESTUMASTA. Että sellaisen koulutuksen saaneita nämä ammattikasvattajat".
Vai on sulla kympin lapset? Onnittelut siitä. :)
Muusta viestistäsi päätelleen lapset ovat tulleet isäänsä (tai isiinsä). Ehkä parempi niin. :)Voi miten lapsellinen oletkaan! Taidat olla se päikyn nenärengastettu täti, jolla useita lapsia mamujen kanssa. Onnea siihen rattaiden työntämiseen sohjossa! Onneksi meillä jo nuo ajat takana ja lapset lähtevät korkeakouluun kuten äitinsä.
Toistat samaa veikaten pieleen. Menettekö samalla junalla korkeakouluun? Kai isitkin tulevat.

Vai että ihan korkeakoulut on käyty tuolla luetun ymmärryksen taidolla ja itseilmaisulla? Sielun sivistys suorastaan huokuu jokaisesta sanastasi. :D
Jep jep. Jos sinä olet valmistunut korkeakoulusta niin minä olen Miss Suomi.
PS. Peruskoulua ei lasketa korkeakouluksi. :)
Silloin harvoin kun meillä jompi kumpi vanhemmista menee ravintolaan, lapsen ei todellakaan anneta soitella perään. Onhan se outoa, jos ei lapsi toisen vanhempansa seurassa tunne oloaan turvalliseksi vaan pitää soitella toiselle. Itse laitan puhelimen äämettömäksi ja vilkaisen vaan välillä onko joku soittanut. Eikä meillä kerrota lapselle, että äiti tai isä menee nyt juomaan aikuisten juomaa. Eikä sitä aina juodakaan, vaan ihan vesi juomana käy hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa nähdään kyllä opettajia, joilta kelpoisuus puuttuu. Vaikka "kelpoisuus" löytyisi, ei se vielä tarkoita, että hyvä opettaja kyseessä. Opettajia on nähty niin moneen lähtöön ettet uskokaan. Eikös vuosi sitten somessa kirkunut kanssasisaresi??? :DD Taisi mennä "ammattikasvattajalla" tunteisiin? Mitä jos pitäisit ihan vain omista lapsista huolen noin lähtökohtaisesti. Vai onko niin, ettei "ammattikasvattaja" ole löytänyt sopivaa miestä eikä lapsia ole? Tai sitten niitä on mamujen kanssa, kun ammattikasvattaja on vihdoin löytänyt miehen. Meillä jälkikasvu kympin oppilaita, ihan yhtä hyvin ei käynyt tuntemillani opettajilla/eskatintädeillä/päikkärintädeillä (päikkärintädeistä ei luojan lykky olekaan kokemusta, muutakuin että tyhmät sohjossa työntävät rattaissa omaa lastaan päiväkotiin ja itse menevät hoitamaan muiden lapsia:DD). Se ei kuitenkaan "ammattikasvattajaa" estä HUOLESTUMASTA. Että sellaisen koulutuksen saaneita nämä ammattikasvattajat".
Vai on sulla kympin lapset? Onnittelut siitä. :)
Muusta viestistäsi päätelleen lapset ovat tulleet isäänsä (tai isiinsä). Ehkä parempi niin. :)Voi miten lapsellinen oletkaan! Taidat olla se päikyn nenärengastettu täti, jolla useita lapsia mamujen kanssa. Onnea siihen rattaiden työntämiseen sohjossa! Onneksi meillä jo nuo ajat takana ja lapset lähtevät korkeakouluun kuten äitinsä.
Toistat samaa veikaten pieleen. Menettekö samalla junalla korkeakouluun? Kai isitkin tulevat.
Puhu tosiaan isistä, sinulla näyttää tästä olevan kokemusta. Junalla korkeakouluun? Hah hah haa! Taisi tosiaan osua oikeaan ja mennä "ammattikasvattajalla" tunteisiin. Ikävää, että elämäsi on niin pientä. Miten ajattelitkaan olevasi pätevä tekemään lasun? Juuri tuollaisia yksinkertaisia ihmisiä täällä pelätään.
Viivi Pumpanen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa nähdään kyllä opettajia, joilta kelpoisuus puuttuu. Vaikka "kelpoisuus" löytyisi, ei se vielä tarkoita, että hyvä opettaja kyseessä. Opettajia on nähty niin moneen lähtöön ettet uskokaan. Eikös vuosi sitten somessa kirkunut kanssasisaresi??? :DD Taisi mennä "ammattikasvattajalla" tunteisiin? Mitä jos pitäisit ihan vain omista lapsista huolen noin lähtökohtaisesti. Vai onko niin, ettei "ammattikasvattaja" ole löytänyt sopivaa miestä eikä lapsia ole? Tai sitten niitä on mamujen kanssa, kun ammattikasvattaja on vihdoin löytänyt miehen. Meillä jälkikasvu kympin oppilaita, ihan yhtä hyvin ei käynyt tuntemillani opettajilla/eskatintädeillä/päikkärintädeillä (päikkärintädeistä ei luojan lykky olekaan kokemusta, muutakuin että tyhmät sohjossa työntävät rattaissa omaa lastaan päiväkotiin ja itse menevät hoitamaan muiden lapsia:DD). Se ei kuitenkaan "ammattikasvattajaa" estä HUOLESTUMASTA. Että sellaisen koulutuksen saaneita nämä ammattikasvattajat".
Vai on sulla kympin lapset? Onnittelut siitä. :)
Muusta viestistäsi päätelleen lapset ovat tulleet isäänsä (tai isiinsä). Ehkä parempi niin. :)Voi miten lapsellinen oletkaan! Taidat olla se päikyn nenärengastettu täti, jolla useita lapsia mamujen kanssa. Onnea siihen rattaiden työntämiseen sohjossa! Onneksi meillä jo nuo ajat takana ja lapset lähtevät korkeakouluun kuten äitinsä.
Vai että ihan korkeakoulut on käyty tuolla luetun ymmärryksen taidolla ja itseilmaisulla? Sielun sivistys suorastaan huokuu jokaisesta sanastasi. :D
Jep jep. Jos sinä olet valmistunut korkeakoulusta niin minä olen Miss Suomi.
PS. Peruskoulua ei lasketa korkeakouluksi. :)
Onneksi ei ole tarvinnut olla sinun kaltaistesi "ammattiauttaja" päikkyjen kanssa missään tekemisissä. Meillä kymmenisen vuotta ulkomailla ja onneksi, onneksi laitoin lapset yksityiseen kerhoon enkä päikkytätien kiusattavaksi. Joo, meillä menee hyvin. Tsemppiä sohjoon!

Kiitos. t. miss World
Seuraavat Eerikat? kirjoitti:
Kaverin perheeseen tehty 12lasua, nimettömiä, päiväkodista, koulusta, sekä poliisien tekemiä... vanhemmat kieltää lapsen kahdenkeskisen kuulemisen niin lasu ei tee mitään.. lapset pelkää olla kotona.
Kivoja kavereita sulla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viivi Pumpanen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa nähdään kyllä opettajia, joilta kelpoisuus puuttuu. Vaikka "kelpoisuus" löytyisi, ei se vielä tarkoita, että hyvä opettaja kyseessä. Opettajia on nähty niin moneen lähtöön ettet uskokaan. Eikös vuosi sitten somessa kirkunut kanssasisaresi??? :DD Taisi mennä "ammattikasvattajalla" tunteisiin? Mitä jos pitäisit ihan vain omista lapsista huolen noin lähtökohtaisesti. Vai onko niin, ettei "ammattikasvattaja" ole löytänyt sopivaa miestä eikä lapsia ole? Tai sitten niitä on mamujen kanssa, kun ammattikasvattaja on vihdoin löytänyt miehen. Meillä jälkikasvu kympin oppilaita, ihan yhtä hyvin ei käynyt tuntemillani opettajilla/eskatintädeillä/päikkärintädeillä (päikkärintädeistä ei luojan lykky olekaan kokemusta, muutakuin että tyhmät sohjossa työntävät rattaissa omaa lastaan päiväkotiin ja itse menevät hoitamaan muiden lapsia:DD). Se ei kuitenkaan "ammattikasvattajaa" estä HUOLESTUMASTA. Että sellaisen koulutuksen saaneita nämä ammattikasvattajat".
Vai on sulla kympin lapset? Onnittelut siitä. :)
Muusta viestistäsi päätelleen lapset ovat tulleet isäänsä (tai isiinsä). Ehkä parempi niin. :)Voi miten lapsellinen oletkaan! Taidat olla se päikyn nenärengastettu täti, jolla useita lapsia mamujen kanssa. Onnea siihen rattaiden työntämiseen sohjossa! Onneksi meillä jo nuo ajat takana ja lapset lähtevät korkeakouluun kuten äitinsä.
Vai että ihan korkeakoulut on käyty tuolla luetun ymmärryksen taidolla ja itseilmaisulla? Sielun sivistys suorastaan huokuu jokaisesta sanastasi. :D
Jep jep. Jos sinä olet valmistunut korkeakoulusta niin minä olen Miss Suomi.
PS. Peruskoulua ei lasketa korkeakouluksi. :)
Onneksi ei ole tarvinnut olla sinun kaltaistesi "ammattiauttaja" päikkyjen kanssa missään tekemisissä. Meillä kymmenisen vuotta ulkomailla ja onneksi, onneksi laitoin lapset yksityiseen kerhoon enkä päikkytätien kiusattavaksi. Joo, meillä menee hyvin. Tsemppiä sohjoon!
Kiitos. t. miss World
"Ammattikasvattaja"? 😂

Jos te olitte lasten kanssa niiden tarha-ajan (ja suurimman osan kouluajasta) ulkomailla, niin mistä sä sitten tiedät että suomalaiset lastentarhaopettajat ja peruskoulunopettajat ovat epäpäteviä ja huonoja? Eihän sulla tai sun lapsilla silloin ole kokemusta tämän hetken suomalaisesta varhaiskasvatuksesta tai koululaitoksesta, kun sun lapset eivät ole käyneet täällä koulua.
Ja etkö kuullut että mä en ole "päikky"? Mut on valittu Miss Suomeksi jo monta kertaa putkeen!
PS. Ja siitä ulkomaisten opettajien paremmuudesta: Suomessa opettajalla pitää olla ylempi korkeakoulututkinto suoritettuna jotta voi saada vakituisen viran koulussa. Sijaisiksi voidaan toki palkata lyhyeksi aikaa myös sellaisia ihmisiä joilla ei ole muodollista pätevyyttä (eli siis ylempää korkeakoulutukintoa ja opettajan pedagogisia opintoja suoritettuna), mutta vakiduunia ei saa ellei ole maisterintutkintoa. Muualla maailmassa opettajan pätevyyteen riittää myös kandidaatintutkinto.
Koska suomalaiset opettajat ovat koulutukseltaan maistereita, voimme olettaa että he ovat pätevämpiä kuin ulkomaiset opettajat, koska suomalaiset opettajantutkinnon vaatimukset ovat laajemmat kuin muualla maailmassa. :)

Paljonkos siellä korkeakoulussa teille siivoojill emaksetaan palkkaa? Vai oletko kuntouttavassa?
Armi Aavikko kirjoitti:

Pisa testeistä voimme tarkistaa suomalaisen opetuksen tason.