Mistä viimeksi löysit uuden ystävän aikuisiällä?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole miestä, lasta, työyhteisöä tai koiraa. En myöskään kuulu kirkkoon. Olen asunut 10vuotta Helsingissä enkä ole löytänyt täältä yhtään ystävää. Tuota tinderiä ihmettelen. Ne miehet (riippumatta siitä oliko alfa, beta vai ypsilon) oli kiinnostuneita minusta ainoastaan seksi-/parisuhdemielessä. Miten joku saa sieltä kavereita? Monilla ystäviä löytäneillä on joku noista edellä mainituista tekijöistä mahdollistamassa uusien ystävien löytämistä. Olen kyllä käynyt jumpassa, salilla, kirjastossa, kursseilla (kielet jne). Baarit ei enää kiinnosta. En ole ystävystynyt, vaikka olen ihan sosiaalinen. Mulla on kyllä kavereita ympäri maailmaa. Jostain syystä suomalaisen kaverin löytäminen on todella vaikeaa näin sinkkuna varhaiskeski-ikäisenä naisena.

Olin tulossa vastaamaan, että viimeksi löysin ystävän Tinderistä, mutta vastaanpa samalla tähänkin.

Olen Tinderissä tosi valikoiva, koska kumppanin päänsisältö, hyvä keskusteluyhteys ja yhtenevä arvomaailma merkitsevät tosi paljon, ja irtoseksiä en harrasta. Juttelen paljon ennen ensimmäistäkään tapaamista ja lähden treffeille vain harvoin. Oikeastaan kaikki sitä kautta tapaamani miehet ovat siis olleet fiksua, kohteliasta ja mukavaa porukkaa. Tämä yksi oli lisäksi sellainen että keskustelukemia toimii erinomaisesti ja arvomaailma kohtaa poikkeuksellisen hyvin. Suhdetta meille ei tullut, mutta kumpikin on ikionnellinen siitä että tuli löydettyä niin hyvä ystävyyssuhde kuitenkin.

Luulen, että valikoivuus, kärsivällisyys ja se, että tietää millaisten ihmisten seurasta aidosti pitää, lisää mahdollisuuksia löytää Tinderistä muutakin kuin ohimeneviä suhteita (seksillä tai ilman).

Ystävän ystävästä tuli myös minun ystäväni.

En ole onnistunut saamaan yhtäkään uutta ystävää aikuisena. Työpaikalla yhden kanssa luulin meillä olevan ystävyys, mutta kun hänet irtisanottiin ei hän enää halunnut olla tekemisissä. Laitoin viestin eikä vastannut.

2v. sitten, hänkin on itsellinen äiti.

Työpaikalta on löytynyt pari-kolme. Ja yksi koiraharrastuksen parista!

Töistä sekä lasten harrastusten kautta

En ole oikeastaan missään tekemisissä kodin ulkopuolella olevien ihmisten kanssa. Tämä siis jo ennen koronaa.

Työharjoittelusta

Vierailija kirjoitti:

En ole onnistunut saamaan yhtäkään uutta ystävää aikuisena. Työpaikalla yhden kanssa luulin meillä olevan ystävyys, mutta kun hänet irtisanottiin ei hän enää halunnut olla tekemisissä. Laitoin viestin eikä vastannut.

Mulla sama. Tosin ei niitä ystäviä ollut paljon lapsuudessakaan, vain pari, mutta sitäkin läheisempiä ja heistä jäi aivan ihanat muistot. Onneksi se oli ennen nettiaikaa. Aikuisuudessa en ole onnistunut ystävyyksiä enää luomaan. Jotain orastavia juttuja on ollut, mutta sitten aina joku toinen on kiehtovampi kuin minä. On kurjaa olla aina työpaikoillakin se joka menee tauoille yksin, kun muilla on aina se "taukokaveri" joka tulee messiin. Toisaalta olen jo niin tottunut tähän ihan lapsesta asti, että en edes huoli enää ketään seuraani. Yritin vielä yli kolmekymppisenä sosiaalistua, mutta sitten kävi juuri noin kuin sulle, että aina tapahtuu jotain ikävää, enkä osaa olla juuri se henkilö joka osaa sanoittaa tunteensa, niin putoan aina sitten pois niiden parempien lohduttajien joukosta. 

Mutta täytyy myöntää etten olisi uskonut silloin nuorena tyttönä, että elämäni tulee olemaan näin yksinäistä. Ajattelin silloin teininä, että yksinäisyyteni on jokin ohimenevä vaihe. Että on minulla sitten joskus ystäviä ja mies ja lapsia ja kaikkea. Oli aika jäätävää todeta, ettei minusta kiinnostu kukaan eikä missään mielessä. Että minusta tulee näkymätön. 

Mutta hei, en valita silti! En tarkoita sitä niin. Minulla on ok elämä omassa kupaissani! Olen oppinut arvostamaan elämääni juuri näin. En vaan olisi uskonut kuinka helposti voi päätyä yksinäiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole onnistunut saamaan yhtäkään uutta ystävää aikuisena. Työpaikalla yhden kanssa luulin meillä olevan ystävyys, mutta kun hänet irtisanottiin ei hän enää halunnut olla tekemisissä. Laitoin viestin eikä vastannut.

Mulla sama. Tosin ei niitä ystäviä ollut paljon lapsuudessakaan, vain pari, mutta sitäkin läheisempiä ja heistä jäi aivan ihanat muistot. Onneksi se oli ennen nettiaikaa. Aikuisuudessa en ole onnistunut ystävyyksiä enää luomaan. Jotain orastavia juttuja on ollut, mutta sitten aina joku toinen on kiehtovampi kuin minä. On kurjaa olla aina työpaikoillakin se joka menee tauoille yksin, kun muilla on aina se "taukokaveri" joka tulee messiin. Toisaalta olen jo niin tottunut tähän ihan lapsesta asti, että en edes huoli enää ketään seuraani. Yritin vielä yli kolmekymppisenä sosiaalistua, mutta sitten kävi juuri noin kuin sulle, että aina tapahtuu jotain ikävää, enkä osaa olla juuri se henkilö joka osaa sanoittaa tunteensa, niin putoan aina sitten pois niiden parempien lohduttajien joukosta. 

Mutta täytyy myöntää etten olisi uskonut silloin nuorena tyttönä, että elämäni tulee olemaan näin yksinäistä. Ajattelin silloin teininä, että yksinäisyyteni on jokin ohimenevä vaihe. Että on minulla sitten joskus ystäviä ja mies ja lapsia ja kaikkea. Oli aika jäätävää todeta, ettei minusta kiinnostu kukaan eikä missään mielessä. Että minusta tulee näkymätön. 

Mutta hei, en valita silti! En tarkoita sitä niin. Minulla on ok elämä omassa kupaissani! Olen oppinut arvostamaan elämääni juuri näin. En vaan olisi uskonut kuinka helposti voi päätyä yksinäiseksi. 

Omassa KUPLASSANI siis. Tsiissös.. Huomaa että alkoholia on otettu.

T:sama

Olen töissä paljon ihmisten kanssa tekemisissä, joten vietän vapaa-aikaa mieluiten yksin. Minulla ei ole perhettä, mutta en ole sitä koskaan kaivannutkaan. Pidän paljon yhteyttä vanhempiini, sisaruksiini sekä muutamiin vanhoihin ystäviin - ja se riittää minulle.

Minulla oli nuorempana joitakin syviä ystäviä ja joskus on ollut uusiakin tarjolla, mutta monet ovat pudonneet matkasta, koska olen muuttanut usein ja asunut ulkomailla eri maissa. Minulle riittää satunnainen yhteydenpito ihmisten kanssa. Jos joku haluaa pitää tiiviimmin yhteyttä tai vaikka nähdä joka viikonloppu niin siihen minulla ei ole aikaa, eikä kiinnostustakaan. 

Olen myös huomannut, että joillakin ns. ystävillä on omat motiivinsa ja he ovat yrittäneet käyttää minua heikon paikan tullen hyväkseen. Sellaisten ihmisten kanssa olen luonnollisesti lopettanut yhteydenpidon. 

Nuorempana ystävystyin helpommin erilaisten ihmisten kanssa, mutta nyt vanhempana (51 v.) en kelpuuta ketä tahansa ystäväkseni ja olen paljon varovaisempi ihmisten suhteen. Minun elämäni kulkee hyvässä uomassa ja olen tyytyväinen niihin ihmisiin, jotka jo ovat elämässäni.

Uudesta työpaikasta. Olen 37 v, en olisi koskaan uskonut että saisin uuden ystävän.

Viimeksi sain ystävän lukiossa eli en yhtäkään aikuisiällä.

Ruokakaupan pullojen palautusjonossa joutui odottamaan, löytyi sama kiinnostuksen aihe ja muutakin  yhteistä ihan sattumalta.

Yhdistyksestä jossa toimin aktiivisesti sekä työpaikalta on viimeisimmät tulleet

Työkaverin, jonka kanssa jaettiin huone, ystävystyttiin 1998. Ystävyys hiipui vähitellen kun minä lopetin ko. työpaikassa ja sitten häneen ei saanutkaan enää mitään yhteyttä millään tavoin. Kuulin muilta, että häneltä oli lapsi kuollut ja se vaikuttanut häneen todella rankasti, lopettanut yhteydenpidon kaikkiin ja vältellyt entisiä tuttaviaan. 

Vierailija kirjoitti:

Työkaverin, jonka kanssa jaettiin huone, ystävystyttiin 1998. Ystävyys hiipui vähitellen kun minä lopetin ko. työpaikassa ja sitten häneen ei saanutkaan enää mitään yhteyttä millään tavoin. Kuulin muilta, että häneltä oli lapsi kuollut ja se vaikuttanut häneen todella rankasti, lopettanut yhteydenpidon kaikkiin ja vältellyt entisiä tuttaviaan. 

Oltiin noin kolmekymppisiä. Kun painoin lähetä, muistin että lapsen sairauden kautta vertaistukiryhmästä netin kautta sain ystävän 15 vuotta sitten. Hänenkin kanssaan hiipui lasten kasvettua aikuiseksi, enää on muutama toivotus vuodessa. On aina asuttu eri paikkakunnalla, mutta tavattiin takavuosina joskus.  Nyt minulla ei ole oikeastaan yhtään ystävää, kaikki entiset on jääneet taakse ja monella oma uusi elämä uusine ystävineen eri paikkakunnilla. 

Tuttavia ja kavereita saa helposti. Heidän kanssaan kuitenkin ajoittain huomaa, mikä on kaverin ja tuttavan ja ystävän ero. Kavereita ja tuttavia tulee työpaikoilta, lasten kautta, harrastuksista. Heidän kanssaan viihdytään, tavataan, jaetaan ilot ja surut. Sitten se saattaa loppua yks kaks ja molemmat jatkaa niin kuin mitään ei olisi ollutkaan. Ystävyys taas, se ei lopu koskaan, vaikka mitä tulisi. Voi olla usean vuoden taukokin, riitoja ja pettymyksiä, rankkojakin, mutta se ihminen säilyy silti elämässä ja mielessä jollakin tavalla. Tauon jälkeen ystävyys voi taas uudelleen tiivistyä, kun sen aika tulee. Ystävyydessä on jotain syvempää yhteenkuuluvuutta, eikä se tarkoita, että ollaan paljon tekemisissä. Ystävyys luottaa ja antaa paljon anteeksi. Siihen liittyy myös se, että ihminen on mielessä vuosia ja vuosikymmeniä. Tuttavuus ja kaveruus sen sijaan, vaikka siinä keskustelut menisivätkin syvälle, on haihtuvaa ja haurasta. Siinä ei ole luottamusta. Pienikin erimielisyys tai kateuden tunne tai jopa tarkoitukseton loukkaaminen, tai ihan vain toisen unohtaminen, voi särkeä sen. Se yllättää joka kerta, mutta on osoitus, että eipä se ystävyyttä ollutkaan. Näin se huomaa usein vasta jälkeenpäin. Pettymys on suuri siinä kohdin tietenkin. Ja vastaus kysymykseen: aikuisiällä en ole saanut yhtään todellista ystävää. Kaikki ystäväni ovat lapsuudesta tai opiskeluista.

En saa ystäviä mistään. Aina kun luulen, että joku olisi ystävä, niin paljastuu, että he haluavat vain hyötyä minusta. Ei tarvitse sitten ihmetellä, jos olen kylmä. Niin monesti pettynyt kaikkiin ihmisiin, että olen mieluummin yksin, kuin huonossa seurassa.

Ja huom. Ystävän erotat siitä, että kysyykö hän koskaan mitä sinulle kuuluu. Jos sinä olet aina se, joka ottaa yhteyttä, niin ehkäpä ystäväsu eibolekaan ystäväsi. Tekee kipeää huomata olevansa yksin, mutta niin me kaikki olemme.