Lue keskustelun säännöt.
Auttoiko miehenne teitä vauva-aikana? Miten?
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni osallistui vauvan hoitoon minkä vaan ehti. Oli reissutöissä. Hän vaihtoi vaipat, kylvetti, syötti tuttipullosta ja pesi ja steriloi pullot, teki vauvan soseita ja syötti. Vei vaunulenkille ja muskariin yms. ja vietti vauvan kanssa paljon aikaa ihan vastasyntyneestä lähtien. Lapsi oli miehen pitkäaikainen toive, minkä kyllä huomasi. Hän myös välillä syötti vauvan öisin, vaikka teki raskasta työtä, pitkää päivää mutta sen takia että saisin välillä nukkua öisin katkotta. Toki teki myös kotitöitä ja kävi kaupassa ja teki ruokaa jne.. Ja toki tekee edelleen ja yhdessä ollaan vieläkin.
Siis auttoi sua?!?
No ei! Auttamisessa oletus on että nämä työt kuuluvat oikeasti äidille. Auttaminen ei ole sitä että tekee sen mikä itsestään selvästi itselle kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Auttoiko"? Ai aivain kuin isän velvollisuus ei olisi huolehtia lapsestaan vaan auttaa vain äitiä joka on päävastuussa?
Miten ap auttoi miestään vauva-aikana?
Ei auttanut vaan teki oman osuutensa kuten kuuluukin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auttoi todellakin sillä olin pelistä pois lapsenhoidon osalta ensimmäisen kuukauden vaikeiden komplikaatioiden takia. Mies siis hoiti vauvan, kodin ja auttoi minua omassa hoidossani. Sain mm. nukkua rauhassa kaikki yöt kun olin kotona enkä sairaalassa.
Auttoi paljonkin. Vahti välillä vauvaa jos minulla oli menoja. Vauvan ollessa noin puolivuotias jatkoin salilla käyntiä, sen aikaa mies oli lapsen kanssa. Joskus täytti sillä välin pyykkikoneen ja astianpesukoneen, laitoin ne vaan päälle kun tulin kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies ei ollu ku vuoden ikäinen ku mä olin vauva ;)
Auttoi paljon, vaikka oli aina töissä. Kun oli kotona, vauva oli koko ajan sylissä. Muistan kerran kun oli aivan poikki ja nukahti vauvan kanssa sohvalle. Otin kuvan ja taisin itkeä. On yhä tosi läheinen molemmille lapsille, jotka on isoja koululaisia nyt. Ymmärtää hyvin poikia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä kysymys tämä nyt on?
Miten niin? Joidenkin miehet auttavat, joidenkin eivät. Kiinnostaa tietää, millaisia tarinoita on.
Auttaminen tarkoittaa sitä että tekee jotain joka oikeastaan kuuluisi toiselle. Eli mies joka hoitaa oman velvollisuutensa vauvan isänä ei auta.
Sikäli kyllä, että mies teki alkuun kaikki fyysisesti raskaammat kotityöt, kun vielä toivuin synnytyksestä. Muuten en näe perheen normaaleihin töihin osallistumista auttamisena kummankaan puolelta. Ehkä nykyään se ainoa apu on, että mies tuo aamuisin sanomalehden keittiön pöydälle, vaikka se vaatiikin häneltä hieman ylimääräistä kävelyä, mutta minusta on ihanaa ja helppoa, kun ei tarvitse ensimmäisenä aamulla lähteä vauvan kanssa postilaatikolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mieheni auttoi ja oli kyllä kivaa, ku aidosti pystyi osallistumaan heti alussa. Isyysloma kun alkoi, niin mies hoiti lasta suurimmaksi osaksi. Sain levätä ja nukkua. Oli ruoat valmiina ja aidosti näki sen kuinka rankkaa minulla oli ennen sitä hänen lomaansa. Olen kyllä kiitollinen, että ajatteli minua. Sitä pelkäsin, että alkaa ne matkustustyöt missä hän on yleensä viikonkin pois, niin ne hän jätti kokonaan pois vuodeksi. Oli kiva kun teki normaalia työpäivää. Silloin se kaikki helpotti kun oli kaksi ihmistä jakamassa kaiken. Olen kiitollinen.
Juu, oli koko ajan omissa menoissaan ja kävi panemassa exäänsä (ja ehkä muitakin, en tiedä). Mua kohtaan oli täysin paskamainen eikä juurikaan osallistunut mihinkään. Töissä kävi kuitenkin. Ette oikeasti uskois kaikkea, jos kertoisin. Eikä ollut edes ihan nuoresta kaverista kyse. Tänä päivänä hoitaa kyllä osuutensa ja enemmänkin, mutta en tiedä pystynkö koskaan täysin antamaan anteeksi miehelle, tai itsellenikään sitä, etten viheltänyt peliä poikki silloin heti alkuunsa. Paremmin olisin pärjännyt yksin. Rakastan silti, ja nyt on ihan hyvä, mutta kyllä tuo menneisyys muistuttelee itsestään ihan jatkuvasti. Ehkä hyväkin, niin osaan olla varuillani. Enää en sellaista katselisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samalla tavalla auttoi kuin ennen vauvaa, mitä nyt normaalissa parisuhteessa on tapana. Esim. oikoluki mun gradun, jota kirjoitin vauvan kanssa kotona ollessani. Ja kaikkea pientä tietysti, saattoi kotimatkalla poiketa ostamassa jotain mitä minä tarvitsin.
Ja lisäksi hoiti vauvaa tasapuolisesti kanssani ja teki kotitöistä osuutensa, luonnollisesti, mutta sitähän ei kysytty.
Mun ex-mies muuttui vauvaksi itsekin lapsen syntymän jälkeen. Ei enää osannut tehdä mitään omatoimisesti tai minulta kysymättä. Aikani jaksoin kannustaa, mutta erottiin kun lapsi oli 2v. Hän mm. tämän kahden vuoden aikana imuroi kerran meillä kotona. Jos sanoin tästä, se oli nalkuttamista.. Ei luonnollisti auttanut minua millään lailla. Ero oli hyvä lopulta hyvä ratkaisu. Oppihan se isä ottamaan sitä vastuuta sitten kun lapsi oli hänellä ja oli pakko. Ihan hyvä isä nykyään.
Ymmärrän mitä tarkoitat. Mies tekee 24/6 töitä. Muutaman kerran vaihtanut vaipan, kuskannut litratolkulla tuttelia kotiin kun oli alussa vaikeuksia imettää. Välillä on yksinhuoltaja olo ja harmittaa miehen ja vauvelin puoleSta etteivät vietä tarpéeksi yhteistä aikaa, mut nyt iltaisin on yhteinen ruokailuhetki joka on heidän omansa.
Ehkä auttamista parempi sana osallisia.
Kaikki kotityöt teen yksin. Mies saattaa joskus kokata mUtta tiskit jää mulle. Enkä valita.
Vierailija kirjoitti:
Juu, oli koko ajan omissa menoissaan ja kävi panemassa exäänsä (ja ehkä muitakin, en tiedä). Mua kohtaan oli täysin paskamainen eikä juurikaan osallistunut mihinkään. Töissä kävi kuitenkin. Ette oikeasti uskois kaikkea, jos kertoisin. Eikä ollut edes ihan nuoresta kaverista kyse. Tänä päivänä hoitaa kyllä osuutensa ja enemmänkin, mutta en tiedä pystynkö koskaan täysin antamaan anteeksi miehelle, tai itsellenikään sitä, etten viheltänyt peliä poikki silloin heti alkuunsa. Paremmin olisin pärjännyt yksin. Rakastan silti, ja nyt on ihan hyvä, mutta kyllä tuo menneisyys muistuttelee itsestään ihan jatkuvasti. Ehkä hyväkin, niin osaan olla varuillani. Enää en sellaista katselisi.
Hyi, mikä tarina. Oletko tosissasi?
Heh, tuleepa exä mieleen. Kun puhuttiin mahdollisista lapsista, hän kertoi haluavansa ehdottomasti lapsia ja olla siinä lastensa äidin ”tukena ja apuna”. Ei tullut meille lapsia, koska hän ei ymmärtänyt miksi hänen olisi pitänyt olla jotenkin aktiivisemmassa roolissa kuin apulainen, joka joskus joutessaan hiukan avustaa. Ynnä puheissaan tukee. Nämä käsitykset mulle valkeni pitkien keskustelujen aikana. Hän oli eroperheen lapsi, jolla isän malli hyvin vähäinen.
Kannattaa käydä nämä keskustelut avoimin silmin. Nykyinen mies on arjessa paljon vahvempi, osaava ja vastuuntuntoinen.
Nyt kun oikein mietin, niin mies teki yhden työjutun mun puolesta viime äitiyslomallani, kun olin tyhmyyksissäni luvannut sen tehdä enkä sittenkään pystynyt sitä vauvan kanssa hoitamaan. Ollaan siis samalla alalla ja autetaan toisiamme puolin ja toisin. Tuon laskisin siis jo auttamiseksi.
Kotitöitä en ole juuri tehnyt itse lasten ekoina kuukausina, vauva vaan vie mun huomion niin täysin, joten mies varmaan teki ne kaikki ja lisäksi toi mulle usein noutoruokaa vielä. Mutta sitä en näe auttamisena.
Eihän se ole mitään auttamista vaan mies (eli siis lapsen isä oletettavasti) tietenkin tekee osansa kotitöistä ja osallistuu lapsensa hoitoon ja kasvattamiseen täysin tasavertaisena äidin kanssa. Ihmetyttää asenne että vauva olisi äidin ja isä sitten auttelee siinä missä jaksaa ja viitsii. Kyllä se vauva ihan molempien on ja ainoa asia mitä isä ei voi tehdä on imetys. Sama pätee kotitöihin. Ei se mitään auttamista ole vaan oman osuutensa tekemistä. Tai sitten voi yhtä hyvin kysyä toisin päin "autoitko sinä miestäsi vauva aikana?"