Auttoiko miehenne teitä vauva-aikana? Miten?

Vanhempien lasten isä ei koskaan osallistunut tai auttanut öisin (kun sä kuitenkin valvot...) mutta ulkoili ja leikki paljon lasten kanssa ja hoiti harrastukset.

Nykyinen mieheni hoiti keskosvauvaa kotona yölläkin että mä sain levätä vaikken olisi nukkunutkaan. Muutenkin hoiti tasapuolisesti syöttämiset, pesut ja pukemiset. Ihanan kömpelöä kun 2m mies hoitaa 2,1 kiloista vauvaa:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kysymys tämä nyt on?

Miten niin? Joidenkin miehet auttavat, joidenkin eivät. Kiinnostaa tietää, millaisia tarinoita on.

Auttaminen tarkoittaa sitä että tekee jotain joka oikeastaan kuuluisi toiselle. Eli mies joka hoitaa oman velvollisuutensa vauvan isänä ei auta.

Ap:n olisi kyllä pitänyt kysyä, että "osallistuiko isä" (kuten hänen toki kuuluukin) eikä, että "auttoiko isä". Mutta eiköhän tämä auttaminen sanalla saivartelu jo riitä.

Jos minä esim. ryhdyn pihalla nostamaan isoa kiveä pois pihan keskeltä ja kysyn naapurinmieheltä, että voiko hän auttaa minua, ei se tarkoita automaattisesti, että kiven siirto KUULUISI juuri minun tehtäväkseni. Tai, jos minä autan äitiäni ruoanlaitossa, ei se tarkoita, että ruuanlaitto kuuluisi vain ja ainoastaan äitini tehtäväksi.

Kyllä sanaa voi käyttää monessa yhteydessä myös osallistumisen merkiksi.

Meillä mies on täysivertainen vanhempi minun ohella. Ei mitään autteluja vaan osallistumista arkeen.

Taannoin lukemaani parisuhdeterapeutin juttua siteeraten: "Kun lapset tulevat mukaan parin elämään, jotain myös samalla lopullisesti jollain tapaa muuttuu."

https://www.mehilainen.fi/blogi/lapsiperhearki-haastaa-parisuhteen

Pitäisi vain ymmärtää se, että lapsiperheessä vaaditaan hieman erilaista eforttia. Pitäisi ehkä jo ennen lapsihaaveita pohtia sitä, mitä voisi tulla eteen.

Mies teki enemmän kun puolet kotitöistä kun olin vauvan itkemisestä väsynyt. Heräsi joka toinen yö syöttämään vauvaa. Huolehti, että pysyttiin budjetissa, ja ajatteluun liittyvät asiat. Minulla ei pysynyt päässä mikään valvomisen takia.

Nyt lapsen olleessa taapero ja yöt normaalit, ollaan palattu 50/50 malliin lapsen ja kodin hoidossa.

Ei meillä mies ole mikään apulainen vaan ihan tasavertainen kumppani ja vanhempi.

Toki mies oli päivät töissä niin minä pyöritin arkea päivisin.

Ei ole koskaan tarvinnut riidellä lastenhoidosta, kotitöistä tai rahasta. Olemme molemmat perhekeskeisiä ihmisiä ja viidymme kotona ja hommat hoituu mainiosti. Olemme hyvä tiimi.

Tosi vähän. Jäi traumat.

Hyvin vähän, lupauksistaan huolimatta. Hän oli myös se, joka enemmän halusi lasta. Vaihdoin parempaan lapsen ollessa 4.

Mun lapsen isä petti ja jätti kun vauva oli kuukauden vanha ja minä olin vielä puolikuollut komplikaatioista. Ei auttanut edes muutossa.

Tutustuin mieheeni vasta aikuisiällä, joten ei auttanut, kun olin vauva.

Mun mies on kyllä osansa tehnyt vanhemmuudessa ja auttamisessa. Paras esimerkki on mielestäni meidän vuoroyö- järjestelmä, jossa se herää yöllä itkevän lapsen luo joka menee myöhempään seuraavana aamuna töihin. Teemme siis molemmat epäsäännöllisiä työaikaa. Nyt tätä systeemiä ei enää tarvita kun lapset ovat 6v ja 3v, mutta aikoinaan se oli hyvä!

Ei auttanut hoitamisessa tai kotityössä. Kaupassa kävi, se oli kuulemms paljon tehty työpäivän päätteeksi. Katkeroituminen alkoi kyllä nousta pinnalle. Olin tosi väsynyt fyys. ja henkisesti.

Jotain kotitöitä teki pyynnöstä mutta lasten hoidon ja esim. yöheräämiset, ruokahuollot jne. jäivät täysin minulle. Muutenkin käyttäytyi kuin teinipoika, kitisi ja valitti kun on niin rankkaa jne.

Koin että mies auttoi monesti kun kävi puolestani ruokakaupassa. Tai hieroi niskojani kun olin kipeä. Muulla tavalla en apua saanut esim. Vaipanvaihdossa ym. Mutta en myös pyytänyt tai kokenut tarvitsevani erikoisemmin apua.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni osallistui vauvan hoitoon minkä vaan ehti. Oli reissutöissä. Hän vaihtoi vaipat, kylvetti, syötti tuttipullosta ja pesi ja steriloi pullot, teki vauvan soseita ja syötti. Vei vaunulenkille ja muskariin yms. ja vietti vauvan kanssa paljon aikaa ihan vastasyntyneestä lähtien. Lapsi oli miehen pitkäaikainen toive, minkä kyllä huomasi. Hän myös välillä syötti vauvan öisin, vaikka teki raskasta työtä, pitkää päivää mutta sen takia että saisin välillä nukkua öisin katkotta. Toki teki myös kotitöitä ja kävi kaupassa ja teki ruokaa jne.. Ja toki tekee edelleen ja yhdessä ollaan vieläkin.

Eihän tämä ole sinun auttamistasi.

Onko tämä aihe vapaa 1957-palsta?

Siltä tuntuu kun osa loukkaantuu vastauksista, mitä ihmeen vaimon auttamista on oman lapsen hoito.

Voin kertoa, että hyvin suuri syy omaan avioerooni oli miehen asenne, kotityöt ja lastenhoito on naisen töitä ja hän on äidin pikku apulainen. Ja ei, ei se ollut suoraviivaista, että olisin jättänyt hänet kun hän ei tehnyt kotitöitä, hän oli se joka lähti koska häntä ei arvostettu, vaikka hän oli johtavassa asemassa ja pidetty alaisten joukossa pidetyssä kyselyssä, mitenkään hän ei voinut ymmärtää, että kotiin ja perheeseen ei pätenyt samat piirteet. Ja olihan hän auttanut.

Onneksi kun katselen lasteni nuoria perheitä, niissä ei ole täysi-ikäisiä pikkuapulaisia vauvan hoidossa.

Mummo 61v

Ei auttanut vaan minä autoin miestä imettämällä vauvaa öisin ja laittamalla ruokaa. Sitähän sä kysyit?

Nyt kiinnostais titetää, että jos mies ei auta siinä vauvanhoidossa tai vauva-arjessa, niin auttoiko ennen vauvaa? Siis pyykkäsikö, siivosiko ja laittoiko ruokaa, leikkasiko nurmikon? Siis pyytämättä.? Vai eikö silloinkaan tehnyt mitään ja siksi ei vauvan tulonkaan jälkeen tee.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on kyllä osansa tehnyt vanhemmuudessa ja auttamisessa. Paras esimerkki on mielestäni meidän vuoroyö- järjestelmä, jossa se herää yöllä itkevän lapsen luo joka menee myöhempään seuraavana aamuna töihin. Teemme siis molemmat epäsäännöllisiä työaikaa. Nyt tätä systeemiä ei enää tarvita kun lapset ovat 6v ja 3v, mutta aikoinaan se oli hyvä!

Joka menee myöhemmin.

Mies ei "auttanut" minua vaan ihan puoliksi hoidettiin. Toki minä vaan pystyin imettämään mutta hän sitten vastaavasti teki enemmän ruokaa tms. Ensimmäiset kuukaudet oltiin molemmat kotona, se oli meille tärkeää (tuloja ei ollut juuri lainkaan mutta pärjättiin kun eletään niin pienesti, oli miniasunto, ei autoa, ei osteta mitään uutena). Ei olisi tullut kysymykseenkään että vauva olisi ollut jotenkin vain mun vastuulla.