Minkä takia itkit viimeksi?

Muistelin 13v sitten kuollutta miestäni. Itkuhan siinä taas tuli!

Vastasin ton potkut töistä/vastaava.

En taaskaan saanut työpaikkaa johon hain. Olin taas se todella hyvä vaihtoehto ja kakkonen. Mutta kun se ei näissä riitä.

Pari päivää sitten jossain ohjelmassa 50-60-vuotias mies kertoi vaimonsa kuolemasta. Itken aika herkästi tällaisista tarinoista, onneksi oli oma mies lähellä.

Stressillä mennään

Kuuntelin Pink Floydin Wish you were here kappaletta ja mietin elämääni ennen ja nyt. Tätäkö se tulee aina olemaan.....?

Läheisen kuolema, kihlattu kuoli vuosi sitten, itkin ikävästä viimeksi muutama päivä sitten.

Lapsen (nuoren aikuisen) rikkoutuneen suhteen vuoksi. Oli /on todella paha mieli, kun toisella on sydänsuruja.

Harmi, kun voi valita vain yhden vaihtoehdon. Mun tilanteeseen sopisi useampikin vaihtoehto.  Mutta tässä kootusti. Olen alle kolmekymppinen masennuksesta ja kroonisista kivuista sairauteni takia kärsivä nainen. Edellä mainitun takia kärsin stressistä ja myös unettomuudesta. Pistää itkettämään tämä kombo aika useinkin.

Työstressin. Taas lykättiin lisää hommia vaikka en ehdi nykyisiäkään tekemään. Olen useamman vuoden tehnyt kahden ihmisen työt ja vihdoin viime kesänä pääsin tilanteeseen, että minulle palkattiin kollega ja työtaakka oli järkevä. Ehti jotain tekemään ihan kunnollakin, eikä vaan hutaisten. No, nyt yksi työkaveri lähti ja yllätys yllätys, ei palkata uutta vaan kollegan kanssa pitää jakaa lähtijän työt. Itkin pomolle etten jaksa. Pomoni on ihana, mutta ei hänelläkään ole tarpeeksi valtaa että saisimme lisää tekijöitä.

Eniten harmittaa että lapseni ovat vielä pieniä, enkä jaksa työpäivien jälkeen yhtään olla heidän kanssaan kun olen niin poikki.

Itkikö joku teistä sen Porvoon puukotuksen vuoksi? Jos itki, mihin se menisi tämän gallupin kategorioista? Facebookissa muutama kertoi, että itku pääsi, kun tapauksesta kuuli. Minulta ei päässyt.

Itkin viimeksi eilen, äidin takia. Hän joutui raiskatuksi ja pahoinpidellyksi reilu vuosi sitten, eikä ole oikein päässyt asian yli. Päinvastoin, hän tuntuu lipuvan yhä syvemmälle pimeyteen. Olen niin vihainen hänen kokemastaan (raiskaaja esim. puri häpyhuulen irti), että tekisi mieli rikkoa paikkoja - mutta lamaannun lopulta niin, että kykenen vain itkemään. Olen soittanut auttaviin linjoihin ja muihin, mutta äiti ei tahdo puhua asiasta edes ammattilaiselle. 

"Muu" tai "en muista" olisi voinut olla vielä vaihtoehtoina.

En muista enää mille viimeksi itkin. Jossain vaiheessa viimeksi kuluneen kuukauden sisällä ainakin sille, kun perukirja aiheutti lisävääntöä toimeentulotukihakemuksen kanssa, mutta en muista olisiko senkin jälkeen tullut vielä jotain itkun "aihetta".

Joskus ihan vain tällaiset arjen erittäin pienet vastoinkäymiset saa itkemään. Tuntuu etten oikeasti hallitse elämääni ja olen miltei vain sattumalta selvinnyt elossa tähän asti. Että on vain ajan kysymys, etten osaa hoitaa jotain tavallista asiaa ja tapahtuu jotain kamalaa. Kun jokainen päivä on samanlainen eikä tule poikkeuksia, niin olen turvassa. Mutta sitten kun tulee joku edellisessä kappaleessa mainitunlainen juttu, tulee sellainen olo, etteivät kykyni riitä hallitsemaan elämää.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen (nuoren aikuisen) rikkoutuneen suhteen vuoksi. Oli /on todella paha mieli, kun toisella on sydänsuruja.

Tuosta syystä en ensimmäisen kerran jälkeen enää puhunut sydänsuruista vanhemmilleni, enkä kenellekään muullekaan.

Mä itkin mun lemmikin sairauden takia. Tai lähinnä siitä epätietoisuudesta ennen kun saatiin diagnoosi ja lääkitys.

Itse olen köyhä ja kipeäkin, mutta sillä niin väliä kunhan saan rakkainpani kuntoon.

Tuli tippa silmään kun ekan kerran luin sen 3-vuotiaan lapsen puukotuksesta.

Itkin ahdistuksen vuoksi. Mutta noista vaihtoehdoista valitsin stressin, joka ehkä on lähinnä.

Eilen töissä, kun tauolla luin puukotuksen pienen uhrin kuolleen. Mietin kuinka paljon pikkuinen on pelännyt ja kärsinyt isänsä käsissä.

Harva se päivä "joutuu" nyyhkimään ihmisten julmuudelle eläimiä kohtaan.

Viimeksi olen itkenyt, tai liikuttunut kyyneliin, ilosta, kun mieleeni muistui eräs tapahtuma vuosien takaa, jossa tuntematon teki hyvän, pyyteettömän teon toiselle ihmiselle.

Liikutun kyyneliin lähes joka päivä.

Elokuvan surulliselle lopulle.