Miten ihmisestä huomaa, että on kokenut vastoinkäymisiä?

En usko, että minusta mitenkään näkee koetut vastoinkäymiset. Voin olla syrjäänvetäytynyt ja melankoliaan taipuvainen, mutta olen ollut sellainen koko ikäni ja toisaalta pidän nauramisesta ja minulla on hyvin musta huumorintaju.

Se täytyy myöntää, että draamailuun taipuvien kavereiden Suuret Vastoinkäymiset (kuten, että mies ei tahdo enää tavata noin kaksien treffien jälkeen), joita pitäisi puida viikkokaupalla, aiheuttavat lähinnä ärsytystä, enkä osaa suhtautua oikein empaattisesti.

Koen kyllä, että olen jollain lailla kypsempi kuin useimmat tämän ikäiset, ja että suhtaudun elämään (ja etenkin kuolemaan) realistisesti.

Mitä vastoinkäymisiä olette kokeneet?

Vastoinkäymisten kokemisessakin on vaiheita. Kyllä siinä käydään läpi vihat, katkeruudet, surut, luopumiset, toivottomuuden tunteet jne. Riippuu siis joskus siitäkin, missä vaiheessa ko. henkilö on omien kokemustensa ja tunteidensa kanssa. Tuska lisää kyllä tietoakin, eli vastoinkäymisiä kokeneet ovat yleensä elämästä viisaampia kuin ne, "jotka pääsevät vähemmällä". Tärkeää on tunne toivosta menetystenkin keskellä. Jos pystyy säilyttämään toiveekkuuden elämän keskellä, voi ehkä kääntää vaikeatkin kokemukset voimavaroiksi ja sisäiseksi vahvuudeksi.

Äkkiseltään tulee mieleen sellainen lempeys kanssaihmisiä kohtaan, kompromissien etsintä, omien uskomusten kyseenalaistaminen. Eivät suutu tai menetä hermojaan vähäpätöisistä asioista kuten myöhästymisistä tai pienistä erimielisyyksistä.

Jos mietin vaikka omia tuttavia, niin ne jotka eivät ole kokeneet isoja vastoinkäymisiä ovat useammin kiihkeitä politiikassa (aina oikeassa ja pätemässä pikkuasioista) tai uskonnollisia ("valittuja" ja toimivat omasta mielestään aina oikein) kun taas ne, jotka ovat heränneet läheisen menetyksen tai sairauden myötä todellisuuteen viihtyvät usein yksinkertaisten asioiden äärellä, ovat sovittelunhaluisempia, eivät kuvittele olevansa erehtymättömiä tai kuolemattomia.

Tämä riippuu ihmisen persoonallisuudesta, asioiden käsittelytaidoista, ulkopuolisesta tuesta sekä järkyttävän tapahtuman asteesta.

Joku tasapainoinen ihminen ei välttämättä jää kantamaan painolastia sisällään, vaikka jotain hirveää tapahtuu.

Silti kovin ja tasapainoisinkin ihminen varmasti on hukassa pitkään, jos oma lapsi tekee itsemurhan. On asioita, joista ei välttämättä pääse yli kunnolla, kukaan.

Herkkä ihminen taas saattaa traumatisoitua pienemmästäkin ihan kunnolla, ja jää vellomaan omiin ajatuksiinsa.

Joku ei osaa käsitellä asioitaan ollenkaan, ja paha olo kasvaa jatkuvasti sisällä. Joku toinen taas osaa, ja hirveidenkin asioiden kanssa hän oppii elämään.

Joku pysyy kotonaan ja hautoo itsemurhaa. Toinen avautuu kännissä. Yksi vetää päihteitä.

Joku on hyvin tasapainoinen ja elämäniloinen, ja tukee muita. Joku on kylmä, eikä tunnu ymmärtävän muiden kriisejä. Joku jauhaa ongelmistaan somessa. Toinen hukuttautuu töihin ja keskittyy omaan elämäänsä. Ihmisestä ei voi oikein koskaan sanoa päällepäin, mitä se on kokenut.

On eroa vastoinkäymisillä, ei se nyt vain ole sama asia että kampaaja värjäsi hiukset vihreiksi kuin vaikka lapsen kuolema. Siksi ei voi sanoa että kaikki on kokeneet kovia koska jotkut kohtaa kyllä enemmän vastoinkäymisiä kuin toiset.

Tunnen miehen, joka on kokenut ihan hirveitä lapsuudessaan. Erittäin ystävällinen ja kohtelias, mutta hänestä aistii herkkyyden. Ei puhunut juurikaan mitään omista henkilökohtaisista asioistaan. Erittäin hyvässä asemassa työelämässään. Kun hän viimein kertoi kokemuksistaan, en voinut uskoa kuulemaani, ja miten hän  niin huonoista lähtökohdista selvisi selväjärkisenä saatikka kykeni järjestämään itselleen hyvän elämän. Hyvin herkkä, hänestä näkee, että joskus taistelee itkua vastaan jos puhutaan ikävistä asioista. Omat kokemukset tulevat mieleen. 

Ei välttämättä mistään. Kaikki kokee elämässä kuitenkin jotain vastoinkäymisiä, joitakin ne muuttaa, joitakin ei.

Tämä on oma kokemukseni, ei yleinen fakta. Osa ihmisistä liioittelee omia kokemuksiaan, ja keskittyy ihan hirveästi itseensä. En vähättele pahaa oloa koskaan, koska se on subjektiivista, mutta joskus ihminen itse ylläpitää ongelmallista elämäänsä ja aiheuttaa pahaa oloa itselleen lisää. Tämän takia mielestäni jotkut vastoinkäymiset ovat ns. oikeasti pahoja, ja jotkut eivät niin pahoja, riippuu vain ihmisestä, miten niitä käsittelee.

Ne jotka eivät oikein ole kokeneet mitään ihan maat seisauttavan rankkaa, ja jotka ovat muutenkin herkkiä ihmisiä, usein oikein tuovat esille sitä, miten rankkaa heillä on joskus ollut. Ja he vellovat asioissa. Heillä on usein psyykkisiä ongelmia. He ovat somessa esillä noin muutenkin melko paljon, yleisesti. Ongelmia heillä on ollut henkinen kiusaaminen, ihmissuhdeongelmat ja lähinnä omasta päästä lähtevät ongelmat alunperinkin. Vaikka on hirveää kuulla jonkun esimerkiksi yrittäneen itsemurhaa, en silti itse luokittele sitä hirveäksi psyykkiseksi traumaksi, vaan lähinnä oman mielenterveyden huonon tilan huipentumaksi, josta on voinut ehkä oppia jotain. Sama syömishäiriöissä. Mulla on omaa kokemusta myös.

Sitten ne, jotka ovat kokeneet jotain, mitä itse en ehkä koskaan pystyisi käsittelemään, ovat melko normaaleja ulospäin. Elävät elämää keskittymättä itseensä liikaa. Tapahtumia ovat olleet fyysinen väkivalta, vanhempien ongelmat lapsuudessa sekä läheisten epäluonnolliset kuolemat. Nämä ovat mielestäni selkeästi traumatisoivia ja ihmistä muuttavia asioita, joita ei ole itse voinut kuin katsoa avuttomana vierestä.

Anteeksi, mutta en välttämättä ota niitä ihmisiä hirveän tosissaan, jotka tasaisin väliajoin muistuttavat muita rankasta elämästään jollain tavalla, tai antavat sen näkyä selkeästi ulospäin.

En tiedä, minulta on kyllä kysytty että mitä minulle on käynyt, se näkyy kuulemma minusta. Kiusallista kun ei minulla mitään suurimpia kolhuja ole kuten lapsen tai puolison kuolema.

Oletan että minusta näkyi epävarmuus ja stressi kai. Outoa vain kysyttäessä oli pitkästä aikaa elämässä hyvä tilanne, parempi itsetunto kuin aikoihin, ilmeisesti huono silti. Kukaan ei kysynyt silloin mitään kun olin oikeasti todella huonossa suhteessa vuosia, ja vaikean eron aikaan. Silloin olin todella ahdistunut, sain välillä hengenahdistuksia, käsiä, päätä, rintaa saattoi alkaa särkeä, ei meinannut jaksaa kävellä tai edes seisoa, oli unettomuutta, pelkoa, stressiä, mutta en tiedä ehkä se ei silloin näkynyt, koitinhan sitä peittää ja esittää että kaikki on hyvin niin itselle kuin muille.

Silmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei roiku somessa ja jaa elämäänsä siellä muille

mun mielestä just toistepäin.

hakevat sääliä somesta

Mä olen huomannut tän saman. Silloin kun ihmisellä menee päin persettä niin päivitetään somea useammin ja tyyli on #happylife #lovemylife. Myös kun parisuhde voi huonosti niin tulee paljon yhteiskuvia #rakastansua plaa plaa. Mutta kun asiat ovat oikeasti hyvin niistä ei huudella. Kel onni on sen kätkeköön niinhän se on!

Tämän olen siis huomannut omassa tuttavapiirissä ja vähän vieraammissakin.

Ei mitenkään ellei ole itsesäälinen,alkoholisoitunut huomiohuora.

Gang stalkingin uhrina kokee vastoinkäymisiä, joista ei voi puhua edes samassa lauseessa kuin jostain tavallisista/tyypillisistä ihmisten kokemista vastoinkäymisistä. Joskus gang stalkingin uhrina saattaa ehkä jopa huvittaa, kun ihmiset tilittää jostain puolison pettämisestä tms. niin kuin se olisi maailmanloppu. Jos joutuu gang stalkingin uhriksi, huomaa miten pieniä monet suurelta ennen tuntuneet vastoinkäymiset loppujen lopuksi olivat. 

Vierailija kirjoitti:

Jos vastoinkäymiset ovat olleet voimavarojen rajoissa seesteisyys, elämän pienistä asioista nauttiminen, ymmärrys muiden ihmisten elämäntilanteita kohtaan, luottamus elämää ja omaa selviytymistä kohtaan. Jos vastoinkäymiset ovat ylittäneet voimavarat, kyynistyminen, alistuminen, luovuttaminen, eristäytyminen, epäluottamus elämää kohtaan.

Osuvin kuvaus tähän mennessä. Itse kuulun jälkimmäiseen. Ihanaa, että joku ymmärtää mistä nuo olotilat kumpuaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen hiljainen alistunut nöyryys, vaikea kuvaila. Sellainen ettei pidä mitään itsestäänselvyytenä enää eikä uskalla paukutella henkseleitä uhoten, koska tietää että hetkenä minä hyvänsä kaikki voi olla pois pyhittynä. Tapasin erään vanhemman naisen jonka lapsi oli kuollut tapaturmaisesti erittäin tuskallisella tavalla. Hänestä huokui just tollanen nöyryys ja kun kertoi tapahtuneesta itki hiljaa vailla säälinkerjuuta. Toivottavasti osasin selittää tyhjentäväst.[/quot]

Allekirjoitan. Ihminen muuttuu tasaiseksi, ei ole suurta iloa eikä suurta surua tai draamaa. Sitä ymmärtää, että jokainen päivä voi olla viimeinen. Vaikea selittää, sitä ikäänkuin turtuu tunteettomaksi.

Ja olen kokenut oman lapsen kuoleman synnytyksen aikana, pitkän avioliiton päättymisen miehen pitkään jatkuneen uskottomuuden vuoksi (hän oli myös menehtyneen lapsen isä), raiskauksen sekä lisäksi minua pahoinpideltiin äitini toimesta lähes kymmenen vuotiaaksi asti. Joskus mietin miksi naiset valittavat pelkästä raiskauksesta kun minä olen kokenut kaikki nuo edellä mainitut asiat .

Itse odotan jo kuolemaa vaikka olen vasta 40v. En oikeasti enää jaksa yhtään päivää enkä yhtään uutta traumaa.

Sellaista nöyryyttä siellä...

En ole tuo sama ihminen, mutta täällä tosiaan on ihmisiä, jotka huomaavat välillä olevansa kateellisia niille, jotka on pelkästään raiskattu. Se ei ole vähättelyä raiskausta kohtaan, vaan kuvaa sitä, miten paljon tuskaa joidenkin kohdalle osuu. On epäempaattista ja uskomattoman julmaa moittia sellaisia ihmisiä nöyryyden puutteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei roiku somessa ja jaa elämäänsä siellä muille

mun mielestä just toistepäin.

hakevat sääliä somesta

Ja vitut. Mä en puhu niistä asioista netissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vastoinkäymiset ovat olleet voimavarojen rajoissa seesteisyys, elämän pienistä asioista nauttiminen, ymmärrys muiden ihmisten elämäntilanteita kohtaan, luottamus elämää ja omaa selviytymistä kohtaan. Jos vastoinkäymiset ovat ylittäneet voimavarat, kyynistyminen, alistuminen, luovuttaminen, eristäytyminen, epäluottamus elämää kohtaan.

Osuvin kuvaus tähän mennessä. Itse kuulun jälkimmäiseen. Ihanaa, että joku ymmärtää mistä nuo olotilat kumpuaa.

Minulla vaikeat vuodet ovat lamanneet, olen ollut kuin horroksessa. Mutta kun kyynistyminen ja muut aktiiviset negatiiviset tunteet ovat nousseet pinnalle, se on ollut merkki siitä, että pitää pusertaa itsestä kaikki voimanrippeet, jotta löytää taas tasapainon ja elämänilon tai edes tyytyneen olon.

En ole kuullut viisaan ihmisen vähättelevän muiden vastoinkäymisiä. Elämänkokemus on keikahtanut jo katkeruudeksi siinä kohtaa. Meille muille kaikki muu siinä kamelin selässä on näkymätöntä.

Hiljainen hyväksyntä, vetäytyvä melankolia kuvaa omia olotilojani.