Millainen ihminen ei aio katsoa, saati pidä uudesta Tuntmattomasta sotilaasta?
Jo yli puolenmiljoonan katsojan rajapyykin ennätysajassa ylittänyt klassikkoelokuva jatkaa suosiotaan. Millainen ihminen ei elokuvasta tykkää tai aio sitä katsoa?
Kommentit (145)
En halua katsoa kolmea tuntia räiskintää.
Mä olen 45 vuotias perheenäiti ja kokki, aika tavallinen lähiötaaplaaja.
En ole katsonut ensimmäistäkään Tuntematonta koskaan... ainakaan kokonaan, onhan siitä pätkiä sieltä täältä nähnyt. En ole kirjaakaan lukenut, enkä lue. Aihe on vaikea, enkä usko, että sen romantisoiminen kulttuuriksi saa musta sodan ystävää.
Kotimaiset elokuvat ei kiinnosta yleisesti eikä Tuntematon sotilas herätä millään tavalla kiinnostustani erityisesti.
Veikkaisin, että sellainen ihminen jota ei yksinkertaisesti kiinnosta kyseinen elokuva.
Uusi tuntematon on lähes koko ajan pelkkää räiskintää, sellaista mitä ihan varmasti sota ei koko ajan ollut. Lisäksi henkilövalinnat pääosin epäonnistuneita, toki muutama hyvin valittukin joukossa, muun muassa Janne Virtanen teki roolinsa erittäin hyvin.
Olen 43-vuotias akateemisesti koulutettu humanisti, joka toimii nykyisin terveydenhoitoalalla. Lapsia pari kappaletta, omaisuutta n. 200 kiloeuroa.
Ja mitähän muuta haluaisit minusta tietää?
Yhtään kotimaista elokuvaa en aio lähivuosina katsoa, koska olen pettynyt niihin liian monta kertaa. En ymmärrä mitä ihmiset elokuvissa puhuvat, yleensä en tajua koko proggisten pointtia, eikä minun ole pakko mennä kärsimään myötähäpeästä pateettisen väkivaltapaskan äärelle, joten en mene.
Sellainen kuin minä. Ei kiinnosta ylipitkät elokuvat mistään aiheesta.
No en periaatteessa mene katsomaan, koska on täysin väsynyt ja kulunut idea filmata ko. elokuva. Muutenkin kyllästyttää jatkuva talvisodan korostus, niin kuin Suomen itsenäisyys ei tänä päivänä olisi jotain muuta jo, kuin sota. Ekat 10-15 v. T.sodan jälkeen oli ymmärrettävää muistella sotaa ja korostAa sen merkitystä itsenäisyydelle,mutta miksi yhä 77v. sen jälkeenkin.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 45 vuotias perheenäiti ja kokki, aika tavallinen lähiötaaplaaja.
En ole katsonut ensimmäistäkään Tuntematonta koskaan... ainakaan kokonaan, onhan siitä pätkiä sieltä täältä nähnyt. En ole kirjaakaan lukenut, enkä lue. Aihe on vaikea, enkä usko, että sen romantisoiminen kulttuuriksi saa musta sodan ystävää.
Ei kai sen elokuvan tai romaaninkaan tarkoitus ole tehdä kenestäkään sodan ystävää. Se on tarina ihan todellisten tapahtumien pohjalta, kuvaus niistä olosuhteista, joissa miehet ja naisetkin siihen aikaan joutuivat elämään, tahtoivat tai eivät. Ei tästä kannata tehdä mitään sodanihannoimiskysymystä. Kuulostat hieman yksinkertaiselta.
En aio katsoa. Ei kiinnosta sotaelokuvat.
Sotaelokuvat ja länkkärit ei oo koskaan napannu. Yleensä aina miesten näkökulmasta ja naiset heikkoja lillukoita, joten en samaistu. Karaistan myös nationalististista öyhötystä.
Minä en aio katsoa, koska olen niin herkkä. Olen pakosti joutunut aikoinaan yläasteella katsomaan sen viimeksi tehdyn version. Se oli aivan kauhea, pahinta siinä on se, että tietää, että sellaista on tapahtunut oikeasti, oikeille ihmisille. Olin pitkään kamalan ahdistunut, näin painajaisia, itkin ja murehdin. En pysty edes lukemaan sotakirjoja, liian tuskallista sekin.
Olen erittäin kiinnostunut mm. sotahistoriasta, mutta fiktiivisillä sotadraamoilla ei ole minulle siltä alueelta mitään annettavaa vaikka olisivat parhaillaan kuinka suosittuja.
Miten siitä voisi pitää, jos ei kerran aio katsoa sitä? Ihme otsikko.
Katon sitten, kun tulee telkkarista. Ei tee mieli mennä elokuvateatteriin kärsimään räiskeestä ja paukkeesta. Mulle Tuntematon on ensisijaisesti romaani, ja sen olen lukenut monta kertaa.
Pari versiota siitä jo nähnyt, ei kiinnosta enää kolmas. Kirja on parempi kaikin tavoin kuin kumpikaan näkemäni elokuvaversio. Sitten minua hiukkasen haittaa tämä nro kolmosen sponsorisopimus sulatejuustomerkin kanssa. Onko tosiaan niin, että Väinö Linnan perikuntaa ei haittaa?
Vierailija kirjoitti:
Uusi tuntematon on lähes koko ajan pelkkää räiskintää, sellaista mitä ihan varmasti sota ei koko ajan ollut. Lisäksi henkilövalinnat pääosin epäonnistuneita, toki muutama hyvin valittukin joukossa, muun muassa Janne Virtanen teki roolinsa erittäin hyvin.
Siinä elokuvassa käsitellään tapahtumia kolmen vuoden ajalta, ei kai kukaan oikeasti luulekaan että se on ollut jatkuvaa räiskintää, siinä elokuvassa vain on painotettu niitä merkittävimpiä kohtia sodassa, jotka nyt yleensä tarkoittaa taisteluita. Näytetäänhän siinä asemasotavaihettakin, jossa on aikaa istua vartiossa vuolemassa lampunjalkoja ja huutelemassa vastauksia vihollisen propagandaan. Tuosta olen samaa mieltä, ettei ihan kaikki roolivalinnat menneet nappiin. Vatasesta ja Hirviniemestä kyllä pidin, vaikka olin ensimmäisenä heidän valintaansa aikoinaan tuomitsemassa.
Miten tämä otsikko nyt kuulostaa aivan siltä, että kaikkien "pitäisi" mennä se katsomaan? Voisitko ap hieman perustella asenteellista kysymystäsi?
En luultavasti aio katsoa. Sotaelokuvat eivät kiinnosta juuri yhtään. En ole nähnyt edes alkuperäistä Tuntematonta sotilasta.