Työ opena vie kaikki voimat, ei voimia omille lapsille :(

En juuri koskaan käytä konetarkastettavia koetehtäviä. Niitä tekemällä ei opi kirjoittamaan kunnollisia koevastauksia. Esseen tekeminen on taito, jota tarvitsevat niin lukiolaiset kuin ammattikoululaiset ja sillä samalla taidolla pitäisi pärjätä aina yliopistoon asti.

Mitä tahansa työtä voi tehdä niin monella tavalla. Opettajan ammatissa se työsarka on aika lailla loputon eli jonkun on tehtävä ja suunniteltava ne juhlat ja retket, pidettävä palaverit ja hoidettava ne oppimissuunnitelmat. Luokkien oppilasaines on tällä hetkellä aivan erilaista kuin 10 vuotta sitten.

Opetan itse yläasteella, ja meitä opettajia on noin 60, joista miehiä ehkä 15. Vetääkö yksikään miehistä mitään tiimiä? Järjestääkö Suomi 100-juhlia? Joulujuhlia? Kerhoja? Ulkomaisten vieraiden ohjelmaa? Oppilasvaihtoa? Ei. Onko yhdelläkään miehellä hyvä tietämys luokkansa asioista ja kaikki paperit ajan tasalla? Ei. Onko miesope se, jonka puoleen oppilaat kääntyvät ongelmissaan? Kertovat ahdistavia kokemuksia perheessään? Uskaltavat kertoa kiusaamisesta, hyväksikäytöstä, vanhempien alkoholin käytöstä? Huomaako miesope ylipäätään oppilaiden pahoinvointia? Ei. Kaikki ohr-palaverit, joihin tuodaan huolia oppilaista ,tulevat naisopettajilta.

Ketkä tekevät töitä koululla neljään? Ei ainakaan miesopet.

Ketkä ovat uupuneita työtaakkaansa? Ei ainakaan miesopet.

Oppilaat oireilevat entistä enemmän, ja jokaisessa luokassa on oppilasainesta, joka ei millään mittapuulla kuulu yleisopetukseen. Miesopet lätkivät armovitosia, kun eivät halua laatia uusintakokeita tai tarjota tukiopetusta. Meidän koulussamme miesopet eivät anna edes tukiopetusta vaan senkin hoitavat sitten saman aineen naiskollegat.

Kun keskustelemme työn kuormittavuudesta, muistavat miesopet aina tässä kohtaa avata suunsa ja kertoa, miten kyse on vain elämänhallinnasta ja suunnittelusta., heillä ei ole mitään ongelmaa, kun on aina kollegoja, jotka hoitavat heidänkin hommansa tunnollisuudessaan. Se hyvä puoli on naisvaltaisella alalla, että aina löytyy vastuunkantajia, jotka polttavat itsensä loppuun ja miesope voi teeskennellä, että kyse on elämänhallinnasta ja suunnittelusta eikä vapaamatkustamisesta ja töiden huonosta teosta.

Eivät ne miesopet muuten ole aina automaattisesti niitä hyvän kurin pitäjiä. Meidän koulussamme tasan yksi mies saa luokan kuin luokan hiljaiseksi ja muut antavat oppilaiden puhua ja riehua eivätkä ota tästäkään mitään stressiä. Vitosella kun voi päästää kaikki mölyapinat läpi.

Naisopettajat suunnittelevat istumajärjestyksiä, erilaisia oppimistapoja ja opetusmateriaaleja saadakseen ne mölyävät kiinnostumaan ja kertovat huolensa ohr:lle ja vanhemmille ja kokoustavat sitten näiden takia harva se viikko ja päälle tulee sitten vain maine, että eivät osaa pitää kuria, kun oikeasti yrittävät ratkaista ongelmaa. Miesopettajat luistelevat tässäkin vapaamatkustajina, kun ei se oppilaiden oppiminen kiinnosta vaan ainoastaan se, että pääsee työstään mahdollisimman helpolla.

Olen kieltenope ja opetan aikuisia. Yhden vuoden olin työpaikassa, joka uuvutti ja ahdisti niin että elämästä meni ilo. Nyt voin hyvin kun olen löytänyt paremman työpaikan: mulla on vähän vähemmän tunteja, hyvät materiaalit kirjasarjassa niin että vähällä työllä saa vaihtelevia tunteja. Sekä mukava esimies. Ennenkaikkea olen päättämällä päättänyt että en tee viikonloppuisin ja parina lyhyempänä päivänä töitä iltapäivisin.

Open työn sudenkuoppia ovat tyihmissuhdeluonne- herkälle raskasta. Ja suunnittelu- tunnollisella menee yli. Itse olen aina ollut tosi miellyttämisenhaluinen ja omituiset potkujen pelot vaivaavat. Pakko kovettaa itsensä ja miettiä mikä tärkeintä: omat lapset!

Olen yläkoulun aineenipettaja ja olen huomannut saman omien lasten kohdalla. Harmittaa heidän vuokseen kun en enää työpäivien (kestävät klo 16.15 saakka muuten), jaksa kiinnostua heidän asioistaan niin paljon kuin haluaisin.

Nytkin ovat lapset pyytäneet päästä uimahalliin, mutta en vaan jaksa enää työpäivien, kotitöiden ja koiralenkkien jälkeen lähteä kekkaloimaan uimahalliin.

Hyvinä puolina näen sen, että loma ajoista ei tarvitse sumplia kun olen lomat aina heidän kanssaan ja yritän silloin korvata arjen kiireisyyttä mukavilla yhteisillä jutuilla.

Totuus on kuitenkin, että olisin lapsilleni parempi äiti, jos olisin esim.toimistotyöläinen aikuisten parissa kuin kasvattaja vaativien teinien keskellä.

Muutakin työtä olen miettinyt, mutta on suuri kynnys jättää turvallinen virka ja heittäytyä tässä elämäntilanteessa työnhakijaksi.

Järkyttävää, että tällä palstalla pitää lähes joka keskusteluun tulla haukkumaan lastentarhaopettajia ja kertomaan, kuinka "turha" ammatti se on. Näinkö vähän vanhemmat arvostavat lastensa opettajia ja kasvattajia. Olen järkyttynyt.

En kyllä haluaisi opettaa enää nykykoulussa, jossa kokeetkin korjaa kone?

Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat kuuluisivat erityisluokalle. Ohi aiheen, mutta liittynee tähän opettajien loppuunpalamiseen.

Kännykkäparkki on ratkaisu.

Sama täällä. Olen erityisopettaja yläkoulussa ja teen tätä työtä liian suurella sydämellä. Yritän pelastaa koko maailman. Kuvittelen, että tekemällä paremmin, panostamalla enemmän, miettimällä enemmän saan ne palleroiset oppimaan... Toki se auttaakin, mutta totuus on, ettei laivaa niin vaan käännetä. Hyvää on, että oppilaat tietävät minun pitävän heistä ja haluavan jeesata, joten olen erittäin pidetty työssäni. Minä olen se mukava ope, jolla on aikaa ja mahdollisuus asettaa opetus sille tasolle, että saa onnistumisia. Minä en heitä sitä kamalaa projektityötä nokan eteen monisivuisine ohjeineen ja käske tehdä vaan pilkon sitä jokaisen kanssa yksitellen. Ongelma on vaan, että minä pilkon sitä ajatuksissani yötä myöten.

Sille joka kirjoitti asiantuntijatyöstään, niin menepä kokeilemaan opetustyötä, jos tuntuu helpolta. Itse olen ollut asianatuntijatyössä yksityisellä 10 vuotta. Esimiesasemassa osan ajasta, hirveät tulospaineet globaalissa bisneksessä. Voin sanoa, ettei se työ ikinä kuluttanut tällä tavoin kuin tämä. Sana kuluttavuus kuvaa opettajan työtä hyvin. Minäkin luulin, että pääsisin opena tulospaineista ja saisin ne lomat yms. Siksi vaihdoinkin pienen lisäkoulutuksen jälkeen näihin hommiin. Kyllä, rakastan lähteä joskus klo 13 perjantaina kotiin, mutta silti koen, etten ikinä ole tehnyt näin paljon töitä kuin nyt. Tämä on työ on mielenkiintoisempaa ja sitä kautta mukavampaa, mutta kevyemmäksi tätä ei voi sanoa. Tämä on intensiivisyydeltään ihan eri luokkaa per tehty tunti.

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää, että tällä palstalla pitää lähes joka keskusteluun tulla haukkumaan lastentarhaopettajia ja kertomaan, kuinka "turha" ammatti se on. Näinkö vähän vanhemmat arvostavat lastensa opettajia ja kasvattajia. Olen järkyttynyt.

Mikään ei ole niin tärkeää kuin alle kouluikäisten lasten hyvä kasvatus, opetus ja hoito. Kaikki ovat varmasti tästä ihan samaa mieltä. Älä välitä, lto koetaan uhkana monelta taholta. Juuri asiantuntemuksensa ja asemansa sekä sen vallan vuoksi, joka heillä on lasten ja perheiden elämään. Lisäksi eturistiriidat lähiammattikuntien kanssa aiheuttaa turhautumista.

Mikä tahansa vaativa työ + 4 lasta on hankala yhdistelmä. Itse selviän lääkärin työstä ja kahdesta lapsesta nippa nappa, vaikka minulla on erittäin paljon osallistuva mies. Elämä on valintoja, itse halusin vaativan työn joten tingin lapsiluvusta. Vaikka se on monta kertaa mietityttänyt, olen onneksi tajunnut ettei minusta olisi yksinkertaisesti riittänyt enemmälle äidiksi.

Ap olet tehnyt jo päätöksen olla neljän lapsen äiti, töistä on nyt pakko keventää. Vuorotteluvapaa? Opintovapaa? Osittainen hoitovapaa?

Vierailija kirjoitti:

Mikä opettajan työssä on niin raskasta? Eikö todella pitkät lomat ja todella lyhyet työpäivät yhtään auta? Itse usein haaveilen noista eduista!

Itsellä vaativa asiantuntijatyö, jossa 1-4 päivänä viikosta 20-150 km päässä kotoa reissutyössä. Kohteessa ollaan noin 8 tuntia, kiireaikaan pidempään. Työpäivälle voi helposti tulla pituutta 12 tuntia, josta työaikaan ei matkoja lueta. Töitä on ajoittain iltaisin ja viikonloppuisinkin, ja tunnit lasketaan liukumiin eli niistä ei saa mitään viikonloppukorotuksia palkkaan. 1 tunnin sunnuntaityöstä saa + 1 tuntia liukumasaldoon. Läppäri on kotona mukana ja töitä joutuu usein tekemään tuon 37,5 viikkotunnin päälle.

Kotona on 2 ja 4 vuotiaat, ja kaikki kotityöt ja harrastukset on meilläkin aamuisin ja iltaisin hoidettavana. Aikamoista sumplimista arki on, kun kummallakin vanhemmalla on vähintään 7,5 h työpäivät.

Vuosilomia taas kertyy se 5 viikkoa KOKO vuodelle (+mun ylitöistä joitain päiviä). Tuo työpäivien pituus ja lomien määrä on aivan eri muokkaa kuin opettajilla. Voitteko kuvitellakaan miten vaikeaa on yhdistää päiväkodin (ja myöhemmin koulun) piiitkät lomat suhteessa vanhempien 5 viikon lomiin. Ei todellakaan ole meillä mitään hiihtolomia ja pitkiä joululomia, jolloin hengähtää ja viettää aika perheenä.

Ehkä tämä purkautuminen tuo vähän perspektiiviä uupuneille opeille.

Vaikutat fiksulta ihmiseltä, joten se, että kuvittelet opettajan työajan olevan sama asia kuin lukujärjestykseen merkityt tunnit, yllättää. Niin paljon tästä asiasta on puhuttu. On totta kai eroja eri kouluasteiden ja kaupunkien välillä, mutta koska halusit tuoda perspektiiviä meille opettajille, on ehkä hyvä, että vastaavasti myös minä kerron omasta vaativasta asiantuntijatyöstäni opettajana.

Myös opettajan työ voi sisältää matkustamista. Moni opettaja työskentelee useammalla koululla, ja esimerkiksi hanketyöt ja koulutukset edellyttävät matkustamista. Mainitsemasi 20-150 kilometrin päähän matkustaminen ei kuulosta mitenkään ihmeelliseltä. Minulla on kollegoita, joiden päivittäinen työmatka on yhteen suuntaan 120 kilometriä, ja itse käyn erään hankkeen vuoksi kahden viikon välein päiväreissuilla Helsingissä, jonne on lähes 300 kilometriä.

Myöskään opettajilla ei työmatkoja lasketa työaikaan. Esimerkiksi Helsinkiin, jossa lähes kaikki OPH:n tapahtumat järjestetään, matkustaa kotipaikkakunnaltani liki neljä tuntia suuntaansa, ja tästä saa ainoastaan päivärahat, ei muita korvauksia. Neljän tunnin koulutukseen tai hankeseminaariin matkustetaan kahdeksan tuntia, ja ainoastaan neljä tuntia eli tapahtuman kesto lasketaan työajaksi. Päivän pitämättä jäävät oppitunnit on suunniteltava etukäteen niin, että opiskelijat voivat tehdä itsenäisiä tehtäviä. Nämä tehtävät luonnollisesti tarkistetaan jälkikäteen. Sijaisia ei toisella asteella saa säästösyistä ottaa. Tämä koskee muuten myös lyhyitä sairauslomia. Opettaja huolehtii tavalla tai toisella itse tunneistaan, vaikka olisi 40 asteen kuumeessa.

Myös minä työskentelen iltaisin ja viikonloppuisin ilman mitään erilliskorvauksia. 50-60 tunnin viikottainen työaikasaldo ei ole mitenkään harvinainen lukion lehtorille. Tyypillinen työpäiväni pituus on 9-10 tuntia, ja keskimäärin kahdesti viikossa teen lisäksi joko 12-tuntisen päivän tai sitten puolikkaan työpäivän lauantaina tai sunnuntaina. Urani aikana en ole viettänyt vielä yhtään syys-, joulu- tai hiihtolomaa, jolloin en olisi lainkaan tehnyt töitä. Viime syyslomalla tein kolme täyttä työpäivää. Yhteisiä lauantaityöpäiviä on lukuvuoden aikana neljä, siihen tulevat päälle omaehtoiset koulutukset.

Totta kai tätä työtä, niin kuin mitä tahansa työtä, voi tehdä myös minimipanostuksella. Koulutuksiin ei ole pakko mennä, voi käyttää kaksikymmentä vuotta vanhoja materiaaleja, nopeasti tarkistettavia monivalintatenttejä, ohittaa koulukiusaamistapaukset ja erityisen tuen tarpeessa olevat opiskelijat. Opettajaksi hakeutuu kuitenkin yleensä tunnollisia, oikeasti nuorten osaamisesta ja hyvinvoinnista välittäviä ihmisiä, jotka pyrkivät tekemään parhaansa. Se, miten opettajan työssä teoriassa on mahdollista lusmuilla, ei kuvaa suurimman osan opettajista asennetta yhtään.

Ei opettajalla ole välttämättä yhtään sen lyhyempi työpäivä kuin muuallakaan perustuntimäärää tekevillä. Oma työpäiväni on yleensä 7,5 tai 8 tuntia pitkä. Kerran tai kaksi viikossa menee pidempään (9 - 10 tuntia) ja kerran kuussa teen viikonloppuna yhteensä n. 7 tuntia arviointityötä. Opettajan työ on sosiaalisesti kuormittavaa: olet jatkuvasti esillä ja saatavilla, oppilaat tarvitsevat huomiota ja apua ja heidän erilaisia, joskus asiattomiakin, tunteenpurkauksiaan pitää ymmärtää (ja samalla kasvattaa heitä vastuuseen ja fiksuun käytökseen). Lisäksi työ ei ole selvästi sellaista, että tulisi tunne, että päivän työt on tehty. Usein täytyy jotakin korjattavaa ottaa kotiin, etteivät pinot kasaudu.

Opettajilla on pitkät lomat. Se on totta. Loman virkistävää vaikutusta ei voi kuitenkaan varastoida niin, että se auttaisi jaksamaan, jos työarkena tekee pitkiä päiviä ja työt leviävät viikonlopuille. Levon pitäisi olla säännöllistä. Opettajan työ ei ole varmaankaan keskimääräistä paljon raskaampaa, mutta ei se helpompaakaan ole. Ja juuri tuo sosiaalinen aspekti tekee sen, että kotona on vaikeampi jaksaa lasten ja miehen läheisyyden ja huomion kaipuuta, kun resurssi on töissä käytetty melkein loppuun.

Aika auttaa siihen, että saa työhön enemmän rutiinia. Koska oppituntien ulkopuolinen työaika on niin vapaasti järjestettävissä, kestää useamman vuoden, että sen itse osaa junailla järkevästi. Olen kuullut, että viiden vuoden jälkeen helpottaa.

- Yläkoulun aineenope, joka tänäänkin korjaa aineita

Tämänpäiväiseen työsarkaani kuuluu: Uuden opsin mukaisten kahden maantiedon tunnin suunnittelu. Entisistä materiaaleista ei ole juuri iloa, koska opetettava aines muuttui lähes täysin. Lisäksi sähköisen abitti kokeen suunnittelu ja edellisten kokeiden tarkistus. Esseitä on luettavaksi 35. Tämän lisäksi käyn läpi kahden lukiotunnin materiaalit ja teen niihin tarvittavat korjaukset ja muutokset. Perjantaina tein töiden jälkeen jo yhden kokeen kysymykset alta pois.

Vierailija kirjoitti:

Mikä opettajan työssä on niin raskasta? Eikö todella pitkät lomat ja todella lyhyet työpäivät yhtään auta? Itse usein haaveilen noista eduista!

Itsellä vaativa asiantuntijatyö, jossa 1-4 päivänä viikosta 20-150 km päässä kotoa reissutyössä. Kohteessa ollaan noin 8 tuntia, kiireaikaan pidempään. Työpäivälle voi helposti tulla pituutta 12 tuntia, josta työaikaan ei matkoja lueta. Töitä on ajoittain iltaisin ja viikonloppuisinkin, ja tunnit lasketaan liukumiin eli niistä ei saa mitään viikonloppukorotuksia palkkaan. 1 tunnin sunnuntaityöstä saa + 1 tuntia liukumasaldoon. Läppäri on kotona mukana ja töitä joutuu usein tekemään tuon 37,5 viikkotunnin päälle.

Kotona on 2 ja 4 vuotiaat, ja kaikki kotityöt ja harrastukset on meilläkin aamuisin ja iltaisin hoidettavana. Aikamoista sumplimista arki on, kun kummallakin vanhemmalla on vähintään 7,5 h työpäivät.

Vuosilomia taas kertyy se 5 viikkoa KOKO vuodelle (+mun ylitöistä joitain päiviä). Tuo työpäivien pituus ja lomien määrä on aivan eri muokkaa kuin opettajilla. Voitteko kuvitellakaan miten vaikeaa on yhdistää päiväkodin (ja myöhemmin koulun) piiitkät lomat suhteessa vanhempien 5 viikon lomiin. Ei todellakaan ole meillä mitään hiihtolomia ja pitkiä joululomia, jolloin hengähtää ja viettää aika perheenä.

Ehkä tämä purkautuminen tuo vähän perspektiiviä uupuneille opeille.

Ehkäpä tämä antaa sinulle perspektiiviä realiteetteihin:

Tein vuosia vaativaa asiantuntijatyötä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla ennen opettajaksi vaihtamista. Voin ihan rehellisesti sanoa, että aiemmissa töissäni pääsin helpommalla, jos puhutaan työn kuormittavuudesta ja kuluttavuudesta. En ole koskaan ollut työpäivän jälkeen niin väsynyt, mitä opehommissa. Päivien intensiivisyys on sellaista, ettei sitä tajua, ellei sitä ole kokenut. 

Eli ei kannata kommentoida tietäväisenä asioita, joista ei käytännössä tiedä mitään. Opetustuntien määrä ei ole sama kuin työpäivän pituus.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Olen ope ja työ vie todella paljon sosiaalista energiaa. Minulla ei ole vielä lapsia ja olenkin ajatellut, että jos jatkan tässä samassa työssä, yksi lapsi riittää tai sitten kaksi mutta isolla ikäerolla. Olen kyllä miettinyt, että ennemmin minun kannattaisi yrittää vielä muuttaa työtä jotenkin, että olisi arkena enemmän paukkuja. Harmi, ettei ihminen saa energiaa niin, että esim. kesälomalla lataa akut täyteen ja sitten töissä arkena käyttää sitä latinkia ja jaksaa pitkiä päiviä ja vähäunisia öitä.

Voitko yhtään muuttaa työtäsi? Oppilaat korjaamaan itse kokeita? Enemmän sellaista työtapaa, että oppilaat itse hakevat aiheesta tietoa kirjasta + netistä ja vastaavat kysymyksiin ja tunnin lopussa vasta opejohtoinen koonti? Lyhyempiä kirjoitelmia? Jotain mikä suoraan vähentäisi työn määrää ja tarvetta olla jatkuvasti oppilaan saatavilla. Socrative-koe, joka automaattisesti tarkistaa itsensä? Ensi lukuvuonna vähemmän vuosiviikkoylitunteja tai jopa vain osa-aikaiset tunnit? Kerran kuussa yksin hotelliin yöksi, niin on paremmin levänneenä läsnä lapsille? Terapia tai hypnoositerapia, joilla pyrittäisiin muuttamaan omia haitallisia ja kuormittavia ajatus- ja toimintatapoja? Säännöllinen meditaatio, esim. 10 min/päivä? Oisko näistä mihinkään?

Voisitko vaihtaa alaa?

Tässä on niin monta hyvää ideaa, että itsekin koitan niitä toteuttaa, vaikken olekaan työssäni uupunut. :-)

Olen yläasteen ope ja minulla on yksi lapsi, joka on jo aikuinen. Olen sitä mieltä - ainakin omalla kohdallani - ettei opettajan kannata synnyttää montaa lasta. Yksi tai kaksi lasta jaksaa vielä kasvattaa, mutta kolmas olisi jo liikaa.

Toisaalta, sairaanhoitajaystävälläni on neljä lasta ja hän on esimerkillinen äiti neljälle lapselleen. Hän osaa tarkkailla omaa jaksamistaan ja huolehtii paljon perhe- ja ystävyyssuhteistaan.

Aloittajan kannattaa tosiaan muuttaa työnkuvaansa huomattavasti. Uusi POPS asettaa ainakin yläkoulussa oppilaan ottamaan enemmän vastuuta kuin aiemmin. Se on tosin kirjattu niin, että vastuu näyttää vapaudelta: oppilaan omat mielenkiinnon kohteet ja jokaisen oma oppimistyyli huomioidaan. Kaiken täytyy olla oppilaslähtöistä. Ei enää ole erityisluokkia. Eli opettaja on "kanssakulkija" ja oppilas ottaa aiempaa enemmän vastuuta oppimisestaan, myös ns. erilaiset oppijat.

Koulussa täytyy nykyään hyödyntää digioppimista ja ryhmätyöskentelyä. Ilmiöoppimista täytyy olla myös. Opettaja pääsee siis helpommalla, kun jättää "kielletyt" opettajajohtoiset tunnit pois. Tässä on tietysti se (merkittävä) huono puoli, että osa oppilaista kaipaisi sitä opettajajohtoisuutta. Mutta kai ne POPSin laatijat tietävät, mitä tekivät...

Minulla on työmatkaa noin 100km. Olen yläasteen opettaja. Teen kaikki Wilma-vietittelyt ja tuntien suunnittelut junamatkan aikana. Kokeet korjaan hyppytunneilla. Opetan 28 tuntia viikossa ja hyppytunteja on yleensä 3-5 jokaisessa jaksossa.

En tee töitä kotona. Moni ihmettelee, miksen hanki autoa. En tietenkään hanki, koska silloin en voisi tehdä töitä matkan aikana.

Olen myös oppinut kestämään sen, että joskus tekemättömät työt vain saavat odittaa viikonlopum yli. Teen silloin yleensä omaan alaani liittyvää tutkimusta. Peruskoulun kokeiden korjaus voi hyvin odottaa maanantain sijaan vaikkapa keskiviikkoon asti. Arviointia teen viikottain, merkiten opettajan kalenterin takasivuille oppilaille plussia ja miinuksia sekä kirjaten erityiset huomiot sanallisesti. Näin ei myöskään arvosanojen antaminen tuota erityistä hankaluutta lukukausien/jaksojen lopussa.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä haluaisi opettaa enää nykykoulussa, jossa kokeetkin korjaa kone?

Ai mitkä kokeet? Meillä oppilaat tekevät suuressa monitoimihallissa ainerajat ylittäviä projekteja ja ryhmätöitä. Se on sitä ilmiöoppimista. Minä sanon opettajana, että tämän viikon teema on vesi. Oppilaat sitten itse tekevät siihen liittyviä julisteita, kemian kokeita tms. Välillä koitan hätyyttää kännykällä pelaavia oppilaita työn touhuun - usein aivan turhaan, sillä samat tyypit ovat hyvin pian taas pelien äärellä.

Opettajajohtoisia tunteja ei saa pitää eikä oppilaille saa tulla koulunkäynnistä mitään stressiä. On varmasti aika kauheaa olla amiksen tai lukion opettajana näille meidän "monitoimihautomossa" kasvaneille yläkoululaisille. Siellä kai edelleen täytyy oikeasti opiskella myös ns. tylsiäkin asioita.

Minä vaihdoin opettajan työn toimistohommiin lasten synnyttyä. Opettajan yksi työtunti vastaa intensiivisyydeltään nykyisen työni kokonaista työpäivää. Opettajana en päässyt vessaan joskus koko työpäivän aikana, olin jatkuvasti oppilaiden kritiikin ja toisaalta huomionkipeyden kohteena ja jouduin selvittelemään mitä kummallisimpia ihmissuhde- ja riitatilanteita. Sitten vielä oppilaiden vanhemmat (joita oli noin 600 per lukuvuosi) ihmettelivät, kun en olkut huomioinut heidän lastaan riittävästi siinä ja tässä asiassa.

On huomattavasti helpompaa olla työssä, jossa työaika on vain 8h per päivä. Lomia on vähemmän, mutta ne ovat oikeasti kokonaan lomaa. Ei tarvitse suunnitella mitään eikä lukea alan kirjallisuutta.