Minkä ikäisten lasten kanssa elämä on taas sujuvampaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua, olin itse tulossa vastaamaan ja hämmentyneenä luin muiden vastauksia. Minä sanoisin, että siinä 5-vuotiaana lapsi alkaa olla jo aika helppo: käy itse vessassa, syö itse, ei ole enää niin vahdittava ja ainakin periaatteessa ymmärtää jo perusjutut että miten ja miksi. 

Ainahan lasten kanssa huolta on, ja aina saa vääntää jostain, ja jokaisessa ikävaiheessa on omat raskaat puolensa. Mutta minusta rankinta on vastasyntyneen kanssa ja sitten tuollaisen kaksivuotiaan kuten meillä kuopus on: on omaa tahtoa, on jo vähän taitoa mutta ei mitään järkeä päässä. Vaipoista opetellaan eroon ja syöminen on yhtä sotkua, leikkiminen myös. Ja kaikki on ensin EI. Tässä tilanteessa sitä miettii, että vuoden päästä on jo eri ääni kellossa ja parin vuoden päästä ei ole rattaita, ei vaippoja, ei mitään pikkulapsijuttuja. Sitten voidaan jo jutella kaikkea ja mennä vaikka elokuviin. 

Sitä odotellessa.

Meilläkin on 5-vuotias, ja hänen kanssaan elämä on oikeasti sujuvaa. Voidaan suunnitella menoja ihan oman aikataulumme mukaan, ja lapsi kulkee mukana. Ei siis tarvitse suunnitella menemisiä enää "pienen lapsen" päikkäri- ym aikojen mukaan. Lapsi ei enää kiukkua kaupassa, hermostu ravintolassa, tylsisty autossa... kaikki sujuu. Kotona on leppoisaa (noh, yleensä), lapsen kanssa voi jo puuhailla kaikenlaista järkevää ja välillä hän leikkii itsekseenkin. En osaa edes kuvitella millaista yli 10-vuotiaan kanssa on. :D

Onko lapsi ainoanne?

Meillä on aika kovaa menoa 5v ja 8v poikien kanssa. Ei mitenkään kauhean helppoa. Mutta katsotaan miten jatkossa taas.

Nämä riippuu siitä, että kuinka monta lasta on ja minkä ikäinen on esikoinen.

Mun esikoinen on 11v ja tuntuu tosi isolta.

Riippuu lapsesta ja vanhemmista.

Vierailija kirjoitti:

Omat lapset ovat 16- ja 18- vuotiaiata niin muistikuvat ihan pienistä lapsista sisältää jo muistojen kultaantumista :)

Ensimmäinen helpotus tuli kun lapset oli noin 3-vuotiaita, silloin he viihtyivät vähän pitempiä aikoja yksikseen. Toki siis niin, että jonkun piti olla aina samassa asunnossa :)

Joskus tuolloin kai uskalsi jättää lapset kotiin roskien viennin ajaksi.

Seuraava vaihe helpotukseen oli, kun lapset uskalsi päästää keskenään ulos leikkimään tai kavereiden kanssa. Tämä riippuu siis asuinympäristössä. Meillä tuo tapahtui kun lapset oli noin viisi vuotiaita. 

Ekaluokkalaisen uskalsi jo jättää kotiin kauppareissun ajaksi (jos oli lyhyt kauppareissu.)

Ala-aste ikäiset saattoi jättää kotiin, jos vanhemmat meni keskellä päivää elokuviin. Mutta taisi olla niin, että nuorempi oli neljäsluokkalainen kun alettin tehdä tuota.

Kun lapset oli yläasteella saatettiin jättää lastenvahti pois, jos meillä oli yhteinen iltameno.

Nyt nuo voi jättää ilman vahtia jos ollaan yksi- tai kaksi yötä pois kotoa. 

Mutta nämä on siis niin lapsikohtaisia asioita. Ja  tämä riippuu tietenkin myös vanhemmista. 

Painottaisin nimenomaan riippumista vanhemmista. Kuulostat todella ylisuojelevalta. 

Ekaluokkalaisen voi jättää yksin lyhyen kauppareissun ajaksi? Monet ovat päivällä muutamia tunteja yksin. 

18-vuotiaan voi jo jättää yöksi kotiin :D Monet ovat asuneet jo pari vuotta omillaan tässä vaiheessa. 

Mutta kukin omien tarpeidensa mukaan määrittelee. Lapsen tarpeista tämä ei kuitenkaan aina lähde. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että se riippuu lapsesta ja vanhemmasta, että minkä kokee helppona. Meillä on helppoa, vaikka lapsi on vasta neljä. Mutta meidän lapsi onkin helppo, kiltti ja todella omatoiminen.

Minulle helpon ensimmäinen kriteeri on se, että voin itse tehdä mitä haluan. Nelivuotiasta ei voi jättää yksin kotiin, et voi extempore lähteä lenkille tms.

Toinen kriteeri on se, että lapsi hoitaa omat asiansa. Ei koko aikaa tarvitse jotain, osaa syödä itse, osaa etsiä kaverit itse... lapsella on siis omkin elämä.

Kolmas kriteeri on se, että lapsi ei ole koko aikaa iholla, vaan on omissa oloissaan.

Eli epäilen, että kyse ei ole helposta lapsesta, vaan sinun omista kriteereitä.

Eihän nyt kukaan sinkkukaan voi aina tehdä, mitä itse haluaa. Eli kummallinen kriteeri tämä ensimmäinen. 

Jos lenkkeily täysin ex tempore on se esimerkki, niin tuskin työpaikaltakaan lähdet täysin spontaanisti lenkille. Tai jos vaikka olet lupautunut käymään kaupassa jalkansa katkaiseelle ystävälle. 

Pikkulapsilla hyvinkin usein on läsnäoleva isä. Eli isä katsoo lasta, kun haluan lähteä lenkille ja tämä voi olla hyvin spontaania. 

Eri ikäisten kanssa on erilailla helppoa ja vaikeaa:

-0 Vauva, mukana kaikkialla, ei nuku, ei aina syö, huutaa. Minusta vaikein vaihe.

-1-2 On jo jotain tolkkua, roikkuu lahkeessa, tutkii maailmaa. Vaikea vaihe.

-3-5 Leikki-ikäinen, leikkii ja touhuaa itsekseen, mutta ei voi jättää yksin. Semivaikea vaihe.

-6-8 Eskarilainen - tokaluokkalainen. Pärjää jo muutaman tunnin itsekseen. Läksyt + harrastuksiin kuskaus. Helppo vaihe.

9-12 Alakoululainen. Läksyt + harrastuksiin kuskaus. Helppo vaihe.

13-15 Teini. Läksyt + harrastukset. Helppo - vaikea vaihe, riippuu lapsesta.

no kyllä koululainen on yleensä helppo, jos on siis terve ja omaa harrastuksia ja kavereita. Mutta näitä ei voi ennustaa: sairauksia voi tulla, koulukiusaamista yms. ongelmia ja silloin on kyllä huolta äidille ja ihan muut murheet, kuin että pääsetkö tänään viinille baariin ja huomenna body pump jumppaan Mirkun kanssa... siis jos olet henkisesti suunnilleen normaali ja kykenevä rakastamaan. 

Meillä on neljä lasta, ikähaitari 0 - 15 v. Helppoa on ollut melkein koko ajan, ainoastaan esikoisen vauvavuosi oli raskas ja jossain määrin myös se aika, kun kaksi vanhinta (pieni ikäero) olivat taaperoita.

Vierailija kirjoitti:

no kyllä koululainen on yleensä helppo, jos on siis terve ja omaa harrastuksia ja kavereita. Mutta näitä ei voi ennustaa: sairauksia voi tulla, koulukiusaamista yms. ongelmia ja silloin on kyllä huolta äidille ja ihan muut murheet, kuin että pääsetkö tänään viinille baariin ja huomenna body pump jumppaan Mirkun kanssa... siis jos olet henkisesti suunnilleen normaali ja kykenevä rakastamaan. 

Mutta mielestä ei näin. Eka- tokaluokkalainen ei halua olla juurikaan yksin. Ja tuntuu, että vastuu vanhemmalla vain kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Eri ikäisten kanssa on erilailla helppoa ja vaikeaa:

-0 Vauva, mukana kaikkialla, ei nuku, ei aina syö, huutaa. Minusta vaikein vaihe.

-1-2 On jo jotain tolkkua, roikkuu lahkeessa, tutkii maailmaa. Vaikea vaihe.

-3-5 Leikki-ikäinen, leikkii ja touhuaa itsekseen, mutta ei voi jättää yksin. Semivaikea vaihe.

-6-8 Eskarilainen - tokaluokkalainen. Pärjää jo muutaman tunnin itsekseen. Läksyt + harrastuksiin kuskaus. Helppo vaihe.

9-12 Alakoululainen. Läksyt + harrastuksiin kuskaus. Helppo vaihe.

13-15 Teini. Läksyt + harrastukset. Helppo - vaikea vaihe, riippuu lapsesta.

6v muutaman tunnin yksinään. Lasu mielestäni.

35+ vuotiaana, silloin voi jo luottaa ettei ole jatkuvasti apua pyytämässä, mitä nyt joskus silloinkin vielä käy jääkaapin tyhjentämässä, kun ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha on valunut pelikoneisiin sekä lähibaariin.

Lapsen 50-vultispäivien jälkeen saattaa jo helpottaa. Tiedän, mistä puhun. Terveisin 55-vuotias lapsi.

Vierailija kirjoitti:

No helppoa aikaa on yleensä alakouluaika. Mutta meidän esikoisella alkoi esimurkkuikä jo 5.luokalla ja siitä se helvetti sitten irtosi. Kamalaa vääntöä ja huolta koko ajan. Nyt 8.luokalla ja edelleen saa olla jalka kytkimellä milloin mistäkin hakemaan. 

Mutta jos on eri ikäisiä lapsia, ei sitä helppoa aikaa ole koskaan. Pienet lapset pienet murheet, isot lapset isot murheet. Fakta.

Lienee lapsikohtaista. Meillä 18v, 16v ja 12v eikä vastaavaa ole ollut. Vanhin oli enemmän yläasteen lopulla ja lukion alkupuolella kotona välillä ärsyttävän huonolla tuulella, tuntui kiukuttelevat meille vanhemmille. Mutta toisella lapsella ei ollut mitään vastaavaa. Muutenkin meillä aika helpot lapset, heidän kanssaan ei ole ollut isoja murheita. Kyyditä tosin saa, mutta lähinnä treeneihin ja seurustelukumpppanille.

Tekemistä kuitenkin kotona riittää. Edelleen saa ruokaa olla tekemässä usein, siivota ja auttaa läksyissä, tai kuulustella kokeisiin sen autokuskina toimimisen lisäksi.

Yksilöllistä.

Teininä alkoi sulkeutua omiin oloihinsa. Nyt ei ole enää kavereitakaan. Viihtyy omissa oloissaan vaikka miten kauan. Ei töitä, ei opiskelupaikkaa. Kun aiemmin toivoin omaa rauhaa, nyt toivon edes jotain kontaktia. Eli sujuvaa ei ole vieläkään, lapsi on nuori aikuinen.

Vanhemmuus on elinikäinen duuni, kunnes roolit vaihtuvat, että lapsi joutuu huolehtimaan raihnaisista vanhemmistaan.

Musta taas tuntuu, että meillä on aina ollut vaikeeta esikoisen kanssa ja helppoa kuopuksen kanssa. Esikoisella oli koliikki, todella vahvat uhmaiät, koulun aloitus otti koville ja sitten iskikin varhainen esimurkkuikä - just siinä vaiheessa kun piti olla helppo "välivaihe". En uskalla edes ajatella varsinaista teini-ikää. Kuopus on aina vaan soljunut mukana, ei hänen läsnäolonsa vaadi liikoja.

Meillä lapset 9, 7 ja 3 mielestäni aika iisiä aikaa. Toimivat aamuisin mukavan omatoimisesti. 3 vee kulkee mukana aivan kaikkialla jos tarvis. En näe tätä hirveän raskaana aikana vaan nautiskelen noiden toilailuista. Toki tieten välillä meinaa käpyä kiristää. Mutta iloahan noiden kanssa suurimmaks osaks on. Enempi yhteiseloa haittaa rouvan vammaiset työajat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua, olin itse tulossa vastaamaan ja hämmentyneenä luin muiden vastauksia. Minä sanoisin, että siinä 5-vuotiaana lapsi alkaa olla jo aika helppo: käy itse vessassa, syö itse, ei ole enää niin vahdittava ja ainakin periaatteessa ymmärtää jo perusjutut että miten ja miksi. 

Ainahan lasten kanssa huolta on, ja aina saa vääntää jostain, ja jokaisessa ikävaiheessa on omat raskaat puolensa. Mutta minusta rankinta on vastasyntyneen kanssa ja sitten tuollaisen kaksivuotiaan kuten meillä kuopus on: on omaa tahtoa, on jo vähän taitoa mutta ei mitään järkeä päässä. Vaipoista opetellaan eroon ja syöminen on yhtä sotkua, leikkiminen myös. Ja kaikki on ensin EI. Tässä tilanteessa sitä miettii, että vuoden päästä on jo eri ääni kellossa ja parin vuoden päästä ei ole rattaita, ei vaippoja, ei mitään pikkulapsijuttuja. Sitten voidaan jo jutella kaikkea ja mennä vaikka elokuviin. 

Sitä odotellessa.

Meilläkin on 5-vuotias, ja hänen kanssaan elämä on oikeasti sujuvaa. Voidaan suunnitella menoja ihan oman aikataulumme mukaan, ja lapsi kulkee mukana. Ei siis tarvitse suunnitella menemisiä enää "pienen lapsen" päikkäri- ym aikojen mukaan. Lapsi ei enää kiukkua kaupassa, hermostu ravintolassa, tylsisty autossa... kaikki sujuu. Kotona on leppoisaa (noh, yleensä), lapsen kanssa voi jo puuhailla kaikenlaista järkevää ja välillä hän leikkii itsekseenkin. En osaa edes kuvitella millaista yli 10-vuotiaan kanssa on. :D

Onko lapsi ainoanne?

Joo, on ainoa. Mitenniin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua, olin itse tulossa vastaamaan ja hämmentyneenä luin muiden vastauksia. Minä sanoisin, että siinä 5-vuotiaana lapsi alkaa olla jo aika helppo: käy itse vessassa, syö itse, ei ole enää niin vahdittava ja ainakin periaatteessa ymmärtää jo perusjutut että miten ja miksi. 

Ainahan lasten kanssa huolta on, ja aina saa vääntää jostain, ja jokaisessa ikävaiheessa on omat raskaat puolensa. Mutta minusta rankinta on vastasyntyneen kanssa ja sitten tuollaisen kaksivuotiaan kuten meillä kuopus on: on omaa tahtoa, on jo vähän taitoa mutta ei mitään järkeä päässä. Vaipoista opetellaan eroon ja syöminen on yhtä sotkua, leikkiminen myös. Ja kaikki on ensin EI. Tässä tilanteessa sitä miettii, että vuoden päästä on jo eri ääni kellossa ja parin vuoden päästä ei ole rattaita, ei vaippoja, ei mitään pikkulapsijuttuja. Sitten voidaan jo jutella kaikkea ja mennä vaikka elokuviin. 

Sitä odotellessa.

Meilläkin on 5-vuotias, ja hänen kanssaan elämä on oikeasti sujuvaa. Voidaan suunnitella menoja ihan oman aikataulumme mukaan, ja lapsi kulkee mukana. Ei siis tarvitse suunnitella menemisiä enää "pienen lapsen" päikkäri- ym aikojen mukaan. Lapsi ei enää kiukkua kaupassa, hermostu ravintolassa, tylsisty autossa... kaikki sujuu. Kotona on leppoisaa (noh, yleensä), lapsen kanssa voi jo puuhailla kaikenlaista järkevää ja välillä hän leikkii itsekseenkin. En osaa edes kuvitella millaista yli 10-vuotiaan kanssa on. :D

Onko lapsi ainoanne?

Joo, on ainoa. Mitenniin?

Esikoisen näkee just noin isona jo tuon ikäisenä, ja yhden lapsen kanssa on kovin helppoa tavallaan. Tietenkin se ainoa lapsi voi olla yksinäinen ja vanhemmat joutuvat enempi viihdyttämään kuin monilapsisessa perheessä.