Lue keskustelun säännöt.
17-vuotiaan poikani tyttöystävä paljastui koulukiusaajaksi. Työkaverini kertoi, että tyttö oli kiusannut
09.11.2017 |
pahasti hänen tyttöään yläkoulun ajan. Kiusaaminen ollut henkistä eli olivat joukolla haukkuneet okesttavaksi nössöksi ja läskiksi ja yökkäilleet aina kun tyttö oli kulkenut ohi. Lisäksi muutenkin syrjineet ja eristäneet tyttöä, joka kärsii edelleen kiusaamisen vaikutuksista, Tuo tyttö on hyvästä perheestä, vanhemmat opettajia ja on saanut stipendejä, joten tuli aikamoisena yllätyksenä tuo kiusaaminen. Kannattaako kertoa pojalleni ja yrittää vaikuttaa asiaan jotenkin vai mitä kannattaisi tehdä? Olen tavannut muutaman kerran tyttöä ja vaikuttanut ihan mukavalta,
Kommentit (105)
Lapset tekevät virheitä, ja kiusaaminen on ryhmäilmiö, johon joku voi ajautua mukaan miettimättä tarpeeksi. Empatia kehittyy lapsilla hitaasti, ja murrosikäinen ei ole epänormaali, jos empatia on vähän hakusessa. Joten älä nyt ainakaan nuorten välejä pilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset tekevät virheitä, ja kiusaaminen on ryhmäilmiö, johon joku voi ajautua mukaan miettimättä tarpeeksi. Empatia kehittyy lapsilla hitaasti, ja murrosikäinen ei ole epänormaali, jos empatia on vähän hakusessa. Joten älä nyt ainakaan nuorten välejä pilaa.
Mitä sä selität. :D Kyllä teini on päästään vialla jos ei kykene tuntemaan empatiaa.
Eikö teille ole koskaan käynyt niin, että joku on puhunut teistä tai teille jotain, mikä ei ole totta?
Minulle alkoi kerran eräs oppilaani vihjailla, että olen ollut koulukiusaaja. Aloin selvittää asiaa, ja kävi ilmi, että eräs huoltaja levitti tällaista huhua. Kun puhuin hänen kanssaan, oli varsin selvää, että hän sekoitti minut ehkä johonkuhun toiseen, koska hän väitti minun mm. pyörineen porukoissa, joissa en todellakaan ollut pyörinyt. Oman muistini mukaan en ollut koskaan edes puhunut tälle rinnakkaisluokalla olleelle huoltajalle mitään, vaikka hänen nimensä muistinkin. Missään tapauksessa en ollut häntä tai muitakaan kiusannut.
Tämä huhu oli minulle erittäin vahingollinen. Jos se ei olisi tullut tietooni, se olisi voinut merkittävästi vaikuttaa työhöni ja oppilaideni suhtautumiseen minuun. Ikinä ei pitäisi levittää juttua, jonka paikkansa pitävyydestä ei voi olla varma!
Vähän elämää nähneen ihmisen pitäisi pystyä ottamaan huomioon, että koko juttu ei ole välttämättä totta. Tai sitten totta on vain siteeksi. On mahdollista, että syitä on ollut niin sysissä kuin sepissäkin. Tai sitten voi olla, että tyttö on koulun sosiaalisessa todellisuudessa pelastanut oman nahkansa olemalla kiusaajien kaveri. On myös mahdollista, että juttua on muuten vahvasti väritetty. Monella on tarve esiintyä uhrina, koska niin saa huomiota ja välittämistä.
Se, että on lapsena tehnyt virheitä ja ollut jopa julma, ei tee kenestäkään psykopaattia. Empatiakyky kehittyy monilla vasta myöhemmin, ja päävastuu on aina aikuisilla. Kuka meistä ei olisi lapsena tai nuorena tehnyt asioita, joita nyt voi vain ihmetellä!
Viisainta olisi olla sotkeentumatta koko juttuun. Seuraukset eivät välttämättä olisi kenellekään mitenkään hyviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset tekevät virheitä, ja kiusaaminen on ryhmäilmiö, johon joku voi ajautua mukaan miettimättä tarpeeksi. Empatia kehittyy lapsilla hitaasti, ja murrosikäinen ei ole epänormaali, jos empatia on vähän hakusessa. Joten älä nyt ainakaan nuorten välejä pilaa.
Mitä sä selität. :D Kyllä teini on päästään vialla jos ei kykene tuntemaan empatiaa.
Itseasiassa nimenomaan murrosiässä kyky empatiaan heikkenee. Eikä se kenelläkään ole aikuisen tasolla. Hyvin harva murkku osaa ajatella, miltä huono käytös tuntuu opettajasta, josta ei pidetä, pikkusisaruksesta, äidistä, joka on tyhmä, jne. Kaikki eivät kiusaa luokkakaveria, mutta kaikki käyttäytyvät epäempaattisesti jotakuta kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tietenkään puuttuisi. 17-vuotias ei ole enää yläkouluikäinen, mennyt on mennyttä eikä asia vaikuta poikasi ja tytön suhteeseen. Anna olla, he seurustelevat, ovat onnellisia ja jos suhde ei toimi, sitten se ei toimi. Aika näyttää.
Ovatko ap:n poika ja kiusaajatyttö samasta koulusta? Ehkä ap:n poika jo tietää kiusaamisesta ja on saattanut jopa itse olla siinä mukana tai antanut hiljaisen hyväksynnän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä vähemmän sekaantuu toisten asioihin, sitä vähemmän on ihmisiä jotka eivät pidä sinusta. Olisitko itse halunnut teininä että mutsi tulee kertomaan sinun seurustelukumppanista juoruja mitä on kylillä kuullut? En katsoisi asiakseni sekaantua ellei asialla ole vaikutusta omiin läheisiin.
Vierailija kirjoitti:
Ovatko ap:n poika ja kiusaajatyttö samasta koulusta? Ehkä ap:n poika jo tietää kiusaamisesta ja on saattanut jopa itse olla siinä mukana tai antanut hiljaisen hyväksynnän.
Tämä tuli minullekin mieleen. Jos ovat samasta koulusta, poika taatusti tietää ketä on kiusattu ja ketkä ovat kiusanneet. Siinä on mamman ihan turha "paljastaa uutista" pojalleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö teille ole koskaan käynyt niin, että joku on puhunut teistä tai teille jotain, mikä ei ole totta?
Minulle alkoi kerran eräs oppilaani vihjailla, että olen ollut koulukiusaaja. Aloin selvittää asiaa, ja kävi ilmi, että eräs huoltaja levitti tällaista huhua. Kun puhuin hänen kanssaan, oli varsin selvää, että hän sekoitti minut ehkä johonkuhun toiseen, koska hän väitti minun mm. pyörineen porukoissa, joissa en todellakaan ollut pyörinyt. Oman muistini mukaan en ollut koskaan edes puhunut tälle rinnakkaisluokalla olleelle huoltajalle mitään, vaikka hänen nimensä muistinkin. Missään tapauksessa en ollut häntä tai muitakaan kiusannut.
Tämä huhu oli minulle erittäin vahingollinen. Jos se ei olisi tullut tietooni, se olisi voinut merkittävästi vaikuttaa työhöni ja oppilaideni suhtautumiseen minuun. Ikinä ei pitäisi levittää juttua, jonka paikkansa pitävyydestä ei voi olla varma!
Vähän elämää nähneen ihmisen pitäisi pystyä ottamaan huomioon, että koko juttu ei ole välttämättä totta. Tai sitten totta on vain siteeksi. On mahdollista, että syitä on ollut niin sysissä kuin sepissäkin. Tai sitten voi olla, että tyttö on koulun sosiaalisessa todellisuudessa pelastanut oman nahkansa olemalla kiusaajien kaveri. On myös mahdollista, että juttua on muuten vahvasti väritetty. Monella on tarve esiintyä uhrina, koska niin saa huomiota ja välittämistä.
Se, että on lapsena tehnyt virheitä ja ollut jopa julma, ei tee kenestäkään psykopaattia. Empatiakyky kehittyy monilla vasta myöhemmin, ja päävastuu on aina aikuisilla. Kuka meistä ei olisi lapsena tai nuorena tehnyt asioita, joita nyt voi vain ihmetellä!
Viisainta olisi olla sotkeentumatta koko juttuun. Seuraukset eivät välttämättä olisi kenellekään mitenkään hyviä.
Kyllä se todennäköisesti on ihan totta. Tuollaista kiusaamista tapahtuu yläkouluissa ja kyllä tuontason kiusaaminen kertoo sadistisista luonteenpiirteistä ja kyse ollut jo rikosoikeudelliesti vastuussa olevista teineistä, ei pikkulapsista.
Vierailija kirjoitti:
No onko kiusannut poikaasi? Niin, ilmeisesti ei. Anna olla. Jokainen tekee virheitä ja etenkin lapsena ja nuorena. Anna toiselle mahdollisuus osoittaa, että ei ole enää sellainen. Jos alkaa kohdella poikaasi huonosti, sitten tietysti asia erikseen.
Itse asiassa puuttumalla nyt menneiden töppäyksiin osoitat olevasi itse ihan samanlainen. Tahallasi sotket toisten elämän ja kaivelet menneitä vähän niin kuin kostotarkoituksissa. Vähänsama kun joku olisi koulussa mokannut ja siitä jaksettaisiin ilkkua.
Sitä paitsi sinulla on vain työkaverisi sana asiasta. Aika usein kiusaamisissa on jotain vikaa molemmissa osapuolissa. Harvoin ne ihan yksiselitteisiä edes ovat. Tottakai työkaverisi on verisesti loukkaantunut lapsensa puolesta ja auliisti sinua tiedottaa mitä kaikkea tyttö on tehnyt. Jättänee kuitenkin mainitsematta oman lapsensa osuuden asioiden kulkuun.
Tässä koulukiusaajaa puolustelee luultavasti toinen koulukiusaaja? :D Olenko oikeassa? Niin, taidan olla. Kivaa uhrin syyttelyä muuten harrastat...
17-vuotiaan kiusaamistausta on vain parisen vuotta vanha. Onko muka muuttunut niin paljon noista ajoista? Ap:na ottaisin asian puheeksi pojan kanssa. Kyse ei ole mistään huhupuheesta. Työkaveri on suoraan kertonut siitä, mitä oma lapsi joutui kokemaan tytön takia. Miksi ihmeessä hän valehtelisi asiasta? Tuskin häntä kiinnostaa yleisesti ottaen, kenen kanssa työkaverin teinit seurustelevat. Mutta nyt vain sattuu tietämään, että kyseinen tyttöystävä on erittäin julma toisia ihmisiä kohtaan. Ap on syystäkin huolissaan. Tarttuuko poikaan samanlainen ajatusmaailma, vai onko hän jo samanlainen kiusaaja itsekin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen 42 kirjoitti:
Vaikka oletkin saanut ikävää tietoa tytöstä, niin antaisin nuorten hoitaa oman tutustumisensa, seurustelunsa ja olemisensa. Tyttö voi ollakin muussa seurassa ihan mukava, ei sitä tiedä mitä paineita ja pätemisen tarvetta hänellä on koulussa, niin törkeää kuin tuollainen kiusaaminen onkin. Seurustelu ei välttämättä tuossa iässä edes kovin kauaa kestä ja jos kestää, niin hatunnosto. Silloin tyttö tuskin on kovin kauhea tyyppi. Mutta arvaisin, että eivät kauaa ole yhdessä, jos tytön luonne on muutenkin tuollainen.
En siis puuttuisi seurusteluun. Vanhemman puuttuminen ihmissuhdeasioihin tai ystävien/kumppanin valintaan kuulostaisi aika tylsältä...
Ei kai tarkoitus ole puuttua seurusteluasioihin, vaan tytön käytökseen. Koko kylä kasvattaa, on mun motto!
Asia ei kuulu sulle vaikka olis kiusannut sataa ihmistä. Poika päättää itse ketä tapailee eikä tyttöystävä ole sinulle tilivelvollinen mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikasi on kohta täysi-ikäinen. Silloin hän valitsee ihan itse oman seuransa.
Virheitä tekee ihan jokainen, eikä niiden takia pidä loppuelämäksi kenenkään leimautua.
Minä en usko siihen että virheistä rangaistaan ikuisesti...ehkä hieman eri asia kun aloituksessa puhutaan yläkoulussa kiusaamisesta, mutta itse olen kiusannut ala-asteella, ja nykyään sellainen käytös ei voisi olla kauempana minusta. En koskaan pahoittaisi kenenkään mieltä tahallani. Lapsuuden käytöstä olen analysoinut niin, että olin ensinnäkin väärässä seurassa (silloinen paras kaverini on vielä aikuisenakin kiusaaja) ja toisaalta empatiakykyni ei ollut tarpeeksi kehittynyt. Eli ei se yksinkertaisesti ole totta että kukaan kiusaamaan sortunut ei koskaan sitä lopettaisi tai ei voisi muuttua paremmaksi ihmiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Asia ei kuulu sulle vaikka olis kiusannut sataa ihmistä. Poika päättää itse ketä tapailee eikä tyttöystävä ole sinulle tilivelvollinen mistään.
No, kyllä se nyt vaan kuuluu vanhemmalle, kenen kanssa alaikäinen lapsi hengaa.
Jos ap ottaa asian esille, niin ehkä se herättelee tyttöäkin tajuamaan, että tuollainen käytös vaikuttaa ihmisten mielipiteeseen hänestä. Eli jos ei muista ihmisistä välitä, niin ehkä välittää siitä, miten kiusaaminen vaikuttaa omaan imagoon. Jatkossa ei ehkä sitten kiusaa ja vainoa yhtä herkästi muita ihmisiä, koska kaikki ihmiset (esim. poikaystävän äiti, tulevat opiskelukaverit, työkaverit, pomot jne.) eivät välttämättä katso tuollaista käytöstä kauhean hyvällä.
Ja ap:n oikeasti kannattaa puhua kiusaamisesta poikansakin kanssa. On hyvin mahdollista, että poika itsekin on kiusaaja, jos sellaisen kanssa seurustelee ja viettää aikaansa. Joten ap:n velvollisuus pojan kasvattajana on ottaa selvää, mistä oikein on kyse ja mikä on ollut pojan rooli asiassa. Onko tiennyt kiusaamisesta ja hyväksynyt sen, pitänyt sitä hauskana, vai onko jopa itse kiusannut muita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onko kiusannut poikaasi? Niin, ilmeisesti ei. Anna olla. Jokainen tekee virheitä ja etenkin lapsena ja nuorena. Anna toiselle mahdollisuus osoittaa, että ei ole enää sellainen. Jos alkaa kohdella poikaasi huonosti, sitten tietysti asia erikseen.
Itse asiassa puuttumalla nyt menneiden töppäyksiin osoitat olevasi itse ihan samanlainen. Tahallasi sotket toisten elämän ja kaivelet menneitä vähän niin kuin kostotarkoituksissa. Vähänsama kun joku olisi koulussa mokannut ja siitä jaksettaisiin ilkkua.
Sitä paitsi sinulla on vain työkaverisi sana asiasta. Aika usein kiusaamisissa on jotain vikaa molemmissa osapuolissa. Harvoin ne ihan yksiselitteisiä edes ovat. Tottakai työkaverisi on verisesti loukkaantunut lapsensa puolesta ja auliisti sinua tiedottaa mitä kaikkea tyttö on tehnyt. Jättänee kuitenkin mainitsematta oman lapsensa osuuden asioiden kulkuun.
Takerrun nyt tuohon sanomaasi "aika usein kiusaamisissa on jotain vikaa molemmissa osapuolissa". Mihin perustat väitteesi? Jokin tutkimus? Siihen voit laittaa linkin tänne jos on. Vai omakohtaisia kokemuksia ja jos on niin kuinka monta? Kun kerran puhut useista tapauksista. Kuulopuheita? Ja mitä itseasiassa tarkoitat "vialla", samaa kuin että molemmat on syyllisiä kiusaamiseen?
Näen ja ratkon työssäni näitä. Hyvin harvoin on ihan puhtaasti yksipuolista kiusaamista niin, ettei toisessa jokin käytösasia sitä provosoisi. Sallittua se ei tietenkään ole, ja siihen puututaan aina. Mutta monella oppilaalla ja varsinkin vanhemmalla on tapana uhriutua ja ei nähdä omassa tai lapsen toiminnassa mitään vikaa.
Silti monesti kiusatussa oppilaassa on jotain käytöspiirteitä mitkä ylläpitävät sitä ettei hän ole toivottua seuraa. EI AINA tietenkään. Mutta usein. Esim. oppilas tulkitsee joka asian henkilökohtaisena loukkauksena ja siten kiusaamisena, vaikka kyseessä olisi ollut vahinko tai puhdas sattuma, että juuri häntä nyt satuttiin ohittamaan ruokajonossa. Yhtä hyvin ketä tahansa muuta oltaisiin ohiteltu, nyt vain sattui olemaan tämä uhriutuva siinä.
Tai oppilas saa vaikka jalkapallopelissä toisen kyynärpäästä osuman kun kaikki ryysivät pallon perään, kyynärpäällä tökkäävä ei edes näe taakseen keneen se osui. Opettaja ja avustajat näkevät tilanteen ja siinä ei ollut mitään tahallista. Useimmat oppilaat pystyisivät ohittamaan sen, osa jää märehtimään ja ulisemaan siitä koko päiväksi, hautovat kostoa ja saavat vanhemmat vouhkaamaan, että lasta hakataan ja kiusataan.
Joku on suuri koulukiusaamisen uhri etenkin vanhempiensa mielestä kun häntä syrjitään sekä ryhmätöissä että välitunneilla. Ei haluta mukaan ryhmään ja hänen pari ei haluaisi kukaan olla. Niin, koska se sinun kullanmurusi saa riidan aikaan aivan kaikesta, syyttelee muita tai vaikka joka kerta fuskaa, ei kestä häviötä tai pettymyksiä ja mököttää sitten pilaten kaikkien leikit tai ryhmätyön. Jotkut lapset myös oikein vahtaavat epäkohtia, joista voivat sitten kannella.
Siten. Lapset eivät ole mitään yliolentoja, jotka pystyvät ja jaksavat kerta toisensa perään painaa villaisella luokkakaverin käytöksen tai toiminnan. Väkisin siinä alkaa jäädä ulkopuolelle kun muut oppivat, että tuon kanssa kun on tekemisissä, joutuu itsekin aina vaikeuksiin. Niinhän aikuisetkin toimivat, välttävät epämieluisaa seuraa jos se vain on mitenkään mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Minä en usko siihen että virheistä rangaistaan ikuisesti...ehkä hieman eri asia kun aloituksessa puhutaan yläkoulussa kiusaamisesta, mutta itse olen kiusannut ala-asteella, ja nykyään sellainen käytös ei voisi olla kauempana minusta. En koskaan pahoittaisi kenenkään mieltä tahallani. Lapsuuden käytöstä olen analysoinut niin, että olin ensinnäkin väärässä seurassa (silloinen paras kaverini on vielä aikuisenakin kiusaaja) ja toisaalta empatiakykyni ei ollut tarpeeksi kehittynyt. Eli ei se yksinkertaisesti ole totta että kukaan kiusaamaan sortunut ei koskaan sitä lopettaisi tai ei voisi muuttua paremmaksi ihmiseksi.
Ap:n poikaystävän tyttöystävä saattaa myös olla samanlainen kuin kaverisi, eli hän ei ole muuttunut. Kiusaamisesta kuitenkaan ei ole kuin kaksi vuotta aikaa. Ja varsinkin jos kukaan ei ole haastanut hänen käsityksiään sen suhteen, miten toisia ihmisiä kohdellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi huhupuheisiin yhtään mukaan.
Aika näyttää
En tekisi yhtään mitään. Tarpeeksi vanhoja ihan itse arvioimaan suhtensa laadun.
Ensimmäinen järkevä vastaus tässä ketjussa ja olen samaa mieltä.
Tuollaisen leiman lyöminen on kohtuutonta, varsinkin kun se perustuu pelkään yhden ihmisen kertomaan juoruun.
Minäkin sain aikoinaan kuulla olevani kiusaaja, vaikka en ketään kiusannut. "No kun se on vähän ilkeän näköinen." Kiva.
Komppaan tätä, vaikka varmaan saankin paskamyrskyn niskaan...
Ensinnäkin, kuka meistä on puhdas pulmunen, ja voi heittää sen kuuluisan ensimmäisen kiven? Eikö teidän oma lapsi ole ikinä tehnyt mitään ’laitonta’? Näpistänyt kaupasta, juonut alkoholia alaikäisenä, tms.? Saati te itse?
Ryhmäpaineessa ja lapsuuden ymmärtämättömyydessä tehdystä kiusaamisesta
, varsinkin jos se kuitenkin on ollut ’vain’ nimittelyä, ei nyt ehkä kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Minä olen itse aikanani kasvattanut itselleni teflonpinnoitteen sille, miten silmälasejani, vaatteitani, ’kiltteyttäni’ irvailtiin aika rankastikin, ja olen myös nähnyt miten noista ’kiusaajista’ on kasvanut ihan Ok ihmisiä, vanhempia, opettajia, lastentarhanopettajia yms. Ja kyllä, minä koen, että se tietty sietokyky on myös auttanut minua eteenpäin elämässä.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kiusaaminen mielestäni olisi hyväksyttävää, mutta minusta AP lähtee vaarallisille poluille, jos hän yhden työkaverin (siis ei edes itse kiusatun, vaan kenelle kiusaamisesta on kerrottu) kuvauksen perusteella tuomitsee tytön tai rupeaa pitämään jotain ’varoitussaarnoja’ pojalleen - joka ei todellakaan ole valmis kuulemaan, että äiti ei halua hänen lisääntyvän jonkun koulukiusaajan kanssa.. hän kun vain haluaa juuri nyt harjoitella yhdessä oloa toisen sukupuolen kanssa. Hyvä jos suhde kestää edes jouluun.
Lisäksi mahdollista on, että jos poika vaikka tietää tuon kiusatun tytön saattaa hän hyvinkin olla ainakin mielessään samaa mieltä kuin tuo tyttis.
Jos tyttö ei ole kasvanut tavoistaan, on parempi antaa pojan itse huomata, ettei tyttö olekaan täydellinen.
Todennäköisesti poikasi on itsekin samanlainen kiusaaja kun samoissa piireissä pyörivät. Kiusaajan kanssa on mahdoton viettää aikaa niin ettei olisi itse osallinen myös kiusaamiseen.
Siinä ap:lle pohdittavaa.