Ketä on kuritettu fyysisesti lapsena? jäikö mitään traumoja?

Jos lapsi ei ymmärrä sitä miksi häntä kuritetaan eikä siitä keskustella mitenkään lapsen ymmärrystasolla niin silloin se kyllä jättää jälkensä jollain lailla. Näin minä ainakin olen kokenut asian.



Ja näen vieläkin punaista jos kuulen jonkun vanhemman sanovan lapselleen että tämä on tyhmä tai typerä. Siis, täh! Oma lapsi tyhmä! En ymmärrä.

14: mulle fyysinen kuritus ei tehonnut, johti vaan siihen että juoksin karkuun ja kiljuin että elä lyö! Olin aikas villi kakara ja keksin kaikenlaista, nämä kovat keinot vaan ei olleet se mun kasvatusjuttu.

Ja koska muhun se ei tehonnut niin en käytä minäkään fyysisitä kuritusta.

aiheuttaa AINA traumoja, mutta osa EI tunnista/tunnusta sitä. Mullakin kesti kauan tunnistaa ja tunnustaa asia.

Tai toisinpäin?

Jäi valitettavasti aika vahvat traumat :(



Aina vieläkin, jos olen vanhempieni kanssa tekemisissä ja olen tehnyt jotain väärin, tulee minulle tunne, että minun pitäisi jotenkin suojella takapuoltani äidiltäni. Käännyn aina niin päin, että selkä on seinää kohti, enkä anna äitini tulla lähellekään takapuoltani. Samaan aikaan tunnen jännittäväni ja takapuolessakin tuntuu sellainen kihelmöinti.



Hankala selittää, mutta tältä minusta aina tuntuu. Enkä voi tunteelle yhtään mitään, vaikka pidänkin sitä aina outona.



Ja minä olen kuitenkin jo 21-vuotias! Ja vanhempanikin ovat eläkeikäisiä heikkoja vanhuksia...



Toivon, että pääsen tästä tunteesta joskus eroon :( On halventavaa ja todella nöyryyttävää tuntea vielä aikuisenakin olevansa täysin vanhempiensa armoilla.

Ikinä ei jäänyt epäselväksi, mistä syystä olin ne ansainnut.

Ei siis jäänyt mitään traumoja, helppo välttää tukkapölly ja luunapit: ei käyttäytynyt idioottimaisesti eli kiroillut, haukkunut tms. :o)



Naurettavaa joidenkin väittää, että kaikille jää traumoja. Ihmiset ovat erilaisia ja on naurettavaa yleistystä väittää tietävänsä miten muut eri asiat kokevat. En ymmärrä, miten joku kehtaa tunnustaa olevansa niin tietämätön.

Ei jäänyt traumoja, paitsi tuosta läsäristä, mutta siihen liittyi vähän muutakin psykologista juttua.

pöllyä vielä.. 90luvulla se alkoi jäämään pois.. Eipä tuosta monellekkaan ole varmasti traumoja jäänyt.

mutta en muista sitä, koska olin niin pieni. Sen sijaan tukkapöllyä olen varmaan saanut useitakin kertoja. En kyllä niitäkään juuri muista, paitsi että kerran äiskä tukisti, vaikka olin yli 20-vuotias : ) En ole saanut näistä mitään traumoja. Pyrin itse olemaan kurittamatta lapsiani fyysisin keinoin, ja toistaiseksi linja on pitänyt. En kuitenkaan siksi, että omassa kodissani oli erilainen linja vaan siksi, että minusta se on oikea tapa toimia. Oma lapsuuteni oli onnellinen enkä koe kokeneeni suurta vääryyttä tukkapöllyjen takia.

Vierailija:

Mää oon saanu muutaman kerran tukkapöllyä, eikä niistä oo jääny traumoja.

Minua on mm. potkittu, revitty tukoittain hiuksia päästä, tukistettu kymmeniä kertoja, lyöty käsiin, selkään, piiskattu jne. Pelkäsin kotona koko ajan. Jäi traumoja. Olen sairastanut mm. masennusta, paniikkihäiriötä ja olen ollut sosiaalisesti hirmuisen arka. En tosin enää. Lapsuus oli kamalaa, en haluaisi koskaan palata siihen. Enkä muistella pahemmin.



Pelkään edelleen vähänkään uhkaavia ihmisiä kuollakseni, ja en pidä yleisesti ottaen miehistä (kurittaja oli isäni).



Minulla on kaksi lasta, ja vaikka en ole superäiti tms., se päätös on pitänyt, että fyysisesti en lapsiani rankaise. Ikinä.

Joka ikisestä pikkujutusta sai vähintään tukkapöllyä tai isompana joutui nurkkaan todella pitkiksi ajoiksi, kysymys ei tosiaan ollut minuuteista. Korvapuustejakin sain.

Piiska täytyi itse hakea ulkoa pihasta ja sitä annettiin paljaalle pyllylle.



Ja traumoja tosiaan on...

Jos jokaiselle jäisi tukkapöllyistä ja läimäisyistä traumoja, mahtaisi koko maailma olla täynnä vain traumaattisia ja psyykkisesti sairaita ihmisiä. Taidamme olla yksi niitä harvoja harvoja maita maailmassa jossa ruumiillinen kurittaminen on täysin kiellettyä. Hyvä niin, mutta av mammat voisivat olla himan avara katseisempia. Taidamme olla myös yksi niistä harvoista maista joissa 10-vuotiaat haistattavat vittua äideilleen!

ja traumoja



meillä oli niin että isä antoi piiskaa ja remmiä paljaalle persuksille ja kintuissa oli silloin tällöin jälkiä sellaisa kohoumia.



Kohtuutonta voiman käyttöä.



Lisäksi äiti kieli meistä selän takana ei siis kurittanut itse joten pikku kolttoset oli jo unohtunut kun isä tuli kotiin ja sitten täytyi hakea se koivun oksa itse puusta ja sitten tuli selkäsauna.



Kaunaa olen tuntenut äitiä kohtaan miksi ei itse selvittänyt ongelmatilanteita päivän aikana. Siirretty rangaistus ei toimi. En todella tiennyt aina mistä rangaistiin.



Tuli liian herkästi näitä selkäsaunoja oli viikottaista ja joskus useammin kuin kerran. Se nöyryytys oli kauheaa mutta sisimmässä mulla sisu vaan nousi mutta piti kätkeä se kapina.



Kerran sitten pakenin ulos ja kiipesin puuhun ja huusin kurkku suorana isälle " että tapa perkele jos uskallat" vasta tämä lopetti nämä kuritussessiot.



Traumat jäi ja pysyy.

olin kamala pentu ja todellakin " ansaitsin" ne, en halua edes tietää mitä olisin nyt jos vanhempani eivät olisi minua kurittaneet.



raavin muutamaan otteeseen muiden lapsien naamat verille, tönin muita, olin aivan hirveä. kuvottaa itse ajatella että miten olenkin voinut olla noin kamala!!

saatiin nahkavyöllä kintuille olan takaa....jäi ihan mustelmat. Siitä jäi " kivat muistot" , kauhun hetket kun isä tuli ja löi. Vain sen takia kun kikateltiin pikkuveljen kanssa iltasella eikä isä saannu nukuttua. Olin tuolloin 9 tai 10v. Ja äiti antoi tukkapöllyä, ite kun haistatin vittua...

Omaa lastani en kurita fyysisesti. Olen sen verran ottanut asioista selvää että pärjään mainiosti ilmankin. Nyt kun lapsi on uhmaiässä, olen huomaanut että tarve tukistaa tulee joskus JA ON PELKÄÄSTÄÄN TARVETTA PURKAA OMAA AGGRESSIOTA LAPSEEN. Kasvattamisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Onneksi ei ole tähän mennessä ollut mitään vaikeuksia jättää tukistamatta, vaikka tukistaminen olis tuntunut niiiiiiiiiiiiiiiin makealta siinä omassa suuttumuksessa.

Olen taipuvainen sairastamaan masennusta (tämähän on yhdistetty niihin lapsiin, joita on kasvatettu tukistelemalla ja läpsimällä) ja mikä pahinta, minun on vaikea hillitä itseäni käymästä käsiksi omaan lapseeni. En todellakaan halua kasvattaa häntä väkivallalla :(

rankaistiin vahingossa hajotetuista tavaroista tms. Tilanteita, jotka eivät olleet tahallisia vaan puhtaita vahinkoja.

Ei traumoja