Ketä on kuritettu fyysisesti lapsena? jäikö mitään traumoja?

Vierailija:

Taidamme olla myös yksi niistä harvoista maista joissa 10-vuotiaat haistattavat vittua äideilleen!

Ei ole traumoja jäänyt, päinvastoin. Rakastan arvostan ja kunnioitan vanhempiani vieläkin todella paljon.

lly, niin okei, sitten se varmaan on se, mistä kehitetään se trauma. Mutta esim. yhdellä ystävälläni, joka on kasvatettu tosi rauhallisesti ja lempeästi, trauman on aiheuttanut, kun hänelle on suututtu ja huudettu kovasti.



Lopputulos: lapsuuden traumoilta ei vain voi välttyä. Aina on jokin asia, joka on se kurjin juttu lapsuudessa.

(onneksi olimme vain äitimme luona viikonloppuisin, isä meidät kasvatti muuten)

mutta mietin juuri että oliskohan nämä selkäsaunat syy siihen että vieläkään 3-kymppisenä en paljon " uskalla" sanoa äidilleni vastaan,

tuntuu että hän kuitenkin aina voittaisi... jollain tavalla siis aristelen häntä, välimme eivät ole mitenkään lampimät,

mutta johtunee myös siitä että hän oli vaan viikonloppu äiti!



omia lapsiani en koskaan hakkaisi vyöllä,

sen olen kuitenkin vakaasti päättänyt!!!

ja kun muistelen niitä nyt isona niin kyllä vieläkin säälin itseäni silloin. Vastustan ehdottomasti kaikkea ruumiillista kuritusta. mutta.. nyt kun itsellä on pieniä omapäisiä poikia kasvatettavana niin tuon tuostakin huomaan tukistavani ja ravistelevani heitä ja huutavani heille, omille rakkailleni. En ymmärrä miksi. Jälkeenpäin yritän selitellä ja joskus pyydän anteeksi mutta ei se paranna omaatuntoa. Olen kamala!

Sellainen ei ole reilua vain huvikseen hakata ihmisiä. Omia lapsiani en kurita ruumiillisesti.

Tämä aihe kyllä jakaa ihmiset. Minusta väkivalta ja kasvattaminen on kaksi eri asiaa.



Meillä on jo kosolti näyttöä siitä, mitä näistä vapaan kasvatuksen rajattomista lapsista tulee. Niitä voi käydä katsomassa nuorisovankilassa tai erilaisissa vieroitusyksiköissä tms.



Aikuisen tehtävä on kasvattaa lasta, lapsi ei kasva pelkästään päähän taputtelulla ja jutustelulla. Lapsi tarvitsee rajat, jotta se tietää, miiä saa ja voi tehdä tässä maailmassa.



Lapsi ei syntyperäisesti voi tietää asioita, ja kokee kaiken rajoittavan epämiellyttävänä. Siksi aikuinen joutuu joskus korottamaan ääntään, koska lapsi testaa , että eikö ihan varmasti näin saanut tehdä, tai ei muista kieltoa.



Jos äänen korottaminen ei tehoa, mitä saa tehdä?



On kiellettyä olla lapselle väkivaltainen, mutta terveellä järjellä voi päätellä, että onko tosiaan kiellettyä koskettaa lasta niin, että kosketus tehostaa kieltoa, tai käskyä.



Kovan kivun tuottanminen ei ole mielestäni tarpeellista, mutta senkaltainen kosketus, jos pysäyttää lapsen kuulemaan, on meidän perheessämme sallittua.



MM. nippaaminen sormille, jos lapsi kolmatta kesrtaa työntää käsiään kuumaan hellaan, tai pienimuotoinen tukistaminen jos lapsi ryntää autotielle.



Suhteellisuuden tajuni kertoo, että lapsen on turvallisempaa saada tukkapöllyä kuin juosta auton alle?



Itse olen aikoinani saanut tukkapöllyä, mutta en piiskaa. Omilleni en koskaan antaisi piiskaa, mutta koska itse en koe saaneeni traumoja tukkapöllystä, käytän sitä kyllä.

Sain lapsuudessa varmaan tuhat kertaa selkään n 3-5-vuotiaana. Isä antoi vyöllä. Muistan, että isä uhkasi, että jos teen noin, saat selkään. Tein niin ja sain selkään. Tämän jälkeen tein uudestaan saman asian ja sain taas selkään.

Muistan sen nöyryytyksen, mutta uhma oli suurempi tunne. Uhma voitti.



Väitän, ettei minulle jäänyt mitään traumoja. KOSKA lapsi ymmärtään oikeudenmukaisuuden ja tiesin, että kyseessä on syy ja seuraus. Isä ei siis ollut mielivaltainen.

JA koska isä ei tehnyt sitä siksi, että olisi menettänyt oman kontrollinsa. Se oli vain toimenpide.



Tämän lisäksi äiti antoi tukkapöllyä. Hän ei vetänyt tukasta, otti vain kiinni. Minä itse vedin pääni pois otteesta ja hänelle jäi tukku hiuksia käsiin. Ei tuntunut miltään...



Olen 70-luvun lapsi. Se oli normaalia. Ehkä jo huomasittekin, että sisukkuutta löytyi olan takaa. Nyt minulla itselläni on samanlainen lapsi - huh huh. En itse käytä fyysistä kuria, koska kuten totesin, ei siitä ollut hyötyä. Tälle pojalle ei kyllä mikään rangaistus näytä tehoavan....

minulle ei siis jäänyt koskaan mitä jälkiä, eikä remmi oikeastaan sattunutkaan kamalasti.

Ei todellakaan jää, jos se kuritus on ollut lievää ja osa johdonmukaista kasvatusta.



Jäikö kaikille traumat kaikista lapsuuden epämiellyttävistä fyysisistä kokemuksista? Esim. jos naapurin poika tuuppasi ojaan, tai isoveli repi tukasta, jäikö siitä trauma? Enpä usko. Tai sitten meistä jokainen on varmaan traumatisoitunut, koska varmasti jokainen on kokemut jonkin epämukavan fyysisen tapahtuman. Ja siinä tapauksessa sana trauma kokee jo aikamoisen inflaation.

Ei nyt mitään erityisiä traumoja ole jäänyt, mutta nyt kun itsellä lapsia niin kyllä sitä miettii, että miten joku voi lyödä lasta. Tekisi mieli joskus kysyäkin vanhemmilta. On se kumma, ettei muuta keinoa löydy. En kuitenkaan usko olleeni mikään erityisen hankala lapsi. Äiti saattoi huutaa ja läpsiä, jos olin 5 minuuttia liian myöhään naapurin pihalla.

Usein riitti tosin, kun piti hakea vitsa metsästä...



Ei mulla ole mitään traumoja, koin olleeni rakastettu ja mulla on hyvä itsetunto.

eli kenellekään EI ole jäänyt mitään traumoja ei muutakaan... Ja tätä hyvää kasvatustapaa nyt sitten innolla jatketaan omille lapsille!!



Hienoa toimintaa!!

Itse en silti käytä fyysistä kuritusta, mutta ääntä käytän ja paljon!

Olen saanu pyllylle ja aikaan saanu mitään muuta kun sen että itse en lasta fyysisesti kurita.

jotain kysyä, niin vastauksena oli turpa kiinni -karjunnat ym. Jäi traumat, mutta se johtui varmastikin siitä, että lyöminen ja tukistaminen olivat ainoat tavat, joilla isä koski minuun. Hän ei ole koskaan väkivallan vastapainoksi esim. halannut, pitänyt sylissä, ottanut kädestä kiinni, silittänyt päätä jne.



En usko, että kurittaminen sinänsä on traumaattista, kunhan lapsi ymmärtää, mistä kuritus johtuu, ja että vanhemmat rakastavat häntä joka tapauksessa.

ja itse jouduin risun usein hakemaan. Ja kyllä on jääny ikävät muistot. Mielestäni kuritusta sain usein ihan turhaan. Ja kyllä silloin vihasin äitiä ja syvästi! Nyt en enää vihaa mutta ei meillä mikään lämmin äiti-tytär suhde olekaan.

että muistan miten turvaton ja pieni olo oli kun isompi kävi fyysisesti " päälle" . Ennemmän traumoja tosin on kyllä jäänyt siitä henkisestä väkivallasta joka liittyi tähän. Se joka väittää että haukku ei tee haavaa niin ei tiedä asiasta hevon v...ua.

Yhden kerran muistan erityien hyvin, koska olin sydänjuurtani myöten järkyttynyt. Kivun lisäksi järkytti (väsyneen ja vihaisen) äidin täydellinen kontrollin menetys.

Koskaan ei löyty onneksi, mutta kunnon tukkapöllyt saatiin ja usein.. Huudettiin ja mesottiin.. Ehkä meille ei siitä traumoja jäänyt koska isä kumminkin tuli jokaisen riidan päätteeksi huoneeseen puhumaan asiasta ja antoi halin tai silittä päätä. Me oltiin niin itsepäisiä lapsia siskojen kanssa että varmasti ei olisi pelkkä puhe auttanut, tukkapölly sen sijaan sai kyllä " nyöristymään" ...