Lue keskustelun säännöt.
Mielummin vankilassa kuin lastensuojelulaitoksesa. Surullista missä jamassa laitokset ovat.
08.11.2017 |
Tämä puhutteli ja sai miettiin missä jamassa meidän lastensuojelu on.
Työni kautta jouduin jälleen kuulemaan tällaista nuoren suusta.
Vangit kokevat äärimmäisen ahdistavaksi ja rajuksikin toimenpiteeksi eristyksen. Mutta jopa eristysosastolla olo on parempåi vaihtoehto kuin laitos. Surullista, ihan äärimmäisen surullista.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisenä laitosnuorena kaikista nöyryyttävintä oli täydellinen itsemäärämisoikeuden riisto, yksilöllisyyden menetys ja naurettavan tiukat säännöt. Tähän vielä lisäksi täysin tuntemattomat ja joskus täysin pätemättömät työntekijät jotka suhtautuvat sinuun halveksivasti ja vähättelevästi.
Minä en edes ollut mikään huligaani tai nuorisorikollinen vaan ihan kiltti kympintyttö. Vanhempani olivat alkoholisteja ja mt-ongelmaisia joilla oli elämänhallinta täysin hukassa. Olin oppinut pitämään huolta itsestäni jo pienestä pitäen. Hoidin asiani aina huolella ja olin tunnollinen koululainen. Sitten minut huostaanotettiin. Tuntui niin nöyryyttävältä että minuun suhtauduttiin kuin pikkulapseen joka ei kykene tekemään yksinkertaistakaan päätöstä itse. Lukiossakaan en saanut jäädä koulun jälkeen kavereiden kanssa kahville mikä oli ihan käsittämätöntä. Olen vieläkin todella katkera ja vihainen että jäin niin paljosta paitsi nuorena, kaikista ihan tavallisista nuorten jutuista, ja jouduin viettämään todella eristäytynyttä sosiaalista elämää. 10-vuotiallakin oli vapaammat rajat ja kotiintuloajat. Moni entisistä laitoksen asukkaista käytännössä sekosi kun he pääsivät pois koska yhtäkkiä heillä olikin lähes rajaton vapaus kun he olivat tottuneet siihen että leipäkään ei saa leikata itse.
Sitten oli niitä nuoria jotka saivat p*rseillä mielensä mukaan vaikka painotettiin että "kaikilla on samat säännöt". Muistan yhden pojan joka varasti muilta, tuhosi toisten omaisuutta, kiusasi ja ahdisteli tyttöjä seksuaalisesti ja kaikkea tätä katsottiin läpi sormien. Hän sai kyllä varoituksia mutta käytännössä näihin ongelmiin ei puututtu. Siihenkin piti vaan tottua että asuu saman katon alla nuoren psykopaatinalun kanssa.
Ikävää, ettet päässyt perhehoitoon. Saattaa olla, että sijoituksestasi on sen verran aikaa, että huostaanotetut laitettiin lähinnä laitoksiin. Nykyään perhehoito on ensimmäinen vaihtoehto ja jos se ei toteudu, niin sitten vasta laitokseen.
Tietenkään perheisiin ei sijoiteta vaikeita ja hyvin hankalia nuoria, mutta sinun tapauksessasi se olisi ollut paras vaihtoehto.
Syntymäkotisi oli lapselle kelvoton paikka ja on ikävää, että jouduit sen takia sijoitetuksi, mutta yritä päästä irti katkeruudestasi. Sinua ei rajoitettu laitoksessa huvin vuoksi, vaan laitoksissa on tarkat säännöt ja vastuu nuorista.
Se, että kaikki saisivat tulla ja mennä mielensä mukaan ei ole millään mahdollista laitoshoidossa. On yhteiset ruokailuajat, nuoren on tehtävä läksyt ja ennen kaikkea oltava "turvassa".Perhekodit voivat olla myös oikeasti ihan laitoksia. Omistaja asuu muualla, vaihtuvat työntekijät valvovat vuoroissa.
Ammatillinen perhekoti on eri asia kuin sijaisperhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan
ei oo vastannu tai varsinaisesti kommentoinu alottajan otsikkoon. No mä oon eka.
Jos todellaki nuori haluu mielummin olla vankilassa kun laitoksessa niin on kyl laitoksesa jotain pielessä ja pahasti !!!!!!!!!
Laitoksissa olevien elämään pitäs alkaa puuttuun jo pikkuhiljaa. Sieltä ei apua tule. Mut raha se on joka ratkasee !!! Laitokset tienaa valtavasti !!
Mä ymmärsin et kysymyksessä on sellanen joka on nyt viettäny molemmissa paikoissa elämäänsä. Korjakkaa jos on väärässä !!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisenä laitosnuorena kaikista nöyryyttävintä oli täydellinen itsemäärämisoikeuden riisto, yksilöllisyyden menetys ja naurettavan tiukat säännöt. Tähän vielä lisäksi täysin tuntemattomat ja joskus täysin pätemättömät työntekijät jotka suhtautuvat sinuun halveksivasti ja vähättelevästi.
Minä en edes ollut mikään huligaani tai nuorisorikollinen vaan ihan kiltti kympintyttö. Vanhempani olivat alkoholisteja ja mt-ongelmaisia joilla oli elämänhallinta täysin hukassa. Olin oppinut pitämään huolta itsestäni jo pienestä pitäen. Hoidin asiani aina huolella ja olin tunnollinen koululainen. Sitten minut huostaanotettiin. Tuntui niin nöyryyttävältä että minuun suhtauduttiin kuin pikkulapseen joka ei kykene tekemään yksinkertaistakaan päätöstä itse. Lukiossakaan en saanut jäädä koulun jälkeen kavereiden kanssa kahville mikä oli ihan käsittämätöntä. Olen vieläkin todella katkera ja vihainen että jäin niin paljosta paitsi nuorena, kaikista ihan tavallisista nuorten jutuista, ja jouduin viettämään todella eristäytynyttä sosiaalista elämää. 10-vuotiallakin oli vapaammat rajat ja kotiintuloajat. Moni entisistä laitoksen asukkaista käytännössä sekosi kun he pääsivät pois koska yhtäkkiä heillä olikin lähes rajaton vapaus kun he olivat tottuneet siihen että leipäkään ei saa leikata itse.
Sitten oli niitä nuoria jotka saivat p*rseillä mielensä mukaan vaikka painotettiin että "kaikilla on samat säännöt". Muistan yhden pojan joka varasti muilta, tuhosi toisten omaisuutta, kiusasi ja ahdisteli tyttöjä seksuaalisesti ja kaikkea tätä katsottiin läpi sormien. Hän sai kyllä varoituksia mutta käytännössä näihin ongelmiin ei puututtu. Siihenkin piti vaan tottua että asuu saman katon alla nuoren psykopaatinalun kanssa.
Näin ulkopuolisen silmin näen tekstistäsi seuraavaa:
-sinusta ei ole lapsena huolehdittu, joten olet joutunut ottamaan liian suurta vastuuta
-muutos tavanomaisempiin sääntöihin ja huolenpitoon on tuntunut sinusta siksi ahdistavalta ja kuvittelet, että kaikki 10 vuotiaatkin kulkevat vapaammin
-kaikki eivät ole hoidettavissa, tuo kuvailemasi "psykopaatinalku" on ollut jo avun ulkopuolella. Vai keksitkö konkreettisia tapoja puuttua ongelmiin kun varoitukset ei toimi ja alaikäistä ei voi laittaa vankilaan?
Se mikä tilanteessasi olisi voitu tehdä toisin on se, että sinut olisi laitoksen sijaan sijoitettu perheeseen. Tähän laki nykyään ensijaisesti velvoittaa. Näin sinulla olisi ollut turvallinen nuoruus ilman noita lastenkodin negatiivisia puolia. Mitä mieltä olet itse tästä ja muistatko oliko kohdallasi koskaan puhetta sijaisperheestä?
-Tiedän että minusta ei huolehdittu tarpeeksi lapsena. Toisaalta se opetti minua olemaan vastuullinen.
-Laitoksen säännöt ovat todella kaukana normaaleista rajoista. Olen kuullut tämän väitteen ennenkin ja minusta on todella käsittämätöntä verrata tavallisen perheen sääntöjä lastensuojelulaitokseen. Esim. aika moni 10-vuotias saa varmasti jäädä kavereilleen koulun jälkeen.
-Tuolle psykopaatinalulle olisi voitu tehdä jotain. On olemassa nuorisovankilamaisia laitoksia joihin hänen kaltaisensa yleensä lähetetään. Esim. minun laitosaikanani kaksi nuorta lähetettiin näihin erityislaitoksiin huonon käytöksen takia.
Olen kyllä tottunut tähän että minua ei kuunnella tai että minua vähätellään jos yritän puhua laitoksiin liittyvistä epäkohdista. Näistä asioista pitää kuitenkin puhua että voimme oikeasti rakentaa lastensuojelulaitoksia jotka oikeasti toimivat. Varsinkin nuoria tulisi kuunnella enemmän eikä vain olettaa heidän kaikkien olevan tyhmiä, vastuunkantoon kykenemättömiä nuorisorikollisia.
Ei mun 10- tai 17- vuotias saa jäädä kaverilleen koulun jälkeen. He tulevat ensin kotiin, tekevät läksyt ja syövät ruuan (tai välipalan, riippuen paljonko kello on). Jos ei ole harrastusilta voivat vasta sen jälkeen mennä kavereilleen. Lapseni kysyvät aina luvan ennen menemistä, jotta tiedän missä he ovat.
Mitäs muita sääntöjä luulet kohtuuttomiksi laitossäännöiksi? Ja tietenkin laitossäännöillä on eroa kotisääntöihin, niinhän on eroja jokaisen kodinkin säännöissä toisiinsa verrattuna. Minä todellakin nyt kuuntelen sinua, enkä vähättele mielipidettäsi, olen vain eri mieltä kanssasi siitä mikä on normaali sääntö 10-vuotiaalle.
Tässä mennään koko ajan ohi aiheen niin mäkin sitten.
Mikä siis on normaalia? Kuka määrittelee toiminnan "normaali"? Siniäkö? Naapuriko?
Miksi ihmeessä aina vaan puhutaan normaalista? Miettikääs nyt himan. Kaikki mikä poikkeaa teidän perheen tavoista, on epänormaalia?
Tänne on pesiytynyt kovin ahdasmielisiä ihmisiä :(
Jos naapurissa mennään nukkumaan kahdeksalta, se on heille normaali, mutta auta armias jos kerrankin sanoisi, että miellä on epänormaalia kun lapsi menee nukkumaan vähän yli yhdeksän, saattaisin sanoa pahasti.
Eletään tiettyjen normien mukaan ja siihen mahtuu monia eri variaatioita, vaan mikä on oikea? Ei mikään!
Vierailija kirjoitti:
https://www.thl.fi/sv/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/sijaishu…
Ensinnäkään sivua ei löydy
Toisekseen on ihan sama mitä kirjotetaan ja mitä laki sanoo. Lakia rikotaan etenki lastensuojelussa räikeesti ja törkeesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla taas on hyviä kokemuksia laitosnuoruudestani. Minut otettiin huostaan vanhempieni pahojen päihdeongelmien takia, eikä yhtään liian aikaisin.
Olin niin helpottunut ja onnellinen, kun pääsin pois kotoa, joka oikeasti oli oikea sikala.
Siihen aikaan oli oikeastaan lähinnä laitoshoitoa ja sinne minäkin päädyin.
Se oli hyvä paikka, hoitajat olivat empaattisia ja ihania. Teimme yhdessä kaikenlaista, meitä nuoria kuunneltiin ja hoitajan kainaloon pääsi aina hakemaan lohtua, kun maailma murjoi. Kotona ei koskaan otettu syliin, tai edes halattu, vain pulloa syleiltiin.
Minusta laitoksen rajat toivat myös turvaa, ennakoitavuutta ja rutiinia. Joku muu päätti puolestani, enkä minä, joka pienestä asti jouduin huolehtimaan itsestäni ja syömisestäni.
Lastenkodissa sain elää ikäiselleni kuuluvaa lapsuutta ja nuoruutta, enkä kantaa vanhemmille kuuluvaa vastuuta. Ehkä olin onnekas, kun hoitopaikkani oli niin hyvä ja siitä olen ikuisesti kiitollinen hoitajilleni. Sijoituksesta on jo kauan, mutta olen edelleen yhteydessä hoitajiini ja käyn tapaamassa heitä silloin tällöin.
Jokainen paikka ei varmasti ollut samanlainen, hankalammille ja tosi vaikeille nuorille oli omat laitoksensa. Nämä nuoret eivät luultavimmin kehuisi sijoituspaikkaansa ja voisivat tehdäkin älyttömiä vertauksia. Vertaus vankilan eristykseen parempana on saanut kyllä Lapin lisää sekä kertojan, että kuulijan korvissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisenä laitosnuorena kaikista nöyryyttävintä oli täydellinen itsemäärämisoikeuden riisto, yksilöllisyyden menetys ja naurettavan tiukat säännöt. Tähän vielä lisäksi täysin tuntemattomat ja joskus täysin pätemättömät työntekijät jotka suhtautuvat sinuun halveksivasti ja vähättelevästi.
Minä en edes ollut mikään huligaani tai nuorisorikollinen vaan ihan kiltti kympintyttö. Vanhempani olivat alkoholisteja ja mt-ongelmaisia joilla oli elämänhallinta täysin hukassa. Olin oppinut pitämään huolta itsestäni jo pienestä pitäen. Hoidin asiani aina huolella ja olin tunnollinen koululainen. Sitten minut huostaanotettiin. Tuntui niin nöyryyttävältä että minuun suhtauduttiin kuin pikkulapseen joka ei kykene tekemään yksinkertaistakaan päätöstä itse. Lukiossakaan en saanut jäädä koulun jälkeen kavereiden kanssa kahville mikä oli ihan käsittämätöntä. Olen vieläkin todella katkera ja vihainen että jäin niin paljosta paitsi nuorena, kaikista ihan tavallisista nuorten jutuista, ja jouduin viettämään todella eristäytynyttä sosiaalista elämää. 10-vuotiallakin oli vapaammat rajat ja kotiintuloajat. Moni entisistä laitoksen asukkaista käytännössä sekosi kun he pääsivät pois koska yhtäkkiä heillä olikin lähes rajaton vapaus kun he olivat tottuneet siihen että leipäkään ei saa leikata itse.
Sitten oli niitä nuoria jotka saivat p*rseillä mielensä mukaan vaikka painotettiin että "kaikilla on samat säännöt". Muistan yhden pojan joka varasti muilta, tuhosi toisten omaisuutta, kiusasi ja ahdisteli tyttöjä seksuaalisesti ja kaikkea tätä katsottiin läpi sormien. Hän sai kyllä varoituksia mutta käytännössä näihin ongelmiin ei puututtu. Siihenkin piti vaan tottua että asuu saman katon alla nuoren psykopaatinalun kanssa.
Näin ulkopuolisen silmin näen tekstistäsi seuraavaa:
-sinusta ei ole lapsena huolehdittu, joten olet joutunut ottamaan liian suurta vastuuta
-muutos tavanomaisempiin sääntöihin ja huolenpitoon on tuntunut sinusta siksi ahdistavalta ja kuvittelet, että kaikki 10 vuotiaatkin kulkevat vapaammin
-kaikki eivät ole hoidettavissa, tuo kuvailemasi "psykopaatinalku" on ollut jo avun ulkopuolella. Vai keksitkö konkreettisia tapoja puuttua ongelmiin kun varoitukset ei toimi ja alaikäistä ei voi laittaa vankilaan?
Se mikä tilanteessasi olisi voitu tehdä toisin on se, että sinut olisi laitoksen sijaan sijoitettu perheeseen. Tähän laki nykyään ensijaisesti velvoittaa. Näin sinulla olisi ollut turvallinen nuoruus ilman noita lastenkodin negatiivisia puolia. Mitä mieltä olet itse tästä ja muistatko oliko kohdallasi koskaan puhetta sijaisperheestä?
-Tiedän että minusta ei huolehdittu tarpeeksi lapsena. Toisaalta se opetti minua olemaan vastuullinen.
-Laitoksen säännöt ovat todella kaukana normaaleista rajoista. Olen kuullut tämän väitteen ennenkin ja minusta on todella käsittämätöntä verrata tavallisen perheen sääntöjä lastensuojelulaitokseen. Esim. aika moni 10-vuotias saa varmasti jäädä kavereilleen koulun jälkeen.
-Tuolle psykopaatinalulle olisi voitu tehdä jotain. On olemassa nuorisovankilamaisia laitoksia joihin hänen kaltaisensa yleensä lähetetään. Esim. minun laitosaikanani kaksi nuorta lähetettiin näihin erityislaitoksiin huonon käytöksen takia.
Olen kyllä tottunut tähän että minua ei kuunnella tai että minua vähätellään jos yritän puhua laitoksiin liittyvistä epäkohdista. Näistä asioista pitää kuitenkin puhua että voimme oikeasti rakentaa lastensuojelulaitoksia jotka oikeasti toimivat. Varsinkin nuoria tulisi kuunnella enemmän eikä vain olettaa heidän kaikkien olevan tyhmiä, vastuunkantoon kykenemättömiä nuorisorikollisia.
Ei mun 10- tai 17- vuotias saa jäädä kaverilleen koulun jälkeen. He tulevat ensin kotiin, tekevät läksyt ja syövät ruuan (tai välipalan, riippuen paljonko kello on). Jos ei ole harrastusilta voivat vasta sen jälkeen mennä kavereilleen. Lapseni kysyvät aina luvan ennen menemistä, jotta tiedän missä he ovat.
Mitäs muita sääntöjä luulet kohtuuttomiksi laitossäännöiksi? Ja tietenkin laitossäännöillä on eroa kotisääntöihin, niinhän on eroja jokaisen kodinkin säännöissä toisiinsa verrattuna. Minä todellakin nyt kuuntelen sinua, enkä vähättele mielipidettäsi, olen vain eri mieltä kanssasi siitä mikä on normaali sääntö 10-vuotiaalle.
Tässä mennään koko ajan ohi aiheen niin mäkin sitten.
Mikä siis on normaalia? Kuka määrittelee toiminnan "normaali"? Siniäkö? Naapuriko?
Miksi ihmeessä aina vaan puhutaan normaalista? Miettikääs nyt himan. Kaikki mikä poikkeaa teidän perheen tavoista, on epänormaalia?
Tänne on pesiytynyt kovin ahdasmielisiä ihmisiä :(
Jos naapurissa mennään nukkumaan kahdeksalta, se on heille normaali, mutta auta armias jos kerrankin sanoisi, että miellä on epänormaalia kun lapsi menee nukkumaan vähän yli yhdeksän, saattaisin sanoa pahasti.Eletään tiettyjen normien mukaan ja siihen mahtuu monia eri variaatioita, vaan mikä on oikea? Ei mikään!
Luepas ajatuksella: toi joka puhuu normaalista sanoo, että se normaali on joka paikassa eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisenä laitosnuorena kaikista nöyryyttävintä oli täydellinen itsemäärämisoikeuden riisto, yksilöllisyyden menetys ja naurettavan tiukat säännöt. Tähän vielä lisäksi täysin tuntemattomat ja joskus täysin pätemättömät työntekijät jotka suhtautuvat sinuun halveksivasti ja vähättelevästi.
Minä en edes ollut mikään huligaani tai nuorisorikollinen vaan ihan kiltti kympintyttö. Vanhempani olivat alkoholisteja ja mt-ongelmaisia joilla oli elämänhallinta täysin hukassa. Olin oppinut pitämään huolta itsestäni jo pienestä pitäen. Hoidin asiani aina huolella ja olin tunnollinen koululainen. Sitten minut huostaanotettiin. Tuntui niin nöyryyttävältä että minuun suhtauduttiin kuin pikkulapseen joka ei kykene tekemään yksinkertaistakaan päätöstä itse. Lukiossakaan en saanut jäädä koulun jälkeen kavereiden kanssa kahville mikä oli ihan käsittämätöntä. Olen vieläkin todella katkera ja vihainen että jäin niin paljosta paitsi nuorena, kaikista ihan tavallisista nuorten jutuista, ja jouduin viettämään todella eristäytynyttä sosiaalista elämää. 10-vuotiallakin oli vapaammat rajat ja kotiintuloajat. Moni entisistä laitoksen asukkaista käytännössä sekosi kun he pääsivät pois koska yhtäkkiä heillä olikin lähes rajaton vapaus kun he olivat tottuneet siihen että leipäkään ei saa leikata itse.
Sitten oli niitä nuoria jotka saivat p*rseillä mielensä mukaan vaikka painotettiin että "kaikilla on samat säännöt". Muistan yhden pojan joka varasti muilta, tuhosi toisten omaisuutta, kiusasi ja ahdisteli tyttöjä seksuaalisesti ja kaikkea tätä katsottiin läpi sormien. Hän sai kyllä varoituksia mutta käytännössä näihin ongelmiin ei puututtu. Siihenkin piti vaan tottua että asuu saman katon alla nuoren psykopaatinalun kanssa.
Näin ulkopuolisen silmin näen tekstistäsi seuraavaa:
-sinusta ei ole lapsena huolehdittu, joten olet joutunut ottamaan liian suurta vastuuta
-muutos tavanomaisempiin sääntöihin ja huolenpitoon on tuntunut sinusta siksi ahdistavalta ja kuvittelet, että kaikki 10 vuotiaatkin kulkevat vapaammin
-kaikki eivät ole hoidettavissa, tuo kuvailemasi "psykopaatinalku" on ollut jo avun ulkopuolella. Vai keksitkö konkreettisia tapoja puuttua ongelmiin kun varoitukset ei toimi ja alaikäistä ei voi laittaa vankilaan?
Se mikä tilanteessasi olisi voitu tehdä toisin on se, että sinut olisi laitoksen sijaan sijoitettu perheeseen. Tähän laki nykyään ensijaisesti velvoittaa. Näin sinulla olisi ollut turvallinen nuoruus ilman noita lastenkodin negatiivisia puolia. Mitä mieltä olet itse tästä ja muistatko oliko kohdallasi koskaan puhetta sijaisperheestä?
-Tiedän että minusta ei huolehdittu tarpeeksi lapsena. Toisaalta se opetti minua olemaan vastuullinen.
-Laitoksen säännöt ovat todella kaukana normaaleista rajoista. Olen kuullut tämän väitteen ennenkin ja minusta on todella käsittämätöntä verrata tavallisen perheen sääntöjä lastensuojelulaitokseen. Esim. aika moni 10-vuotias saa varmasti jäädä kavereilleen koulun jälkeen.
-Tuolle psykopaatinalulle olisi voitu tehdä jotain. On olemassa nuorisovankilamaisia laitoksia joihin hänen kaltaisensa yleensä lähetetään. Esim. minun laitosaikanani kaksi nuorta lähetettiin näihin erityislaitoksiin huonon käytöksen takia.
Olen kyllä tottunut tähän että minua ei kuunnella tai että minua vähätellään jos yritän puhua laitoksiin liittyvistä epäkohdista. Näistä asioista pitää kuitenkin puhua että voimme oikeasti rakentaa lastensuojelulaitoksia jotka oikeasti toimivat. Varsinkin nuoria tulisi kuunnella enemmän eikä vain olettaa heidän kaikkien olevan tyhmiä, vastuunkantoon kykenemättömiä nuorisorikollisia.
Ei mun 10- tai 17- vuotias saa jäädä kaverilleen koulun jälkeen. He tulevat ensin kotiin, tekevät läksyt ja syövät ruuan (tai välipalan, riippuen paljonko kello on). Jos ei ole harrastusilta voivat vasta sen jälkeen mennä kavereilleen. Lapseni kysyvät aina luvan ennen menemistä, jotta tiedän missä he ovat.
Mitäs muita sääntöjä luulet kohtuuttomiksi laitossäännöiksi? Ja tietenkin laitossäännöillä on eroa kotisääntöihin, niinhän on eroja jokaisen kodinkin säännöissä toisiinsa verrattuna. Minä todellakin nyt kuuntelen sinua, enkä vähättele mielipidettäsi, olen vain eri mieltä kanssasi siitä mikä on normaali sääntö 10-vuotiaalle.
Kyse ei ole pelkästään tietyistä säännöistä vaan myös siitä kuka niitä antaa ja kuka on se auktoriteetti. Se että oma vanhempi asettaa sääntöjä ja valvoo niitä on hyvin erilaista kuin se että sen tekee joku täysin sinulle tuntematon ihminen, johon sinulla ei ole minkäänlaista tunnesidettä/luottamusta/kunnioitusta, henkilö joka on "vain töissä täällä". Minulle ne säännöt eivät olleet se vaikein asia vaan se kuka sitä valtaa käytti. Jos ohjaajalla sattui olemaan huono päivä tai hän ei vain pitänyt sinusta piti vain sietää kyykyttämistä. Jos meni valittamaan ohjaajan käytöksestä, sitä ei yleensä otettu vakavasti. Välillä tuntuu että laitosnuorilla ei ole minkäänlaista ääntä tai ihmisarvoa, kaikki pistetään vain teiniangstin piikkiin. Minua oikeasti itkettää tämä keskustelu, miten moni nuori joutuu kohtaamaan epäasiallista käytöstä, alistamista ja jopa seksuaalista ahdistelua ja jos he yrittävät puhua näistä asioista heitä ei oteta vakavasti.
Voisko tässä olla kyse ihan vaan siitä, että koska sinulla ei koskaan ollut varhaislapsuudessa auktoriteettiä, joka komentaa, niin et pysty sellaista määräysvaltaa hyväksymään keltään? Eli sinut huostaanotettiin aivan liian myöhään. Kehityspsykologiassa ajatellaan, että uhmaiän jälkeen ymmärretään, että itse ei voi määrätä kaikkea. Uudelleen määräysvalta saadaan itselle vasta murrosiän irtautumisvaiheen jälkeen 17-25 vuotiaana. Mutta tällöinkin ymmärretään, että yhteiskunnassa tulee yleisiä sääntöjä ja lakeja noudattaa (moraalikehitys).
Tää sijoitus on tosi vaikea asia, kun kokemuksia on yhtä paljon kuin sijoitettuja ja siitäkin saa tehtyä itselleen just niin vaikeaa, kuin haluaa.
Itse elin laitoksessa, josta monilla laitoskavereilla on huonoja kokemuksia ja he vihasivat sitä. Olivat alusta asti päättäneet, että tämä on perseestä ja ei totella ja tekivät itse elämästään vaikeaa ja tosi rajoitettua, koska karkailivat pari kertaa. Raivosivat lukitulle ovelle, kun hoitajat yöksi pisti ne lukkoon.
Minä puolestani jopa viihdyin siellä ja mulla oli enemmän oikeuksia kuin näillä kavereilla, esim. jäädä kuoroon koulun jälkeen, koska tottelin aina ja tulin kotiin just silloin kun piti tai jopa aiemmin, soitin jopa silloin kun bussi oli myöhässä, että oon tulossa ja tää ei oo nyt mun syy. En ikinä aiheuttanut mitään ongelmia.
Eli laitoksissa on eroja, houtajissa on eroja, lapsissa on eroja ja sillä omalla käytöksellään voi myös vaikuttaa siihen kuinka kamalaa siellä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää sijoitus on tosi vaikea asia, kun kokemuksia on yhtä paljon kuin sijoitettuja ja siitäkin saa tehtyä itselleen just niin vaikeaa, kuin haluaa.
Itse elin laitoksessa, josta monilla laitoskavereilla on huonoja kokemuksia ja he vihasivat sitä. Olivat alusta asti päättäneet, että tämä on perseestä ja ei totella ja tekivät itse elämästään vaikeaa ja tosi rajoitettua, koska karkailivat pari kertaa. Raivosivat lukitulle ovelle, kun hoitajat yöksi pisti ne lukkoon.
Minä puolestani jopa viihdyin siellä ja mulla oli enemmän oikeuksia kuin näillä kavereilla, esim. jäädä kuoroon koulun jälkeen, koska tottelin aina ja tulin kotiin just silloin kun piti tai jopa aiemmin, soitin jopa silloin kun bussi oli myöhässä, että oon tulossa ja tää ei oo nyt mun syy. En ikinä aiheuttanut mitään ongelmia.
Eli laitoksissa on eroja, houtajissa on eroja, lapsissa on eroja ja sillä omalla käytöksellään voi myös vaikuttaa siihen kuinka kamalaa siellä on.
No sinä olet asunut sitten vähän vapaamassa laitoksessa. Meillä ei ollut puhettakaan että omalla käytöksellään olisi voinut parantaa asemaansa. Vaikka olisit ollut miten luotettava ja tunnollinen tahansa aina painotettiin sitä että kaikilla on samat säännöt ja niistä ei voi poiketa. Jos myöhästyi bussista siitä tuli seuraamuksia ja rangaistuksena vähennettettiin esim. viikorahaa tai ulkoiluaikoja. Minä asuin yksityisessä perhekodissa ja luulen että niissä säännöt ovat tiukemmat koska sillä yksityisellä omistajalla, eli yrittäjällä, on niin suuri vastuu ja heitä valvotaan tarkasti.
Olet saanut asua hyvässä laitoksessa jos siellä on huomioitu yksilöllisyytesi ja hyvästä käytöksestä on palkittu. Meillä taas mentiin sen huonoimmin käyttäytyvän ehdoilla. Esim. Jos yksi hölmöili siitä saattoi seurata joukkorangaistus kaikille. Se oli kyllä suoraan sanottuna p*rseestä. Tämän rangaistustavan tarkoituksena oli kuulemma opettaa empatiaa ja ottamaan muut huomioon mutta yleensä ne häiriköt saivat tuosta vain tyydytystä että muitakin rangaistiin heidän rikkomuksistaan.
Mullakin kokemusta laitoksesta.. jouduin sinne 15 vuotiaana... oli kamala paikka ja karkasin usein. Kavereille ei saanut mennä, käytännössä ainoa mihin sai mennä oli koulu. Ja sieltä heti takaisin suoraan. Läppäriäni en saanut pitää kun sinne tulin.... käyttörahaa en saanut koska olisi ollut turhaa koska edes viikonloppuna ei saanut mennä mihinkään. Itketti usein ja halusin jopa takaisin alkoholisti-vanhempieni luo koska edes heillä ei ollut tuollaisia sääntöjä. Ainoa paha mitä tekivät oli huutaminen. Terkkuja vaa tampereelle. Toivottavasti siellä on asiat jo korjattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisenä laitosnuorena kaikista nöyryyttävintä oli täydellinen itsemäärämisoikeuden riisto, yksilöllisyyden menetys ja naurettavan tiukat säännöt. Tähän vielä lisäksi täysin tuntemattomat ja joskus täysin pätemättömät työntekijät jotka suhtautuvat sinuun halveksivasti ja vähättelevästi.
Minä en edes ollut mikään huligaani tai nuorisorikollinen vaan ihan kiltti kympintyttö. Vanhempani olivat alkoholisteja ja mt-ongelmaisia joilla oli elämänhallinta täysin hukassa. Olin oppinut pitämään huolta itsestäni jo pienestä pitäen. Hoidin asiani aina huolella ja olin tunnollinen koululainen. Sitten minut huostaanotettiin. Tuntui niin nöyryyttävältä että minuun suhtauduttiin kuin pikkulapseen joka ei kykene tekemään yksinkertaistakaan päätöstä itse. Lukiossakaan en saanut jäädä koulun jälkeen kavereiden kanssa kahville mikä oli ihan käsittämätöntä. Olen vieläkin todella katkera ja vihainen että jäin niin paljosta paitsi nuorena, kaikista ihan tavallisista nuorten jutuista, ja jouduin viettämään todella eristäytynyttä sosiaalista elämää. 10-vuotiallakin oli vapaammat rajat ja kotiintuloajat. Moni entisistä laitoksen asukkaista käytännössä sekosi kun he pääsivät pois koska yhtäkkiä heillä olikin lähes rajaton vapaus kun he olivat tottuneet siihen että leipäkään ei saa leikata itse.
Sitten oli niitä nuoria jotka saivat p*rseillä mielensä mukaan vaikka painotettiin että "kaikilla on samat säännöt". Muistan yhden pojan joka varasti muilta, tuhosi toisten omaisuutta, kiusasi ja ahdisteli tyttöjä seksuaalisesti ja kaikkea tätä katsottiin läpi sormien. Hän sai kyllä varoituksia mutta käytännössä näihin ongelmiin ei puututtu. Siihenkin piti vaan tottua että asuu saman katon alla nuoren psykopaatinalun kanssa.
Näin ulkopuolisen silmin näen tekstistäsi seuraavaa:
-sinusta ei ole lapsena huolehdittu, joten olet joutunut ottamaan liian suurta vastuuta
-muutos tavanomaisempiin sääntöihin ja huolenpitoon on tuntunut sinusta siksi ahdistavalta ja kuvittelet, että kaikki 10 vuotiaatkin kulkevat vapaammin
-kaikki eivät ole hoidettavissa, tuo kuvailemasi "psykopaatinalku" on ollut jo avun ulkopuolella. Vai keksitkö konkreettisia tapoja puuttua ongelmiin kun varoitukset ei toimi ja alaikäistä ei voi laittaa vankilaan?
Se mikä tilanteessasi olisi voitu tehdä toisin on se, että sinut olisi laitoksen sijaan sijoitettu perheeseen. Tähän laki nykyään ensijaisesti velvoittaa. Näin sinulla olisi ollut turvallinen nuoruus ilman noita lastenkodin negatiivisia puolia. Mitä mieltä olet itse tästä ja muistatko oliko kohdallasi koskaan puhetta sijaisperheestä?
-Tiedän että minusta ei huolehdittu tarpeeksi lapsena. Toisaalta se opetti minua olemaan vastuullinen.
-Laitoksen säännöt ovat todella kaukana normaaleista rajoista. Olen kuullut tämän väitteen ennenkin ja minusta on todella käsittämätöntä verrata tavallisen perheen sääntöjä lastensuojelulaitokseen. Esim. aika moni 10-vuotias saa varmasti jäädä kavereilleen koulun jälkeen.
-Tuolle psykopaatinalulle olisi voitu tehdä jotain. On olemassa nuorisovankilamaisia laitoksia joihin hänen kaltaisensa yleensä lähetetään. Esim. minun laitosaikanani kaksi nuorta lähetettiin näihin erityislaitoksiin huonon käytöksen takia.
Olen kyllä tottunut tähän että minua ei kuunnella tai että minua vähätellään jos yritän puhua laitoksiin liittyvistä epäkohdista. Näistä asioista pitää kuitenkin puhua että voimme oikeasti rakentaa lastensuojelulaitoksia jotka oikeasti toimivat. Varsinkin nuoria tulisi kuunnella enemmän eikä vain olettaa heidän kaikkien olevan tyhmiä, vastuunkantoon kykenemättömiä nuorisorikollisia.
Ei mun 10- tai 17- vuotias saa jäädä kaverilleen koulun jälkeen. He tulevat ensin kotiin, tekevät läksyt ja syövät ruuan (tai välipalan, riippuen paljonko kello on). Jos ei ole harrastusilta voivat vasta sen jälkeen mennä kavereilleen. Lapseni kysyvät aina luvan ennen menemistä, jotta tiedän missä he ovat.
Mitäs muita sääntöjä luulet kohtuuttomiksi laitossäännöiksi? Ja tietenkin laitossäännöillä on eroa kotisääntöihin, niinhän on eroja jokaisen kodinkin säännöissä toisiinsa verrattuna. Minä todellakin nyt kuuntelen sinua, enkä vähättele mielipidettäsi, olen vain eri mieltä kanssasi siitä mikä on normaali sääntö 10-vuotiaalle.
Kyse ei ole pelkästään tietyistä säännöistä vaan myös siitä kuka niitä antaa ja kuka on se auktoriteetti. Se että oma vanhempi asettaa sääntöjä ja valvoo niitä on hyvin erilaista kuin se että sen tekee joku täysin sinulle tuntematon ihminen, johon sinulla ei ole minkäänlaista tunnesidettä/luottamusta/kunnioitusta, henkilö joka on "vain töissä täällä". Minulle ne säännöt eivät olleet se vaikein asia vaan se kuka sitä valtaa käytti. Jos ohjaajalla sattui olemaan huono päivä tai hän ei vain pitänyt sinusta piti vain sietää kyykyttämistä. Jos meni valittamaan ohjaajan käytöksestä, sitä ei yleensä otettu vakavasti. Välillä tuntuu että laitosnuorilla ei ole minkäänlaista ääntä tai ihmisarvoa, kaikki pistetään vain teiniangstin piikkiin. Minua oikeasti itkettää tämä keskustelu, miten moni nuori joutuu kohtaamaan epäasiallista käytöstä, alistamista ja jopa seksuaalista ahdistelua ja jos he yrittävät puhua näistä asioista heitä ei oteta vakavasti.
Voisko tässä olla kyse ihan vaan siitä, että koska sinulla ei koskaan ollut varhaislapsuudessa auktoriteettiä, joka komentaa, niin et pysty sellaista määräysvaltaa hyväksymään keltään? Eli sinut huostaanotettiin aivan liian myöhään. Kehityspsykologiassa ajatellaan, että uhmaiän jälkeen ymmärretään, että itse ei voi määrätä kaikkea. Uudelleen määräysvalta saadaan itselle vasta murrosiän irtautumisvaiheen jälkeen 17-25 vuotiaana. Mutta tällöinkin ymmärretään, että yhteiskunnassa tulee yleisiä sääntöjä ja lakeja noudattaa (moraalikehitys).
Kyllä minulla oli auktoriteetteja lapsena. Vaikka vanhempani olivat alkoholisteja, osasivat he kyllä myös pitää "kuria". Myös koulu oli minulle todella suuressa osassa ja olin tunnollinen oppilas eikä minulla ollut koskaan ongelmia sääntöjen kanssa. Harrastin myös kilpaurheilua että kyse ei todellakaan ollut mistään "auktoriteettiongelmasta". Minulla ei myöskään koskaan ole ollut ongelmaa yhteiskunnan sääntöjen ja lakien noudattamisessa.
Ihmettelen näiden kyökkipsykologien jatkuvaa tarvetta analysoida ihmisiä joita he eivät tunne mutta toisaalta olen kyllä tottunut siihen. Huomaa kyllä miten ahdasmielisesti, mustavalkoisesti ja tuomitsevasti laitosnuoriin suhtaudutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisenä laitosnuorena kaikista nöyryyttävintä oli täydellinen itsemäärämisoikeuden riisto, yksilöllisyyden menetys ja naurettavan tiukat säännöt. Tähän vielä lisäksi täysin tuntemattomat ja joskus täysin pätemättömät työntekijät jotka suhtautuvat sinuun halveksivasti ja vähättelevästi.
Minä en edes ollut mikään huligaani tai nuorisorikollinen vaan ihan kiltti kympintyttö. Vanhempani olivat alkoholisteja ja mt-ongelmaisia joilla oli elämänhallinta täysin hukassa. Olin oppinut pitämään huolta itsestäni jo pienestä pitäen. Hoidin asiani aina huolella ja olin tunnollinen koululainen. Sitten minut huostaanotettiin. Tuntui niin nöyryyttävältä että minuun suhtauduttiin kuin pikkulapseen joka ei kykene tekemään yksinkertaistakaan päätöstä itse. Lukiossakaan en saanut jäädä koulun jälkeen kavereiden kanssa kahville mikä oli ihan käsittämätöntä. Olen vieläkin todella katkera ja vihainen että jäin niin paljosta paitsi nuorena, kaikista ihan tavallisista nuorten jutuista, ja jouduin viettämään todella eristäytynyttä sosiaalista elämää. 10-vuotiallakin oli vapaammat rajat ja kotiintuloajat. Moni entisistä laitoksen asukkaista käytännössä sekosi kun he pääsivät pois koska yhtäkkiä heillä olikin lähes rajaton vapaus kun he olivat tottuneet siihen että leipäkään ei saa leikata itse.
Sitten oli niitä nuoria jotka saivat p*rseillä mielensä mukaan vaikka painotettiin että "kaikilla on samat säännöt". Muistan yhden pojan joka varasti muilta, tuhosi toisten omaisuutta, kiusasi ja ahdisteli tyttöjä seksuaalisesti ja kaikkea tätä katsottiin läpi sormien. Hän sai kyllä varoituksia mutta käytännössä näihin ongelmiin ei puututtu. Siihenkin piti vaan tottua että asuu saman katon alla nuoren psykopaatinalun kanssa.
Näin ulkopuolisen silmin näen tekstistäsi seuraavaa:
-sinusta ei ole lapsena huolehdittu, joten olet joutunut ottamaan liian suurta vastuuta
-muutos tavanomaisempiin sääntöihin ja huolenpitoon on tuntunut sinusta siksi ahdistavalta ja kuvittelet, että kaikki 10 vuotiaatkin kulkevat vapaammin
-kaikki eivät ole hoidettavissa, tuo kuvailemasi "psykopaatinalku" on ollut jo avun ulkopuolella. Vai keksitkö konkreettisia tapoja puuttua ongelmiin kun varoitukset ei toimi ja alaikäistä ei voi laittaa vankilaan?
Se mikä tilanteessasi olisi voitu tehdä toisin on se, että sinut olisi laitoksen sijaan sijoitettu perheeseen. Tähän laki nykyään ensijaisesti velvoittaa. Näin sinulla olisi ollut turvallinen nuoruus ilman noita lastenkodin negatiivisia puolia. Mitä mieltä olet itse tästä ja muistatko oliko kohdallasi koskaan puhetta sijaisperheestä?
-Tiedän että minusta ei huolehdittu tarpeeksi lapsena. Toisaalta se opetti minua olemaan vastuullinen.
-Laitoksen säännöt ovat todella kaukana normaaleista rajoista. Olen kuullut tämän väitteen ennenkin ja minusta on todella käsittämätöntä verrata tavallisen perheen sääntöjä lastensuojelulaitokseen. Esim. aika moni 10-vuotias saa varmasti jäädä kavereilleen koulun jälkeen.
-Tuolle psykopaatinalulle olisi voitu tehdä jotain. On olemassa nuorisovankilamaisia laitoksia joihin hänen kaltaisensa yleensä lähetetään. Esim. minun laitosaikanani kaksi nuorta lähetettiin näihin erityislaitoksiin huonon käytöksen takia.
Olen kyllä tottunut tähän että minua ei kuunnella tai että minua vähätellään jos yritän puhua laitoksiin liittyvistä epäkohdista. Näistä asioista pitää kuitenkin puhua että voimme oikeasti rakentaa lastensuojelulaitoksia jotka oikeasti toimivat. Varsinkin nuoria tulisi kuunnella enemmän eikä vain olettaa heidän kaikkien olevan tyhmiä, vastuunkantoon kykenemättömiä nuorisorikollisia.
Ei mun 10- tai 17- vuotias saa jäädä kaverilleen koulun jälkeen. He tulevat ensin kotiin, tekevät läksyt ja syövät ruuan (tai välipalan, riippuen paljonko kello on). Jos ei ole harrastusilta voivat vasta sen jälkeen mennä kavereilleen. Lapseni kysyvät aina luvan ennen menemistä, jotta tiedän missä he ovat.
Mitäs muita sääntöjä luulet kohtuuttomiksi laitossäännöiksi? Ja tietenkin laitossäännöillä on eroa kotisääntöihin, niinhän on eroja jokaisen kodinkin säännöissä toisiinsa verrattuna. Minä todellakin nyt kuuntelen sinua, enkä vähättele mielipidettäsi, olen vain eri mieltä kanssasi siitä mikä on normaali sääntö 10-vuotiaalle.
Kyse ei ole pelkästään tietyistä säännöistä vaan myös siitä kuka niitä antaa ja kuka on se auktoriteetti. Se että oma vanhempi asettaa sääntöjä ja valvoo niitä on hyvin erilaista kuin se että sen tekee joku täysin sinulle tuntematon ihminen, johon sinulla ei ole minkäänlaista tunnesidettä/luottamusta/kunnioitusta, henkilö joka on "vain töissä täällä". Minulle ne säännöt eivät olleet se vaikein asia vaan se kuka sitä valtaa käytti. Jos ohjaajalla sattui olemaan huono päivä tai hän ei vain pitänyt sinusta piti vain sietää kyykyttämistä. Jos meni valittamaan ohjaajan käytöksestä, sitä ei yleensä otettu vakavasti. Välillä tuntuu että laitosnuorilla ei ole minkäänlaista ääntä tai ihmisarvoa, kaikki pistetään vain teiniangstin piikkiin. Minua oikeasti itkettää tämä keskustelu, miten moni nuori joutuu kohtaamaan epäasiallista käytöstä, alistamista ja jopa seksuaalista ahdistelua ja jos he yrittävät puhua näistä asioista heitä ei oteta vakavasti.
Voisko tässä olla kyse ihan vaan siitä, että koska sinulla ei koskaan ollut varhaislapsuudessa auktoriteettiä, joka komentaa, niin et pysty sellaista määräysvaltaa hyväksymään keltään? Eli sinut huostaanotettiin aivan liian myöhään. Kehityspsykologiassa ajatellaan, että uhmaiän jälkeen ymmärretään, että itse ei voi määrätä kaikkea. Uudelleen määräysvalta saadaan itselle vasta murrosiän irtautumisvaiheen jälkeen 17-25 vuotiaana. Mutta tällöinkin ymmärretään, että yhteiskunnassa tulee yleisiä sääntöjä ja lakeja noudattaa (moraalikehitys).
Kyllä minulla oli auktoriteetteja lapsena. Vaikka vanhempani olivat alkoholisteja, osasivat he kyllä myös pitää "kuria". Myös koulu oli minulle todella suuressa osassa ja olin tunnollinen oppilas eikä minulla ollut koskaan ongelmia sääntöjen kanssa. Harrastin myös kilpaurheilua että kyse ei todellakaan ollut mistään "auktoriteettiongelmasta". Minulla ei myöskään koskaan ole ollut ongelmaa yhteiskunnan sääntöjen ja lakien noudattamisessa.
Ihmettelen näiden kyökkipsykologien jatkuvaa tarvetta analysoida ihmisiä joita he eivät tunne mutta toisaalta olen kyllä tottunut siihen. Huomaa kyllä miten ahdasmielisesti, mustavalkoisesti ja tuomitsevasti laitosnuoriin suhtaudutaan.
Olisiko sinun sitten mielestäsi pitänyt saada elää omien aikataulujen ja mieltymysten mukaan? Kukaan ei olisi saanut antaa sinulle ohjeita ja määräyksiä, vaikka olit alaikäinen?
Olisi pitänyt saada päättää kaikesta itse ja kulkea miten huvittaa?
Jotenkin tuntuu, ettei sellainen laitos oikein toimisi, jos kaikki menisivät ja tulisivat kuin mehiläispesässä. Harvassa on ne normikoditkaan, joissa noin saisi toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä puhutteli ja sai miettiin missä jamassa meidän lastensuojelu on.
Työni kautta jouduin jälleen kuulemaan tällaista nuoren suusta.
Vangit kokevat äärimmäisen ahdistavaksi ja rajuksikin toimenpiteeksi eristyksen. Mutta jopa eristysosastolla olo on parempåi vaihtoehto kuin laitos. Surullista, ihan äärimmäisen surullista.
Niin tai mitä lepolaitoksia vankilat ovat.
Mua ärsyttää näissä keskusteluissa se, että tunnutaan unohtavan, että näitä laitoksia on hyvin erilaisia olemassa, erilaisilla säännöillä ja rajoituksilla. Itse sain nuorena valita kahdesta paikasta kumpaan menen, ja luojan kiitos sain valita koska toinen paikoista oli muhos. Se ois ollut mulle kiltille tytölle täysin väärä paikka. Tää toinen paikka olikin sitten täysin erilainen ja todella paljon vapaampi, suht pieni paikka, olikohan 8 nuorelle paikka eikä ollut aina täynnä. Eikä siellä sitten toki ollut näitä kaikista vaikeimpia nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisenä laitosnuorena kaikista nöyryyttävintä oli täydellinen itsemäärämisoikeuden riisto, yksilöllisyyden menetys ja naurettavan tiukat säännöt. Tähän vielä lisäksi täysin tuntemattomat ja joskus täysin pätemättömät työntekijät jotka suhtautuvat sinuun halveksivasti ja vähättelevästi.
Minä en edes ollut mikään huligaani tai nuorisorikollinen vaan ihan kiltti kympintyttö. Vanhempani olivat alkoholisteja ja mt-ongelmaisia joilla oli elämänhallinta täysin hukassa. Olin oppinut pitämään huolta itsestäni jo pienestä pitäen. Hoidin asiani aina huolella ja olin tunnollinen koululainen. Sitten minut huostaanotettiin. Tuntui niin nöyryyttävältä että minuun suhtauduttiin kuin pikkulapseen joka ei kykene tekemään yksinkertaistakaan päätöstä itse. Lukiossakaan en saanut jäädä koulun jälkeen kavereiden kanssa kahville mikä oli ihan käsittämätöntä. Olen vieläkin todella katkera ja vihainen että jäin niin paljosta paitsi nuorena, kaikista ihan tavallisista nuorten jutuista, ja jouduin viettämään todella eristäytynyttä sosiaalista elämää. 10-vuotiallakin oli vapaammat rajat ja kotiintuloajat. Moni entisistä laitoksen asukkaista käytännössä sekosi kun he pääsivät pois koska yhtäkkiä heillä olikin lähes rajaton vapaus kun he olivat tottuneet siihen että leipäkään ei saa leikata itse.
Sitten oli niitä nuoria jotka saivat p*rseillä mielensä mukaan vaikka painotettiin että "kaikilla on samat säännöt". Muistan yhden pojan joka varasti muilta, tuhosi toisten omaisuutta, kiusasi ja ahdisteli tyttöjä seksuaalisesti ja kaikkea tätä katsottiin läpi sormien. Hän sai kyllä varoituksia mutta käytännössä näihin ongelmiin ei puututtu. Siihenkin piti vaan tottua että asuu saman katon alla nuoren psykopaatinalun kanssa.
Näin ulkopuolisen silmin näen tekstistäsi seuraavaa:
-sinusta ei ole lapsena huolehdittu, joten olet joutunut ottamaan liian suurta vastuuta
-muutos tavanomaisempiin sääntöihin ja huolenpitoon on tuntunut sinusta siksi ahdistavalta ja kuvittelet, että kaikki 10 vuotiaatkin kulkevat vapaammin
-kaikki eivät ole hoidettavissa, tuo kuvailemasi "psykopaatinalku" on ollut jo avun ulkopuolella. Vai keksitkö konkreettisia tapoja puuttua ongelmiin kun varoitukset ei toimi ja alaikäistä ei voi laittaa vankilaan?
Se mikä tilanteessasi olisi voitu tehdä toisin on se, että sinut olisi laitoksen sijaan sijoitettu perheeseen. Tähän laki nykyään ensijaisesti velvoittaa. Näin sinulla olisi ollut turvallinen nuoruus ilman noita lastenkodin negatiivisia puolia. Mitä mieltä olet itse tästä ja muistatko oliko kohdallasi koskaan puhetta sijaisperheestä?
-Tiedän että minusta ei huolehdittu tarpeeksi lapsena. Toisaalta se opetti minua olemaan vastuullinen.
-Laitoksen säännöt ovat todella kaukana normaaleista rajoista. Olen kuullut tämän väitteen ennenkin ja minusta on todella käsittämätöntä verrata tavallisen perheen sääntöjä lastensuojelulaitokseen. Esim. aika moni 10-vuotias saa varmasti jäädä kavereilleen koulun jälkeen.
-Tuolle psykopaatinalulle olisi voitu tehdä jotain. On olemassa nuorisovankilamaisia laitoksia joihin hänen kaltaisensa yleensä lähetetään. Esim. minun laitosaikanani kaksi nuorta lähetettiin näihin erityislaitoksiin huonon käytöksen takia.
Olen kyllä tottunut tähän että minua ei kuunnella tai että minua vähätellään jos yritän puhua laitoksiin liittyvistä epäkohdista. Näistä asioista pitää kuitenkin puhua että voimme oikeasti rakentaa lastensuojelulaitoksia jotka oikeasti toimivat. Varsinkin nuoria tulisi kuunnella enemmän eikä vain olettaa heidän kaikkien olevan tyhmiä, vastuunkantoon kykenemättömiä nuorisorikollisia.
Ei mun 10- tai 17- vuotias saa jäädä kaverilleen koulun jälkeen. He tulevat ensin kotiin, tekevät läksyt ja syövät ruuan (tai välipalan, riippuen paljonko kello on). Jos ei ole harrastusilta voivat vasta sen jälkeen mennä kavereilleen. Lapseni kysyvät aina luvan ennen menemistä, jotta tiedän missä he ovat.
Mitäs muita sääntöjä luulet kohtuuttomiksi laitossäännöiksi? Ja tietenkin laitossäännöillä on eroa kotisääntöihin, niinhän on eroja jokaisen kodinkin säännöissä toisiinsa verrattuna. Minä todellakin nyt kuuntelen sinua, enkä vähättele mielipidettäsi, olen vain eri mieltä kanssasi siitä mikä on normaali sääntö 10-vuotiaalle.
Kyse ei ole pelkästään tietyistä säännöistä vaan myös siitä kuka niitä antaa ja kuka on se auktoriteetti. Se että oma vanhempi asettaa sääntöjä ja valvoo niitä on hyvin erilaista kuin se että sen tekee joku täysin sinulle tuntematon ihminen, johon sinulla ei ole minkäänlaista tunnesidettä/luottamusta/kunnioitusta, henkilö joka on "vain töissä täällä". Minulle ne säännöt eivät olleet se vaikein asia vaan se kuka sitä valtaa käytti. Jos ohjaajalla sattui olemaan huono päivä tai hän ei vain pitänyt sinusta piti vain sietää kyykyttämistä. Jos meni valittamaan ohjaajan käytöksestä, sitä ei yleensä otettu vakavasti. Välillä tuntuu että laitosnuorilla ei ole minkäänlaista ääntä tai ihmisarvoa, kaikki pistetään vain teiniangstin piikkiin. Minua oikeasti itkettää tämä keskustelu, miten moni nuori joutuu kohtaamaan epäasiallista käytöstä, alistamista ja jopa seksuaalista ahdistelua ja jos he yrittävät puhua näistä asioista heitä ei oteta vakavasti.
Voisko tässä olla kyse ihan vaan siitä, että koska sinulla ei koskaan ollut varhaislapsuudessa auktoriteettiä, joka komentaa, niin et pysty sellaista määräysvaltaa hyväksymään keltään? Eli sinut huostaanotettiin aivan liian myöhään. Kehityspsykologiassa ajatellaan, että uhmaiän jälkeen ymmärretään, että itse ei voi määrätä kaikkea. Uudelleen määräysvalta saadaan itselle vasta murrosiän irtautumisvaiheen jälkeen 17-25 vuotiaana. Mutta tällöinkin ymmärretään, että yhteiskunnassa tulee yleisiä sääntöjä ja lakeja noudattaa (moraalikehitys).
Kyllä minulla oli auktoriteetteja lapsena. Vaikka vanhempani olivat alkoholisteja, osasivat he kyllä myös pitää "kuria". Myös koulu oli minulle todella suuressa osassa ja olin tunnollinen oppilas eikä minulla ollut koskaan ongelmia sääntöjen kanssa. Harrastin myös kilpaurheilua että kyse ei todellakaan ollut mistään "auktoriteettiongelmasta". Minulla ei myöskään koskaan ole ollut ongelmaa yhteiskunnan sääntöjen ja lakien noudattamisessa.
Ihmettelen näiden kyökkipsykologien jatkuvaa tarvetta analysoida ihmisiä joita he eivät tunne mutta toisaalta olen kyllä tottunut siihen. Huomaa kyllä miten ahdasmielisesti, mustavalkoisesti ja tuomitsevasti laitosnuoriin suhtaudutaan.
Olisiko sinun sitten mielestäsi pitänyt saada elää omien aikataulujen ja mieltymysten mukaan? Kukaan ei olisi saanut antaa sinulle ohjeita ja määräyksiä, vaikka olit alaikäinen?
Olisi pitänyt saada päättää kaikesta itse ja kulkea miten huvittaa?
Jotenkin tuntuu, ettei sellainen laitos oikein toimisi, jos kaikki menisivät ja tulisivat kuin mehiläispesässä. Harvassa on ne normikoditkaan, joissa noin saisi toimia.
Olet nyt ihan hakoteillä. Totta kai alaikäisellä pitää olla rajoja. Normaaleissa perheissä kuitenkin otetaan huomioon lapsen yksilöllisyys. Harvalla 10- vuotiaalla on samat säännöt 17- vuotiaan kanssa. 17- vuotiaan kohdalla pitäisi ottaa huomioon se että tuon ikäisen kuuluisi jo ottaa enemmän vastuuta itsestään ja saada myös vähän vapaammat rajat. Se kuuluu mielestäni ihan luonnollisena osana kehitykseen. Luonne pitäisi myös voida ottaa huomioon. Tunnollinen ja luotettava hyvin asiansa hoitava nuori ei välttämättä tarvitse jatkuvaa kyttäämistä toisin kuin koulusta lintsaava huligaani joka vetää röökiä nurkan takana. Ongelma on siinä että että laitosnuoret nähdään hyvin usein tuon jälkimmäisen esimerkin kaltaisina nuorisorikollisina mikä on mielestäni alentavaa ja loukkaavaa. Olisi hyvä että Suomeen saataisiin erilaisia laitoksia joihin nuoret seulottaisiin yksilöllisesti. Esim. ei kannata laittaa koulukiusaajia ja kiusattuja samaan paikkaan aivan kuten ei kannattaisi laittaa fiksuja asiansa hoitavia samaan paikkaan häiriköiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mua ärsyttää näissä keskusteluissa se, että tunnutaan unohtavan, että näitä laitoksia on hyvin erilaisia olemassa, erilaisilla säännöillä ja rajoituksilla. Itse sain nuorena valita kahdesta paikasta kumpaan menen, ja luojan kiitos sain valita koska toinen paikoista oli muhos. Se ois ollut mulle kiltille tytölle täysin väärä paikka. Tää toinen paikka olikin sitten täysin erilainen ja todella paljon vapaampi, suht pieni paikka, olikohan 8 nuorelle paikka eikä ollut aina täynnä. Eikä siellä sitten toki ollut näitä kaikista vaikeimpia nuoria.
Anteeks mitä?
Muhokselle alitettavia on iittämiin eikä sinne "pahipaan" paikkaan sijotaeta eses ns. nogelmattomia tapauksia. Joka ainut sossu tietää sen mikä on Muhos ja minne sieltä yleensä lähetään ja mitä ne nuoret siä odottaa.
Laitoksia sulkeutuu ja uusia avaa ovensa, oothan varma ettei kyseessä ollut jokin muu kun tää pahamaineinen "Muhoksen laitos"
Buttenhof kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä puhutteli ja sai miettiin missä jamassa meidän lastensuojelu on.
Työni kautta jouduin jälleen kuulemaan tällaista nuoren suusta.
Vangit kokevat äärimmäisen ahdistavaksi ja rajuksikin toimenpiteeksi eristyksen. Mutta jopa eristysosastolla olo on parempåi vaihtoehto kuin laitos. Surullista, ihan äärimmäisen surullista.Niin tai mitä lepolaitoksia vankilat ovat.
Kerros ny monta kertraa oot kopissa ollu ja kuinka kauan?? Mielenkiinnola jään odottaan sun vastausta.
Sulla ei ihan varmana oo mitään hajuakaan mitä on eristys selli!!!
Vierailija kirjoitti:
Olen ketjun alottaja.
Täällä ei joku tuntunut ymmärtävän asian pointtia.
Yritin kertoa lyhyesti: eristys selli on kenelle tajansa vangille ahdistava ja kamala kokemus. Sellainen mitä vältetään sen psyykkisen rankkuuden vuoksi. Ne, jotka ovat katsoneet ota rahat ja juokse ohjelmaa niin siinäkin jo parin päovän aikana ihmiset kertovat kuinka sellissä iskee paniikki ja se on jo parissa päivässä kokemus mitä ei enää koskaan halua kokea.Kertomassani esimerkissä nuori sanoi eritys selliä ja vankilaoloja paremmaksi vaihtoehdoksi kuin palata lastensuojelulaitokseen
Eikö osalla kommentoijista lainkaan herää ihmetys miten laosia ja nuoria kohdellaan?
Laitoksessa ei enää edes ole eristyshuonetta, vaan rauhoittumishuone, jonne mennään "kun olet vaaraksi itsellesi tai muille" -tilannearvion astuessa voimaan.
Kyse ei ole pelkästään tietyistä säännöistä vaan myös siitä kuka niitä antaa ja kuka on se auktoriteetti. Se että oma vanhempi asettaa sääntöjä ja valvoo niitä on hyvin erilaista kuin se että sen tekee joku täysin sinulle tuntematon ihminen, johon sinulla ei ole minkäänlaista tunnesidettä/luottamusta/kunnioitusta, henkilö joka on "vain töissä täällä". Minulle ne säännöt eivät olleet se vaikein asia vaan se kuka sitä valtaa käytti. Jos ohjaajalla sattui olemaan huono päivä tai hän ei vain pitänyt sinusta piti vain sietää kyykyttämistä. Jos meni valittamaan ohjaajan käytöksestä, sitä ei yleensä otettu vakavasti. Välillä tuntuu että laitosnuorilla ei ole minkäänlaista ääntä tai ihmisarvoa, kaikki pistetään vain teiniangstin piikkiin. Minua oikeasti itkettää tämä keskustelu, miten moni nuori joutuu kohtaamaan epäasiallista käytöstä, alistamista ja jopa seksuaalista ahdistelua ja jos he yrittävät puhua näistä asioista heitä ei oteta vakavasti.