Lue keskustelun säännöt.
Jos lasta satutetaan arvostelemalla (tai ketä tahansa), niin arvostelua tulisi pyytää anteeksi
03.11.2017 |
Tulee pyytää anteeksi sitä, että satutti, ja opetella antamaan palaute niin, ettei se satuta. Syy on arvostelijassa, jos toinen kostaa kokemansa vääryyden. Vääryys: arvostelu satuttamalla ja kieltäytyminen ottaa opikseen, miten antaa palautetta vahingoittamatta. Koskee etenkin kasvattajia.
Kommentit (110)
Niinhän sä luulet. Maine kiirii kauas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä tulee ongelmia kiintymyssuhteeseen. Googlaa. Siellä on oma esimerkkinsä juuri tuosta ristiriitaista kohtelua saaneista. On siis normaalia, että sinulla on ongelmia. Tapasi käsitellä ongelmiasi on itsellesi vahingollinen. Voisitko viimein alkaa kohdella itseäsi äitiäsi paremmin. Olet sen arvoinen.
Leikitään nyt, että äitisi kuoli eilen. Ei pyytänyt koskaan anteeksi. Miten vietät loppuelämäsi?
Vierailija kirjoitti:
Siitä tulee ongelmia kiintymyssuhteeseen. Googlaa. Siellä on oma esimerkkinsä juuri tuosta ristiriitaista kohtelua saaneista. On siis normaalia, että sinulla on ongelmia. Tapasi käsitellä ongelmiasi on itsellesi vahingollinen. Voisitko viimein alkaa kohdella itseäsi äitiäsi paremmin. Olet sen arvoinen.
Kiitos. Ihanaa kun joku vastaa jotain josta voi olla mulle apua. Kiintymyssuhteeseen ongelmia, hyvä tieto, alanpa penkoa sitä.
Koska siis mua inhottaa, että tämä vaikuttaa mun äitiyteeni, mikä tuli itselleni ihan puun takaa, että siihen tulee "näin paljon" ongelmia. Mä lähdin ihan täysillä äitiyteen silloin kun tulin äidiksi ja on ollut todella masentavaa huomata, että sen myötä minusta nousee asioita, jotka haittaavatkin kykyäni olla lapsilleni sellainen äiti, kun ajattelin. Että pistää vihaksi, että joku on sotkenut minut niin, että tämäkin vielä. Sotkenut myös uskomaan, ettei mun kohteluni ollut väärin. Vaikka siis pidinhän mä sitä vääränä niin epäilin silti senkin tunteen johtuvan vain minusta :'( Koska niin äiti sanoi. Vasta lapseni ovat todistamassa, että ei se tunne voi johtua minusta. Saankohan mä IKINÄ tuota kiintymyssuhdetta korjattua? Koen, ettei mieheni auta sen korjaantumisessa vaikka niin olin luullut (siis tietämättä, että se on rikki) ja siksi en voi olla enää hänenkään lähellään, eikä se sii ole hänen vikansa millään lailla, ihmehän se olisikin, jos kumppani sen korjaamisessa osaisi auttaa aina miten toivon.
Ja siis se, millaisia ongelmia mulla on lasteni kanssa johtuu varmasti tuosta kiintymyssuhteen vauriosta. Isääni olin kiintynyt, mutta näin häntä harvoin, noin kerran viikossa ja isä oli sellainen, jonka kanssa pidettiin hauskaa, ei ollut arjen haasteita. Isä ei ottanut niitä vastaan. Ja 2,5-4-vuotiaasta en juurikaan ollut isällä, näimme ilmeisesti välillä muuten, niin mulle on kerrottu. Äidin mukaan siksi en ollut, kun en ollut isästä tarpeeksi iso ettei musta ois ollut vain vaivaa, mutta en tiedä mikä on totuus. Vai oliko isän elämä eron jälkeen jonkun aikaa epätasapainossa tms.
Mutta tää vaikuttaa mun suhteisiin lapsiini, siitä olen ihan varma. Toki voisin siellä olla ja se menisi jotenkuten, jos se olisi ainoa vaihtoehto, mutta itse uskon tekeväni hallaa enemmän siten kuin vetäytymällä. Etäältä olen osannut ainakin paremmin auttaa jos kotona on puhjennut jokin riita sisarusten kesken tms. Kun en ole itse tilanteen keskellä vaan etäämpänä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Leikitään nyt, että äitisi kuoli eilen. Ei pyytänyt koskaan anteeksi. Miten vietät loppuelämäsi?
Jos nyt oletetaan, että siellä on kiintymyssuhteen vaurio ja kiitos isäsuhteeni tajuan tämän (koska siinä on sentään malli sille, mitä olisi voinut olla ja mikä on paremmin) niin joudunhan mä sen käsittelemään oli äitini elossa tai ei. Lähden siitä, että siellä (minussa) on kiintymyssuhteen vaurio, olen siitä ennenkin lukenut, mutta sitä en hoksannut, että se on voinut syntyä juurikin noissa tilanteissa, josta nyt puhuin, ja joku ihana auttavainen ymmärtäväinen ihminen antoi yhdistävän vinkin siihen äsken.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene Kivikissaäiti tiehesi vatvomasta tuhannetta kertaa äitivihaasi ja vellomasta itsesäälissäsi. Sinä olet viimeisen päälle kulunut levy.
Mä toivon että joku kivikissan tunteva koostaa kirjan näistä sen ulinoista ja toimittaa kivikissan lähisuvulle. Tämä on niin hvetin epäreilua kaikkia sen läheisiä kohtaan.
Vuosikausia saman asian jankkaaminen vaikka käy terapiassa, tarkoittaa ettei terapoitu suostu itse tekemään töitä parantumisensa eteen ja se on ihan selkeä merkki p-häiriöstä. On aina helpompi syyttää muita kuin ottaa vastuu omasta käytöksestään ja tajuta että vaikka lähtökohdat olivat mitä olivat, ainoa joka voi asiat parantaa on hlö itse.Jos haluaa. Kivikissa ei halua, kivikissa haluaa rypeä uhriudessa.
Yäk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siitä tulee ongelmia kiintymyssuhteeseen. Googlaa. Siellä on oma esimerkkinsä juuri tuosta ristiriitaista kohtelua saaneista. On siis normaalia, että sinulla on ongelmia. Tapasi käsitellä ongelmiasi on itsellesi vahingollinen. Voisitko viimein alkaa kohdella itseäsi äitiäsi paremmin. Olet sen arvoinen.
Luin äskettäin seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneiden lasten aikuisina sanomia kommentteja ja tutkimusta heistä, niin siellä oli tosi paljon tuttua, vaikkei mulla ole seksuaalista hyväksikäyttöä taustallani.
Mitä luulet, voisiko se olla sinänsä sama, että siinäkin on isoja ristiriitoja kohtelussa? Koin ne kommentit NIIN samanlaisiksi, millaista vihaa he ovat kokeneet yms. En etsinyt juttua siitä, mutta se tuli tuloksiin, kun hain tietoa siitä, että voiko lapsen paranemisen esteenä olla jopa se, että pelkää vanhemmalle tapahtuvan jotain pahaa jos mä saan apua. Koska siis hullua kyllä viimeisimmän terapiakertani jälkeen (joka oli ihan hyvä) kun sain apua taas, niin huomasin, että jokin siinä tuntui sille, että "älä etene. Älä mene kohti tätä, että SULLA ois hyvä olla". Sit olin ihan et wtf, mikä tää on, miksi minusta tuntuu tältä, mähän haluan apua ja tulla ehjäksi. Miksi osa minua on kauhuissaan. Ja sitten tajusin, että mulla oli sellainen varmaan pienen lapsen ajatus ja tunne, että jos me mun terapeutin kanssa todistetaan, että mun äiti on tehnyt mulle pahaa, niin jok satuttaa äitiä! Äiti kärsii! Äiti "joutuu vankilaan" tai äidin kasvot häpäistään yhteisössä, ja siis mä TIEDÄN, että mikään tuosta ei ole totta, mutta mä hätkähdin mun ajatuksia. Että miten usein lapsella on sekin riatiriita, jos häntä pahoinpidellään jollain tavalla, että jos MUN tilanne paranee, niin hei, tuon toisenhan huononee. Koitan siis jaksaa. Mikä on täysin irrationaalista, mutta siis estää ehkä pieneltä osalta lapsia ymmärtämästä, että taas kannetaan aivan väärää taakkaa ja huolta. Vaikka siis paranisikin. Niin sellainen "syyllisyys" voi häilyä ihan tiedostamattomana, että olen syyllinen vielä johonkin. Tai aikuinen voi myös sanattomasti viestiä, että se tulee olemaan sinun vikasi, jos minä jään kiinni tms.
ap
Tutki erityisesti ristiriitaista kiintymyssuhdetta ja sen syntyä ja vaikutuksia. Siihen sisältyy regressiivistä raivoa sekä takertuvuutta.
Toivottavasti oppisit päästämään irti, jos sitä kautta löytäisit oikeutuksen ja selityksen tunteillesi. Tuo raivoaminen ei ole terveellistä kenellekään eikä oikasti auta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä toivon että joku kivikissan tunteva koostaa kirjan näistä sen ulinoista ja toimittaa kivikissan lähisuvulle. Tämä on niin hvetin epäreilua kaikkia sen läheisiä kohtaan.
Vuosikausia saman asian jankkaaminen vaikka käy terapiassa, tarkoittaa ettei terapoitu suostu itse tekemään töitä parantumisensa eteen ja se on ihan selkeä merkki p-häiriöstä. On aina helpompi syyttää muita kuin ottaa vastuu omasta käytöksestään ja tajuta että vaikka lähtökohdat olivat mitä olivat, ainoa joka voi asiat parantaa on hlö itse.Jos haluaa. Kivikissa ei halua, kivikissa haluaa rypeä uhriudessa.
Yäk.
Mun terapeutti juuri sanoi viimeksi, että mulle on tullut todella paljon oivalluksia, niin kuin onkin, ja että tärkeintä mussa on se, että mä HALUAN parantua. Että siinä tuolissa kuulemaa istuu usein ihmisiä, jotka odottavat terapeutin parantavan heidät. Tämä oli terapeuttini kommentti. En osaa ajatella, etteikö hän nimenomaan parantaisi minua tai korjaisi, eheyttäisi, koska jos siinä olisi mun entinen terapeutti, niin etenemistä ei tapahtuisi. :) Puhun mieluummin eheytymisestä tai korjaantumisesta, kuin paranemisesta, koska en mielestäni ole sairas. Mutta saa sitä paraneminenkin sanaa minusta käyttää, mutta itse en mieluiten käytä. En tiedä jos joskus olin sairas tämän takia, mutta en ole mielestäni enää ollut vuosiin. Nyt vain kärsin sen seurauksista, että kohdeltiin huonolla tavalla.
ap
Saat olla täysin itsekäs. Oletettavasti äitisi tilanne ei huonone yhtään ja jos huononee, se on hänen ongelmansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiintymyssuhdetta lapsiisi ei ole lainkaan
Sen luulisi sinua kiinnostavan. Edes vähän ajatusta 100% äidittömien lasten näkökulmasta
Vierailija kirjoitti:
Tutki erityisesti ristiriitaista kiintymyssuhdetta ja sen syntyä ja vaikutuksia. Siihen sisältyy regressiivistä raivoa sekä takertuvuutta.
Toivottavasti oppisit päästämään irti, jos sitä kautta löytäisit oikeutuksen ja selityksen tunteillesi. Tuo raivoaminen ei ole terveellistä kenellekään eikä oikasti auta mitään.
Joo, kiitos lisätarkennuksesta! Siis niin. Niissä hyväksikäytön uhreja tutkineissa teksteissä tuli vastaan sellaista, että monet uhrit raivoavat viranomaisille, poliiseille, kelalle jne. kun ilmeisesti sille tekijälle tai lähipiirille ei voi, koska hehän ovat sen teon syypää ja mahdollistaja ja olleet uskomatta mahdollisesti uhria jne. Näetkö muka sellaisen raivon poliisia kohtaan turhana? Mä näen sen eittäin hyvin ja todella tärkeänä uhrille.hänellä on kaikki syyt ollakin suoltamassa se raivo jonnekin ja poliisissa pitäisi olla niin valveutuneita, samoin kelassa (en tiedä miksi siellä oli tuo kela??) ja sossussa että he tajuaisivat, että tuolla ihmisellä on HÄTÄ. Kyllä se viha joka johtuu pelosta ja hädästä pitää saada raivota jollekin. Ei poliisi voi sanoa, etten ymmärrä tai nyt tuli paha mieli kun siinä raivoat. Kouluttautukoot psykologiassa lisää ymmärtämään, että ai, raivosi johtuukin siitä, ettei kukaan sinua usko ja kuuntele, minä usskon, nyt saat apua, me ota,me vastaan. Sellaisia muiden ihmisten tulisi olla. Jos välittävät. Ymmärtää enemmän.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teitkö taas oharit lapsillesi? Tyttären syntmäpäivät oli liikaa.
Millainen ihminen ei kykene ees tapaamaan lapsiaan. Etäisää tästä halveksittaisiin. Saati äitiä joka ei koskaan tapaa lapsiaan. Minä minä on ainoa
Vierailija kirjoitti:
Kiintymyssuhdetta lapsiisi ei ole lainkaan
Sen luulisi sinua kiinnostavan. Edes vähän ajatusta 100% äidittömien lasten näkökulmasta
Kyllä on, haista nyt paska saatana. Jos ei olisi, en pitäisi heihin yhteyttä tai siis edes vastaisi jos soittavat tajuatko nuija? No et tajua.
ap
Siis joku hetkittäinen raivonpurkaus varmasti on paikallaan, mutta en usko jatkuvan raivon terveellisyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Teitkö taas oharit lapsillesi? Tyttären syntmäpäivät oli liikaa.
Millainen ihminen ei kykene ees tapaamaan lapsiaan. Etäisää tästä halveksittaisiin. Saati äitiä joka ei koskaan tapaa lapsiaan. Minä minä on ainoa
Mitkä oharit? Ei ollut synttärit liikaa ne meni ihan hyvin. Kohta on seuraavat synttärit toisella lapsella. Järjestelen niitäkin. Mikä sua vaivaa? Onko sulla edes lapsia vai oletko kykenemättömyyttäsi jättänyt kokonaan tekemättä, kun et niille edes hyvää isäkandidaattia saanut?
ap
Vierailija kirjoitti:
Siis joku hetkittäinen raivonpurkaus varmasti on paikallaan, mutta en usko jatkuvan raivon terveellisyyteen.
No ihan vammaista olettaa että poliisillekin raivoava nuori ei voisi nauttia vaikka puistopicknikillä rock-konsertista, vai mitä ihmettä tarkoitat jatkuvalla raivolla?
Miten kehtaat verrata itseäsi oikeasti satutettuihin. Sinua on käsketty siivota, neuvottu, ohjattu.
Joitain on oikeasti kohdeltu kaltoin. Ihan Niinkuin sinä kohtelet lapsiasi. Törkeästi
No et ikävä kyllä tiedä. Ikävää siis sinun kannaltasi olla tuollainen vitun daiju joka sekoilee itsekkyydessään ja ahneudessaan sokkona siellä täällä. Et todellakaan tiedä mitään paskiainen. Sorry.