Millainen on ihminen jolla on epävakaa persoonallisuus

https://www.vauva.fi/keskustelu/3009823/vanhempi-joka-ei-anna-aikuisen-…

Ei tule ainakaan aika pitkäksi. 20 vuoden kokemus puolisona. En silti vaihda, vaikka osaa toisinaan olla niin enkeli kuin pirukin.

Omalla kohdallani diagnoosista vasta keskustellaan, joten varmasti en voi mitään sanoa. Innostun tosi helposti kaikesta, mutta kyllästyn asioihin nopeasti. Pitkäjänteisyyttä vaativat asiat ovat vaikeita. Olen myös tosi intohimoinen ja rakastan syvästi.

Voin saada raivokohtauksen ihan tyhjästä. Silloin uhkailen tappavani sen ärsyttävän tyypin tai itseni.

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani diagnoosista vasta keskustellaan, joten varmasti en voi mitään sanoa. Innostun tosi helposti kaikesta, mutta kyllästyn asioihin nopeasti. Pitkäjänteisyyttä vaativat asiat ovat vaikeita. Olen myös tosi intohimoinen ja rakastan syvästi.

Voin saada raivokohtauksen ihan tyhjästä. Silloin uhkailen tappavani sen ärsyttävän tyypin tai itseni.

Minulla on vähän samanlaista, tosin en ole erityisen innostuvaa tyyppiä vaan pikemminkin passiivinen, masentunut ja ujo. 

Millainen lapsuutesi oli? Käytätkö päihteitä? Mikäli siis saa kysyä. 

Kysyin psykiatrilta suoraan, voisiko minulla olla epävakaa persoonallisuushäiriö. Kuulemma tunne.elämäni viittaa siihen mutta muuten en ole "tarpeeksi kaoottinen". 

Eihän tunne-elämältään epävakaa välttämättä ole "kaoottinen." Siis voi olla ulkoapäin hyvinkin menestynyt. Mutta ongelmia ihmissuhteissa, varsinkin läheisissä.

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani diagnoosista vasta keskustellaan, joten varmasti en voi mitään sanoa. Innostun tosi helposti kaikesta, mutta kyllästyn asioihin nopeasti. Pitkäjänteisyyttä vaativat asiat ovat vaikeita. Olen myös tosi intohimoinen ja rakastan syvästi.

Voin saada raivokohtauksen ihan tyhjästä. Silloin uhkailen tappavani sen ärsyttävän tyypin tai itseni.

Seurustelin vuosi sitten juuri ylläkuvatunlaisen ihmisen kanssa ja epäilin josko hänellä oli tämä ongelma. Nähtävästi oli. Oli todella impulsiivinen, rakasti, itki, nauroi, oli maaninen, puhui kuolemasta ja itsareista, pommitti tekstareita ja puheluita koko ajan - ja sitten yhtäkkiä hävisi elämästäni täysin enkä ole sen koommin kuullut enkä nähnyt (pari kertaa kaukaa mutta ei ole tuntevinaankaan). Väitti myös että ”kaikki ihmiset” puhuvat hänestä koko ajan pahaa, vaikka en ollut koskaan kenenkään kuullut puhuvan hänestä mitään. Pelottava kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani diagnoosista vasta keskustellaan, joten varmasti en voi mitään sanoa. Innostun tosi helposti kaikesta, mutta kyllästyn asioihin nopeasti. Pitkäjänteisyyttä vaativat asiat ovat vaikeita. Olen myös tosi intohimoinen ja rakastan syvästi.

Voin saada raivokohtauksen ihan tyhjästä. Silloin uhkailen tappavani sen ärsyttävän tyypin tai itseni.

Sama homma. Olen luonteeltani järkevä, rationaalinen ja sosiaamisesti taitava, mutta pidän piilossa järkyttävän voimakkaita tunnereaktioita.

Olen tällä hetkellä superahdistunut ja vihainen ajatuksesta että nykyisellä miehelläni oli eksänsä kanssa yhteinen elämä ja omistusasunto ulkomaanmatkoineen, vaikka nainen taisi olla oikeasti aika kamala kumppani. Epävarmuus ja kateus tuntuu musertavalta ja pyörii mielessä kokoajan. En kuitenkaan onneksi ole mustasukkainen tai rajoittava kumppani.

Luulen ihmisten jatkuvasti olevan mua vastaan, jos joku jättää mut kutsumatta esimerkiksi bileisiin saatan velloa itsesäälissä ja ahdistuksessa pahimmillaan monia viikkoja.

Kun vihaan ihmistä, vihaan niin paljon että se tuntuu syövyttävän mua sisältä. Olen niin täynnä raivoa että pelkään jatkuvasti räjähtäväni ja ns. "Kiehuvani yli", näin valitettavasti käy helposti. Minä myös uhkailen itsemurhalla kun asiat eivät mene niinkuin haluan, yleensä tosin suunnitelma on ihan aito koska paha olo on niin kova. Ilmoitan tästä toiselle lähinnä shokeeratakseni.

Rakastaessani olen lämmin, ymmärtävä, intohimoinen, iloinen, seikkailullinen ja hauska. Mies kuvaili mua juuri vähän aikaa sitten sanoilla "olet välillä maailman upein ja ihanin olento, välillä taas niin kamala etten osaa edes kuvailla".

Käsittelen ahdistuksen tunnetta näännyttämällä itseäni, käyttämällä liikaa päihteitä ja muulla epäaktiivisella itsetuholla. Olen impulsiivinen ja järjestän itseni useinkin vaarallisiin tilanteisiin. Itsemurhayrityksiä on takana muutama.

Mulla on myös kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka usein kulkee käsi kädessä tämän kanssa. Ainoana erona on se että bipossa mieliala vaihtelee pitkällä aikavälillä, epävakaassa tunteet ja minäkuva nopeallakin syklillä. Varmaan aletaan terapiassa katsomaan asiaa, pari vuotta sitten jätin koko persoonallisuushäiriökartoitusprosessin kesken. Sitä ennen ehdittiin todeta, että mulla on hyvin vahvasti piirteitä tästä ja asia voisi olla selvittämisen arvoinen.

Siinä nyt jotain.

Ei välttämättä näy ulkopuolisille niinkään, mutta lähisuhteet ovat usein dramatiikkaa täynnä. Kumppani on vuoroin parasta tässä maailmassa ja seuraavana hetkenä elämän pilaaja, joka ansaitsisi kuolla tuskallisesti.

Epävakaalla on vaikeuksia tunteiden tunnistamisessa ja käsittelyssä, joten esimerkiksi riitatilanteessa muuten järkevä aikuinen voi taantua uhmaikäisen tasolle. Jos jokin on huonosti, kaikki on huonosti ja ei ole enää syytä elää. Kunnes mieli taas tuuliviirin lailla vaihtaa suuntaa minuutissa.

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä näy ulkopuolisille niinkään, mutta lähisuhteet ovat usein dramatiikkaa täynnä. Kumppani on vuoroin parasta tässä maailmassa ja seuraavana hetkenä elämän pilaaja, joka ansaitsisi kuolla tuskallisesti.

Epävakaalla on vaikeuksia tunteiden tunnistamisessa ja käsittelyssä, joten esimerkiksi riitatilanteessa muuten järkevä aikuinen voi taantua uhmaikäisen tasolle. Jos jokin on huonosti, kaikki on huonosti ja ei ole enää syytä elää. Kunnes mieli taas tuuliviirin lailla vaihtaa suuntaa minuutissa.

Just näin, mun ystävän elämässä. Lensin kuin leppäkeihäs ulos hänen elämästään, koska menin kritisoimaan hänen tapaansa kohdella läheisiään.

Nro 7 jatkaa.

Unohdin mainita tuosta ns. "Splitting"-ilmiöstä josta edellinen mainitsi.

Tästä olen valehdellut aina psykologeille tiedostamattani, koska en nuorempana tajunnut kysyttäessä tekeväni sitä. Lähinnä oikein läheisissä parisuhteissa tapahtuu juuri sitä, että saatan toivoa kumppanistani eroon pääsyä puolet päivästä, mutta yhtäkkiä tuuli kääntyy jostain pikkusyystä esim. mies on keittänyt kahvia tai pitää kivannäköistä paitaa päällä. Sen jälkeen ko.ihminen onkin ihaninta ja parasta mitä maa päällään kantaa, ja olen taas intohimoisen rakastunut aikani. Koitan pitää tätä sisälläni mahdollisimman paljon, koska tiedostan myös että oma sekopäisyyteni ei ole kumppanin vika. Pyydän myös aina ylilyöntejä anteeksi jälkeenpäin yrittäen selittää että tämä on vain mun vika.

En ole onneksi ns. Ulospäinkääntynyttä tyyppiä, joten kohdistan kaikki epävarmuuden, ahdistuksen, vihan ja masennuksen tunteet itseeni, edellämainituin tavoin. Siksi ihmissuhteeni eivät ole erityisen riitaisia, poislukien edellämainitut itsenisatuttamisuhkailut ja ylireagoidut seläntakana vehkeily-syytökset.

Argh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä näy ulkopuolisille niinkään, mutta lähisuhteet ovat usein dramatiikkaa täynnä. Kumppani on vuoroin parasta tässä maailmassa ja seuraavana hetkenä elämän pilaaja, joka ansaitsisi kuolla tuskallisesti.

Epävakaalla on vaikeuksia tunteiden tunnistamisessa ja käsittelyssä, joten esimerkiksi riitatilanteessa muuten järkevä aikuinen voi taantua uhmaikäisen tasolle. Jos jokin on huonosti, kaikki on huonosti ja ei ole enää syytä elää. Kunnes mieli taas tuuliviirin lailla vaihtaa suuntaa minuutissa.

Just näin, mun ystävän elämässä. Lensin kuin leppäkeihäs ulos hänen elämästään, koska menin kritisoimaan hänen tapaansa kohdella läheisiään.

Tuosta leppäkeihäänä lentämisestä tulikin mieleeni yksi epävakaille ominainen tapa: toinen voidaan hyvinkin toivottaa helvettiin tavaroita paiskoen, soittaa solvauspuheluita tämän äidille ja ehkä vielä käydä työntämässä kissan kakkaa postiluukusta. On kuitenkin jopa todennäköistä, että seuraavana päivänä epävakaa ottaa yhteyttä kuin mitään ei olisi tapahtunut, ei anteeksipyyntöä, ei mitään. Kun myrsky epävakaan päässä laantuu, olettaa hän muidenkin päässeen tilanteesta yli yhtä helposti. Ja tämä voi toistua vaikka päivittäin.

Varmaan sellainen kuin minä..

Etsin kerran tietoa tästä ja huomasin että englannin kielisissä artikkeleissa borderline personality on usein erilainen kuin mitä Suomessa puhutaan epävakaana (eikös rajatila ja epäväkaa ole Suomessa sama asia?)

Narsistisiin persoonallisuushäiriöihin kuuluva kuitenkin. Manipuloi ja valehtelee, pelottelee itsemurhalla. Suhteen alussa voimakasta ihannointia, joka muuttuu mitätöinniksi. Saattaa hävitä suhteesta mitään varoitusta antamatta, siihen asti näyttelee rakastunutta.

Räjähtelevä persoona, jonka räjähtelyt ovat suhteettomia verrattuna ns. rikokseen. Varsin usein monet kiltitkin henkilöt suuttuvat kunnolla vasta kasattuaan tarpeeksi kaunaa toistuvasta väärinkohteluista, mutta toisin kuin näillä, epävakailla kiukku pienestäkin vastoinkäymisestä on varsinaiseen rikkeesen nähden suunnatonta. Normaalikin persoona voi esim.  ajan mittaan tuskastua siitä, että häntä kohdellaan kaltoin, häneltä varastetaan tai kiristetään toistuvasti eri keinoin rahaa, kun taas narsismiin kallellaan oleva epävakaa voi alkaa kaahailla ns. pankki kyydissään kiristääkseen uhriltaan lisää rahaa. Epävakaa on narsistin tavoin rajaton ja käyttää hyväkseen ihmisiä antamatta mitään takaisin. Epävakaan persoonan kosto on myös ns. rajaton, kaikki panettelukeinot otetaan tällöin käyttöön, tarkoituksena on usein välttää omasta käytöksestä johtuva häpeä, mutta tällöinkin kaiken selittelyn tavoitteena on usein vierittää oma p*ska käytös muiden syyksi.

N28 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani diagnoosista vasta keskustellaan, joten varmasti en voi mitään sanoa. Innostun tosi helposti kaikesta, mutta kyllästyn asioihin nopeasti. Pitkäjänteisyyttä vaativat asiat ovat vaikeita. Olen myös tosi intohimoinen ja rakastan syvästi.

Voin saada raivokohtauksen ihan tyhjästä. Silloin uhkailen tappavani sen ärsyttävän tyypin tai itseni.

Sama homma. Olen luonteeltani järkevä, rationaalinen ja sosiaamisesti taitava, mutta pidän piilossa järkyttävän voimakkaita tunnereaktioita.

Olen tällä hetkellä superahdistunut ja vihainen ajatuksesta että nykyisellä miehelläni oli eksänsä kanssa yhteinen elämä ja omistusasunto ulkomaanmatkoineen, vaikka nainen taisi olla oikeasti aika kamala kumppani. Epävarmuus ja kateus tuntuu musertavalta ja pyörii mielessä kokoajan. En kuitenkaan onneksi ole mustasukkainen tai rajoittava kumppani.

Luulen ihmisten jatkuvasti olevan mua vastaan, jos joku jättää mut kutsumatta esimerkiksi bileisiin saatan velloa itsesäälissä ja ahdistuksessa pahimmillaan monia viikkoja.

Kun vihaan ihmistä, vihaan niin paljon että se tuntuu syövyttävän mua sisältä. Olen niin täynnä raivoa että pelkään jatkuvasti räjähtäväni ja ns. "Kiehuvani yli", näin valitettavasti käy helposti. Minä myös uhkailen itsemurhalla kun asiat eivät mene niinkuin haluan, yleensä tosin suunnitelma on ihan aito koska paha olo on niin kova. Ilmoitan tästä toiselle lähinnä shokeeratakseni.

Rakastaessani olen lämmin, ymmärtävä, intohimoinen, iloinen, seikkailullinen ja hauska. Mies kuvaili mua juuri vähän aikaa sitten sanoilla "olet välillä maailman upein ja ihanin olento, välillä taas niin kamala etten osaa edes kuvailla".

Käsittelen ahdistuksen tunnetta näännyttämällä itseäni, käyttämällä liikaa päihteitä ja muulla epäaktiivisella itsetuholla. Olen impulsiivinen ja järjestän itseni useinkin vaarallisiin tilanteisiin. Itsemurhayrityksiä on takana muutama.

Mulla on myös kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka usein kulkee käsi kädessä tämän kanssa. Ainoana erona on se että bipossa mieliala vaihtelee pitkällä aikavälillä, epävakaassa tunteet ja minäkuva nopeallakin syklillä. Varmaan aletaan terapiassa katsomaan asiaa, pari vuotta sitten jätin koko persoonallisuushäiriökartoitusprosessin kesken. Sitä ennen ehdittiin todeta, että mulla on hyvin vahvasti piirteitä tästä ja asia voisi olla selvittämisen arvoinen.

Siinä nyt jotain.

Miten persoonallisuushäiriö todetaan? Kuuluuko prosessiin pitkiä haastatteluja tms.?

Epävakaa persoonallisuus sijoittuu mielen häiriöiden kartalla voimakkuudeltaan jonnekin neuroosien ja psykoosin väliin. Tunteet voivat kasvaa niin suuriksi, että kokonaisuuden hahmottaminen katoaa joksikin aikaa täysin ja sinä aikana voi sattua vaikka henkirikos aivan pienen ärsyttävän jutun takia.

<<Koska Marjo vastasi kysymykseeni tuolla äänensävyllä, hän varmasti vihaa minua, hänellä on jo vuosia ollut mieheni selän takana salaliitto minua vastaan, pettäneet koko ajan, joten Marjo tulikin tänne vain näyttääkseen minulle halveksuntansa.<<

Päätelmät ja niiden mittasuhteet venyvät aivan epärealistisiksi. Mutta epävakaa yleensä ymmärtää toimintansa ja ajatustensa järjettömyyden "kohtauksen" mennessä ohi. Kaikki on taas hyvin ja moisten ajatusten voi todeta olleen aivan typerää ylireagointia, kunnes jokin seuraava asia osuu kipupisteeseen ja epävakaus saa vallan.

Vierailija kirjoitti:

N28 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani diagnoosista vasta keskustellaan, joten varmasti en voi mitään sanoa. Innostun tosi helposti kaikesta, mutta kyllästyn asioihin nopeasti. Pitkäjänteisyyttä vaativat asiat ovat vaikeita. Olen myös tosi intohimoinen ja rakastan syvästi.

Voin saada raivokohtauksen ihan tyhjästä. Silloin uhkailen tappavani sen ärsyttävän tyypin tai itseni.

Sama homma. Olen luonteeltani järkevä, rationaalinen ja sosiaamisesti taitava, mutta pidän piilossa järkyttävän voimakkaita tunnereaktioita.

Olen tällä hetkellä superahdistunut ja vihainen ajatuksesta että nykyisellä miehelläni oli eksänsä kanssa yhteinen elämä ja omistusasunto ulkomaanmatkoineen, vaikka nainen taisi olla oikeasti aika kamala kumppani. Epävarmuus ja kateus tuntuu musertavalta ja pyörii mielessä kokoajan. En kuitenkaan onneksi ole mustasukkainen tai rajoittava kumppani.

Luulen ihmisten jatkuvasti olevan mua vastaan, jos joku jättää mut kutsumatta esimerkiksi bileisiin saatan velloa itsesäälissä ja ahdistuksessa pahimmillaan monia viikkoja.

Kun vihaan ihmistä, vihaan niin paljon että se tuntuu syövyttävän mua sisältä. Olen niin täynnä raivoa että pelkään jatkuvasti räjähtäväni ja ns. "Kiehuvani yli", näin valitettavasti käy helposti. Minä myös uhkailen itsemurhalla kun asiat eivät mene niinkuin haluan, yleensä tosin suunnitelma on ihan aito koska paha olo on niin kova. Ilmoitan tästä toiselle lähinnä shokeeratakseni.

Rakastaessani olen lämmin, ymmärtävä, intohimoinen, iloinen, seikkailullinen ja hauska. Mies kuvaili mua juuri vähän aikaa sitten sanoilla "olet välillä maailman upein ja ihanin olento, välillä taas niin kamala etten osaa edes kuvailla".

Käsittelen ahdistuksen tunnetta näännyttämällä itseäni, käyttämällä liikaa päihteitä ja muulla epäaktiivisella itsetuholla. Olen impulsiivinen ja järjestän itseni useinkin vaarallisiin tilanteisiin. Itsemurhayrityksiä on takana muutama.

Mulla on myös kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka usein kulkee käsi kädessä tämän kanssa. Ainoana erona on se että bipossa mieliala vaihtelee pitkällä aikavälillä, epävakaassa tunteet ja minäkuva nopeallakin syklillä. Varmaan aletaan terapiassa katsomaan asiaa, pari vuotta sitten jätin koko persoonallisuushäiriökartoitusprosessin kesken. Sitä ennen ehdittiin todeta, että mulla on hyvin vahvasti piirteitä tästä ja asia voisi olla selvittämisen arvoinen.

Siinä nyt jotain.

Miten persoonallisuushäiriö todetaan? Kuuluuko prosessiin pitkiä haastatteluja tms.?

Psykiatrin haastattelu ja useita eri testejä. Ainakin jokus vaaditaan edeltävästi hoitokontakti vaikkapa kunnallisiin mielenterveyspalveluihin, esim. että on käynyt säännöllisesti tapaamassa psykiatrista sairaanhoitajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani diagnoosista vasta keskustellaan, joten varmasti en voi mitään sanoa. Innostun tosi helposti kaikesta, mutta kyllästyn asioihin nopeasti. Pitkäjänteisyyttä vaativat asiat ovat vaikeita. Olen myös tosi intohimoinen ja rakastan syvästi.

Voin saada raivokohtauksen ihan tyhjästä. Silloin uhkailen tappavani sen ärsyttävän tyypin tai itseni.

Minulla on vähän samanlaista, tosin en ole erityisen innostuvaa tyyppiä vaan pikemminkin passiivinen, masentunut ja ujo. 

Millainen lapsuutesi oli? Käytätkö päihteitä? Mikäli siis saa kysyä. 

Kysyin psykiatrilta suoraan, voisiko minulla olla epävakaa persoonallisuushäiriö. Kuulemma tunne.elämäni viittaa siihen mutta muuten en ole "tarpeeksi kaoottinen". 

Saa kysyä. Minulla oli aika tavallinen lapsuus. Vanhempani erosivat ollessani 6-vuotias eikä minulla ole kovin hyvät välit isääni. Hän jup liikaa.

Itse en käytä mitään päihteitä. Voin juoda joskus alkoholia, mutta en joskaan päihtymistarkoituksessa. Kokis ja herkut ovat paheeni, mutta en ehkä laske niitä päihteiksi.

En tiedä uskonko olevani epävakaa tunne-elämältäni. Tunteeni ovat todella usein kamalan vahvoja ja mielialani muuttuvat todella usein, mutta yleensä olen aika normaali. En näe itseäni ns. hulluna. Enkä ainakaan sellaisena millaisena tunne-elämältään epävakaat yleensä kuvataan.

Vierailija kirjoitti:

N28 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani diagnoosista vasta keskustellaan, joten varmasti en voi mitään sanoa. Innostun tosi helposti kaikesta, mutta kyllästyn asioihin nopeasti. Pitkäjänteisyyttä vaativat asiat ovat vaikeita. Olen myös tosi intohimoinen ja rakastan syvästi.

Voin saada raivokohtauksen ihan tyhjästä. Silloin uhkailen tappavani sen ärsyttävän tyypin tai itseni.

Sama homma. Olen luonteeltani järkevä, rationaalinen ja sosiaamisesti taitava, mutta pidän piilossa järkyttävän voimakkaita tunnereaktioita.

Olen tällä hetkellä superahdistunut ja vihainen ajatuksesta että nykyisellä miehelläni oli eksänsä kanssa yhteinen elämä ja omistusasunto ulkomaanmatkoineen, vaikka nainen taisi olla oikeasti aika kamala kumppani. Epävarmuus ja kateus tuntuu musertavalta ja pyörii mielessä kokoajan. En kuitenkaan onneksi ole mustasukkainen tai rajoittava kumppani.

Luulen ihmisten jatkuvasti olevan mua vastaan, jos joku jättää mut kutsumatta esimerkiksi bileisiin saatan velloa itsesäälissä ja ahdistuksessa pahimmillaan monia viikkoja.

Kun vihaan ihmistä, vihaan niin paljon että se tuntuu syövyttävän mua sisältä. Olen niin täynnä raivoa että pelkään jatkuvasti räjähtäväni ja ns. "Kiehuvani yli", näin valitettavasti käy helposti. Minä myös uhkailen itsemurhalla kun asiat eivät mene niinkuin haluan, yleensä tosin suunnitelma on ihan aito koska paha olo on niin kova. Ilmoitan tästä toiselle lähinnä shokeeratakseni.

Rakastaessani olen lämmin, ymmärtävä, intohimoinen, iloinen, seikkailullinen ja hauska. Mies kuvaili mua juuri vähän aikaa sitten sanoilla "olet välillä maailman upein ja ihanin olento, välillä taas niin kamala etten osaa edes kuvailla".

Käsittelen ahdistuksen tunnetta näännyttämällä itseäni, käyttämällä liikaa päihteitä ja muulla epäaktiivisella itsetuholla. Olen impulsiivinen ja järjestän itseni useinkin vaarallisiin tilanteisiin. Itsemurhayrityksiä on takana muutama.

Mulla on myös kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka usein kulkee käsi kädessä tämän kanssa. Ainoana erona on se että bipossa mieliala vaihtelee pitkällä aikavälillä, epävakaassa tunteet ja minäkuva nopeallakin syklillä. Varmaan aletaan terapiassa katsomaan asiaa, pari vuotta sitten jätin koko persoonallisuushäiriökartoitusprosessin kesken. Sitä ennen ehdittiin todeta, että mulla on hyvin vahvasti piirteitä tästä ja asia voisi olla selvittämisen arvoinen.

Siinä nyt jotain.

Miten persoonallisuushäiriö todetaan? Kuuluuko prosessiin pitkiä haastatteluja tms.?

No, kävin tosiaan psykologilla muista syisyä mutta siinä yhteydessä alettiin tehdä tutkimuksia. Muistaakseni ns haastattelukertoja oli ensin 5, yhtenä tehtiin sellainen 500 kysymyksen persoonallisuustesti (ruksitettiin kyllä/ei) joka on jonkinnäköinen persoonallisuushäiriökartoitus(tehdään kuulemma myös inttiin mentäessä). Seuraavalla kerralla puhuttiin tuloksesta. Siinä kohtaa psykologi kysyi että tässä on nyt viitteitä tällaiseen ja tällaiseen, haluaisitko jatkaa vai palata vain seurantakäynteihin.

En tiedä sitten miten menee jos ottaa suoraan puheeksi että haluaa tutkia persoonallisuushäiriön, voi olla vähän intensiivisempää. Joskus ymmärtääkseni tuo diagnoosi lätkäistään vaan keskusteluiden perusteella jos on jo valmiiksi asiakkuus jonkun muun vaivan takia.

- 7

Olette kuvanneet käyttäytymistänne hämmästyttävän samoin kuin mitä tapahtuu omassa elämässäni. Minä olen itse viilipytty, mutta puolisoni on epävakaa. Hän on vuosien mittaan tasoittunut paljon ja alkaa olla sinut piirteittensä kanssa. Mutta minä? Tässä vaiheessa elämää alan olla puhki, liian väsynyt ja liian nöyryytetty jaksaakseni enää.