Lue keskustelun säännöt.
Asteikolla 1-10, miten paljon synnytys sattuu?
28.10.2017 |
Jos 5 on tosi paha hammassärky ja 7 käden polttaminen liekillä, niin synnytys on 12.
Kommentit (103)
Multa lähti taju synnytyksessä. Ei ikinä enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni ihan hyvä kysymys. Luulin ettei se nyt niin paha ole, niin monet synnyttää vielä uudelleenkin. Mahani oli tosi iso ja meni yliajalle, joten kävin tarkistuttamassa vauvan mitat. Hoikka kuulemma, 3500g arviolta. Olikin sitten melkein kilon painavampi. Mulla oli tens alkuun ja sain oxynorm, myöhemmin epiduraalin, ilokaasua, puuduttivatkin. Salissa 8 tuntia. Toivoin siinä lopussa (ihan ääneen), että tappaisivat minut siihen paikkaan sen kivun takia. Meni muutama kuukausi asiaa sulatellessa, mutta luultavasti haluaisin synnyttää alateitse seuraavankin.
Synnytys kesti yli 10h ja lopulta vietiin kiirrelliseen sektioon.
Supistukset tekivät kipeää vasta silloin lopussa kunnolla, kun olin jo salissa.
Otin ilokaasua, mikä oli minulle toimiva ja epiduraalin sitten, kun alkoi kunnolla sattumaan.
Kaverini sanoi, että epiduraali sattuu, mutta minä en tuntenut mitään.
Kivut hävisivät kyllä kokonaan ja juttelin kätilön kanssa rennosti.
Sitten, kun puudutus loppui, lun lähtivät viemään leikkaussaliin ja katetri laitettiin, niin kipu oli järkyttävintä ikinä ja huusin, kirosin kun pahimassa kidutuksessa olisi ollut ja tuo ainakin tuntui kestävän iäisyyden...
Spinaali leikkausta ennen vei kaikki kivut taas pois ja leikkaus meni hienosti, paitsi kuume nousi ja olin lämpöpeiton allakin aivan jäässä.
Oman lapsen näkeminen vei kaikki kivut ja järkytyksen synnytyksestä pois ja oli maailman ihanin tunne ja näky🥲
Leikkauksesta toipuminen oli rankkaa ja olin/ olen yksinhuoltaja.
Onneksi omat vanhemmat ja neuvolan ihana täti olivat koko ajan apuna ja tukena, koska ilman apua en päässyt ylös edes sängystä.
Sitten myöhemmin sain rintatulehduksen, joka oli yllättävän paha kokemus sekin.
Mulla synnytykset 3kpl tosi erilaisia. Tokassa kivut pysyi hallinnassa, en tarvinnut epiduraalia. Kolmas oli täyttä helvettiä jo kotona, kun supparit alkoi. Edes epiduraali ei sitä tuskaa kokonaan peitonnut. Kipu löi täysin yli, ei enää ikinä kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En uskalla ikinä synnyttää😭😭😭
Sektio, ei kipua. Haavan kanssa piti olla pari päivää varovainen, mutta sekään ei varsinaisesti sattunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En uskalla ikinä synnyttää😭😭😭
Sektio, ei kipua. Haavan kanssa piti olla pari päivää varovainen, mutta sekään ei varsinaisesti sattunut.
Minusta haava taas oli kipeä pari päivää. Sektio on iso leikkaus. Sairaalasänky oli hyvä, kun sai nostettua sängynpäätyä.
Mutta alapää ei ole kipeä, se on paljon. Jotkut eivät pysty kunnolla pissaamaan moneen päivään kipujen takia.
Avauduin täysin auki, mutta lapsi ei mahtunut syntymään. Silti kivut olisi noin 8, kovat kivut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alatiesynnytys ei ollut läheskään niin paha kuin kuvittelin. Työntöpoltot oli lähinnä epämukavia, ja siinä kohtaan kun se lapsi tosissaan tuli sieltä läpi, toki otti todella kipeää, ehkä kävi jossain kasin paikkeilla. Ihan siedettäviin supistuskipuihin mulle laitettiin acupisarat selkään, neljään kohtaan, ne otti paljon kiepämpää kuin koko synnytys, siinä mielessä tehokas, että sen kivun jälkeen supistukset ei tuntuneet pahoilta. Sitten synnytyksen jälkeiset kivut oli pahempia kuin synnytys, esim. kun ommeltiin, oli ehkä virtsaputken kohta joka otti ihan helvetin kipeetä, vaikka väittivät laittaneensa puudutetta ja vedin ilokaasuakin samalla.
Jälkikäteen peräpukamat juili kyllä ikävästi ja nännit oli tosi kipeät kun lapsi imaisi ne heti verille kun alkoi imettämään. Ja kun maito vielä oikein nousi, ei pystynyt paitaakaan pitämään päällä.
Mulla on ibs, ja siinä tulee välillä kipua joka saa itkemään, ja silloin mietin, että ei se synnytys niin paha ollutkaan.
Pahin kipu on ollut kun kaksoset syntyivät kiireellisellä sektiolla, ei ne supistukset, vaan se kun maha oli vedetty navan vierestä alas asti auki, kaikki kerrokset, ja sitten ne oli kursittu takas, niiteillä vedetty päälinahka kiinni, sieltä valui mätää, alapäästä valui veri, maha oli runnottu täysin ruhjeille, sit tuli särkylääkkeistä ripuli... Mutta pahin oli se, kun piti nousta väkisin ylös leikkauksen jälkeen, mennä vessaan ja suihkkuun. Se kipu joka silloin tulee kun nousee ylös on pahempi kuin synnyttäminen.
En voi kyllä suositella sektiota kenellekään, toipuminen on perseestä.
No ei kyllä kuulu valua mitään mätää.
En tiedä asteikosta, mutta se tuntui siltä kuin joku olisi vetänyt moottorisahalla kahtia. Kaikki kipulääkkeet oli. Ei auttanut yhtään. Tätä vaihetta kesti 12 tuntia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoisen synnytys alkoi vesien menolla ihan epäkypsässä tilanteessa, ja sitä käynnisteltiin sitten sairaalassa pitemmän kaavan mukaan. Ne supistukset oli ihan hirveitä, ja kun se tilanne jatkui ja jatkui niin tuntui että en oikeasti selviä. Panadol, kauratyynyt, suihkut ym. kivunlievitykset tuntui pelkältä v*ttuilulta, ei mitään apua. Sain kaksi kertaa oksikodonia pistoksena ja se oli kyllä autuaallista kun sai hetken nukuttua. Sitten kun se synnytys lopulta kunnolla alkoi, 2vrk sairaalassa olon jälkeen ja sain epiduraalin niin kaikki meni oikein mukavasti. Ponnistusvaiheen kipu oli kova, mutta se kestää vain hetken.
Kuopus syntyi sitten melkein kokonaan ilman kivunlievitystä. Vuorokausi napakoita mutta varsin siedettäviä supistuksia (niinkuin just joku oksutaudin vatsakramppi), ja sit yhtäkkiä pari tuntia ihan jatkuvaa supistelua, joka ei kuitenkaan ollut likimainkaan yhtä pahaa kuin esikoisen kohdalla. Vedet meni vasta ihan viime hetkellä, sillä oli varmasti iso vaikutus, ja sillä että oli suht levännyt kun olin kuitenkin pystynyt nukkumaan melko hyvin edellisen yön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän se tuntui, mutta onhan sairaalassa puudutteita ja ilokaasua tarjolla. En traumatisoitunut. Eikä saisikaan traumatisoitua niin, ettei uskalla hankkia lapselle sisarusta. Äitini oli juuri tällainen "ei koskaan enää" -tyyppi, ja niinpä jäin ilman siskoa tai veljeä.
Mielestäni muutaman tunnin kipu on pieni hinta siitä, että lapsi saa sisaruksen. Sisaruksettomuus kestää läpi elämän, se on peruuttamaton eikä koskaan muutu.
Vierailija kirjoitti:
Supistukset vastaavat ankaria vatsalihasten kramppeja joita saan aikaan kun teen vatsoja tietyssä kulmassa. Synnytyskivut ovat vain paisuteltu myytti.
Ai miehen mielestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se tuntui, mutta onhan sairaalassa puudutteita ja ilokaasua tarjolla. En traumatisoitunut. Eikä saisikaan traumatisoitua niin, ettei uskalla hankkia lapselle sisarusta. Äitini oli juuri tällainen "ei koskaan enää" -tyyppi, ja niinpä jäin ilman siskoa tai veljeä.
Mielestäni muutaman tunnin kipu on pieni hinta siitä, että lapsi saa sisaruksen. Sisaruksettomuus kestää läpi elämän, se on peruuttamaton eikä koskaan muutu.
Ja usein niistä ainoista lapsista tulee itsekkäitä kuten sinä näköjään olet.
Sinä et traumatisoitunut joten kukaan muukaan ei SAA traumatisoitua?!
Ihan kuin se olisi haluamisesta kiinni!
Kaikenlaisia tyhjäpäitä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se tuntui, mutta onhan sairaalassa puudutteita ja ilokaasua tarjolla. En traumatisoitunut. Eikä saisikaan traumatisoitua niin, ettei uskalla hankkia lapselle sisarusta. Äitini oli juuri tällainen "ei koskaan enää" -tyyppi, ja niinpä jäin ilman siskoa tai veljeä.
Mielestäni muutaman tunnin kipu on pieni hinta siitä, että lapsi saa sisaruksen. Sisaruksettomuus kestää läpi elämän, se on peruuttamaton eikä koskaan muutu.
Ja usein niistä ainoista lapsista tulee itsekkäitä kuten sinä näköjään olet.
Sinä et traumatisoitunut joten kukaan muukaan ei SAA traumatisoitua?!
Ihan kuin se olisi haluamisesta kiinni!
Kaikenlaisia tyhjäpäitä...
Taitavat ne ainoiden lasten kitisijä-äidit olla niitä tyhjäpäitä, ainoat lapset itsekkäitä on kulunut klisee. Kun on sairaaloissa sitä kivunlievitystä tarjolla. Eikä ole mikään pakko hankkia sitä yhtäkään, jos on kovin kipuherkkä.
Eikä elämästä muutenkaan selviä kivuitta, siihen on vaan paras alkaa tottumaan, kun ikää tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se tuntui, mutta onhan sairaalassa puudutteita ja ilokaasua tarjolla. En traumatisoitunut. Eikä saisikaan traumatisoitua niin, ettei uskalla hankkia lapselle sisarusta. Äitini oli juuri tällainen "ei koskaan enää" -tyyppi, ja niinpä jäin ilman siskoa tai veljeä.
Mielestäni muutaman tunnin kipu on pieni hinta siitä, että lapsi saa sisaruksen. Sisaruksettomuus kestää läpi elämän, se on peruuttamaton eikä koskaan muutu.
Ja usein niistä ainoista lapsista tulee itsekkäitä kuten sinä näköjään olet.
Sinä et traumatisoitunut joten kukaan muukaan ei SAA traumatisoitua?!
Ihan kuin se olisi haluamisesta kiinni!
Kaikenlaisia tyhjäpäitä...Taitavat ne ainoiden lasten kitisijä-äidit olla niitä tyhjäpäitä, ainoat lapset itsekkäitä on kulunut klisee. Kun on sairaaloissa sitä kivunlievitystä tarjolla. Eikä ole mikään pakko hankkia sitä yhtäkään, jos on kovin kipuherkkä.
Eikä elämästä muutenkaan selviä kivuitta, siihen on vaan paras alkaa tottumaan, kun ikää tulee.
Eipä tarvitse minulle luennoida, kokemusta löytyy.
Ja sitä kivunlievitystä ei todellakaan siellä jaella tuosta vaan.
Ja vaikka jaeltaisiin, esim. minulle ei lääkäri onnistunut laittamaan epiduraalia joten sitten oltiin ilman sitä.
Vastaa varmaan amputointia tylsällä sahalla ilman mitään kivunlievitystä. Minun kohdalla ainakin.
Olin varma että kuolen. Siinä vaiheessa kun vauva laitettiin rinnalle, olin ihan turta ja vain helpottunut, että se oli ohi. Jossain kahden kuukauden kohdalla alkoi olla jotain pidätyskykyä ja pahin särky alapäässä hellittää, että pystyin ottaa oikeasti kontaktia vauvaankin.
Akkojen vouhotusta.
En usko, että synnytyskivut ovat juuri mitään verrattuna vaikka nyrkkeilyssä saatuihin vammoihin. -kamppailumies