Lue keskustelun säännöt.
Miksi "sitoutuminen" tuntuu olevan monelle niin tärkeä asia parisuhteissa?
28.10.2017 |
Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen kirjoittaa aika tarkkanäköisesti Hesarin-palstallaan (ote pidemmästä tekstistä):
"Verrattain vapaamielisenä pohjoismaana meillä on myös alettu sisäistää se, että ihmissuhteet ja perheet voivat olla monimuotoisia ja moninaisia. Olemme aiempia sukupolvia vapaampia tekemään itsemme näköisiä elämänvalintoja.
Ilmassa on sitä, että ihmiset pohtivat valintojaan enemmän. On iso merkitys, kenen kanssa sitoutuu, suhteesta kun ei voi saada takuita etukäteen.
Ymmärrän hyvin, että sitoutumispäätöksen tekeminen voi ahdistaa. Joku voi pelätä päätyvänsä huonoon suhteeseen ja kivuliaaseen eroon siinä määrin, että välttelee sitoutumista. Toisaalta tiedän myös, kuinka paljon kipua yksinäisyys tuottaa. "
Tästä vastauksessa huolestuneelle nuorelle kysyjälle kuitenkin oletetaan, että kaikkien tulisi jossakin vaiheessa sitoutua yhteen kumppaniin loppuelämäkseen. Miksi näin pitäisi olla? Miksi ei voisi sitoutua useampaan kumppaniin samaan aikaan tai peräkkäin, tai olla sitoutumatta kehenkään? Onko se sitoutuminen jokin autuaaksi tekevä voima, jolla ihminen onnellistuu?
Olen itse ollut vuosikymmenen mittaisessa suhteessa, jonka ajattelin kestävvän lopun elämääni, ja nyt deittailen ihmisiä sinkkuna ilman sen kummempia aikomuksia. Minun pitäisi siis kaiketi pyrkiä pitkään parisuhteeseen niin kauan kuin hedelmällistä ikää riittää, mutta ei tunnu kyllä yhtään siltä.
Kommentit (67)
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi näin pitäisi olla?
Minä tahdon sitoutua siksi, että olen epävarma, eikä itsetunnossanikaan ole kehumista. Jokainen valinta, joka luo elämääni pysyvyyttä ja jatkuvuutta, on hyväksi henkiselle hyvinvoinnilleni. Lisäksi pitkäjänteisyys on itsessään palkitsevaa riippumatta siitä, mihin elämänalueeseen se liittyy. On tyydyttävämpää opiskella vuosien saatossa hyvälle tasolle yksi kieli kuin kokeilla monien kielten alkeita.
Jatkuvasti muuttuva ja sopeutumista vaativa elämä sopii ainoastaan henkisesti vahvoille. Jos ei suhtaudu parisuhteeseen pysyvänä tilana, niin silloin ei voi myöskään rakentaa perusluottamustaan parisuhteen varaan. On koko ajan elettävä sillä mielellä, että kumppani voi lähteä milloin vain. Tällaisessa suhteessa kumppani ei ole tuki ja turva ja henkisen kasvun mahdollistava peili, vaan enemmänkin hyödyke, josta otetaan irti se, mikä saadaan, kunnes on aika siirtyä eteenpäin.
Kiitos rehellisyydestäsi. Näin asia on varmasti todella monen "sitoutumishimoisen" kohdalla. Minä olen tehnyt aika paljon työtä sen eteen, että itsevarmuuteni paranisi, ja nyt voin sanoa, ettei perusturvallisuuteni tai omanarvontunteeni ole kiinni siitä, olenko parisuhteessa vai en. Ap
Täytyy kuitenkin huomioida, että yksin selviäminen ei tarkoita samaa kuin itsevarmuus. Esimerkiksi tasapainoinen lapsi nimenomaan kykenee olemaan riippuvainen vanhemmistaan ja luottamaan näihin. Usein ehjän lapsuuden eläneet ja ehjän kiintymyssuhteen vanhempiinsa muodostaneet lapset pystyvätkin solmimaan aikuisiällä myös kestävän parisuhteen, jossa ilmaistaan avoimesti tarpeita, kohdataan toinen ihminen ja rakennetaan yhteinen onni.
Ei tosiaan tarkoita. Mutta itsevarmuus ja hyvä perusturvallisuus tarkoittavat sitä, ettei tarvitse toista ihmistä kokeakseen olonsa turvalliseksi.
Psykologit ovat tuosta aivan eri mieltä. Heidän mukaansa tasapainoisen ihmisen vahvuus perustuu kykyyn luoda pysyviä kiintymyssuhteita. Sellaista asiaa kuin yksin pärjäävä vahva ihminen ei vain yksinkertaisesti ole.
Ihminen voi olla vahva ainoastaan ollessaan sidottu. Jokainen riippumattomuuttaan korostava ihminen on tosiasiassa heikko. Vahvuuden perusta kun on kuitenkin oman tarvitsevuutensa ymmärtämisessä, eikä kukaan ihminen voi tyydyttää yksin omia tarpeitaan, vaan siihen tarvitaan avuksi muita ihmisiä ja sosiaalinen yhteisö.
Tämä koskee ihan kaikkia ihmissuhteita. Jos työyhteisössä on huono henki ja joutuu kiusatuksi, niin ei sitä kukaan loputtomiin kestä. Ihmisen täytyy saada kokea olevansa tarvittu ja arvostettu.Tunnen paljon onnellisia sinkkuja. Heistä kukaan ei ole erakko, vaan kaikilla on paljon rikkaita ihmissuhteita
Kuinka ihmissuhteet voivat olla rikkaita, jos niihin ei voi luottaa? Jos tiedän jo etukäteen, että kumppani tai ystävä katoaa tiehensä, kun hän ei enää hyödy minusta, niin kuinka tällainen ihmissuhde voi olla rikas? Enhän minä ole heille arvokas kuin niin kauan kuin pystyn tyydyttämään heidän tarpeensa.
Se on juuri se hyvä itsevarmuus ja perusturvallisuus, joka mahdollistaa sen, ettei tarvitse takertua tai pelätä, että minut hylätään. Mitä muut päättävät tehdä, sitä ei voi kontrolloida. Minun kanssani oleminen on täysin vapaaehtoista. En voi muuta kuin olla sellainen ystävä, jollaisen haluaisin itselleni, ja ympäristö reagoi siihen, niin kuin reagoi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi näin pitäisi olla?
Minä tahdon sitoutua siksi, että olen epävarma, eikä itsetunnossanikaan ole kehumista. Jokainen valinta, joka luo elämääni pysyvyyttä ja jatkuvuutta, on hyväksi henkiselle hyvinvoinnilleni. Lisäksi pitkäjänteisyys on itsessään palkitsevaa riippumatta siitä, mihin elämänalueeseen se liittyy. On tyydyttävämpää opiskella vuosien saatossa hyvälle tasolle yksi kieli kuin kokeilla monien kielten alkeita.
Jatkuvasti muuttuva ja sopeutumista vaativa elämä sopii ainoastaan henkisesti vahvoille. Jos ei suhtaudu parisuhteeseen pysyvänä tilana, niin silloin ei voi myöskään rakentaa perusluottamustaan parisuhteen varaan. On koko ajan elettävä sillä mielellä, että kumppani voi lähteä milloin vain. Tällaisessa suhteessa kumppani ei ole tuki ja turva ja henkisen kasvun mahdollistava peili, vaan enemmänkin hyödyke, josta otetaan irti se, mikä saadaan, kunnes on aika siirtyä eteenpäin.
Kiitos rehellisyydestäsi. Näin asia on varmasti todella monen "sitoutumishimoisen" kohdalla. Minä olen tehnyt aika paljon työtä sen eteen, että itsevarmuuteni paranisi, ja nyt voin sanoa, ettei perusturvallisuuteni tai omanarvontunteeni ole kiinni siitä, olenko parisuhteessa vai en. Ap
Täytyy kuitenkin huomioida, että yksin selviäminen ei tarkoita samaa kuin itsevarmuus. Esimerkiksi tasapainoinen lapsi nimenomaan kykenee olemaan riippuvainen vanhemmistaan ja luottamaan näihin. Usein ehjän lapsuuden eläneet ja ehjän kiintymyssuhteen vanhempiinsa muodostaneet lapset pystyvätkin solmimaan aikuisiällä myös kestävän parisuhteen, jossa ilmaistaan avoimesti tarpeita, kohdataan toinen ihminen ja rakennetaan yhteinen onni.
Ei tosiaan tarkoita. Mutta itsevarmuus ja hyvä perusturvallisuus tarkoittavat sitä, ettei tarvitse toista ihmistä kokeakseen olonsa turvalliseksi.
Psykologit ovat tuosta aivan eri mieltä. Heidän mukaansa tasapainoisen ihmisen vahvuus perustuu kykyyn luoda pysyviä kiintymyssuhteita. Sellaista asiaa kuin yksin pärjäävä vahva ihminen ei vain yksinkertaisesti ole.
Ihminen voi olla vahva ainoastaan ollessaan sidottu. Jokainen riippumattomuuttaan korostava ihminen on tosiasiassa heikko. Vahvuuden perusta kun on kuitenkin oman tarvitsevuutensa ymmärtämisessä, eikä kukaan ihminen voi tyydyttää yksin omia tarpeitaan, vaan siihen tarvitaan avuksi muita ihmisiä ja sosiaalinen yhteisö.
Tämä koskee ihan kaikkia ihmissuhteita. Jos työyhteisössä on huono henki ja joutuu kiusatuksi, niin ei sitä kukaan loputtomiin kestä. Ihmisen täytyy saada kokea olevansa tarvittu ja arvostettu.Tunnen paljon onnellisia sinkkuja. Heistä kukaan ei ole erakko, vaan kaikilla on paljon rikkaita ihmissuhteita
Kuinka ihmissuhteet voivat olla rikkaita, jos niihin ei voi luottaa? Jos tiedän jo etukäteen, että kumppani tai ystävä katoaa tiehensä, kun hän ei enää hyödy minusta, niin kuinka tällainen ihmissuhde voi olla rikas? Enhän minä ole heille arvokas kuin niin kauan kuin pystyn tyydyttämään heidän tarpeensa.
Se on juuri se hyvä itsevarmuus ja perusturvallisuus, joka mahdollistaa sen, ettei tarvitse takertua tai pelätä, että minut hylätään.
Mutta kun tuo on vain täysin mahdotonta. Kannattaa opiskella psykologiaa ja käydä vaikka psykologin vastaanotolla puhumassa näistä asioista. Olet matkalla kurjuuteen.
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi näin pitäisi olla?
Minä tahdon sitoutua siksi, että olen epävarma, eikä itsetunnossanikaan ole kehumista. Jokainen valinta, joka luo elämääni pysyvyyttä ja jatkuvuutta, on hyväksi henkiselle hyvinvoinnilleni. Lisäksi pitkäjänteisyys on itsessään palkitsevaa riippumatta siitä, mihin elämänalueeseen se liittyy. On tyydyttävämpää opiskella vuosien saatossa hyvälle tasolle yksi kieli kuin kokeilla monien kielten alkeita.
Jatkuvasti muuttuva ja sopeutumista vaativa elämä sopii ainoastaan henkisesti vahvoille. Jos ei suhtaudu parisuhteeseen pysyvänä tilana, niin silloin ei voi myöskään rakentaa perusluottamustaan parisuhteen varaan. On koko ajan elettävä sillä mielellä, että kumppani voi lähteä milloin vain. Tällaisessa suhteessa kumppani ei ole tuki ja turva ja henkisen kasvun mahdollistava peili, vaan enemmänkin hyödyke, josta otetaan irti se, mikä saadaan, kunnes on aika siirtyä eteenpäin.
Kiitos rehellisyydestäsi. Näin asia on varmasti todella monen "sitoutumishimoisen" kohdalla. Minä olen tehnyt aika paljon työtä sen eteen, että itsevarmuuteni paranisi, ja nyt voin sanoa, ettei perusturvallisuuteni tai omanarvontunteeni ole kiinni siitä, olenko parisuhteessa vai en. Ap
Täytyy kuitenkin huomioida, että yksin selviäminen ei tarkoita samaa kuin itsevarmuus. Esimerkiksi tasapainoinen lapsi nimenomaan kykenee olemaan riippuvainen vanhemmistaan ja luottamaan näihin. Usein ehjän lapsuuden eläneet ja ehjän kiintymyssuhteen vanhempiinsa muodostaneet lapset pystyvätkin solmimaan aikuisiällä myös kestävän parisuhteen, jossa ilmaistaan avoimesti tarpeita, kohdataan toinen ihminen ja rakennetaan yhteinen onni.
Ei tosiaan tarkoita. Mutta itsevarmuus ja hyvä perusturvallisuus tarkoittavat sitä, ettei tarvitse toista ihmistä kokeakseen olonsa turvalliseksi.
Psykologit ovat tuosta aivan eri mieltä. Heidän mukaansa tasapainoisen ihmisen vahvuus perustuu kykyyn luoda pysyviä kiintymyssuhteita. Sellaista asiaa kuin yksin pärjäävä vahva ihminen ei vain yksinkertaisesti ole.
Ihminen voi olla vahva ainoastaan ollessaan sidottu. Jokainen riippumattomuuttaan korostava ihminen on tosiasiassa heikko. Vahvuuden perusta kun on kuitenkin oman tarvitsevuutensa ymmärtämisessä, eikä kukaan ihminen voi tyydyttää yksin omia tarpeitaan, vaan siihen tarvitaan avuksi muita ihmisiä ja sosiaalinen yhteisö.
Tämä koskee ihan kaikkia ihmissuhteita. Jos työyhteisössä on huono henki ja joutuu kiusatuksi, niin ei sitä kukaan loputtomiin kestä. Ihmisen täytyy saada kokea olevansa tarvittu ja arvostettu.Tunnen paljon onnellisia sinkkuja. Heistä kukaan ei ole erakko, vaan kaikilla on paljon rikkaita ihmissuhteita
Kuinka ihmissuhteet voivat olla rikkaita, jos niihin ei voi luottaa? Jos tiedän jo etukäteen, että kumppani tai ystävä katoaa tiehensä, kun hän ei enää hyödy minusta, niin kuinka tällainen ihmissuhde voi olla rikas? Enhän minä ole heille arvokas kuin niin kauan kuin pystyn tyydyttämään heidän tarpeensa.
Se on juuri se hyvä itsevarmuus ja perusturvallisuus, joka mahdollistaa sen, ettei tarvitse takertua tai pelätä, että minut hylätään.
Mutta kun tuo on vain täysin mahdotonta. Kannattaa opiskella psykologiaa ja käydä vaikka psykologin vastaanotolla puhumassa näistä asioista. Olet matkalla kurjuuteen.
Ei todellakaan ole mahdotonta vaan uskoakseni täysin mahdollista useimmille, jotka ovat valmiita tekemään tämän psykologisen työn. Ota nyt huomioon, ettei tässä puhuta ihmisen normaalien tarpeiden sivuuttamisesta vaan siitä, että kokiessaan olonsa turvalliseksi, tyytyväiseksi ja riittävän kiinnittyneeksi muihin ihmisiin, psykologinen paine takertumiseen, vaativuuteen ja tarvitsevuuteen vähenee tai jopa poistuu kokonaan.
Tällöin toisen ihmisen kohtaaminen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä ei perustu siihen, että tarvitsee toista oman turvallisuutensa lähteeksi, vaan se palvelee muita, tarvehierarkiassa korkeammalla olevia tarpeita kuten mielihyvää, yhteyden kokemista ja itsen toteuttamista.
Psykologia auttaa tässä, mutta itse olen saanut paljon myös vipassana-meditaatiosta. Ap
Koska minä haluan parisuhteen, jossa voidaan yhdessä suunnitella tulevaisuutta, oli tähtäimenä sitten puolen vuoden päässä oleva lomamatka, tai yhteisen asunnon hankkiminen ja lainan maksaminen yli kymmenen vuoden ajan. Ikävä olisi ottaa lainaa niin, että toinen on mukana sillä ehdolla, ettei parempaa kumppania satu löytymään vuosien varrella.
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi näin pitäisi olla?
Minä tahdon sitoutua siksi, että olen epävarma, eikä itsetunnossanikaan ole kehumista. Jokainen valinta, joka luo elämääni pysyvyyttä ja jatkuvuutta, on hyväksi henkiselle hyvinvoinnilleni. Lisäksi pitkäjänteisyys on itsessään palkitsevaa riippumatta siitä, mihin elämänalueeseen se liittyy. On tyydyttävämpää opiskella vuosien saatossa hyvälle tasolle yksi kieli kuin kokeilla monien kielten alkeita.
Jatkuvasti muuttuva ja sopeutumista vaativa elämä sopii ainoastaan henkisesti vahvoille. Jos ei suhtaudu parisuhteeseen pysyvänä tilana, niin silloin ei voi myöskään rakentaa perusluottamustaan parisuhteen varaan. On koko ajan elettävä sillä mielellä, että kumppani voi lähteä milloin vain. Tällaisessa suhteessa kumppani ei ole tuki ja turva ja henkisen kasvun mahdollistava peili, vaan enemmänkin hyödyke, josta otetaan irti se, mikä saadaan, kunnes on aika siirtyä eteenpäin.
Kiitos rehellisyydestäsi. Näin asia on varmasti todella monen "sitoutumishimoisen" kohdalla. Minä olen tehnyt aika paljon työtä sen eteen, että itsevarmuuteni paranisi, ja nyt voin sanoa, ettei perusturvallisuuteni tai omanarvontunteeni ole kiinni siitä, olenko parisuhteessa vai en. Ap
Täytyy kuitenkin huomioida, että yksin selviäminen ei tarkoita samaa kuin itsevarmuus. Esimerkiksi tasapainoinen lapsi nimenomaan kykenee olemaan riippuvainen vanhemmistaan ja luottamaan näihin. Usein ehjän lapsuuden eläneet ja ehjän kiintymyssuhteen vanhempiinsa muodostaneet lapset pystyvätkin solmimaan aikuisiällä myös kestävän parisuhteen, jossa ilmaistaan avoimesti tarpeita, kohdataan toinen ihminen ja rakennetaan yhteinen onni.
Ei tosiaan tarkoita. Mutta itsevarmuus ja hyvä perusturvallisuus tarkoittavat sitä, ettei tarvitse toista ihmistä kokeakseen olonsa turvalliseksi.
Psykologit ovat tuosta aivan eri mieltä. Heidän mukaansa tasapainoisen ihmisen vahvuus perustuu kykyyn luoda pysyviä kiintymyssuhteita. Sellaista asiaa kuin yksin pärjäävä vahva ihminen ei vain yksinkertaisesti ole.
Ihminen voi olla vahva ainoastaan ollessaan sidottu. Jokainen riippumattomuuttaan korostava ihminen on tosiasiassa heikko. Vahvuuden perusta kun on kuitenkin oman tarvitsevuutensa ymmärtämisessä, eikä kukaan ihminen voi tyydyttää yksin omia tarpeitaan, vaan siihen tarvitaan avuksi muita ihmisiä ja sosiaalinen yhteisö.
Tämä koskee ihan kaikkia ihmissuhteita. Jos työyhteisössä on huono henki ja joutuu kiusatuksi, niin ei sitä kukaan loputtomiin kestä. Ihmisen täytyy saada kokea olevansa tarvittu ja arvostettu.Tunnen paljon onnellisia sinkkuja. Heistä kukaan ei ole erakko, vaan kaikilla on paljon rikkaita ihmissuhteita, joissa he kokevat olevansa tarvittuja ja arvostettuja. Heille on myös yhteistä hyvä itsetunto ja se, ettei perusturvallisuuden kokemus ole riippuvainen parisuhdestatuksesta. Ap
Yhtä hyvä itsetunto ku sulla? Buahhahhahaaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se oma itsetunto kannattaisi hoitaa kondikseen ennen kuin alkaa parisuhteeseen. Tulee rumaa jälkeä muuten.
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi näin pitäisi olla?
Minä tahdon sitoutua siksi, että olen epävarma, eikä itsetunnossanikaan ole kehumista. Jokainen valinta, joka luo elämääni pysyvyyttä ja jatkuvuutta, on hyväksi henkiselle hyvinvoinnilleni. Lisäksi pitkäjänteisyys on itsessään palkitsevaa riippumatta siitä, mihin elämänalueeseen se liittyy. On tyydyttävämpää opiskella vuosien saatossa hyvälle tasolle yksi kieli kuin kokeilla monien kielten alkeita.
Jatkuvasti muuttuva ja sopeutumista vaativa elämä sopii ainoastaan henkisesti vahvoille. Jos ei suhtaudu parisuhteeseen pysyvänä tilana, niin silloin ei voi myöskään rakentaa perusluottamustaan parisuhteen varaan. On koko ajan elettävä sillä mielellä, että kumppani voi lähteä milloin vain. Tällaisessa suhteessa kumppani ei ole tuki ja turva ja henkisen kasvun mahdollistava peili, vaan enemmänkin hyödyke, josta otetaan irti se, mikä saadaan, kunnes on aika siirtyä eteenpäin.
Kiitos rehellisyydestäsi. Näin asia on varmasti todella monen "sitoutumishimoisen" kohdalla. Minä olen tehnyt aika paljon työtä sen eteen, että itsevarmuuteni paranisi, ja nyt voin sanoa, ettei perusturvallisuuteni tai omanarvontunteeni ole kiinni siitä, olenko parisuhteessa vai en. Ap
Täytyy kuitenkin huomioida, että yksin selviäminen ei tarkoita samaa kuin itsevarmuus. Esimerkiksi tasapainoinen lapsi nimenomaan kykenee olemaan riippuvainen vanhemmistaan ja luottamaan näihin. Usein ehjän lapsuuden eläneet ja ehjän kiintymyssuhteen vanhempiinsa muodostaneet lapset pystyvätkin solmimaan aikuisiällä myös kestävän parisuhteen, jossa ilmaistaan avoimesti tarpeita, kohdataan toinen ihminen ja rakennetaan yhteinen onni.
Ei tosiaan tarkoita. Mutta itsevarmuus ja hyvä perusturvallisuus tarkoittavat sitä, ettei tarvitse toista ihmistä kokeakseen olonsa turvalliseksi.
Psykologit ovat tuosta aivan eri mieltä. Heidän mukaansa tasapainoisen ihmisen vahvuus perustuu kykyyn luoda pysyviä kiintymyssuhteita. Sellaista asiaa kuin yksin pärjäävä vahva ihminen ei vain yksinkertaisesti ole.
Ihminen voi olla vahva ainoastaan ollessaan sidottu. Jokainen riippumattomuuttaan korostava ihminen on tosiasiassa heikko. Vahvuuden perusta kun on kuitenkin oman tarvitsevuutensa ymmärtämisessä, eikä kukaan ihminen voi tyydyttää yksin omia tarpeitaan, vaan siihen tarvitaan avuksi muita ihmisiä ja sosiaalinen yhteisö.
Tämä koskee ihan kaikkia ihmissuhteita. Jos työyhteisössä on huono henki ja joutuu kiusatuksi, niin ei sitä kukaan loputtomiin kestä. Ihmisen täytyy saada kokea olevansa tarvittu ja arvostettu.Tunnen paljon onnellisia sinkkuja. Heistä kukaan ei ole erakko, vaan kaikilla on paljon rikkaita ihmissuhteita
Kuinka ihmissuhteet voivat olla rikkaita, jos niihin ei voi luottaa? Jos tiedän jo etukäteen, että kumppani tai ystävä katoaa tiehensä, kun hän ei enää hyödy minusta, niin kuinka tällainen ihmissuhde voi olla rikas? Enhän minä ole heille arvokas kuin niin kauan kuin pystyn tyydyttämään heidän tarpeensa.
Se on juuri se hyvä itsevarmuus ja perusturvallisuus, joka mahdollistaa sen, ettei tarvitse takertua tai pelätä, että minut hylätään. Mitä muut päättävät tehdä, sitä ei voi kontrolloida. Minun kanssani oleminen on täysin vapaaehtoista. En voi muuta kuin olla sellainen ystävä, jollaisen haluaisin itselleni, ja ympäristö reagoi siihen, niin kuin reagoi. Ap
Ei tuo minusta kuulosta miltään itsevarmuudelta ja perusturvallisuuden tunteelta. Päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai turvallisuuden tunne ja luottamus murtuu aina, kun läheinen ihminen pettää lupauksensa ja se on täysin normaalia ja inhimillistä. Ei ole väliä millaisesta suhteesta on kyse. Olisin hyvin hyvin huolestunut, jos kykenisin olemaan tuntematta mitään tuollaisessa tilanteessa. Olen kiitollinen kaikista inhimillisistä tunteista, joilla on oma tarkoituksensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi näin pitäisi olla?
Minä tahdon sitoutua siksi, että olen epävarma, eikä itsetunnossanikaan ole kehumista. Jokainen valinta, joka luo elämääni pysyvyyttä ja jatkuvuutta, on hyväksi henkiselle hyvinvoinnilleni. Lisäksi pitkäjänteisyys on itsessään palkitsevaa riippumatta siitä, mihin elämänalueeseen se liittyy. On tyydyttävämpää opiskella vuosien saatossa hyvälle tasolle yksi kieli kuin kokeilla monien kielten alkeita.
Jatkuvasti muuttuva ja sopeutumista vaativa elämä sopii ainoastaan henkisesti vahvoille. Jos ei suhtaudu parisuhteeseen pysyvänä tilana, niin silloin ei voi myöskään rakentaa perusluottamustaan parisuhteen varaan. On koko ajan elettävä sillä mielellä, että kumppani voi lähteä milloin vain. Tällaisessa suhteessa kumppani ei ole tuki ja turva ja henkisen kasvun mahdollistava peili, vaan enemmänkin hyödyke, josta otetaan irti se, mikä saadaan, kunnes on aika siirtyä eteenpäin.
Kiitos rehellisyydestäsi. Näin asia on varmasti todella monen "sitoutumishimoisen" kohdalla. Minä olen tehnyt aika paljon työtä sen eteen, että itsevarmuuteni paranisi, ja nyt voin sanoa, ettei perusturvallisuuteni tai omanarvontunteeni ole kiinni siitä, olenko parisuhteessa vai en. Ap
Täytyy kuitenkin huomioida, että yksin selviäminen ei tarkoita samaa kuin itsevarmuus. Esimerkiksi tasapainoinen lapsi nimenomaan kykenee olemaan riippuvainen vanhemmistaan ja luottamaan näihin. Usein ehjän lapsuuden eläneet ja ehjän kiintymyssuhteen vanhempiinsa muodostaneet lapset pystyvätkin solmimaan aikuisiällä myös kestävän parisuhteen, jossa ilmaistaan avoimesti tarpeita, kohdataan toinen ihminen ja rakennetaan yhteinen onni.
Ei tosiaan tarkoita. Mutta itsevarmuus ja hyvä perusturvallisuus tarkoittavat sitä, ettei tarvitse toista ihmistä kokeakseen olonsa turvalliseksi.
Psykologit ovat tuosta aivan eri mieltä. Heidän mukaansa tasapainoisen ihmisen vahvuus perustuu kykyyn luoda pysyviä kiintymyssuhteita. Sellaista asiaa kuin yksin pärjäävä vahva ihminen ei vain yksinkertaisesti ole.
Ihminen voi olla vahva ainoastaan ollessaan sidottu. Jokainen riippumattomuuttaan korostava ihminen on tosiasiassa heikko. Vahvuuden perusta kun on kuitenkin oman tarvitsevuutensa ymmärtämisessä, eikä kukaan ihminen voi tyydyttää yksin omia tarpeitaan, vaan siihen tarvitaan avuksi muita ihmisiä ja sosiaalinen yhteisö.
Tämä koskee ihan kaikkia ihmissuhteita. Jos työyhteisössä on huono henki ja joutuu kiusatuksi, niin ei sitä kukaan loputtomiin kestä. Ihmisen täytyy saada kokea olevansa tarvittu ja arvostettu.Tunnen paljon onnellisia sinkkuja. Heistä kukaan ei ole erakko, vaan kaikilla on paljon rikkaita ihmissuhteita
Kuinka ihmissuhteet voivat olla rikkaita, jos niihin ei voi luottaa? Jos tiedän jo etukäteen, että kumppani tai ystävä katoaa tiehensä, kun hän ei enää hyödy minusta, niin kuinka tällainen ihmissuhde voi olla rikas? Enhän minä ole heille arvokas kuin niin kauan kuin pystyn tyydyttämään heidän tarpeensa.
Se on juuri se hyvä itsevarmuus ja perusturvallisuus, joka mahdollistaa sen, ettei tarvitse takertua tai pelätä, että minut hylätään. Mitä muut päättävät tehdä, sitä ei voi kontrolloida. Minun kanssani oleminen on täysin vapaaehtoista. En voi muuta kuin olla sellainen ystävä, jollaisen haluaisin itselleni, ja ympäristö reagoi siihen, niin kuin reagoi. Ap
Ei tuo minusta kuulosta miltään itsevarmuudelta ja perusturvallisuuden tunteelta. Päinvastoin.
Miltä itsevarmuuden ja perusturvallisuuden sitten pitäisi tuntua? Minun nähdäkseni sellaiset "Kaikki tulee menemään hyvin, minua ei koskaan jätetä ja voin hallita, mitä muut tekevät" -kuvitelmat tapaavat karista elämän mittaan, ja tilanne tulee toivottavasti ennemmin sellainen luottamus, että kun vastoinkäymisiä väistämättä tulee, selviän niistä parhaani mukaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surullista, että ihmiset eivät koe oloaan turvalliseksi ilman parisuhdetta. Ap
Musta taas on surullista, miten epävarma olet itse, etkä edes tajua sitä.
Elämä on perusluonteeltaan epävarmaa. Ei se ole minusta ongelma. Itsevarmuus ja kokemus turvallisuudesta on sitä, että luottaa ponnahtavansa pinnalle, kun aallot väistämättä painavat välillä alas. Ap
No tähän kykenevät sitoutuneetkin ihmiset, kukin yksilöllisen aikataulunsa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surullista, että ihmiset eivät koe oloaan turvalliseksi ilman parisuhdetta. Ap
Musta taas on surullista, miten epävarma olet itse, etkä edes tajua sitä.
Elämä on perusluonteeltaan epävarmaa. Ei se ole minusta ongelma. Itsevarmuus ja kokemus turvallisuudesta on sitä, että luottaa ponnahtavansa pinnalle, kun aallot väistämättä painavat välillä alas. Ap
No tähän kykenevät sitoutuneetkin ihmiset, kukin yksilöllisen aikataulunsa mukaan.
Jotkut kykenevät, se on totta. Toisilla taas ei ole sellaista itseluottamusta tai perusturvallisuutta, joka rakentuisi jonkin muun kuin parisuhteen varaan. Sehän on tässäkin keskustelussa tullut ilmi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi näin pitäisi olla?
Minä tahdon sitoutua siksi, että olen epävarma, eikä itsetunnossanikaan ole kehumista. Jokainen valinta, joka luo elämääni pysyvyyttä ja jatkuvuutta, on hyväksi henkiselle hyvinvoinnilleni. Lisäksi pitkäjänteisyys on itsessään palkitsevaa riippumatta siitä, mihin elämänalueeseen se liittyy. On tyydyttävämpää opiskella vuosien saatossa hyvälle tasolle yksi kieli kuin kokeilla monien kielten alkeita.
Jatkuvasti muuttuva ja sopeutumista vaativa elämä sopii ainoastaan henkisesti vahvoille. Jos ei suhtaudu parisuhteeseen pysyvänä tilana, niin silloin ei voi myöskään rakentaa perusluottamustaan parisuhteen varaan. On koko ajan elettävä sillä mielellä, että kumppani voi lähteä milloin vain. Tällaisessa suhteessa kumppani ei ole tuki ja turva ja henkisen kasvun mahdollistava peili, vaan enemmänkin hyödyke, josta otetaan irti se, mikä saadaan, kunnes on aika siirtyä eteenpäin.
Kiitos rehellisyydestäsi. Näin asia on varmasti todella monen "sitoutumishimoisen" kohdalla. Minä olen tehnyt aika paljon työtä sen eteen, että itsevarmuuteni paranisi, ja nyt voin sanoa, ettei perusturvallisuuteni tai omanarvontunteeni ole kiinni siitä, olenko parisuhteessa vai en. Ap
Täytyy kuitenkin huomioida, että yksin selviäminen ei tarkoita samaa kuin itsevarmuus. Esimerkiksi tasapainoinen lapsi nimenomaan kykenee olemaan riippuvainen vanhemmistaan ja luottamaan näihin. Usein ehjän lapsuuden eläneet ja ehjän kiintymyssuhteen vanhempiinsa muodostaneet lapset pystyvätkin solmimaan aikuisiällä myös kestävän parisuhteen, jossa ilmaistaan avoimesti tarpeita, kohdataan toinen ihminen ja rakennetaan yhteinen onni.
Ei tosiaan tarkoita. Mutta itsevarmuus ja hyvä perusturvallisuus tarkoittavat sitä, ettei tarvitse toista ihmistä kokeakseen olonsa turvalliseksi.
Psykologit ovat tuosta aivan eri mieltä. Heidän mukaansa tasapainoisen ihmisen vahvuus perustuu kykyyn luoda pysyviä kiintymyssuhteita. Sellaista asiaa kuin yksin pärjäävä vahva ihminen ei vain yksinkertaisesti ole.
Ihminen voi olla vahva ainoastaan ollessaan sidottu. Jokainen riippumattomuuttaan korostava ihminen on tosiasiassa heikko. Vahvuuden perusta kun on kuitenkin oman tarvitsevuutensa ymmärtämisessä, eikä kukaan ihminen voi tyydyttää yksin omia tarpeitaan, vaan siihen tarvitaan avuksi muita ihmisiä ja sosiaalinen yhteisö.
Tämä koskee ihan kaikkia ihmissuhteita. Jos työyhteisössä on huono henki ja joutuu kiusatuksi, niin ei sitä kukaan loputtomiin kestä. Ihmisen täytyy saada kokea olevansa tarvittu ja arvostettu.Tunnen paljon onnellisia sinkkuja. Heistä kukaan ei ole erakko, vaan kaikilla on paljon rikkaita ihmissuhteita
Kuinka ihmissuhteet voivat olla rikkaita, jos niihin ei voi luottaa? Jos tiedän jo etukäteen, että kumppani tai ystävä katoaa tiehensä, kun hän ei enää hyödy minusta, niin kuinka tällainen ihmissuhde voi olla rikas? Enhän minä ole heille arvokas kuin niin kauan kuin pystyn tyydyttämään heidän tarpeensa.
Se on juuri se hyvä itsevarmuus ja perusturvallisuus, joka mahdollistaa sen, ettei tarvitse takertua tai pelätä, että minut hylätään. Mitä muut päättävät tehdä, sitä ei voi kontrolloida. Minun kanssani oleminen on täysin vapaaehtoista. En voi muuta kuin olla sellainen ystävä, jollaisen haluaisin itselleni, ja ympäristö reagoi siihen, niin kuin reagoi. Ap
Ei tuo minusta kuulosta miltään itsevarmuudelta ja perusturvallisuuden tunteelta. Päinvastoin.
Miltä itsevarmuuden ja perusturvallisuuden sitten pitäisi tuntua? Minun nähdäkseni sellaiset "Kaikki tulee menemään hyvin, minua ei koskaan jätetä ja voin hallita, mitä muut tekevät" -kuvitelmat tapaavat karista elämän mittaan, ja tilanne tulee toivottavasti ennemmin sellainen luottamus, että kun vastoinkäymisiä väistämättä tulee, selviän niistä parhaani mukaan. Ap
Tuo sinun esimerkki kuulostaa, että ihminen jo etukäteen varautuu siihen että joku pettää luottamuksen tai kyllästyy tai jotain. Ei kuulosta varmuudelta tai turvalliselta ololta olla jo lähtökohtaisesti kaikesta varuillaan. Ihan sama mitä tyttöjen illoissa toisillenne vakuuttelette
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surullista, että ihmiset eivät koe oloaan turvalliseksi ilman parisuhdetta. Ap
Musta taas on surullista, miten epävarma olet itse, etkä edes tajua sitä.
Elämä on perusluonteeltaan epävarmaa. Ei se ole minusta ongelma. Itsevarmuus ja kokemus turvallisuudesta on sitä, että luottaa ponnahtavansa pinnalle, kun aallot väistämättä painavat välillä alas. Ap
No tähän kykenevät sitoutuneetkin ihmiset, kukin yksilöllisen aikataulunsa mukaan.
Jotkut kykenevät, se on totta. Toisilla taas ei ole sellaista itseluottamusta tai perusturvallisuutta, joka rakentuisi jonkin muun kuin parisuhteen varaan. Sehän on tässäkin keskustelussa tullut ilmi. Ap
Missä tässä keskustelussa on tullut ilmi, että sitoutunut ihminen ei kykene selviämään vastoinkäymisestä? Jään odottamaan innolla vastaustasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kyllä tavallaan ymmärrän aloittajaa siinä mielessä että sellainen tyyneyden tila ja turvallisuus on mahdollista saavuttaa ilman parisuhdetta. Uskaltaa antaa toisen lähteä jos kumppani tai itse muuttuu ajan kanssa tmv. Mutta silti vaikka olisi ns.tasa-painoinen ihminen, niin kyllä sitä siltikin haluaa sitoutua, jotta voi jotenkin suunnitella tulevaa. Asioita sattuu ja tapahtuu. Puoliso voi jopa kuolla. Niille ei voi mitään. Mutta siinä pohjalla on kuitenkin se että olettaa olevansa yhdessä puolisonsa kanssa loppuun asti. Ja se on sitä sitoutumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surullista, että ihmiset eivät koe oloaan turvalliseksi ilman parisuhdetta. Ap
Musta taas on surullista, miten epävarma olet itse, etkä edes tajua sitä.
Elämä on perusluonteeltaan epävarmaa. Ei se ole minusta ongelma. Itsevarmuus ja kokemus turvallisuudesta on sitä, että luottaa ponnahtavansa pinnalle, kun aallot väistämättä painavat välillä alas. Ap
No tähän kykenevät sitoutuneetkin ihmiset, kukin yksilöllisen aikataulunsa mukaan.
Jotkut kykenevät, se on totta. Toisilla taas ei ole sellaista itseluottamusta tai perusturvallisuutta, joka rakentuisi jonkin muun kuin parisuhteen varaan. Sehän on tässäkin keskustelussa tullut ilmi. Ap
Missä tässä keskustelussa on tullut ilmi, että sitoutunut ihminen ei kykene selviämään vastoinkäymisestä? Jään odottamaan innolla vastaustasi!
Ei, vaan keskustelussa on tullut ilmi se, että kaikilla sitoutuneilla ihmisillä ei ole hyvää itseluottamusta ja sellaista perusturvallisuutta, joka ei rakennu parisuhteen varaan. Ap
Naimisiinmeno tuntuu hassulta, kun miltei puolet liitoista päättyy eroon. Olen tyytyväinen avoliitossa, ollut jo kohta vuosikymmenen. Ikinä ei ole tuntunut, etteikö olisi "sitoutunut":
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi näin pitäisi olla?
Minä tahdon sitoutua siksi, että olen epävarma, eikä itsetunnossanikaan ole kehumista. Jokainen valinta, joka luo elämääni pysyvyyttä ja jatkuvuutta, on hyväksi henkiselle hyvinvoinnilleni. Lisäksi pitkäjänteisyys on itsessään palkitsevaa riippumatta siitä, mihin elämänalueeseen se liittyy. On tyydyttävämpää opiskella vuosien saatossa hyvälle tasolle yksi kieli kuin kokeilla monien kielten alkeita.
Jatkuvasti muuttuva ja sopeutumista vaativa elämä sopii ainoastaan henkisesti vahvoille. Jos ei suhtaudu parisuhteeseen pysyvänä tilana, niin silloin ei voi myöskään rakentaa perusluottamustaan parisuhteen varaan. On koko ajan elettävä sillä mielellä, että kumppani voi lähteä milloin vain. Tällaisessa suhteessa kumppani ei ole tuki ja turva ja henkisen kasvun mahdollistava peili, vaan enemmänkin hyödyke, josta otetaan irti se, mikä saadaan, kunnes on aika siirtyä eteenpäin.
Kiitos rehellisyydestäsi. Näin asia on varmasti todella monen "sitoutumishimoisen" kohdalla. Minä olen tehnyt aika paljon työtä sen eteen, että itsevarmuuteni paranisi, ja nyt voin sanoa, ettei perusturvallisuuteni tai omanarvontunteeni ole kiinni siitä, olenko parisuhteessa vai en. Ap
Täytyy kuitenkin huomioida, että yksin selviäminen ei tarkoita samaa kuin itsevarmuus. Esimerkiksi tasapainoinen lapsi nimenomaan kykenee olemaan riippuvainen vanhemmistaan ja luottamaan näihin. Usein ehjän lapsuuden eläneet ja ehjän kiintymyssuhteen vanhempiinsa muodostaneet lapset pystyvätkin solmimaan aikuisiällä myös kestävän parisuhteen, jossa ilmaistaan avoimesti tarpeita, kohdataan toinen ihminen ja rakennetaan yhteinen onni.
Ei tosiaan tarkoita. Mutta itsevarmuus ja hyvä perusturvallisuus tarkoittavat sitä, ettei tarvitse toista ihmistä kokeakseen olonsa turvalliseksi.
Psykologit ovat tuosta aivan eri mieltä. Heidän mukaansa tasapainoisen ihmisen vahvuus perustuu kykyyn luoda pysyviä kiintymyssuhteita. Sellaista asiaa kuin yksin pärjäävä vahva ihminen ei vain yksinkertaisesti ole.
Ihminen voi olla vahva ainoastaan ollessaan sidottu. Jokainen riippumattomuuttaan korostava ihminen on tosiasiassa heikko. Vahvuuden perusta kun on kuitenkin oman tarvitsevuutensa ymmärtämisessä, eikä kukaan ihminen voi tyydyttää yksin omia tarpeitaan, vaan siihen tarvitaan avuksi muita ihmisiä ja sosiaalinen yhteisö.
Tämä koskee ihan kaikkia ihmissuhteita. Jos työyhteisössä on huono henki ja joutuu kiusatuksi, niin ei sitä kukaan loputtomiin kestä. Ihmisen täytyy saada kokea olevansa tarvittu ja arvostettu.Tunnen paljon onnellisia sinkkuja. Heistä kukaan ei ole erakko, vaan kaikilla on paljon rikkaita ihmissuhteita
Kuinka ihmissuhteet voivat olla rikkaita, jos niihin ei voi luottaa? Jos tiedän jo etukäteen, että kumppani tai ystävä katoaa tiehensä, kun hän ei enää hyödy minusta, niin kuinka tällainen ihmissuhde voi olla rikas? Enhän minä ole heille arvokas kuin niin kauan kuin pystyn tyydyttämään heidän tarpeensa.
Se on juuri se hyvä itsevarmuus ja perusturvallisuus, joka mahdollistaa sen, ettei tarvitse takertua tai pelätä, että minut hylätään. Mitä muut päättävät tehdä, sitä ei voi kontrolloida. Minun kanssani oleminen on täysin vapaaehtoista. En voi muuta kuin olla sellainen ystävä, jollaisen haluaisin itselleni, ja ympäristö reagoi siihen, niin kuin reagoi. Ap
Ei tuo minusta kuulosta miltään itsevarmuudelta ja perusturvallisuuden tunteelta. Päinvastoin.
Miltä itsevarmuuden ja perusturvallisuuden sitten pitäisi tuntua? Minun nähdäkseni sellaiset "Kaikki tulee menemään hyvin, minua ei koskaan jätetä ja voin hallita, mitä muut tekevät" -kuvitelmat tapaavat karista elämän mittaan, ja tilanne tulee toivottavasti ennemmin sellainen luottamus, että kun vastoinkäymisiä väistämättä tulee, selviän niistä parhaani mukaan. Ap
Tuo sinun esimerkki kuulostaa, että ihminen jo etukäteen varautuu siihen että joku pettää luottamuksen tai kyllästyy tai jotain. Ei kuulosta varmuudelta tai turvalliselta ololta olla jo lähtökohtaisesti kaikesta varuillaan. Ihan sama mitä tyttöjen illoissa toisillenne vakuuttelette
Kyse ei ole varuillaan olosta vaan päinvastoin sellaisesta mielentyyneydestä, josta esimerkiksi vanha kristillinen tyyneysrukous, buddhalainen psykologia ja stoalainen elämänfilosofia puhuvat. Sosiaaliseen käyttäytymiseen liittyvät neuraaliverkot ovat responsiivisessa tilassa, levollisena ja ei-uhattuna.
Kun tunnustaa todellisuuden epävakaan, epävarman ja muuttuvan luonteen, takertuminen alkaa tuntua aika perusteettomalta. Kärsimys syntyy siitä, että toivoo todellisuuden olevan erilaista kuin se on. Ap
Ihminen menettää mielenterveytensä ilman sosiaalisia suhteita, tämä huomataan esimerkiksi vangeista, jotka eristetään täysin pariksi viikoksi muista.
Sitoutuminen on laumaeläimeltä, kuten ihmiseltä luonnollista. Koirat tunnistavat perheenjäsenensä ja tuntevat olonsa turvallisemmaksi tuttujen ihmisten ympärillä. Jos perhe ympärillä vaihdettaisiin koko ajan, koiran stressitasot nousisi, siitä tulisi epäluuloinen ja epävarma.
Myös hevosilla on laumassa tietyt yksilöt, jotka ovat niiden parhaimpia kavereita, joiden kanssa suhde on tiiviimpi kuin muiden. Näin myös lehmillä ja kaneilla. Susi viettää koko elämänsä omien lähisukulaistensa kanssa. Lauman hajoaminen saa sen käyttäytymään poikkeavasti.
Olosuhteiden muutos, kuten laumanjäsenten vaihtuminen, vaikuttaa ihmisen hormonitoimintaan kuten eläimelläkin.
Ihmiselle olisi stressaavaa asua joka viikko uusien kämppisten kanssa, joita ei tunne. Stressi vaikuttaa uneen, syömiseen, verenpaineeseen, sydämeen, aivojen toimintaan, muistiin, oppimiseen jne.
Esimerkiksi Big Brotherissa voitiin hyvin huomata, mitä poisrepäiseminen tutuista ihmisistä ja tunkeminen samaan asuntoon tuntemattomien kanssa, tekee ihmiselle. Monet olivat itkuisia, yrittivät parantaa oloaan alkoholilla, olivat pahalla päällä, väsyneitä. Heillä oli mahdollisuus käyttää terapeuttia. Puhelu omien omaisten kanssa sai monet itkemään. Ikävä oli kova. Monet luovuttivat ihan suosiolla.
Ihminen sitoutuu toisiin, tuttuihin ihmisiin, koska se on ihmisen selviytymiskeino.
Kivikaudella ei kukaan ihminen asunut luolassa yksin ja selvinnyt hengissä. Sen vuoksi tämä piirre on meissä niin vahvana.
Ihminen myös jakaa omastaan tuntemattomallekin, jos on tilanne että on yksin. Hakee seuraa ja sitoutumista, porukassa pärjätään paremmin. Myös bonobot jakavat omasta ruuastaan tuntemattomalle simpanssille.
Pariutuminen johtuu myös siitä, että ihminen syntyy niin keskeneräisenä. Jos ihmislapsi syntyisi kuten hevosvarsa, että osaa juosta jo muutama tunti syntymänsä jälkeen, niin parisuhteita tuskin muodostuisi. Ihmislapsella menee vuosia opetellessaan pelkästään kommunikoimaan muiden kanssa. Lapsesta huolehtimiseen tarvitaan molemmat vanhemmat, toinen hakee ruokaa, kun toinen huolehtii ja toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä tavallaan ymmärrän aloittajaa siinä mielessä että sellainen tyyneyden tila ja turvallisuus on mahdollista saavuttaa ilman parisuhdetta. Uskaltaa antaa toisen lähteä jos kumppani tai itse muuttuu ajan kanssa tmv. Mutta silti vaikka olisi ns.tasa-painoinen ihminen, niin kyllä sitä siltikin haluaa sitoutua, jotta voi jotenkin suunnitella tulevaa. Asioita sattuu ja tapahtuu. Puoliso voi jopa kuolla. Niille ei voi mitään. Mutta siinä pohjalla on kuitenkin se että olettaa olevansa yhdessä puolisonsa kanssa loppuun asti. Ja se on sitä sitoutumista.
Ymmärrän kyllä, että sitoutumisella on paljon käytännöllisiä hyötyjä. Jos haluaa vaikka lapsia tai omistusasunnon, johon omat varat eivät riitä, ensitreffeillekin menee vähän eri lähtökohdista kuin jokin minun kaltaiseni tyyppi. Ap
Kuinka ihmissuhteet voivat olla rikkaita, jos niihin ei voi luottaa? Jos tiedän jo etukäteen, että kumppani tai ystävä katoaa tiehensä, kun hän ei enää hyödy minusta, niin kuinka tällainen ihmissuhde voi olla rikas? Enhän minä ole heille arvokas kuin niin kauan kuin pystyn tyydyttämään heidän tarpeensa.