Miksi "sitoutuminen" tuntuu olevan monelle niin tärkeä asia parisuhteissa?

Tuossa alkuperäinen Hesarin juttu: https://www.hs.fi/elama/art-2000005422868.html

Ja kysymys oli aika moralistinen:

”Siitä on tullut mielestäni jonkinlainen trendisairaus, josta näyttävät kärsivän kaikki 20–30-vuotiaat. Tuntuu, että koskaan ei ole oikea aika, ihminen tai ympäristö. Miksi isovanhempamme menivät naimisiin ja saivat lapsia, eikä heillä käynyt mielessä, että he eivät olisi kypsiä suhteeseen? Miksi sukupolvemme vaihtaa seksikumppaneita ilman mitään kammoa, mutta yhteen ihmiseen sitoutuminen on mahdotonta?”

Nainen, 21 vuotta

Vierailija kirjoitti:

Miksi näin pitäisi olla?

Minä tahdon sitoutua siksi, että olen epävarma, eikä itsetunnossanikaan ole kehumista. Jokainen valinta, joka luo elämääni pysyvyyttä ja jatkuvuutta, on hyväksi henkiselle hyvinvoinnilleni. Lisäksi pitkäjänteisyys on itsessään palkitsevaa riippumatta siitä, mihin elämänalueeseen se liittyy. On tyydyttävämpää opiskella vuosien saatossa hyvälle tasolle yksi kieli kuin kokeilla monien kielten alkeita.

Jatkuvasti muuttuva ja sopeutumista vaativa elämä sopii ainoastaan henkisesti vahvoille. Jos ei suhtaudu parisuhteeseen pysyvänä tilana, niin silloin ei voi myöskään rakentaa perusluottamustaan parisuhteen varaan. On koko ajan elettävä sillä mielellä, että kumppani voi lähteä milloin vain. Tällaisessa suhteessa kumppani ei ole tuki ja turva ja henkisen kasvun mahdollistava peili, vaan enemmänkin hyödyke, josta otetaan irti se, mikä saadaan, kunnes on aika siirtyä eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa alkuperäinen Hesarin juttu: https://www.hs.fi/elama/art-2000005422868.html

Ja kysymys oli aika moralistinen:

”Siitä on tullut mielestäni jonkinlainen trendisairaus, josta näyttävät kärsivän kaikki 20–30-vuotiaat. Tuntuu, että koskaan ei ole oikea aika, ihminen tai ympäristö. Miksi isovanhempamme menivät naimisiin ja saivat lapsia, eikä heillä käynyt mielessä, että he eivät olisi kypsiä suhteeseen? Miksi sukupolvemme vaihtaa seksikumppaneita ilman mitään kammoa, mutta yhteen ihmiseen sitoutuminen on mahdotonta?”

Nainen, 21 vuotta

Isovanhempien sukupolvi tarvitsi parisuhdetta sosiaalisista ja taloudellisista syistä. Nykyisin yhteen muuttaminen saattaa jopa heikentää nuoren aikuisen taloudellista asemaa tarjoamatta mitään vastineeksi. Parisuhdetyytyväisyys on usein paremmalla tolalla, kun asutaan eri asunnoissa. Tulevaisuutta ei tarvitse suunnitella seuraavaa kesää pidemmälle. Lapsien hankkimista ei tuon ikäisenä kannata edes miettiä. "Sitoutuminen" ei vain tarjoa mitään sellaisia hyötyjä, joiden takia se olisi kannattavaa 21-vuotiaalle, ellei sitten ole jotenkin elämänarka ja onneton yksin.

Mies-007 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi näin pitäisi olla?

Minä tahdon sitoutua siksi, että olen epävarma, eikä itsetunnossanikaan ole kehumista. Jokainen valinta, joka luo elämääni pysyvyyttä ja jatkuvuutta, on hyväksi henkiselle hyvinvoinnilleni. Lisäksi pitkäjänteisyys on itsessään palkitsevaa riippumatta siitä, mihin elämänalueeseen se liittyy. On tyydyttävämpää opiskella vuosien saatossa hyvälle tasolle yksi kieli kuin kokeilla monien kielten alkeita.

Jatkuvasti muuttuva ja sopeutumista vaativa elämä sopii ainoastaan henkisesti vahvoille. Jos ei suhtaudu parisuhteeseen pysyvänä tilana, niin silloin ei voi myöskään rakentaa perusluottamustaan parisuhteen varaan. On koko ajan elettävä sillä mielellä, että kumppani voi lähteä milloin vain. Tällaisessa suhteessa kumppani ei ole tuki ja turva ja henkisen kasvun mahdollistava peili, vaan enemmänkin hyödyke, josta otetaan irti se, mikä saadaan, kunnes on aika siirtyä eteenpäin.

Kiitos rehellisyydestäsi. Näin asia on varmasti todella monen "sitoutumishimoisen" kohdalla. Minä olen tehnyt aika paljon työtä sen eteen, että itsevarmuuteni paranisi, ja nyt voin sanoa, ettei perusturvallisuuteni tai omanarvontunteeni ole kiinni siitä, olenko parisuhteessa vai en. Ap

Sitoutuminen tuo turvaa. Miksi EN sitoutuisi hyvältä tuntuviin valintoihin, jotka olen saanut itse omalla päätöksellä valita, niin asuinpaikan, ihanan kodin, parisuhteiden, vanhemmuuden, uran ym suhteen. Mitä lisäarvoa vaihtaminen toisi?

*parisuhteen :D yksi minulla vaan on. Ei ollut mikään freudilainen tuo...

Jotenkin surullista, että ihmiset eivät koe oloaan turvalliseksi ilman parisuhdetta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mies-007 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi näin pitäisi olla?

Minä tahdon sitoutua siksi, että olen epävarma, eikä itsetunnossanikaan ole kehumista. Jokainen valinta, joka luo elämääni pysyvyyttä ja jatkuvuutta, on hyväksi henkiselle hyvinvoinnilleni. Lisäksi pitkäjänteisyys on itsessään palkitsevaa riippumatta siitä, mihin elämänalueeseen se liittyy. On tyydyttävämpää opiskella vuosien saatossa hyvälle tasolle yksi kieli kuin kokeilla monien kielten alkeita.

Jatkuvasti muuttuva ja sopeutumista vaativa elämä sopii ainoastaan henkisesti vahvoille. Jos ei suhtaudu parisuhteeseen pysyvänä tilana, niin silloin ei voi myöskään rakentaa perusluottamustaan parisuhteen varaan. On koko ajan elettävä sillä mielellä, että kumppani voi lähteä milloin vain. Tällaisessa suhteessa kumppani ei ole tuki ja turva ja henkisen kasvun mahdollistava peili, vaan enemmänkin hyödyke, josta otetaan irti se, mikä saadaan, kunnes on aika siirtyä eteenpäin.

Kiitos rehellisyydestäsi. Näin asia on varmasti todella monen "sitoutumishimoisen" kohdalla. Minä olen tehnyt aika paljon työtä sen eteen, että itsevarmuuteni paranisi, ja nyt voin sanoa, ettei perusturvallisuuteni tai omanarvontunteeni ole kiinni siitä, olenko parisuhteessa vai en. Ap

Täytyy kuitenkin huomioida, että yksin selviäminen ei tarkoita samaa kuin itsevarmuus. Esimerkiksi tasapainoinen lapsi nimenomaan kykenee olemaan riippuvainen vanhemmistaan ja luottamaan näihin. Usein ehjän lapsuuden eläneet ja ehjän kiintymyssuhteen vanhempiinsa muodostaneet lapset pystyvätkin solmimaan aikuisiällä myös kestävän parisuhteen, jossa ilmaistaan avoimesti tarpeita, kohdataan toinen ihminen ja rakennetaan yhteinen onni.

Määritelmällisesti sitotuminen kuuluu parisuhteeseen, eikä ilman sitoutumista voida mielestäni edes puhua mistään suhteesta. Jos ollaan yhdessä ilman sitoutumista, niin silloin kai vaan "hengaillaan"?

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin surullista, että ihmiset eivät koe oloaan turvalliseksi ilman parisuhdetta. Ap

No voi hyvänen aika, näinhän sinä sen toki käänsit.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin surullista, että ihmiset eivät koe oloaan turvalliseksi ilman parisuhdetta. Ap

Mistä se turvallisuus sitten pitäisi löytää? Vanhempani ovat kuolleet, sisaruksia ei ole. Ystävät hajaantuneena eri puolilla maata. Työpaikka voi lähteä milloin tahansa alta. Parisuhde tuo mulle turvaa ja jatkuvuuden tunnetta elämässä ja ilmeisesti myös miehelle, koska kolmattakymmenettä vuotta tässä vapaaehtoisesti ollaan oltu yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Mies-007 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi näin pitäisi olla?

Minä tahdon sitoutua siksi, että olen epävarma, eikä itsetunnossanikaan ole kehumista. Jokainen valinta, joka luo elämääni pysyvyyttä ja jatkuvuutta, on hyväksi henkiselle hyvinvoinnilleni. Lisäksi pitkäjänteisyys on itsessään palkitsevaa riippumatta siitä, mihin elämänalueeseen se liittyy. On tyydyttävämpää opiskella vuosien saatossa hyvälle tasolle yksi kieli kuin kokeilla monien kielten alkeita.

Jatkuvasti muuttuva ja sopeutumista vaativa elämä sopii ainoastaan henkisesti vahvoille. Jos ei suhtaudu parisuhteeseen pysyvänä tilana, niin silloin ei voi myöskään rakentaa perusluottamustaan parisuhteen varaan. On koko ajan elettävä sillä mielellä, että kumppani voi lähteä milloin vain. Tällaisessa suhteessa kumppani ei ole tuki ja turva ja henkisen kasvun mahdollistava peili, vaan enemmänkin hyödyke, josta otetaan irti se, mikä saadaan, kunnes on aika siirtyä eteenpäin.

Kiitos rehellisyydestäsi. Näin asia on varmasti todella monen "sitoutumishimoisen" kohdalla. Minä olen tehnyt aika paljon työtä sen eteen, että itsevarmuuteni paranisi, ja nyt voin sanoa, ettei perusturvallisuuteni tai omanarvontunteeni ole kiinni siitä, olenko parisuhteessa vai en. Ap

Miten mä arvasin et tämä vastaus sua miellyttää kovasti. Sen sijaan onnellisen sitoutuneen vastauksista kaivellaan tikulla asiaa... Et taida itse olla kaikkea sitä mitä luulet olevasi,ap. Ei muuten olisi tarvetta tällaiseen.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin surullista, että ihmiset eivät koe oloaan turvalliseksi ilman parisuhdetta. Ap

Musta taas on surullista, miten epävarma olet itse, etkä edes tajua sitä.

Mies-007 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies-007 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi näin pitäisi olla?

Minä tahdon sitoutua siksi, että olen epävarma, eikä itsetunnossanikaan ole kehumista. Jokainen valinta, joka luo elämääni pysyvyyttä ja jatkuvuutta, on hyväksi henkiselle hyvinvoinnilleni. Lisäksi pitkäjänteisyys on itsessään palkitsevaa riippumatta siitä, mihin elämänalueeseen se liittyy. On tyydyttävämpää opiskella vuosien saatossa hyvälle tasolle yksi kieli kuin kokeilla monien kielten alkeita.

Jatkuvasti muuttuva ja sopeutumista vaativa elämä sopii ainoastaan henkisesti vahvoille. Jos ei suhtaudu parisuhteeseen pysyvänä tilana, niin silloin ei voi myöskään rakentaa perusluottamustaan parisuhteen varaan. On koko ajan elettävä sillä mielellä, että kumppani voi lähteä milloin vain. Tällaisessa suhteessa kumppani ei ole tuki ja turva ja henkisen kasvun mahdollistava peili, vaan enemmänkin hyödyke, josta otetaan irti se, mikä saadaan, kunnes on aika siirtyä eteenpäin.

Kiitos rehellisyydestäsi. Näin asia on varmasti todella monen "sitoutumishimoisen" kohdalla. Minä olen tehnyt aika paljon työtä sen eteen, että itsevarmuuteni paranisi, ja nyt voin sanoa, ettei perusturvallisuuteni tai omanarvontunteeni ole kiinni siitä, olenko parisuhteessa vai en. Ap

Täytyy kuitenkin huomioida, että yksin selviäminen ei tarkoita samaa kuin itsevarmuus. Esimerkiksi tasapainoinen lapsi nimenomaan kykenee olemaan riippuvainen vanhemmistaan ja luottamaan näihin. Usein ehjän lapsuuden eläneet ja ehjän kiintymyssuhteen vanhempiinsa muodostaneet lapset pystyvätkin solmimaan aikuisiällä myös kestävän parisuhteen, jossa ilmaistaan avoimesti tarpeita, kohdataan toinen ihminen ja rakennetaan yhteinen onni.

 

Ei tosiaan tarkoita. Mutta itsevarmuus ja hyvä perusturvallisuus tarkoittavat sitä, ettei tarvitse toista ihmistä kokeakseen olonsa turvalliseksi. Turvattomuuden kokemus johtaa helposti takertumiseen, ja sisältä kumpuava turvallisuuden, pystyvyyden ja vahvuuden kokemus tarkoittaa, että toisen ihmisen voi kohdata avoimesti ja rakastavasti ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta tai vaatimusta siitä, että yhdessä ollaan aina. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin surullista, että ihmiset eivät koe oloaan turvalliseksi ilman parisuhdetta. Ap

Musta taas on surullista, miten epävarma olet itse, etkä edes tajua sitä.

Elämä on perusluonteeltaan epävarmaa. Ei se ole minusta ongelma. Itsevarmuus ja kokemus turvallisuudesta on sitä, että luottaa ponnahtavansa pinnalle, kun aallot väistämättä painavat välillä alas. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mies-007 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies-007 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi näin pitäisi olla?

Minä tahdon sitoutua siksi, että olen epävarma, eikä itsetunnossanikaan ole kehumista. Jokainen valinta, joka luo elämääni pysyvyyttä ja jatkuvuutta, on hyväksi henkiselle hyvinvoinnilleni. Lisäksi pitkäjänteisyys on itsessään palkitsevaa riippumatta siitä, mihin elämänalueeseen se liittyy. On tyydyttävämpää opiskella vuosien saatossa hyvälle tasolle yksi kieli kuin kokeilla monien kielten alkeita.

Jatkuvasti muuttuva ja sopeutumista vaativa elämä sopii ainoastaan henkisesti vahvoille. Jos ei suhtaudu parisuhteeseen pysyvänä tilana, niin silloin ei voi myöskään rakentaa perusluottamustaan parisuhteen varaan. On koko ajan elettävä sillä mielellä, että kumppani voi lähteä milloin vain. Tällaisessa suhteessa kumppani ei ole tuki ja turva ja henkisen kasvun mahdollistava peili, vaan enemmänkin hyödyke, josta otetaan irti se, mikä saadaan, kunnes on aika siirtyä eteenpäin.

Kiitos rehellisyydestäsi. Näin asia on varmasti todella monen "sitoutumishimoisen" kohdalla. Minä olen tehnyt aika paljon työtä sen eteen, että itsevarmuuteni paranisi, ja nyt voin sanoa, ettei perusturvallisuuteni tai omanarvontunteeni ole kiinni siitä, olenko parisuhteessa vai en. Ap

Täytyy kuitenkin huomioida, että yksin selviäminen ei tarkoita samaa kuin itsevarmuus. Esimerkiksi tasapainoinen lapsi nimenomaan kykenee olemaan riippuvainen vanhemmistaan ja luottamaan näihin. Usein ehjän lapsuuden eläneet ja ehjän kiintymyssuhteen vanhempiinsa muodostaneet lapset pystyvätkin solmimaan aikuisiällä myös kestävän parisuhteen, jossa ilmaistaan avoimesti tarpeita, kohdataan toinen ihminen ja rakennetaan yhteinen onni.

 

Ei tosiaan tarkoita. Mutta itsevarmuus ja hyvä perusturvallisuus tarkoittavat sitä, ettei tarvitse toista ihmistä kokeakseen olonsa turvalliseksi.

Psykologit ovat tuosta aivan eri mieltä. Heidän mukaansa tasapainoisen ihmisen vahvuus perustuu kykyyn luoda pysyviä kiintymyssuhteita. Sellaista asiaa kuin yksin pärjäävä vahva ihminen ei vain yksinkertaisesti ole.

Ihminen voi olla vahva ainoastaan ollessaan sidottu. Jokainen riippumattomuuttaan korostava ihminen on tosiasiassa heikko. Vahvuuden perusta kun on kuitenkin oman tarvitsevuutensa ymmärtämisessä, eikä kukaan ihminen voi tyydyttää yksin omia tarpeitaan, vaan siihen tarvitaan avuksi muita ihmisiä ja sosiaalinen yhteisö.

Tämä koskee ihan kaikkia ihmissuhteita. Jos työyhteisössä on huono henki ja joutuu kiusatuksi, niin ei sitä kukaan loputtomiin kestä. Ihmisen täytyy saada kokea olevansa tarvittu ja arvostettu.

Sitoutumisessa piilee iso siunaus, suhde syvenee turvallisissa raameissa. Ihminen on luotu sellaiseksi, että se haluaa että häneen sitoudutaan, eikä kumppani pompi uskottomasti kukasta kukkaan. Ihmisillä on paljon ongelmia ja rikkinäisyyttä, tunnevammoja ja neurooseja, sen tähden joillekin se sitoutuminen on vaikeaa, jollei mahdotonta. Mutta se ei ole terve tai optimaali tilanne.  

Me ihmiset ollaan sosiaalisia ja tarvitaan toisiamme. Varmat ja vahvat kykenevät tämän myöntämään

Mies-007 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies-007 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies-007 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi näin pitäisi olla?

Minä tahdon sitoutua siksi, että olen epävarma, eikä itsetunnossanikaan ole kehumista. Jokainen valinta, joka luo elämääni pysyvyyttä ja jatkuvuutta, on hyväksi henkiselle hyvinvoinnilleni. Lisäksi pitkäjänteisyys on itsessään palkitsevaa riippumatta siitä, mihin elämänalueeseen se liittyy. On tyydyttävämpää opiskella vuosien saatossa hyvälle tasolle yksi kieli kuin kokeilla monien kielten alkeita.

Jatkuvasti muuttuva ja sopeutumista vaativa elämä sopii ainoastaan henkisesti vahvoille. Jos ei suhtaudu parisuhteeseen pysyvänä tilana, niin silloin ei voi myöskään rakentaa perusluottamustaan parisuhteen varaan. On koko ajan elettävä sillä mielellä, että kumppani voi lähteä milloin vain. Tällaisessa suhteessa kumppani ei ole tuki ja turva ja henkisen kasvun mahdollistava peili, vaan enemmänkin hyödyke, josta otetaan irti se, mikä saadaan, kunnes on aika siirtyä eteenpäin.

Kiitos rehellisyydestäsi. Näin asia on varmasti todella monen "sitoutumishimoisen" kohdalla. Minä olen tehnyt aika paljon työtä sen eteen, että itsevarmuuteni paranisi, ja nyt voin sanoa, ettei perusturvallisuuteni tai omanarvontunteeni ole kiinni siitä, olenko parisuhteessa vai en. Ap

Täytyy kuitenkin huomioida, että yksin selviäminen ei tarkoita samaa kuin itsevarmuus. Esimerkiksi tasapainoinen lapsi nimenomaan kykenee olemaan riippuvainen vanhemmistaan ja luottamaan näihin. Usein ehjän lapsuuden eläneet ja ehjän kiintymyssuhteen vanhempiinsa muodostaneet lapset pystyvätkin solmimaan aikuisiällä myös kestävän parisuhteen, jossa ilmaistaan avoimesti tarpeita, kohdataan toinen ihminen ja rakennetaan yhteinen onni.

 

Ei tosiaan tarkoita. Mutta itsevarmuus ja hyvä perusturvallisuus tarkoittavat sitä, ettei tarvitse toista ihmistä kokeakseen olonsa turvalliseksi.

Psykologit ovat tuosta aivan eri mieltä. Heidän mukaansa tasapainoisen ihmisen vahvuus perustuu kykyyn luoda pysyviä kiintymyssuhteita. Sellaista asiaa kuin yksin pärjäävä vahva ihminen ei vain yksinkertaisesti ole.

Ihminen voi olla vahva ainoastaan ollessaan sidottu. Jokainen riippumattomuuttaan korostava ihminen on tosiasiassa heikko. Vahvuuden perusta kun on kuitenkin oman tarvitsevuutensa ymmärtämisessä, eikä kukaan ihminen voi tyydyttää yksin omia tarpeitaan, vaan siihen tarvitaan avuksi muita ihmisiä ja sosiaalinen yhteisö.

Tämä koskee ihan kaikkia ihmissuhteita. Jos työyhteisössä on huono henki ja joutuu kiusatuksi, niin ei sitä kukaan loputtomiin kestä. Ihmisen täytyy saada kokea olevansa tarvittu ja arvostettu.

Tunnen paljon onnellisia sinkkuja. Heistä kukaan ei ole erakko, vaan kaikilla on paljon rikkaita ihmissuhteita, joissa he kokevat olevansa tarvittuja ja arvostettuja. Heille on myös yhteistä hyvä itsetunto ja se, ettei perusturvallisuuden kokemus ole riippuvainen parisuhdestatuksesta. Ap

Sitoutuminen kehittää itseä ihan älyttömästi vrt oikkujen mukaan lyhytjänteisesti elävä. Kun teen päätöksen, jossa aion pysyä joudun koettelemaan itseäni ja omia asenteita ym sen sijaan että lähden lätkimään kantamatta vastuuta ja syytän ulkomaailmaa ja muita ihmisiä, kunnes tulee taas eteen sama tilanne.