Onnistuuko sellainen, että avopuoliso hankkii koiran omiin nimiinsä ja kantaa siitä vastuun sataprosenttisesti?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on ihan fakta homma, että miehet ne joutuu käyttää sen koiran ulkona aamusta. Aamulla klo 6.00 ei paljon rouvia kiinnosta lähtee vällyjen välistä - 30 asteeseen. Tai sitten oon kuullut siitäkin, että rouva tulee tahallaan töistä myöhemmin kotiin, nii ei tartte käyttää koiria ulkona.

Bet on that!! Juurikin näin. Naiset tykkää hoitaa siinä sohvalla sitä 'mamman omaa nuppelia', mutta ulkoilutus se ei aina jaksa niin kiinnostaa. Mullekin eilen sanottiin kun jouduin vielä illalla pissattamaan koiramme, että: eihän se pelkkä pissatus ole niin kova vaiva. Niin, no jos se ei kerta ole, mikset itse pissata sitä?? Miehet varokaa astumasta tähän naisten keksimään ansaan. Ennen kuin huomaattekaan, koiran hoitajia olettekin te! Ja te istutte siinä nojatuolissa sohvan sijaan..kas kun se on jo varattu ;)

Jos nainen haluaa lapsia, niin nainen ruokkii, hoitaa lapsensa, maksaa kulut ynnä muuta? 

Onko ok?

Sinkkumies

On se ihmeellistä, että osa pitää oikeutenaan ottaa yhteiseen kotiin niinkin ison rastin kuin koiran puolison vastustuksesta huolimatta ja silti väittää sitä puolisoa itsekeiseksi jos ei se sitten vasten tahtoaan osallistu sen koiran hoitoon.

Koirahöperöiden pitäisi pariutua vain koirahöperöiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs sitten kun puoliso sairastuu ja makaa sohvan pohjalla 40-asteen kuumeessa/vatsataudissa tmv eikä pysty ulkoiluttamaan ja ruokkimaan koiraa? Ap katselee vierestä kun koira tekee tarpeensa sisälle ja on syömättä x päivää?

Mitä yksin asuva koiranomistaja tekee tässä tilanteessa?

Yksinoleva raahautuu ulos 40-asteen kuumeessaan tai pyytää naapuria apuun. AP:n tapauksessa naapuri tuskin lähtisi auttamaan jos koiran omistajalla kerran on avopuolisi, joka voi asian hoitaa. Pistäisikö ap oikeasti kumppaninsa ulos 40-asteen kuumeessa. AP:n kumppani hei - jätä se sika!

Minä en ole ollut vuosikausiin 40 asteen kuumeessa, ja vatsataudissa en ole ollut koskaan, joten aika marginaalisia tapauksia nuo ovat. Ihan hyvä kyllä ottaa puheeksi nämäkin tilanteet. Periaatteen tasolla ihan kenen tahansa koiran ostamista suunnittelevan on hyvä tiedostaa, että koiraa voi joutua lenkittämään myös sairaana. Jos siihen ei ole valmis, ei koiraa kannata ottaa.

No itse en kyllä käskisi miestäni kipeänä koiran kanssa lenkille jos kerran itse olen terve ja täysin liikuntakykyinen. Mutta kukin pariskunta tietysti tyylillään.

Ja sitten voi tulla eteen sellainenkin tilanne, että sinä et pystykään auttamaan, jolloin sen puolisosi on vaan kipeänäkin koiraa lenkitettävä. Hyvä tällaiseen on varautua, vaikka ottaisi koiran ihan yhdessä puolisonsa kanssa sillä ajatuksella, että koiraa hoitaa molemmat.

Meillä on koira, joka on hankittu yhdessä ja yhteisvastuussa siitä ollaan. Viime talvena mieheni katkaisi jalkansa niin pahasti, että joutui olemaan sairaalassa kaksi viikkoa ja oli käytännössä vuodepotilaana vielä toiset kaksi viikkoa kotiuduttuaan. Tähän samaan aikaan minä sairastuin keuhkokuumeeseen ja olin lähes viikon itsekin korkeassa kuumeessa. Pakko minun oli koira kuitenkin lenkillä käyttää, koska mieheni ei millään olisi siihen kyennyt. Mutta niin se vaan mielestäni menee, että ylipäätään lemmikkiä hankkiessa pitää varautua siihen, että siitä pitää huolehtia myös silloin kun on itse sairaana. Hienoa toki on, että puoliso hyppää puikkoihin jos vaan pystyy, mutta ei sen varaan kannata laskea. Elämä ei aina mene ideaalilla tavalla, mutta lemmikkiä ei voi jättää hoitamatta sairaudenkaan aikana.

Mulla on hevonen. Kyseessä on siis minun hevonen, ei puolison. Kaikenmaailman kuumeissa ja räkätaudeissa se kopukka pitää liikuttaa ja ruokkia, eikä puoliso ole kertaakaan hevosta hoitanut. Eipä silloin sinkkunakaan ollut ketään varalla sinne tallille lähdössä, piti ja yhä pitää itse mennä.

En ymmärrä, miksei onnistuisi koirankin kanssa.

Ei onnistu.

Voihan se kuvitella onnistuvan, jos todellisuuden vastaisesti olettaa, että perheessä on kysymys on vain kahdesta robottimaisesta henkilöstä, joiden asumisyksikkö on saman katon alla, ja toinen on sitten yksin vastuusta koiraeläimestään.

Jos robottimaiset hahmot korvataan oikeilla ihmisillä, ongelmia alkaa tulla melkein heti. Olkoon nyt vaikka pentuaika. Kaikkien talon sisällä asuvien henkilöiden pitää kohdella pentua johdonmukaisesti. Tämä vaatii sitoutumista ja kärsivällisyyttä. Jos ei-koiraa-halunnut henkilö jättää ruokalautasensa olohuoneen matalalle pöydälle, se on sekunneissa pennun kidassa, kuului koira kenelle vaan. Tai koiralla voi olla ei-koiraa-halunneen kotiin tullessa hirveä ripuli tulossa ja se haluaa ulos. Pitäisikö ei-koiraa-halunneen olla päästämättä, kun ei kerran ole sitoutunut lemmikkiin? Vai antaako koiran ripuloida lattialle? Kyllä, yksin asuvan henkilön koira tekisi tässä tapauksessa tarpeensa lattialle ja omistaja joutuisi ne sitten siivoamaan, samoin kuin tassunjäljet koko kämpästä.

Pentu voi myös pureskella ei-koiraa-halunneen parhaat kengät.

Entäs sitten, kun pitäisi lähteä yhteiselle lomamatkalle, mutta koiralla onkin kennelyskä ja sitä voi laittaa mihinkään hoitoon? Lähteekö toinen pariskunnan osapuoli silloin yksin matkalle nauttimaan parisuhdeajasta?

Koiran omistajan oleminen sairaana on tietysti yksi klassinen tilanne. Yksin asuva ulkoiluttaa koiransa vaikka pää kainalossa ja yrittää sivussa huolehtia myös itsestään. Parisuhteissa yleensä pyritään tasaamaan kuormaa muissakin asioissa silloin kuin toinen on kipeä. Siinäkö sitten ei-koiraa-halunnut katselisi rauhassa telkkaria ja söisi sipsejä sohvalla, kun rakas puoliso oksentaa vessassa ja koira pidättelee ovella?

Jos tulee perheenlisäystä, touhu voi mennä jo vaaralliseksi kun parhaassa tapauksessa toinen on jatkuvasti kiinni vauvassa, ei saa koskaan nukkua ja sitten vielä huolehdittavana on vähemmällä liikunnalla yliaktiiviseksi käyvä koira. Jos samassa perheessä sitten olisi toinen levänneenä ja tyytyväisenä niin aika yli-inhimilliset voimat täytyy olla jos ei suhde ole kuormituksella.

Väitän kyllä, että tuollainen asetelma "sinun koira - sinun ongelma" tuo liikaa kitkaa parisuhteeseen.

Hevoseen ei ihan voi verrata. Se ei asu ihmisen kanssa samoissa tiloissa.

Eikä onnistu sekään että lapselle hankitaan koira sillä ehdolla että hoitaa kokonaan itse. Jos lapsi on siinä iässä että pystyisi siitä joten kuten huolehtimaan, kohta on edessä opiskelut ja kotoa muutto, ja koiran yksinhuoltajuus yhtälössä iso ongelma...

Vierailija kirjoitti:

Mulla on hevonen. Kyseessä on siis minun hevonen, ei puolison. Kaikenmaailman kuumeissa ja räkätaudeissa se kopukka pitää liikuttaa ja ruokkia, eikä puoliso ole kertaakaan hevosta hoitanut. Eipä silloin sinkkunakaan ollut ketään varalla sinne tallille lähdössä, piti ja yhä pitää itse mennä.

En ymmärrä, miksei onnistuisi koirankin kanssa.

Koira asuu samassa taloudessa sen ihmisen kanssa, joka ei koiraa halunnut. Hevonen asuu tallilla, joten hevosen omistajan puoliso voi elää niinkuin hevosta ei olisikaan. Koiran kanssa se ei onnistu koska se on läsnä kokoajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin katsoisin erittäin karsaasti, jos itse olisin poissa ja kotona oleva puoliso jättäisi mahatautisen koiran hädissään paskomaan matot pilalle sen takia, että on sovittu, ettei sekaannu millään lailla koiran hoitoon. Eikä mulle kyllä sopisi se yllä kuvattu tilannekaan, että minä noroviruksessa tai kuumeessa hortoilisin koiran kanssa lenkille sillä välin, kun terve puoliso istuu sohvalla telkkaria katsomassa, vain siksi että hän ei halua sekaantua koiran hoitoon!

Jos asia on näin, sitten ei varmastikaan kannata hankkia koiraa.

??? Niin, sehän juuri taisi olla viestin pointti. Että ei kannata hankkia koiraa, jos puoliso ilmoittaa ettei sitä aio ikinä hoitaa.

Ei, vaan ettei kannata hankkia koiraa, jos tietää etukäteen "katsovansa karsaasti" noita tilanteita eikä ole valmis kantamaan täyttä vastuuta lemmikistään.

En ole tuo jolle vastasit, mutta taisi mennä pointti viuhuen ohi. Kyse ei ole siitä, etteikö olisi valmis kantamaan täyttä vastuuta lemmikistä jos olisi sinkku, mutta useimmat eivät halua olla parisuhteessa ihmisen kanssa joka ei huomioi, välitä eikä jousta. Silloin sitä ongelmaa ei ratkaise lemmikistä luopuminen vaan itsekeskeisen kumppanin vaihto parempaan.

Mitä itsekeskeistä on siinä, ettei halua ottaa koiraa lemmikiksi ja huolehtia siitä? Eiköhän se ole vain preferenssi.

Itsekeskeistä on se, ettei halua edes tilapäisesti auttaa pulassa olevaa kumppania.

>Kaipa sen asian voi sopia ihan miten vain. Vaikkapa niin, että toinen sitoutuu lenkittämään koiraa vaikkapa viitenä päivänä vuodessa. Tai että tilapäisesti lenkittää koiraa, ja saa siitä sitten hyvitykseksi vaikkapa tuplajuustoaterian. :)