Lapseton, minkälaisina hetkinä olet kateellinen ihmisille, joilla on omia lapsia?

Kyllä suurin juttu on varmaan se, että sitten kun itse on vanha ja apua tarvitseva niin on lapset jotka huolehtii. Toisaalta siinä matkan varrella on kamalasti riskejä, kukapa sen sanoo että lapsesta kasvaa ihminen joka haluaa tai pystyy vanhemmistaan huolehtimaan sitten kun se aika koittaa.

Onneksi minulla sattuu olemaan kaksoissisko ja usein lohduttaudun sillä, että jos luoja suo niin ainakin tulee aina olemaan se yksi tärkeä ihminen vierellä elämän loppuun asti.

Olen nyt 25v enkä ole ikinä voinut kuvitella itseäni vanhemmaksi. Olen huono kommunikoimaan lasten kanssa ja tunnen usein oloni todella epämukavaksi lapselliseen (:D) tilanteeseen joutuessani. Melko varmasti olen tähän asti voinut todeta, että lapsia ei ole eikä tule.

Joskus toki mietin, että jos olisi oma pikkuinen niin kuinka paljon hän näyttäisi minulta. Saisinko hänet kasvatettua hyvin, minkälainen hänestä tulisi? Opettaisin ratsastamaan kuten itsekin ja toivon mukaan innostuisi siitä.

Tietysti on sitten sekin mutta, että en missään tapauksessa haluaisi poikaa. Ihan siis muistakin syistä kuin siitä, että poika tuskin hevostelusta innostuisi :D Itsekin olen aika kaukana tyttömäisestä tytöstä, mutta poikalapsi näin teoriassa ei tuntuisi kyllä sitten sitäkään vähää omalta mitä tyttö ehkä voisi. 

En ole koskaan ollut. Lapset eivät ole sellaisia kuin kuvittelin.

Vierailija kirjoitti:

Olen kade siitä, että saavat keksiä kivoja nimiä! Kissa nimeltä "Joel" ei jotenkin toimi. En siis koskaan pääse käyttämään ideoitani. Mitään muuta en kadehdi.

Voihan sitä hankkia itselleen jonkun lemmikin, jyrsijän tai kissan ja keksiä sille vaikka kuinka hullunhauskan nimen itsekin. Ei siihen lapsia tarvita. 👍🏼

Voin aivan rehellisesti sanoa, että sellaista hetkeä ei ole tullut. En edes keksi mikä sellainen voisi olla. Olen ihan lapsirakas kyllä, mutta omia en halua missään nimessä, että kyse ei ole mistään lapsivihasta tai mistään sellaisesta. Miksi olisin kateellinen jostain, mitä en itse halua ja josta olen tehnyt lopullisen päätöksen olla hankkimatta?

Mulla on puoliso ja elämä, ikää 50 v eikä vielä ole tullut kateutta tai halua saada lapsia. Varmaan 90 v iässä vanhainkodissa toivon että joku pitäisi puoliani, mutta kun lasten tekeminen ei takaa edes sitä. Useimmilla niillä vanhainkotiin unohdetuilla ON lapsia. 

Luulen että vanhana on helpompi olla lapseton kuin sellainen vanhus, jolla on lapsia joita ei yhtään kiinnosta.

Minua ei suoranaisesti asia koske mutta haluaisimme vauvan ja kyllä syyllisyys nostaa päätään ja mietin mikä vikana. Tää on vähän perseestä . Sellaiset jotka ei halua vauvoja ne saa ja me ei. Mutta ei voi motään katkera olen .

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ovat joskus kateellisia sellaisesta, mitä heillä ei ole, joten anonyyminä voinee myöntää.

En muista olleeni  koskaan kateellinen. Olen iloinen niiden puolesta, jotka ovat saaneet toivotun lapsen tai lapsia. Ylipäätään koko vela-äiti -vastakkainasettelu on asia, johon olen törmännyt vain netissä, en omalla työpaikalla, ystäväpiirissä tai edes suvussa. 

En ole koskaan ollut lapsellisille kateellinen. Tiesin jo pikkutyttönä etten tahdo lapsia, nyt 30v. Ei herätä tunteita mihinkään suuntaan, olen täysin tyytyväinen elämääni näin. Vähän kuin joku aiemmin sanoi, että minusta puuttuu se lapsipalikka. En oikeastaan ymmärrä ollenkaan mikä saa ihmisen tahtomaan lapsia, mutten tuomitse tai pohdiskele toisten ratkaisuja. Minusta vain puuttuu kokonaan se ominaisuus.

Olen kateellinen koko ajan heille joilla on lapsia

Olen joskus kateellinen sellaisille perheille, joilla tuntuu synkkaavan lasten kanssa tosi hyvin yhteen. Näitä on kuitenkin häviävän pieni murto-osa kaikista perheistä. On ihan tuurista kiinni, sattuuko omena putoamaan miten kauaksi puusta. Itse en tule omien vanhempieni kanssa kovin hyvin toimeen ihan siistä syystä, että olemme niin erilaisia ihmisiä, joten tiedän omakohtaisesta kokemuksesta, kuinka erilaisia niistä omistakin lapsistani voisi tulla. Sitten olisin parikymmentä vuotta tiiviisti tekemisissä henkilöiden kanssa, joiden seurasta en nauti. Kammottava ajatus!

Jos sitten vielä alan miettiä kaikkea sitä vaadittavan hoivan ja vaivan ja rahan ja menetetyn vapauden määrää, en todellakaan ole lapsiperheille kateellinen.