Lue keskustelun säännöt.
Lapseton, minkälaisina hetkinä olet kateellinen ihmisille, joilla on omia lapsia?
25.10.2017 |
Kaikki ovat joskus kateellisia sellaisesta, mitä heillä ei ole, joten anonyyminä voinee myöntää.
Kommentit (110)
En ole koskaan kateellinen ihmisille, joilla on lapsia. Pikemminkin huokaan helpotuksesta joka kerta kun näen lapsiperheen, ja kiitän itseäni päätöksestä olla hankkimatta lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iso liuta lukutaidottomia kommentoijia ketjussa perä perään. Otsikossa pyydetään niitä lapsettomia, jotka ovat kateellisia lapsista, kertomaan millaisina hetkinä he ovat kateellisia. Ellet ole kateellinen lapseton, ei tama ketju ole sinua varten, voit jatkaa suoraan seuraavaan ketjuun listallasi. Vaikkapa tuohon pakastepizzalaatikko-ketjuun.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ovat joskus kateellisia sellaisesta, mitä heillä ei ole, joten anonyyminä voinee myöntää.
Kaikki ehkä ovat joskus kateellisia jostakin sellaisesta, mitä heillä ei ole, mutta ei kukaan ole kateellinen kaikesta sellaisesta, mitä jollakin on mutta hänellä ei. En nyt todellakaan keksi, mistä kadehtisin moottoripyörän tai ravihevosen tai merkkilaukun omistajaa.
Enkä minä lapsistakaan ole kateellinen. No joo, jos olisi jo aikuisia lapsia joiden kanssa minulla olisi hyvät välit, niin ehkä sitä voisi kadehtia, koska ihmissuhteita ei ole koskaan liikaa, mutta toisaalta muutama ystävä lisää täyttäisi saman tarpeen.
Olisi ehkä ollut kiinnostavaa päästä seuraamaan, miten lapsen kieli ja käsitys maailmasta kehittyvät. Mutta enpä toisaalta tiedä, näkeekö sitä kuinka hyvin, vaikka lapsen kanssa päivittäin eläisi. Ehtiikö tarkkailla lastaan? Ovatko ne enää vanhempana niin avoimia, että onnistuu? Ja ehkä, jos niille lapsille joulu olisi jotain yhtä ihmeellistä kuin minulle lapsena oli, sitä iloa olisi mukava seurata. Toisaalta olisi se kaikki lahjojenhankkimisryysis, joten ehkä ei kuitenkaan...
Myönnän että mahdollisesti olen jäänyt jotakin mukavaakin paitsi, kun minulla ei ole lapsia. Varmasti kuitenkin olen välttynyt monilta vaikeukista ja rasittavilta tilanteilta, ja se painaa vaa'assa enemmän.
En oikeasti koskaan. Toisin päin kylläkin - jos olen "lapsellisten" kavereiden kanssa tekemisissä ja kuulen heidän juttujaan/näen, miten lapsensa käyttäytyvät, tulee aina semmoinen thank god mulla ei ole lapsia -olo. Sinänsä siis hyvä, eipähän tarvitse katua kun en enää yli nelikymppisenä ole lapsentekoiässäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, mä voisin myös hommata lapsia jos voisin olla tyypillisen entisajan isän roolissa; äiti hoitaa kaikki ikävät hommat ja itse silloin tällöin vien lapsen jäätelölle. Silti lapsi rakastaa ja ihailee ja antaa kaiken anteeksi.
Tämä. Plus sitten olisi vielä jokin oma "mancave", johon muilla ei olisi asiaa. Saisi rakentaa sinne oman pesän, jonne paeta, kun ei jaksa kitinää.
Älä vaan siitä lapsia ainakaan 10 -20 vuoteen - Olet vielä pikkupoikatasolla itsekin!
Kirjoittajahan on nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koskaan. Kun tullaan katsomasta ihania sukulaislapsia totean aina, että huh en pystyis tohon. Oon rättiväsynyt aina kun oon viettänyt aikaa heidän kanssa. Ollaan omasta valinnasta lapsettomia ja erittäin tyytyväisiä valintaamme.
Kun aikuinen lapsi kuolee ja vanhempi perii lapsen omaisuuden. Silloin olen kateellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ikinä ollut kateellinen itse lapsista, mutta aina välillä mietin millaista olisi olla raskaana. En tiedä miksi. Tavallaan siis raskaana olo on jotain, minkä haluaisin kokea, mutta koska lapset ja ajatus lapsiperheen elämästä lähinnä ahdistaa niin olen suosiolla jättänyt lisääntymättä.
Välillä tilapäisesti unohdan ja kadehdin mutta jos joudun taas yli 10 min olemaan lasten joukossa ärsyynnyn ja kiitän että olen lapseton
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 41-vuotias vela, eikä ole koskaan käynyt mielessäkään pienenpienikään kateuden häivähdys. Miksi kadehtisin elämää, jota en missään tapauksessa halua? Sisaruksillani on lapsia, ja nuorena jouduin hoitamaan sisaruksiani ihan riittävästi. Yhtään enempää en lapsiperhe-elämää kaipaa. Koskaan.
En kadehtia varmaankaan lapsia, mutta joskus niitä joilla on onnellinen kokonaistilanne. Pari kertaa olen tavannut naisen, jolla on lapsia, lastenhoitovastuun jakava mies, onnelliselta vaikuttava parisuhde, ura, hyvät tukiverkostot ja oma elämä. Aika harvojen elämä on tuota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tule kyllä mieleen sellaista hetkeä jona olisin kateellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kateellinen. Tiedostan aina sen kärsimyksen, minkä lapsi äidilleen tuo, olkoon miten ihana lapsi hyvänsä. Liikaa riippuvuutta, liikaa ällöttäviä yksityiskohtia, liikaa läheisyyttä.
Olen nainen, joka haluaisi lapsen, jos voisi tehdä sen niin kuin mies: siittämällä omasta geeniperimästä. Ihailemalla vastasynynyttä sylissä ja läheltä ja kaukaa koko sen elinajan, lahjomalla välillä ja etääntymällä välillä. Tarjoamalla ihanteisen esikuvan. Pallottelemalla takapihalla.
Ja lapsi silti ihailisi minua. Eikä kroppakaan kärsinyt.
Vielä pidemmälle vietynä:
Halveksin nykyistä kulttuuria Suomessa että lapset näännyttävät hyvät naiset parhaassa iässään. Naiset lähtevät mukaan lasten harrastuksiin, palvovat, maksavat kaiken, tekevät lisätöitä jotta rakas pikkupoika egoisti saa harrastaa.
Töissä puhutaan vain lapsesta. Ehkä senkin takia että oma aviomies on etääntynyt, ja huomataan että toinen on rakkaussuhteessa. Halveksitaan työkavereita, jotka eivät ole lähteneet tuohon lapsipiiritanssiin mukaan.
Kukaan perheellinen ei halveksi lapsettomia. Jos halveksii, hänellä on päässä vikaa ja todellinen tunne on, että hän on kateellinen lapsettomille. Kukapa ei olisi. Lapsettomuus on paras ratkaisu elämässä, ja siitä on hyötyä elämän jokaisena sekuntina, vuosista puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kateellinen. Tiedostan aina sen kärsimyksen, minkä lapsi äidilleen tuo, olkoon miten ihana lapsi hyvänsä. Liikaa riippuvuutta, liikaa ällöttäviä yksityiskohtia, liikaa läheisyyttä.
Olen nainen, joka haluaisi lapsen, jos voisi tehdä sen niin kuin mies: siittämällä omasta geeniperimästä. Ihailemalla vastasynynyttä sylissä ja läheltä ja kaukaa koko sen elinajan, lahjomalla välillä ja etääntymällä välillä. Tarjoamalla ihanteisen esikuvan. Pallottelemalla takapihalla.
Ja lapsi silti ihailisi minua. Eikä kroppakaan kärsinyt.
Siis mulla ihan sama! Oon monesti miettinyt että jos olisin mies, olisin ehkä hankkinut lapsen.
Kateellinen olen äitienpäivänä kun äitejä onnitellaan vuolaasti ja ylistetään :D Haha, todella lapsellista, tiedän. Äidit ansaitsevat päivänsä täysin, siitä ei ole kyse.
Monet äidit vihaavat äitienpäivää. Se on ensinnäkin niin teennäistä ja toisekseen muistuttaa siitä, että on äiti.
En ole ollut vielä KERTAAKAAN kateellinen lapsiperheellisille. Sen sijaan olen ollut usein helpottunut. Varmaan johtuu siitä, että olen vapaaehtoisesti lapseton. Olen valinnut tämän tavan elää.
Voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että en ole missään tilanteessa ollut kateellinen lapsellisille.
Minä en ole lapsista kateellinen, lapset ovat ok pieninä annoksina. Olen joskus kateellinen siitä, etten löytänyt jo nuorena elämänkumppania. Minun suhteeni ovat aina epäonnistuneet tavalla tai toisella. Haluaisin että olisi ihana luotettava kumppani, jonka kanssa jakaa ilot ja surut ja tehdä kaikkea. Mikään työ, harrastus tai ystävät tai lapset eivät korvaa tätä.
Eipä ole vielä kertaakaan ollut kateutta lapsellisten kavereiden suuntaan 🤔
Ei ole vielä tullut sellaista hetkeä. Ja varsinkin kun kaverini ovat jo nyt huolestuneita lastensa tulevaisuudesta, kuten koulutuksesta ja löytävätkö töitä tulevaisuudessa.