Lue keskustelun säännöt.
Lapseton, minkälaisina hetkinä olet kateellinen ihmisille, joilla on omia lapsia?
25.10.2017 |
Kaikki ovat joskus kateellisia sellaisesta, mitä heillä ei ole, joten anonyyminä voinee myöntää.
Kommentit (110)
Olen ihan sinut lapsettomuuden suhteen, mutta joskus seurustelusuhteiden välissä vähän kirpaisee yksinäisyys ja se, jos näkee selvästi keskenään hyvin viihtyvän perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen koko ajan kateellinen ihmisille joilla on puoliso ja lapsia. Yksinäisyys on läsnä jokaisena hetkenä.
Minulle ei ikinä annettu mahdollisuutta omaan perheeseen ja se tuska on varmasti läsnä kuolinhetkeeni asti.
Hyvässä parisuhteessa ollessa en ole kyllä yhtään kateellinen. Sinkkuaikoina ajattelin, että olis edes se lapsi ettei tarttis olla kotona ihan yksin.
Silloin kun näen söpön, hyväntuulisen vauvan tai taaperon. Ne on minusta suloisia todellakin. Mutta tiedän että hermot ei kestäisi niitä vähemmän söpöjä hetkiä joten olen jättänyt lapset tekemättä.
Kyllä olin kateellinen kaikista juhlapyhistä kun nuo kavereiden lapset niitä niin innolla odottaa ja itselle ne oli aika yksinäistä aikaa kun kaikki perhejuhlia.Nyt odotan innolla ekaa joulua 2kk pikkuisen kanssa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä mietin että joulu voisi olla taas kiva juhla jos olisi lapsia mutta sitten tajuan ettei se välttämättä olisikaan kun joutuisi itse sen järjestämään. Rehellisesti ei kyllä tule mieleen oikein mitään mistä olisin kateellinen lapsellisille ihmisille.
Minäkin haluaisin perheen, mutta en puolison ja lasten muodossa. Haluaisin huolehtivat vanhemmat, isovanhemmat jne. Olen 33 v ja edelleen haluaisin että minusta huolehditaan, koska ikinä näin ei ole tehty, en itse halua hoivata ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan rehellisesti ja käsi sydämellä voin sanoa, etten ole koskaan kateellinen ihmisille, joilla on lapsia. Osaan iloita heidän puolestaan niinä harvoina hyvinä hetkinä, joita perhe-elämä tuo, mutta koskaan en haluaisi edes niitä hyviä hetkiä itselleni.
En ole koskaan kateellinen ihmisille, joilla on lapsia. En halua lapsia, ja lapsi ei parantaisi elämääni millään tavalla.
Itse asiassa minun on vaikea tuntea kateutta ihmistä kohtaan yhtään mistään, jos tiedän hänen olevan vanhempi. Jos mietin vaikka kollegasta, että hänpä on pidetty ja osaava, muistan seuraavassa hetkessä, että hän joutuu menemään kotiin perheensä luokse, ja saman tien tunnen kateuden kaikkoavan. En vain voi samastua sellaiseen, että olisi lapsia rasitteena. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä koen kateutta äärimmäisen harvoin - jos koskaan. Jos oikein pinnistän niin voisin melkein olla kateellinen (en tosin saavuta sitä tunnetta yrityksestä huolimatta) nuorena lapsensa tehneille. Syy tähän on se, että mielestäni se on järkevää ja toisaalta ois aivan ihanaa, kun tässä iässä (34) lapset olisi jo isoja ja pärjäisivät arkiaskareissa itsenäisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheelliset ovat kateellisia lapsettomille.
En ikinä.
Olen ikävä kyllä joutunut kasvattamaan ja hoitamaan nuoremmat sisarukseni, enkä halua olla missään tekemisissä lapsiperhe-elämän kanssa, koskaan.
Sitä että saisi rakastaa täysin ehdoitta ja saisi vastarakkautta.
Lämpöä ja läheisyyttä, perheen yhteisiä touhuja :(
Omat vanhempani ovat ihania ja läheisiä vieläkin, harmikseni en saanut omaa perhettä.
Jouluna, kun auon paketteja yhdessä kissojeni kanssa...
Kun lapset ovat 12-18. Silloin perhe-elämä on mielestäni parasta ja lasten kanssa voi oikeasti tehdä jotain ilman turhan lässytyksiä ja jatkuvaa emo huolehdintaa. Lapset osaavat jo pääosan asioista itsenäisesti eivätkä vaadi jotain 24/7 satsausta täysillä.
Silloin kun lapsesta on kasvanut fiksu tyyppi joka ymmärtää asioita ja jonka kanssa voi keskustella. Ja joka ei kaipaa enää "ylläpitoa".
Jos lapsi on kuin paras kaveri, eikä siihen tarvitse suhtautua äidillisesti, niin silloin. Kavereita ei voi koskaan olla liikaa.