Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mikä hinku naisilla on kihloihin/naimisiin?
25.10.2017 |
Kysymys otsikossa. Miksi niin moni ajattelee, että kihlaus/naimisiinmeno tekee jotenkin autuaaksi? Mikä pakkomielteisellä avioitumisella tai kihloihin haluamisessa on pohjimmiltaan taustalla? Itse olen 28-vuotias nainen ja ajattelen, että kyllä joskus haluan naimisiin ja vakiinnuttaa liittoni, mutta en ymmärrä sitä pakkomielteistä suhtautumista ja miehen painostusta? Miksi sinulle ei riitä, että mies kertoo rakastavansa ja haluavansa jakaa elämänsä kanssasi? Mihin tarvit sitä sormustamista? Ja et kai kuvittele, että muuten paska liitto sormuksen avulla parantuisi? Vai mikä tässä taustalla on? Itse en ymmärrä.
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
En unelmoi häistä tai edes halua sellaisia, mutta naimisiinmeno on minulle ehto yhdessä asumiselle ja sitoutumiselle.
Kihlautumisella ei ole minulle henkilökohtaista arvoa, mutta avioliitto juridisena sopimuksena ja loppuelämän sitoumuksena on oleellinen.
Häät tai sormukset ei kiinnosta, mutta avioliitto itsessään on kaiken pohja.Ei liene tarvitse lisätä, etten seurustele huvikseen. En vie romanssia seksiä pidemmälle sellaisen ihmisen kanssa, jota en halua kunnes kuolema erottaa.
Arvostan itsekin suhteeseen sitoutumista ja lupausta olla yhdessä elämän iloissa ja myrskyissä. Itse en siihen sormusta välttämättä tarvitse. Uskon, että suhteeseen voi olla yhtä sitoutunut tai miks ei sitoutuneempikin vaikka sormusta ei olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen samaa.... Mitä enemmän sinne hingutaan sitä vaikeammaksi tekee sinne pääsyn. Kai tämä on opittu Disneyn leffoista
Aika ohut sivistys sulla jos kuvittelet tämän johtuvan jostain piirretyistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen samaa.... Mitä enemmän sinne hingutaan sitä vaikeammaksi tekee sinne pääsyn. Kai tämä on opittu Disneyn leffoista
Missä sitä hingutaan? Ap itsekin sanoi ettei tätä ilmiötä oikeasti näe. Mistä tulee tälläinen yleistys? Niistä disneyleffoista?
Onhan se tässä keskustelussakin ja kommenteissa tullut ilmi, että joillekin se sormus ja naimisiinmeno on tärkeää. Jos nyt ei ihan hinguta, mutta suuresti sitä halutaan kuitenkin.
Olen havainnut moisen piirteen henkisesti heikoissa ihmisissa, miehissä ja naisissa.
Vierailija kirjoitti:
Minulle kihloihin meno tarkoittaa sitä että ollaa vakavissaan ja luvataan sitoutua toiseen. Eikai se nyt huonoa suhdetta hyväksi muuta, mutta sitoumus. Jos mies ei halua kihloihin, ei hän halua naimisiinkaan, eli ei halua sitoutua minuun, pitää ehkä ovet auki paremman tullessa vastaan, en halua olla mikään vaihtoehto johon tyydytään.
Ei avioliitto = sitoutuminen ole mikään ehdottomuus. Itseasiassa pidän sitä heikompana sitoutumisena sen keinotekoisuuden vuoksi kuin suhdetta, jossa ollaan yhdessä ilman tuollaista taloussopimusta. Olen nähnyt liiaksikin näitä avioliittoja, jossa nimenomaan EI sitouduta vaan rentoudutaan ihan liikaakin ja lakataan panostamasta siihen suhteeseen. Todellinen sitoutuminen on sitä, että on valmis tekemään töitä sen eteen, että toinen HALUAA olla kanssasi. Silloin kyse on todellisesta tahdosta, työstä ja vaivanäöstä eikä mistään paperista. Siksi lienee suurin osa avioliitossaolevista miehistä (ja todella moni naisistakin) pettää. Lukuisien tutkimusten mukaan n. 50% menee yhdyntään, mutta 70-90% tekee jotain kevyempää.
Eikä sillä puolisolla ole harmaintakaan aavistusta tai osaa edes epäillä - en edes jaksa laskea kertoja, kun olen kuullut petetyn vaimon vannovan, kuinka hän tietää, ettei se oma puoliso pettäisi, koska tuntee tämän niin hyvin ja "missä välissä se edes pettäisi". Olen ne pettämiset nähnyt ihan omin silmin, kun suurin osa ystävistäni on ihan näitä tavallisia perheenisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan halunnut kihloihin. Vielä vähemmän naimisiin. Mulle riittäisi ihan parisuhde. Sitä olen odotellut yläasteelta asti. Ehkä vielä joskus. N28
Aika kärkkäästi tuli asia kirjoitettua aloituksessa, mutta alleviivataan nyt se, että en edes itse ole mikään häävihaaja tai avioliittoa vastaan. Päin vastoin. Enkä kuvittele edes, että kaikki tai edes välttämättä suurin osa hinkuu naimisiin. Oma avomieheni on häähullumpi meistä kahdesta. Halusin vain keskustella ilmiöstä ja siitä miten naiset tämän asian näkevät. Itselle myös sitoutumisessa merkkaavat ensisijaisesti ja todistavat muut asiat kuin se sormus tai naimisiinmeno, vaikka ei sekään nyt mahdoton ajatus ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Put your money where your mouth is.
Eli jos mies lupaa olla kanssani loppuelämän niin ei pitäisi olla vaikeaa tehdä juridista sopimusta, jonka jälkeen oltaisiin lain edessä toistemme lähiomaisia.
Onneksi maailmassa on ihan tarpeeksi miehiä jotka jopa kosivat ihan oma-aloitteisesti. Sitoutumiskammoiset voivat jäädä rannalle ruikuttamaan tai etsiä jonkun toisen sitoutumiskammoisen parikseen.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miten kukaan haluaa olla vaimo. Vaimon status on kuitenkin yhteiskunnan ja etenkin miesten silmissä heikompi kuin esimerkiksi avopuolison. Avopuolisoita pidetään paljon itsenäisempinä ja arvostetumpana esimerkiksi työelämässä, kun taas vaimon maineessa on sellainen ikuinen 50-luvun leima. En koskaan anakaan itse halua tulla kenenkään vaimoksi tai halua, että kukaan sellaiseksi minua mieltää.
Onneksi en pelkää mitään jätetyksi tulemista niin ei ole pakko solmia moisia sopimuksia. Olemme mieheni kanssa yhdessä, koska haluamme olla yhdessä ja kumpikin panostaa siihen, että toinen haluaa jatkossakin. Puolet avioliitoista päätyy eroon, joten se lupaus olla lopunelämää yhdessä on lähinnä surullinen vitsi. Sitäpaitsi pidän sitä hieman naiivina ja yksinkertaisena ajatuksena muutenkin.
Sitäpaitsi olen hyvin läheinen ystävä exieni kanssa, joten kyllä he ovat elämässäni pysyneet tärkeässä roolissa, vaikka se romanttisuus onkin suhteestamme poistunut. Ei elämän pitäisi olla niin mustavalkoinen Kaikki tai ei mitään - kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Put your money where your mouth is.
Eli jos mies lupaa olla kanssani loppuelämän niin ei pitäisi olla vaikeaa tehdä juridista sopimusta, jonka jälkeen oltaisiin lain edessä toistemme lähiomaisia.
Onneksi maailmassa on ihan tarpeeksi miehiä jotka jopa kosivat ihan oma-aloitteisesti. Sitoutumiskammoiset voivat jäädä rannalle ruikuttamaan tai etsiä jonkun toisen sitoutumiskammoisen parikseen.
Ihan ku se juridinen sopimus sen takaisi, että se mies on kanssasi loppuelämän. Aikalailla niitä sitoutumiskammoisia löytyy myös niistä, jotka ovat juridisen sopimuksen tehneet. :D
Minä taas en usko avioliittoon. Mielestäni yhteinen lapsi suurempi sitoumus, kuin avioliitto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän se naisille on nimenomaan pakkomielle. Naisethan sitä kosintaa odottavat, naiset alkavat suunnittelemaan häitä, nainen on häiden keskipiste ja naiset tutkitusti haluavat sitoutua enemmän. Samaan aikaan miehet ovat pornosivuilla. Sitoutumiseen on varmaan turha vedota, sillä miehet käyttävät avioituneina eniten seksinmyyntipalveluja ja tälläkin palstalla on jatkuvasti toisia naisia. Useissa maissa miehillä on oikeus useampaan vaimoon.
Lisäksi se avioliitto on edelleen hyvin vahvasti naista alistava mutta jostain syystä se ei haittaa ketään. Miehet eivät tee mitään nimenvaihdon eteen, sen vaihtaja on aina nainen. Naiset pidentävät nimiään ja ottavat täysin etunimeensä sopimattomia nimiä koska onhan se aina pakko olla juuri miehen nimi kun se on esineellistävä tapa.
Naiset tekevät kaiken liiton eteen ja perheen eteen jonka jälkeen miestä kutsutaan perheen pääksi. Aika sairasta touhua:D. En ikinä voisi raataa kotona, kasvattaa, tehdä kotitöitä samalla töissä käyden ja kutsua perheestä todennäköisemmin poistuvaa pääksi. Huh.
Haluaisin tietää oikean syyn siihen liitonhimoon, se kun on vain naisille tärkeää. Eivät miehet tee mitään eteenne.
Vierailija kirjoitti:
En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miten kukaan haluaa olla vaimo. Vaimon status on kuitenkin yhteiskunnan ja etenkin miesten silmissä heikompi kuin esimerkiksi avopuolison. Avopuolisoita pidetään paljon itsenäisempinä ja arvostetumpana esimerkiksi työelämässä, kun taas vaimon maineessa on sellainen ikuinen 50-luvun leima. En koskaan anakaan itse halua tulla kenenkään vaimoksi tai halua, että kukaan sellaiseksi minua mieltää.
Onneksi en pelkää mitään jätetyksi tulemista niin ei ole pakko solmia moisia sopimuksia. Olemme mieheni kanssa yhdessä, koska haluamme olla yhdessä ja kumpikin panostaa siihen, että toinen haluaa jatkossakin. Puolet avioliitoista päätyy eroon, joten se lupaus olla lopunelämää yhdessä on lähinnä surullinen vitsi. Sitäpaitsi pidän sitä hieman naiivina ja yksinkertaisena ajatuksena muutenkin.
Sitäpaitsi olen hyvin läheinen ystävä exieni kanssa, joten kyllä he ovat elämässäni pysyneet tärkeässä roolissa, vaikka se romanttisuus onkin suhteestamme poistunut. Ei elämän pitäisi olla niin mustavalkoinen Kaikki tai ei mitään - kysymys.
Huh, tiedätkö mitä! Nostit minut masennuksesta kun löysin edes yhden naisen joka ajattelee kanssani samalla tavalla. Naisen status huononee liitossa, mielestäni on ihmeellistä miten tätä ei tajuta. Ihmettelen miten esimerkiksi korkeassa asemassa olevat kehtaavat avioitua. Ja kaikki omistus-alistussymbolithan ovat edelleen ihan eläviä kuten nimenvaihto, moni haluaa valkoisen hääpuvun ja isän alttarille taluttamaan uudelle omistajalle.
On ihan tutkittu että avioliitto madaltaa naisen statusta ja mahdollisuuksia. Itselleni pahin painajainen on olla jonkun vaimo, nainen on ollut miehen omaisuutta vielä vain kymmeniä vuosia sitten. Ihme ettei tätä kohtaan kuule enempää kritiikkiä tai pohdintaa. Hienoa että ajattelet asiaa yhteiskunnallisesti.
On muuten järkyttävää miten naisia alistetaan edelleen kodeissa, miestä kutsutaan pienemmällä panoksella pääksi ja puhe vaimoista on usein järkyttävää miesten suusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se naisille on nimenomaan pakkomielle. Naisethan sitä kosintaa odottavat, naiset alkavat suunnittelemaan häitä, nainen on häiden keskipiste ja naiset tutkitusti haluavat sitoutua enemmän. Samaan aikaan miehet ovat pornosivuilla. Sitoutumiseen on varmaan turha vedota, sillä miehet käyttävät avioituneina eniten seksinmyyntipalveluja ja tälläkin palstalla on jatkuvasti toisia naisia. Useissa maissa miehillä on oikeus useampaan vaimoon.
Lisäksi se avioliitto on edelleen hyvin vahvasti naista alistava mutta jostain syystä se ei haittaa ketään. Miehet eivät tee mitään nimenvaihdon eteen, sen vaihtaja on aina nainen. Naiset pidentävät nimiään ja ottavat täysin etunimeensä sopimattomia nimiä koska onhan se aina pakko olla juuri miehen nimi kun se on esineellistävä tapa.
Naiset tekevät kaiken liiton eteen ja perheen eteen jonka jälkeen miestä kutsutaan perheen pääksi. Aika sairasta touhua:D. En ikinä voisi raataa kotona, kasvattaa, tehdä kotitöitä samalla töissä käyden ja kutsua perheestä todennäköisemmin poistuvaa pääksi. Huh.
Haluaisin tietää oikean syyn siihen liitonhimoon, se kun on vain naisille tärkeää. Eivät miehet tee mitään eteenne.
Kiteytitpä hyvin monia asioita, joita itsekin on tullut mietittyä tästä naimisiinmenosta ja melkein pakkomielteestä. Siksi varmaan alun perin pistinkin aloituskommenttiin, että naiset hinkuu enemmän naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miten kukaan haluaa olla vaimo. Vaimon status on kuitenkin yhteiskunnan ja etenkin miesten silmissä heikompi kuin esimerkiksi avopuolison. Avopuolisoita pidetään paljon itsenäisempinä ja arvostetumpana esimerkiksi työelämässä, kun taas vaimon maineessa on sellainen ikuinen 50-luvun leima. En koskaan anakaan itse halua tulla kenenkään vaimoksi tai halua, että kukaan sellaiseksi minua mieltää.
Onneksi en pelkää mitään jätetyksi tulemista niin ei ole pakko solmia moisia sopimuksia. Olemme mieheni kanssa yhdessä, koska haluamme olla yhdessä ja kumpikin panostaa siihen, että toinen haluaa jatkossakin. Puolet avioliitoista päätyy eroon, joten se lupaus olla lopunelämää yhdessä on lähinnä surullinen vitsi. Sitäpaitsi pidän sitä hieman naiivina ja yksinkertaisena ajatuksena muutenkin.
Sitäpaitsi olen hyvin läheinen ystävä exieni kanssa, joten kyllä he ovat elämässäni pysyneet tärkeässä roolissa, vaikka se romanttisuus onkin suhteestamme poistunut. Ei elämän pitäisi olla niin mustavalkoinen Kaikki tai ei mitään - kysymys.
No minä esimerkiksi olen sen verran vahva, itsenäinen ja vapaa sielu, ettei niitä ominaisuuksia heilauta muidenkaan silmissä suuntaan tai toiseen se, olenko jonkun vaimo vai en.
Toiset syntyy tällaisiksi, ettei ole tarvetta omilla valinnoilla ilmentää itsenäisyyttään, kun se on niin luonnollinen osa itseä.
Lisäksi toki priorisoin oman navan, perheen ja ystävät aina työn edelle, eli en mietiskele vaikutanko työelämässä itsenäiseltä jos teen yksityiselämässä valinnan x.
Eronneita en juurikaan tunne, työelämässä ja yksityiselämässä menestyneitä, onnellisia VAIMOJA ja AVIOMIEHIÄ senkin edestä.
Kai nää on vähän siitäkin kiinni, millaisessa ympäristössä kasvaa. Tai jopa pitkälti juurikin siitä kiinni.
Jos ei ole nähnyt onnettomia liittoja, särkyneitä sydämiä, rikkinäisiä lapsia ja avioliiton kahlitsemia naisia, on helppo uskoa avioliittoon ja ylipäätään rakkauteen.
Vierailija kirjoitti:
Put your money where your mouth is.
Eli jos mies lupaa olla kanssani loppuelämän niin ei pitäisi olla vaikeaa tehdä juridista sopimusta, jonka jälkeen oltaisiin lain edessä toistemme lähiomaisia.
Onneksi maailmassa on ihan tarpeeksi miehiä jotka jopa kosivat ihan oma-aloitteisesti. Sitoutumiskammoiset voivat jäädä rannalle ruikuttamaan tai etsiä jonkun toisen sitoutumiskammoisen parikseen.
Miksi kenenkään pitäisi luvata olla kanssasi lopunelämää?
Vierailija kirjoitti:
Ihan ku se juridinen sopimus sen takaisi, että se mies on kanssasi loppuelämän.
Ei takaa, mutta jääpähän aikakirjoihin merkintä, että on eronnut :). Sitä faktaa ei voi pyyhkiä olemattomiin yhtä helposti kuin ex-puolisonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miten kukaan haluaa olla vaimo. Vaimon status on kuitenkin yhteiskunnan ja etenkin miesten silmissä heikompi kuin esimerkiksi avopuolison. Avopuolisoita pidetään paljon itsenäisempinä ja arvostetumpana esimerkiksi työelämässä, kun taas vaimon maineessa on sellainen ikuinen 50-luvun leima. En koskaan anakaan itse halua tulla kenenkään vaimoksi tai halua, että kukaan sellaiseksi minua mieltää.
Onneksi en pelkää mitään jätetyksi tulemista niin ei ole pakko solmia moisia sopimuksia. Olemme mieheni kanssa yhdessä, koska haluamme olla yhdessä ja kumpikin panostaa siihen, että toinen haluaa jatkossakin. Puolet avioliitoista päätyy eroon, joten se lupaus olla lopunelämää yhdessä on lähinnä surullinen vitsi. Sitäpaitsi pidän sitä hieman naiivina ja yksinkertaisena ajatuksena muutenkin.
Sitäpaitsi olen hyvin läheinen ystävä exieni kanssa, joten kyllä he ovat elämässäni pysyneet tärkeässä roolissa, vaikka se romanttisuus onkin suhteestamme poistunut. Ei elämän pitäisi olla niin mustavalkoinen Kaikki tai ei mitään - kysymys.
No minä esimerkiksi olen sen verran vahva, itsenäinen ja vapaa sielu, ettei niitä ominaisuuksia heilauta muidenkaan silmissä suuntaan tai toiseen se, olenko jonkun vaimo vai en.
Toiset syntyy tällaisiksi, ettei ole tarvetta omilla valinnoilla ilmentää itsenäisyyttään, kun se on niin luonnollinen osa itseä.Lisäksi toki priorisoin oman navan, perheen ja ystävät aina työn edelle, eli en mietiskele vaikutanko työelämässä itsenäiseltä jos teen yksityiselämässä valinnan x.
Eronneita en juurikaan tunne, työelämässä ja yksityiselämässä menestyneitä, onnellisia VAIMOJA ja AVIOMIEHIÄ senkin edestä.Kai nää on vähän siitäkin kiinni, millaisessa ympäristössä kasvaa. Tai jopa pitkälti juurikin siitä kiinni.
Jos ei ole nähnyt onnettomia liittoja, särkyneitä sydämiä, rikkinäisiä lapsia ja avioliiton kahlitsemia naisia, on helppo uskoa avioliittoon ja ylipäätään rakkauteen.
Uskon rakkauteen ja sitoutumiseem, vaikka avioliitto ei ole minulle mikään pakollisuus. Uskon rakkauteen ja ihmisten hyvyyteen, vaikka olenkin nähnyt elämässä huonoja avioliittoja ja pettämistä. Olen kuitenkin myös nähnyt niitä hyviä liittoja ja hyvyyttä. Asiat ei ole niin mustavalkoisia tai yksioikoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys minusta. Itse odotan vähän salaa kosintaa, 4v merkkipäivä seurustelun alkamisesta on jo lähellä. En ole asiasta pakkomielteinen mutta odotan vähän kuitenkin. Kai se on sitä, että itse kosinta on kamalan romanttinen ajatus, haluan sitoutua juuri tähän mieheen lopuksi ikääni ja kosinta olisi sellainen suora merkki mieheltä että rakastaa minua kovasti. Olemme onnellisia kyllä ilman sormuksiakin, mutta yleensä kaikenlaiset yllärit tai toisen muistamiset tai kehut ovat minun puolelta tulevia. Ehkä odotan alitajuisesti ihan kaikenlaisia isompia rakkaudenosoituksia miehen suunnalta, kosinta nyt on vain merkittävin ja näkyvin sellainen mitä keksin.
Tässä oli hyvää pohdintaa! Älkääkä ymmärtäkö väärin. Arvostan itsekin suhteeseen sitoutumista ja lupausta olla yhdessä elämän iloissa ja myrskyissä. Itse en siihen sormusta välttämättä tarvitse. Toki se olisi romanttista, kuten ylemmässä kommentissa, mutta uskon, että suhteeseen voi olla yhtä sitoutunut tai miks ei sitoutuneempikin vaikka sormusta ei olisi.
Kihlautuminen ja avioliitto eivät edes tarvitse sormusta merkikseen. Mikä tässä nyt on noin vaikeaa ymmärtää, että on järkevää sitoutua ihan laillisesti? On monissa asioissa iso ero sillä, onko naimisissa vai ei.
Alue: Aihe vapaa
Missä sitä hingutaan? Ap itsekin sanoi ettei tätä ilmiötä oikeasti näe. Mistä tulee tälläinen yleistys? Niistä disneyleffoista?