Pattitilanne parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Mahtaako mies olla Pohojanmaalta?

Muistuttaa kovasti ex-miestäni, mutta erityisesti hänen lapualaista isäänsä. Rahaa oli kuin roskaa, niitä hoivattiin sijoitustileillä ja osakkeissa, arvonnousuja kytättiin silmät kiiluen. Suosikkiohjelma oli Haluatko miljonääriksi. Samalla matkalla kun hurautettiin Mersulla (tuotettu Saksasta, auto oli ainut hyödyke, joka sai maksaa) hakemaan parinkymmenen kilsan päästä makaronipusseja 5 eurolla, ostettiin Raha-arpoja, jos vaikka voittaisi jotain.

Vanha pari kävi jo kahdeksattakymmentä, mutta edelleen he hautoivat rahojaan takapuolensa alla. Toki ne olivat myös vallankäytön väline. Aikuiset lapset, joille vanhemmat ostaa asunnot, autot, matkat, sisustukset ja maksaa remontit, ovat kivasti talutushihnassa. Kuka nyt niin helposta elintasosta luopuisi? Tuollaisilla eduilla voi hyvin pysytellä äidin ja isin huutomatkan päässä. Kun muutimme ex-miehen kanssa yhteen, hänen vanhempansa olisivat halunneet ostaa meille talon. En suostunut. Enkä suostunut muutenkaan appivanhempien elätiksi, itsemääräämisoikeuteni ei ole kaupan.

Mutta itseensä ja omaan elämäänsä nämä vanhukset eivät rahojaan käyttäneet. Huonekalut oli ikivanhoja, vaatteet sellaisia rättejä ettei pultsareillakaan näe. Ei matkoja, nehän maksaa. Mitä hyvänsä he itselleen lopulta hankkivat pakon edessä, se oli takuulla huonoin ja halvin, mitä kaupasta löytyi. Lääkäriin ei menty, jos oli jotain vaivaa, sitä spekuloitiin vuositolkulla. Onneksi vieressä oli Vahinkopalvelun myymälä, mistä sai melkein ilmaiseksi vaikka mitä tulipalovauriotavaraa! Sanoin joskus miehelle, että mahtavatko vanhempasi tietää, että viimeisessä puvussamme ei ole taskuja? Mutta ei se häntä ja siskoaan liikuttanut. Heistä oli kiva tietää, että luvassa on melkoinen potti, kun vanhuksista vihdoin aika jättää.

Tunnistan tuosta kyllä meidän sukua. Isoisä joutui pikkurengiksi 14-vuotiaana, äiti saman ikäisenä tehtaalle. Kuollessaan heillä oli mökki, talo ja yrityshalli. Noilla perinnöillä minäkin pystyin opiskelemaan ja ostamaan ensimmäisen oman asunnon. Nyt itse jo laitan sivuun lapseni opintoja ja asuntoa varten.

Meillä se toimii kun mieheni on myös köyhästä taustasta, meillä on samanlaiset arvot ja tavoitteet. Joku helpommalla elänyt pitäisi minua hirveänä kitupiikkinä.

*isoäiti

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde toimii jos on hyvä kommunikaatio, huomioonottaminen, ja samanlaiset arvot. Teillä ei ole mitään näistä.

Jos kommunikaatio pelaa ja pystyt ottamaan toisen huomioon ja arvostamaan (hyväksymään/kunnioittamaan) hänen arvojaan ei arvon pakko ole olla samat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet jo ihan epätoivoasteella ja tilanne laskee omaa elämänlaatuasi, pelaa upporikasta ja rutiköyhää. Sano miehelle, että nykytilanteen vallitessa, sinä muutat omaan asuntoosi. Sitten voit laittaa sitä miten haluat, eikä sinusta tunnu, että siellä olisi mukana vapaamatkustaja tai joku, joka laittaa kapuloita rattaisiin. Mies joko havahtuu tai ei. 

Sanoin hänelle viikonloppuna että silloin kun asuin omillani, minulla sentään oli kiva koti ja sain sisustaa sitä, vaikka taloudellisesti tilanteeni olikin heikompi. Nyt miehen kanssa tilanne on se että kaikki on vaan EI. Ei edes niin että mies ehdottaisi jotain muuta vaihtoehtoa tilalle, hän vaan sanoo ei. Meillä hajoaa esim. sohva käsiin, mutta miehen mielestä se on aivan hyvä sohva, eikä uutta tarvita. Ei vaikka minä olen luvannut vaikka maksaa sen, mikään ehdottamistani ei miehelle käy - eikä hän ehdota mitään tilalle.

AP

Et ehdota etkä kysele lupia vaan menet ja ostat. Jos miestä ei kodin sisustus kiinnosta, sisustat omin päin etkä kuuntele yhtään mitään ruikutusta.

Ohiksena: tähän ei pidä langeta. Tein näin, ja erossa miehellä oli auto ja sijoituksia, minulla kauheasti verhoja, lakanoita, mattoja, pieneksi jääneitä lasten vaatteita, astioita, ja ruokakauppaan menneistä rahoista ei tietenkään jälkeäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet jo ihan epätoivoasteella ja tilanne laskee omaa elämänlaatuasi, pelaa upporikasta ja rutiköyhää. Sano miehelle, että nykytilanteen vallitessa, sinä muutat omaan asuntoosi. Sitten voit laittaa sitä miten haluat, eikä sinusta tunnu, että siellä olisi mukana vapaamatkustaja tai joku, joka laittaa kapuloita rattaisiin. Mies joko havahtuu tai ei. 

Sanoin hänelle viikonloppuna että silloin kun asuin omillani, minulla sentään oli kiva koti ja sain sisustaa sitä, vaikka taloudellisesti tilanteeni olikin heikompi. Nyt miehen kanssa tilanne on se että kaikki on vaan EI. Ei edes niin että mies ehdottaisi jotain muuta vaihtoehtoa tilalle, hän vaan sanoo ei. Meillä hajoaa esim. sohva käsiin, mutta miehen mielestä se on aivan hyvä sohva, eikä uutta tarvita. Ei vaikka minä olen luvannut vaikka maksaa sen, mikään ehdottamistani ei miehelle käy - eikä hän ehdota mitään tilalle.

AP

Et ehdota etkä kysele lupia vaan menet ja ostat. Jos miestä ei kodin sisustus kiinnosta, sisustat omin päin etkä kuuntele yhtään mitään ruikutusta.

Ohiksena: tähän ei pidä langeta. Tein näin, ja erossa miehellä oli auto ja sijoituksia, minulla kauheasti verhoja, lakanoita, mattoja, pieneksi jääneitä lasten vaatteita, astioita, ja ruokakauppaan menneistä rahoista ei tietenkään jälkeäkään.

Miehen pitäisi sijoittaa rahaa naisenkin puolesta jotta nainen voi käyttää rahansa sistukseen?

Oletko löytänyt mun exän? Mulla ei ole muuta neuvoa antaa kuin EROA. Tuo ei mihinkään muutu, kokemusta on. Tiedän tunteen, kun kotia ei saa laittaa ja rahaa ei muka ole. Kummasti sitä kuitenkin on omiin menoihin! Terveisiä vain sinne mamman kermaperseelle jonnekin jatkahan samaan malliin itsekästä elämääs!

Ihana ketju, tässä alkaa arvostaa omaa miestään kummasti! Vaikka ei hänkään ymmärtänyt, kun oltiin juuri menty naimisiin, miksi minua ahdisti hänen ruma sohvansa ja miksi piti hankkia uusi. Mutta suostui kuitenkin. Muutama vuosi tuosta eteenpäin aloin itsekin ihmetellä, missä mielenhäiriössä olen halunnut sellaisen sohvan kuin silloin halusin. Mies ei kuitenkaan koskaan minua tuosta moittinut. 

Tässä vaaditaan sellaista pitkäjänteistä työskentelyä. Ottaa aikansa, että pääsee eroon kaikesta Ikeasta ja saa laatuhuonekaluja tilalle. Myös astioiden kanssa tein vuosikausien työn, että sain miehen suostumaan uusiin. Ja että löydettiin molemmille mieluisat. Mutta on kyllä kannattanut, miehen silmä on kehittynyt ja koti on kaikin puolin viihtyisä. Varsinaista sisustamista emme harrasta, mitään ylimääräistä sisustushärpäkettä meillä ei ole mutta huonekalut on valittu hyvällä maulla. 

Säästääkö mies sinulle yllätystä(sijoutusasunnon remppa ja myyminen=tulee tuottoa teille molemmille), ja siksi sanoo jokaiseen 'turhanpäiväiseen hankintaan' nyt Ei?

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole saamattomuudestani, vaan siitä että haluaisin että tekisimme kotiamme koskevat päätökset yhdessä eikä niin että mies vaan päättää ja minun ajatuksillani ei ole väliä. Sittenhän toimisin aivan kuten hän jos tekisin mielivaltaisesti päätöksen sohvasta. Haluaisin keskustella ja sopia asioista yhdessä, mutta tuntuu että olemme pattitilanteessa :(

AP

Aika helvetin harva mies haluaa keskustella loputtomiin yhdessä jostain vitun sohvasta. Se, joka haluaa uuden sohvan, ostaa sen.

Miehesi ei ole kiinnostunut sisustamisesta. Elä sen kanssa. Sisustus on sinulle kuin harrastus ja aikuiset yleensä pruukaa maksaa harrastuksensa itse.

Vierailija kirjoitti:

Ja siis tuntuu välillä siltä että mies haluaisi jotenkin rangaista minua siitä että olen jotenkin muka materialistinen hänen mielestään - hän kun kannattaa ehdotonta askeettisuutta ja sitä että oikeastaan mitään ei tarvita, kaikki tavara on turhaa. Yritä siinä sitten tehdä ruokaa kun paistinpannua ei tarvita miehen mielestä.

Vituttaa suoraansanoen sitten ostella kaikki omilla rahoilla, eikä se ole reiluakaan. Ostin taannoin Ikeasta meille tavaraa 1500 eurolla, ihan sellasta tavallista käyttötavaraa ja esim. kaappeja kun niitä ei asunnossa riittävästi ollut. Mies vinkui kuinka turhaa kaikki ne on mutta kuitenkin säilyttää tavaroitaan tuossa hankkimassani turhassa kaapissa. En valittanut vaan maksoin omilla rahoillani kaiken. Tuntuuko reilulta? Ei todellakaan.

AP

Mitä sinun kaikille tavaroillesi, esimerkiksi paistinpannulle, tapahtui kun muutitte yhteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummia nuo vastaukset, joissa sanotaan että osta vaan itse tai muuta. Ihan kuin se olisi sillä selvä! Mutta jos ei itsellä ole kokemusta tilanteesta niin mikäs on huudellessa kylmiä ohjeita.

Pulmahan on ei ole se sohvan puuttuminen vaan se, että toista ei kiinnosta yhteinen koti!

Ja se on toden totta iso ongelma.

Yksinään ei pysty parisuhdetta tekemään eikä ylläpitämään.

Jos kumppani "ihan sama mulle", niin siinä hyytyy itsekin pikku hiljaa, vaikka miten olisi iso tyttö ja omat rahat.

Sisältö on raameja tärkeämpi. Arvostus näkyy, joissain ihan muussa kuin siinä että haluaako mies harrastella jotain kodinsisustamista.

Arvoatuksen puute näkyy juurikin siinä, että ap:n mies ei alennu keskusteluun ap:n kanssa heidän yhteisistä asipistaan, vaan jyrää omatn tahtonsa huomioimatta lainkaan ap:ta. Mies ei kunnipita ap:ta vertaisenaan. Tämä on siis isompi ongelma kuin vain sisustusta koskeva

Totuuden nimissä mehän emme lainkaan tiedä miten, missä ja milloin ap ottaa nämä sisustusfantasiansa esille. Aika usein naisten tapa "keskustella" asioista on sellainen että näin naisenakin sanoisin varmasti automaattisesti EI ihan kaikkeen ehdotettuun. Kun se ehdotus tulee kovin usein kovin huonoon aikaan ja on oikeastaan pikemminkin käsky eikä mikään asiallinen keskustelunavaus.

Vierailija kirjoitti:

...uutta ei miehen mielestä tarvita, vaatteet voi pestä käsin. 

AP

Peseekö mies sitten ne (omat) vaatteet käsin? Jos hän ei tarvitse uutta pesukonetta peskööt itse.

Vierailija kirjoitti:

Ongelmana on että mies kyllä sijoittaa rahaa hänelle tärkeisiin asioihin surutta- kuten omaan sukellusharrastukseensa tai lastensa harrastuksiin, mikä on ihan ok, mutta sitten ne minulle tärkeät asiat, meidän yhteiset asiat, eivät ole tärkeitä.

AP

Eihän ne asiat ole yhteisiä jos ne ei ole miehelle tärkeitä. Mies ei osallistu sinulle tärkeisiin asioihin? Minusta se kertoo kyllä hyvin paljon parisuhteeta, minulle tuo ei olisi pattitilanne vaan parisuhteen loppu(tilanne).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siis tuntuu välillä siltä että mies haluaisi jotenkin rangaista minua siitä että olen jotenkin muka materialistinen hänen mielestään - hän kun kannattaa ehdotonta askeettisuutta ja sitä että oikeastaan mitään ei tarvita, kaikki tavara on turhaa. Yritä siinä sitten tehdä ruokaa kun paistinpannua ei tarvita miehen mielestä.

Vituttaa suoraansanoen sitten ostella kaikki omilla rahoilla, eikä se ole reiluakaan. Ostin taannoin Ikeasta meille tavaraa 1500 eurolla, ihan sellasta tavallista käyttötavaraa ja esim. kaappeja kun niitä ei asunnossa riittävästi ollut. Mies vinkui kuinka turhaa kaikki ne on mutta kuitenkin säilyttää tavaroitaan tuossa hankkimassani turhassa kaapissa. En valittanut vaan maksoin omilla rahoillani kaiken. Tuntuuko reilulta? Ei todellakaan.

AP

Mitä sinun kaikille tavaroillesi, esimerkiksi paistinpannulle, tapahtui kun muutitte yhteen?

Mitä tapahtui miehen paistinpannuille siinä vaiheessa?

Kestääkö paistinpannu parisuhteen ajan?

Eipä tässä ole juuri muita viisaita ohjeita kuin eroa. Aivan täysin ei miestäsikään voi syyttää, koska kuten itse sanoit, hän on ollut tuollainen aina ja alkuun se on jopa viehättänyt sinua. Miehellä ei ole velvollisuutta muuttua siksi, että sinä olet jälkikäteen muuttanut mieltäsi sen suhteen mitä piirteitä puolisolta haluat. Toisaalta suhteen toimimisen edellytyksenä tällä hetkellä olisi se, että mies suostuisi keskustelemaan ja joustamaan, mitä hän ei ilmeisesti osaa tai halua tehdä.

Syyllusellä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Sinä olisit voinut valita kumppanisi fiksummin, mutta et niin tehnyt, ja kumppanisi voisi joustaa muuttuneiden vaatimustesi edessä mutta ei ilmeisesti aio näin tehdä etkä sinä voi häntä pakottaa. Silloin suhdetta ei liene kummankaan kannalta järkevää jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Joo siis mies on tarjoutunut pesemään vaatteet käsin ja pesikin aikansa, kunnes sitten taipui pesukoneen hankintaan. Kävi minulta kysymättä ostamassa pesukoneen ja tietenkin minä maksoin siitä puolet - olisi vaan ollut kiva esim. yhdessä ostaa se tai edes sanoa mielipide asiaan. 

AP

Lähtisin vittuun ja nopeasti. Pahoittelen ilmausta, en yleensä kiroile edes näissä viesteissä.

Tarinan totuusarvoa en lähde arvioimaan, mutta näitä on.

Mitä "omaisuuden kartuttamista" tuo tilanne olisi; mies sijoittaa pakonomaisesti yli varojensa, ja siipeilee perusfasiliteetit. Ja kartuttanee vain omaansa, ei yhteistä omaisuutta.

Yhteisen kodin kalustus, kodinkoneet ja tavarat pitäisi minusta periaatteessa maksaa puoliksi tai yhteisistä rahoista. Jos käsitys tavaroiden tarpeellisuudesta eroaa kovasti, niin kummankin näkemys on saman arvoinen ja kummatkin tulee huomioida. Se että toinen aina kieltäytyy on minusta about yhtä reilua kuin se että toinen törsää omin päin tilit tyhjiksi.

Mutta. Valitettavasti kenenkään ei ole pakko olla parisuhteessa reilu. Kuuntelemattomuus ja jyrääminen tekevät huonon puolison, sehän on selvä, mutta päätös olla huono puoliso on valinta joka jokaisella on valta tehdä eikä sitä voi kukaan estää. Viime kädessä ainut mitä ap voi tehdä on alistuminen tai ero.

Hyi hitto, lähde vielä kun voit. Muuten voi käydä niin että kymmenen vuoden kuluttua miehesi on imenyt sinusta kaiken luovan energian (mitä ilmennät esim. sisustaessasi), kartuttanut sinun siivelläsi omaa omaisuuttaan ja uhkailee erolla ynnä muulla jos uskallat esittää oman mielipiteesi tai vaatia oikeuksiasi. Siinä kohtaa itsetuntosi on niin murskana että suostut mihin vaan mitä mies esittää ja hän voi vapaasti vaikka pettää menemään koska tietää että sinusta ei ole vastusta (sillä tasa-arvoiseen suhteeseen hän ei selvästi ole koskaan edes halunnut).

Asutteko vuokralla vai omistaako mies asunnon, jossa asutte?  Olisi outoa jos asuisitte vuokralla kun miehelläsi on sijoitusasunto.

Lähdetkö tyhjin käsin, siis jos lähdet.  Sen paistinpannun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet jo ihan epätoivoasteella ja tilanne laskee omaa elämänlaatuasi, pelaa upporikasta ja rutiköyhää. Sano miehelle, että nykytilanteen vallitessa, sinä muutat omaan asuntoosi. Sitten voit laittaa sitä miten haluat, eikä sinusta tunnu, että siellä olisi mukana vapaamatkustaja tai joku, joka laittaa kapuloita rattaisiin. Mies joko havahtuu tai ei. 

Sanoin hänelle viikonloppuna että silloin kun asuin omillani, minulla sentään oli kiva koti ja sain sisustaa sitä, vaikka taloudellisesti tilanteeni olikin heikompi. Nyt miehen kanssa tilanne on se että kaikki on vaan EI. Ei edes niin että mies ehdottaisi jotain muuta vaihtoehtoa tilalle, hän vaan sanoo ei. Meillä hajoaa esim. sohva käsiin, mutta miehen mielestä se on aivan hyvä sohva, eikä uutta tarvita. Ei vaikka minä olen luvannut vaikka maksaa sen, mikään ehdottamistani ei miehelle käy - eikä hän ehdota mitään tilalle.

AP

Tä! Ihanko oikeasti te aikuiset naiset ette saa tehtyä itsenäisiä päätöksiä edes sohvan hankinnasta? Jos miestä ei kodinlaitto kiinnosta niin miksi kiusaat häntä sillä. Menet kauppaan ja ostat sieltä mieleisen sohvan ja hilaat sen kotiin, vanhan kaatikselle. Piste. Ukko röhnöttää sitten sillä uudella sohvalla ihan tyytyväisenä.