Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pattitilanne parisuhteessa
Meillä on pääsääntöisesti mieheni kanssa mitä parhain parisuhde. Mieheni on hyvin voimakastahtoinen ja määrätietoinen, joihin piirteisiin hänessä rakastuin muun muassa.
Olen ärsyyntynyt viimeaikoina siihen miehessä että hän on periaatteesta vastaan kaikkea mitä ehdotan esim. sisustukseen liittyen. Minä rakastan kodin laittamista ja sisustusta, mutta miehen jatkuva "EI" kaikkeen vie ilon. Hänen mielestään kotiimme ei tarvitse koskaan hankkia mitään. Mihinkään ei ole rahaa kuulemma. Sen sijaan rahaa on esim. sijoitusasunnon remppaamiseen ja muutenkin miehelle tärkeisiin asioihin. Tuntuu että kotimme edelle menee kaikki. Ja koska mies on niin ehdoton mielipiteissään en jaksa jankuttaa. Hän saattaa vedota kodinhankintojen suhteen siihen että ei ole rahaa - ja samassa kuitenkin sijoittaa johonkin hänelle tärkeään. Olenkin sitten omasta pussista hankkinut kodin tarvikkeita, koska mies ei koe sitä tarpeelliseksi.
Tuntuu siltä että on vaan helpompi luovuttaa. Olen ollut todella allapäin viime ajat. Olen menettänyt mielenkiinnon pitää kodista huolta, koska mitä väliä, koti ei miestä kiinnosta - miksi yrittäisin epätoivoisesti tehdä siitä kivaa ja viihtyisää? Huomaan että olen menettänyt mielenkiinnon ylipäätään keskustella edes miehen kanssa mistään sillä hänen mielipiteensä on kuitenkin aina se viimeinen ja oikea ja tuntuu turhalta sanoa yhtään mitään.
Miten tällaisesta voi päästä yli? Miten tilanteen voi ratkaista? Olen miehelle tästä avautunut, asiasta oli järkyttävä riita viikonloppuna ja räjähdyksen jälkeen mies leikkii niinkuin kaikki olisi taas ok, vaikkei riidellessä päädytty mihinkään lopputulemaan, huusimme vain ilmoille meitä häiritsevät asiat.
Kommentit (182)
Isoin ongelma tässä on se että tuntuu ettei minun hyvinvoinnillani tai mielipiteillä ole väliä. Ja tietysti surettaa kuinka mies kehuu esim. siskonsa sisustusta, kuinka hienosti sisko on laittanut asuntonsa ja kuinka hän pyytää siskoltaan apua sijoitusasunnon remppaan. Joo, voisin minäkin auttaa ja olisi minullakin ehkä näkemystä. Mutta kun mielipiteelläni tai toiveillani ei ole arvoa. Ja kaiken aikaa mies on niinkuin mitään ei olisi, itse olen onneton ja tuntuu ettei mikään innosta, eikä tämä haittaa miestä lainkaan.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kummia nuo vastaukset, joissa sanotaan että osta vaan itse tai muuta. Ihan kuin se olisi sillä selvä! Mutta jos ei itsellä ole kokemusta tilanteesta niin mikäs on huudellessa kylmiä ohjeita.
Pulmahan on ei ole se sohvan puuttuminen vaan se, että toista ei kiinnosta yhteinen koti!
Ja se on toden totta iso ongelma.Yksinään ei pysty parisuhdetta tekemään eikä ylläpitämään.
Jos kumppani "ihan sama mulle", niin siinä hyytyy itsekin pikku hiljaa, vaikka miten olisi iso tyttö ja omat rahat.
No minusta se muuttaminen on siihen se paras vaihtoehto. Mikä sitten? Miestähän ei voi pakottaa muuttumaan. Mies toki saattaa alkaa muuttua siinä vaiheessa, kun muutto otetaan esille. Yleensä miehet eivät kuuntele normaalia puhetta, siitä tulee jotain valkoista kohinaa heidän korvissaan ja vasta todelliset uhkat herättävät.
Mikä ap olisi asemasi, jos teille tosiaan tulisi ero? Oletko laittanut kaikki varasi yhteiseen kotiin? Jotenkin tuntuu siltä, että paheksut sitä että mies sijoittaa muuhunkin kun vain siihen teidän yhteiseen kotiin. Toki sekin kuullostaa ikävältä, että mies sijoittaa yhteisen kodin(ja ap) kustannuksella, mutta kun se ei oikein ole järkevääkään olla yhden kortin varassa. Elämässä kun ei sitä ennustettavuutta ole. Ero, työttömyys, sairastuminen, jne. Miehella sentään on jotain pelivaraa, mutta onko sinulla?
Yhteinen koti toimii pienimmän yhteisen nimittäjän periaatteella. Ei sinne voi sellaista hankkia, mikä ärsyttää toista. Yhdessä joudutte hankinnoista päättämään. Jos näkemyksenne kodin viihtyisyydestä ovat radikaalisti erilaiset, ette ehkä sovi yhteen.
Naiset herkästi mieltävät, että kodin sisustus on "mulle kuuluva juttu" ja miesten näkemyksillä on kivikkoisempi tie päästä läpi. Siksi sinä varmaankin olet pettynyt siitä, että miehesikin haluaa asiassa sanoa sanansa.
Sijoitusasunnon tuunaaminen tuottaa rahaa. Uuden himmelin osto omaan kotiin lähinnä vaan vie sitä rahaa. Jos teillä on rahasta tiukkaa, niin tuo on järkevä marssijärjestys.
Vierailija kirjoitti:
Isoin ongelma tässä on se että tuntuu ettei minun hyvinvoinnillani tai mielipiteillä ole väliä. Ja tietysti surettaa kuinka mies kehuu esim. siskonsa sisustusta, kuinka hienosti sisko on laittanut asuntonsa ja kuinka hän pyytää siskoltaan apua sijoitusasunnon remppaan. Joo, voisin minäkin auttaa ja olisi minullakin ehkä näkemystä. Mutta kun mielipiteelläni tai toiveillani ei ole arvoa. Ja kaiken aikaa mies on niinkuin mitään ei olisi, itse olen onneton ja tuntuu ettei mikään innosta, eikä tämä haittaa miestä lainkaan.
AP
Lue nyt ne linkittämäni naistenlinjat tekstit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olenkin sitten omasta pussista hankkinut kodin tarvikkeita?! Kenen pussista sitten pitäsi, miehen?
Olet jo iso tyttö, jolla on oma tili, omat rahat ja oma taloudellinen vastuu tehdä niitä hankintoja, jotka koet ITSE tarpeelliseksi.
Avioliitossa eletään samaa taloutta, joten on normaliaa, että rahat ovat yhteisiä. Miehen tehtävänä perheen päänä on elättää perhe.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut tuollaisen perheen lapsi. Kotia sisustettiin isän rakentamilla huonekaluilla ja perintötauluilla (rumat) ja jollain sukulaisilta ostetuilla kamoilla. Kotona oli toki paikka, missä istua ja maata, mutta siinä se sitten olikin.
Kun vanhemmat erosivat, äiti osti ruokaryhmän ja sohvaryhmän ja sängyn (selkä oli toki jo hajalla) ja paljon muutakin - ei mitään tarroja ja tyynyjä vaan perustarpeita, siistejä, laadukkaita ja kauniita. Kyllä tuntui hyvältä. Itsellekin on tuosta jäänyt jonkinlaiset traumat ja on todella tärkeää, että kotona on kaunista ja viihtyisää, vaikkei mitään sisustushörsellystä tarvitsekaan olla.
Ja minä sitten taas mielummin sijoitan johonkin tuottavaa. Se kiva koti, kun ei elätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut tuollaisen perheen lapsi. Kotia sisustettiin isän rakentamilla huonekaluilla ja perintötauluilla (rumat) ja jollain sukulaisilta ostetuilla kamoilla. Kotona oli toki paikka, missä istua ja maata, mutta siinä se sitten olikin.
Kun vanhemmat erosivat, äiti osti ruokaryhmän ja sohvaryhmän ja sängyn (selkä oli toki jo hajalla) ja paljon muutakin - ei mitään tarroja ja tyynyjä vaan perustarpeita, siistejä, laadukkaita ja kauniita. Kyllä tuntui hyvältä. Itsellekin on tuosta jäänyt jonkinlaiset traumat ja on todella tärkeää, että kotona on kaunista ja viihtyisää, vaikkei mitään sisustushörsellystä tarvitsekaan olla.
Ja minä sitten taas mielummin sijoitan johonkin tuottavaa. Se kiva koti, kun ei elätä.
No, äidiltä jäi kuitenkin 300 000 euron perintö, että ei nyt hassannut rahojaan kuitenkaan taivaan tuuliin tai kivaan sisustukseen. Toki jäi perinnöksi myös kivoja huonekaluja ja muutama taulu. (Sivuhuom. äiti ei saanut tasinkoa erossa isältä vaan molemmat pitivät omat rahansa ja itse maksamansa puolikkaat asunnosta)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenkin sitten omasta pussista hankkinut kodin tarvikkeita?! Kenen pussista sitten pitäsi, miehen?
Olet jo iso tyttö, jolla on oma tili, omat rahat ja oma taloudellinen vastuu tehdä niitä hankintoja, jotka koet ITSE tarpeelliseksi.
Avioliitossa eletään samaa taloutta, joten on normaliaa, että rahat ovat yhteisiä. Miehen tehtävänä perheen päänä on elättää perhe.
Ihmeellisiä 50-luvun yleistyksiä. Vaimo pyytää kauniisti, mies päättää ja mies elättää. Höpsis muruset. Hyvässä suhteessa on kaksi omilla jaloilla seisovaa ihmistä, jotka kantavat yhdessä vastuun elättämisestä ja vaimon tarvitse mitään kysellä vaan sillä on oikeus tehdä ihan omiakin päätöksiä. PAH.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenkin sitten omasta pussista hankkinut kodin tarvikkeita?! Kenen pussista sitten pitäsi, miehen?
Olet jo iso tyttö, jolla on oma tili, omat rahat ja oma taloudellinen vastuu tehdä niitä hankintoja, jotka koet ITSE tarpeelliseksi.
Meillä on talouskassa johon molemmat laittaa saman summan rahaa ja tarkoitus on ollut hankkia tästä yhteisesti asiat. Onko mielestäsi reilua että perheessä vain toinen ostaa taloustarvikkeita ja toinen kartuttaa omaisuuttaan laittamalla rahansa esim. sijoituksiin (kun ei tarvitse mihinkään kotiin liittyvään laittaa rahojaan, kun toinen sen tekee)?
AP
ei sinuakaan varmaan kiinnostaisi alkaa sijoittamaan tuhansittain joihinkin hifi vinyylisoittimiin vain sen takia, että tulee yhteiseen kämppään.
Minusta tuhansien eurojen hifilaitteita ei lasketa huonekaluiksi vaan harrastevälineiksi. Harrastaja saa hankkia, jos saa neuvoteltua niille säilytystilan yhteisestä kodista.
Eli luokittelet ongelman pois silmistäsi. Minäkin voin luokitella uuden sohvan luksusvälineeksi, jota ei lasketa huonekaluksi koska entinen sohva kelpaa sellaiseksi. Tuollainen omavaltainen luokittelu on yritys määrätä diskurssi, eikä se johda mihinkään hyvään.
Vierailija kirjoitti:
Kummia nuo vastaukset, joissa sanotaan että osta vaan itse tai muuta. Ihan kuin se olisi sillä selvä! Mutta jos ei itsellä ole kokemusta tilanteesta niin mikäs on huudellessa kylmiä ohjeita.
Pulmahan on ei ole se sohvan puuttuminen vaan se, että toista ei kiinnosta yhteinen koti!
Ja se on toden totta iso ongelma.Yksinään ei pysty parisuhdetta tekemään eikä ylläpitämään.
Jos kumppani "ihan sama mulle", niin siinä hyytyy itsekin pikku hiljaa, vaikka miten olisi iso tyttö ja omat rahat.
Sisältö on raameja tärkeämpi. Arvostus näkyy, joissain ihan muussa kuin siinä että haluaako mies harrastella jotain kodinsisustamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut tuollaisen perheen lapsi. Kotia sisustettiin isän rakentamilla huonekaluilla ja perintötauluilla (rumat) ja jollain sukulaisilta ostetuilla kamoilla. Kotona oli toki paikka, missä istua ja maata, mutta siinä se sitten olikin.
Kun vanhemmat erosivat, äiti osti ruokaryhmän ja sohvaryhmän ja sängyn (selkä oli toki jo hajalla) ja paljon muutakin - ei mitään tarroja ja tyynyjä vaan perustarpeita, siistejä, laadukkaita ja kauniita. Kyllä tuntui hyvältä. Itsellekin on tuosta jäänyt jonkinlaiset traumat ja on todella tärkeää, että kotona on kaunista ja viihtyisää, vaikkei mitään sisustushörsellystä tarvitsekaan olla.
Ja minä sitten taas mielummin sijoitan johonkin tuottavaa. Se kiva koti, kun ei elätä.
No, äidiltä jäi kuitenkin 300 000 euron perintö, että ei nyt hassannut rahojaan kuitenkaan taivaan tuuliin tai kivaan sisustukseen. Toki jäi perinnöksi myös kivoja huonekaluja ja muutama taulu. (Sivuhuom. äiti ei saanut tasinkoa erossa isältä vaan molemmat pitivät omat rahansa ja itse maksamansa puolikkaat asunnosta)
Äiti sai nauttia omannäköistä kotiaan vain noin kymmenen vuoden ajan. Siinä muistutusta kaikille, että elämä on nyt ja se voi päättyä koska tahansa.
Miten musta tuntuu, että nyt ei ole kysymys siitä, että saakos sen v*tun sohvan ostaa vaan siitä, että parisuhde on läpimätä ja turhautuminen kanavoituu johonkin sisustusjupakkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummia nuo vastaukset, joissa sanotaan että osta vaan itse tai muuta. Ihan kuin se olisi sillä selvä! Mutta jos ei itsellä ole kokemusta tilanteesta niin mikäs on huudellessa kylmiä ohjeita.
Pulmahan on ei ole se sohvan puuttuminen vaan se, että toista ei kiinnosta yhteinen koti!
Ja se on toden totta iso ongelma.Yksinään ei pysty parisuhdetta tekemään eikä ylläpitämään.
Jos kumppani "ihan sama mulle", niin siinä hyytyy itsekin pikku hiljaa, vaikka miten olisi iso tyttö ja omat rahat.Sisältö on raameja tärkeämpi. Arvostus näkyy, joissain ihan muussa kuin siinä että haluaako mies harrastella jotain kodinsisustamista.
Arvoatuksen puute näkyy juurikin siinä, että ap:n mies ei alennu keskusteluun ap:n kanssa heidän yhteisistä asipistaan, vaan jyrää omatn tahtonsa huomioimatta lainkaan ap:ta. Mies ei kunnipita ap:ta vertaisenaan. Tämä on siis isompi ongelma kuin vain sisustusta koskeva
Ei minuakaan kiinnosta sisustaminen. Minusta se on kuin heittäisi rahaa ikkunasta. Emme silti riitele siitä miehen kanssa.
Mies sijoittelee sinun kanssasi neuvottelematta. Sinä sisustat hänen kanssaan neuvottelematta. Kumpikin kiinnostuksiensa mukaan. Yksinkertaista.
Jos tulee sanomista - mikäli edes huomaa - toteat, että teet kodistasi itsellesi viihtyisän, koska se on tärkeää sinulle, samoin kuin sijoitustoiminta on tärkeää hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenkin sitten omasta pussista hankkinut kodin tarvikkeita?! Kenen pussista sitten pitäsi, miehen?
Olet jo iso tyttö, jolla on oma tili, omat rahat ja oma taloudellinen vastuu tehdä niitä hankintoja, jotka koet ITSE tarpeelliseksi.
Avioliitossa eletään samaa taloutta, joten on normaliaa, että rahat ovat yhteisiä. Miehen tehtävänä perheen päänä on elättää perhe.
Ihmeellisiä 50-luvun yleistyksiä. Vaimo pyytää kauniisti, mies päättää ja mies elättää. Höpsis muruset. Hyvässä suhteessa on kaksi omilla jaloilla seisovaa ihmistä, jotka kantavat yhdessä vastuun elättämisestä ja vaimon tarvitse mitään kysellä vaan sillä on oikeus tehdä ihan omiakin päätöksiä. PAH.
Ei tietenkään tarvitse kummankaan pienissä hankinnoissa kysellä, suuret hankinnat päätetään yhdessä. Miehellä on perheessä miehen vastuu.
Miksi tyydyt tuollaiseen parisuhteeseen,ap!? Miehesi ei arvosta sinua ollenkaan, ei piittaa sinun
toiveistasi. Olisiko aika alkaa sinun arvostamaan itseäsi ja etsiä oma asunto. Tuhlaat elämäsi tuollaisessa
suhteessa. Ajattele että sinun ei ole pakko tyytyä moiseen vaan voit avata oven vapaaseen elämään.
Miestyyppi on tuttu, meiltäkin löytyy. Sekä isäni että puolisoni samaa heimoa, naisen kaikkiin ehdotuksiin vastataan ei. Käytösmalli ilmeisesti periytyykin. Kunnon miehekkään miehen pitää vastustaa naista! Kyllästyin totaalisesti ja ryhdyin riitelemään. Kyllä, erolla piti uhata ja oikeasti lähteäkin ennenkuin muuttui ääni kellossa. Palasimme yhteen koska mies sitä rukoili. Vähättely on loppunut ja nykyisin suhteemme on vähintäänkin toimiva. Voin hyvin enkä tunne oloani alistetuksi.
Mies siis alistaa koska pystyy. Kehottaisin pistämään kovat piippuun ja taistelemaan tasa-arvosta.
Alue: Aihe vapaa
Uli uli. Kasvata munat ja lopeta läheisriippuvaisuus. Minä menisin kauppaan ja ostaisin sohvan. Omilla rahoillani. Jos tulee ero, puolet ukon sijoituksista on sun joka tapauksessa.