Sosiaalityöntekijänä haluan ottaa kantaa tähän köyhyyskeskusteluun

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?

Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.

Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.

Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan.  Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin. 

Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä. 

Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä? 

Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis. 

Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.

Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden  ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli? 

En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla? 

Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.

Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.  

Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta. 

Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?

He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua. 

Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.

Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan. 

Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa. 

Sori, että vastailen ristiin sen toisen keskustelijan kanssa, mutta minun mielestäni se on jokaisen OMA tehtävä pistää poikki ne väärät 'kierteet'. Kaikilla ei tarvitse olla yhtä helppoa, se on hyvä muistutus siitä, miten asiat kannattaa hoitaa. Ja jokaista on turha kuvitella pelastavansa. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa perhettäsi ja jos sen teet suostun uskomaan, että sinua muka kiinnostaa OIKEASTI muiden asiat. Paljon on liikkeellä niitä 'lähetyssaarnaajia', joiden oma pesä on kaikkea muuta kuin puhdas. 

Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä enkä mä nyt hae tässä mitään pelastusta kaikille. Mutta jos keskustelussa sanotaan, että yhteiskunnan pitäisi antaa voimavaratekijät perheille, joilla niitä ei ole, olen vain peräänkuuluttanut keinoja, miten yhteiskunta tuon tekisi. Koska minusta niitä ei oikein yhteiskunta voi antaa.

Jokainen varmaan myöntää sen, että osa lapsista syntyy hyväosaisempiin perheisiin ja osa taas huono-osaisempiin. Jos näiden huono-osaisten perheiden lasten OMA tehtävä on laittaa kierre poikki, niin se ei ole noin yksinkertaista. Kodin vaikutus on yllättävän suuri ja jos teininäkin viettää aikaansa lähinnä vain toisten huono-osaisten perheiden teinien kanssa, niin koko maailmankuva on tällöin ihan erilainen kuin hyväosaisemmaksi syntyneillä lapsilla. Nämä lapset ja nuoret tarvitsisivat ensisijaisesti mallin siitä, miten huono-osaisuudesta ponnistetaan omin avuin hyväosaisuuteen. Se on se, mikä heiltä puuttuu. 

Voi hyvää päivää.

Mikä siinä on niin yliluonnollista.

Keskittyy opiskeluun, kuuntelee koulussa, valitsee kaverinsa.

Keskittyy.

Ja ei sen tavoitteen tarvitse olla mikään juristin elämä Westendissä tai ei mitään, vaan tavoitteeksi voi laittaa itsensä elättämisen, normaalipainon ja järkevän lapsiluvun.

Hyvä keskittymiskyky ei ole ihan itsestäänselvästi jokaisella. Kavereita ei voi tuosta vaan valikoida, kaveruuteen tarvitaan molemminpuolinen sympatia. Usein se tulee samankaltaisuudesta, yhteisistä harrastuksista yms. Hyväosaisten kanssa kaveeraamista kutsutaan opportunistiseksi ja ihan syystäkin. Eivätkä näiden paremmin toimeentulevien lasten vanhemmat ole typeriä, he voivat hyvinkin estää kaverisuhteen, jos epäilevät että siitä on haittaa omalle lapselle. 

Hyvä tai huono keskittymiskyky, mikä ihmeen määrite tuo on. Keski-ikäisiin asti on ollut vain yksi mahdollisuus, otat loppujen lopuksi vain itse vastuun keskittymiskyvystäsi, viimeistään aikuisena. En ymmärrä, miten tämä nykyajan laiskuus ilmennetään joka helkkarin diagnoosin taakse. Kyse on kuitenkin asennekasvatuksesta, kasvatuksesta yleensäkin. Ja miten ihmeessä ei ymmärretä, että kaveripiiri syntyy sosiaalista kontakteista, ei liity pääasiassa rahaan.  Kyllä niin vihloo näkemykset, että kaverillisuus syntyisi vanhempien varallisuuden perusteella. Nykyajan fiksuissa nuorissa eletään niin, ettei katsota mistä kaveri on tullut. Vaikka tietoisuus on siitä, katsotaan onko kaveri normaali empaattinen, järkevä, fiksu. Sosiaalisuus on ongelma, sitä ei voi kyllä mitenkään näytellä.

Onko sinulla alhainen ÄÖ vai miksi et ymmärrä käsitettä huono keskittymiskyky? Vaikka kuinka sitoisit itsesi paikalleen koneen ääreen tekemään tehtäviä lukemaan ja kirjoittamaan niin luet ja kirjoitat 3 riviä jonka jälkeen yrität lukea viisi kertaa seuraavaa riviä siinä onnistumatta ja sitä ymmärtämättä. Ihan sama kuinka "yrität" keskittyä, sanat vilisevät eikä tekstistä saa mitään tolkkua. Ei siinä asenteella ole mitään tekemistä jos kolme päivää köhötät koneella kirjat vieressä ja tulos on tuo kolme riviä tuotettua tekstiä edelleen. Se on keskittymishäiriöiselle aika kipeä asia kun kuitenkin haluaa olla tunnollinen, tehdä tehtävät ajoissa ja valmistua mutta ei voi. Se on myös todella turhauttavaa ja aihettaa vihaa itseä kohtaan koska ei voi muuttaa itseään. Keskittymiskyky ei ole motivaatiosidonnaista.

Minulta tulehtui näköhermo kesken yliopisto-opintojen. Nauhoitin kirjani ja opettelin kuuntelemalla. Samaten muistikikat ja kaikenlaiset -säännöt auttaa. Ja esim esikoiseni liikkuu aina samalla. Saattaa tanssia ja seistä päällään kun opettelee. Yksi keino on kirjoittaa käsin ja samalla ne asiat jää mieleen.

When there is a will there is a way.

Ja luulet olevasi ainoa joka on tehnyt omia nauhoituksia/ lainannut oppikirjoja äänikirjoina, kirjoittanut käsin jne.??? Näköhermon tulehtumista ei muuten voi verrata keskittymiskyvyn ongelmaan, sillä fyysinen este ja este aivoissa ovat eri asia. Moni keskittymisongelmainen käy vuosia terapiassa opintojen ohella ja luuletko, ettei siellä yritetä keksiä ratkaisua kokeilemalla kaikkea mahdotonta ja mahdollista? Jos osaat korjata keskittymiskyvyttömän aivot tuosta noin vaan niin ole kiltti ja perusta klinikka, saat hurjasti asiakkaita hetkessä!

En luule, enkä niin väittänyt. Kerroin miten vakavasti sairaanakin pystyy opiskelemaan, jos on halua.

Näköhermontulehdus aiheuttaa helvetillisen kiputilan. Paljon pahempaa.

Ja miksi se keskittymisvaikeuksinen terapiassa käy? Ja miksei hän keksi itse? Ai niin, koska selitys/tekosyy.

Olet joko todella älyllisesti rajoittunut tai tunne-elämältäsi vajaa.

Kävisiköhän keskittymishäiriöinen terapiassa juuri siksi että saisi apua ongelmaansa? Jos ei pysty itse keksimään ratkaisua on äärimmäisen hienoa että osaa/uskaltaa/jaksaa hakea apua.

Eihän keskittymishäiriöisen aivoissa mitään vikaa ole. Ja kai se keskittymishäiriöinen voi itsekin jotain tehdä. Ihmettelen mitä se terapia siihen kuuluu että itse muokkaa omat oppimistapansa. Neuvoja saa ihan ilman vuosikausien prosesseja esim opettajilta ja Erilaiset oppijat -neuvonnasta.

Ai niin mutta tokihan helpompaa on vaan roikkua "terapiassa" ja passivoitua perässä vedettäväksi.

Perustele väittämäsi että keskittymishäiriöisen aivoissa ei ole "vikaa"?

Kauhean julmia ja itsekkäitä ihmisiä osa keskustelijoista. En haluaisi toivoa kenellekään mitään pahaa mutta välillä toivon että he joutuisivat itse sellaisen ihmisen asemaan, edes jollain tavalla, joita nyt moittivat ja väheksyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?

Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.

Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.

Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan.  Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin. 

Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä. 

Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä? 

Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis. 

Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.

Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden  ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli? 

En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla? 

Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.

Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.  

Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta. 

Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?

He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua. 

Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.

Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan. 

Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa. 

Sori, että vastailen ristiin sen toisen keskustelijan kanssa, mutta minun mielestäni se on jokaisen OMA tehtävä pistää poikki ne väärät 'kierteet'. Kaikilla ei tarvitse olla yhtä helppoa, se on hyvä muistutus siitä, miten asiat kannattaa hoitaa. Ja jokaista on turha kuvitella pelastavansa. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa perhettäsi ja jos sen teet suostun uskomaan, että sinua muka kiinnostaa OIKEASTI muiden asiat. Paljon on liikkeellä niitä 'lähetyssaarnaajia', joiden oma pesä on kaikkea muuta kuin puhdas. 

Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä enkä mä nyt hae tässä mitään pelastusta kaikille. Mutta jos keskustelussa sanotaan, että yhteiskunnan pitäisi antaa voimavaratekijät perheille, joilla niitä ei ole, olen vain peräänkuuluttanut keinoja, miten yhteiskunta tuon tekisi. Koska minusta niitä ei oikein yhteiskunta voi antaa.

Jokainen varmaan myöntää sen, että osa lapsista syntyy hyväosaisempiin perheisiin ja osa taas huono-osaisempiin. Jos näiden huono-osaisten perheiden lasten OMA tehtävä on laittaa kierre poikki, niin se ei ole noin yksinkertaista. Kodin vaikutus on yllättävän suuri ja jos teininäkin viettää aikaansa lähinnä vain toisten huono-osaisten perheiden teinien kanssa, niin koko maailmankuva on tällöin ihan erilainen kuin hyväosaisemmaksi syntyneillä lapsilla. Nämä lapset ja nuoret tarvitsisivat ensisijaisesti mallin siitä, miten huono-osaisuudesta ponnistetaan omin avuin hyväosaisuuteen. Se on se, mikä heiltä puuttuu. 

Voi hyvää päivää.

Mikä siinä on niin yliluonnollista.

Keskittyy opiskeluun, kuuntelee koulussa, valitsee kaverinsa.

Keskittyy.

Ja ei sen tavoitteen tarvitse olla mikään juristin elämä Westendissä tai ei mitään, vaan tavoitteeksi voi laittaa itsensä elättämisen, normaalipainon ja järkevän lapsiluvun.

Hyvä keskittymiskyky ei ole ihan itsestäänselvästi jokaisella. Kavereita ei voi tuosta vaan valikoida, kaveruuteen tarvitaan molemminpuolinen sympatia. Usein se tulee samankaltaisuudesta, yhteisistä harrastuksista yms. Hyväosaisten kanssa kaveeraamista kutsutaan opportunistiseksi ja ihan syystäkin. Eivätkä näiden paremmin toimeentulevien lasten vanhemmat ole typeriä, he voivat hyvinkin estää kaverisuhteen, jos epäilevät että siitä on haittaa omalle lapselle. 

Hyvä tai huono keskittymiskyky, mikä ihmeen määrite tuo on. Keski-ikäisiin asti on ollut vain yksi mahdollisuus, otat loppujen lopuksi vain itse vastuun keskittymiskyvystäsi, viimeistään aikuisena. En ymmärrä, miten tämä nykyajan laiskuus ilmennetään joka helkkarin diagnoosin taakse. Kyse on kuitenkin asennekasvatuksesta, kasvatuksesta yleensäkin. Ja miten ihmeessä ei ymmärretä, että kaveripiiri syntyy sosiaalista kontakteista, ei liity pääasiassa rahaan.  Kyllä niin vihloo näkemykset, että kaverillisuus syntyisi vanhempien varallisuuden perusteella. Nykyajan fiksuissa nuorissa eletään niin, ettei katsota mistä kaveri on tullut. Vaikka tietoisuus on siitä, katsotaan onko kaveri normaali empaattinen, järkevä, fiksu. Sosiaalisuus on ongelma, sitä ei voi kyllä mitenkään näytellä.

Onko sinulla alhainen ÄÖ vai miksi et ymmärrä käsitettä huono keskittymiskyky? Vaikka kuinka sitoisit itsesi paikalleen koneen ääreen tekemään tehtäviä lukemaan ja kirjoittamaan niin luet ja kirjoitat 3 riviä jonka jälkeen yrität lukea viisi kertaa seuraavaa riviä siinä onnistumatta ja sitä ymmärtämättä. Ihan sama kuinka "yrität" keskittyä, sanat vilisevät eikä tekstistä saa mitään tolkkua. Ei siinä asenteella ole mitään tekemistä jos kolme päivää köhötät koneella kirjat vieressä ja tulos on tuo kolme riviä tuotettua tekstiä edelleen. Se on keskittymishäiriöiselle aika kipeä asia kun kuitenkin haluaa olla tunnollinen, tehdä tehtävät ajoissa ja valmistua mutta ei voi. Se on myös todella turhauttavaa ja aihettaa vihaa itseä kohtaan koska ei voi muuttaa itseään. Keskittymiskyky ei ole motivaatiosidonnaista.

Minulta tulehtui näköhermo kesken yliopisto-opintojen. Nauhoitin kirjani ja opettelin kuuntelemalla. Samaten muistikikat ja kaikenlaiset -säännöt auttaa. Ja esim esikoiseni liikkuu aina samalla. Saattaa tanssia ja seistä päällään kun opettelee. Yksi keino on kirjoittaa käsin ja samalla ne asiat jää mieleen.

When there is a will there is a way.

Ja luulet olevasi ainoa joka on tehnyt omia nauhoituksia/ lainannut oppikirjoja äänikirjoina, kirjoittanut käsin jne.??? Näköhermon tulehtumista ei muuten voi verrata keskittymiskyvyn ongelmaan, sillä fyysinen este ja este aivoissa ovat eri asia. Moni keskittymisongelmainen käy vuosia terapiassa opintojen ohella ja luuletko, ettei siellä yritetä keksiä ratkaisua kokeilemalla kaikkea mahdotonta ja mahdollista? Jos osaat korjata keskittymiskyvyttömän aivot tuosta noin vaan niin ole kiltti ja perusta klinikka, saat hurjasti asiakkaita hetkessä!

En luule, enkä niin väittänyt. Kerroin miten vakavasti sairaanakin pystyy opiskelemaan, jos on halua.

Näköhermontulehdus aiheuttaa helvetillisen kiputilan. Paljon pahempaa.

Ja miksi se keskittymisvaikeuksinen terapiassa käy? Ja miksei hän keksi itse? Ai niin, koska selitys/tekosyy.

Olet joko todella älyllisesti rajoittunut tai tunne-elämältäsi vajaa.

Kävisiköhän keskittymishäiriöinen terapiassa juuri siksi että saisi apua ongelmaansa? Jos ei pysty itse keksimään ratkaisua on äärimmäisen hienoa että osaa/uskaltaa/jaksaa hakea apua.

Eihän keskittymishäiriöisen aivoissa mitään vikaa ole. Ja kai se keskittymishäiriöinen voi itsekin jotain tehdä. Ihmettelen mitä se terapia siihen kuuluu että itse muokkaa omat oppimistapansa. Neuvoja saa ihan ilman vuosikausien prosesseja esim opettajilta ja Erilaiset oppijat -neuvonnasta.

Ai niin mutta tokihan helpompaa on vaan roikkua "terapiassa" ja passivoitua perässä vedettäväksi.

Perustele väittämäsi että keskittymishäiriöisen aivoissa ei ole "vikaa"?

Perustele itse rttä keskittymishäiriöisen pitää käydä kymmenenvuotta terapiassa enne kuij voi opiskella.

Minunnkin lukihäiriöinen adhd-veljeni opiskelee jo toista yliopistotutkintoa.

Vastaus 389:lle,

ongelma sosiaalityössä, mutta toki myös mahdollisuus toisinaan on ns. viranomaisen harkintavalta. Toiseksi esimerkiksi asunnon suhteen asiakasta voidaan velvoittaa hakemaan edullisempaa asuntoa. Usein asunnot ovat kiven alla esim. täällä Helsingissä. Toisaalta näkökulmani on, että Helsingissä asuminen ei ole mikään ihmisoikeus (!) jollaisena monet tuntuvat asiaa pitävän. Esimerkiksi vailla työtä oleva voi asua mielestäni hieman kauempanakin, jos siis ei ole työpaikkaa Helsingissä.

Kuulin taannoin ihmettelyä kollegalta, miksi tuen erästä yksinhuoltajaa, joka tulee toimeen omillaan. No, ks. henkilö tuli toimeen niin että teki matalapalkka-alalla runsaasti ylitöitä uupumisen partaalla. Tällaista ihmistä on ilo auttaa, joka itsekin auttaa itseään. Näin on monen muunkin laita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?

Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.

Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.

Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan.  Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin. 

Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä. 

Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä? 

Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis. 

Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.

Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden  ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli? 

En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla? 

Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.

Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.  

Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta. 

Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?

He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua. 

Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.

Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan. 

Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa. 

Sori, että vastailen ristiin sen toisen keskustelijan kanssa, mutta minun mielestäni se on jokaisen OMA tehtävä pistää poikki ne väärät 'kierteet'. Kaikilla ei tarvitse olla yhtä helppoa, se on hyvä muistutus siitä, miten asiat kannattaa hoitaa. Ja jokaista on turha kuvitella pelastavansa. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa perhettäsi ja jos sen teet suostun uskomaan, että sinua muka kiinnostaa OIKEASTI muiden asiat. Paljon on liikkeellä niitä 'lähetyssaarnaajia', joiden oma pesä on kaikkea muuta kuin puhdas. 

Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä enkä mä nyt hae tässä mitään pelastusta kaikille. Mutta jos keskustelussa sanotaan, että yhteiskunnan pitäisi antaa voimavaratekijät perheille, joilla niitä ei ole, olen vain peräänkuuluttanut keinoja, miten yhteiskunta tuon tekisi. Koska minusta niitä ei oikein yhteiskunta voi antaa.

Jokainen varmaan myöntää sen, että osa lapsista syntyy hyväosaisempiin perheisiin ja osa taas huono-osaisempiin. Jos näiden huono-osaisten perheiden lasten OMA tehtävä on laittaa kierre poikki, niin se ei ole noin yksinkertaista. Kodin vaikutus on yllättävän suuri ja jos teininäkin viettää aikaansa lähinnä vain toisten huono-osaisten perheiden teinien kanssa, niin koko maailmankuva on tällöin ihan erilainen kuin hyväosaisemmaksi syntyneillä lapsilla. Nämä lapset ja nuoret tarvitsisivat ensisijaisesti mallin siitä, miten huono-osaisuudesta ponnistetaan omin avuin hyväosaisuuteen. Se on se, mikä heiltä puuttuu. 

Voi hyvää päivää.

Mikä siinä on niin yliluonnollista.

Keskittyy opiskeluun, kuuntelee koulussa, valitsee kaverinsa.

Keskittyy.

Ja ei sen tavoitteen tarvitse olla mikään juristin elämä Westendissä tai ei mitään, vaan tavoitteeksi voi laittaa itsensä elättämisen, normaalipainon ja järkevän lapsiluvun.

Hyvä keskittymiskyky ei ole ihan itsestäänselvästi jokaisella. Kavereita ei voi tuosta vaan valikoida, kaveruuteen tarvitaan molemminpuolinen sympatia. Usein se tulee samankaltaisuudesta, yhteisistä harrastuksista yms. Hyväosaisten kanssa kaveeraamista kutsutaan opportunistiseksi ja ihan syystäkin. Eivätkä näiden paremmin toimeentulevien lasten vanhemmat ole typeriä, he voivat hyvinkin estää kaverisuhteen, jos epäilevät että siitä on haittaa omalle lapselle. 

Hyvä tai huono keskittymiskyky, mikä ihmeen määrite tuo on. Keski-ikäisiin asti on ollut vain yksi mahdollisuus, otat loppujen lopuksi vain itse vastuun keskittymiskyvystäsi, viimeistään aikuisena. En ymmärrä, miten tämä nykyajan laiskuus ilmennetään joka helkkarin diagnoosin taakse. Kyse on kuitenkin asennekasvatuksesta, kasvatuksesta yleensäkin. Ja miten ihmeessä ei ymmärretä, että kaveripiiri syntyy sosiaalista kontakteista, ei liity pääasiassa rahaan.  Kyllä niin vihloo näkemykset, että kaverillisuus syntyisi vanhempien varallisuuden perusteella. Nykyajan fiksuissa nuorissa eletään niin, ettei katsota mistä kaveri on tullut. Vaikka tietoisuus on siitä, katsotaan onko kaveri normaali empaattinen, järkevä, fiksu. Sosiaalisuus on ongelma, sitä ei voi kyllä mitenkään näytellä.

Onko sinulla alhainen ÄÖ vai miksi et ymmärrä käsitettä huono keskittymiskyky? Vaikka kuinka sitoisit itsesi paikalleen koneen ääreen tekemään tehtäviä lukemaan ja kirjoittamaan niin luet ja kirjoitat 3 riviä jonka jälkeen yrität lukea viisi kertaa seuraavaa riviä siinä onnistumatta ja sitä ymmärtämättä. Ihan sama kuinka "yrität" keskittyä, sanat vilisevät eikä tekstistä saa mitään tolkkua. Ei siinä asenteella ole mitään tekemistä jos kolme päivää köhötät koneella kirjat vieressä ja tulos on tuo kolme riviä tuotettua tekstiä edelleen. Se on keskittymishäiriöiselle aika kipeä asia kun kuitenkin haluaa olla tunnollinen, tehdä tehtävät ajoissa ja valmistua mutta ei voi. Se on myös todella turhauttavaa ja aihettaa vihaa itseä kohtaan koska ei voi muuttaa itseään. Keskittymiskyky ei ole motivaatiosidonnaista.

Minulta tulehtui näköhermo kesken yliopisto-opintojen. Nauhoitin kirjani ja opettelin kuuntelemalla. Samaten muistikikat ja kaikenlaiset -säännöt auttaa. Ja esim esikoiseni liikkuu aina samalla. Saattaa tanssia ja seistä päällään kun opettelee. Yksi keino on kirjoittaa käsin ja samalla ne asiat jää mieleen.

When there is a will there is a way.

Ja luulet olevasi ainoa joka on tehnyt omia nauhoituksia/ lainannut oppikirjoja äänikirjoina, kirjoittanut käsin jne.??? Näköhermon tulehtumista ei muuten voi verrata keskittymiskyvyn ongelmaan, sillä fyysinen este ja este aivoissa ovat eri asia. Moni keskittymisongelmainen käy vuosia terapiassa opintojen ohella ja luuletko, ettei siellä yritetä keksiä ratkaisua kokeilemalla kaikkea mahdotonta ja mahdollista? Jos osaat korjata keskittymiskyvyttömän aivot tuosta noin vaan niin ole kiltti ja perusta klinikka, saat hurjasti asiakkaita hetkessä!

En luule, enkä niin väittänyt. Kerroin miten vakavasti sairaanakin pystyy opiskelemaan, jos on halua.

Näköhermontulehdus aiheuttaa helvetillisen kiputilan. Paljon pahempaa.

Ja miksi se keskittymisvaikeuksinen terapiassa käy? Ja miksei hän keksi itse? Ai niin, koska selitys/tekosyy.

Olet joko todella älyllisesti rajoittunut tai tunne-elämältäsi vajaa.

Kävisiköhän keskittymishäiriöinen terapiassa juuri siksi että saisi apua ongelmaansa? Jos ei pysty itse keksimään ratkaisua on äärimmäisen hienoa että osaa/uskaltaa/jaksaa hakea apua.

Eihän keskittymishäiriöisen aivoissa mitään vikaa ole. Ja kai se keskittymishäiriöinen voi itsekin jotain tehdä. Ihmettelen mitä se terapia siihen kuuluu että itse muokkaa omat oppimistapansa. Neuvoja saa ihan ilman vuosikausien prosesseja esim opettajilta ja Erilaiset oppijat -neuvonnasta.

Ai niin mutta tokihan helpompaa on vaan roikkua "terapiassa" ja passivoitua perässä vedettäväksi.

Minä en kutsuisi terapiassa käyviä passiivisiksi perässä vedettäviksi vaan ihmisiksi jotka haluavat kyetä ottamaan itse ohjat käsiinsä.

Minä kutsuisin heitä ihmisiksi jotka on keksineet näppärän tekosyyn vuosikausien passiivisuudelle.

"Kyllähän minä mutta terapia"

Onko sinulla käsitys, että kun menee terapiaan, niin ei tarvitse itse tehdä mitään tai ottaa vastuuta omasta kehityksestä, parantumisesta, eheytymisestä? Kyllä terapiassakin varsinainen "työ" pitää tehdä itse, ei terapeutti voi tehdä sitä asiakkaan puolesta niin, että asiakas vaan passiivisesti ottaa kaiken vastaan eikä tee itse mitään. Terapeutti on pelkästään auttaja, tukija, ohjaaja ja neuvoja. Ja usein jo pelkästään se, että on joku joka kuuntelee ja välittää (vaikka vain ammattinsa ja työnsä puolesta) voi olla monessa mielessä todella helpottava ja eteenpäin kannustava asia.

Vaikutat mielestäni (kuten ehkä joku muukin kirjoittaja täällä) ns. vahvuuteen sairastuneelta ihmiseltä. Oma äitini ja hänen äitinsä olivat molemmat sellaisia. Noin viidenkympin ikään molemmilla meni suht ok, mutta sitten tuli romahdus. Toinen kuoli 54-vuotiaana ja toisesta tuli suurin piirtein samanikäisenä 100%:n invalidi.

Kukaan ei kestä loputtomiin sitä, että kaikki pitää vain kestää yksin, tehdä yksin ja ponnistella yksin, vaikka lunta tulee tupaan jatkuvasti. Ja kaikki paha olo pitää padota sisäänsä eikä mistään voi tai saa apua hakea. Jos psyyke kestää, niin todennäköisesti kroppa ei.

Ja jos nyt joku aivan poikkeuksellinen ihminen on, jolla kestää sekä henkinen että fyysinen puoli, niin oletan sellaisen ihmisen olevan ainakin pohjimmiltaan todella onneton. Tai sitten on jonkin sortin masokisti... tai saavuttanut buddhisen, täydellisen valaistumisen tason. :D

Kyllästynyt sossu kirjoitti:

Vastaus 389:lle,

ongelma sosiaalityössä, mutta toki myös mahdollisuus toisinaan on ns. viranomaisen harkintavalta. Toiseksi esimerkiksi asunnon suhteen asiakasta voidaan velvoittaa hakemaan edullisempaa asuntoa. Usein asunnot ovat kiven alla esim. täällä Helsingissä. Toisaalta näkökulmani on, että Helsingissä asuminen ei ole mikään ihmisoikeus (!) jollaisena monet tuntuvat asiaa pitävän. Esimerkiksi vailla työtä oleva voi asua mielestäni hieman kauempanakin, jos siis ei ole työpaikkaa Helsingissä.

Kuulin taannoin ihmettelyä kollegalta, miksi tuen erästä yksinhuoltajaa, joka tulee toimeen omillaan. No, ks. henkilö tuli toimeen niin että teki matalapalkka-alalla runsaasti ylitöitä uupumisen partaalla. Tällaista ihmistä on ilo auttaa, joka itsekin auttaa itseään. Näin on monen muunkin laita.

Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?

Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.

Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.

Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan.  Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin. 

Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä. 

Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä? 

Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis. 

Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.

Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden  ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli? 

En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla? 

Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.

Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.  

Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta. 

Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?

He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua. 

Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.

Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan. 

Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa. 

Sori, että vastailen ristiin sen toisen keskustelijan kanssa, mutta minun mielestäni se on jokaisen OMA tehtävä pistää poikki ne väärät 'kierteet'. Kaikilla ei tarvitse olla yhtä helppoa, se on hyvä muistutus siitä, miten asiat kannattaa hoitaa. Ja jokaista on turha kuvitella pelastavansa. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa perhettäsi ja jos sen teet suostun uskomaan, että sinua muka kiinnostaa OIKEASTI muiden asiat. Paljon on liikkeellä niitä 'lähetyssaarnaajia', joiden oma pesä on kaikkea muuta kuin puhdas. 

Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä enkä mä nyt hae tässä mitään pelastusta kaikille. Mutta jos keskustelussa sanotaan, että yhteiskunnan pitäisi antaa voimavaratekijät perheille, joilla niitä ei ole, olen vain peräänkuuluttanut keinoja, miten yhteiskunta tuon tekisi. Koska minusta niitä ei oikein yhteiskunta voi antaa.

Jokainen varmaan myöntää sen, että osa lapsista syntyy hyväosaisempiin perheisiin ja osa taas huono-osaisempiin. Jos näiden huono-osaisten perheiden lasten OMA tehtävä on laittaa kierre poikki, niin se ei ole noin yksinkertaista. Kodin vaikutus on yllättävän suuri ja jos teininäkin viettää aikaansa lähinnä vain toisten huono-osaisten perheiden teinien kanssa, niin koko maailmankuva on tällöin ihan erilainen kuin hyväosaisemmaksi syntyneillä lapsilla. Nämä lapset ja nuoret tarvitsisivat ensisijaisesti mallin siitä, miten huono-osaisuudesta ponnistetaan omin avuin hyväosaisuuteen. Se on se, mikä heiltä puuttuu. 

Voi hyvää päivää.

Mikä siinä on niin yliluonnollista.

Keskittyy opiskeluun, kuuntelee koulussa, valitsee kaverinsa.

Keskittyy.

Ja ei sen tavoitteen tarvitse olla mikään juristin elämä Westendissä tai ei mitään, vaan tavoitteeksi voi laittaa itsensä elättämisen, normaalipainon ja järkevän lapsiluvun.

Hyvä keskittymiskyky ei ole ihan itsestäänselvästi jokaisella. Kavereita ei voi tuosta vaan valikoida, kaveruuteen tarvitaan molemminpuolinen sympatia. Usein se tulee samankaltaisuudesta, yhteisistä harrastuksista yms. Hyväosaisten kanssa kaveeraamista kutsutaan opportunistiseksi ja ihan syystäkin. Eivätkä näiden paremmin toimeentulevien lasten vanhemmat ole typeriä, he voivat hyvinkin estää kaverisuhteen, jos epäilevät että siitä on haittaa omalle lapselle. 

Hyvä tai huono keskittymiskyky, mikä ihmeen määrite tuo on. Keski-ikäisiin asti on ollut vain yksi mahdollisuus, otat loppujen lopuksi vain itse vastuun keskittymiskyvystäsi, viimeistään aikuisena. En ymmärrä, miten tämä nykyajan laiskuus ilmennetään joka helkkarin diagnoosin taakse. Kyse on kuitenkin asennekasvatuksesta, kasvatuksesta yleensäkin. Ja miten ihmeessä ei ymmärretä, että kaveripiiri syntyy sosiaalista kontakteista, ei liity pääasiassa rahaan.  Kyllä niin vihloo näkemykset, että kaverillisuus syntyisi vanhempien varallisuuden perusteella. Nykyajan fiksuissa nuorissa eletään niin, ettei katsota mistä kaveri on tullut. Vaikka tietoisuus on siitä, katsotaan onko kaveri normaali empaattinen, järkevä, fiksu. Sosiaalisuus on ongelma, sitä ei voi kyllä mitenkään näytellä.

Onko sinulla alhainen ÄÖ vai miksi et ymmärrä käsitettä huono keskittymiskyky? Vaikka kuinka sitoisit itsesi paikalleen koneen ääreen tekemään tehtäviä lukemaan ja kirjoittamaan niin luet ja kirjoitat 3 riviä jonka jälkeen yrität lukea viisi kertaa seuraavaa riviä siinä onnistumatta ja sitä ymmärtämättä. Ihan sama kuinka "yrität" keskittyä, sanat vilisevät eikä tekstistä saa mitään tolkkua. Ei siinä asenteella ole mitään tekemistä jos kolme päivää köhötät koneella kirjat vieressä ja tulos on tuo kolme riviä tuotettua tekstiä edelleen. Se on keskittymishäiriöiselle aika kipeä asia kun kuitenkin haluaa olla tunnollinen, tehdä tehtävät ajoissa ja valmistua mutta ei voi. Se on myös todella turhauttavaa ja aihettaa vihaa itseä kohtaan koska ei voi muuttaa itseään. Keskittymiskyky ei ole motivaatiosidonnaista.

Minulta tulehtui näköhermo kesken yliopisto-opintojen. Nauhoitin kirjani ja opettelin kuuntelemalla. Samaten muistikikat ja kaikenlaiset -säännöt auttaa. Ja esim esikoiseni liikkuu aina samalla. Saattaa tanssia ja seistä päällään kun opettelee. Yksi keino on kirjoittaa käsin ja samalla ne asiat jää mieleen.

When there is a will there is a way.

Ja luulet olevasi ainoa joka on tehnyt omia nauhoituksia/ lainannut oppikirjoja äänikirjoina, kirjoittanut käsin jne.??? Näköhermon tulehtumista ei muuten voi verrata keskittymiskyvyn ongelmaan, sillä fyysinen este ja este aivoissa ovat eri asia. Moni keskittymisongelmainen käy vuosia terapiassa opintojen ohella ja luuletko, ettei siellä yritetä keksiä ratkaisua kokeilemalla kaikkea mahdotonta ja mahdollista? Jos osaat korjata keskittymiskyvyttömän aivot tuosta noin vaan niin ole kiltti ja perusta klinikka, saat hurjasti asiakkaita hetkessä!

En luule, enkä niin väittänyt. Kerroin miten vakavasti sairaanakin pystyy opiskelemaan, jos on halua.

Näköhermontulehdus aiheuttaa helvetillisen kiputilan. Paljon pahempaa.

Ja miksi se keskittymisvaikeuksinen terapiassa käy? Ja miksei hän keksi itse? Ai niin, koska selitys/tekosyy.

Olet joko todella älyllisesti rajoittunut tai tunne-elämältäsi vajaa.

Kävisiköhän keskittymishäiriöinen terapiassa juuri siksi että saisi apua ongelmaansa? Jos ei pysty itse keksimään ratkaisua on äärimmäisen hienoa että osaa/uskaltaa/jaksaa hakea apua.

Eihän keskittymishäiriöisen aivoissa mitään vikaa ole. Ja kai se keskittymishäiriöinen voi itsekin jotain tehdä. Ihmettelen mitä se terapia siihen kuuluu että itse muokkaa omat oppimistapansa. Neuvoja saa ihan ilman vuosikausien prosesseja esim opettajilta ja Erilaiset oppijat -neuvonnasta.

Ai niin mutta tokihan helpompaa on vaan roikkua "terapiassa" ja passivoitua perässä vedettäväksi.

Heheh, ei aivoissa vikaa... Jopa wikipedia tietää, että vika on aivoissa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tarkkaavaisuus-_ja_ylivilkkaush%C3%A4iri%…

Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöllä (ICD-10 F90, entinen MBD eli lievä aivotoiminnan häiriö) viitataan toimintakykyä alentavaan tarkkaavaisuus- eli keskittymishäiriö sekä hyperaktiivisuuden häiriö ADHD:hen (attention deficit and hyperactivity disorder).ADHD-oireisten ihmisten aivojen toiminnassa voidaan havaita alueellisia aivotoiminnan puutoksia sekä aivojen muuta toiminnallista poikkeavuutta työmuistia vaativien tehtävien suorittamisen aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?

Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.

Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.

Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan.  Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin. 

Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä. 

Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä? 

Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis. 

Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.

Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden  ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli? 

En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla? 

Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.

Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.  

Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta. 

Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?

He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua. 

Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.

Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan. 

Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa. 

Sori, että vastailen ristiin sen toisen keskustelijan kanssa, mutta minun mielestäni se on jokaisen OMA tehtävä pistää poikki ne väärät 'kierteet'. Kaikilla ei tarvitse olla yhtä helppoa, se on hyvä muistutus siitä, miten asiat kannattaa hoitaa. Ja jokaista on turha kuvitella pelastavansa. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa perhettäsi ja jos sen teet suostun uskomaan, että sinua muka kiinnostaa OIKEASTI muiden asiat. Paljon on liikkeellä niitä 'lähetyssaarnaajia', joiden oma pesä on kaikkea muuta kuin puhdas. 

Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä enkä mä nyt hae tässä mitään pelastusta kaikille. Mutta jos keskustelussa sanotaan, että yhteiskunnan pitäisi antaa voimavaratekijät perheille, joilla niitä ei ole, olen vain peräänkuuluttanut keinoja, miten yhteiskunta tuon tekisi. Koska minusta niitä ei oikein yhteiskunta voi antaa.

Jokainen varmaan myöntää sen, että osa lapsista syntyy hyväosaisempiin perheisiin ja osa taas huono-osaisempiin. Jos näiden huono-osaisten perheiden lasten OMA tehtävä on laittaa kierre poikki, niin se ei ole noin yksinkertaista. Kodin vaikutus on yllättävän suuri ja jos teininäkin viettää aikaansa lähinnä vain toisten huono-osaisten perheiden teinien kanssa, niin koko maailmankuva on tällöin ihan erilainen kuin hyväosaisemmaksi syntyneillä lapsilla. Nämä lapset ja nuoret tarvitsisivat ensisijaisesti mallin siitä, miten huono-osaisuudesta ponnistetaan omin avuin hyväosaisuuteen. Se on se, mikä heiltä puuttuu. 

Voi hyvää päivää.

Mikä siinä on niin yliluonnollista.

Keskittyy opiskeluun, kuuntelee koulussa, valitsee kaverinsa.

Keskittyy.

Ja ei sen tavoitteen tarvitse olla mikään juristin elämä Westendissä tai ei mitään, vaan tavoitteeksi voi laittaa itsensä elättämisen, normaalipainon ja järkevän lapsiluvun.

Hyvä keskittymiskyky ei ole ihan itsestäänselvästi jokaisella. Kavereita ei voi tuosta vaan valikoida, kaveruuteen tarvitaan molemminpuolinen sympatia. Usein se tulee samankaltaisuudesta, yhteisistä harrastuksista yms. Hyväosaisten kanssa kaveeraamista kutsutaan opportunistiseksi ja ihan syystäkin. Eivätkä näiden paremmin toimeentulevien lasten vanhemmat ole typeriä, he voivat hyvinkin estää kaverisuhteen, jos epäilevät että siitä on haittaa omalle lapselle. 

Hyvä tai huono keskittymiskyky, mikä ihmeen määrite tuo on. Keski-ikäisiin asti on ollut vain yksi mahdollisuus, otat loppujen lopuksi vain itse vastuun keskittymiskyvystäsi, viimeistään aikuisena. En ymmärrä, miten tämä nykyajan laiskuus ilmennetään joka helkkarin diagnoosin taakse. Kyse on kuitenkin asennekasvatuksesta, kasvatuksesta yleensäkin. Ja miten ihmeessä ei ymmärretä, että kaveripiiri syntyy sosiaalista kontakteista, ei liity pääasiassa rahaan.  Kyllä niin vihloo näkemykset, että kaverillisuus syntyisi vanhempien varallisuuden perusteella. Nykyajan fiksuissa nuorissa eletään niin, ettei katsota mistä kaveri on tullut. Vaikka tietoisuus on siitä, katsotaan onko kaveri normaali empaattinen, järkevä, fiksu. Sosiaalisuus on ongelma, sitä ei voi kyllä mitenkään näytellä.

Onko sinulla alhainen ÄÖ vai miksi et ymmärrä käsitettä huono keskittymiskyky? Vaikka kuinka sitoisit itsesi paikalleen koneen ääreen tekemään tehtäviä lukemaan ja kirjoittamaan niin luet ja kirjoitat 3 riviä jonka jälkeen yrität lukea viisi kertaa seuraavaa riviä siinä onnistumatta ja sitä ymmärtämättä. Ihan sama kuinka "yrität" keskittyä, sanat vilisevät eikä tekstistä saa mitään tolkkua. Ei siinä asenteella ole mitään tekemistä jos kolme päivää köhötät koneella kirjat vieressä ja tulos on tuo kolme riviä tuotettua tekstiä edelleen. Se on keskittymishäiriöiselle aika kipeä asia kun kuitenkin haluaa olla tunnollinen, tehdä tehtävät ajoissa ja valmistua mutta ei voi. Se on myös todella turhauttavaa ja aihettaa vihaa itseä kohtaan koska ei voi muuttaa itseään. Keskittymiskyky ei ole motivaatiosidonnaista.

Minulta tulehtui näköhermo kesken yliopisto-opintojen. Nauhoitin kirjani ja opettelin kuuntelemalla. Samaten muistikikat ja kaikenlaiset -säännöt auttaa. Ja esim esikoiseni liikkuu aina samalla. Saattaa tanssia ja seistä päällään kun opettelee. Yksi keino on kirjoittaa käsin ja samalla ne asiat jää mieleen.

When there is a will there is a way.

Ja luulet olevasi ainoa joka on tehnyt omia nauhoituksia/ lainannut oppikirjoja äänikirjoina, kirjoittanut käsin jne.??? Näköhermon tulehtumista ei muuten voi verrata keskittymiskyvyn ongelmaan, sillä fyysinen este ja este aivoissa ovat eri asia. Moni keskittymisongelmainen käy vuosia terapiassa opintojen ohella ja luuletko, ettei siellä yritetä keksiä ratkaisua kokeilemalla kaikkea mahdotonta ja mahdollista? Jos osaat korjata keskittymiskyvyttömän aivot tuosta noin vaan niin ole kiltti ja perusta klinikka, saat hurjasti asiakkaita hetkessä!

En luule, enkä niin väittänyt. Kerroin miten vakavasti sairaanakin pystyy opiskelemaan, jos on halua.

Näköhermontulehdus aiheuttaa helvetillisen kiputilan. Paljon pahempaa.

Ja miksi se keskittymisvaikeuksinen terapiassa käy? Ja miksei hän keksi itse? Ai niin, koska selitys/tekosyy.

Olet joko todella älyllisesti rajoittunut tai tunne-elämältäsi vajaa.

Kävisiköhän keskittymishäiriöinen terapiassa juuri siksi että saisi apua ongelmaansa? Jos ei pysty itse keksimään ratkaisua on äärimmäisen hienoa että osaa/uskaltaa/jaksaa hakea apua.

Eihän keskittymishäiriöisen aivoissa mitään vikaa ole. Ja kai se keskittymishäiriöinen voi itsekin jotain tehdä. Ihmettelen mitä se terapia siihen kuuluu että itse muokkaa omat oppimistapansa. Neuvoja saa ihan ilman vuosikausien prosesseja esim opettajilta ja Erilaiset oppijat -neuvonnasta.

Ai niin mutta tokihan helpompaa on vaan roikkua "terapiassa" ja passivoitua perässä vedettäväksi.

Perustele väittämäsi että keskittymishäiriöisen aivoissa ei ole "vikaa"?

Perustele itse rttä keskittymishäiriöisen pitää käydä kymmenenvuotta terapiassa enne kuij voi opiskella.

Minunnkin lukihäiriöinen adhd-veljeni opiskelee jo toista yliopistotutkintoa.

Edellinen postaaja taisi sanoa, että samalla kun opiskelee niin yrittää saada apua muun muassa terapiasta muun ohessa. On hienoa, että veljesi on saanut tutkintonsa valmiiksi. Keskittymishäiriöt ovat erilaisia ja jokainen yrittää valmistua jonain päivänä. Ei ole kahta samanlaista ihmistä, ei edes vaikka olisi samanlainen diagnoosi. Veljesi voi tehtailla vaikka kolme tutkintoa siinä missä joku toinen ei saa valmiiksi sitä ensimmäistäkään aktiivisesta yrittämisestä huolimatta.

Tällä hetkellä olen ihan normaali keskituloinen ihminen, jolla olisi kyllä varaa ostaa se uusi pyykinpesukone jos tuo nykyinen tuosta hajoaisi. Muutenkin olen säästänyt rahaa sekä tulevia sijoituksia silmälläpitäen että pahan päivän varalle. Koska olen niin hyvin varautunut mahdollisiin vastoinkäymisiin, en usko ihan heti joutuvani tilanteeseen, jossa joutuisin esimerkiksi sosiaalihuollon asiakkaaksi. Jos olisin aina elänyt tällaisissa keskiluokkaisissa ympyröissä, saattaisin hyvinkin kuulua heihin jotka omahyväisesti luulevat että elämässä kaikki on vain ja ainoastaan itsestä kiinni ja että sosiaalitapauksevat ovat vain tyhmiä ja/tai laiskoja (lyönpä vaikka vetoa että tuollaisia kannanottoja tästäkin ketjusta löytyy, en tosin halua pilata päivääni alkamalla kahlata ketjua läpi).

Mutta itselläni on sellainen tausta, että se ns. sossun luukku ei ole mikään vieras paikka... Elin lapsuuteni ja nuoruuteni moniongelmaisessa perheessä. Tuolloin jos pesukone hajosi, pesin kyllä omat pyykkini käsin. Mutta tuo nyt on pientä muihin ongelmiin nähden, joita en tässä ala edes luetella. Rahan puute on tosiaan vain yksi ongelma monien joukossa ja toimii sekä syynä että seurauksena muille ongelmille. Totta on se, että ongelmat helposti kasautuvat ja yllättävän nopeasti myös. Toki jos ei omaa kokemusta asiasta ole, voi olla hankala ymmärtää mistä on kyse.

Kiitos ap että kirjoitit mietteistäsi! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta, mutta se että köyhä laittaa rahansa tupakkaan ja kaljaan on tuhlausta. Sen rahan kun laittaa säästöön on se vuoden bussikortti tai pyykinpesukone siinä, mutta ei, sen verran itsekäs se köyhä on että niistä ei luovu.

No ei tietenkään. Olen ikäni vetäny röökii ja kaljaa, ja tuun vetämään. Töitä ei ole ja laskut menköön ulosottoon, niinkun ne on menny jo 20 vuotta. Toiset raatakoot, perse ruvella pienellä liksalla, mä nautin elämästä. Ei sitä OK taloo ja mersua, sinne hautaan saa mukaan. Joten hölkyn kölkyn.

Tässä ainakin rehellinen kommentti.

Muutoin ketju tosiaan tuntuu olevan täynnä loputtomia selityksiä sille, miten se ja tuo ja tämä estää oppimisen ja työnteon ja kuinka täytyy löytyä ymmärrystä ja empatiaa eikä voida olettaa, että yhteiskunnan tukiverkostosta voitaisiin koskaan jaksaa ponnistaa omilleen ja palkkatyöhön.

Tukien ja tukimuotojen tulisi olla luonteeltaan väliaikaisia ja sisällöltään sellaisia, että ne auttavat, kannustavat ja rohkaisevat ihmisiä itsenäisesti huolehtimaan elämästään.

Valittaminen olosuhteista ja kyvyttömyydestä ja sairauksista jne jne jne ei valittamalla lopu, päin vastoin kurjuus vaan kasvaa ja valituksen aiheet lisääntyvät.

jaaha, mistäs olit tän tekstin repinyt kun et "quotee" osannu laittaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja se, että kun rahaa on tosi vähän, sitä näkee yhtäkkiä kaikkialla. Kun lapsen talvikenkä ei sujahdakaan enää helposti jalkaan, kun kylpyhuoneen lamppu pimenee, kun ottaa viimeisen e-pillerin liuskasta, kun herää taas kerran kipeisiin leukapieliin ja muistaa hammaslääkärin suosituksen hammaskiskosta, kun paukautat pyykinpesukonetta muutaman kerran kylkeen ja nostat sieltä litimärkiä vaatteita - setelit vain lentävät silmissäsi. Lapsen päiväkodin joulujuhlalle tulee hintalappu, samoin kuin ystävän polttareille ja häille, oman mummon hautajaisille ja kesälomalle. SE on ihan äärettömän surullista. 

Tämä on tuttua ihan työssäkäyvällekin. Matalapalkka-aloilla olevat kitkuttelee viikosta toiseen ja säästää kaikesta eikä sossusta edes saa mitään tukea. Käteen voi jäädä vähemmän kuin tuilla elävillä.

Ja ihan keskituloisetkin kärsii oravanpyörässä jossa työ vetää voimat niin ettei ole aikaa ja voimia ostaa lapselle uusia kenkiä ja luistimia vaikka niille olisi tarvetta, lääkäriin ei ehdi ja leukaa pakottaa. Ja silti on rahat aina loppu vaikka työnteolle on uhrattu koko elämä.

Saa olla jo aika orjatyö kyseessä, että saa palkkaa vähemmän kuin tuista. Jos siis kokopäiväduunia tekee. Jos käteen jää vähemmän pakollisten menojen (eli menojen, jotka hyväksytään ttt:ssä) jälkeen kuin tuilla elävällä, niin tukeen on oikeus. Rahanpuute on eri asia kuin se, että ei jaksa mennä ostamaan eikä ole aikaa. 

Hyvä kuvaus tuo yllä oleva köyhän elämästä. On surullista, kun ihminen miettii kaiken aikaa rahaa ja on kuin kävelevä kassakone.

Niinpä. Se alkaa masentaa pidemmän päälle. Sen takia monikaan ei ole omasta halustaan työtön.

Edustan kategporiaa, joita te sanotte, kun ei saa tarpeeksi palkkaa. Olen ollut järkevä, kouluttautunut, en maannut sohvalla rahapulissa, tein töitä. Samoin tein kouluaikoinani. Sellaista käsitettä ei ole ole, että omasta halustaan työtön. Ellei itse ymnärrä, ettei se parempipalkkainen työ työ tule muulla kuin opiskelulla, halulla ja aidolla sillä saavuttaa edes jotain sinnepäin, niin olkoot jäävit siinä. Halusitte tai ette. Pitääkö täällä palstalla sanoa, vääntää rautalangasta, ettei ne työpaikat ole automaattisesti tarjolla teille, vaan nykyisessä kilpailussa,. arvoa on cv:llä ja persoonalla. Persoonan hyvä puoli ei edelleenkään ole pakkelikerros, irtoripset ja opeteltu viehkeys. 

Mä en tajunnut tästä avautumisesta mitään.

Kyllä näkee ihmisiä joilla ei ole halua mennä töihin, ovat omasta halustaan työttömiä, mutta suurin osa työttömistä kyllä menisi töihin jos vaan löytyisi työtä. Se onkin rasittavaa, kun välillä saa hakea ja hakea ja aina valitaan joku muu, vaikka on hyvä koulutus ja lisäkoulutusta ja työkokemusta jne, ja välillä taas työpaikan saaminen ja vaihtaminen on niin helppoa että senkun vaan tyylin kävelee johonkin taloon ja työsoppari kirjoitetaan siltä istumalta.

En tiedä mitä väännät rautalangasta "ettei ne työpaikat ole automaattisesti tarjolla teille". No onhan, ainakin mulle tarjottiin työpaikkaa kun kyselin kiinnostavasta yrityksestä että voiko sinne laittaa avointa hakemusta.

Ja kuka vain voi hakea töitä ihan vapaasti, välillä työpaikan löytäminen on todella vaikeaa ja välillä ei juurikaan tarvitse nähdä vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauvafoorumilla on puhuttu viime kuukausina hirveän paljon köyhyydestä. Onko se aina oma syy, onko se vain rahan puutetta, miten köyhyysongelma voitaisiin ratkaista, onko parempi antaa kala vai opettaa kalastamaan. Sekä lapsiperhepalveluissa että aikuissosiaalityössä työskennelleenä sosiaalityöntekijänä koen, että minun on päästävä sanomaan tähän aiheeseen jotakin.

Ensimmäinen pointti on se, että köyhyys tosiaan harvemmin on pelkästään rahan puutetta. Köyhyyteen liittyy usein ylisukupolvisuutta ja kasautuvaa epäonnea. Ihminen voi olla köyhä, mutta esimerkiksi hyvän perheen, runsaasti tukea tarjoavan ystäväpiirin, korkean koulutuksen tai mielekkään vapaa-ajantoiminnan ja yhteiskunnallisen osallistumisen mukanaan tuomat voimavaratekijät aiheuttavat sen, että ihminen selviää köyhyydestä huolimatta paremmin kuin ne, joilla tällaisia voimavaratekijöitä ei ole. 

Toinen pointti on se, että opiskelijana pelkällä opintotuella sinnitteleminen tai lasten kotihoito pienellä kotihoidontuella vakituisen työpaikan odotellessa ei ole mitään oikeaa köyhyyttä. Se on vapaasta tahdosta tehty valinta, johon liittyy tieto siitä, että tilanne paranee merkittävästi pari kertaa sormia napsauttamalla. Lisäksi näihin tilanteisiin on useimmiten voitu valmistautua etukäteen. Minulla oli taannoin opiskelija, jonka kanssa pohdimme sitä, miksi asiakkaamme ovat varsin erilaisessa tilanteessa kuin tämä opiskelija, vaikka he saavat tosiasiassa enemmän rahaa käteen kuin opiskelijat - nopeasti selvisi, että opiskelijan isä maksaa opiskelijan puhelinlaskut ja vakuutukset, kotipuolessa käydessä mukaan tyrkitään ruokaa enemmän kuin jaksaa kantaa ja "kyllä sitä tämän alan opiskelijana aina jonkun työn saa, jos haluaa". Niinpä.

Av:lla puhutaan aina säästämisestä. "Miten ne eivät tuohon yllättävään menoon osanneet varautua, kyllä aina pitää olla säästössä sen verran että X". No niinpä. Mutta kun pitää olla säästössä myös sitä varten että Y, että Z, että C, että B. Menot kasaantuvat ja köyhillä on irvokkaasti monesti vielä vähemmän mahdollisuuksia suunnitella kulutustaan kuin keskituloisilla saati rikkailla. Ei köyhä voi ostaa koko vuodeksi bussikorttia kerrallaan, vaikka siinä säästääkin monen kuukausilatauksen verran rahaa, koska se lataus on sama kuin koko kuukauden vuokran jälkeen käteen jäävä raha. Jos on elokuusta asti säästänyt rahaa lapsen joululahjaan ja marraskuussa työssäkäynnin kannalta välttämätön auto tai lapsiperheen perusvarusteisiin kuuluva pyykinpesukone hajoaa - no can do. Ihan jo pelkästään joku ärhäkkä flunssa voi suistaa koko kuukauden budjetin, jos se tarkoittaa käyntiä terveyskeskuslääkärillä ja päivystyksessä ja sitten vielä muutaman kympin apteekkireissua. 

Eipä se ärhäkkä flunssaa kaada köyhän taloutta, jos nyt siis puhutaan köyhistä jotka saavat muiden tukien lisäksi toimeentulotukea, kun julkisen puolen terveydenkäyntimaksut ja julkiselta puolelta määrätyt reseptilääkkeet, nehän kuuluu ttt:n perusosaan, maksusitoumus apteekkiin ja tk-lasku sossuun, tai siis nykyisin kelalle.

Eri asia jos kyseessä henkilö joka ei kuulu ttt:n piiriin.

Vähän sinäkin köyhän elämästä tiedät... Ilman reseptiä olevia tuotteita ei korvata. Kunnilla ja lääkäreillä on keskinäinen sopimus jättää köyhät reseptittä jotta lääkkeitä ei tarvitsisi korvata. Lisäksi fysiotrapiaan ei köyhä saa lähetettä koska lääkäreitä on kielletty etteivät kunnat joudu niitä maksamaan. Sama lääkäriaikojen ja hoidon kanssa.

Kun minä olin toimeentulotuella ja sairastin esim poskiontelotulehduksen niin pyysin tk-lääkäriä kirjoittamaan kaikki mahdolliset lääkkeet reseptille. Ja sen poskiontelotulehduksen hoitoon määrätyt antibiootit ja yskänlääke reseptillä hyväksyttiin sossun maksusitoumuksella maksettavaksi. (Tietenkään ei voi vaan marssia lääkäriin ja pyytää reseptiä vähän kaikkeen mitä apteekissa myydään.) Ja oikeassa olet, ilman reseptiä olevia tuotteita ei korvata, siksi kirjoitinkin "korvataan reseptilääkkeet".

Fysioterapialla en koskaan ole flunssaa kuullut hoidettavan, en ärhkkääkään flunssaa.

Tosin olen tuon jälkeen ollut jo pari vuotta töissä, mutta käsittääkseni nuo kulut kuuluu edelleen ttt:n perusosaan.

Käytäntöä on muutettu viime vuonna, kiitos Sipilän. Sääli jos ymmärryksesi ei riitä siihen, että lisäsin flunssan hoidon lisäksi esimerkin fysioterapiasta, lääkäriajoista ja muusta hoidosta.

Tk:sta on aina ollut vaikea saada aikoja olipa töissä tai työtön. Kommentoin sitä että flunssa kaataisi talouden.

Kommenttini varmasti ärsyttää monia, mutta yhteiskunnan tuet ovat yksi syy miksi en heittäydy täysin rikolliseen maailmaan. Tai se että yhteiskunta sentään yrittää auttaa eri tavoin ja se on plussaa. Jos tuota ei olisi olemassa niin ei minullakaan enää olisi syytä noudattaa lakia. Mitä minä tekisin yhteiskunnalla josta ei ole minulle mitään hyötyä. Rikollisena voisin jopa olla "itsenäinen" eli elättää itseni, mikä palstan mukaan on parempi kuin verorahoilla eläminen. Tai sitten olla pahimmassa tapauksessa elätettävä vankilassa. En sen enempää avaudu tilanteestani, mutta takanani on huonot perheolot sekä kroonisia terveysongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapsu kirjoitti:

Turha itkeä köyhyydestä, menis vittu töihin...

Jos et voi tarjota hänelle sitä työpaikkaa niin turha kiroilla...

Ai se pitää TARJOTA? Eikö oma-aloitteisuus olisi mitään?

Tottakai se pitää tarjota, ja työ ei todellakaan saa olla mitä tahansa tylsää puurtamista pienellä palkalla pelkän asumisen ja elämisen kulujen kattamiseksi, kun asuminen ja eläminenhän on jo totuttu muutoinkin saamaan ilmaiseksi yhteiskunnan tuella.

Nro 414 kysymykseen vastaus, viittaisikohan tuo töiden tarjoaminen esim. tähän keskusteluun?

Vierailija kirjoitti:

Kommenttini varmasti ärsyttää monia, mutta yhteiskunnan tuet ovat yksi syy miksi en heittäydy täysin rikolliseen maailmaan. Tai se että yhteiskunta sentään yrittää auttaa eri tavoin ja se on plussaa. Jos tuota ei olisi olemassa niin ei minullakaan enää olisi syytä noudattaa lakia. Mitä minä tekisin yhteiskunnalla josta ei ole minulle mitään hyötyä. Rikollisena voisin jopa olla "itsenäinen" eli elättää itseni, mikä palstan mukaan on parempi kuin verorahoilla eläminen. Tai sitten olla pahimmassa tapauksessa elätettävä vankilassa. En sen enempää avaudu tilanteestani, mutta takanani on huonot perheolot sekä kroonisia terveysongelmia.

Niin. Yhteiskunta antaa kun sille antaa itsekin jotain.

Ei se oo loputon hana, joka vaan avataan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta, mutta se että köyhä laittaa rahansa tupakkaan ja kaljaan on tuhlausta. Sen rahan kun laittaa säästöön on se vuoden bussikortti tai pyykinpesukone siinä, mutta ei, sen verran itsekäs se köyhä on että niistä ei luovu.

Katsos kun maailma ei toimi näin. Jos olisit jaksanut lukea koko jutun olisit huomannut tuon parin satasen säästön laskettavan tuloksi, joten se vähentää tukia.

Tukimatematiikka on korkeampaa matematiikkaa, mutta yksinkertaistaen tasaluvuilla.

Ihmiselle pitää jäädä 500€/kk. Jos vuokra on 800€/kk, työttömyyskorvaus 500€/kk ja asumistuki 200€/kk, niin saat toimeentulotukea 600€/kk (600+500+200 = 800+500) . Nyt jos sinulla on säästössä 200€/kk niin saat toimeentulotukea 400€ (400+200+500+200 = 800+500).

Tämä pätee vain silloin, kun tukea haetaan ensimmäisen kerran. Toimeentuloasiakkaana toimeentulotuesta on lupa säästää ilman että nämä säästöt otettaisiin mukaan seuraavaan laskelmaan.

Tiedän tapauksen jossa henkilö sai ttt:a, tehtiin päätös muistaskseni kolmelle kuukaudelle kerallaan,hän eli nuukasti ja säästi rahaa, ja kun seuraavan kerran haki ttt:a, niin tilillä olevat rahat katsottiin "tuloksi", siis jos tilillä olisi ollut 0€, olisi saanut 400€ ttt, mutta kun tilillä oli 300€, sai siinä kuussa vain 100€, ja tietysti toimitti tiliotteet niin että päätöstä tehnyt henkilö kyllä näki että tilille ei ollut tullut muuta rahaa kun ttt. Eli otettiin tuista säästetyt rahat huomioon vaikka kyseessä oli jatkohakemus.

En tiedä nykyisestä käytännöstä, mutta näin kävi muutama vuosi sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauvafoorumilla on puhuttu viime kuukausina hirveän paljon köyhyydestä. Onko se aina oma syy, onko se vain rahan puutetta, miten köyhyysongelma voitaisiin ratkaista, onko parempi antaa kala vai opettaa kalastamaan. Sekä lapsiperhepalveluissa että aikuissosiaalityössä työskennelleenä sosiaalityöntekijänä koen, että minun on päästävä sanomaan tähän aiheeseen jotakin.

Ensimmäinen pointti on se, että köyhyys tosiaan harvemmin on pelkästään rahan puutetta. Köyhyyteen liittyy usein ylisukupolvisuutta ja kasautuvaa epäonnea. Ihminen voi olla köyhä, mutta esimerkiksi hyvän perheen, runsaasti tukea tarjoavan ystäväpiirin, korkean koulutuksen tai mielekkään vapaa-ajantoiminnan ja yhteiskunnallisen osallistumisen mukanaan tuomat voimavaratekijät aiheuttavat sen, että ihminen selviää köyhyydestä huolimatta paremmin kuin ne, joilla tällaisia voimavaratekijöitä ei ole. 

Toinen pointti on se, että opiskelijana pelkällä opintotuella sinnitteleminen tai lasten kotihoito pienellä kotihoidontuella vakituisen työpaikan odotellessa ei ole mitään oikeaa köyhyyttä. Se on vapaasta tahdosta tehty valinta, johon liittyy tieto siitä, että tilanne paranee merkittävästi pari kertaa sormia napsauttamalla. Lisäksi näihin tilanteisiin on useimmiten voitu valmistautua etukäteen. Minulla oli taannoin opiskelija, jonka kanssa pohdimme sitä, miksi asiakkaamme ovat varsin erilaisessa tilanteessa kuin tämä opiskelija, vaikka he saavat tosiasiassa enemmän rahaa käteen kuin opiskelijat - nopeasti selvisi, että opiskelijan isä maksaa opiskelijan puhelinlaskut ja vakuutukset, kotipuolessa käydessä mukaan tyrkitään ruokaa enemmän kuin jaksaa kantaa ja "kyllä sitä tämän alan opiskelijana aina jonkun työn saa, jos haluaa". Niinpä.

Av:lla puhutaan aina säästämisestä. "Miten ne eivät tuohon yllättävään menoon osanneet varautua, kyllä aina pitää olla säästössä sen verran että X". No niinpä. Mutta kun pitää olla säästössä myös sitä varten että Y, että Z, että C, että B. Menot kasaantuvat ja köyhillä on irvokkaasti monesti vielä vähemmän mahdollisuuksia suunnitella kulutustaan kuin keskituloisilla saati rikkailla. Ei köyhä voi ostaa koko vuodeksi bussikorttia kerrallaan, vaikka siinä säästääkin monen kuukausilatauksen verran rahaa, koska se lataus on sama kuin koko kuukauden vuokran jälkeen käteen jäävä raha. Jos on elokuusta asti säästänyt rahaa lapsen joululahjaan ja marraskuussa työssäkäynnin kannalta välttämätön auto tai lapsiperheen perusvarusteisiin kuuluva pyykinpesukone hajoaa - no can do. Ihan jo pelkästään joku ärhäkkä flunssa voi suistaa koko kuukauden budjetin, jos se tarkoittaa käyntiä terveyskeskuslääkärillä ja päivystyksessä ja sitten vielä muutaman kympin apteekkireissua. 

Eipä se ärhäkkä flunssaa kaada köyhän taloutta, jos nyt siis puhutaan köyhistä jotka saavat muiden tukien lisäksi toimeentulotukea, kun julkisen puolen terveydenkäyntimaksut ja julkiselta puolelta määrätyt reseptilääkkeet, nehän kuuluu ttt:n perusosaan, maksusitoumus apteekkiin ja tk-lasku sossuun, tai siis nykyisin kelalle.

Eri asia jos kyseessä henkilö joka ei kuulu ttt:n piiriin.

Vähän sinäkin köyhän elämästä tiedät... Ilman reseptiä olevia tuotteita ei korvata. Kunnilla ja lääkäreillä on keskinäinen sopimus jättää köyhät reseptittä jotta lääkkeitä ei tarvitsisi korvata. Lisäksi fysiotrapiaan ei köyhä saa lähetettä koska lääkäreitä on kielletty etteivät kunnat joudu niitä maksamaan. Sama lääkäriaikojen ja hoidon kanssa.

Kun minä olin toimeentulotuella ja sairastin esim poskiontelotulehduksen niin pyysin tk-lääkäriä kirjoittamaan kaikki mahdolliset lääkkeet reseptille. Ja sen poskiontelotulehduksen hoitoon määrätyt antibiootit ja yskänlääke reseptillä hyväksyttiin sossun maksusitoumuksella maksettavaksi. (Tietenkään ei voi vaan marssia lääkäriin ja pyytää reseptiä vähän kaikkeen mitä apteekissa myydään.) Ja oikeassa olet, ilman reseptiä olevia tuotteita ei korvata, siksi kirjoitinkin "korvataan reseptilääkkeet".

Fysioterapialla en koskaan ole flunssaa kuullut hoidettavan, en ärhkkääkään flunssaa.

Tosin olen tuon jälkeen ollut jo pari vuotta töissä, mutta käsittääkseni nuo kulut kuuluu edelleen ttt:n perusosaan.

Käytäntöä on muutettu viime vuonna, kiitos Sipilän. Sääli jos ymmärryksesi ei riitä siihen, että lisäsin flunssan hoidon lisäksi esimerkin fysioterapiasta, lääkäriajoista ja muusta hoidosta.

Tk:sta on aina ollut vaikea saada aikoja olipa töissä tai työtön. Kommentoin sitä että flunssa kaataisi talouden.

Silloinhan se kaataa talouden kun ei saa reseptilääkkeitä, ymmärrätkö? Käsikauppalääkkeet on ostettava ruokarahoilla joten flunssa kaataa talouden. Flunssa voi kestää helposti jopa pari kuukautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapsu kirjoitti:

Turha itkeä köyhyydestä, menis vittu töihin...

Jos et voi tarjota hänelle sitä työpaikkaa niin turha kiroilla...

Ai se pitää TARJOTA? Eikö oma-aloitteisuus olisi mitään?

Tottakai se pitää tarjota, ja työ ei todellakaan saa olla mitä tahansa tylsää puurtamista pienellä palkalla pelkän asumisen ja elämisen kulujen kattamiseksi, kun asuminen ja eläminenhän on jo totuttu muutoinkin saamaan ilmaiseksi yhteiskunnan tuella.

Nro 414 kysymykseen vastaus, viittaisikohan tuo töiden tarjoaminen esim. tähän keskusteluun?

No eipä sitten muuta kun hakemus (ja cv) rekryfirmaan, niin sieltä kyllä TARJOTAAN töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauvafoorumilla on puhuttu viime kuukausina hirveän paljon köyhyydestä. Onko se aina oma syy, onko se vain rahan puutetta, miten köyhyysongelma voitaisiin ratkaista, onko parempi antaa kala vai opettaa kalastamaan. Sekä lapsiperhepalveluissa että aikuissosiaalityössä työskennelleenä sosiaalityöntekijänä koen, että minun on päästävä sanomaan tähän aiheeseen jotakin.

Ensimmäinen pointti on se, että köyhyys tosiaan harvemmin on pelkästään rahan puutetta. Köyhyyteen liittyy usein ylisukupolvisuutta ja kasautuvaa epäonnea. Ihminen voi olla köyhä, mutta esimerkiksi hyvän perheen, runsaasti tukea tarjoavan ystäväpiirin, korkean koulutuksen tai mielekkään vapaa-ajantoiminnan ja yhteiskunnallisen osallistumisen mukanaan tuomat voimavaratekijät aiheuttavat sen, että ihminen selviää köyhyydestä huolimatta paremmin kuin ne, joilla tällaisia voimavaratekijöitä ei ole. 

Toinen pointti on se, että opiskelijana pelkällä opintotuella sinnitteleminen tai lasten kotihoito pienellä kotihoidontuella vakituisen työpaikan odotellessa ei ole mitään oikeaa köyhyyttä. Se on vapaasta tahdosta tehty valinta, johon liittyy tieto siitä, että tilanne paranee merkittävästi pari kertaa sormia napsauttamalla. Lisäksi näihin tilanteisiin on useimmiten voitu valmistautua etukäteen. Minulla oli taannoin opiskelija, jonka kanssa pohdimme sitä, miksi asiakkaamme ovat varsin erilaisessa tilanteessa kuin tämä opiskelija, vaikka he saavat tosiasiassa enemmän rahaa käteen kuin opiskelijat - nopeasti selvisi, että opiskelijan isä maksaa opiskelijan puhelinlaskut ja vakuutukset, kotipuolessa käydessä mukaan tyrkitään ruokaa enemmän kuin jaksaa kantaa ja "kyllä sitä tämän alan opiskelijana aina jonkun työn saa, jos haluaa". Niinpä.

Av:lla puhutaan aina säästämisestä. "Miten ne eivät tuohon yllättävään menoon osanneet varautua, kyllä aina pitää olla säästössä sen verran että X". No niinpä. Mutta kun pitää olla säästössä myös sitä varten että Y, että Z, että C, että B. Menot kasaantuvat ja köyhillä on irvokkaasti monesti vielä vähemmän mahdollisuuksia suunnitella kulutustaan kuin keskituloisilla saati rikkailla. Ei köyhä voi ostaa koko vuodeksi bussikorttia kerrallaan, vaikka siinä säästääkin monen kuukausilatauksen verran rahaa, koska se lataus on sama kuin koko kuukauden vuokran jälkeen käteen jäävä raha. Jos on elokuusta asti säästänyt rahaa lapsen joululahjaan ja marraskuussa työssäkäynnin kannalta välttämätön auto tai lapsiperheen perusvarusteisiin kuuluva pyykinpesukone hajoaa - no can do. Ihan jo pelkästään joku ärhäkkä flunssa voi suistaa koko kuukauden budjetin, jos se tarkoittaa käyntiä terveyskeskuslääkärillä ja päivystyksessä ja sitten vielä muutaman kympin apteekkireissua. 

Eipä se ärhäkkä flunssaa kaada köyhän taloutta, jos nyt siis puhutaan köyhistä jotka saavat muiden tukien lisäksi toimeentulotukea, kun julkisen puolen terveydenkäyntimaksut ja julkiselta puolelta määrätyt reseptilääkkeet, nehän kuuluu ttt:n perusosaan, maksusitoumus apteekkiin ja tk-lasku sossuun, tai siis nykyisin kelalle.

Eri asia jos kyseessä henkilö joka ei kuulu ttt:n piiriin.

Vähän sinäkin köyhän elämästä tiedät... Ilman reseptiä olevia tuotteita ei korvata. Kunnilla ja lääkäreillä on keskinäinen sopimus jättää köyhät reseptittä jotta lääkkeitä ei tarvitsisi korvata. Lisäksi fysiotrapiaan ei köyhä saa lähetettä koska lääkäreitä on kielletty etteivät kunnat joudu niitä maksamaan. Sama lääkäriaikojen ja hoidon kanssa.

Kun minä olin toimeentulotuella ja sairastin esim poskiontelotulehduksen niin pyysin tk-lääkäriä kirjoittamaan kaikki mahdolliset lääkkeet reseptille. Ja sen poskiontelotulehduksen hoitoon määrätyt antibiootit ja yskänlääke reseptillä hyväksyttiin sossun maksusitoumuksella maksettavaksi. (Tietenkään ei voi vaan marssia lääkäriin ja pyytää reseptiä vähän kaikkeen mitä apteekissa myydään.) Ja oikeassa olet, ilman reseptiä olevia tuotteita ei korvata, siksi kirjoitinkin "korvataan reseptilääkkeet".

Fysioterapialla en koskaan ole flunssaa kuullut hoidettavan, en ärhkkääkään flunssaa.

Tosin olen tuon jälkeen ollut jo pari vuotta töissä, mutta käsittääkseni nuo kulut kuuluu edelleen ttt:n perusosaan.

Käytäntöä on muutettu viime vuonna, kiitos Sipilän. Sääli jos ymmärryksesi ei riitä siihen, että lisäsin flunssan hoidon lisäksi esimerkin fysioterapiasta, lääkäriajoista ja muusta hoidosta.

Tk:sta on aina ollut vaikea saada aikoja olipa töissä tai työtön. Kommentoin sitä että flunssa kaataisi talouden.

Silloinhan se kaataa talouden kun ei saa reseptilääkkeitä, ymmärrätkö? Käsikauppalääkkeet on ostettava ruokarahoilla joten flunssa kaataa talouden. Flunssa voi kestää helposti jopa pari kuukautta.

Mitä lääkkeitä siihen flunssaan sitten tarvitsee?