Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää, kun jotkut ei pidä lapsiaan ollenkaan kurissa
22.10.2017 |
Ärsyttää, kun kaverini lapset riehuvat, rikkovat paikkoja ja satuttavat muita. Äiti ei näe mitään ja jos joku kertoo hänelle, niin hän vaan hymisee, että "kylläpä se on hassu", "ei se varmasti tahallaan" tai sanoo vain "vai niin". Mihinkään tilanteeseen, mitä omat lapset tekee muille, ei puutu, mutta jos joku kiusaa hänen lapsiaan, niin kyllä on kuin leijonaemo heti välissä, kun toiset kiusaa hänen kullanmurujaan. Sitten vielä valittaa minulle, että ilkeät aikuiset komentaa hänen lapsiaan.
Kaverini haluaisi, että nähtäis usein lasten kanssa, mutta minua ei huvita. Lapsenikin alkaa olla väsynyt ja ihmettelee, että miksi ne lapset aina riehuu. En ole koskaan nähnyt kyseisten lasten (5 ja 7-vuotiaat) leikkivän normaalisti, vaan se on aina riehumista, juoksemista, huutamista. Puhuvat "rumia", lällättelevät, räkättävät ja äiti vaan hymisee, että onpa niillä kivaa yhdessä. Oma lapseni hämillään, että miksi ne puhuu tuommoisia.
Onko muilla tämmöisiä kavereita. Miten toimitte? Olisi mukavaa välillä tavata, mutta nuo lapset ja erityisesti äidin suhtautuminen käytökseen on rasittavaa.
Kommentit (24)
Valitettavan monella aikuisella hyväkäytöksinen lapsi = hiljainen, paikoillaan pysyvä ja näkymätön lapsi, jolta saa rauhassa kaffitella tai shoppailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ollut siitä aina tarkka että jos ollaan minun kotonani, niin mennään niillä säännöillä mitkä meillä on. Jos ei lapsen/lasten äiti tai isä ole puuttunut asiaan niin minä olen. Mulle on herttaisen yhdentekevää ollut aina jos se vanhempi siitä on suuttunut, osa meinaan on, mutta mun kattoni alla toimitaan niin kuin meillä toimitaan.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavan monella aikuisella hyväkäytöksinen lapsi = hiljainen, paikoillaan pysyvä ja näkymätön lapsi, jolta saa rauhassa kaffitella tai shoppailla.
Luulet varmaan, että minulla on se hiljainen ja näkymätön lapsi, ja siksi en ymmärrä kaverini lapsia. Minunkin lapset olivat pieninä hyvinkin vilkkaita, mutta iän myötä rauhoittuneet, vaikka ihan normaalia lapsen vilkkautta on vieläkin. Kun olivat pieniä, sai olla silmät selässäkin, ja jos joku tuli/tulee sanomaan, että lapseni kiusaa tai tekee muuta luvatonta, niin ihan varmasti menin/menen vähintäänkin sanomaan, että ei niin saa tehdä. Olen tehnyt heille selväksi, että muita ei saa lyödä ja tavaroita ei rikota. Lapseni kyllä kiukuttelevat välillä kotioloissa ja riitelevätkin.
Kaverini lapset riehuvat kylässäkin ja iloissaan ja leikkiminen on aina sitä lällättelyä, riehumista, painimista, tavaroiden heittelyä. Ja jos joku menee sanomaan äidille, että sen lapsi lyö tai hyppii toisen päällä tai rikkoo tavaroita, niin äiti vaan hymisee tai naureskelee, että onpas se hassua tai että se oli vahinko, ei se tahallaan ole mitään tehnyt, eikä katso sinne päinkään. Tuo on hämmentävää tuo äidin välinpitämättömyys. Minun on sitten pakko puuttua tilanteeseen, vaikka pelkään saavani äidin vihat päälleni, kuten vieraammat saa. Kyllä ne yleensä ovat totelleet, jos minä menen sanomaan vähän kovemmasti.
Valitettavan moni vanhempi on tällä saakelin lässytysasenteelle liikkeellä. En ymmärrä miksi pitää tehdä lapsia, jos ei ole mitään kykyä kasvattaa niitä.