Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa: mitä APUA lastensuojelu voi antaa perheelle?
21.10.2017 |
Ymmärrän että lastensuohelua tarvitaan valvomaan lasten oikeuksia, mutta kiinnostaa kuulla kokemuksia siitä millaista oikeaa apua sieltä voi todella saada perheelle? Apu ei ole kartoitusta, kyselyä, valvontaa, kokoustamista tai kirjaamista vaan aitoa jeesiä perheen arkeen ja tukea lapselle ja vanhemmille. Kertokaa!
Kommentit (675)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli jos on joskus sairastunut paniikkihäiriön ja parantunut siitä, niin automaattisesti lapsen synnyttyä ei puhu lapselleen, ei luo lapseen kontaktia, menee kaappiin piiloon, uupuu totaalisesti normaalista arjesta yms? :D
Lastensuojelu näkee paniikkihäiriön yms potentiaalisena riskinä.
Miksi minä pääsin sijaisvanhemmaksi, vaikka paniikkihäiröni on ollut koko ajan tiedossa lastensuojelussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli jos on joskus sairastunut paniikkihäiriön ja parantunut siitä, niin automaattisesti lapsen synnyttyä ei puhu lapselleen, ei luo lapseen kontaktia, menee kaappiin piiloon, uupuu totaalisesti normaalista arjesta yms? :D
Lastensuojelu näkee paniikkihäiriön yms potentiaalisena riskinä.
Eihän se ole sen kummempi sairaus kuin vaikkapa syöpä. Syöpäkin voi uusiutua, mutta ei välttämättä. Olisiko sairastettu syöpä hyvä syy sille, että sosiaalityöntekijät tulevat kotiin kertomaan itsestäänselvyyksiä, että lapselle tulee puhua ja sitä kuuluu ruokkia?
Se on mielen sairaus.
Ja kyllä, luulen että myös syöpä on huoli.
Mutta onko parantunut syöpä huoli? Jos ei, niin miksi sitten parantunut psyyken sairaus? Ei psyyken sairaus tarkoita sitä, etä henkilö ei kestäisi normalia elämää. Päinvastoin, hän on joutunut kestämään enemmän kuin normaalia ja elämää ja luhistunut sen takia (hetkellisesti). Psyykkisesti sairaat eivät ole sen hauraampia kuin muutkaan. Henkilö, joka on parantunut psyyken sairaudesta, osaa lukea varoittavat merkit jo ennenkuin kukaan ulkopuolelta.
Syöpä ja moni mielen sairaus usein uusivat.
Varsinkin kun ihminen on poikkeuksellisen lujilla, mitä lapsen kanssa aina on.
Ihan turhaan kinaat, näin se ajatusmalli nyt vaan menee. En minä tätä ole keksinyt.
Nuo on myös kaikki syitä joiden takia lentää esim adoptioneuvonnasta ulos saman tien.
Kyllä sitä on miljoona kertaa lujemmilla vaikean pakko-oireisen häiriön kanssa kuin vauvan hoidon kanssa. Kun on itse kokenut rankkoja aikoja, niin silloin se normaali elämä huolineen ja murheineen on aika kevyttä loppujen lopuksi.
Lapsen saanti on yksi elämän isoimmista stresseistä.
Paniikkihäiriö usein uusii helposti ääriolosuhteissa, joiksi se synnytys, valvominen ja tuore vanhemmuus lasketaan.
Näin se ajatellaan ja siksi sen kanssa kuuluu riskiryhmään. En jaksa vängätä tästä enempää, kun ei nää faktat tästä mihinkään muutu.
Mulla todettiin nuorena vaikea-asteinen paniikkihäiriö. Ei vaikuttanut elämääni muuten kuin että koulussa ei esitelmien pidosta tullut yhtään mitään. Esitin ne sitten opettajalle kahden kesken.
Miten tämä liittyy vauvan hoitoon?
Nyt on lapsia, eikä ole mitään paniikkioireita ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli jos on joskus sairastunut paniikkihäiriön ja parantunut siitä, niin automaattisesti lapsen synnyttyä ei puhu lapselleen, ei luo lapseen kontaktia, menee kaappiin piiloon, uupuu totaalisesti normaalista arjesta yms? :D
Lastensuojelu näkee paniikkihäiriön yms potentiaalisena riskinä.
Eihän se ole sen kummempi sairaus kuin vaikkapa syöpä. Syöpäkin voi uusiutua, mutta ei välttämättä. Olisiko sairastettu syöpä hyvä syy sille, että sosiaalityöntekijät tulevat kotiin kertomaan itsestäänselvyyksiä, että lapselle tulee puhua ja sitä kuuluu ruokkia?
Se on mielen sairaus.
Ja kyllä, luulen että myös syöpä on huoli.
Mutta onko parantunut syöpä huoli? Jos ei, niin miksi sitten parantunut psyyken sairaus? Ei psyyken sairaus tarkoita sitä, etä henkilö ei kestäisi normalia elämää. Päinvastoin, hän on joutunut kestämään enemmän kuin normaalia ja elämää ja luhistunut sen takia (hetkellisesti). Psyykkisesti sairaat eivät ole sen hauraampia kuin muutkaan. Henkilö, joka on parantunut psyyken sairaudesta, osaa lukea varoittavat merkit jo ennenkuin kukaan ulkopuolelta.
Syöpä ja moni mielen sairaus usein uusivat.
Varsinkin kun ihminen on poikkeuksellisen lujilla, mitä lapsen kanssa aina on.
Ihan turhaan kinaat, näin se ajatusmalli nyt vaan menee. En minä tätä ole keksinyt.
Nuo on myös kaikki syitä joiden takia lentää esim adoptioneuvonnasta ulos saman tien.
Kyllä sitä on miljoona kertaa lujemmilla vaikean pakko-oireisen häiriön kanssa kuin vauvan hoidon kanssa. Kun on itse kokenut rankkoja aikoja, niin silloin se normaali elämä huolineen ja murheineen on aika kevyttä loppujen lopuksi.
Niistä rankoista ajoista kun pahimmillaan voi jäädä asioita, joita purkaa sitten lapseensa. Näin itse tällaisena, johon purettiin se ne omat "rankat ajat"'
Olen pahoillani puolestasi. Siltikään et voi väittää, että esim minä purkaisin pahaa oloani koskaan vauvaani. Niin en tekisi. Sen jälkeen mitä olen kokenut, olisin kiitollinen jos saisin perheen.
Tässä on vähän ongelmana se, että iso osa ihmisistä ei oikeasti ole kokenut mitään kovin suuria vaikeuksia elämänsä aikana. Silloin he kuvittelevat, että esim entiset mt-potilaat suurinpiirtein uupuvat heti kun saavat vauvan kotiin, koska heille itselleen se on ollut iso shokki ja raskas vaihe elämässä. Ihmiselle, joka on kokenut elämässään yhtä sun toista ja vahvistunut kokemustensa mukana, niin normaali elämä ei ole kovin hankalaa tai haastavaa. Mt-ongelma, joka on taakse jäänyttä elämää, onkin vahvistanut ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli jos on joskus sairastunut paniikkihäiriön ja parantunut siitä, niin automaattisesti lapsen synnyttyä ei puhu lapselleen, ei luo lapseen kontaktia, menee kaappiin piiloon, uupuu totaalisesti normaalista arjesta yms? :D
Lastensuojelu näkee paniikkihäiriön yms potentiaalisena riskinä.
Miksi minä pääsin sijaisvanhemmaksi, vaikka paniikkihäiröni on ollut koko ajan tiedossa lastensuojelussa.
Niin. Se sinun vanhemmuutesihan onkin lastensuojelun luupin alla koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli jos on joskus sairastunut paniikkihäiriön ja parantunut siitä, niin automaattisesti lapsen synnyttyä ei puhu lapselleen, ei luo lapseen kontaktia, menee kaappiin piiloon, uupuu totaalisesti normaalista arjesta yms? :D
Lastensuojelu näkee paniikkihäiriön yms potentiaalisena riskinä.
Eihän se ole sen kummempi sairaus kuin vaikkapa syöpä. Syöpäkin voi uusiutua, mutta ei välttämättä. Olisiko sairastettu syöpä hyvä syy sille, että sosiaalityöntekijät tulevat kotiin kertomaan itsestäänselvyyksiä, että lapselle tulee puhua ja sitä kuuluu ruokkia?
Se on mielen sairaus.
Ja kyllä, luulen että myös syöpä on huoli.
Mutta onko parantunut syöpä huoli? Jos ei, niin miksi sitten parantunut psyyken sairaus? Ei psyyken sairaus tarkoita sitä, etä henkilö ei kestäisi normalia elämää. Päinvastoin, hän on joutunut kestämään enemmän kuin normaalia ja elämää ja luhistunut sen takia (hetkellisesti). Psyykkisesti sairaat eivät ole sen hauraampia kuin muutkaan. Henkilö, joka on parantunut psyyken sairaudesta, osaa lukea varoittavat merkit jo ennenkuin kukaan ulkopuolelta.
Syöpä ja moni mielen sairaus usein uusivat.
Varsinkin kun ihminen on poikkeuksellisen lujilla, mitä lapsen kanssa aina on.
Ihan turhaan kinaat, näin se ajatusmalli nyt vaan menee. En minä tätä ole keksinyt.
Nuo on myös kaikki syitä joiden takia lentää esim adoptioneuvonnasta ulos saman tien.
Kyllä sitä on miljoona kertaa lujemmilla vaikean pakko-oireisen häiriön kanssa kuin vauvan hoidon kanssa. Kun on itse kokenut rankkoja aikoja, niin silloin se normaali elämä huolineen ja murheineen on aika kevyttä loppujen lopuksi.
Niistä rankoista ajoista kun pahimmillaan voi jäädä asioita, joita purkaa sitten lapseensa. Näin itse tällaisena, johon purettiin se ne omat "rankat ajat"'
Mitä ihmettä niistä muka jäisi? :D Sitähän varten siellä psykoterapiassa on käyty, että asiat saadaan selvitetyksi. Kun on kokenut rankkoja aikoja, niin osaa myös arvostaa normaalia lapsiperhe-elämää aika korkealla, kun esim puoliso ja se oma vauva eivät olekaan mitään itsestäänselvyyksiä kuten suurimmalle osalle.
Lisään vielä, että pyydän anteeksi, jos eka lauseeni vaikutti pilkalliselta edellisen kommentoijan vaikeaa lapsuutta kohtaan. Ihmettelen vain sitä, että omalle kohdallni tuo olisi ihan mahdotonta, että haluaisin jotekin purkaa sairausaikaani omaan vauvaani. Täysin absurdia.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on vähän ongelmana se, että iso osa ihmisistä ei oikeasti ole kokenut mitään kovin suuria vaikeuksia elämänsä aikana. Silloin he kuvittelevat, että esim entiset mt-potilaat suurinpiirtein uupuvat heti kun saavat vauvan kotiin, koska heille itselleen se on ollut iso shokki ja raskas vaihe elämässä. Ihmiselle, joka on kokenut elämässään yhtä sun toista ja vahvistunut kokemustensa mukana, niin normaali elämä ei ole kovin hankalaa tai haastavaa. Mt-ongelma, joka on taakse jäänyttä elämää, onkin vahvistanut ihmistä.
Tässähän ei ole kyse suuren yleisön käsityksistä, vaan lastensuojelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli jos on joskus sairastunut paniikkihäiriön ja parantunut siitä, niin automaattisesti lapsen synnyttyä ei puhu lapselleen, ei luo lapseen kontaktia, menee kaappiin piiloon, uupuu totaalisesti normaalista arjesta yms? :D
Lastensuojelu näkee paniikkihäiriön yms potentiaalisena riskinä.
Miksi minä pääsin sijaisvanhemmaksi, vaikka paniikkihäiröni on ollut koko ajan tiedossa lastensuojelussa.
Paniikkihäiriön takia ei siis tosiaankaan tehdä lasu ilmoitusta. Ei ennakoivaa tai muutakaan. Sitten tietenkin eri asia, jos ei lasta pysty hoitamaan, mutta tähän paniikkihäiriö taitaa harvoin vaikuttaa. Sitä kun voidaan tehokkaasti hoitaa ja oireet useimmiten saadaan kuriin. Sijaisvanhemmallakin voi olla paniikkihäiriö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli jos on joskus sairastunut paniikkihäiriön ja parantunut siitä, niin automaattisesti lapsen synnyttyä ei puhu lapselleen, ei luo lapseen kontaktia, menee kaappiin piiloon, uupuu totaalisesti normaalista arjesta yms? :D
Lastensuojelu näkee paniikkihäiriön yms potentiaalisena riskinä.
Miksi minä pääsin sijaisvanhemmaksi, vaikka paniikkihäiröni on ollut koko ajan tiedossa lastensuojelussa.
Niin. Se sinun vanhemmuutesihan onkin lastensuojelun luupin alla koko ajan.
No juu kerran vuodessa tapaaminen, jossa ei sairauksiani käsitellä vaan lapsen asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on vähän ongelmana se, että iso osa ihmisistä ei oikeasti ole kokenut mitään kovin suuria vaikeuksia elämänsä aikana. Silloin he kuvittelevat, että esim entiset mt-potilaat suurinpiirtein uupuvat heti kun saavat vauvan kotiin, koska heille itselleen se on ollut iso shokki ja raskas vaihe elämässä. Ihmiselle, joka on kokenut elämässään yhtä sun toista ja vahvistunut kokemustensa mukana, niin normaali elämä ei ole kovin hankalaa tai haastavaa. Mt-ongelma, joka on taakse jäänyttä elämää, onkin vahvistanut ihmistä.
Alttius melenterveyden häiriölle on ihmisen aivoissa koko elämän. Masennuksen uusiutumisriski on huima ja tosiasia. Myös alttius reagoida normaaliin kuormitukseen, kuten vähiin uniin, psyykkisillä oireilla, ei poistu jos mt -taustaa. Synnytyksen jälkeinen masennus voi puhjeta. Oireet myös voivat hiipiä huomaamatta ja aiheuttavat usein paljon inhimillistä kärsimystä, näiden kanssa kuitenkin sinnitellään paljon osin sen stigman takia. Voimavarat eivät välttämättä ole samat kuin muilla/terveenä, tämä voi olla myös suuri pettymyksen aihe. Tällöin tuen tarve voi olla tosiasia. Lasu tekee myös tiiviisti yhteistyötä mielenterveyspuolen kanssa, jolloin ongelmiin usein löytyy pahimman yli kannatteleva vaihtoehto, tarvittavaa apua ja resursseja myös toipumiselle. Mt puoli myös tiedottaa lasua omalta kannaltaan siitä, mitä mt ongelmat ovat ja mitä ne eivät ole.
Tää yksi joka jankkaa tuosta mt-potilaasta vanhempana on ihan kuutamolla.
Taitaa se oma pää olla aika sekaisin :-D
Edelleenkään mt potilas vanhempana EI ole automattisesti lastensuojelun asiakas, ei ennakoivasti eikä jälkeenpäinkään. Varsinkin kun se ilmoitus tehdään lapsesta EI perheestä.
Eikä sossu tee yhteistyötä mt-toimiston kanssa yhtään enempää kuin esim. syöpäosaston kanssakaan.
Vai kuvitteletko tosiaan että sossut soittelee mt-toimistoon ja kyselee että onkos teillä hoidossa ihmisiä joilla on lapsia????
Tiesithän että ihminen voi tehdä suostumuksen tietojen välittämisestä eri rahoille ja ruksia sinne että ri, en halua tietojen liikkuvan?
Jos vanhemmalla on toimiva hoitosuhde ja joku tekee lasun "huolen" mukaan, niin se lasu vaan merkkaa kirjoihin ja kansiin että hoitosuhde on olemassa ja kaikki on muuten ok perheessä. Kun se ilmon tekijä voi olla joku täysin mitään tietämätön ihminen jolle vaan on noussut "huoli" kun on esim. kuullut että vanhemmalla on tai on ollut mt ongelmia.
Ei siitä tule mitään kyttäystä tms.
Mä luulen, että tuo yksi jankkaaja on juuri tälläinen henkilö; syynä pahansuoppuus, tietämättömyys ja kiusanteko...
Kun esim ei edes nuorena aloitettu ja LOPETETTU päihteiden käyttö ei sitä tee, niin miksi sitten mt, syöpä tms JOKA on jo parantunut tai hoidossa?
Huomaa taas kuinka avohoitopotilaat hilluu avlla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on vähän ongelmana se, että iso osa ihmisistä ei oikeasti ole kokenut mitään kovin suuria vaikeuksia elämänsä aikana. Silloin he kuvittelevat, että esim entiset mt-potilaat suurinpiirtein uupuvat heti kun saavat vauvan kotiin, koska heille itselleen se on ollut iso shokki ja raskas vaihe elämässä. Ihmiselle, joka on kokenut elämässään yhtä sun toista ja vahvistunut kokemustensa mukana, niin normaali elämä ei ole kovin hankalaa tai haastavaa. Mt-ongelma, joka on taakse jäänyttä elämää, onkin vahvistanut ihmistä.
Alttius melenterveyden häiriölle on ihmisen aivoissa koko elämän. Masennuksen uusiutumisriski on huima ja tosiasia. Myös alttius reagoida normaaliin kuormitukseen, kuten vähiin uniin, psyykkisillä oireilla, ei poistu jos mt -taustaa. Synnytyksen jälkeinen masennus voi puhjeta. Oireet myös voivat hiipiä huomaamatta ja aiheuttavat usein paljon inhimillistä kärsimystä, näiden kanssa kuitenkin sinnitellään paljon osin sen stigman takia. Voimavarat eivät välttämättä ole samat kuin muilla/terveenä, tämä voi olla myös suuri pettymyksen aihe. Tällöin tuen tarve voi olla tosiasia. Lasu tekee myös tiiviisti yhteistyötä mielenterveyspuolen kanssa, jolloin ongelmiin usein löytyy pahimman yli kannatteleva vaihtoehto, tarvittavaa apua ja resursseja myös toipumiselle. Mt puoli myös tiedottaa lasua omalta kannaltaan siitä, mitä mt ongelmat ovat ja mitä ne eivät ole.
Hmm, tässä ei nyt ihan kaikki ole kohdallaan. Kaikilla ihmisillä on alttius mt-sairauksilla, sehän vaan riippuu ihan siitä, minkälaisessa ympäristössä joutuu elämään. Tarkoitan ,että esim täysin terve hyvinvoiva perheenäiti voi sairastua esimerksi jos joutuu raiskatuksi.
Mitä tulee synnytyksen jälkeiseen masennukseen, niin toki jos on ollut vaikeasti masentunut ennen raskautta, niin tämä on ihan relevantti huoli. Kaikki mt-sairaat eivät ole masentuneita.
Mitä tulee lasun yhteistyöhön mielenterveyspuolen kanssa, niin lasu ei todellakaan voi tehdä yhteistyötä mt-puolen kanssa silloin, jos hoidossa oleva sen kieltää. Esimerkiksi monien ihmisten psyyken sairauksia hoidetaan yksityisellä. En ymmärrä, mitä järkeä siinä olisi, että jos hlö käy 2 krt viikossa yksityisessä psykoterapiassa, että lasu järjestäisi tälle hlölle esim turhaan kontaktin psyk.polille. Julkinen puoli tuskin edes ottaa potilaakseen, kun varsinainen hoito tapahtuu muualla. Tällöin kun sairaalla on jo hoitokontakti, niin lasu ei voi tehdä mitään hoidon saannin suhteen.
Mitä taas tulee voimavaroihin, niin henkilöllä, joka on parantunut psyyken sairaudesta, voi olla paremmat voimavarat ja kiitollisuus normaalia elämää kohtaan kuin mitä täysin terveellä. Silloin kun psyykehoito on ollut tehokasta, eli on todella poistettu oireilun syy (usein keskitytään pelkästään oireiden hoitoon) niin ei henkilöllä ole enää tarvetta oireilla psyykkisesti. On täysin väärin väittää, että henkilö, jolla on ollut psyyken sairaus ja josta on parantunut, että hänelle olisi parantumisen jälkeen heikommat voimavarat kuin tervellä. Se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa, silloin kuin sairaus on hoidettu kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on vähän ongelmana se, että iso osa ihmisistä ei oikeasti ole kokenut mitään kovin suuria vaikeuksia elämänsä aikana. Silloin he kuvittelevat, että esim entiset mt-potilaat suurinpiirtein uupuvat heti kun saavat vauvan kotiin, koska heille itselleen se on ollut iso shokki ja raskas vaihe elämässä. Ihmiselle, joka on kokenut elämässään yhtä sun toista ja vahvistunut kokemustensa mukana, niin normaali elämä ei ole kovin hankalaa tai haastavaa. Mt-ongelma, joka on taakse jäänyttä elämää, onkin vahvistanut ihmistä.
Alttius melenterveyden häiriölle on ihmisen aivoissa koko elämän. Masennuksen uusiutumisriski on huima ja tosiasia. Myös alttius reagoida normaaliin kuormitukseen, kuten vähiin uniin, psyykkisillä oireilla, ei poistu jos mt -taustaa. Synnytyksen jälkeinen masennus voi puhjeta. Oireet myös voivat hiipiä huomaamatta ja aiheuttavat usein paljon inhimillistä kärsimystä, näiden kanssa kuitenkin sinnitellään paljon osin sen stigman takia. Voimavarat eivät välttämättä ole samat kuin muilla/terveenä, tämä voi olla myös suuri pettymyksen aihe. Tällöin tuen tarve voi olla tosiasia. Lasu tekee myös tiiviisti yhteistyötä mielenterveyspuolen kanssa, jolloin ongelmiin usein löytyy pahimman yli kannatteleva vaihtoehto, tarvittavaa apua ja resursseja myös toipumiselle. Mt puoli myös tiedottaa lasua omalta kannaltaan siitä, mitä mt ongelmat ovat ja mitä ne eivät ole.
Kaikki psyykkisesti sairaat eivät todellakaan reagoi normaaliin kuormitukseen psyykkisillä oireilla! Ihmisille, joilla on vaikeita psyyken sairauksia, on usein tapahtunutkin juuri niitä epänormaaleja asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tukiperhe on hyvä apu yh:lle. Muuten kannattaa pysyä kaukana lastensuojelusta. Perheneuvola on ok.
Vierailija kirjoitti:
Tukiperhe on hyvä apu yh:lle. Muuten kannattaa pysyä kaukana lastensuojelusta. Perheneuvola on ok.
Aika monelle on kelvannut myös lastensuojelun maksamat lasten harrastukset tai virkistyspäivät koko perheelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukiperhe on hyvä apu yh:lle. Muuten kannattaa pysyä kaukana lastensuojelusta. Perheneuvola on ok.
Aika monelle on kelvannut myös lastensuojelun maksamat lasten harrastukset tai virkistyspäivät koko perheelle.
Eli kiristetään. Miksei sossu voi muuta kautta tarjota noita?
T. Veronmaksaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukiperhe on hyvä apu yh:lle. Muuten kannattaa pysyä kaukana lastensuojelusta. Perheneuvola on ok.
Aika monelle on kelvannut myös lastensuojelun maksamat lasten harrastukset tai virkistyspäivät koko perheelle.
Eli kiristetään. Miksei sossu voi muuta kautta tarjota noita?
T. Veronmaksaja
Koska köyhyys ei yksistään riitä edellytykseksi saada noita palveluja.
Itse olen totaalisen ja hain apua lastensuojelusta kun olin totaalisen väsynyt(lapsi on pitkäaikaissairaiden). Palavereja pidettiin ja meillä kävi jopa sosiaalityöntekijä kotona mutta mitään tukitoimia ei annettu. Lapsi painostettiin myös ottamaan pois päiväkodista kun minun työpätkäni oli päättynyt että saadaan paikka jollekin työssäkäyvälle. Ei meille tarjottu kyllä mitään harrastusrahoja tai muutakaan. Tukiperhettä hain mutta niistäkin sanottiin että menevät isommille perheille ja sellaisille perheille joiden vanhemmilla on esimerkiksi päihteiden käytön ongelmia. Sama juttu oli perhetyöntekijän kanssa. Monesti mietin että tilanne olisi ollut varmasti eri jos esimerkiksi joku naapuri tai muu olisi tehnyt ilmoituksen..
Minä selvisin mutta kaikki ei jaksa ja lapsen kannalta tilanne voi muuttua katastrofaaliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukiperhe on hyvä apu yh:lle. Muuten kannattaa pysyä kaukana lastensuojelusta. Perheneuvola on ok.
Aika monelle on kelvannut myös lastensuojelun maksamat lasten harrastukset tai virkistyspäivät koko perheelle.
Eli kiristetään. Miksei sossu voi muuta kautta tarjota noita?
T. Veronmaksaja
Koska köyhyys ei yksistään riitä edellytykseksi saada noita palveluja.
Maalataan noista jotkin "palvelut" vaikka kyse on vain kyttäämisestä.
Mitä ihmettä niistä muka jäisi? :D Sitähän varten siellä psykoterapiassa on käyty, että asiat saadaan selvitetyksi. Kun on kokenut rankkoja aikoja, niin osaa myös arvostaa normaalia lapsiperhe-elämää aika korkealla, kun esim puoliso ja se oma vauva eivät olekaan mitään itsestäänselvyyksiä kuten suurimmalle osalle.