Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa: mitä APUA lastensuojelu voi antaa perheelle?
21.10.2017 |
Ymmärrän että lastensuohelua tarvitaan valvomaan lasten oikeuksia, mutta kiinnostaa kuulla kokemuksia siitä millaista oikeaa apua sieltä voi todella saada perheelle? Apu ei ole kartoitusta, kyselyä, valvontaa, kokoustamista tai kirjaamista vaan aitoa jeesiä perheen arkeen ja tukea lapselle ja vanhemmille. Kertokaa!
Kommentit (675)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäkää nyt ymmärtää, että lasu ilmoitus ei ole rikosilmoitus. Sitä ei tehdä vanhemmista eikä perheistä. Te vanhemmat ette ole kaiken keskus eikä aurinko kierrä teidän ympärillänne. Lastensuojeluilmoitus tehdään lapsesta, jos siihen on aihetta. Tarkoituksena on turvata lapsen elämä ja tulevaisuus. Ei lastensuojelu ole olemassa vanhempien kiusaksi. Itsekkäät vanhemmat, te kitisette miten teidän maineenne pilataan.
Se lapsi on osa perhettä ja perheen elämän se sotkee. Kyllä siinä on me.
Puolet ilmoituksista on aiheettomia ja osassa lastensuojeluista 90 prosenttia tuöntekijöistä epäpäteviä. Aikamoinen riski joutua siis mielivallan alle.
Mikäs työssäsi tunaroinut sossu sinä olet kun noin kitiset?
Eiköhän perheessä ole sotku silloin, jos lapsesta ilmoitus tehdään. Mistä tieto, että puolet aiheettomia? Toisaalta, sehän on hyvä niin. Ilmoitushan ei vielä tarkoita lastensuojelun asiakkuutta. Asiakkuuskaan ei ole mikään leima. Sen kautta saa apua, jos vaan ottaa vastaan.
No ei ole jos puolet on ihan turhia. Osa kiusantekoa.
Ja mitä APUA sieltä saa?
Avut on jo monta kertaa tässä ketjussa kerrottu.
Eli sitä kyttäämistä.
Siinäpä varsinainen "apu".
Pari esimerkkiä: Odottavalla äidillä on ollut päihdeongelma ja masennusta. Perhetyöntekijä mukana vauvanhoidossa usean kerran viikossa. Äiti voi nukkua, kun joku huolehtii vauvasta. Tämä apu ei riitä, joten äiti vauvoineen ohjataan ensikotiin. Todetaan, että äiti ei jaksa ja päihdeongelma on edelleen olemassa. Äiti pääsee vauvan kanssa yhdessä perhekuntoutusyksikköön. Äitiä hoidetaan ja saavat asua yhdessä. Vältetään huostaanotto.
Perheessä on kapinoiva ja masentunut murrosikäinen, yksi pienimmistä adhd lapsi ja vielä kaksi muuta pikkuista. Perhetyöntekijä käy koululla puhumassa teinin asiasta. Vie tätä nuorta psykologin luo, kuljettaa uimaan ja nuorisokahvilaan. Hoitaa pienempiä lapsia, että vanhemmat saavat levätä. Vie lapsia ulos. Auttaa vanhempia tukihakemusten teossa ja etsii tietoa. Pienille lapsille järjestyy päiväkotipaikka nopeasti. Tukiperhe olisi myös mahdollinen ja sitä haetaan, jos em. tuki ei riitä. Perhe on vähävarainen ja saa lastensuojelusta rahallista tukea lasten harrastuksiin.
Tässäkin tuon ensimmäisen esimerkin kaltainen tuki on tarpeen vain jos äiti kokee niin. Esim menneisyyden päihde/mt-ongelma ei todellakaan ole mikään syy kytätä sairauden parannuttua. Itselläni on pitkäkestoinen mt-sairaus ja kun paranen ja jos saan lapsia, niin todellakaan en tarvitse sosiaalityöntekijöitä kylään. Jos sairaus nostaa päätään, otan yhteyttä yksiyiseen psykoterapeuttiin, jolla käyn nytkin. Jos haluan nukkua, lapsen isä hoitaa tai palkkaan apua. En tarvitse ketään kylään sen takia, että ennen raskautta sairastuin.
Mitäpäs tekisit sossuna tilanteessa, jossa kuvailtu henkilö vakuuttelee, ettei tarvitse apua, mutta todellisuus onkin ihan muuta?
Oletko valmis ottamaan riskin lapsen terveyden tai jopa hengen kustannuksella, vain jottei äiti tuntisi itseään "kytätyksi"?
Miksi ihmeessä en sossuna uskoisi että ko. henkilö ei tarvitse apua? Eihän se, että on joskus sairastanut psyykkisesti tai että sairastaa tällä hetkellä tarkoita, että henkilön elämä olisi "mullin mallin". Moni psyykkisesti sairas opiskelee, käy töissä, hoitaa perhettä jne. Kommentistasi huomaa, että stigma mt-potilaita kohtaan on edelleen vahva. En minä ole mikään holhottava, vaikka olenkin sairastunut psyykkisesti. Eikä sitä minusta päällepäin näe, saattaisin olla sinunkin naapurisi tms :)
Psyykkisiä sairauksia on erilaisia ja eri asteisia. Osaan kuuluu myös sairaudentunnottomuus, eli ei itse edes ymmärretä oman pärjäämisensä tasoa.
Jos minulta kysytään, niin on hyvä jos tilannetta ja pärjäävyyttä seuraillaan. Siis lapsen kannalta hyvä, ja sitähän varten se lastensuojelu on.
Mutta mitä ihmettä se lasu voi kyttäämällä ja seuraamalla edes saada aikaan? Jos äidillä on jo olemassa mt-kontakti niin mitä ihmettä lasu voi tehdä, jos äidillä oireet pahenee? Ei mitään vaan äiti ottaa itse yheyttä terapeuttiin ja jatkaa hänen kanssaan työtä. Kun itse arki sujuu, mutta halutaan hoitoa PSYYKEN sairauteen, niin silloin ollaan yhteyssä siihen vanhaan mt-kontaktiin tai sitten haetaan apua jostain muualta. Jos arki ei suju, niin silloin tilanne on toinen. Mutta ei psyykkisesti sairaskaan / psyykehistorian omaava tarvitse mitään kyttäystä siitä, että sujuuko arki. Kyllä hän sen yleensä itse tietää ja osaa ottaa yhteyttä.
Tässä on taas se lähtöoletus, että kyllä kaikki vanhemmat ovat fiksuja ja ymmärtävät ja haluavat hakea apua. Tämähän ei kuitenkaan pidä paikkaansa eikä lastensuojelu voi jäädä sen varaan. Kaikki mt-ongelmaiset eivät todellakaan laiminlyö lapsiaan, mutta suuri osa lapsia laiminlyövistä vanhemmista on mt-ongelmaisia, ja tämän vuoksi näitä perheitä pyritään seuraamaan tarkemmin jotta saataisiin seulottua ajoissa ne jotka eivät sitä apua oma-aloitteisesti hae.
Vanhemman mieleterveysongelmien lisäksi on paljon muitakin tekijöitä, joiden on todettu lisäävän tilastollisesti riskiä lasten kaltoinkohteluun. Myös näitä ryhmiä pyritään mahdollisuuksien mukaan seulomaan ja seuraamaan.
Siitä olen kyllä aloituksen kanssa osittain samaa mieltä, että lastensuojelun tarkoitus ei ole perheen auttaminen vaan lapsen turvallisuuden varmistaminen. Usein nämä ovat sama tai ainakin saman suuntainen asia, mutta ei aina, ja vanhempien näkökulmasta harvoin. Siksi ei kannattaisi viljellä tuollaisia tyhjiä lauseita perheen auttamisesta. Kyse on lapsen edun turvaamisesta riippumatta siitä onko se vanhemman etu vai ei.
Ymmärrän kyllä, mutta en minä aio "varmuuden vuoksi" ottaa perhetyöntekijää kotiini hengaamaan sen takia, että minulla on psyykehistoriaa. Ei yksittäistä ihmistä saa kytätä tilaston yms takia. Toki asioista voi aina sen kerran jutella, jos huoli menneisyyden takia herää, mutta siihen se kyllä saa jäädä. Ja koska mt-ongelma ei tarkoita lasten kaltoinkohtelua, niin sossuilla ei ole mitään syytä pesiytyä minun tulevaan perhe-elämääni. Sosiaalipuoli ei edes voi auttaa tässä asiassa, kun hoito tapahtuu yksityissektorilla, eli jos psyykeongelma nostaisi päätään perhe-elämän keskellä, niin menisin suoraan omalle terapeutilleni. Ei siihen sosiaalipuolta tarvita.
Et edelleenkään käsitä.
Ne tulee sinne jos ne haluaa. Sinä et sitä päätä.
Jos et päästä niitä sinne, niin sitten löhtee lapsi.
Tottakai päätän kuka kotiini tulee. Ja miksi ihmeessä lapsi lähtee kun perusteita huostaanotolle ei ole?
Et päätä. Jos laatensuojelu sinne haluaa, se tulee.
Perusteet kyllä löytyy.
Jos en vaan avaa ovea?
Ja miten ne voi lapsen ottaa pois perheestä, jossa lapsesta huolehditaan, ei laiminlyödä ja arki rullaa?
Heh. Ovenavaamattomuudellako meinasit päästä eroon sosiaalihuollosta? Silloin ne kiinnostuvat entistä enemmän ja tulevat virka-avun, eli poliisipartion kanssa vaikka ovesta läpi, jos tarvis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen Lasuun pettynyt. Meistä tehtiin lasu, ihan normaali perhe ollaan kaikilla mahdollisilla mittareilla.
Tapaamisessa lapsille toitotettiin kovasti että "nyt ollaan lastensuojelussa että täällä suojellaan lapsia", vaikka itse olin selventänyt tädeille että toiveenani oli että puhuttaisiin "erilaisesta neuvolasta" . Tämä tätejä selvästi ärsytti vaikka omana motiivinani oli että halusin nimenomaan suojella lapsiani lasu-asiakasperheen leimalta. Pienemmässä lähiössä olisi tärkeää että meille päästettäisiin lapsia kylään ja vanhemmat suhtautuisivat lapsiini normaalisti eikä lasu-perhe leimalla, kun tyttäreni kailottaa eskarissa kaikki asiat, niin kun tämän kailottikin.
Keskustelussa nostettiin tikun nokkaan esim. se että eskarilaisella on liikaa harrastuksia (kolme kertaa viikossa, itse innoissaan aina menossa). Tätä päiviteltiin ja kirjattiin.
Lisäksi julmalla tavalla kerrottiin että heitä kiinnostaa vain lasten hyvinvointi, aikuiset saa pärjätä miten pärjäävät. Puuttui kokonaan ymmärrys kuinka perheessä kaikkien hyvinvointi vaikuttaa kaikkiin jäseniin ja kuinka valtavan voimakas kiintymyssuhde lasten ja aikuisten välillä perheessämme on.
Meillekin vain ilmoitettiin aika keskustelulle ja molempien piti ottaa puolipäivää vapaata töistä ja järjestellä hikihatussa asiat (perua työtapaamisia jne)
Luojan kiitos tapaaminen jäi tähän yhteen kertaan ja mitään tarvetta lastensuojelun asiakkuudelle ei havaittu. Silti aivan kamala kokemus, traumatsoiva suorastaan. Meitä vanhempia kovisteltiin jne. Lapsia yksilöhaastateltiin suljettujen ovien takana ja luotiin outoja merkityksiä kun olivat hiljaisia ja ujoja.. Onneksi yritin välittää hyvin täydellisen kuvan ja onnistuin siinä. Onneksi siis olemme molemmat vanhemmat työelämässä ja korkeasti koulutettuja ja taloudellisesti turvattuja ja onneksi meillä ei kenelläkään ole erityislapsiststusta tai mt-diagnoosia tai perussairautta. Onneksi olemme kaikki normaalipainoisia ja ulkoisesti peruskauniita/komeita/suloisia niin emme koneiston hampaisiin jääneet kun ei ollut mitään tarttumapintaa..
Ei teistä tehty mikäli olette olleet aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäkää nyt ymmärtää, että lasu ilmoitus ei ole rikosilmoitus. Sitä ei tehdä vanhemmista eikä perheistä. Te vanhemmat ette ole kaiken keskus eikä aurinko kierrä teidän ympärillänne. Lastensuojeluilmoitus tehdään lapsesta, jos siihen on aihetta. Tarkoituksena on turvata lapsen elämä ja tulevaisuus. Ei lastensuojelu ole olemassa vanhempien kiusaksi. Itsekkäät vanhemmat, te kitisette miten teidän maineenne pilataan.
Se lapsi on osa perhettä ja perheen elämän se sotkee. Kyllä siinä on me.
Puolet ilmoituksista on aiheettomia ja osassa lastensuojeluista 90 prosenttia tuöntekijöistä epäpäteviä. Aikamoinen riski joutua siis mielivallan alle.
Mikäs työssäsi tunaroinut sossu sinä olet kun noin kitiset?
Eiköhän perheessä ole sotku silloin, jos lapsesta ilmoitus tehdään. Mistä tieto, että puolet aiheettomia? Toisaalta, sehän on hyvä niin. Ilmoitushan ei vielä tarkoita lastensuojelun asiakkuutta. Asiakkuuskaan ei ole mikään leima. Sen kautta saa apua, jos vaan ottaa vastaan.
No ei ole jos puolet on ihan turhia. Osa kiusantekoa.
Ja mitä APUA sieltä saa?
Avut on jo monta kertaa tässä ketjussa kerrottu.
Eli sitä kyttäämistä.
Siinäpä varsinainen "apu".
Pari esimerkkiä: Odottavalla äidillä on ollut päihdeongelma ja masennusta. Perhetyöntekijä mukana vauvanhoidossa usean kerran viikossa. Äiti voi nukkua, kun joku huolehtii vauvasta. Tämä apu ei riitä, joten äiti vauvoineen ohjataan ensikotiin. Todetaan, että äiti ei jaksa ja päihdeongelma on edelleen olemassa. Äiti pääsee vauvan kanssa yhdessä perhekuntoutusyksikköön. Äitiä hoidetaan ja saavat asua yhdessä. Vältetään huostaanotto.
Perheessä on kapinoiva ja masentunut murrosikäinen, yksi pienimmistä adhd lapsi ja vielä kaksi muuta pikkuista. Perhetyöntekijä käy koululla puhumassa teinin asiasta. Vie tätä nuorta psykologin luo, kuljettaa uimaan ja nuorisokahvilaan. Hoitaa pienempiä lapsia, että vanhemmat saavat levätä. Vie lapsia ulos. Auttaa vanhempia tukihakemusten teossa ja etsii tietoa. Pienille lapsille järjestyy päiväkotipaikka nopeasti. Tukiperhe olisi myös mahdollinen ja sitä haetaan, jos em. tuki ei riitä. Perhe on vähävarainen ja saa lastensuojelusta rahallista tukea lasten harrastuksiin.
Tässäkin tuon ensimmäisen esimerkin kaltainen tuki on tarpeen vain jos äiti kokee niin. Esim menneisyyden päihde/mt-ongelma ei todellakaan ole mikään syy kytätä sairauden parannuttua. Itselläni on pitkäkestoinen mt-sairaus ja kun paranen ja jos saan lapsia, niin todellakaan en tarvitse sosiaalityöntekijöitä kylään. Jos sairaus nostaa päätään, otan yhteyttä yksiyiseen psykoterapeuttiin, jolla käyn nytkin. Jos haluan nukkua, lapsen isä hoitaa tai palkkaan apua. En tarvitse ketään kylään sen takia, että ennen raskautta sairastuin.
Mitäpäs tekisit sossuna tilanteessa, jossa kuvailtu henkilö vakuuttelee, ettei tarvitse apua, mutta todellisuus onkin ihan muuta?
Oletko valmis ottamaan riskin lapsen terveyden tai jopa hengen kustannuksella, vain jottei äiti tuntisi itseään "kytätyksi"?
Miksi ihmeessä en sossuna uskoisi että ko. henkilö ei tarvitse apua? Eihän se, että on joskus sairastanut psyykkisesti tai että sairastaa tällä hetkellä tarkoita, että henkilön elämä olisi "mullin mallin". Moni psyykkisesti sairas opiskelee, käy töissä, hoitaa perhettä jne. Kommentistasi huomaa, että stigma mt-potilaita kohtaan on edelleen vahva. En minä ole mikään holhottava, vaikka olenkin sairastunut psyykkisesti. Eikä sitä minusta päällepäin näe, saattaisin olla sinunkin naapurisi tms :)
Psyykkisiä sairauksia on erilaisia ja eri asteisia. Osaan kuuluu myös sairaudentunnottomuus, eli ei itse edes ymmärretä oman pärjäämisensä tasoa.
Jos minulta kysytään, niin on hyvä jos tilannetta ja pärjäävyyttä seuraillaan. Siis lapsen kannalta hyvä, ja sitähän varten se lastensuojelu on.
Mutta mitä ihmettä se lasu voi kyttäämällä ja seuraamalla edes saada aikaan? Jos äidillä on jo olemassa mt-kontakti niin mitä ihmettä lasu voi tehdä, jos äidillä oireet pahenee? Ei mitään vaan äiti ottaa itse yheyttä terapeuttiin ja jatkaa hänen kanssaan työtä. Kun itse arki sujuu, mutta halutaan hoitoa PSYYKEN sairauteen, niin silloin ollaan yhteyssä siihen vanhaan mt-kontaktiin tai sitten haetaan apua jostain muualta. Jos arki ei suju, niin silloin tilanne on toinen. Mutta ei psyykkisesti sairaskaan / psyykehistorian omaava tarvitse mitään kyttäystä siitä, että sujuuko arki. Kyllä hän sen yleensä itse tietää ja osaa ottaa yhteyttä.
Tässä on taas se lähtöoletus, että kyllä kaikki vanhemmat ovat fiksuja ja ymmärtävät ja haluavat hakea apua. Tämähän ei kuitenkaan pidä paikkaansa eikä lastensuojelu voi jäädä sen varaan. Kaikki mt-ongelmaiset eivät todellakaan laiminlyö lapsiaan, mutta suuri osa lapsia laiminlyövistä vanhemmista on mt-ongelmaisia, ja tämän vuoksi näitä perheitä pyritään seuraamaan tarkemmin jotta saataisiin seulottua ajoissa ne jotka eivät sitä apua oma-aloitteisesti hae.
Vanhemman mieleterveysongelmien lisäksi on paljon muitakin tekijöitä, joiden on todettu lisäävän tilastollisesti riskiä lasten kaltoinkohteluun. Myös näitä ryhmiä pyritään mahdollisuuksien mukaan seulomaan ja seuraamaan.
Siitä olen kyllä aloituksen kanssa osittain samaa mieltä, että lastensuojelun tarkoitus ei ole perheen auttaminen vaan lapsen turvallisuuden varmistaminen. Usein nämä ovat sama tai ainakin saman suuntainen asia, mutta ei aina, ja vanhempien näkökulmasta harvoin. Siksi ei kannattaisi viljellä tuollaisia tyhjiä lauseita perheen auttamisesta. Kyse on lapsen edun turvaamisesta riippumatta siitä onko se vanhemman etu vai ei.
Ymmärrän kyllä, mutta en minä aio "varmuuden vuoksi" ottaa perhetyöntekijää kotiini hengaamaan sen takia, että minulla on psyykehistoriaa. Ei yksittäistä ihmistä saa kytätä tilaston yms takia. Toki asioista voi aina sen kerran jutella, jos huoli menneisyyden takia herää, mutta siihen se kyllä saa jäädä. Ja koska mt-ongelma ei tarkoita lasten kaltoinkohtelua, niin sossuilla ei ole mitään syytä pesiytyä minun tulevaan perhe-elämääni. Sosiaalipuoli ei edes voi auttaa tässä asiassa, kun hoito tapahtuu yksityissektorilla, eli jos psyykeongelma nostaisi päätään perhe-elämän keskellä, niin menisin suoraan omalle terapeutilleni. Ei siihen sosiaalipuolta tarvita.
Et edelleenkään käsitä.
Ne tulee sinne jos ne haluaa. Sinä et sitä päätä.
Jos et päästä niitä sinne, niin sitten löhtee lapsi.
Tottakai päätän kuka kotiini tulee. Ja miksi ihmeessä lapsi lähtee kun perusteita huostaanotolle ei ole?
Et päätä. Jos laatensuojelu sinne haluaa, se tulee.
Perusteet kyllä löytyy.
Jos en vaan avaa ovea?
Ja miten ne voi lapsen ottaa pois perheestä, jossa lapsesta huolehditaan, ei laiminlyödä ja arki rullaa?
Heh. Ovenavaamattomuudellako meinasit päästä eroon sosiaalihuollosta? Silloin ne kiinnostuvat entistä enemmän ja tulevat virka-avun, eli poliisipartion kanssa vaikka ovesta läpi, jos tarvis.
Ei kukaan tule väkisin sisään. Pitää olla akuutti varmuudella vakava tilanne menossa, että poliisi lähtee tuohon. Sossuilla ei ole aikaa eikä mitään hinkua lähteä ihmisten ovia hakkaamaan. Työtä on heillä muutenkin liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäkää nyt ymmärtää, että lasu ilmoitus ei ole rikosilmoitus. Sitä ei tehdä vanhemmista eikä perheistä. Te vanhemmat ette ole kaiken keskus eikä aurinko kierrä teidän ympärillänne. Lastensuojeluilmoitus tehdään lapsesta, jos siihen on aihetta. Tarkoituksena on turvata lapsen elämä ja tulevaisuus. Ei lastensuojelu ole olemassa vanhempien kiusaksi. Itsekkäät vanhemmat, te kitisette miten teidän maineenne pilataan.
Se lapsi on osa perhettä ja perheen elämän se sotkee. Kyllä siinä on me.
Puolet ilmoituksista on aiheettomia ja osassa lastensuojeluista 90 prosenttia tuöntekijöistä epäpäteviä. Aikamoinen riski joutua siis mielivallan alle.
Mikäs työssäsi tunaroinut sossu sinä olet kun noin kitiset?
Eiköhän perheessä ole sotku silloin, jos lapsesta ilmoitus tehdään. Mistä tieto, että puolet aiheettomia? Toisaalta, sehän on hyvä niin. Ilmoitushan ei vielä tarkoita lastensuojelun asiakkuutta. Asiakkuuskaan ei ole mikään leima. Sen kautta saa apua, jos vaan ottaa vastaan.
No ei ole jos puolet on ihan turhia. Osa kiusantekoa.
Ja mitä APUA sieltä saa?
Avut on jo monta kertaa tässä ketjussa kerrottu.
Eli sitä kyttäämistä.
Siinäpä varsinainen "apu".
Pari esimerkkiä: Odottavalla äidillä on ollut päihdeongelma ja masennusta. Perhetyöntekijä mukana vauvanhoidossa usean kerran viikossa. Äiti voi nukkua, kun joku huolehtii vauvasta. Tämä apu ei riitä, joten äiti vauvoineen ohjataan ensikotiin. Todetaan, että äiti ei jaksa ja päihdeongelma on edelleen olemassa. Äiti pääsee vauvan kanssa yhdessä perhekuntoutusyksikköön. Äitiä hoidetaan ja saavat asua yhdessä. Vältetään huostaanotto.
Perheessä on kapinoiva ja masentunut murrosikäinen, yksi pienimmistä adhd lapsi ja vielä kaksi muuta pikkuista. Perhetyöntekijä käy koululla puhumassa teinin asiasta. Vie tätä nuorta psykologin luo, kuljettaa uimaan ja nuorisokahvilaan. Hoitaa pienempiä lapsia, että vanhemmat saavat levätä. Vie lapsia ulos. Auttaa vanhempia tukihakemusten teossa ja etsii tietoa. Pienille lapsille järjestyy päiväkotipaikka nopeasti. Tukiperhe olisi myös mahdollinen ja sitä haetaan, jos em. tuki ei riitä. Perhe on vähävarainen ja saa lastensuojelusta rahallista tukea lasten harrastuksiin.
Tässäkin tuon ensimmäisen esimerkin kaltainen tuki on tarpeen vain jos äiti kokee niin. Esim menneisyyden päihde/mt-ongelma ei todellakaan ole mikään syy kytätä sairauden parannuttua. Itselläni on pitkäkestoinen mt-sairaus ja kun paranen ja jos saan lapsia, niin todellakaan en tarvitse sosiaalityöntekijöitä kylään. Jos sairaus nostaa päätään, otan yhteyttä yksiyiseen psykoterapeuttiin, jolla käyn nytkin. Jos haluan nukkua, lapsen isä hoitaa tai palkkaan apua. En tarvitse ketään kylään sen takia, että ennen raskautta sairastuin.
Mitäpäs tekisit sossuna tilanteessa, jossa kuvailtu henkilö vakuuttelee, ettei tarvitse apua, mutta todellisuus onkin ihan muuta?
Oletko valmis ottamaan riskin lapsen terveyden tai jopa hengen kustannuksella, vain jottei äiti tuntisi itseään "kytätyksi"?
Miksi ihmeessä en sossuna uskoisi että ko. henkilö ei tarvitse apua? Eihän se, että on joskus sairastanut psyykkisesti tai että sairastaa tällä hetkellä tarkoita, että henkilön elämä olisi "mullin mallin". Moni psyykkisesti sairas opiskelee, käy töissä, hoitaa perhettä jne. Kommentistasi huomaa, että stigma mt-potilaita kohtaan on edelleen vahva. En minä ole mikään holhottava, vaikka olenkin sairastunut psyykkisesti. Eikä sitä minusta päällepäin näe, saattaisin olla sinunkin naapurisi tms :)
Psyykkisiä sairauksia on erilaisia ja eri asteisia. Osaan kuuluu myös sairaudentunnottomuus, eli ei itse edes ymmärretä oman pärjäämisensä tasoa.
Jos minulta kysytään, niin on hyvä jos tilannetta ja pärjäävyyttä seuraillaan. Siis lapsen kannalta hyvä, ja sitähän varten se lastensuojelu on.
Mutta mitä ihmettä se lasu voi kyttäämällä ja seuraamalla edes saada aikaan? Jos äidillä on jo olemassa mt-kontakti niin mitä ihmettä lasu voi tehdä, jos äidillä oireet pahenee? Ei mitään vaan äiti ottaa itse yheyttä terapeuttiin ja jatkaa hänen kanssaan työtä. Kun itse arki sujuu, mutta halutaan hoitoa PSYYKEN sairauteen, niin silloin ollaan yhteyssä siihen vanhaan mt-kontaktiin tai sitten haetaan apua jostain muualta. Jos arki ei suju, niin silloin tilanne on toinen. Mutta ei psyykkisesti sairaskaan / psyykehistorian omaava tarvitse mitään kyttäystä siitä, että sujuuko arki. Kyllä hän sen yleensä itse tietää ja osaa ottaa yhteyttä.
Tässä on taas se lähtöoletus, että kyllä kaikki vanhemmat ovat fiksuja ja ymmärtävät ja haluavat hakea apua. Tämähän ei kuitenkaan pidä paikkaansa eikä lastensuojelu voi jäädä sen varaan. Kaikki mt-ongelmaiset eivät todellakaan laiminlyö lapsiaan, mutta suuri osa lapsia laiminlyövistä vanhemmista on mt-ongelmaisia, ja tämän vuoksi näitä perheitä pyritään seuraamaan tarkemmin jotta saataisiin seulottua ajoissa ne jotka eivät sitä apua oma-aloitteisesti hae.
Vanhemman mieleterveysongelmien lisäksi on paljon muitakin tekijöitä, joiden on todettu lisäävän tilastollisesti riskiä lasten kaltoinkohteluun. Myös näitä ryhmiä pyritään mahdollisuuksien mukaan seulomaan ja seuraamaan.
Siitä olen kyllä aloituksen kanssa osittain samaa mieltä, että lastensuojelun tarkoitus ei ole perheen auttaminen vaan lapsen turvallisuuden varmistaminen. Usein nämä ovat sama tai ainakin saman suuntainen asia, mutta ei aina, ja vanhempien näkökulmasta harvoin. Siksi ei kannattaisi viljellä tuollaisia tyhjiä lauseita perheen auttamisesta. Kyse on lapsen edun turvaamisesta riippumatta siitä onko se vanhemman etu vai ei.
Ymmärrän kyllä, mutta en minä aio "varmuuden vuoksi" ottaa perhetyöntekijää kotiini hengaamaan sen takia, että minulla on psyykehistoriaa. Ei yksittäistä ihmistä saa kytätä tilaston yms takia. Toki asioista voi aina sen kerran jutella, jos huoli menneisyyden takia herää, mutta siihen se kyllä saa jäädä. Ja koska mt-ongelma ei tarkoita lasten kaltoinkohtelua, niin sossuilla ei ole mitään syytä pesiytyä minun tulevaan perhe-elämääni. Sosiaalipuoli ei edes voi auttaa tässä asiassa, kun hoito tapahtuu yksityissektorilla, eli jos psyykeongelma nostaisi päätään perhe-elämän keskellä, niin menisin suoraan omalle terapeutilleni. Ei siihen sosiaalipuolta tarvita.
Et edelleenkään käsitä.
Ne tulee sinne jos ne haluaa. Sinä et sitä päätä.
Jos et päästä niitä sinne, niin sitten löhtee lapsi.
Tottakai päätän kuka kotiini tulee. Ja miksi ihmeessä lapsi lähtee kun perusteita huostaanotolle ei ole?
Et päätä. Jos laatensuojelu sinne haluaa, se tulee.
Perusteet kyllä löytyy.
Jos en vaan avaa ovea?
Ja miten ne voi lapsen ottaa pois perheestä, jossa lapsesta huolehditaan, ei laiminlyödä ja arki rullaa?
Heh. Ovenavaamattomuudellako meinasit päästä eroon sosiaalihuollosta? Silloin ne kiinnostuvat entistä enemmän ja tulevat virka-avun, eli poliisipartion kanssa vaikka ovesta läpi, jos tarvis.
Ei kukaan tule väkisin sisään. Pitää olla akuutti varmuudella vakava tilanne menossa, että poliisi lähtee tuohon. Sossuilla ei ole aikaa eikä mitään hinkua lähteä ihmisten ovia hakkaamaan. Työtä on heillä muutenkin liikaa.
Eläpä sossu viitsi palturia puhua. Me ei oltu edes kotona, kun oli sossu käynyt oven takana hakkaamassa poliisin kanssa. Perusteena naapurin lapsettoman kettuilu-ilmoitus. Kuulin toiselta naapurilta, joka oli ihmetellyt mikä meteli rappukäytävästä kuuluu. Poliisi totesi ettei ketään ole kotona.
Se siitä akuutista varmuudella vakavasta tilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäkää nyt ymmärtää, että lasu ilmoitus ei ole rikosilmoitus. Sitä ei tehdä vanhemmista eikä perheistä. Te vanhemmat ette ole kaiken keskus eikä aurinko kierrä teidän ympärillänne. Lastensuojeluilmoitus tehdään lapsesta, jos siihen on aihetta. Tarkoituksena on turvata lapsen elämä ja tulevaisuus. Ei lastensuojelu ole olemassa vanhempien kiusaksi. Itsekkäät vanhemmat, te kitisette miten teidän maineenne pilataan.
Se lapsi on osa perhettä ja perheen elämän se sotkee. Kyllä siinä on me.
Puolet ilmoituksista on aiheettomia ja osassa lastensuojeluista 90 prosenttia tuöntekijöistä epäpäteviä. Aikamoinen riski joutua siis mielivallan alle.
Mikäs työssäsi tunaroinut sossu sinä olet kun noin kitiset?
Eiköhän perheessä ole sotku silloin, jos lapsesta ilmoitus tehdään. Mistä tieto, että puolet aiheettomia? Toisaalta, sehän on hyvä niin. Ilmoitushan ei vielä tarkoita lastensuojelun asiakkuutta. Asiakkuuskaan ei ole mikään leima. Sen kautta saa apua, jos vaan ottaa vastaan.
No ei ole jos puolet on ihan turhia. Osa kiusantekoa.
Ja mitä APUA sieltä saa?
Avut on jo monta kertaa tässä ketjussa kerrottu.
Eli sitä kyttäämistä.
Siinäpä varsinainen "apu".
Pari esimerkkiä: Odottavalla äidillä on ollut päihdeongelma ja masennusta. Perhetyöntekijä mukana vauvanhoidossa usean kerran viikossa. Äiti voi nukkua, kun joku huolehtii vauvasta. Tämä apu ei riitä, joten äiti vauvoineen ohjataan ensikotiin. Todetaan, että äiti ei jaksa ja päihdeongelma on edelleen olemassa. Äiti pääsee vauvan kanssa yhdessä perhekuntoutusyksikköön. Äitiä hoidetaan ja saavat asua yhdessä. Vältetään huostaanotto.
Perheessä on kapinoiva ja masentunut murrosikäinen, yksi pienimmistä adhd lapsi ja vielä kaksi muuta pikkuista. Perhetyöntekijä käy koululla puhumassa teinin asiasta. Vie tätä nuorta psykologin luo, kuljettaa uimaan ja nuorisokahvilaan. Hoitaa pienempiä lapsia, että vanhemmat saavat levätä. Vie lapsia ulos. Auttaa vanhempia tukihakemusten teossa ja etsii tietoa. Pienille lapsille järjestyy päiväkotipaikka nopeasti. Tukiperhe olisi myös mahdollinen ja sitä haetaan, jos em. tuki ei riitä. Perhe on vähävarainen ja saa lastensuojelusta rahallista tukea lasten harrastuksiin.
Tässäkin tuon ensimmäisen esimerkin kaltainen tuki on tarpeen vain jos äiti kokee niin. Esim menneisyyden päihde/mt-ongelma ei todellakaan ole mikään syy kytätä sairauden parannuttua. Itselläni on pitkäkestoinen mt-sairaus ja kun paranen ja jos saan lapsia, niin todellakaan en tarvitse sosiaalityöntekijöitä kylään. Jos sairaus nostaa päätään, otan yhteyttä yksiyiseen psykoterapeuttiin, jolla käyn nytkin. Jos haluan nukkua, lapsen isä hoitaa tai palkkaan apua. En tarvitse ketään kylään sen takia, että ennen raskautta sairastuin.
Mitäpäs tekisit sossuna tilanteessa, jossa kuvailtu henkilö vakuuttelee, ettei tarvitse apua, mutta todellisuus onkin ihan muuta?
Oletko valmis ottamaan riskin lapsen terveyden tai jopa hengen kustannuksella, vain jottei äiti tuntisi itseään "kytätyksi"?
Miksi ihmeessä en sossuna uskoisi että ko. henkilö ei tarvitse apua? Eihän se, että on joskus sairastanut psyykkisesti tai että sairastaa tällä hetkellä tarkoita, että henkilön elämä olisi "mullin mallin". Moni psyykkisesti sairas opiskelee, käy töissä, hoitaa perhettä jne. Kommentistasi huomaa, että stigma mt-potilaita kohtaan on edelleen vahva. En minä ole mikään holhottava, vaikka olenkin sairastunut psyykkisesti. Eikä sitä minusta päällepäin näe, saattaisin olla sinunkin naapurisi tms :)
Psyykkisiä sairauksia on erilaisia ja eri asteisia. Osaan kuuluu myös sairaudentunnottomuus, eli ei itse edes ymmärretä oman pärjäämisensä tasoa.
Jos minulta kysytään, niin on hyvä jos tilannetta ja pärjäävyyttä seuraillaan. Siis lapsen kannalta hyvä, ja sitähän varten se lastensuojelu on.
Mutta mitä ihmettä se lasu voi kyttäämällä ja seuraamalla edes saada aikaan? Jos äidillä on jo olemassa mt-kontakti niin mitä ihmettä lasu voi tehdä, jos äidillä oireet pahenee? Ei mitään vaan äiti ottaa itse yheyttä terapeuttiin ja jatkaa hänen kanssaan työtä. Kun itse arki sujuu, mutta halutaan hoitoa PSYYKEN sairauteen, niin silloin ollaan yhteyssä siihen vanhaan mt-kontaktiin tai sitten haetaan apua jostain muualta. Jos arki ei suju, niin silloin tilanne on toinen. Mutta ei psyykkisesti sairaskaan / psyykehistorian omaava tarvitse mitään kyttäystä siitä, että sujuuko arki. Kyllä hän sen yleensä itse tietää ja osaa ottaa yhteyttä.
Tässä on taas se lähtöoletus, että kyllä kaikki vanhemmat ovat fiksuja ja ymmärtävät ja haluavat hakea apua. Tämähän ei kuitenkaan pidä paikkaansa eikä lastensuojelu voi jäädä sen varaan. Kaikki mt-ongelmaiset eivät todellakaan laiminlyö lapsiaan, mutta suuri osa lapsia laiminlyövistä vanhemmista on mt-ongelmaisia, ja tämän vuoksi näitä perheitä pyritään seuraamaan tarkemmin jotta saataisiin seulottua ajoissa ne jotka eivät sitä apua oma-aloitteisesti hae.
Vanhemman mieleterveysongelmien lisäksi on paljon muitakin tekijöitä, joiden on todettu lisäävän tilastollisesti riskiä lasten kaltoinkohteluun. Myös näitä ryhmiä pyritään mahdollisuuksien mukaan seulomaan ja seuraamaan.
Siitä olen kyllä aloituksen kanssa osittain samaa mieltä, että lastensuojelun tarkoitus ei ole perheen auttaminen vaan lapsen turvallisuuden varmistaminen. Usein nämä ovat sama tai ainakin saman suuntainen asia, mutta ei aina, ja vanhempien näkökulmasta harvoin. Siksi ei kannattaisi viljellä tuollaisia tyhjiä lauseita perheen auttamisesta. Kyse on lapsen edun turvaamisesta riippumatta siitä onko se vanhemman etu vai ei.
Ymmärrän kyllä, mutta en minä aio "varmuuden vuoksi" ottaa perhetyöntekijää kotiini hengaamaan sen takia, että minulla on psyykehistoriaa. Ei yksittäistä ihmistä saa kytätä tilaston yms takia. Toki asioista voi aina sen kerran jutella, jos huoli menneisyyden takia herää, mutta siihen se kyllä saa jäädä. Ja koska mt-ongelma ei tarkoita lasten kaltoinkohtelua, niin sossuilla ei ole mitään syytä pesiytyä minun tulevaan perhe-elämääni. Sosiaalipuoli ei edes voi auttaa tässä asiassa, kun hoito tapahtuu yksityissektorilla, eli jos psyykeongelma nostaisi päätään perhe-elämän keskellä, niin menisin suoraan omalle terapeutilleni. Ei siihen sosiaalipuolta tarvita.
Et edelleenkään käsitä.
Ne tulee sinne jos ne haluaa. Sinä et sitä päätä.
Jos et päästä niitä sinne, niin sitten löhtee lapsi.
Tottakai päätän kuka kotiini tulee. Ja miksi ihmeessä lapsi lähtee kun perusteita huostaanotolle ei ole?
Et päätä. Jos laatensuojelu sinne haluaa, se tulee.
Perusteet kyllä löytyy.
Jos en vaan avaa ovea?
Ja miten ne voi lapsen ottaa pois perheestä, jossa lapsesta huolehditaan, ei laiminlyödä ja arki rullaa?
Heh. Ovenavaamattomuudellako meinasit päästä eroon sosiaalihuollosta? Silloin ne kiinnostuvat entistä enemmän ja tulevat virka-avun, eli poliisipartion kanssa vaikka ovesta läpi, jos tarvis.
Ei kukaan tule väkisin sisään. Pitää olla akuutti varmuudella vakava tilanne menossa, että poliisi lähtee tuohon. Sossuilla ei ole aikaa eikä mitään hinkua lähteä ihmisten ovia hakkaamaan. Työtä on heillä muutenkin liikaa.
Eläpä sossu viitsi palturia puhua. Me ei oltu edes kotona, kun oli sossu käynyt oven takana hakkaamassa poliisin kanssa. Perusteena naapurin lapsettoman kettuilu-ilmoitus. Kuulin toiselta naapurilta, joka oli ihmetellyt mikä meteli rappukäytävästä kuuluu. Poliisi totesi ettei ketään ole kotona.
Se siitä akuutista varmuudella vakavasta tilanteesta.
En ole sossu. Jos naapuri on sanonut, että lapsia pahinpidellään juuri nyt, niin täytyyhän sinne poliisien lähteä. Vai mitä meinaat? Mutta eivät sossut vaani summassa ihmisten nurkilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäkää nyt ymmärtää, että lasu ilmoitus ei ole rikosilmoitus. Sitä ei tehdä vanhemmista eikä perheistä. Te vanhemmat ette ole kaiken keskus eikä aurinko kierrä teidän ympärillänne. Lastensuojeluilmoitus tehdään lapsesta, jos siihen on aihetta. Tarkoituksena on turvata lapsen elämä ja tulevaisuus. Ei lastensuojelu ole olemassa vanhempien kiusaksi. Itsekkäät vanhemmat, te kitisette miten teidän maineenne pilataan.
Se lapsi on osa perhettä ja perheen elämän se sotkee. Kyllä siinä on me.
Puolet ilmoituksista on aiheettomia ja osassa lastensuojeluista 90 prosenttia tuöntekijöistä epäpäteviä. Aikamoinen riski joutua siis mielivallan alle.
Mikäs työssäsi tunaroinut sossu sinä olet kun noin kitiset?
Eiköhän perheessä ole sotku silloin, jos lapsesta ilmoitus tehdään. Mistä tieto, että puolet aiheettomia? Toisaalta, sehän on hyvä niin. Ilmoitushan ei vielä tarkoita lastensuojelun asiakkuutta. Asiakkuuskaan ei ole mikään leima. Sen kautta saa apua, jos vaan ottaa vastaan.
No ei ole jos puolet on ihan turhia. Osa kiusantekoa.
Ja mitä APUA sieltä saa?
Avut on jo monta kertaa tässä ketjussa kerrottu.
Eli sitä kyttäämistä.
Siinäpä varsinainen "apu".
Pari esimerkkiä: Odottavalla äidillä on ollut päihdeongelma ja masennusta. Perhetyöntekijä mukana vauvanhoidossa usean kerran viikossa. Äiti voi nukkua, kun joku huolehtii vauvasta. Tämä apu ei riitä, joten äiti vauvoineen ohjataan ensikotiin. Todetaan, että äiti ei jaksa ja päihdeongelma on edelleen olemassa. Äiti pääsee vauvan kanssa yhdessä perhekuntoutusyksikköön. Äitiä hoidetaan ja saavat asua yhdessä. Vältetään huostaanotto.
Perheessä on kapinoiva ja masentunut murrosikäinen, yksi pienimmistä adhd lapsi ja vielä kaksi muuta pikkuista. Perhetyöntekijä käy koululla puhumassa teinin asiasta. Vie tätä nuorta psykologin luo, kuljettaa uimaan ja nuorisokahvilaan. Hoitaa pienempiä lapsia, että vanhemmat saavat levätä. Vie lapsia ulos. Auttaa vanhempia tukihakemusten teossa ja etsii tietoa. Pienille lapsille järjestyy päiväkotipaikka nopeasti. Tukiperhe olisi myös mahdollinen ja sitä haetaan, jos em. tuki ei riitä. Perhe on vähävarainen ja saa lastensuojelusta rahallista tukea lasten harrastuksiin.
Tässäkin tuon ensimmäisen esimerkin kaltainen tuki on tarpeen vain jos äiti kokee niin. Esim menneisyyden päihde/mt-ongelma ei todellakaan ole mikään syy kytätä sairauden parannuttua. Itselläni on pitkäkestoinen mt-sairaus ja kun paranen ja jos saan lapsia, niin todellakaan en tarvitse sosiaalityöntekijöitä kylään. Jos sairaus nostaa päätään, otan yhteyttä yksiyiseen psykoterapeuttiin, jolla käyn nytkin. Jos haluan nukkua, lapsen isä hoitaa tai palkkaan apua. En tarvitse ketään kylään sen takia, että ennen raskautta sairastuin.
Mitäpäs tekisit sossuna tilanteessa, jossa kuvailtu henkilö vakuuttelee, ettei tarvitse apua, mutta todellisuus onkin ihan muuta?
Oletko valmis ottamaan riskin lapsen terveyden tai jopa hengen kustannuksella, vain jottei äiti tuntisi itseään "kytätyksi"?
Miksi ihmeessä en sossuna uskoisi että ko. henkilö ei tarvitse apua? Eihän se, että on joskus sairastanut psyykkisesti tai että sairastaa tällä hetkellä tarkoita, että henkilön elämä olisi "mullin mallin". Moni psyykkisesti sairas opiskelee, käy töissä, hoitaa perhettä jne. Kommentistasi huomaa, että stigma mt-potilaita kohtaan on edelleen vahva. En minä ole mikään holhottava, vaikka olenkin sairastunut psyykkisesti. Eikä sitä minusta päällepäin näe, saattaisin olla sinunkin naapurisi tms :)
Psyykkisiä sairauksia on erilaisia ja eri asteisia. Osaan kuuluu myös sairaudentunnottomuus, eli ei itse edes ymmärretä oman pärjäämisensä tasoa.
Jos minulta kysytään, niin on hyvä jos tilannetta ja pärjäävyyttä seuraillaan. Siis lapsen kannalta hyvä, ja sitähän varten se lastensuojelu on.
Mutta mitä ihmettä se lasu voi kyttäämällä ja seuraamalla edes saada aikaan? Jos äidillä on jo olemassa mt-kontakti niin mitä ihmettä lasu voi tehdä, jos äidillä oireet pahenee? Ei mitään vaan äiti ottaa itse yheyttä terapeuttiin ja jatkaa hänen kanssaan työtä. Kun itse arki sujuu, mutta halutaan hoitoa PSYYKEN sairauteen, niin silloin ollaan yhteyssä siihen vanhaan mt-kontaktiin tai sitten haetaan apua jostain muualta. Jos arki ei suju, niin silloin tilanne on toinen. Mutta ei psyykkisesti sairaskaan / psyykehistorian omaava tarvitse mitään kyttäystä siitä, että sujuuko arki. Kyllä hän sen yleensä itse tietää ja osaa ottaa yhteyttä.
Tässä on taas se lähtöoletus, että kyllä kaikki vanhemmat ovat fiksuja ja ymmärtävät ja haluavat hakea apua. Tämähän ei kuitenkaan pidä paikkaansa eikä lastensuojelu voi jäädä sen varaan. Kaikki mt-ongelmaiset eivät todellakaan laiminlyö lapsiaan, mutta suuri osa lapsia laiminlyövistä vanhemmista on mt-ongelmaisia, ja tämän vuoksi näitä perheitä pyritään seuraamaan tarkemmin jotta saataisiin seulottua ajoissa ne jotka eivät sitä apua oma-aloitteisesti hae.
Vanhemman mieleterveysongelmien lisäksi on paljon muitakin tekijöitä, joiden on todettu lisäävän tilastollisesti riskiä lasten kaltoinkohteluun. Myös näitä ryhmiä pyritään mahdollisuuksien mukaan seulomaan ja seuraamaan.
Siitä olen kyllä aloituksen kanssa osittain samaa mieltä, että lastensuojelun tarkoitus ei ole perheen auttaminen vaan lapsen turvallisuuden varmistaminen. Usein nämä ovat sama tai ainakin saman suuntainen asia, mutta ei aina, ja vanhempien näkökulmasta harvoin. Siksi ei kannattaisi viljellä tuollaisia tyhjiä lauseita perheen auttamisesta. Kyse on lapsen edun turvaamisesta riippumatta siitä onko se vanhemman etu vai ei.
Ymmärrän kyllä, mutta en minä aio "varmuuden vuoksi" ottaa perhetyöntekijää kotiini hengaamaan sen takia, että minulla on psyykehistoriaa. Ei yksittäistä ihmistä saa kytätä tilaston yms takia. Toki asioista voi aina sen kerran jutella, jos huoli menneisyyden takia herää, mutta siihen se kyllä saa jäädä. Ja koska mt-ongelma ei tarkoita lasten kaltoinkohtelua, niin sossuilla ei ole mitään syytä pesiytyä minun tulevaan perhe-elämääni. Sosiaalipuoli ei edes voi auttaa tässä asiassa, kun hoito tapahtuu yksityissektorilla, eli jos psyykeongelma nostaisi päätään perhe-elämän keskellä, niin menisin suoraan omalle terapeutilleni. Ei siihen sosiaalipuolta tarvita.
Et edelleenkään käsitä.
Ne tulee sinne jos ne haluaa. Sinä et sitä päätä.
Jos et päästä niitä sinne, niin sitten löhtee lapsi.
Tottakai päätän kuka kotiini tulee. Ja miksi ihmeessä lapsi lähtee kun perusteita huostaanotolle ei ole?
Et päätä. Jos laatensuojelu sinne haluaa, se tulee.
Perusteet kyllä löytyy.
Jos en vaan avaa ovea?
Ja miten ne voi lapsen ottaa pois perheestä, jossa lapsesta huolehditaan, ei laiminlyödä ja arki rullaa?
Heh. Ovenavaamattomuudellako meinasit päästä eroon sosiaalihuollosta? Silloin ne kiinnostuvat entistä enemmän ja tulevat virka-avun, eli poliisipartion kanssa vaikka ovesta läpi, jos tarvis.
Ei kukaan tule väkisin sisään. Pitää olla akuutti varmuudella vakava tilanne menossa, että poliisi lähtee tuohon. Sossuilla ei ole aikaa eikä mitään hinkua lähteä ihmisten ovia hakkaamaan. Työtä on heillä muutenkin liikaa.
Eläpä sossu viitsi palturia puhua. Me ei oltu edes kotona, kun oli sossu käynyt oven takana hakkaamassa poliisin kanssa. Perusteena naapurin lapsettoman kettuilu-ilmoitus. Kuulin toiselta naapurilta, joka oli ihmetellyt mikä meteli rappukäytävästä kuuluu. Poliisi totesi ettei ketään ole kotona.
Se siitä akuutista varmuudella vakavasta tilanteesta.
En ole sossu. Jos naapuri on sanonut, että lapsia pahinpidellään juuri nyt, niin täytyyhän sinne poliisien lähteä. Vai mitä meinaat? Mutta eivät sossut vaani summassa ihmisten nurkilla.
Jos et ole edes itse sossu, niin mitä höliset " varmuudella vakavista tilanteista"? Mielestäni se että asukas ei ole kotona, ei ole varmuudella vakava tilanne. Jos et tiedä varmuudella sossujen toimintatapoja, niin ei kannata antaa väärää informaatiota täälläkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäkää nyt ymmärtää, että lasu ilmoitus ei ole rikosilmoitus. Sitä ei tehdä vanhemmista eikä perheistä. Te vanhemmat ette ole kaiken keskus eikä aurinko kierrä teidän ympärillänne. Lastensuojeluilmoitus tehdään lapsesta, jos siihen on aihetta. Tarkoituksena on turvata lapsen elämä ja tulevaisuus. Ei lastensuojelu ole olemassa vanhempien kiusaksi. Itsekkäät vanhemmat, te kitisette miten teidän maineenne pilataan.
Se lapsi on osa perhettä ja perheen elämän se sotkee. Kyllä siinä on me.
Puolet ilmoituksista on aiheettomia ja osassa lastensuojeluista 90 prosenttia tuöntekijöistä epäpäteviä. Aikamoinen riski joutua siis mielivallan alle.
Mikäs työssäsi tunaroinut sossu sinä olet kun noin kitiset?
Eiköhän perheessä ole sotku silloin, jos lapsesta ilmoitus tehdään. Mistä tieto, että puolet aiheettomia? Toisaalta, sehän on hyvä niin. Ilmoitushan ei vielä tarkoita lastensuojelun asiakkuutta. Asiakkuuskaan ei ole mikään leima. Sen kautta saa apua, jos vaan ottaa vastaan.
No ei ole jos puolet on ihan turhia. Osa kiusantekoa.
Ja mitä APUA sieltä saa?
Avut on jo monta kertaa tässä ketjussa kerrottu.
Eli sitä kyttäämistä.
Siinäpä varsinainen "apu".
Pari esimerkkiä: Odottavalla äidillä on ollut päihdeongelma ja masennusta. Perhetyöntekijä mukana vauvanhoidossa usean kerran viikossa. Äiti voi nukkua, kun joku huolehtii vauvasta. Tämä apu ei riitä, joten äiti vauvoineen ohjataan ensikotiin. Todetaan, että äiti ei jaksa ja päihdeongelma on edelleen olemassa. Äiti pääsee vauvan kanssa yhdessä perhekuntoutusyksikköön. Äitiä hoidetaan ja saavat asua yhdessä. Vältetään huostaanotto.
Perheessä on kapinoiva ja masentunut murrosikäinen, yksi pienimmistä adhd lapsi ja vielä kaksi muuta pikkuista. Perhetyöntekijä käy koululla puhumassa teinin asiasta. Vie tätä nuorta psykologin luo, kuljettaa uimaan ja nuorisokahvilaan. Hoitaa pienempiä lapsia, että vanhemmat saavat levätä. Vie lapsia ulos. Auttaa vanhempia tukihakemusten teossa ja etsii tietoa. Pienille lapsille järjestyy päiväkotipaikka nopeasti. Tukiperhe olisi myös mahdollinen ja sitä haetaan, jos em. tuki ei riitä. Perhe on vähävarainen ja saa lastensuojelusta rahallista tukea lasten harrastuksiin.
Tässäkin tuon ensimmäisen esimerkin kaltainen tuki on tarpeen vain jos äiti kokee niin. Esim menneisyyden päihde/mt-ongelma ei todellakaan ole mikään syy kytätä sairauden parannuttua. Itselläni on pitkäkestoinen mt-sairaus ja kun paranen ja jos saan lapsia, niin todellakaan en tarvitse sosiaalityöntekijöitä kylään. Jos sairaus nostaa päätään, otan yhteyttä yksiyiseen psykoterapeuttiin, jolla käyn nytkin. Jos haluan nukkua, lapsen isä hoitaa tai palkkaan apua. En tarvitse ketään kylään sen takia, että ennen raskautta sairastuin.
Mitäpäs tekisit sossuna tilanteessa, jossa kuvailtu henkilö vakuuttelee, ettei tarvitse apua, mutta todellisuus onkin ihan muuta?
Oletko valmis ottamaan riskin lapsen terveyden tai jopa hengen kustannuksella, vain jottei äiti tuntisi itseään "kytätyksi"?
Miksi ihmeessä en sossuna uskoisi että ko. henkilö ei tarvitse apua? Eihän se, että on joskus sairastanut psyykkisesti tai että sairastaa tällä hetkellä tarkoita, että henkilön elämä olisi "mullin mallin". Moni psyykkisesti sairas opiskelee, käy töissä, hoitaa perhettä jne. Kommentistasi huomaa, että stigma mt-potilaita kohtaan on edelleen vahva. En minä ole mikään holhottava, vaikka olenkin sairastunut psyykkisesti. Eikä sitä minusta päällepäin näe, saattaisin olla sinunkin naapurisi tms :)
Psyykkisiä sairauksia on erilaisia ja eri asteisia. Osaan kuuluu myös sairaudentunnottomuus, eli ei itse edes ymmärretä oman pärjäämisensä tasoa.
Jos minulta kysytään, niin on hyvä jos tilannetta ja pärjäävyyttä seuraillaan. Siis lapsen kannalta hyvä, ja sitähän varten se lastensuojelu on.
Mutta mitä ihmettä se lasu voi kyttäämällä ja seuraamalla edes saada aikaan? Jos äidillä on jo olemassa mt-kontakti niin mitä ihmettä lasu voi tehdä, jos äidillä oireet pahenee? Ei mitään vaan äiti ottaa itse yheyttä terapeuttiin ja jatkaa hänen kanssaan työtä. Kun itse arki sujuu, mutta halutaan hoitoa PSYYKEN sairauteen, niin silloin ollaan yhteyssä siihen vanhaan mt-kontaktiin tai sitten haetaan apua jostain muualta. Jos arki ei suju, niin silloin tilanne on toinen. Mutta ei psyykkisesti sairaskaan / psyykehistorian omaava tarvitse mitään kyttäystä siitä, että sujuuko arki. Kyllä hän sen yleensä itse tietää ja osaa ottaa yhteyttä.
Tässä on taas se lähtöoletus, että kyllä kaikki vanhemmat ovat fiksuja ja ymmärtävät ja haluavat hakea apua. Tämähän ei kuitenkaan pidä paikkaansa eikä lastensuojelu voi jäädä sen varaan. Kaikki mt-ongelmaiset eivät todellakaan laiminlyö lapsiaan, mutta suuri osa lapsia laiminlyövistä vanhemmista on mt-ongelmaisia, ja tämän vuoksi näitä perheitä pyritään seuraamaan tarkemmin jotta saataisiin seulottua ajoissa ne jotka eivät sitä apua oma-aloitteisesti hae.
Vanhemman mieleterveysongelmien lisäksi on paljon muitakin tekijöitä, joiden on todettu lisäävän tilastollisesti riskiä lasten kaltoinkohteluun. Myös näitä ryhmiä pyritään mahdollisuuksien mukaan seulomaan ja seuraamaan.
Siitä olen kyllä aloituksen kanssa osittain samaa mieltä, että lastensuojelun tarkoitus ei ole perheen auttaminen vaan lapsen turvallisuuden varmistaminen. Usein nämä ovat sama tai ainakin saman suuntainen asia, mutta ei aina, ja vanhempien näkökulmasta harvoin. Siksi ei kannattaisi viljellä tuollaisia tyhjiä lauseita perheen auttamisesta. Kyse on lapsen edun turvaamisesta riippumatta siitä onko se vanhemman etu vai ei.
Ymmärrän kyllä, mutta en minä aio "varmuuden vuoksi" ottaa perhetyöntekijää kotiini hengaamaan sen takia, että minulla on psyykehistoriaa. Ei yksittäistä ihmistä saa kytätä tilaston yms takia. Toki asioista voi aina sen kerran jutella, jos huoli menneisyyden takia herää, mutta siihen se kyllä saa jäädä. Ja koska mt-ongelma ei tarkoita lasten kaltoinkohtelua, niin sossuilla ei ole mitään syytä pesiytyä minun tulevaan perhe-elämääni. Sosiaalipuoli ei edes voi auttaa tässä asiassa, kun hoito tapahtuu yksityissektorilla, eli jos psyykeongelma nostaisi päätään perhe-elämän keskellä, niin menisin suoraan omalle terapeutilleni. Ei siihen sosiaalipuolta tarvita.
Et edelleenkään käsitä.
Ne tulee sinne jos ne haluaa. Sinä et sitä päätä.
Jos et päästä niitä sinne, niin sitten löhtee lapsi.
Tottakai päätän kuka kotiini tulee. Ja miksi ihmeessä lapsi lähtee kun perusteita huostaanotolle ei ole?
Et päätä. Jos laatensuojelu sinne haluaa, se tulee.
Perusteet kyllä löytyy.
Jos en vaan avaa ovea?
Ja miten ne voi lapsen ottaa pois perheestä, jossa lapsesta huolehditaan, ei laiminlyödä ja arki rullaa?
Heh. Ovenavaamattomuudellako meinasit päästä eroon sosiaalihuollosta? Silloin ne kiinnostuvat entistä enemmän ja tulevat virka-avun, eli poliisipartion kanssa vaikka ovesta läpi, jos tarvis.
Ei kukaan tule väkisin sisään. Pitää olla akuutti varmuudella vakava tilanne menossa, että poliisi lähtee tuohon. Sossuilla ei ole aikaa eikä mitään hinkua lähteä ihmisten ovia hakkaamaan. Työtä on heillä muutenkin liikaa.
Eläpä sossu viitsi palturia puhua. Me ei oltu edes kotona, kun oli sossu käynyt oven takana hakkaamassa poliisin kanssa. Perusteena naapurin lapsettoman kettuilu-ilmoitus. Kuulin toiselta naapurilta, joka oli ihmetellyt mikä meteli rappukäytävästä kuuluu. Poliisi totesi ettei ketään ole kotona.
Se siitä akuutista varmuudella vakavasta tilanteesta.
En ole sossu. Jos naapuri on sanonut, että lapsia pahinpidellään juuri nyt, niin täytyyhän sinne poliisien lähteä. Vai mitä meinaat? Mutta eivät sossut vaani summassa ihmisten nurkilla.
Jos et ole edes itse sossu, niin mitä höliset " varmuudella vakavista tilanteista"? Mielestäni se että asukas ei ole kotona, ei ole varmuudella vakava tilanne. Jos et tiedä varmuudella sossujen toimintatapoja, niin ei kannata antaa väärää informaatiota täälläkään.
Mutta olihan heidän pakko kuitenkin tulla oven taakse varisramaan asia. Mistäs he muuten sen tietäisivät mikä se tilanne on kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ei sitä tilannetta paranna ilmoitusten lisääminen vaan sossujen pätevyyden parantaminen ja älykkyystason nosto.
Miten se tapahtuisi? Koulutusta paremmaksi? Sisäänpääsytestit? Selkeämmät toimintaohjeet työhön? Lain muuttaminen?
Taitoa ja osaamista tosiaan vaaditaan kun ihmisten herkälle alueelle perheeseen ja yksityiselämään puututaan.
Esim Itä-Helsingissä on lastensuojeluyksikköjä, joissa 90 prosenttia työntekijöistä on epäpäteviä. Nuoria tyttösiä.
Eli pätevyysvaatimukset ehdottomiksi tiukoiksi, alalle kunnolliset soveltuvuuskokeet, pyrkijöistä pois kaikki omaa lapsuuttaan kostavat/paikkaavat ja luonnehäiriöiset.
Laki uusiksi - myös työntekijöille selkeät vastuut toiminnastaan. Seuraukset vääristä ilmoituksista ilmoittelijoille.
Kaikki kikkailut kiellettävä. Eli se että kaksi epäpätevää tunaria käy perheen luona (pahantahtoisia lähäreitä esim) ja sitten heidän toilailunsa kuittaa nimiinsä se toimiston ainoa pätevä työntekijä, perhettä näkemättä.
Kaikki merkinnät avoimiksi ja joka keskustelusta pöytäkirja ja siitä kopiot perheille. Selkeä ja toimiva ja kunnollinen kirjausten korjauspalvelu.
Termistö läpinäkyväksi: Sossu-suomi-sanakirja, joka kertoo selkeästi, mitä oikeasti tarkoittaa "huoli", mitä "yhteistyö" jne.
Nämä nyt kriisitoimenpiteinä ja heti.
Sosiaalityöntekijöistä on huutava pula. Pääkaupunkiseudulla on tälläkin hetkellä yli 70 avointa toimea haettavana. Tekijöitä ei saada, koska palkat ovat akateemiseen koulutukseen nähden mitättömät ja työ raskasta. Tällä hetkellä sosiaalityöntekijänä voi toimia ainoastaan joko akateemisen loppututkinnon alalta suorittanut tai sijaisena alan opiskelija. Yliopistot kouluttavat uusia koko ajan, mutta koulutus kestää 5-6 vuotta. Sisäänpääsy opiskelemaan sosiaalityötä on vaikeaa. Esim. Helsingin yliopistoon pääsee sitä lukemaan n. 2% hakijoista.
Sosiaalipalvelujen kirjaukset ovat tulossa omakantaan kuten terveydenhuollonkin kirjaukset.
Sitä suuremmalla syyllä sieltä pitää saada ne aiheettomat ilmoitukset pois. Eli väärästä ilmoituksesta rangaistus ja lakiteksti uusiksi.
Ja ne lapsiperheiden palvelut sinne minne ne kuuluukin. Neuvolaan, terveydenhuoltoon ja kotipalveluun.
Jep jep. Niin että jos lastensuojelun tarvetta ei päästä näyttämään toteen, niin ilmoittajalle rangaistus?
No, loppuuhan siinä ilmoitukset nopeasti. Samalla myös ne aiheelliset, kun ei kukaan uskalla ilmoittaa, ellei saa laiminlyöntiä tallennetuksi videolle.Minua pahoinpideltiin lapsena rankasto. Hakattiin mustelmille ja lisäksi kiusattiin henkisesti, muunmuassa käskettiin tappamaan itseni.
Muiden edessä äiti esitti sitten vuoden vanhempaa, joka ikinä ei tekisi pahaa lapsille en ja muuta oikeen herttasta.
Siinä onkin sitten vaikea näyttää toteen mitään. Jos riskinä on vielä saada syyte, niin eiköhän moni jätä sitten ihan varmuuden vuoksi ilmoittamatta.
Myös se on rankkaa väkivaltaa jos joutuu siihen prosessiin syyttömänä.
Puolet ilmoituksista on aiheettomia.
Meitä alkoi vainota mt-ongelmainen sukulainen kymmenillä ilmoituksilla ja lastensuojelu yhtyi kiusantekoon. Sitä kesti vuoden.
Jännä, kun ainoat lähipiirin lastensuojelun tukea tarvinneet ovat saaneet apunsa, todettu pärjääviksi ja asiakkuus päättynyt.
Netissä sitten löytyy joka sormelle niitä, jotla ovat joutuneet "sossun kiusaamaksi".
Ja ps. sinusta siis kannattaa vaikeuttaa kaltoinkohdeltujen lasten avunsaantia, koska sinua on mielestäsi kohdeltu väärin?
Lastensuojelun taso ja keinot ovat Suomessa todella vaihtelevia. On hyvin asiallisia, perheeseen kunnioittavasti suhtautuvia ja tilannetajuisia työntekijöitä, mutta paljon myös niitä joilla asenne ja käytöstavat ei todellakaan ole kohdallaan.Ei lastensuojelun työntekijä voi asennoitua jo ensitapaamisella vanhempiin kuin joihinkin vihollisiin, vaan jokainen perhe pitäisi haastatella neutraalisti ja asiallisesti. Kyllä se on lapsenkin etu että vanhempiin suhtaudutaan kunnioittavasti ja rakennetaan hyvä yhteistyösuhde?
On myös aivan liikaa kirjausvirheitä, sekaannuksia (esim. sekoitetaan vahingossa jonkun lapsen asiat toisen lapsen asioihin), kuormitettuja ja huonosti koulutettuja työntekijöitä tehtävissä joissa pitäisi olla sosiaalityöntekijän (yliopisto-) koulutus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lastensuojelun sossuämmille niskalaukaus olisi oiva palkka.
Pelottavaa minusta on lähtökohta että etsitään syyllisiä eikä ratkaisuita. Tai olettama että perheessä on oltava jotain vikaa.
Toki voi olla kotonakin parannettavaa ja usein varmasti onkin mutta lapsi voi oireilla monesta syystä. Eihän aikuisenkaan masennuksesta voi syyttää perhettä, vaan syitä voi olla lukemattomia ja aina syytä ei edes löydy, jotkut vaan ovat aivokemiallisestikin alttiimpia masennukselle. Käytöshäiriöiden ja tunneoireilun osalta paras apu on terveydenhuolto, psykologin apu ja mahdollinen terapia. Jos lapsella on vaikeuksia koulussa niin avuksi tarvitaan samoin psykologin testejä oppimisvaikeuksien kartoitukseen ja diagnosointiin, ja sen perusteella esimerkiksi tukiopetusta.
Jotkut nallekortit ja voimavarakartat ovat ihan yhtä tyhjän kanssa tilanteessa, jossa lapsi tarvitsee oikeasti erikoistunutta asiantuntija-apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäkää nyt ymmärtää, että lasu ilmoitus ei ole rikosilmoitus. Sitä ei tehdä vanhemmista eikä perheistä. Te vanhemmat ette ole kaiken keskus eikä aurinko kierrä teidän ympärillänne. Lastensuojeluilmoitus tehdään lapsesta, jos siihen on aihetta. Tarkoituksena on turvata lapsen elämä ja tulevaisuus. Ei lastensuojelu ole olemassa vanhempien kiusaksi. Itsekkäät vanhemmat, te kitisette miten teidän maineenne pilataan.
Se lapsi on osa perhettä ja perheen elämän se sotkee. Kyllä siinä on me.
Puolet ilmoituksista on aiheettomia ja osassa lastensuojeluista 90 prosenttia tuöntekijöistä epäpäteviä. Aikamoinen riski joutua siis mielivallan alle.
Mikäs työssäsi tunaroinut sossu sinä olet kun noin kitiset?
Eiköhän perheessä ole sotku silloin, jos lapsesta ilmoitus tehdään. Mistä tieto, että puolet aiheettomia? Toisaalta, sehän on hyvä niin. Ilmoitushan ei vielä tarkoita lastensuojelun asiakkuutta. Asiakkuuskaan ei ole mikään leima. Sen kautta saa apua, jos vaan ottaa vastaan.
No ei ole jos puolet on ihan turhia. Osa kiusantekoa.
Ja mitä APUA sieltä saa?
Avut on jo monta kertaa tässä ketjussa kerrottu.
Eli sitä kyttäämistä.
Siinäpä varsinainen "apu".
Pari esimerkkiä: Odottavalla äidillä on ollut päihdeongelma ja masennusta. Perhetyöntekijä mukana vauvanhoidossa usean kerran viikossa. Äiti voi nukkua, kun joku huolehtii vauvasta. Tämä apu ei riitä, joten äiti vauvoineen ohjataan ensikotiin. Todetaan, että äiti ei jaksa ja päihdeongelma on edelleen olemassa. Äiti pääsee vauvan kanssa yhdessä perhekuntoutusyksikköön. Äitiä hoidetaan ja saavat asua yhdessä. Vältetään huostaanotto.
Perheessä on kapinoiva ja masentunut murrosikäinen, yksi pienimmistä adhd lapsi ja vielä kaksi muuta pikkuista. Perhetyöntekijä käy koululla puhumassa teinin asiasta. Vie tätä nuorta psykologin luo, kuljettaa uimaan ja nuorisokahvilaan. Hoitaa pienempiä lapsia, että vanhemmat saavat levätä. Vie lapsia ulos. Auttaa vanhempia tukihakemusten teossa ja etsii tietoa. Pienille lapsille järjestyy päiväkotipaikka nopeasti. Tukiperhe olisi myös mahdollinen ja sitä haetaan, jos em. tuki ei riitä. Perhe on vähävarainen ja saa lastensuojelusta rahallista tukea lasten harrastuksiin.
Tässäkin tuon ensimmäisen esimerkin kaltainen tuki on tarpeen vain jos äiti kokee niin. Esim menneisyyden päihde/mt-ongelma ei todellakaan ole mikään syy kytätä sairauden parannuttua. Itselläni on pitkäkestoinen mt-sairaus ja kun paranen ja jos saan lapsia, niin todellakaan en tarvitse sosiaalityöntekijöitä kylään. Jos sairaus nostaa päätään, otan yhteyttä yksiyiseen psykoterapeuttiin, jolla käyn nytkin. Jos haluan nukkua, lapsen isä hoitaa tai palkkaan apua. En tarvitse ketään kylään sen takia, että ennen raskautta sairastuin.
Mitäpäs tekisit sossuna tilanteessa, jossa kuvailtu henkilö vakuuttelee, ettei tarvitse apua, mutta todellisuus onkin ihan muuta?
Oletko valmis ottamaan riskin lapsen terveyden tai jopa hengen kustannuksella, vain jottei äiti tuntisi itseään "kytätyksi"?
Miksi ihmeessä en sossuna uskoisi että ko. henkilö ei tarvitse apua? Eihän se, että on joskus sairastanut psyykkisesti tai että sairastaa tällä hetkellä tarkoita, että henkilön elämä olisi "mullin mallin". Moni psyykkisesti sairas opiskelee, käy töissä, hoitaa perhettä jne. Kommentistasi huomaa, että stigma mt-potilaita kohtaan on edelleen vahva. En minä ole mikään holhottava, vaikka olenkin sairastunut psyykkisesti. Eikä sitä minusta päällepäin näe, saattaisin olla sinunkin naapurisi tms :)
Psyykkisiä sairauksia on erilaisia ja eri asteisia. Osaan kuuluu myös sairaudentunnottomuus, eli ei itse edes ymmärretä oman pärjäämisensä tasoa.
Jos minulta kysytään, niin on hyvä jos tilannetta ja pärjäävyyttä seuraillaan. Siis lapsen kannalta hyvä, ja sitähän varten se lastensuojelu on.
Mutta mitä ihmettä se lasu voi kyttäämällä ja seuraamalla edes saada aikaan? Jos äidillä on jo olemassa mt-kontakti niin mitä ihmettä lasu voi tehdä, jos äidillä oireet pahenee? Ei mitään vaan äiti ottaa itse yheyttä terapeuttiin ja jatkaa hänen kanssaan työtä. Kun itse arki sujuu, mutta halutaan hoitoa PSYYKEN sairauteen, niin silloin ollaan yhteyssä siihen vanhaan mt-kontaktiin tai sitten haetaan apua jostain muualta. Jos arki ei suju, niin silloin tilanne on toinen. Mutta ei psyykkisesti sairaskaan / psyykehistorian omaava tarvitse mitään kyttäystä siitä, että sujuuko arki. Kyllä hän sen yleensä itse tietää ja osaa ottaa yhteyttä.
Tässä on taas se lähtöoletus, että kyllä kaikki vanhemmat ovat fiksuja ja ymmärtävät ja haluavat hakea apua. Tämähän ei kuitenkaan pidä paikkaansa eikä lastensuojelu voi jäädä sen varaan. Kaikki mt-ongelmaiset eivät todellakaan laiminlyö lapsiaan, mutta suuri osa lapsia laiminlyövistä vanhemmista on mt-ongelmaisia, ja tämän vuoksi näitä perheitä pyritään seuraamaan tarkemmin jotta saataisiin seulottua ajoissa ne jotka eivät sitä apua oma-aloitteisesti hae.
Vanhemman mieleterveysongelmien lisäksi on paljon muitakin tekijöitä, joiden on todettu lisäävän tilastollisesti riskiä lasten kaltoinkohteluun. Myös näitä ryhmiä pyritään mahdollisuuksien mukaan seulomaan ja seuraamaan.
Siitä olen kyllä aloituksen kanssa osittain samaa mieltä, että lastensuojelun tarkoitus ei ole perheen auttaminen vaan lapsen turvallisuuden varmistaminen. Usein nämä ovat sama tai ainakin saman suuntainen asia, mutta ei aina, ja vanhempien näkökulmasta harvoin. Siksi ei kannattaisi viljellä tuollaisia tyhjiä lauseita perheen auttamisesta. Kyse on lapsen edun turvaamisesta riippumatta siitä onko se vanhemman etu vai ei.
Ymmärrän kyllä, mutta en minä aio "varmuuden vuoksi" ottaa perhetyöntekijää kotiini hengaamaan sen takia, että minulla on psyykehistoriaa. Ei yksittäistä ihmistä saa kytätä tilaston yms takia. Toki asioista voi aina sen kerran jutella, jos huoli menneisyyden takia herää, mutta siihen se kyllä saa jäädä. Ja koska mt-ongelma ei tarkoita lasten kaltoinkohtelua, niin sossuilla ei ole mitään syytä pesiytyä minun tulevaan perhe-elämääni. Sosiaalipuoli ei edes voi auttaa tässä asiassa, kun hoito tapahtuu yksityissektorilla, eli jos psyykeongelma nostaisi päätään perhe-elämän keskellä, niin menisin suoraan omalle terapeutilleni. Ei siihen sosiaalipuolta tarvita.
Et edelleenkään käsitä.
Ne tulee sinne jos ne haluaa. Sinä et sitä päätä.
Jos et päästä niitä sinne, niin sitten löhtee lapsi.
Tottakai päätän kuka kotiini tulee. Ja miksi ihmeessä lapsi lähtee kun perusteita huostaanotolle ei ole?
Et päätä. Jos laatensuojelu sinne haluaa, se tulee.
Perusteet kyllä löytyy.
Jos en vaan avaa ovea?
Ja miten ne voi lapsen ottaa pois perheestä, jossa lapsesta huolehditaan, ei laiminlyödä ja arki rullaa?
Heh. Ovenavaamattomuudellako meinasit päästä eroon sosiaalihuollosta? Silloin ne kiinnostuvat entistä enemmän ja tulevat virka-avun, eli poliisipartion kanssa vaikka ovesta läpi, jos tarvis.
Ei kukaan tule väkisin sisään. Pitää olla akuutti varmuudella vakava tilanne menossa, että poliisi lähtee tuohon. Sossuilla ei ole aikaa eikä mitään hinkua lähteä ihmisten ovia hakkaamaan. Työtä on heillä muutenkin liikaa.
Eläpä sossu viitsi palturia puhua. Me ei oltu edes kotona, kun oli sossu käynyt oven takana hakkaamassa poliisin kanssa. Perusteena naapurin lapsettoman kettuilu-ilmoitus. Kuulin toiselta naapurilta, joka oli ihmetellyt mikä meteli rappukäytävästä kuuluu. Poliisi totesi ettei ketään ole kotona.
Se siitä akuutista varmuudella vakavasta tilanteesta.
Niin? Jos on tullut ilmoitus, että naapurissa on lapsella akuutti hätätilanne, niin totta helvetissä se pitää tarkistaa.
Viranomaisilla kun ei ole sitä kristallipalloa, josta katsoa mikä on oikea hätätilanne ja mikä turha ilmoitus.
Vierailija kirjoitti:
Mt-ongelmaisen äidin lapsena haluaisin sanoa, että tehkää niitä ilmotuksia, jos vaan vähänkään epäilette ettei kaikki ole kunnossa. Itse en ikinä saanut kenelläkään sanottua mitään, koska pelkäsin äitiäni niin paljon. Äitini oli myös hyvä puhumaan, joten koin, että olinkin oikeastaan ansainnut sen fyysisen ja henkisen pahoinpitelyn.
Sama.
Vaan mitäpä meistä tai lapsista, jotka elävät juuri nyt sitä samaa helvettiä.
Pääasia näyttää tämän ketjun mammoilla olevan, ettei vanhemmille saa tulla paha mieli.
Aika helvetin surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, että miksi ihmeessä on edelleen sellaista stigmaa psyykkisesti sairastuneita kohtaan, että he eivät jotenkin selviäisi normaalista arjestaan parannuttaan?
Varmaankin siksi, että meitä kaltoinkohdeltuja mt-ongelmaisten lapsia on PALJON.
Lähes surkuhupaisaa lukea näitä vakuutteluja, ettei seurantoja tarvita kun "kyllä mt-ongelmista kärsivä osaa itse hakea apua, jos ei voimavarat riitä!".
Voi rakkaat, kun kaikki eivät osaa. Minun äitini mieluummin hakkasi minut mustelmille ja solvasi, ihan vaanoikeasti purkaakseen omaa pahaa oloaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäkää nyt ymmärtää, että lasu ilmoitus ei ole rikosilmoitus. Sitä ei tehdä vanhemmista eikä perheistä. Te vanhemmat ette ole kaiken keskus eikä aurinko kierrä teidän ympärillänne. Lastensuojeluilmoitus tehdään lapsesta, jos siihen on aihetta. Tarkoituksena on turvata lapsen elämä ja tulevaisuus. Ei lastensuojelu ole olemassa vanhempien kiusaksi. Itsekkäät vanhemmat, te kitisette miten teidän maineenne pilataan.
Se lapsi on osa perhettä ja perheen elämän se sotkee. Kyllä siinä on me.
Puolet ilmoituksista on aiheettomia ja osassa lastensuojeluista 90 prosenttia tuöntekijöistä epäpäteviä. Aikamoinen riski joutua siis mielivallan alle.
Mikäs työssäsi tunaroinut sossu sinä olet kun noin kitiset?
Eiköhän perheessä ole sotku silloin, jos lapsesta ilmoitus tehdään. Mistä tieto, että puolet aiheettomia? Toisaalta, sehän on hyvä niin. Ilmoitushan ei vielä tarkoita lastensuojelun asiakkuutta. Asiakkuuskaan ei ole mikään leima. Sen kautta saa apua, jos vaan ottaa vastaan.
No ei ole jos puolet on ihan turhia. Osa kiusantekoa.
Ja mitä APUA sieltä saa?
Avut on jo monta kertaa tässä ketjussa kerrottu.
Eli sitä kyttäämistä.
Siinäpä varsinainen "apu".
Pari esimerkkiä: Odottavalla äidillä on ollut päihdeongelma ja masennusta. Perhetyöntekijä mukana vauvanhoidossa usean kerran viikossa. Äiti voi nukkua, kun joku huolehtii vauvasta. Tämä apu ei riitä, joten äiti vauvoineen ohjataan ensikotiin. Todetaan, että äiti ei jaksa ja päihdeongelma on edelleen olemassa. Äiti pääsee vauvan kanssa yhdessä perhekuntoutusyksikköön. Äitiä hoidetaan ja saavat asua yhdessä. Vältetään huostaanotto.
Perheessä on kapinoiva ja masentunut murrosikäinen, yksi pienimmistä adhd lapsi ja vielä kaksi muuta pikkuista. Perhetyöntekijä käy koululla puhumassa teinin asiasta. Vie tätä nuorta psykologin luo, kuljettaa uimaan ja nuorisokahvilaan. Hoitaa pienempiä lapsia, että vanhemmat saavat levätä. Vie lapsia ulos. Auttaa vanhempia tukihakemusten teossa ja etsii tietoa. Pienille lapsille järjestyy päiväkotipaikka nopeasti. Tukiperhe olisi myös mahdollinen ja sitä haetaan, jos em. tuki ei riitä. Perhe on vähävarainen ja saa lastensuojelusta rahallista tukea lasten harrastuksiin.
Tässäkin tuon ensimmäisen esimerkin kaltainen tuki on tarpeen vain jos äiti kokee niin. Esim menneisyyden päihde/mt-ongelma ei todellakaan ole mikään syy kytätä sairauden parannuttua. Itselläni on pitkäkestoinen mt-sairaus ja kun paranen ja jos saan lapsia, niin todellakaan en tarvitse sosiaalityöntekijöitä kylään. Jos sairaus nostaa päätään, otan yhteyttä yksiyiseen psykoterapeuttiin, jolla käyn nytkin. Jos haluan nukkua, lapsen isä hoitaa tai palkkaan apua. En tarvitse ketään kylään sen takia, että ennen raskautta sairastuin.
Mitäpäs tekisit sossuna tilanteessa, jossa kuvailtu henkilö vakuuttelee, ettei tarvitse apua, mutta todellisuus onkin ihan muuta?
Oletko valmis ottamaan riskin lapsen terveyden tai jopa hengen kustannuksella, vain jottei äiti tuntisi itseään "kytätyksi"?
Miksi ihmeessä en sossuna uskoisi että ko. henkilö ei tarvitse apua? Eihän se, että on joskus sairastanut psyykkisesti tai että sairastaa tällä hetkellä tarkoita, että henkilön elämä olisi "mullin mallin". Moni psyykkisesti sairas opiskelee, käy töissä, hoitaa perhettä jne. Kommentistasi huomaa, että stigma mt-potilaita kohtaan on edelleen vahva. En minä ole mikään holhottava, vaikka olenkin sairastunut psyykkisesti. Eikä sitä minusta päällepäin näe, saattaisin olla sinunkin naapurisi tms :)
Psyykkisiä sairauksia on erilaisia ja eri asteisia. Osaan kuuluu myös sairaudentunnottomuus, eli ei itse edes ymmärretä oman pärjäämisensä tasoa.
Jos minulta kysytään, niin on hyvä jos tilannetta ja pärjäävyyttä seuraillaan. Siis lapsen kannalta hyvä, ja sitähän varten se lastensuojelu on.
Mutta mitä ihmettä se lasu voi kyttäämällä ja seuraamalla edes saada aikaan? Jos äidillä on jo olemassa mt-kontakti niin mitä ihmettä lasu voi tehdä, jos äidillä oireet pahenee? Ei mitään vaan äiti ottaa itse yheyttä terapeuttiin ja jatkaa hänen kanssaan työtä. Kun itse arki sujuu, mutta halutaan hoitoa PSYYKEN sairauteen, niin silloin ollaan yhteyssä siihen vanhaan mt-kontaktiin tai sitten haetaan apua jostain muualta. Jos arki ei suju, niin silloin tilanne on toinen. Mutta ei psyykkisesti sairaskaan / psyykehistorian omaava tarvitse mitään kyttäystä siitä, että sujuuko arki. Kyllä hän sen yleensä itse tietää ja osaa ottaa yhteyttä.
Tässä on taas se lähtöoletus, että kyllä kaikki vanhemmat ovat fiksuja ja ymmärtävät ja haluavat hakea apua. Tämähän ei kuitenkaan pidä paikkaansa eikä lastensuojelu voi jäädä sen varaan. Kaikki mt-ongelmaiset eivät todellakaan laiminlyö lapsiaan, mutta suuri osa lapsia laiminlyövistä vanhemmista on mt-ongelmaisia, ja tämän vuoksi näitä perheitä pyritään seuraamaan tarkemmin jotta saataisiin seulottua ajoissa ne jotka eivät sitä apua oma-aloitteisesti hae.
Vanhemman mieleterveysongelmien lisäksi on paljon muitakin tekijöitä, joiden on todettu lisäävän tilastollisesti riskiä lasten kaltoinkohteluun. Myös näitä ryhmiä pyritään mahdollisuuksien mukaan seulomaan ja seuraamaan.
Siitä olen kyllä aloituksen kanssa osittain samaa mieltä, että lastensuojelun tarkoitus ei ole perheen auttaminen vaan lapsen turvallisuuden varmistaminen. Usein nämä ovat sama tai ainakin saman suuntainen asia, mutta ei aina, ja vanhempien näkökulmasta harvoin. Siksi ei kannattaisi viljellä tuollaisia tyhjiä lauseita perheen auttamisesta. Kyse on lapsen edun turvaamisesta riippumatta siitä onko se vanhemman etu vai ei.
Ymmärrän kyllä, mutta en minä aio "varmuuden vuoksi" ottaa perhetyöntekijää kotiini hengaamaan sen takia, että minulla on psyykehistoriaa. Ei yksittäistä ihmistä saa kytätä tilaston yms takia. Toki asioista voi aina sen kerran jutella, jos huoli menneisyyden takia herää, mutta siihen se kyllä saa jäädä. Ja koska mt-ongelma ei tarkoita lasten kaltoinkohtelua, niin sossuilla ei ole mitään syytä pesiytyä minun tulevaan perhe-elämääni. Sosiaalipuoli ei edes voi auttaa tässä asiassa, kun hoito tapahtuu yksityissektorilla, eli jos psyykeongelma nostaisi päätään perhe-elämän keskellä, niin menisin suoraan omalle terapeutilleni. Ei siihen sosiaalipuolta tarvita.
Et edelleenkään käsitä.
Ne tulee sinne jos ne haluaa. Sinä et sitä päätä.
Jos et päästä niitä sinne, niin sitten löhtee lapsi.
Tottakai päätän kuka kotiini tulee. Ja miksi ihmeessä lapsi lähtee kun perusteita huostaanotolle ei ole?
Et päätä. Jos laatensuojelu sinne haluaa, se tulee.
Perusteet kyllä löytyy.
Jos en vaan avaa ovea?
Ja miten ne voi lapsen ottaa pois perheestä, jossa lapsesta huolehditaan, ei laiminlyödä ja arki rullaa?
Heh. Ovenavaamattomuudellako meinasit päästä eroon sosiaalihuollosta? Silloin ne kiinnostuvat entistä enemmän ja tulevat virka-avun, eli poliisipartion kanssa vaikka ovesta läpi, jos tarvis.
Ei kukaan tule väkisin sisään. Pitää olla akuutti varmuudella vakava tilanne menossa, että poliisi lähtee tuohon. Sossuilla ei ole aikaa eikä mitään hinkua lähteä ihmisten ovia hakkaamaan. Työtä on heillä muutenkin liikaa.
Eläpä sossu viitsi palturia puhua. Me ei oltu edes kotona, kun oli sossu käynyt oven takana hakkaamassa poliisin kanssa. Perusteena naapurin lapsettoman kettuilu-ilmoitus. Kuulin toiselta naapurilta, joka oli ihmetellyt mikä meteli rappukäytävästä kuuluu. Poliisi totesi ettei ketään ole kotona.
Se siitä akuutista varmuudella vakavasta tilanteesta.
En ole sossu. Jos naapuri on sanonut, että lapsia pahinpidellään juuri nyt, niin täytyyhän sinne poliisien lähteä. Vai mitä meinaat? Mutta eivät sossut vaani summassa ihmisten nurkilla.
Jos et ole edes itse sossu, niin mitä höliset " varmuudella vakavista tilanteista"? Mielestäni se että asukas ei ole kotona, ei ole varmuudella vakava tilanne. Jos et tiedä varmuudella sossujen toimintatapoja, niin ei kannata antaa väärää informaatiota täälläkään.
Tiedän sossujen toimintatavoista sen mitä olen itse vuosien aikana nähnyt ja kokenut. Eihän poliisi voi tietää onko asunnossa ketään kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäkää nyt ymmärtää, että lasu ilmoitus ei ole rikosilmoitus. Sitä ei tehdä vanhemmista eikä perheistä. Te vanhemmat ette ole kaiken keskus eikä aurinko kierrä teidän ympärillänne. Lastensuojeluilmoitus tehdään lapsesta, jos siihen on aihetta. Tarkoituksena on turvata lapsen elämä ja tulevaisuus. Ei lastensuojelu ole olemassa vanhempien kiusaksi. Itsekkäät vanhemmat, te kitisette miten teidän maineenne pilataan.
Se lapsi on osa perhettä ja perheen elämän se sotkee. Kyllä siinä on me.
Puolet ilmoituksista on aiheettomia ja osassa lastensuojeluista 90 prosenttia tuöntekijöistä epäpäteviä. Aikamoinen riski joutua siis mielivallan alle.
Mikäs työssäsi tunaroinut sossu sinä olet kun noin kitiset?
Eiköhän perheessä ole sotku silloin, jos lapsesta ilmoitus tehdään. Mistä tieto, että puolet aiheettomia? Toisaalta, sehän on hyvä niin. Ilmoitushan ei vielä tarkoita lastensuojelun asiakkuutta. Asiakkuuskaan ei ole mikään leima. Sen kautta saa apua, jos vaan ottaa vastaan.
No ei ole jos puolet on ihan turhia. Osa kiusantekoa.
Ja mitä APUA sieltä saa?
Avut on jo monta kertaa tässä ketjussa kerrottu.
Eli sitä kyttäämistä.
Siinäpä varsinainen "apu".
Pari esimerkkiä: Odottavalla äidillä on ollut päihdeongelma ja masennusta. Perhetyöntekijä mukana vauvanhoidossa usean kerran viikossa. Äiti voi nukkua, kun joku huolehtii vauvasta. Tämä apu ei riitä, joten äiti vauvoineen ohjataan ensikotiin. Todetaan, että äiti ei jaksa ja päihdeongelma on edelleen olemassa. Äiti pääsee vauvan kanssa yhdessä perhekuntoutusyksikköön. Äitiä hoidetaan ja saavat asua yhdessä. Vältetään huostaanotto.
Perheessä on kapinoiva ja masentunut murrosikäinen, yksi pienimmistä adhd lapsi ja vielä kaksi muuta pikkuista. Perhetyöntekijä käy koululla puhumassa teinin asiasta. Vie tätä nuorta psykologin luo, kuljettaa uimaan ja nuorisokahvilaan. Hoitaa pienempiä lapsia, että vanhemmat saavat levätä. Vie lapsia ulos. Auttaa vanhempia tukihakemusten teossa ja etsii tietoa. Pienille lapsille järjestyy päiväkotipaikka nopeasti. Tukiperhe olisi myös mahdollinen ja sitä haetaan, jos em. tuki ei riitä. Perhe on vähävarainen ja saa lastensuojelusta rahallista tukea lasten harrastuksiin.
Tässäkin tuon ensimmäisen esimerkin kaltainen tuki on tarpeen vain jos äiti kokee niin. Esim menneisyyden päihde/mt-ongelma ei todellakaan ole mikään syy kytätä sairauden parannuttua. Itselläni on pitkäkestoinen mt-sairaus ja kun paranen ja jos saan lapsia, niin todellakaan en tarvitse sosiaalityöntekijöitä kylään. Jos sairaus nostaa päätään, otan yhteyttä yksiyiseen psykoterapeuttiin, jolla käyn nytkin. Jos haluan nukkua, lapsen isä hoitaa tai palkkaan apua. En tarvitse ketään kylään sen takia, että ennen raskautta sairastuin.
Mitäpäs tekisit sossuna tilanteessa, jossa kuvailtu henkilö vakuuttelee, ettei tarvitse apua, mutta todellisuus onkin ihan muuta?
Oletko valmis ottamaan riskin lapsen terveyden tai jopa hengen kustannuksella, vain jottei äiti tuntisi itseään "kytätyksi"?
Tuossa uusimmassa uutisoidussa tapauksessa juuri tuotiin esille, että vanhemmat itse harvemmin näkevät tilanteessa ongelmaa, tämä aiheuttaa ne ristiriidat. Epäkiitollinen ammatti, teit noin tai näin, aina tulee sanomista. Tosin harvoin puhutaan niistä tilanteista, kun lastensuojelu onnistuu, täälläkään näitä kokemuksia ei uskota. En ihmettele, jossa tuossa työssä kyynistyy ennen pitkään, kukaan ei ole opiskellut vuosia joutuakseen idioottien likasangoksi.
Mutta tarkoittaako menneisyyden mt-ongelma sitä, että ihminen on koko loppuelämän kyetön elämään ns normaalia elämää? Eli ihminen on epäluotettava, oikeustoimikelvoton, holhouksen alainen loppuelämänsä mt-diagnoosista alkaen, vaikka henkilö pitkän psykoterapiaprosessin avulla paranisi?
Ei tietenkään. Esimerkissä sanottiin, että todellisuus on ristiriidassa äidin kokeman kanssa. Monet pärjäävät hyvin, eikä tämä todellakaan ole keneltäkään pois, päin vastoin. Toisaalta on edesvastuutonta jättää ilman apua jos sitä tarvitaan.
Tuo on jännä, kuinka sossujen luonteesta tehdään oletuksia, että olisivat pahansuopia ihmisinä. Luulisin, että suurin osa on iloisia, jos lapsilla ja perheillä menee hyvin, sehän on se tavoite miksi työtä tehdään.
LasuPois kirjoitti:
Kysymys kuului, miksi emme saaneet kiroilua loppumaan ilman lasua?
No, nyt ei voi verrata kun ei ole tosielämässä tapahtunut. Mutta olen miettinyt itse näin. Tarhan henkilökunta kertoo vanhemmille että lapsi kiroilee paljon juuri nyt tänään. Nyt pitää ryhtyä toimeen jotta saisimme pahan tavan kitkettyä pois. (ilman lasu-ilmoitusta siis).
Vanhemmat ovat yllättyneitä että lapsi kiroilee ja tarhan henkilökunta yhdessä vanhempien kanssa päättävät saada kiroilun loppumaan. (ilman lasun puuttumista tilanteeseen siis).
Suomessa vaan ei toimita näin. Tarhan henkilökunta tekee ihan pienestä huolesta sen lasu-ilmoituksen. Samoin lääkäri, mokoma huoliharakka hänkin.
Jos saisin valita, lapseni ei kiroile koskaan eikä tee muutakaan väärin. Mitään huolta ei nouse. Tämä on ensimmäinen ajatus asiasta. Toinen on se että se saisi riittä että tarhan henkilökunta vaan ilmoittaa vanhemmille mitä lapsi hölmöili ja tehdään jotain asialle, vanhemmat ja tarhakin. Jos voisin, valitsisin itse aina pois sen lasun. En näe että olisin edes ensinkään tarvinnut sitä.
Mutta olemme Suomessa jossa kaikki lapsiperheiden asiat kernaasti lykätään lasuun.
Se nyt vaan on virkavelvollisuus lääkärillä, neuvolalla. Ammattitaitoa ja osa työn hoitamista. Vai pitäisikö heidän joutua tilille virkavirheestä vain, jottei kenenkään mieli pahoitu. Perheen tilannetta mahdotonta lähteä arvioimaan ja ohjeistuskin on, ettei muut lähde tarvetta itse arvioimaan vaan lasussa tehdään se, ilmoitusta vaan kehiin. Todella yksiselitteistä, eläkää sen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti pikku lapsen kiroilusta voi tulla lasu? Aika sairasta, koska siitähän jää ikuisesti merkintä, että on ollut lastensuojelun asiakas. :o Että jos myöhemmin tarvitaan oikeasti sitä apua, (esim. teinin kanssa) niin paljon se "entinen asiakkuus" vaikuttaa päätöksiin ja otetaanko helpommin se teini huostaan, vaikka puhe avulla ja muulla tuella tilanne saattaisikin ratketa.
Hohhoijaa, ilmoitus ei välttämättä johda asiakkuuteen, vaan tilanne selvitetään. Sosiaalihuotolain mukaiset ennaltaehkäisevät palvelut ensin jos tarvetta on. Tuskin em. tapauskaan asiakkuuteen päättyi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, että miksi ihmeessä on edelleen sellaista stigmaa psyykkisesti sairastuneita kohtaan, että he eivät jotenkin selviäisi normaalista arjestaan parannuttaan?
Varmaankin siksi, että meitä kaltoinkohdeltuja mt-ongelmaisten lapsia on PALJON.
Lähes surkuhupaisaa lukea näitä vakuutteluja, ettei seurantoja tarvita kun "kyllä mt-ongelmista kärsivä osaa itse hakea apua, jos ei voimavarat riitä!".
Voi rakkaat, kun kaikki eivät osaa. Minun äitini mieluummin hakkasi minut mustelmille ja solvasi, ihan vaanoikeasti purkaakseen omaa pahaa oloaan.
Mutta kai ymmärrät, että suurin osa mt-ongelmaisista ei ole väkivallan tekijöitä? Itsellä on vaikea psyyken sairaus (todellisuudentaju tallella silti), joka nimenomaan on seurausta kaltoinkohtelusta. Tätä ongelmaa ratkon psykoterapiassa. Jos saisin lapsia, en tietenkään heitä pahoinpitelisi. Jos tarvisin apua, hakisin. En ymmärrä, että miten esim parantunut paniikkihäiriö tai pakko-oireinen häiriö voisivat vaikuttaa perhe-elämään niin, että siellä pitää rampata sosiaalin harva se viikko "tarkistamassa".
Ei, mutta jos sillä on kallo halki, tekee lääkäri taatusti lasun. Pikkulasten luut eivät murru omalla kolhimisella.