Päiväkodissa ei anneta leipääkään, jos ruoka ei maistu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa nämä traumatisoituneet vouhkaajat olla maistamatta ihan vaan periaatteesta siksi kun joskus kun oli 2-3v piti maistaa jotain pahaa päiväkodissa. Ei sillä että nyt keski-ikäisenä maku saattaa olla eri ole väliä. Ei vaikka se sama ruoka eri ihmisen tekemänä näyttää ja tuoksuu hyvältä ja muut sitä syö hyvällä halulla. Ei ei ihan vaan periaatteesta. Raukat jääneet jumiin lapsuuteen ja se lapsellisuus tulee esiin ruuan kanssa kiukutellessa.

Mun maku on nyt eri kuin lapsena mutta en silti väheksy lapsuuden makuaistiani. En edelleenkään ymmärrä miksi päiväkodeissa ja joissain kodeissa ruokailusta ja syömisestä pitää tehdä julmettu taisto. Mun periaate on että ruokailusta tehdään rauhallinen ja kiireetön. Aikuisen asenne ruokaan on sellainen että se on hyvää ja on hyvä syödä. Mutta ketään ei pakoteta. Meillä puhutaan päiväkodissa maistamisesta mutta en valvo onko lapsi maistanut, jos sanoo että on se riittää minulle. Leipää saa ruuan kanssa ja sitä tarjotaan koska se kuuluu yhteiskunnan tarjoamaan ateriaan. Se ei ole rangaistus tai palkkio, jokainen voi valita juoko maitoa tai vettä eikä siitä tehdä numeroa. Jos ottaa kastiketta eikä tykkääkään niin ei muuta kuin kastike kompostiastiaan ja se siitä. 

Vanhempien kanssa ei tehdä mitään sopimuksia ruuasta, allergiat on erikseen. Näillä säännöillä mennään ja yllättäen lapset syö hyvin, kun ei ole pakko eikä ruokailu aiheuta stressiä.

t. päikyn täti edelleen

Tämä. Miksi ihmeessä ruuasta tehdään joku valtataisto?? Sitä syödään jos on nälkä ja jos ei ole, ei syödä. Aikuinen toki voi kannustaa ja esimerkillä näyttää mallia miten syödään reippaasti mutta silti se on lapsen oma päätös syökö hän ja mitä jättää syömättä.

Noniin eli mikä ongelma sitten, että ei täytä sitä lapsen mahaa leivällä jos lapsi kerta saa päättää syökö sitä pahaa ruokaa vai jättääkö syömättä? Sitten voi nousta pöydästä ja odottaa seuraavaa ruokailua, jos se tarjolla oleva ei maistu.

Se ongelma että lasta rangaistaan siitä jos ei tykkää jostain ruuasta "et saa sitten leipääkään!" pelkkää vittuilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa nämä traumatisoituneet vouhkaajat olla maistamatta ihan vaan periaatteesta siksi kun joskus kun oli 2-3v piti maistaa jotain pahaa päiväkodissa. Ei sillä että nyt keski-ikäisenä maku saattaa olla eri ole väliä. Ei vaikka se sama ruoka eri ihmisen tekemänä näyttää ja tuoksuu hyvältä ja muut sitä syö hyvällä halulla. Ei ei ihan vaan periaatteesta. Raukat jääneet jumiin lapsuuteen ja se lapsellisuus tulee esiin ruuan kanssa kiukutellessa.

Mun maku on nyt eri kuin lapsena mutta en silti väheksy lapsuuden makuaistiani. En edelleenkään ymmärrä miksi päiväkodeissa ja joissain kodeissa ruokailusta ja syömisestä pitää tehdä julmettu taisto. Mun periaate on että ruokailusta tehdään rauhallinen ja kiireetön. Aikuisen asenne ruokaan on sellainen että se on hyvää ja on hyvä syödä. Mutta ketään ei pakoteta. Meillä puhutaan päiväkodissa maistamisesta mutta en valvo onko lapsi maistanut, jos sanoo että on se riittää minulle. Leipää saa ruuan kanssa ja sitä tarjotaan koska se kuuluu yhteiskunnan tarjoamaan ateriaan. Se ei ole rangaistus tai palkkio, jokainen voi valita juoko maitoa tai vettä eikä siitä tehdä numeroa. Jos ottaa kastiketta eikä tykkääkään niin ei muuta kuin kastike kompostiastiaan ja se siitä. 

Vanhempien kanssa ei tehdä mitään sopimuksia ruuasta, allergiat on erikseen. Näillä säännöillä mennään ja yllättäen lapset syö hyvin, kun ei ole pakko eikä ruokailu aiheuta stressiä.

t. päikyn täti edelleen

Jostain syystä ihmiset sekoittaa sen että joskus lapsi joutuu maistamaan sitä pahaa ruokaa siihen että joka päivä syöminen olisi iso tappelu. Meillä on 99% ajasta ruokia joita lapsi syö mukisematta ja usea noistakin ruuista on semmoisia mitä lapsi on oppinut syömään ja jopa tykkäämään maistattamalla. Välillä on sitten ruokia mitä lapsi ei halua syödä ja silloin oletetaan että lapsi edes maistaa. Eikä siitäkään mitään isoa taistelua synny kun lapsi tietää että maistaa vähän ja päättää sitten haluaako syödä loput vai haluaako esim leipää tai salaattia. Lapsi kasvaa hyvin, on iloinen ja onnellinen ja ruokailu on meillä ongelmaton tapahtuma. Kukaan ei itke, oksenna tai yökkäile lautaselle.

Ja ajattele, mun lapset syö hyvin vaikka koskaan ei olla kotona puhuttu maistamisesta. Jokainen ottaa lautaselle sitä mitä haluaa, ja jättää sen mitä ei halua. Jatkuvasti oppivat syömään jotain uutta ja haluavat kokeilla. Meillä ei ole koskaan ollut perheessä maistamisen oletusta. Meillä on ehkä kokeilunhalua ja mukavat ruokailut. Meillä ei koskaan tarvitse miettiä haluaako lapsi syödä vai ei.

t. päikyn täti

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa kyllä muutama tarvitsisi terapiaa ja makumatkoja. Näin saataisiin heidän suhtautumisensa ruokaan normalisoitua. Ei ole tervettä miten osa täällä maistamiseen suhtautuu. Nyt aikuisena teilläkin on mahdollisuus vihdoin oppia syömään monipuolisesti ja jättää ne traumat taakse.

Meillä on mahdollisuus tehdä paljon asioita, mutta keskity siihen ettet aiheuta omalle lapselle traumoja kun pakotat häntä.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa kyllä muutama tarvitsisi terapiaa ja makumatkoja. Näin saataisiin heidän suhtautumisensa ruokaan normalisoitua. Ei ole tervettä miten osa täällä maistamiseen suhtautuu. Nyt aikuisena teilläkin on mahdollisuus vihdoin oppia syömään monipuolisesti ja jättää ne traumat taakse.

Se on mielestäsi selkeä trauma jos henkilö pitää lihasta muttei kalasta,

ja näinollen  valitsee pääsääntöisesti lihaa lautaselleen (tehnyt näin pienestä pitäen).

Aika venyvä käsite tuo trauma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa nämä traumatisoituneet vouhkaajat olla maistamatta ihan vaan periaatteesta siksi kun joskus kun oli 2-3v piti maistaa jotain pahaa päiväkodissa. Ei sillä että nyt keski-ikäisenä maku saattaa olla eri ole väliä. Ei vaikka se sama ruoka eri ihmisen tekemänä näyttää ja tuoksuu hyvältä ja muut sitä syö hyvällä halulla. Ei ei ihan vaan periaatteesta. Raukat jääneet jumiin lapsuuteen ja se lapsellisuus tulee esiin ruuan kanssa kiukutellessa.

Mun maku on nyt eri kuin lapsena mutta en silti väheksy lapsuuden makuaistiani. En edelleenkään ymmärrä miksi päiväkodeissa ja joissain kodeissa ruokailusta ja syömisestä pitää tehdä julmettu taisto. Mun periaate on että ruokailusta tehdään rauhallinen ja kiireetön. Aikuisen asenne ruokaan on sellainen että se on hyvää ja on hyvä syödä. Mutta ketään ei pakoteta. Meillä puhutaan päiväkodissa maistamisesta mutta en valvo onko lapsi maistanut, jos sanoo että on se riittää minulle. Leipää saa ruuan kanssa ja sitä tarjotaan koska se kuuluu yhteiskunnan tarjoamaan ateriaan. Se ei ole rangaistus tai palkkio, jokainen voi valita juoko maitoa tai vettä eikä siitä tehdä numeroa. Jos ottaa kastiketta eikä tykkääkään niin ei muuta kuin kastike kompostiastiaan ja se siitä. 

Vanhempien kanssa ei tehdä mitään sopimuksia ruuasta, allergiat on erikseen. Näillä säännöillä mennään ja yllättäen lapset syö hyvin, kun ei ole pakko eikä ruokailu aiheuta stressiä.

t. päikyn täti edelleen

Jostain syystä ihmiset sekoittaa sen että joskus lapsi joutuu maistamaan sitä pahaa ruokaa siihen että joka päivä syöminen olisi iso tappelu. Meillä on 99% ajasta ruokia joita lapsi syö mukisematta ja usea noistakin ruuista on semmoisia mitä lapsi on oppinut syömään ja jopa tykkäämään maistattamalla. Välillä on sitten ruokia mitä lapsi ei halua syödä ja silloin oletetaan että lapsi edes maistaa. Eikä siitäkään mitään isoa taistelua synny kun lapsi tietää että maistaa vähän ja päättää sitten haluaako syödä loput vai haluaako esim leipää tai salaattia. Lapsi kasvaa hyvin, on iloinen ja onnellinen ja ruokailu on meillä ongelmaton tapahtuma. Kukaan ei itke, oksenna tai yökkäile lautaselle.

Ja ajattele, mun lapset syö hyvin vaikka koskaan ei olla kotona puhuttu maistamisesta. Jokainen ottaa lautaselle sitä mitä haluaa, ja jättää sen mitä ei halua. Jatkuvasti oppivat syömään jotain uutta ja haluavat kokeilla. Meillä ei ole koskaan ollut perheessä maistamisen oletusta. Meillä on ehkä kokeilunhalua ja mukavat ruokailut. Meillä ei koskaan tarvitse miettiä haluaako lapsi syödä vai ei.

t. päikyn täti

Minä ihailen päiväkodin hoitajia jotka osaavat tehdä lasten ruokailuhetkistä miellyttävän ja leppoisan.

Oli kysessä sitten eväsretki metsän siimeksessä tai normiruokahetki ryhmässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 47-vuotias enkä vieläkään syö äyriäisiä, enkä oikein kalaakaan. Maistanut olen sen tuhat kertaa mutta en pidä. Aika ikävää jos työpaikan lounasravintolassa joutuisin kerran viikossa maistamaan kalaa kun enhän voi tietää jos tällä kertaa vaikka tykkäisin.

t. päikyn täti joka EI pakota missään olosuhteissa

Niinpä. Mieti että se ällö-äyriäinen laittettaisiin aina lautasesi reunaan, tosin "minmaalisen vähän mutta maistaa pitää".

Miksi suomessa jatkuu tämä .....? 

Samoin joissakin päiväkodissa edelleen tuo että "ottakaa omat eväät metsäretkelle" ja sitten alkaa jo pienenä vertailu että onks sul croissanttii ja muumikeksii ja aikuhieno eväslaukku ja ai jaa sulla on paperipussissa eilinen kovettunut munkki ja sulla taas keittiöstä näkkäri kun sun eväät aina "unohtuu".

Sellaiset päiväkodit missä säännöllisesti retkeillään antavat eväät talon puolesta ja se on fiksua ja jees.

Kaikilla päiväkodeilla ei ole varaa maksaa eväitä jokaiselle lapselle. Samalla vanhemmat ja kaikenmaailman oppaat jne vaatii että niitä retkiä tehdään ja että päivässä on välillä muutakin sisältöä kun se päiväkodin piha. Lisäksi vanhempien pitää ottaa myös vastuuta siitä omasta lapsestaan. Ei voi olettaa että kyllä muut huolehtivat. Jos lapsi on tärkeysjärjestyksessä niin alhaalla ettei muista edes eväitä tehdä niin kannattaa miettiä kannattaako lapsia edes hankkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa kyllä muutama tarvitsisi terapiaa ja makumatkoja. Näin saataisiin heidän suhtautumisensa ruokaan normalisoitua. Ei ole tervettä miten osa täällä maistamiseen suhtautuu. Nyt aikuisena teilläkin on mahdollisuus vihdoin oppia syömään monipuolisesti ja jättää ne traumat taakse.

Se on mielestäsi selkeä trauma jos henkilö pitää lihasta muttei kalasta,

ja näinollen  valitsee pääsääntöisesti lihaa lautaselleen (tehnyt näin pienestä pitäen).

Aika venyvä käsite tuo trauma.

Ei vaan se että meuhkaa ja kitisee jos pitää jotain edes maistaa. Jos saa valita mitä lautaselleen laittaa, niin laittaa sitten sitä mistä pitää. Monesti nyt päiväkodissa on laskettu niin, että sielä on vaikka perunoita ja jauhelihakastiketta ja salaatti. Jos lapsi ei sitä halua syödä, niin ei ole korvaavaa ruokaa. Ja mitoitukset on aika tarkkoja, eli lapselle ei voi antaa vaikka lisää perunaa, jos kastike ei maistu mutta peruna maistuu. Tai leipää niin, että maha täyttyy. Varsinkaan, jos nirsoilijoita on enemmän. Lisäksi lapsen on hyvä maistaa, koska joku ruoka mistä ei aikaisemmin pitänyt voi maistua nyt hyvältä. Maistamisen jälkeen voi sitten syödä kaiken sen mikä siitä lautaselta maistuu ja jos mitoitus sallii saa vaikka lisäleivän.

Eli:

1. Lasta ei saa kehottaa maistamaan ruokaa.

2. Lasta ei saa kannustaa maistamaan ruokaa.

3. Lapsi päättää mitä syö, hän on riittävän kehittynyt ymmärtääkseen millainen on tasapainoinen ruokavalio ja miksi on tärkeää syödä monipuolisesti, tämän vuoksi lapsi voi itse päättää mitä syö, jos haluaa syödä pelkkää leipää päivästä toiseen se on lapsen päätös ja lapsi kantaa vastuun päätöksestään.

4. Lasta ei saa kehua jos maistaa ruokaa, koska muille lapsille tulee paineita ja pahamieli jos eivät ole maistaneet eivätkä ole saaneet kehujakaan.

Näinkö minä lastenhoitajana toimin tästä lähtien jokaisen lapsen kohdalla? 100% neutraali ruokailu, jossa pyritään välttelemään ruokailusta puhumista, ettei lapsille tule traumoja siitä, kun "pakotetaan" syömään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 24-vuotias ja muistan edelleen erään päivän kun istuin varmaan tunnin muiden jälkeen ruokasalissa. Ei ollut minun tapaista jättää jotain ruokaa syömättä, mutta se vain yksinkertaisesti sai minut melkein yrjöämään. Taputtelin ruuasta tasaista pintaa ja olo oli ihan hirveä. Mitä tässä pyrittiin kehittämään ja mitä opin? Kuulisin mielelläni.

Olen joutunut koulussa syömään silakkalaatikkoa, jota olin pyytänyt pienen annoksen, mutta sitä mätkäistiin paljon. Pakko syödä kaikki pois. Muut olivat välkällä ja minä käänsin niitä etovia silakoita ja kauhean hajuista perunaliusketta naamaani. Seuraavalla tunnilla oksensin kaiken pois, enkä ole sen jälkeen kyennyt kalaa syömään.

Tästä siis opimme, että jos on pakko maistaa tai pakko syödä pahaa ruokaa, saa loppuelämäkseen rajoitteen kyseiseen ruokaan. Näin jää toisille enemmän. Se siinä vain on tarkoituksena. Syö pahaa, opi olemaan nälissäsi mieluummin ja muut saavat kiskoa sinunkin muonasi.

Kyllä minä annan lapsen valita, mitä syö. Annoin omien lapsieni, ja annan toistenkin lasten valita. Eivät aikuisetkaan kaikkea syö, mitä eteen tuupataan. Päinvastoin; aikuiset saavat valita, ja pystyvät valitsemaan, mitä ja minkä verran lautaselleen ottavat. Oijoi, tuo ei sovi vatsalleni, otankin tänään vain salaattia ja leipää...

Mulla ihan sama. Kalaa syön, mutta en silakoita tai muita pieniä kaloja, ei vaan pysty, vaikka tuosta aikaa jo 35v.

Tuon jälkeen vanhemmat soitti kouluun, ettei saa pakottaa syömään. Ja mikä olen nykyisin ammatiltani, kokki. Tuskin olisin jos tuota "pakkosyöttämistä" olisi jatkettu, olisi tullut niin hirveä inho ruokaa kohtaan. Monen aikuisen olen kuullut muistelevan kuinka lapsena pakotettiin syömään jotain, eivätkä sen takia vieläkään pysty syömään.

Lapsen makuaisti on erilainen kun aikuisen, on tutkittu että makuaisti kehittyy iän mukana, varsinkin happaman makuiset ruuat alkavat maistua hyvältä vasta myöhemmällä iällä, lapsi suosii makeita ja mietoja makuja. Toki jokainen on yksilö, mikä maistuu ja mikä ei. Tämän takia joku lapsuuden inhokkiruoka voi olla aikuisena suosikkiruoka, ja toisinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Eli:

1. Lasta ei saa kehottaa maistamaan ruokaa.

2. Lasta ei saa kannustaa maistamaan ruokaa.

3. Lapsi päättää mitä syö, hän on riittävän kehittynyt ymmärtääkseen millainen on tasapainoinen ruokavalio ja miksi on tärkeää syödä monipuolisesti, tämän vuoksi lapsi voi itse päättää mitä syö, jos haluaa syödä pelkkää leipää päivästä toiseen se on lapsen päätös ja lapsi kantaa vastuun päätöksestään.

4. Lasta ei saa kehua jos maistaa ruokaa, koska muille lapsille tulee paineita ja pahamieli jos eivät ole maistaneet eivätkä ole saaneet kehujakaan.

Näinkö minä lastenhoitajana toimin tästä lähtien jokaisen lapsen kohdalla? 100% neutraali ruokailu, jossa pyritään välttelemään ruokailusta puhumista, ettei lapsille tule traumoja siitä, kun "pakotetaan" syömään.

Unohdit sen että lapselle pitää löytää jotain vaihtoehtoista syömistä jos mikään ei kelpaa kun ei saa nälkäisenä antaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa laihduttajista laihduttaa siksi, että ei osaa arvioida tarvitsemansa ruuan määrää. Kun päväkodista asti joku toinen päättää, mikä riittää, niin oman kehon kuuntelu katoaa kokonaan. Syödään, vaikka ei ole nälkä eikä keho tarvitse ravintoa. Syödään liikaa, koska lautaselle ei saa jättää mitään. Syödään, koska halutaan miellyttää sen ruuan tekijää. Syödään, koska kuuluu syödä.

Ihmiset olisivat paljon onnellisempia, jos saisivat itse päättää, mikä määrä ruokaa riittää milloinkin. Ja ihmiset olisivat paljon hoikempia, jos ei olisi sosiaalista syömistä eli suuhun tungetaan ruokaa, jota ei oikeasti haluta syödä, mutta mielessä on lapsuuden pakottamiset.

Ainoa millä on väliä on se että tuntee oman kylläisyytensä ja syö sen mukaan. Leivän puputtaminen sen takia että ruoka ei nyt ole oman maun mukaista ei lukeudu kylläisyyden tuntemiseen. Esim sosiaalisissa tilanteissa tai juhlissa voi ottaa sen verran kun nälkä on. Vaikka ihan vain sen maisteluannoksen. Mutta olisi hyvä että pystyy ottamaan ja maistamaan vaikka ei juuri sitä omaa herkkua ole.

Kyllä sen huomaa juhlissa jne kenet on opetettu maistamaan ja kenet ei. Esim minä ja sisarukseni kaikki maistetaan edes vähän missä serkut yhdestä perheestä vaan istuu nyrpeänä lautaset tyhjänä kun ei ole koskaan opetettu siihen että maistaa edes vaan on saanut sitten vetää jotain muuta. Ja kaikki ollaan aikuisia.

En yhtään ihmettele jos he olisivat osa näistä av mammoista jotka tänne tulee juhlien tai vieraisilla olin jälkeen valittamaan että piti olla nälkäisinä pidoissa kun oli vaan pahaa ruokaa tarjolla.

Miksi pitää maistaa, ketä pitää miellyttää? Juhlissa en ainakaan minä kyttää, kuka syö mitä ja minkä verran enkä ole vielä koskaan ollut paikalla, kun juhlien emäntä tai isäntä pitää palopuhetta siitä, että kaikkien on pakko maistaa.

Sitä kutsutaan hyviksi tavoiksi.

Ai hyviin tapoihin kuuluu väkisin ottaa sitä aurajuustopiirakkaa ja yökkien vetää koko pala, vai se että skippaa sen piirakan ja sen sijaan kehuu omenapiirakkaa jonka söi ja se olikin tosi herkullista?

Onhan se vaan lapsellista aikuisen ihmisen lähteä perusoletuksesta, että tuo ruoka on varmasti pahaa niin en ota edes pikku maistiaista.

Pienen palan voi aima syödä "yökkimättä". Jos oikeasti yökityttää niim, ettei pysty hillitsemään reaktiotaan, niin kannattaisi kotona totuttautua edes sen verran.

Vieläkään et vastannut kysymykseen MIKSI sitä pahaa ruokaa pitäisi väkisin syödä? Miksi? Kenen takia? Kuka siitä hyötyy ja mitä?

Mitä nyt ylipäätään hyödytään hyvistä käytöstavoista.

Seuraavaksiko ihmettelet, mitä kukaan hyötyy esim. sanoista "kiitos" ja "ole hyvä"?

Voi luoja että olet tyhmä ihminen! :D eli ravintolassa tilaat juuri sitä inhokkiruokaasi koska se nyt kuuluu hyviin käytöstapoihin? Tiedätkö mitä? Ei se kuulu. Voit valita ihan vapaasti mitä syöt eikä ketään kiinnosta pätkääkään.

Et oikeasti tajua mitä eroa on tilata listalta ruokaa josta ei pidä sen hyvän sijaan ja sen ero että menee juhliin jossa on ruokaa mistä et pidä mutta maistat kuitenkin? Teillä maistamiseen vastustajilla on ihan ihme sekopäisiä vertailuja.

Ei kuulu mihinkään hyviin tapoihin oksennusta pidätellen syödä ruokaa josta ei pidä, mistä ihmeestä olet saanut moista päähäsi??

Aikuinen ihminen on maistellut elämässään tarpeeksi eri ruokia että pystyy syömään jopa niitä pahoja ruokia ilman kakomista ja oksennuksen pitämistä. Hyviin tapohin kuuluu edes maistaa hieman tarjolla olevaa ruokaa.

Taidat olla tosi lihava jos et mistään ikinä kieltäydy. "Täällä kahvihuoneessa on aina näitä keksejä ja pullaa, että otan vaan jos maistuu." joo kiitos röh omnom, joka ikinen kahvitauko.

Työpaikan kahvihuone ja vieraisilla tai juhlissa olo on kaksi eri asiaa. Sun kanssa ei voi asiasta edes jutella kun vedät ihan ihme vertailuja joilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä omien traumojesi takia. Ja lisäksi olen ihan normaalipainoinen ja voin hyvin syödä vaikka sen pullan tai keksin joka tauolla lihomatta kun muuten on ruokailu kunnossa ja osaan annostella ruokaa niin että tulen kylläiseksi mutta en ähkyyn.

Juu ihan rauhassa syöt vaan monta pullaa päivässä, mutta älä yritä pakottaa työkavereitasi siihen.. Taidat olla se sama joka teki ketjun miten törkeää kun muut eivät syö leipomuksiasi. Ei heidän tarvitse, jokainen päättää itse mitä syö, sinä et sitä päätä.

Voit yrittää syöttää mitä tahansa sanoja suuhuni traumakourissasi mutta onneksi se ei tee niistä totta. Aion vastedeskin vaatia lapsiani maistamaan kaikkea ennen kuin saavat täyttää mahansa jollakin muulla.

Ensin yrität pilkata minua siitä että on jäänyt aikuisuuteen saakka kestäviä traumoja siitä kun vanhemmat pakkosyöttivät ja tämä vaikuttaa tottakai suhtautumiseeni ruokaan, ja toisessa lauseessa kerrot että aiot juuri saman tehdä omille lapsillesi. Olet kyllä hieno äiti.

Sua oli syötetty niin että oksensit lautaselle ja sitten jouduit syömään lisää. Meillä lapset ei ole koskaan yökkäilleet tai oksentaneet lautaselle vaikka eivät ruuasta ole pitäneet. Meillä ei myöskään tarvitse lautasta syödä tyhjäksi vaan maistaa sen haarukallisen tai pari. Ja kyllä olen hieno äiti. Olen johdonmukainen ja reilu. Kannustava ja tukeva. Minulla on loistava suhde lapsiini ja eivät ole menneet rikki siitä että ovat joutuneet ruokaa maistamaan vaan ovat jopa oppineet syömään ja jopa pitämään ruuista mistä eivät ennen pitäneet.

Sulle suosittelen tosiaan terapiaa missä pääset noita sun traumoja käsittelemään että suhde ruokaan normalisoituu ja et reagoi ihan ihme höpötyksillä ja vertauskuvilla.

Lapselle "haarukallinen tai pari" on iso määrä ruokaa. Ja muistelee taatusti aikuisena sitä "pakkosyöttämistä", jota myös minun kouluaikaan koulussa harrastettiin. Kunnes vanhempani kielsivät sen kohdallani, en lapsena pitänyt monista "tavallisista" ruoka-aineista. Hyvä niin, nyt aikuisena syön monipuolisesti, ja kokeilen mielelläni uutta, kun ei ole pakotettu lapsena. Muistan kuinka naapurin lapset pelkäsi ruokailua, kun äiti pakotti aina "maistamaan vähän".

Luulin ettei nykyaikana enää ole tuota pakkosyöttämistä, kun vanhanaikaiselta se tuntui jo 40 vuotta sitten.

Minut sisaruksieni kanssa on kasvatettu samalla tavalla kun itse lapseni kasvatan ja kenelläkään meistä ei jäänyt traumoja ja ollaan aika kaikkiruokaisia ja tosiaan pystytään syömään myös niitä ei herkkuruokia kakomatta ja oksentamatta jos esim vieraisilla tai juhlissa tai muualla ollaan missä ei voi valita tai on rumaa ja töykeää nirsoilla. Omat lapset tuskin siitä vaurioituu myöskään ja sisarusten lapset on kasvatettu näin myös ja mitään traumoja ei näytä olevan ruokailuun liittyen.

Itse olen kiitollinen ettei vanhempani kasvattaneet minusta nirsoa.

Minusta ei ole tullut nirsoa, päinvastoin, kiitos vanhemmille että kielsivät "pakkosyöttämisen". Olen oppinut pitämään monista ruuista joista en lapsena pitänyt, ja olen meidän työpaikalla se "outo" joka tykkää mitä erilaisimmista ruuista, joita muut kammoaa juurikin siksi että lapsena pakotettiin syömään.

Tästä aiheesta puhutaan yllättävän usein, vaikka ollaan jo 30-50v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli:

1. Lasta ei saa kehottaa maistamaan ruokaa.

2. Lasta ei saa kannustaa maistamaan ruokaa.

3. Lapsi päättää mitä syö, hän on riittävän kehittynyt ymmärtääkseen millainen on tasapainoinen ruokavalio ja miksi on tärkeää syödä monipuolisesti, tämän vuoksi lapsi voi itse päättää mitä syö, jos haluaa syödä pelkkää leipää päivästä toiseen se on lapsen päätös ja lapsi kantaa vastuun päätöksestään.

4. Lasta ei saa kehua jos maistaa ruokaa, koska muille lapsille tulee paineita ja pahamieli jos eivät ole maistaneet eivätkä ole saaneet kehujakaan.

Näinkö minä lastenhoitajana toimin tästä lähtien jokaisen lapsen kohdalla? 100% neutraali ruokailu, jossa pyritään välttelemään ruokailusta puhumista, ettei lapsille tule traumoja siitä, kun "pakotetaan" syömään.

Unohdit sen että lapselle pitää löytää jotain vaihtoehtoista syömistä jos mikään ei kelpaa kun ei saa nälkäisenä antaa olla.

Niin, äippä voi vaikka tehdä valituksen kun lapsi parka saa vain leipää ja kärsii sitten vaikka vitamiinien puutteesta.

Jos ateriaan kuuluu lämmin ruoka, vaikka kastike ja perunamuusi, raaste, maito ja leipä, niin eikö olisi kaikkein järkevintä, että ei pakoteta ja siitä saa syödä ne osat mitkä haluaa?

Näin oli mun lapsuudessa ja kun ei pakotettu, eikä asiasta tehty numeroa niin ihan uteliaisuuttani maistelin sit joskus niitäkin ruokia joista en pitänyt ja huomasin että ne olikin ihan ok.

Jos olisi pakotettu, en tiedä tykkäisinkö kyseisistä ruuista vieläkään.

Vierailija kirjoitti:

Jos ateriaan kuuluu lämmin ruoka, vaikka kastike ja perunamuusi, raaste, maito ja leipä, niin eikö olisi kaikkein järkevintä, että ei pakoteta ja siitä saa syödä ne osat mitkä haluaa?

Näin oli mun lapsuudessa ja kun ei pakotettu, eikä asiasta tehty numeroa niin ihan uteliaisuuttani maistelin sit joskus niitäkin ruokia joista en pitänyt ja huomasin että ne olikin ihan ok.

Jos olisi pakotettu, en tiedä tykkäisinkö kyseisistä ruuista vieläkään.

Eihän tässä ole kukaan pakottanut syömään yhtään mitään?

En ymmärrä miksi pitää jankata tuosta pakottamisesta?

Onko sekin pakottamista, jos sanoo, että nyt mene suihkuun tai sitten ole menemättä suihkuun? Tai nyt syöt tuon karkin, tai olet syömättä tuon karkin? Mielestäni siinä tarjotaan aika yksinkertainen valintatilanne lapselle, ilman mitään pakkoja, on kaksi vaihtoehtoa, joista valita.

Nyt laitat pipon päähän tai sitten olet ilman pipoa. Noin sanottiin mulle lapsena ja nyt aikuisena en koskaan pidä pipoa, koska sain traumoja siitä, että lapsena pakotettiin pitämään pipoa :(

Julma elämä pakottaa minut nyt lähtemään treeneihin: Pitää joko lähteä treeneihin tai sitten olla lähtemättä. Miten selviän tästä traumaattisesta tilanteesta? Ketä voin syyttää tästä?

Olisko tuo aloituksen mainitsema vain lapsen valmistamista sitä oikeaa elämää varten, missä ei vain yksinkertaisesti ole kuin ne kaksi vaihtoehtoa, joista pitää valita. Elämä ei tarjoa kovin usein vaihtoehtoisia parempia ratkaisuja jos päättää esim. jäädä pois jostain tai olla tekemättä jotakin, tuo on ihan sellainen perusoppi, jonka päälle voi sitten lapsen kasvaessa lähteä pinoamaan lisää vastaavia, kenties vähän monimutkaisempia ja pitkäkantoisempia tilanteita.

Jos et syö, sinulla on nälkä, jos et käy pissalla kun sen aika on, voi tulla pissa housuun, jos et laita pipoa päähän, sinun korviasi saattaa palella, jos et lähde treeneihin, jäät treeneistä pois, jos et tankkaa autoa, ei auto liiku kohta minnekkään, jos et mene kouluun, et opi asioita, et pärjää kokeissa, saat huonoja numeroita jne.

Vierailija kirjoitti:

Julma elämä pakottaa minut nyt lähtemään treeneihin: Pitää joko lähteä treeneihin tai sitten olla lähtemättä. Miten selviän tästä traumaattisesta tilanteesta? Ketä voin syyttää tästä?

Olisko tuo aloituksen mainitsema vain lapsen valmistamista sitä oikeaa elämää varten, missä ei vain yksinkertaisesti ole kuin ne kaksi vaihtoehtoa, joista pitää valita. Elämä ei tarjoa kovin usein vaihtoehtoisia parempia ratkaisuja jos päättää esim. jäädä pois jostain tai olla tekemättä jotakin, tuo on ihan sellainen perusoppi, jonka päälle voi sitten lapsen kasvaessa lähteä pinoamaan lisää vastaavia, kenties vähän monimutkaisempia ja pitkäkantoisempia tilanteita.

Jos et syö, sinulla on nälkä, jos et käy pissalla kun sen aika on, voi tulla pissa housuun, jos et laita pipoa päähän, sinun korviasi saattaa palella, jos et lähde treeneihin, jäät treeneistä pois, jos et tankkaa autoa, ei auto liiku kohta minnekkään, jos et mene kouluun, et opi asioita, et pärjää kokeissa, saat huonoja numeroita jne.

Ei saa enää nykyisin kato kun psykologit kieltää. Lapset kasvaa kieroon ja tulee kauheita kriminaaleja jne siitä että kaikki ei ole hauskaa ja joskus vaaditaan. Kaikki pitää taputella kivaksi ja hauskaksi ja curlingata kaikki helpoksi lapselle. Näin niistä tulee vastuuntuntoisia ja avoimia aikuisia jotka osaa ajatella muitakin jne... ....eiku....

Huh. Itse olin lapsena se nirso kakara. Silloin en sitten saanut leipää, kun muukaan ruoka ei maistunut. Sama ruoka tuli eteen sitten välipalalla. Näin tehtiin ensin kotona, sitten hoidoissa, olin siis useammassa perhepäivähoidossa ja päiväkodissa, koska kotikunnan paikat oli täynnä niin muutamaa lasta kiertettiin eri paikoissa hoidossa pitkin kuntaa. En sitten syönyt, mitään. Opin jo nelivuotiaana, että pärjään ilman pahija ruokia. Kotona lopetettiin tuo systeemi kun äiti hoksasi, että en syö sitten ollenkaan. Ja sain syödä leipää ja lopulta tehtiin mulle vaikka ruspuuroa, että jotain söin. Mutta hoidossa en sitten syönyt. Siskon kanssa kotona ei sitten edes pakotettu syömään. Syömishäiriöt, ahmiminen ja sitä seurannut anoreksia, on aikuisiällä tullut ja on, se mistä ne johtuu on varmasti monen asian summa mutta syömättömyys on mulle edelleen helppoa. Ja nykyään olen kaikkiruokainen, nirsoilu on siis tiessään ja maistelen uusia juttuja mielellään. Mutta voin hyvin olla syömättäkin jos siltä tuntuu. Siskon poika kieltäytyi noin nelivuotiaana syömästä mitään keltaista. Siis ennen niin herkkua ollut pottumuusi ei enää maistunut. Ja jos ruuassa oli jotain keltaista niin nyrpisti nenäänsä ja pidti kädet puuskaan. Jonkun aikaa yrittivät vanhemmat maanitella ja sitten mentiin pelkällä ruisleivällä. Sisko sanoi ettei halua samoja ongelmia kun mulla. Minun lapset on aina syöneet hybin ja maistelleet. Eikä tulis mieleenkään jättää lapsia nälkään. Ei omia eikä toisten. Siskon poikakin sitten ohitti tuon vaiheen ja nyt varhaisteininä syö ihan kaikenlaista ruokaa ja ulkomaillakin kokeilee sokkona outoja ruokia niinkun me muutkin. Kannattaa kasvattaa lapsia toki maistamaan mutta muistakaa että sillä tiukalla kurilla voi olla toinenkin puoli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ateriaan kuuluu lämmin ruoka, vaikka kastike ja perunamuusi, raaste, maito ja leipä, niin eikö olisi kaikkein järkevintä, että ei pakoteta ja siitä saa syödä ne osat mitkä haluaa?

Näin oli mun lapsuudessa ja kun ei pakotettu, eikä asiasta tehty numeroa niin ihan uteliaisuuttani maistelin sit joskus niitäkin ruokia joista en pitänyt ja huomasin että ne olikin ihan ok.

Jos olisi pakotettu, en tiedä tykkäisinkö kyseisistä ruuista vieläkään.

Eihän tässä ole kukaan pakottanut syömään yhtään mitään?

En ymmärrä miksi pitää jankata tuosta pakottamisesta?

Onko sekin pakottamista, jos sanoo, että nyt mene suihkuun tai sitten ole menemättä suihkuun? Tai nyt syöt tuon karkin, tai olet syömättä tuon karkin? Mielestäni siinä tarjotaan aika yksinkertainen valintatilanne lapselle, ilman mitään pakkoja, on kaksi vaihtoehtoa, joista valita.

Joo, voit valita syötkö sitä mistä et tykkää ja saat myös leivän, tai et saa mitään ruokaa kostoksi, edes leipää ja juomista, eihän tuo ole pakottamista ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa nämä traumatisoituneet vouhkaajat olla maistamatta ihan vaan periaatteesta siksi kun joskus kun oli 2-3v piti maistaa jotain pahaa päiväkodissa. Ei sillä että nyt keski-ikäisenä maku saattaa olla eri ole väliä. Ei vaikka se sama ruoka eri ihmisen tekemänä näyttää ja tuoksuu hyvältä ja muut sitä syö hyvällä halulla. Ei ei ihan vaan periaatteesta. Raukat jääneet jumiin lapsuuteen ja se lapsellisuus tulee esiin ruuan kanssa kiukutellessa.

Mun maku on nyt eri kuin lapsena mutta en silti väheksy lapsuuden makuaistiani. En edelleenkään ymmärrä miksi päiväkodeissa ja joissain kodeissa ruokailusta ja syömisestä pitää tehdä julmettu taisto. Mun periaate on että ruokailusta tehdään rauhallinen ja kiireetön. Aikuisen asenne ruokaan on sellainen että se on hyvää ja on hyvä syödä. Mutta ketään ei pakoteta. Meillä puhutaan päiväkodissa maistamisesta mutta en valvo onko lapsi maistanut, jos sanoo että on se riittää minulle. Leipää saa ruuan kanssa ja sitä tarjotaan koska se kuuluu yhteiskunnan tarjoamaan ateriaan. Se ei ole rangaistus tai palkkio, jokainen voi valita juoko maitoa tai vettä eikä siitä tehdä numeroa. Jos ottaa kastiketta eikä tykkääkään niin ei muuta kuin kastike kompostiastiaan ja se siitä. 

Vanhempien kanssa ei tehdä mitään sopimuksia ruuasta, allergiat on erikseen. Näillä säännöillä mennään ja yllättäen lapset syö hyvin, kun ei ole pakko eikä ruokailu aiheuta stressiä.

t. päikyn täti edelleen

Tämä. Miksi ihmeessä ruuasta tehdään joku valtataisto?? Sitä syödään jos on nälkä ja jos ei ole, ei syödä. Aikuinen toki voi kannustaa ja esimerkillä näyttää mallia miten syödään reippaasti mutta silti se on lapsen oma päätös syökö hän ja mitä jättää syömättä.

Noniin eli mikä ongelma sitten, että ei täytä sitä lapsen mahaa leivällä jos lapsi kerta saa päättää syökö sitä pahaa ruokaa vai jättääkö syömättä? Sitten voi nousta pöydästä ja odottaa seuraavaa ruokailua, jos se tarjolla oleva ei maistu.

Se ongelma että lasta rangaistaan siitä jos ei tykkää jostain ruuasta "et saa sitten leipääkään!" pelkkää vittuilua.

Miksi ei voisi syödä sellaista ruokaa, josta ei tykkää?