Millaisessa elämäntilanteessa olette te muut 30-vuotiaat

Vakityö, ylempi amk-tutkinto, omakotitalo rannalla, mökki, sijoitusasunto, naimisissa, ei lapsia, matkustelua ja luonnossa liikkumista. Ihanaa elämää!

2,5 opinnot tauolla vakavan masennuksen seurauksena. Vieläkään ei näytä helpottavan vaan odotan kuolemaani.

Mutta joo yliopistoon opinto-oikeus, vuokra-asunto, koira, ei miesystävää ja itsetuhoiset ajatukset.

Kiva kuulla, että muilla menee paremmin:)

kohta 32v., määräaikainen työsuhde juuri päättyi ja nyt jonkin aikaa omistaudun vain omille harrastuksilleni, en etsi töitä. Koulutuksena ns. perusduunaritutkinto amiksesta. Pitkä parisuhde päättyi pari vuotta sitten, hyvä niin, eikä minulla ole lapsia. Vähän kriisiä pukkaa kun nyt viimeistään muut ikäiseni joko menevät naimisiin + perustavat perhettä, ostavat omistusasuntoa tai löytävät korkeampaa tutkintoaan vastaavaa vakityötä, toisin sanoen asettuvat aloilleen, ja minä vielä "etsin itseäni" (tai siis aloitan sen uudelleen). 

Ahdistavan paljon täälläkin on niitä, joille onnellisen elämän mittari on vakityö ja omistusasunto.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistavan paljon täälläkin on niitä, joille onnellisen elämän mittari on vakityö ja omistusasunto.

Sehän on oikein hyvä mittari. Selkeä tavoite, joka on kuitenkin suhteellisen suoraviivaista saavuttaa.

33 vuotta. Viimiset kymmen vuotta olen tehnyt töitä toisen palveluksessa 24/7. Työ on vienyt kaiken elämän. Nyt avomies ja oma talo. Edelleen sama vakipaikka mutta vaihto mielessä koko ajan. Keskipalkkainen työ. Lapsista haaveillaan.

mies

Naantali

vakityö, ei sen kummamepaa kiinteää omaisuutta, tileillä tosin ihan hyvin rahaa n 100ke

lemmikki lintu jonka olen kesyttänyt ja sen kans menee tuolla ulkona vapaa-aika, kiva kävellä kun se tulee perässä.

Olen 32v nainen. Olen ollut mieheni kanssa 13 vuotta yhdessä joista 8 naimisissa. Meillä on kaksi lasta (5,3) ja olen raskaana. Meillä on myös ihana kultaisennoutajan pentu 8kk.

Talomme valmistui maaliskuussa. Rankensimme siis unelmiemme omakotitalon.

Mieheni on töissä ja tienaa hyvin (olemme pärjänneet hänen tuloillaan 5 vuotta ja talokin rekennettu niillä rahoilla). Itse olen ollut esikoisen syntymästä asti kotona lasten kanssa. Enkä vaihtaisi hetkeäkään pois. Tarkoitus olisi, että kun tuleva lapsi menee kouluun, niin minä menisin takaisin töihin.

Elän unelmieni elämää <3

AMK- tutkinto. Työtön. Sinkku. Mikään ei tunnu miltään.

Nainen, 32v. Miehen kanssa yhdessä 11 vuotta, naimisissa 5. Ensimmäinen lapsi 2v, toinen syntyy keväällä. Omistusasunto ja yksi sijoitusasunto.

Vakituinen virka, mutta nyt olen kotona lapsen kanssa, tarkoitus on hoitaa toinenkin lapsi kotona vähintään kaksivuotiaaksi.

Yliopisto-opinnot kesken, en tiedä saanko niitä ikinä loppuun. Olen ihan ok vakityössä joten motivaatio opiskeluun on olematon, varsinkin nyt kun arjen pyörittämisessä on tarpeeksi touhua.

Voi olla että vaihdan tulevaisuudessa alaa kun lapset ovat isompia. Meitä kiinnostaa miehen kanssa molempia yrittäjyys, joten saa nähdä mitä tässä vielä keksii.

31-vuotias, ikisinkku, pieni ja liian kallis vuokrakämppä, opiskelen toista ammattia kun ensimmäisellä en saanut töitä. Tulevaisuus pelottaa, tunnen itseni usein yksinäiseksi ja turhaksi. Haaveilen lemmikistä, mutta tiedän, ettei minulla ole varaa sen ylläpitoon. 

Tasan 30. Naimisissa kuusi vuotta. Kaksi alle viisivuotiaana lasta. Yksi toisen asteen tutkinto suoritettu, kesken oleva maisterin tutkinto työn alla. Uramielessä tulevaisuus mietityttää, koen alani kiinnostavana, mutta työllistyminen todella kiven alla. Jatkokoulutusta mietin, mutta korkeakouluopintoja on jo 10 vuotta takana, joten mihinkään pitkään putkeen en enää halua lähteä. Asumme opiskelija-asunnossa vuokralla. Mieheni on "hyvässä työssä" arvostetulla ja näkyvällä paikalla, mutta ei myöskään tiedä mitä haluaisi pidemmällä tähtäimellä tehdä. Tulevaisuus siis auki. Haaveena saada taas nukkua täysiä öitä ja löytää oma kutsumus työelämässä.

Asun yksin vuokrakaksiossa, olen sinkku ja käyn ammattiani vastaavassa työssä missä viihdyn ihan hyvin. Mietin silti, pitäisikö opiskella vielä toinen ammatti (sosionomi), koska tuntuu, että se voisi olla vielä enemmän juttuni. Hyvät välit perheeseen ja jokusia kavereita, mutta valitettavasti turhan usein kuitenkin on yksinäinen olo, koska suuri osa kavereista keskittyy parisuhteisiinsa, lapsiinsa yms. Toivoisinkin, että löytäisin elämääni lisää ystäviä jotakin kautta, ehkä myös samassa elämäntilanteessa olevia. Enkä toki parisuhteestakaan pahastuisi, jos ihanaan ja fiksuun mieheen törmäisin, vaikka olenkin oppinut nauttimaan sinkkuudesta ja yksinasumisesta.  

N29

Haaveilen yhä omasta lapsesta, asun vuokralla rivitalossa avomieheni ja kahden lemmikkieläimen kanssa. Opiskelen ekaa vuotta amk:ssa, olen kuntoutuksessa masennukseni takia ja veloissa firmani kaatumisen ja aiempien amisopintojen takia.

32 v.

Sinkku/vanhapiika/crazy cat lady. Ei lapsia. Samassa työpaikassa ollut jo vuosia, mutta määräaikaisin suhtein. Asun vuokralla mukavassa talossa. Periaatteessa kaikki on hyvin.

En ole kuitenkaan tyytyväinen tilanteeseen. Haluaisin saada lapsia. Muutenkin haluaisin pysyvyyttä elämääni. Määräaikaiset ketjutukset alkaa ottaa pannuun, vaikka muuten työnantaja on hyvä. Haluaisin asuntolainaa ja perustaa oman perheen. Joskus tuntuu, että olen jäänyt jumiin tähän tilanteeseen. Kaikki muut ikäiseni ovat naimisissa, heillä on lapsia ja asuntolainat. Joskus masentaa lukea Facebookia, kun kaikkien ikäisteni päivityksistä ja kuvista huokuu perheonni. Minusta on kovaa kyytiä tulossa crazy cat lady. Surullisin olen siitä, että minulla ei ole lapsia.

Naimisissa 8vuotta, okt kivalta lapsiperhealueelta ostettiin 2vuotta sitten. Käydään molemmat töissä. Miehellä yliopistotason tutkinto, on opettajana ammattikoulussa. Itse olen sosionomi, työskentelen isossa lastensuojeluyksikössä. Lapsia meillä on 6 joista 7. tekee tuloaan toukokuussa. Ensimmäinen lapsi syntyi kun olin 16vuotias eli vuonna 2004. Opiskelin itseni merkonomiksi ammattikoulussa, jonka viimeisenä vuotena sain toisen lapsen 2006. Vuoden ehdin olemaan kaupan kassalla, kunnes jäin äitiyslomalle uudelleen 2007. Hain amk sosionomiksi saatuani yt-kenkää, johtuen äitiyslomastani, pääsin kouluun ja voitin oikeustaistonikin edellistä työnantajaa vastaan. Valmistuin 2011, sain heti vakituisenpaikan, 2012 saimme kaksoset sekä perään 2014 alkuvuonna nuorimmaisen.

31-vuotias , 9 ja 5-vuotiaat pojat. Naimisissa kolme vuotta, yhdessä 10vuotta. Asumme vanhassa omakotitalossa, meillä on pieni sekarotuinen koira. Uusi omakotitalo valmistumassa ensi keväänä.  Valmistuin tänä keväänä ensimmäiseen ammattiin ja pääsin töihin heti. 

Muutamaa kuukautta vajaa 30. Naimisissa, ei lapsia eikä varmaan ole tulossakaan lähiaikoina, kiitos pätkätöiden ja epävarmojen työkuvioiden kanssa. Että synnytystalkoot jippiaijee. Ei omistusasuntoa, vaan vuokrataan pientä kaksiota.

32 vuotta, maisteriksi valmistuminen (nyt vasta) edessä. Takana monta vuotta masennusta/ahdistusta/nukkumisongelmia. Muutama todella lyhyt työpätkä takana, oma (koulutusala) ei kiinnosta, eikä ole hallussa (koska venyneet opinnot, olen unohtanut kaiken..jes..). Mies on, hyvä sellainen. Omistusasunto (miehen). Itselläni ei tunnu olevan mitään.

Appivanhemmat odottavat lastenlasta. Joo, ei ole tulossa näillä näkymin meille koskaan. Elämä tuntuu tarpeeksi raskaalta ilman ylimääräistä suorite-velvollisuutta.

Työtön lapseton sinkku. Olen onnellinen. En kaipaa parisuhdetta enkä varsinkaan lapsia, ikinä.