Lue keskustelun säännöt.
Taas yksi uusi, turha päivä alkamassa
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Elämässä ei monestikkaan huomaa miten hyvin kaikki on ennenkuin jotain todella pahaa tapahtuu.Läheiselläni saattaa olla erittäin vakava sairaus(tutkimukset kesken).En minäkään osannut arvostaa tavallista turvallista arkeani aikaisemmin!
Mua ei enää hetkauttaisi vaikka mitä pahaa tapahtuisi. Onhan aina kuolema. Tuollaiset tilanteet eivät ole kuin saduissa ihana herätys siihen, mitä minulla onkaan. Tosielämässä ne riistävät kaiken ja vievät ihmisarvon ja elämän mielekkyyden.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämässä ei monestikkaan huomaa miten hyvin kaikki on ennenkuin jotain todella pahaa tapahtuu.Läheiselläni saattaa olla erittäin vakava sairaus(tutkimukset kesken).En minäkään osannut arvostaa tavallista turvallista arkeani aikaisemmin!
Tai siis toivotaan, että teidän tilanteenne päättyy hyvin, en todellakaan tarkoittanut toivoa pahaa, anteeksi. Mutta jos ei niin ikävistä vastoinkäymisistä ei ole ihmiselle mitään iloa.
ap
Laitoin hyvän aamiaisen. Munia ja pekonia. Avokadoa ja korianteria. Taidan soittaa miehelle. Lähdetään koko perhe sienimetsään. Sitten laitetaan yhdessä sienirisottoa. Lapsille paistan lättyjä.
Viimeinkin huomaan että ilo asuu lasten ilossa
ap
Minä ainakin toivun edelleen tilanteesta, jossa minulta tavallaan vietiin kaikki toivo. Ja siitä on yli kaksikymmentä vuotta. Alkuun ehkä minäkin luulin näieväni, mitä hyvää minulla olikaan ollut, mutta siitä,se sitten pikku hiljaa vain paheni... ja siis näin minulla, en viittaa tällä kenenkään toisen elämään.
ap
Huomasin ajatusteni vääristymän. Olen projisoinut omat pahat ajatukseni ja tekoni äitiini. Hän on edelleen auttanut perhettäni kaikessa. Vien hänelle tänään kukkia ja kiitän kaikesta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni ansaitsee parempaa
Aloitan tekemällä reilun tapaamissopimuksen. On vähintään kohtuullista että otan lapset kerran viikossa luokseni vuorokaudeksi. Kuten isä otti minut. Voidaan tehdä yhdessä hyviä asioita.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässä ei monestikkaan huomaa miten hyvin kaikki on ennenkuin jotain todella pahaa tapahtuu.Läheiselläni saattaa olla erittäin vakava sairaus(tutkimukset kesken).En minäkään osannut arvostaa tavallista turvallista arkeani aikaisemmin!
Tai siis toivotaan, että teidän tilanteenne päättyy hyvin, en todellakaan tarkoittanut toivoa pahaa, anteeksi. Mutta jos ei niin ikävistä vastoinkäymisistä ei ole ihmiselle mitään iloa.
ap
En tarkoittanutkaan että tämä vastoinkäyminen minua jotenkin tekisi paremmaksi ihmiseksi!Osaan ehkä vain vähän paremmin arvostaa tavallista arkeani kun se jos ja kun ja toivottavasti koittaa!Toivottavasti löydät mielekkyyttä elämääsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
86 ja 88 eivät ole ap. Ja siis vielä kerran anteeksi numerolle 82. Puhuin pelkästään siitä, mitä minulle on elämässä tapahtunut. Se kuulosti siltä kuin se olisi jokin tieto jota minulla on kaikkien elämästä, mikä tilanne ei ole. Toipuminen on täysin yksilöllistä.
ap
Kaikkihan on oikeasti turhaa eikä millään ole mitään merkitystä.
Esimerkiksi kaikki mitä ihmiskunta on ikinä keksinyt ja oppinut, katoaa sillä sekunnilla, kun ne ihmiset, jotka asiat muistavat katoavat.
Jos kaikki muut ihmiset, paitsi alkuperäiskansat, katoavat, katoaa newtonin teoriat, elektroniikka, kaikki se mitä pidämme hienona ja edistyksellisenä. Ainoastaan ihmiskunnan kollektiivisen muistin avulla tuo kaikki on olemassa.
Alle sadassa vuodessa ihmisen häviämisestä, luonto olisi tuhonnut kaiken rakentamamme. Mitään muistoa ihmisistä ei jäisi, ei edes avaruudessa.
Kun minä kuolen, 10vuotta sen jälkeen kukaan ei käy mun haudalla enää. Sen jälkeen kun minut tunteneet ihmiset kuolevat, olisi sama vaikka en olisi ollut olemassakaan. Ei kukaan enää tiedä, että olen ollut olemassa.
Ainoastaan kourallinen ihmisiä tästä ajasta tullaan tietämään sadan vuoden päästä.
En minäkään tunne jotain tavista, kullervoa, sata vuotta sitten, joka vain eli elämäänsä ja sitten kuoli. Ei siitä jää mitään jälkeä, ehkä johonkin väestörekisteriin, mutta kuka niistä painaa mieleensä ihmiskohtaloita.
Toisaalta se on myös hyvin vapauttavaa, ei tarvitse menestyä, voi tehdä mitä huvittaa, koska sillä ei ole minkään valtakunnan merkitystä. Ei tavallaan ole vastuutakaan. Sekin on ihmisen keksimä asia loppujen lopuksi.
Me ei olla kuin hiilen kiertokulkua tässä avaruuden systeemissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässä ei monestikkaan huomaa miten hyvin kaikki on ennenkuin jotain todella pahaa tapahtuu.Läheiselläni saattaa olla erittäin vakava sairaus(tutkimukset kesken).En minäkään osannut arvostaa tavallista turvallista arkeani aikaisemmin!
Tai siis toivotaan, että teidän tilanteenne päättyy hyvin, en todellakaan tarkoittanut toivoa pahaa, anteeksi. Mutta jos ei niin ikävistä vastoinkäymisistä ei ole ihmiselle mitään iloa.
apEn tarkoittanutkaan että tämä vastoinkäyminen minua jotenkin tekisi paremmaksi ihmiseksi!Osaan ehkä vain vähän paremmin arvostaa tavallista arkeani kun se jos ja kun ja toivottavasti koittaa!Toivottavasti löydät mielekkyyttä elämääsi!
Hienoa, etten loukannut. Kuulostin jotenkin ihan ylimieliseltä mielestäni jollekin, joka ei taatusti ansaitse sitä! Hyviä vointeja teille.
ap
Mutta jotenkin vaikka elämä onkin turhaa, niin sitä kaipaisi kokea mielekkyyttä siinä silti. Turhaa puuhasteluahan kaikki täällä on. Minusta ainoa mikä ei ole turhaa on rakkaus. Rakastaa. Mutta sekin on oikeastaan lahja ylempää, jota voi toki teeskennellä, mutta silloin se ei tunnu millekään. Tai viimeksi koin elämässäni elämän mielekkyyttä rakastaessani erästä ihmistä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka on aivopessyt ihmset uskomaan että kaikki ongelmat ratkeaa kun menee lenkille, joku juoksuseura vissiin; talo paloi, kyllä se siitä kun käy lenkillä. Lapsi kuoli, kyllä se siitä kun käy lenkillä. Maailmansota alkoi, kyllä se siitä kun käy lenkillä. Lenkille lenkille lenkille.
Ja onko se niinkin että mitä vanhemmaksi tulee sen turhemmaksi tulee? Mulla ainakin on elämä tuntunut turhemmalta iän myötä. Jotenkin jos ennen innostui vielä siitä ja tästä, koska se oli uutta, niin enää ei innostu, koska ei kaipaa mitään uutta. Silloin pystyi ikään kuin puuhastelemaan kakenlaista ihan turhaa tosi mielenkiintoisena hommelina. Nyt ois samasta asiasta ihan silleen et plääääh.... Tai ei välttämättä liity ikään, mutta jos jotain ei muutu kun jotain menettää, niin ajan kanssa vain käy näin? Ellei pysty muutamaan jotain.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastatko itseäsi ja pidätkö itseäsi tärkeänä? Ehkä elämä tuntuu yhtä turhalta kuin mitä ajattelee itsestään. Ainakin minulla.
Vierailija kirjoitti:
Rakastatko itseäsi ja pidätkö itseäsi tärkeänä? Ehkä elämä tuntuu yhtä turhalta kuin mitä ajattelee itsestään. Ainakin minulla.
En ole saanut rakkautta muilta. Kai se siinä vaikuttaa. Minusta on täysin väärin joutua olemaan sitä vailla, kun muille sitä annetaan täällä noin vaan! Eli se on muka jonkun mielestä oikein, että mun pitää sitä itse jostain etsiä? Se on todella vaikeaa. Voinhan mä sen tietenkin tehdä, se vain on ihan vitun väärin, vaikeaa ja hidasta. Pakkohan se on. Mutta että raivostuttaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Rakastatko itseäsi ja pidätkö itseäsi tärkeänä? Ehkä elämä tuntuu yhtä turhalta kuin mitä ajattelee itsestään. Ainakin minulla.
Entä jos siinä tulee sellainen tilanne, että löydettyään rakkautta itselleen, ei siis saatuaan sitä muilta, ei halua ikinä antaa sitä kellekään? Alkaa suhtautua muihin kuin paskaan? Koska ei saanut näiltä rakkautta. Niin mitä vittua sitä heille ikinä myöskään antamaan. Ois vain ihan itseensä tyytyväisenä tässä maailmassa, että "onneksi mulla on kaikki hyvin"? Onko se sen itselleen rakkauden itse rakentamisen tähtäin? Jos muilta sitä ei voi edellyttää olevansa arvokas saamaan?
ap
Vierailija kirjoitti:
Rakastatko itseäsi ja pidätkö itseäsi tärkeänä? Ehkä elämä tuntuu yhtä turhalta kuin mitä ajattelee itsestään. Ainakin minulla.
Eikö kuva itsestä nyt synny enemmän tai vähemmän vuorovaikutuksesta muiden kanssa? Miten ihmeessä itse voi vain päättää, että olen arvokas, jos ympäristö ei sitä tue?
ap
Vierailija kirjoitti:
Rakastatko itseäsi ja pidätkö itseäsi tärkeänä? Ehkä elämä tuntuu yhtä turhalta kuin mitä ajattelee itsestään. Ainakin minulla.
Minusta muut on minulle velkaa ja jos en saa sitä hyvällä, vaadin sen muilta pahalla. Onneksi mies jo aika paljon ymmärtääkin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta se on lähinnä surullista, eikä jotain, missä "ei ole voimia". Tiedän periaatteessa syitäkin tilanteelle, mutten voi niille (ainakaan vielä) mitään. Surullista, ja jos jotain, niin tunne turhasta taas kerran päivästä elämässäni nostattaa myös vihaa.
ap
Miksi et keksi päivääsi itse jotain merkityksellistä? Jotain kivaa? Lähde liikkeelle sieltä mökistäsi, se virkistää mieltä.
Ihmisen elämässä lisääntyy se mihin keskittyy. Jos keskittyy vihaan, viha lisääntyy. Viha on tunteena pakko hyväksyä mutta sen voi valita ettei tee siitä alttaria elämäänsä. Minä purin patoutunutta vihaa pari vuotta illalla ennen nukahtamista. Annoin sen tulla enkä ajatellut mitään. Se on vain tunne. Kun sen illan viha oli saatu ulos systeemistä, oli helpompi nukahtaa. Jos koet vihaa ja alat vatvoa kuka teki mitä, olet sen jälkeen vain entistä vihaisempi ja tuskaisempi. Yritä opetella ottamaan viha vastaan puhtaana tunteena ilman mitään arvottamisia tai järkeistyksiä. Ja yritä keskittyä elämässä asioihin joita oikeasti haluat elämääsi lisää. Jos tämän esteenä on tunne ettet ansaitse mitään hyvää elämääsi, koeta työstää sitä terapiassa.