Lue keskustelun säännöt.
Nuoret ei enää pidä työtä arvossa
10.10.2017 |
Ja miksi pitäisi pitää? Mitä turvaa tai jatkuvuutta työelämä enää tarjoaa nuorille? Pätkätöitä, nollatuntisopimuksia, sijaisuuksia tms. että olisi hyvä miettiä miksi näin on ennen kuin tuomitaan nuoret
Kommentit (184)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä keski-ikäiset tietää mitä on pätkätyöt ja työttömyys.
Olen 44- vuotias ja olen kokenut 92- vuoden laman. Tein silloin 5 vuotta erilaisia pätkätöitä, ns paskahommia pienellä palkalla. Väleissä olin työttömänäkin.
Sisuunnuin ja menin amk:iin, josta valmistuin parjatuksi tradenomiksi. Töitä on sen jälkeen riittänyt.
Olen vaihtanut työnantajia ja työtehtäviä ja kerännyt kokemusta. Kerran on irtisanottu yt:eissä.
Kyllä voin omalta kohdaltani sanoa, että ahkeruus lopulta palkitsee. Olen päässyt nykyiseen hyvään asemaan ihan omalla työllä. Työpaikkoja en ole saanut suhteilla vaan kerryttämällä kokemusta pikku hiljaa ja kipuamalla ylöspäin.
Vasta viimeiset 10 vuotta olen nauttinut työstä. Aiemmin tein töitä pelkästään pakon ja rahan takia. Nyt työ haastaa minua ja pitkät päivät menevät siivillä.
Mutta pointti on, että en tässä olisi, jis olisin silloin nuorena jäänyt kotiin makaamaan ja vain surkutellut kohtaloani. Ja tajusin ettei mitään saa heti ja helpolla.
Niin. Sinä olit viisi vuotta pätkätyöläisenä. Sellaisen laman aikana, joka loppui muutamassa vuodessa. Sen jälkeen töitä aina riittänyt. Me sinua reilusti nuoremmat elämme todellisuudessa, jossa pätkätöitä joutuu tekemään KOKO uransa, vaikka miten ahkerasti työskentelisi ja työnantajia vakuuttelisi. Tämä uusi lama on monin tavoin erilainen, kuin silloin 90-luvulla. Ahkeruudella on toki sijansa eikä asiat tule eikä tarvikaan tulla ilmaiseksi. Silti, sinäkään et käsitä millaista meillä nuoremmilla on. Kyse ei ole siitä, ettei kukaan aiempi sukupolvi tietäisi, mitä on pätkätyöt tai työttömyys. Ero onkin siinä, onko nämä asiat vain pieni osa uraa, vai koko tulevaisuuden näkymä ja todellisuus, johon kasvat. Joko tämä menis ymmärrykseen.
Minä olen nyt 54-vuotias. Työurani aikana olen kokenut varmaan kymmenet yt:t ja tullut kolme kertaa irtisanotuksi. Ensimmäinen oli 1991 ja kesti 12 vuotta ennen kuin sain vakituisen kokoaikaisen työn. Siinä ehdin olla työttömänä ja tehdä monenlaista pätkää ja osa-aikaista työtä myös nollasopparilla. Toinen irtisanominen oli 2009, mutta hämmästykseni sain melko pian tuon jälkeen uuden vakipaikan. Sitä iloa kesti viitisen vuotta. Tuon viiden vuoden työsuhteen aikana oli neljät yt:t, joista viimeisimmässä tuli minullekin lähtö. En enää usko, että työllistyn. Millä tavalla tämä eroaa nykynuorien tilanteesta?
Itse muuten tunnen useita ihmisiä, jotka eivät enää työllistyneet 90-luvun lamassa irtisanomisen jälkeen. Nyt he alkavat pikkuhiljaa päästä vanhuuseläkkeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä keski-ikäiset tietää mitä on pätkätyöt ja työttömyys.
Olen 44- vuotias ja olen kokenut 92- vuoden laman. Tein silloin 5 vuotta erilaisia pätkätöitä, ns paskahommia pienellä palkalla. Väleissä olin työttömänäkin.
Sisuunnuin ja menin amk:iin, josta valmistuin parjatuksi tradenomiksi. Töitä on sen jälkeen riittänyt.
Olen vaihtanut työnantajia ja työtehtäviä ja kerännyt kokemusta. Kerran on irtisanottu yt:eissä.
Kyllä voin omalta kohdaltani sanoa, että ahkeruus lopulta palkitsee. Olen päässyt nykyiseen hyvään asemaan ihan omalla työllä. Työpaikkoja en ole saanut suhteilla vaan kerryttämällä kokemusta pikku hiljaa ja kipuamalla ylöspäin.
Vasta viimeiset 10 vuotta olen nauttinut työstä. Aiemmin tein töitä pelkästään pakon ja rahan takia. Nyt työ haastaa minua ja pitkät päivät menevät siivillä.
Mutta pointti on, että en tässä olisi, jis olisin silloin nuorena jäänyt kotiin makaamaan ja vain surkutellut kohtaloani. Ja tajusin ettei mitään saa heti ja helpolla.
Niin. Sinä olit viisi vuotta pätkätyöläisenä. Sellaisen laman aikana, joka loppui muutamassa vuodessa. Sen jälkeen töitä aina riittänyt. Me sinua reilusti nuoremmat elämme todellisuudessa, jossa pätkätöitä joutuu tekemään KOKO uransa, vaikka miten ahkerasti työskentelisi ja työnantajia vakuuttelisi. Tämä uusi lama on monin tavoin erilainen, kuin silloin 90-luvulla. Ahkeruudella on toki sijansa eikä asiat tule eikä tarvikaan tulla ilmaiseksi. Silti, sinäkään et käsitä millaista meillä nuoremmilla on. Kyse ei ole siitä, ettei kukaan aiempi sukupolvi tietäisi, mitä on pätkätyöt tai työttömyys. Ero onkin siinä, onko nämä asiat vain pieni osa uraa, vai koko tulevaisuuden näkymä ja todellisuus, johon kasvat. Joko tämä menis ymmärrykseen.
Minä olen nyt 54-vuotias. Työurani aikana olen kokenut varmaan kymmenet yt:t ja tullut kolme kertaa irtisanotuksi. Ensimmäinen oli 1991 ja kesti 12 vuotta ennen kuin sain vakituisen kokoaikaisen työn. Siinä ehdin olla työttömänä ja tehdä monenlaista pätkää ja osa-aikaista työtä myös nollasopparilla. Toinen irtisanominen oli 2009, mutta hämmästykseni sain melko pian tuon jälkeen uuden vakipaikan. Sitä iloa kesti viitisen vuotta. Tuon viiden vuoden työsuhteen aikana oli neljät yt:t, joista viimeisimmässä tuli minullekin lähtö. En enää usko, että työllistyn. Millä tavalla tämä eroaa nykynuorien tilanteesta?
Itse muuten tunnen useita ihmisiä, jotka eivät enää työllistyneet 90-luvun lamassa irtisanomisen jälkeen. Nyt he alkavat pikkuhiljaa päästä vanhuuseläkkeelle.
Sinun tilanteesi ei ehkä eroakaan, mutta tästä viestistä ei käy ilmi, ymmärrätkö nuorten suhtautumista työhön ja tulevaisuuteen. En tiedä oletko kirjoittanut jonkin aiemman viestin. Ainakin tiedät miltä tuntuu, kun ei usko tiettyyn tulevaisuuteen, eli et usko enää saavasi töitä.
Vääntäisin kuitenkin sinunkin kohdallasi rautalangasta sitä, että sinäkään et ole KASVANUT nykyaikaiseen tilanteeseen, kun lapsesta ja nuoresta asti ympärillä ja tarjolla on pelkkää pätkää ja epävarmuutta. Tai korjaa ihmeessä, jos en tunne historiaa tarpeeksi. Mutta sinun lapsuus- ja nuoruusaikasi on tällä saralla ollu hyvin erilainen. Kyllä se vain vaikuttaa ihmiseen. Sinä olet sitten aikuisena joutunut sopeutumaan siihen, että työelämä on epävarmaa.
No, turha tästä on ilmeisesti jankuttaa. Vanhempi väestö ei ymmärrä millaiseen yhteiskuntaan ja maailmankuvaan me olemme kasvaneet ja, emmekä me nuoremmat ymmärrä vastaavasti millaiseen yhteiskuntaan ja maailmankuvaan vanhemmat kasvoivat.
Kauppalehden kolumnissa milleniaali oli kiteyttänyt hyvin omistamiseen liittyvää asenemurrosta: miksi tavoitella jotain sellaista, mikä voidaan hetkenä minä hyvänsä ottaa pois? Tähän todellisuuteen me milleniaalit olemme kasvaneet, kun koko elämän ajan ihmiset ympärillä menettävät työn, omaisuuden tai molemmat ilman omaa syytään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykynuoret on nirsoja. Ei työn tekeminen ollut herkkua 40 v sitten, eikä ole nytkään. Mä teen töitä koska haluan mm. matkustella ja ostaa asunnon. Vuositulot on toistaiseksi ainoastaan 30 000 €, mutta koen eläväni varsinaisessa yltäkylläisyydessä.
Entä jos nuori tyytyy alhaiseen elintasoon sossuntuilla? Pitäisikö silti mennä töihin jos työpaikan jotenkin onnistuu saamaan?
kyllä pitää
Työelämä on sellaista, että työnantajat yrittää puristaa ne vähäisimmätkin mehut työntekijöistään, vaan työntekijätpä iskeekin vastaan, eivätkä tee töitä täydellä panoksellaan. Pakko säästää voimia, jos haluaa jatkaa töissä ja koska työnantaja tekee kaikkensa että työntekijät ei jaksaisi, niin itseään suojellakseen työpanos on varmaan 20% siitä mitä se oikeasti voisi olla, jos ta olisi huomaavaisempi ja aidosti kiinnostunut työntekijöiden jaksamisesta.
Aika ironista oikeastaan.