Lue keskustelun säännöt.
Minulla ei ole omaa identiteettiä, kun olen muiden seurassa
10.10.2017 |
Muutan käyttäytymistäni niiden ihmisten mukaan, keiden kanssa olen. Tämä on piinannut minua koko elämäni, ihan lapsuudesta saakka. Jotenkin vain muuntaudun aina muiden seurassa, en edes mitenkään automaattisesti samanlaiseksi kuin seurani, mutta johonkin sellaiseen moodiin, joka auttaa minua pärjäämään juuri siinä tilanteessa.
Olen nyt 34-vuotias ja olen menestynyt oikein hyvin. Itseasiassa minusta tuntuu, että tämä outo ominaisuuteni on aina pelastanut minut kaikissa tilanteissa. Olen perustanut perheen, olen saanut töitä, kun olen tullut hyvin juttuun haastattelijoiden kanssa, huumori on aina pelannut kaikkien kanssa ja myös myötätuntoa pystyn ainakin näennäisesti antamaan. Mutta "MINUA" ei ole. En tiedä kuka olen. Joskus mietin, että olenko psyykkisesti sairas, mutta koska tämä ei sinänsä aiheuta mitään haittavaikutuksia itselleni eikä muille, en ole mennyt psykologille tms.
Osaan käyttäytyä sosiaalisesti, mutta osaan olla myös introvertti. Osaan puhua suurelle joukolle tai kahdenkesken. Osaan luoda luottamussuhteen lähes kehen tahansa. Osaan olla tyhmä tai kuulostaa viisaalta. Teen yhtä hyvin hölmöyksiä vapaamielisesti kuin olen jämäkkä ja konservatiivinen.
Mikä oikein olen? Miksi pärjään niin hyvin vaikka sisälläni kaikki on sekaisin?
Muuntaudun ihan miksi tahansa, ihan milloin tahansa.
Kommentit (93)
Ihan tuon perusteella, mitä kerroit, niin sinun MBTI-persoonallisuustyyppi saattaa olla INFJ tai INFP, tuollainen voimakas seuran mukaan muuntautuminen on käsittääkseni ihan tavallista noille MBTI-tyypeille. Kannattaa tutustua MBTI-teoriaan ja erityisesti noihin kahteen tyyppiin (tyyppejä on kaikkiaan yhteensä 16).
Itse olen INFP ja minäkin muutan osittain tietoisesti ja osittain vaistonomaisesti käyttäytymistä eri porukoissa joskus paljonkin, ja joskus voi tuntua vähän siltä, että siinä kadottaa itsensä, mutta kyllä itsensä taas löytää, kun pääsee lataamaan akkuja yksikseen.
Tarkennan vielä, että en muuta vain käyttäytymistä, vaan myös eläydyn siihen "rooliin", joka minulla tietyssä seurassa tai porukassa on, ja joskus on sanottu, että INFP-tyypit ovat yleensäkin luonnostaan tosielämän "metodinäyttelijöitä" juuri tuon voimakkaan sosiaalisiin rooleihin eläytymisen vuoksi.
Sinun kohdalla voi olla tietysti jostain muustakin, mutta nämä asiat tuli heti mieleen, kun luin avausviestin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se minuus on harhaa, tai kuin näyteltyjä rooleja. Useimmat ovat muodostaneet roolin tai muutaman (eri tilanteissa käytettäväksi) ihan huomaamattaan elämän varrella, ja nyt kuvittelevat olevansa roolinsa.
Itselleni tämä valkeni kolmekymppisenä. Tajusin itselläni pari selkeää roolia joita esitin tietyissä tilanteissa. Pääroolini oli "temperamenttinen, tomera, tarmokas nainen joka tekee eikä meinaa". Sellainen suorasukainen mutta reilu justiina. Tämä rooli oli päällä erityisesti töissä, ja esim. pukeutumistyylini kuvasti sitä. Toisaalta tietyissä ihmissuhteissa yksityiselämässä heittäydyin elämän kolhiman marttyyrin valittajarooliin.
Kauhea oli huomata, että minä en tiedä yhtään kuka tai mikä minä olen roolieni alla. Lopulta huomasin sen mitä buddhalaisuus sanoo minuudesta: en mitään tai ketään. Vain tietoisuus, vain tila, vain oleminen, en keho tai mieli tai mikään persoonan ilmenemismuoto jotka menevät ja tulevat. En myöskään mikään vakaumus tai ajattelutapa, sillä vaikka vaihtaisin poliittisen näkemykseni tai uskontoni, silti yhtenäinen minuus jatkuisi. Se jatkuu myös vaikka alkaisin aivan erilaiseksi ihmiseksi tai muuttaisin kehoni eri näköiseksi. Se minuus on vain puhdas tietoisuus, vailla muotoa.
Just joo, tietenkään ihminen ei pysy koko elämäänsä samana, mutta kun siinä on eroa, tuleeko se muutos sisältä vai ulkoa. Jos identiteetti muuttuu aina seuran tai kulloisenkin kumppanin mukaan muuttuu täysin puoluekanta, jääkiekkojoukkue, pukeutumistyyli, arvot, ruokavalio jne. niin onhan se nyt pelleä. Sellainen ihminen on pelkkä laumasielu, ja ulkoapäinohjautuvuudessaan jopa vaarallinen.
Katso Woody Allenin elokuva, Zelig.
Vierailija kirjoitti:
Ihan tuon perusteella, mitä kerroit, niin sinun MBTI-persoonallisuustyyppi saattaa olla INFJ tai INFP, tuollainen voimakas seuran mukaan muuntautuminen on käsittääkseni ihan tavallista noille MBTI-tyypeille. Kannattaa tutustua MBTI-teoriaan ja erityisesti noihin kahteen tyyppiin (tyyppejä on kaikkiaan yhteensä 16).
Itse olen INFP ja minäkin muutan osittain tietoisesti ja osittain vaistonomaisesti käyttäytymistä eri porukoissa joskus paljonkin, ja joskus voi tuntua vähän siltä, että siinä kadottaa itsensä, mutta kyllä itsensä taas löytää, kun pääsee lataamaan akkuja yksikseen.
Tarkennan vielä, että en muuta vain käyttäytymistä, vaan myös eläydyn siihen "rooliin", joka minulla tietyssä seurassa tai porukassa on, ja joskus on sanottu, että INFP-tyypit ovat yleensäkin luonnostaan tosielämän "metodinäyttelijöitä" juuri tuon voimakkaan sosiaalisiin rooleihin eläytymisen vuoksi.
Sinun kohdalla voi olla tietysti jostain muustakin, mutta nämä asiat tuli heti mieleen, kun luin avausviestin.
Itse INFP ja en ihan täysin samaistunut ap:n tunnelmiin, mutta tästä tuli mieleeni, että olen toisinaan hieman "hukassa" kun en pysty itse täysin hallitsemaan olemistani. Imen kai todella helposti fiiliksiä muilta. En voi valita kulloistakin roolia, se vain tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Sana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se minuus on harhaa, tai kuin näyteltyjä rooleja. Useimmat ovat muodostaneet roolin tai muutaman (eri tilanteissa käytettäväksi) ihan huomaamattaan elämän varrella, ja nyt kuvittelevat olevansa roolinsa.
Itselleni tämä valkeni kolmekymppisenä. Tajusin itselläni pari selkeää roolia joita esitin tietyissä tilanteissa. Pääroolini oli "temperamenttinen, tomera, tarmokas nainen joka tekee eikä meinaa". Sellainen suorasukainen mutta reilu justiina. Tämä rooli oli päällä erityisesti töissä, ja esim. pukeutumistyylini kuvasti sitä. Toisaalta tietyissä ihmissuhteissa yksityiselämässä heittäydyin elämän kolhiman marttyyrin valittajarooliin.
Kauhea oli huomata, että minä en tiedä yhtään kuka tai mikä minä olen roolieni alla. Lopulta huomasin sen mitä buddhalaisuus sanoo minuudesta: en mitään tai ketään. Vain tietoisuus, vain tila, vain oleminen, en keho tai mieli tai mikään persoonan ilmenemismuoto jotka menevät ja tulevat. En myöskään mikään vakaumus tai ajattelutapa, sillä vaikka vaihtaisin poliittisen näkemykseni tai uskontoni, silti yhtenäinen minuus jatkuisi. Se jatkuu myös vaikka alkaisin aivan erilaiseksi ihmiseksi tai muuttaisin kehoni eri näköiseksi. Se minuus on vain puhdas tietoisuus, vailla muotoa.
Kyllä jokaisella ihmisellä on ihan omanlaisensa, joskin kehittyvä, minuus. Sen määrää geenit, ympäristö ja kokemushistoria, ainakin.
Geneettisesti ohjelmoidut temperamenttipiirteet asettavat viitekehyksen, jonka sisällä voi tapahtua muuntelua käyttäytymisessä – kukaan ei voi ainakaan pitkäaikaisesti omaksua ihan minkälaista käyttäytymistä tahansa. Jokaisella on tavallaan se oma repertuaari, jonka puitteissa vaihtelua voi tapahtua. Joillain tapahtuu vaihtelua enemmän, joillain vähemmän.
Kenelläkään toisella (paitsi käytännössä identtisillä kaksosilla keskenään) ei ole samanlaista geeniyhdistelmää. Se rajaa jo hyvin paljon, antaa muotoa jokaisen minuudelle, lähtien temperamenttipiirteiden lisäksi esim. ulkonäöstä.
Kenelläkään toisella ei myöskään ole samanlaista kokemushistoriaa, tavallaan elämänpolkua. Kokemushistoria muotoutuu sellaiseksi kuin muotoutuu. Ihminen voi siihen aavistuksen vaikuttaa itse, mutta ei kukaan pysty hallitsemaan sitä, mitä havaitsee, miten kokee havaitsemansa ja miten esim. muut ihmiset, joiden kanssa vuorovaikuttaa, vaikuttavat häneen.
En usko buddhalaiseen ihmiskuvaan metafyysisellä tasolla, mutta se onkin enemmän uskon asia. Psykologisesti buddhalainen ihmiskuva ei yksiselitteisesti pidä paikkaansa, ja tämä on osoitettu tutkimuksin.
Jokainen ihminen on ainutlaatuinen yksilö ja persoona, ja sen puitteissa tapahtuu kehitystä ja vaihtelua.
Materialistinen maailman- ja tieteenkuvasi on aikaan sidottua, ihmisten sopimuksia. Sinä kiellät universaalit totuudet ja laitat ihmisten sopimukset niiden edelle. Ikävintä kaltaisissasi on se, että materialistinen tieteenkuva on teille kuin uskonto ja olette sokea millekään muulle. Universumi on mysteeri, miljardeja vuosia vanha, materialistinen tiede vain satoja vuosia vanhoa ja uskot siihen kuin Jumalan sanaan.
Tiedehän ei ole mikään uskonto, vaan tapa tutkia todellisuutta ja selvittää mitä asioiden takana on. Eli tiede siis tutkii juurikin vilpittömästi ja kiihkottomasti sitä miljardeja vuosia vanhaa mysteeriä jota todellisuudeksi kutsutaan, kun taas buddhalaisuudet ja muut uskonnot ovat vain muutamia vuosituhansia vanhoja hömpötyksiä ja mielikuvituksen tuotetta. Ihan päinvastoin menee nyt tämä asia kuin sinä kuvittelet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen tällainen toisten matkija kuin AP ja huomannut, että vaikeinta on olla sellaisten hiljaisten seurassa, kun niistä ei saa oikein mitään "kopioitavaa" irti.
Konservatiiiveillla ja nuorilllla on omansalainen identiteeetti. Konservatiiveillla on tapana nauraa heikommille ja nuorilla taas enemmän avoimempaa ja vapautuneeempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tokihan meillä jokaisella on erilaisia rooleja eri tilanteisiin, emme käyttäydy esimerkiksi samalla tavalla työpaikalla kuin kaveriporukassa, mutta normaalisti meillä on kuitenkin siellä keskellä aika vankkumaton käistys itsestämme, josta sitten näytämme aina niitä tilanteeseen sopivia puolia. Minäkin olen hyvä lukemaan ihmisiä ja tavallaan mukautumaan heidän "taajuudelleen", mutten silti koskaan hukkaa itseäni. Päätän vain, että minkätasoista diplomatiaa tilanne milloinkin vaatii.
Minusta kuulostaa siltä, että olet ehkä lapsuudessa tullut niin lytätyksi että et ole saanut olla vapaasti oma itsesi. Olet sitten joutunut muuttumaan miellyttäjäksi ja hukannut itsesi. Nyt sitten aikuisena se oma itseys alkaa potkia siellä jossain ja siksi tuntuu jotenkin epämääräisesti pahalta, olet vähän sekaisin että kuka oikeastaan olet. Luulen, että terapiasta voisi olla apua.
Epävakaa persoonallisuus on tuollainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epävakaa persoonallisuus on tuollainen.
No eikä ole, mene muualle trollaamaan ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epävakaa persoonallisuus on tuollainen.
Voi tuossa olla pointti. Nuorena olin aivan joo joo mies mutta nykyään uskallan ihan kenen tahansa seurassa sanoa mitä mieltä olen asioista ja olla eri mieltä.
Isossa porukassa parempi kun ei sano mitään tietyistä asioista.
Tämän ketjun luettuani, ymmärrän taas paremmin itseäni. On siis muitakin jossain, jotka kokee näin. Elämä on toisaalta mennyt aikalailla värikkäämmin juuri tämän takia. Taas ensi viikolla tulee uusi tilanne vastaan tämän 'vaivan' takia. Energiaa vie vaan, uuvuttavaa on. Haluais vaan jo levätä ja saada olla vaan.