En ole tavannut ystävääni vuoteen tämän saatua lapsen – nyt toinen samasta kaveriporukasta synnytti juuri ja kolmas on raskaana...

Eikö se tullut jo selväksi, ettei ap halua olla lapsen saaneiden kaveri? Sitä vaan en tajua, miksi ap on niin huolestunut muiden perheellistymisestä jos kerran ystävyyden kuihtuminen ei haittaa.

Ikävä ja hankala tilanne ap:llä. Ymmärrän ainakin osittain tilannetta, sillä olen itse myös noin kolmekymppinen, ilman aikeita hankkia lapsia ja niin pöljältä kun se kuulostaakin, ollut lähipiirin lastensaannista jopa vähän harmissani, sillä muuttaahan se yhdessäoloa ja on tavallaan yhden ajanjakson loppu. Muutama asia viestissä jäi kuitenkin pohdituttamaan. Onko ap ollut niin ihastunut ajatukseen Vahvojen Itsenäisten Naisten kaveripiiristä, että ei kuitenkaan tunne kavereitaan läpikotaisin tai ole huomannut heissä tapahtunutta muutosta arvoissa tai ajattelutavassa ja lapsiuutiset tulevat siksi niin puun takaa? Toisekseen, lapsen saaminen on ystävälle onnellinen asia, kai ap on iloinen ystävien puolesta? Vaikka ei lapsista tykkääkkään (minäkään en osaa olla lasten kanssa), kai nyt ystävän takia sentään onnittelee tai käy jopa pikaisella tervehtimiskäynnillä vaikka hampaat irvessä. Se ei vaadi muuta, kuin peruskohteliaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Tosin siinä vaiheessa kun taas ollaan ystäviä eli lapseni ovat lukiossa, niin kieltäytyisin ehdottomasti tapaamasta vela-ystäväni koiraa. Sanoisin, että ihana asia sinulle, mutta sovitaanko niin, että nähdään sitten, kun sinulla ei ole kiire kotiin pissittämään koiraa tai aikataulusi antaa myöten tapaamiselle lauantaina koirapuistossa.

Vaikka tämä olikin varmaan tarkoitettu näpäytykseksi, niin itse oikeastaan ymmärtäisin tällaistakin ajattelutapaa, sillä lasten lisäksi en juurikaan pidä koiristakaan... En ole koskaan ollut ns. eläinrakas, vaikka ovathan jotkut pikkueläimet toki söpöjä, mutta lemmikeistä on pääasiassa vain liikaa vaivaa. Ja itseäni ärsyttääkin, kun joidenkin kavereideni pitää lähteä illanistujaisista aikaisemmin ulkoiluttamaan koira, tai "kissan hiekka on ollut puhdistamatta aamusta, pakko mennä".

Vierailija kirjoitti:

Mikset mennyt katsomaan lasta heti synnytyksen jälkeen? Oikeastaan kukaan ei mene katsomaan vastasyntynyttä, vaan onnittelemaan uutta äitiä. Ystäväsi tuli äidiksi, kai sinä olit silloin onnellinen hänen puolestaan? Kyse oli kuitenkin ystäväsi elämästä, hän tuli vauvasta onnelliseksi ja sinun tulisi ystävänä olla onnellinen onnellisesta ystävästä.

Rehellisesti sanottuna, en ole vielä osannut olla onnellinen ystäväni/ystävieni puolesta, sillä päällimmäisenä olin lähinnä surullinen omasta puolestani...

Ap

Vierailija kirjoitti:

2, jos et tiennyt, tämä on keskustelupalsta.

3, pelkään lähinnä sitä, kuinka ystäväni suhtautuisivat minun reaktiooni lapsiinsa. Lähes koko muu ystäväpiiri kun on ollut suunnilleen onnesta sekaisin, ja itse olen joka kerta pitkin hampain saanut esitettyä iloista, jottei odottava äiti suutu. Päällimmäinen reaktioni uutisiin on ollut lähinnä "mitäh, nytkö jo?", "ei kai taas..." jne.

Siksi pelkään lähteä katsomaankaan vauvaa/vauvoja, koska tuskin saisin aikaiseksi edes hymyä, eikä välttämättä tuore äiti olisi kovin mielissään monotonisesti todetusta "nohh... siinä se nyt on". Verrattuna siihen, kun muut suunnilleen itkevät ilosta ympärillä.

5: "Ap:n vuodatuksen viimeinen lause selittää sen miksi velat ovat jostain pelmahtaneet vauvapalstalle purkamaan turhaumiaan. Sen sijaan, että viettäisivät vapaita riehkkaita poikamiestyttöpäiviään."

Itse löysin tieni palstalle alunperin v. 2011, kun googlettelin arvosteluja Lidlin Inferno-pitsasta, haha.

Enkä kyllä osaa sanoa palstan muiden velojen puolesta, mutta itse olen vela-"statuksestani" huolimatta ollut aina melkoinen kotihiiri, mitä nyt kavereiden kanssa (ja joskus yksinkin) on tullut kierrettyä niin ulkomailla kuin kotimaassakin, käytyä erilaisissa tapahtumissa, elokuvissa, ravintoloissa jne. Mikään bilepimu en ole koskaan ollut.

Ap

Olet outo. Oma perhe nyt on jotain aivan ainutlaatuista, ei verrattavissa mihinkään ysatäväporukkaan. Valtaosa suomalaisista haluaa oman perheen. Olisit iloinen muiden puolesta. 

Mulla ei ole mitään lapsia vastaan, en vain vain itse saada lapsia. Kokemukseni tyttöporukasta on tämä: Tutustuimme teini-ikäisinä saman harrastuksen parissa. Sitä mukaa, kun porukan jäsenille tuli lapsia, he yleensä jäivät harrastuksesta pois. Yhteyksiä pidettiin. Lopulta kaikilla oli niin kiireinen elämän töiden ja lasten takia, että koko harrastus loppui. Porukka tapaa edelleen ja pitää yhteyttä.

Minä tosin olen pudonnut melkein kokonaan kuviosta pois. Osittain siksi, että mulla on ollut aika vaativa työ ja ajoittain sitoumuksia omien vanhempieni hoitamisessa. Osittain siksi, että tapaamiset tuntuvat olevan kovin lapsipitoisia. Joko lapset ovat mukana tai sitten lapsista ainakin puhutaan koko ajan.

Totesin, että en oikeastaan saa tällaisista tapaamisista mitään irti, jos 2-3 tunnin aikana ainoa, mitä sanon, on päivää ja näkemiin. Tapaan näitä ihmisiä kahden kesken, mutta porukan tapaamisiin ei vain tee mieli mennä.

Ystäväpiiri ei onneksi ole vielä mennyt juurikaan lisääntymään, mutta sisarukseni menetin aika pitkälti lasten myötä. Lapsi muuttaa ihmistä tosi paljon ja omasta näkökannastani se muuton ei todellakaan ole postiivinen. Siskoonikin pitäisin mielelläni enemmän yhteyttä, mutta haluan jutella hänen kanssaan eikä minua kiinnosta kun nyt oli lapsella oksennustauti ja oi ja voi kun se on taas kipeä. Pahinta on ne kun laitetaan se lapsi puhelimeen lässytämään tai vielä pahempaa laulamaan. Lopulta puhelut vaan sitten jäivät.

Ja veljeni ja hänen vaimonsa kanssa oli ennen ihan parasta viettää aikaa, mutta nykyisin se ei huvita koska se lapsi vaan pilaa kaiken. Ei minua kiinnosta jumittaa leikkikentän reunalla tai mennä päikkäreiden ja jatkuvien välipalojen muodostaman aikataulun mukaan. Lisäksi selvästi on vedetty hernettä nenään kun en vaan jaksa kommentoida niitä kuvia ja vidoeita kun Aarni-Inkeri veti ämpärin päähänsä tai teki jotain muuta aivan upean mahdottoman hillittömän mahtavaa.

Vierailija kirjoitti:

Sitä vaan en tajua, miksi ap on niin huolestunut muiden perheellistymisestä jos kerran ystävyyden kuihtuminen ei haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Muutama asia viestissä jäi kuitenkin pohdituttamaan. Onko ap ollut niin ihastunut ajatukseen Vahvojen Itsenäisten Naisten kaveripiiristä, että ei kuitenkaan tunne kavereitaan läpikotaisin tai ole huomannut heissä tapahtunutta muutosta arvoissa tai ajattelutavassa ja lapsiuutiset tulevat siksi niin puun takaa?

Tilanteessa minua nakertaa lähinnä se, että jollain naivilla tavalla ajattelin, että elämämme ja pikku porukkamme säilyisi koko lopun ikämme samanlaisena kuin se oli silloin juuri ja juuri parikymppisinä.

Mikäli ystävyyssuhteeni tästä kuihtuvat, koen, että se on lopulta jotain joka minun on vain pakko hyväksyä, vrt. läheisen kuolema. Tietenkään en toivo, että niin käy, mutta se ei pitkälti ole minun käsissäni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ap samanlainen kuin sinä. Ja ymmärrän, että haluat pitää lapsitapaamiset täysin nollassa. Minä voin suoraan myöntää inhoavani lapsia, ja kyllä sen näkee naamasta. Edes neutraalin esittäminen on mahdotonta yhtään pidemmän aikaa.. Esim vierailun ajan. Kyllä se inhon ilme vaan näkyy refleksin omaisesti jossain vaiheessa, enkä pidä sitä kenellekään hyvänä vaihtoehtona.

Ikävä uutinen on se, että ystävyys lisääntyneisiin on loppunut. Ymmärrän sen kyllä, sillä ilman lapsia on hankala tavata, ja kun kanssani ei voi juuri edes puhua lapsista (ei kiinnosta eikä ole mitään tietoa asiasta), niin ymmärrän ettei kannata enää nähdä. Eihän mullekaan sellaisella ystävyydellä ole arvoa, jossa joutuisin koko ajan esittämään jotain muuta mitä olen. Eli varaudu henkisesti siihen, että ystävämääräsi tulee vähenemään radikaalisti. Aika lailla loppuikäsi ajaksi (koska omien lasten jälkeen tulee lapsenlapsia).

Huojentavaa kuulla, että edes joku ymmärtää, vaikka viestin loppu olikin sitä mitä vähän pelkäsinkin, ja on harmi, että sinun kohdallasi kävi tosiaan noin.

Itsekään en valitettavasti pysty peittelemään epämukavuuttani lasten seurassa, eikä aikuisten kesken keskustellessakaan minulla ole mitään sanottavaa lapsijutuista, joten taitaa olla epävarmat ajat edessä minullakin... Viimeaikoina muun porukan innostuttua papattamaan vauvajutuista, itse kaivan aina automaattisesti puhelimen esille ja alan selata nettiä. Ehkä kerran puoleen tuntiin joku tajuaa etten osallistu keskusteluun, ja kysyy jotain "Tai ehkä seuraavana vuorossa onkin Ap?", johon vastaan rehellisesti "Ei kiitos", ja keskustelu siirtyy pois minusta (onneksi).

Onneksi olen niin kovan luokan introvertti, että mahdollinen tulevaisuudessa siintävä tapaamisten väheneminen ei ajatuksena ahdista, mutta vähän kyllä huolestuttaa miten ihmiset mahtavat suhtautua tajutessaan, että syy on niissä mamman kultamussukoissa...

Ap

Täytyy sanoa että kuulostaa omaan korvaan vähän oudolta ystäväporukalta jos noin ehdottomasta suhtautumisestasi huolimatta ystävät eivät ole perillä sun mielipiteestä ja tulevaisuudensuunnitelmasta vaan vitsailevat lapsen hankinnasta. Ja yhtä lailla outoa se, että useamman ystävän raskaus tulee ap:lle täysin yllätyksenä ja jopa järkytyksenä. Tietysti jos aina kaivaa kännykän esiin ja lakkaa kuuntelemasta kun toiset alkavat puhua lapsista niin voihan se ollakin että yllättyy kun ystävä onkin synnyttämässä eikä vaan lihonut. 

Ap, et oikeasti ole kummoinen ystävä jos et pysty omista ennakkoluuloistasi huolimatta iloitsemaan ystäviesi puolesta heidän kenties onnellisimpina päivinään. Ei sinun tarvitse lapsesta iloita mutta eikö sinua ilahduta ystäväsi onnellisuus? Kuulostatte ennemminkin semmoiselta löyhäkutoiselta kaveriporukalta joita yksi elämänvaihe yhdistää ja sitten jatketaan omiin suuntiin kun seuraava vaihe yhdistää muiden ihmisten kanssa. Todellinen ystävyys on jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä vaan en tajua, miksi ap on niin huolestunut muiden perheellistymisestä jos kerran ystävyyden kuihtuminen ei haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Muutama asia viestissä jäi kuitenkin pohdituttamaan. Onko ap ollut niin ihastunut ajatukseen Vahvojen Itsenäisten Naisten kaveripiiristä, että ei kuitenkaan tunne kavereitaan läpikotaisin tai ole huomannut heissä tapahtunutta muutosta arvoissa tai ajattelutavassa ja lapsiuutiset tulevat siksi niin puun takaa?

Tilanteessa minua nakertaa lähinnä se, että jollain naivilla tavalla ajattelin, että elämämme ja pikku porukkamme säilyisi koko lopun ikämme samanlaisena kuin se oli silloin juuri ja juuri parikymppisinä.

Mikäli ystävyyssuhteeni tästä kuihtuvat, koen, että se on lopulta jotain joka minun on vain pakko hyväksyä, vrt. läheisen kuolema. Tietenkään en toivo, että niin käy, mutta se ei pitkälti ole minun käsissäni.

Ap

Aika harva varmaan haaveilee elävänsä loppuelämänsä sitä elämää jota parikymppisenä elää, melkoisen outo ajatus. Piti kommentoida että elämä ei ole mitään Sinkkuelämää mutta ei se sovi kun siinäkin kaksi sai lapsia ja jopa Samantha pystyi iloitsemaan ystäviensä muuttuneista elämistä vaikka varmasti inhosi lapsia. 

Ymmärrän sen, että ystävyys voi ainakin hetkellisesti vähän laimentua siinä kohtaa, kun toiselle alkaakin tulla perheenlisäystä. Itsellänikään ei ole lapsia ja, jos hyvä ystävä saisi lapsen niin suoraan sanottuna tuntuisi ehkä jopa vaivaannuttavalta käydä esim. säännöllisesti tapaamassa äitiä ja vauvaa. Tosin en tällaisia ajatuksia etukäteen mieti. Voi olla, että siinä kohtaa, kun lapsi putkahtaakin maailma niin se onkin maailman luonnollisin asia ja on ihanaa kuulla kuulumisia täysin eri elämänvaiheessa elävältä myöskin.  Jos taas vauvan tapaaminen säännöllisesti ei tuntuisi luonnolliselta niin voisihan sitä sen kiireisimmän vauva-ajan olla enemmän yhteyksissä sitten vaikka somen kautta. Sitten kun sen rankin vaihe on ohi niin varmasti äitikin kaipaa menoja kodin ulkopuolella.

Mielestäni vain tollanen asenne "hyi vauvoja, en todellakaan mene edes katsomaan, katkaisen välit" on lapsellinen ja suorastaan kuvottava. Tämä kuvastaa myös todella paljon omaa arvomaailmasi. Tokkai voit katkaista välit mutta, jos kaveripiirisi kerran alkaa enemmänkin lisääntymään niin voi olla, että jäät asenteesi kanssa pian yksin.

Ap, kyllä se ystävyyden kuihtuminen on pitkälti sinun vastuulla ja itse siihen vaikutat. Olet juuri kieltäytynyt vuoden ajan tapaamasta ystäväksi kutsumaasi ihmistä. Se on täysin oma valintasi ja suoraan sanottuna järkyttävän huonoa käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosin siinä vaiheessa kun taas ollaan ystäviä eli lapseni ovat lukiossa, niin kieltäytyisin ehdottomasti tapaamasta vela-ystäväni koiraa. Sanoisin, että ihana asia sinulle, mutta sovitaanko niin, että nähdään sitten, kun sinulla ei ole kiire kotiin pissittämään koiraa tai aikataulusi antaa myöten tapaamiselle lauantaina koirapuistossa.

Vaikka tämä olikin varmaan tarkoitettu näpäytykseksi, niin itse oikeastaan ymmärtäisin tällaistakin ajattelutapaa, sillä lasten lisäksi en juurikaan pidä koiristakaan... En ole koskaan ollut ns. eläinrakas, vaikka ovathan jotkut pikkueläimet toki söpöjä, mutta lemmikeistä on pääasiassa vain liikaa vaivaa. Ja itseäni ärsyttääkin, kun joidenkin kavereideni pitää lähteä illanistujaisista aikaisemmin ulkoiluttamaan koira, tai "kissan hiekka on ollut puhdistamatta aamusta, pakko mennä".

Vierailija kirjoitti:

Mikset mennyt katsomaan lasta heti synnytyksen jälkeen? Oikeastaan kukaan ei mene katsomaan vastasyntynyttä, vaan onnittelemaan uutta äitiä. Ystäväsi tuli äidiksi, kai sinä olit silloin onnellinen hänen puolestaan? Kyse oli kuitenkin ystäväsi elämästä, hän tuli vauvasta onnelliseksi ja sinun tulisi ystävänä olla onnellinen onnellisesta ystävästä.

Rehellisesti sanottuna, en ole vielä osannut olla onnellinen ystäväni/ystävieni puolesta, sillä päällimmäisenä olin lähinnä surullinen omasta puolestani...

Ap

Sulla on siis kymmenen hetken ystäväporukka ja yhden saadessa perheenlisäystä olet aivan järkyttynyt ja haluat katkaista välit tähän ihmiseen. Et ole myöskään voinut käydä katsomassa lasta, koska olet niin surullinen omasta puolestasi? Siis anteeksi mutta mitä surua sinä olet asian tiimoilta kokenut?

Ette voi kenties  enää käydä kymmenen hengen porukoissa bailaamassa, vaan vain yhdeksän? Kuulostat todelliseltä minä-minä- ihmiseltä.

"En osaa lässyttää vauvoille, peitellä inhotustani kun taapero yrittää ottaa kontaktia rähmäisillä käsillään, esittää kiinnostunutta kun päiväkoti-ikäinen esittelee lelujaan tai pyytää mukaan leikkimään, hillitä puheitani kouluikäisten kuullen, jne..."

Miksi oletat että joku edellyttäisi sinun lässyttävän vauvoille?

Kuka haluaa että kukaan ottaa kontaktia rähmäisillä käsillä? En minä ainakaan ole koskaan lasteni antanut koskea likaisilla käsillä mitään, varsinkaan itseäni, minä olen aina jotenkin oudosti osannut pestä  lapseni kädet enkä ole antanut niiden käsiin mitä tahansa millä likaavat paikkoja.

Ei myöskään tarvitse esittää kiinnostunutta lapselle, eikä se pyydä sua leikkimään, ei mun lapset ole eläissään pyytäneet ketään vierasta aikuista leikkimään, mitä helvettiä? Aikuiset ei leiki. Lapset leikkii, ja yleensä lapset ujostelee vieraita lapsiakin niin ettei heti niitä pyytele leikkimään.

Ja mitä ihmeen seksielämäsi repostelua oikein puhut kylässä jos pitää koululaisia varoa? Muutenkin, olitko sinä koululaisena aina äitisi vieressä kuuntelemassa mitä se puhui kaverinsa kanssa? Et varmaankaan, koululaisia ei kiinnosta vieraat aikuiset, kyllä ne koululaiset menee huoneeseensa tai ulos kavereidensa kanssa.

Sulla kuulostaa olleen aika outo lapsuus, en minä ainakaan muista että minä olisin koskaan kenestäkään ihmisestä "vaistonnut" että vihaa lapsia. Kuvittelet omiasi, kaikki ei tykkää tai piittaa lapsista, mutta ei ne nyt jokaista vastaantulevaa lasta vihaa niin että sen vaistoaisi, eiköhän ne kohtaamiset ole aika neutraaleja, jos et sitten ole ollut joku maailman ärsyttävin kakara.

Jos ne sun kaverit on niin hyviä ystäviä sulle, niin miksi et sano suoraan että et tykkää lapsista? Kaipa ne sen jo tietää jos kerran sut tuntee? Enkä usko muutenkaan että ne joilla on lapsia haluaa aina ottaa lapsiaan mukaan, vanhemmathan kaipaa aina sitä kuuluisaa omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä vaan en tajua, miksi ap on niin huolestunut muiden perheellistymisestä jos kerran ystävyyden kuihtuminen ei haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Muutama asia viestissä jäi kuitenkin pohdituttamaan. Onko ap ollut niin ihastunut ajatukseen Vahvojen Itsenäisten Naisten kaveripiiristä, että ei kuitenkaan tunne kavereitaan läpikotaisin tai ole huomannut heissä tapahtunutta muutosta arvoissa tai ajattelutavassa ja lapsiuutiset tulevat siksi niin puun takaa?

Tilanteessa minua nakertaa lähinnä se, että jollain naivilla tavalla ajattelin, että elämämme ja pikku porukkamme säilyisi koko lopun ikämme samanlaisena kuin se oli silloin juuri ja juuri parikymppisinä.

Mikäli ystävyyssuhteeni tästä kuihtuvat, koen, että se on lopulta jotain joka minun on vain pakko hyväksyä, vrt. läheisen kuolema. Tietenkään en toivo, että niin käy, mutta se ei pitkälti ole minun käsissäni.

Ap

Ota tämä kasvunpaikkana itsellesi. Ihmiset ja läheisesi eivät pelkästään ole tyydyttämässä sinun tarpeitasi tai elämässä sinua varten. Jokaisella on omat unelmat ja elämät. Toki voi olla surullinen, että ystäväporukka muuttaa muotoaan mutta se on myös elämää. On todella lapsellista osoittaa mieltään toisten iloisia uutisia kohtaan, vain koska itse on surullinen ettei kaikki pysyneetkään lapsettomina.

Sinuna ottaisin ystävään yhteyttä ja vaikka selittäisin tilanteen ja pyytäisin anteeksi. Ei sun tarvitse hänen ylin ystävänsä olla ja aktiviisesti kuulemassa vauvan puklutarinoita mutta tollanen totaalinen ignooraaminen heti lapsen syntymän jälkeen on julmaa. Sama ihminen siellä kuitenkin vielä on, vaikka äidiksi tulikin.

Vierailija kirjoitti:

Olen ap samanlainen kuin sinä. Ja ymmärrän, että haluat pitää lapsitapaamiset täysin nollassa. Minä voin suoraan myöntää inhoavani lapsia, ja kyllä sen näkee naamasta. Edes neutraalin esittäminen on mahdotonta yhtään pidemmän aikaa.. Esim vierailun ajan. Kyllä se inhon ilme vaan näkyy refleksin omaisesti jossain vaiheessa, enkä pidä sitä kenellekään hyvänä vaihtoehtona.

Ikävä uutinen on se, että ystävyys lisääntyneisiin on loppunut. Ymmärrän sen kyllä, sillä ilman lapsia on hankala tavata, ja kun kanssani ei voi juuri edes puhua lapsista (ei kiinnosta eikä ole mitään tietoa asiasta), niin ymmärrän ettei kannata enää nähdä. Eihän mullekaan sellaisella ystävyydellä ole arvoa, jossa joutuisin koko ajan esittämään jotain muuta mitä olen. Eli varaudu henkisesti siihen, että ystävämääräsi tulee vähenemään radikaalisti. Aika lailla loppuikäsi ajaksi (koska omien lasten jälkeen tulee lapsenlapsia).

Miksi joku haluaisi sun kanssa puhua lapsistaan? Minä en puhu lapsistani juuri niidenkään kanssa joilla on itselläkin lapsia, mua ei niin paljon kiinnosta toisten lapset, joten oletan ettei muitakaan minun. Toki äitini ja siskoni kanssa puhun lapsistani ja muiden sukulaisten joita lapseni kiinnostaa koska ovat sukua, ja toki ihan läheisimpien ystävien kanssa joskus puhutaan jos on joku iso ongelma mikä vaivaa häntä joka liittyy lapseen, mutta siinäkin vaikuttaa se miten se ystäväni lapsen tilanne vaikuttaa ystävääni, ja haluan olla ystäväni tukena.

Jos en ole jonkun ystävän mielestä kiinnostava enää äidiksi tultuani, ja hän jopa saa niin vaivoin nieltyään vastenmielisyytensä lapsiani kohtaan,  niin olkoon rauhassa minun puolestani. 

Kai sä nyt voit kerran ne lapset tavata? Ja sen jälkeen ehdottaa treffejä esim. ilta-aikaan kun lapset jo nukkuvat toisen vanhemman valvovan silmän alla.

Mieti kun olisit itse esim. superrakastunut eikä ystäväsi haluaisi edes kerran tavata kumppaniasi, koska "miehet/naiset on niin ällöttäviä kaikki, en keksisi mitään puhuttavaa jne." Tai jos ostaisit aivan ihanan asunnon, jonka haluaisit näyttää ystävällesi: "ei käy, asunnot ei vaan yhtään kiinnosta mua".

Tai sulle tulis joku muu suuri elämänmullistus... En mäkään henk.koht. tykkää syövästä tai oikein keksi siitä puhuttavaa, mut kyllä mä silti nären yhä ystävääni joka suyöpään sairastui.

Oishan se nyt aika outoo ettei ystävää yhtään kiinnostais.

Vierailija kirjoitti:

Ap, kyllä se ystävyyden kuihtuminen on pitkälti sinun vastuulla ja itse siihen vaikutat. Olet juuri kieltäytynyt vuoden ajan tapaamasta ystäväksi kutsumaasi ihmistä. Se on täysin oma valintasi ja suoraan sanottuna järkyttävän huonoa käytöstä.

Asumme kaikki hyvin eri puolilla Suomea (ja yksi jopa ulkomailla), ja vuoden sisään on ollut muutama tilaisuus kokoontua isommalla porukalla (+ satunnaisia pienemmän porukan kahvitteluja), mutta koska yksikään tapaaminen ei ole ollut lapsivapaa, olen jättänyt väliin. Tietenkin, jos mamma olisi halunnut tavata ilman lasta, se olisi ollut OK.

Vierailija kirjoitti:

Sulla on siis kymmenen hetken ystäväporukka ja yhden saadessa perheenlisäystä olet aivan järkyttynyt ja haluat katkaista välit tähän ihmiseen. Et ole myöskään voinut käydä katsomassa lasta, koska olet niin surullinen omasta puolestasi? Siis anteeksi mutta mitä surua sinä olet asian tiimoilta kokenut?

Ette voi kenties  enää käydä kymmenen hengen porukoissa bailaamassa, vaan vain yhdeksän? Kuulostat todelliseltä minä-minä- ihmiseltä.

Mainitsin jo ensimmäisellä sivulla, etten ole bilettäjä-tyyppiä.

Ja tiedän tämän olevan itsekästä, naurettavaakin, mutta varsinkin yhden näistä mammoista kanssa olin vuosikausia kuin paita ja peppu, mutta nyt kun hänellä on lapsi, ei hänellä ole enää aikaa minulle. Ja se surettaa minua.

Siksi en osaa olla onnellinen ystäväni(/ystävieni) puolesta, sillä siinä missä hän sai elämäänsä jotain lisää, minä menetin jotain.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, kyllä se ystävyyden kuihtuminen on pitkälti sinun vastuulla ja itse siihen vaikutat. Olet juuri kieltäytynyt vuoden ajan tapaamasta ystäväksi kutsumaasi ihmistä. Se on täysin oma valintasi ja suoraan sanottuna järkyttävän huonoa käytöstä.

Asumme kaikki hyvin eri puolilla Suomea (ja yksi jopa ulkomailla), ja vuoden sisään on ollut muutama tilaisuus kokoontua isommalla porukalla (+ satunnaisia pienemmän porukan kahvitteluja), mutta koska yksikään tapaaminen ei ole ollut lapsivapaa, olen jättänyt väliin. Tietenkin, jos mamma olisi halunnut tavata ilman lasta, se olisi ollut OK.

Vierailija kirjoitti:

Sulla on siis kymmenen hetken ystäväporukka ja yhden saadessa perheenlisäystä olet aivan järkyttynyt ja haluat katkaista välit tähän ihmiseen. Et ole myöskään voinut käydä katsomassa lasta, koska olet niin surullinen omasta puolestasi? Siis anteeksi mutta mitä surua sinä olet asian tiimoilta kokenut?

Ette voi kenties  enää käydä kymmenen hengen porukoissa bailaamassa, vaan vain yhdeksän? Kuulostat todelliseltä minä-minä- ihmiseltä.

Mainitsin jo ensimmäisellä sivulla, etten ole bilettäjä-tyyppiä.

Ja tiedän tämän olevan itsekästä, naurettavaakin, mutta varsinkin yhden näistä mammoista kanssa olin vuosikausia kuin paita ja peppu, mutta nyt kun hänellä on lapsi, ei hänellä ole enää aikaa minulle. Ja se surettaa minua.

Siksi en osaa olla onnellinen ystäväni(/ystävieni) puolesta, sillä siinä missä hän sai elämäänsä jotain lisää, minä menetin jotain.

Ap

Kuulostaa lähinnä siltä, että sinä itse olet este tapaamisille. Et mene, kun et halua ja sitten valitat? Miksi?

Itse et suostu tapaamaan kaveriasi ja jätät väliin tapaamiset joissa hän on mukana ja samaan aikaan parut Vauva-foorumilla, ettei kaverillasi ole aikaa sinulle. Logiikka hoi...

Vanha sanonta on, että sitä saa, mitä tilaa.